KÄÄRME V 00-01

23.8.00 Lapin Kansa s.1 - Kolari, Seppo Mentula:  Velho-trilogia on mykistävä talkootyön näytös
Velho-trilogian päättävä Käärme-ooppera saa perjantaina toisen esityskautensa ensi-iltansa Kolarin Äkäslompolossa. Velhoniemen massiivisessa 1500 katsojaa vetävässä katsomossa on Kalervo Uutun kirjoittamia tarinoita hämmästellyt vuoden 1993 jälkeen jo yhteensä 60 000 silmäparia.

Yli kahden sadan esiintyjän joukossa on vain muutamia ammattilaisia. Hekään eivät tule tunturioopperaan rahan takia, sillä palkkiot ovat pienemmät kuin muissa oopperoissa. Niin esiintyjiä kuin katsojiakin houkuttelee Velhoniemeen kovasta tekemisen halusta kumpuava innostava ilmapiiri.

Tunturioopperan tuottavan Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen kertoo, että aikomuksena on esittää kaikki kolme oopperaa ensi syksynä.

- Alusta asti mukana olleet harrastajat ovat kouliintuneet näiden kahdeksan vuoden aikana jo lähes oopperan ammattilaisiksi. Heidän taitonsa poikii varmasti hienoja näytöksiä vielä tulevaisuudessakin, Liimatainen toteaa. 

> s.8         Kolari, Seppo Mentula (Kuvat Päivi Harala-Toivanen):
Velhoniemen kiehtova satumaailma vangitsee
(Kuva II: Ilpo Saastamoinen on keskittynyt lähes koko viimeisen kymmenen vuoden ajan Velho-trilogian sävellystyöhön.)

Kolarin Äkäslompolon keskustassa on syksyisenä perjantai-iltana pimeää ja hiljaista. Muutama kylän mies seuraa paikallisen kuppilan televisiosta yleisurheilun Kalevan kisoja. Yksinäinen jänis pomppii tien laidassa ja höristää korviaan. Lähistöltä kiirii polveilevaa musiikkia ja laulua - oopperalaulua.

Yllästunturin juurella kauniin lompolon rannalla aukeaa mystinen näky. Keskellä pimeyttä seisoo kolossimainen 1500 katsojaa vetävä katsomo. Sen päällä olevassa kopissa näkyy liikettä. Radiopuhelimitse välitetyt käskyt kiirivät yössä. Valospotti kohdistuu järvelle. Tummilla aalloilla hiihtää täysin valkoiseen pukeutunut hahmo.

Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen pelastaa lumoutuneen paljastamalla, että meneillään on valmistautuminen Käärme-oopperan harjoituksiin.

Teos on Velho-trilogian viime vuonna kantaesityksensä saanut päätös. Oopperan synnyttäminen pieneen erämaakuntaan on suunnaton talkootyön näytös. Suurin osa yli 200 mukana olevasta on laulun harrastajia eri puolilta Lappia ja Suomea.
- Alusta asti mukana olleet harrastajat ovat kouliintuneet näiden kahdeksan vuoden aikana jo lähes oopperan ammattilaisiksi. Heidän taitonsa poikii varmasti hienoja näytöksiä vielä tulevaisuudessakin, Liimatainen toteaa.

Harjoituksiin bussikyydillä
Äkäslompolon kyläläinen Marika Hasa (14) on esiintynyt kaikissa trilogian oopperoissa. Hän kertoo tutustuneensa Velhoniemen kiehtovaan oopperamaailmaan esikoulukaverinsa houkuttelemana.

- Ensimmäisessä oopperassa esitin toisten jaloissa puikkelehtivaa Kummajaista. Olen saanut täällä uusia tuttuja ja kavereita. Aion olla mukana jatkossakin, muun muassa Vennen lasta esittävä Hasa kertoo.

Lähiseudun kunnista saapuu väkeä harjoituksiin tilausbusseilla. Kittiläläiset rouvat Eeva Markuksela ja Sonja Korkea ajautuivat oopperan pariin kuoroharrastuksen kautta. Kumpikaan naisista ei ollut edes nähnyt oopperaa ennen esiintyjäkaartiin liittymistään. He myöntävät uuden aluevaltauksen pelottaneen.
- Aluksi tuntui, ettei tästä mitään tule. Koetin opetella sanoja ja kuljin mukana. Myöhemmin olen oppinut eläytymään paremmin esittämääni hahmoon, Markuksela kertoo.

Onnistuneen oopperan tekeminen vaatii mukana olevilta ahkeraa harjoittelua. Väki on harjoitellut perjantaista ensi-iltaa varten jokaisena elokuun viikonloppuna. Harjoitukset voivat venyä yli kymmentuntisiksi.
- Välillä jäävät yöunet todella vähiin. Muutenkin touhu vie paljon aikaa, mutta kiinnostus on niin kova, ettei sitä voi vastustaa, Korkea sanoo ja hörppää kahvia syysyön lämmikkeeksi.

Käärme rikkoo herkkyyden
Suuri osa Velho-trilogian suosiosta kuuluu musiikille. Säveltäjä Ilpo Saastamoinen on omistautunut viimeisen kymmenen vuoden ajan lähes täydellisesti Velho-trilogian sävellystyöhön.

- Olin menossa keväällä 1990 Tromssaan saamelaismusiikin seminaariin, kun kuulin huhuja näistä oopperasuunnitelmista. Tein sopimuksen heti, Saastamoinen kertoo Velho-trilogian säveltäjäksi ryhtymisestään.

Hän kertoo kolmen teoksen säveltämisen vaatineen valtavasti työtä. Jo yhden oopperan partituuri on yli tuhannen sivun pituinen.
- Ei tällaista työtä olisi ilman tietokonetta pystynyt tekemään, Saastamoinen toteaa.

Jokaisen kolmen oopperan musiikillinen tyyli poikkeaa toisistaan. Musiikki seuraa ajan etenemistä tarinassa. Lapin neitseellistä aikaa kuvaavan Velhon melodiat ovat yksinkertaisia. Mukana on myös monia loitsuja.

Riekon sävelmät sisältävät runsaasti vaikutteita itäsaamelaisesta perinteestä. Musiikki on myös huomattavasti vaikeampaa ja vaatii soittajilta ja laulajilta Velhoa enemmän. Siinä on myös paljon Saastamoiselle tyypillistä sekarytmiikkaa.
- Käärme-ooppera sitoo aiempien teosten rytmiikat. Nykyaikaa kuvaavaan työhön on otettu Velhon ja Riekon pyhät pääteemat ja rääkätty niitä karkealla kädellä. Käärmeessä ei välitetä laulujen herkkyydestä, Saastamoinen kuvailee.  

Koko trilogia ensi vuonna
Kirkkaat syysyöhön sytytetyt lamput houkuttelevat yöperhosia tanssimaan valo-kiilaan. Ne tuntuvat kuuluvan esitykseen. Yksi laskeutuu Iso-Vennen turkin päälle.  

- Hei! Hei! Miksi tuo seinä on tässä kohtauksessa pystyssä, vaikka sen ei pitäisi olla?, ohjaaja Keijo Kupiainen palauttaa todellisuuden Velhoniemeen.

Hän kertoo, että Käärme-oopperan loppua on lyhennetty 3,5 minuuttia. Tarkoituksena on ollut saada lopetuksesta aiempaa napakampi.
- On huomattavasti helpompaa harjoitella jo viime vuonna esitettyä oopperaa kuin aivan uutta. Olemme kuitenkin tehneet tähän pieniä uudistuksia, Kupiainen kertoo.

Trilogian avannut ooppera eli Velho esitettiin ensimmäisen kerran vuoden 1993 syksyllä. Suuri suosio on johdattanut taivalta Riekon kautta Käärmeeseen. Kaikkiaan Velhoniemen maagista spektaakkelia on seurannut noin 60 000 katsojaa.

Osa on löytänyt tiensä Velhoniemeen turhan myöhään, jolloin aiemmat oopperat ovat jääneet näkemättä. Velho-ooppera ry:n tarkoituksena onkin järjestää ensi syksynä esityksiä kaikista kolmesta oopperasta.        
- Kiitos! Sitten pidetään tauko, Kupiainen toteaa.        

Maria, Iso-Venne, Velho, Renttu ja muut hahmot siirtyvät taukohuoneeseen suojaan tihuttavalta sateelta.         

Käärme-oopperan         ensi-ilta  Velhoniemessä Kolarin Akäslompolossa on 25.8. Muut näytännöt: 26.8, 1.9, 2.9, 8.9 ja 9.9. Kaikki esitykset alkavat kello 23.

Levyllinen Velho-sävelmiä olohuoneeseen   (Kolari)
Velho-oopperoista lumoutuneiden iloksi on Ilpo Saastamoisen säveltämää musiikkia pian saatavilla tupla-cd -levynä. Kiekot on tarkoitus julkistaa Käärmeen kenraali-harjoituksen yhteydessä torstaina.

- Olen tehnyt viimeiset puoli vuotta pääsääntöisesti töitä levyjen parissa. Äänityksiä on tehty Helsingissä, Jyväskylässä ja Kolarissa, Saastamoinen kertoo.

Hän on valinnut tallennettavaksi jokaisen oopperan parhaat palat. Levyillä on 41 kappaletta, joiden pituus on yhteensä noin puolitoista tuntia. Avausraitana soi Uuttu-Kallen ja kuoron "Oli maa". Levy loppuu trilogian päättävään "Ajan hymniin".

Ilpo Saastamoinen soittaa tuottamallaan levyllä bassoa. Muut soittajat ovat Pekka Nylund kitara, Arto Piispanen koskettimet, Pekka Toivanen irlantilainen harppu ja koskettimet, Raimo Eskelinen lyömäsoittimet sekä Seppo Heikkonen saksofonit ja klarinetti.

Solisteista mukana ovat Jaakko Gauriloff, Annukka Hirvasvuopio, Kalle Fält, Taisto Polvi, Anni Lenkola, Minja Niiranen, Riku Pelo, Kai-Jussi Jankeri, Mitja Nylund, Sini Järvelä ja Kalervo Uuttu.

25.8.00 pe Kaleva s.15 - Kemi, Jouni Knihtilä: Velho-trilogian huipennus
Kolarin Äkäslompolossa Yllästunturin juurella eletään toista Käärmeen vuotta. Torstaina ennen puolta yötä lähti nimittäin Velho-trilogian kolmas ooppera Käärme kenraalilla toiselle esitysvuodelleen.

Velhon ympärille on väylänvarressa kasvanut suoranainen kansanliike. Talkootyön voimannäytteenä oopperaa esitetään jylhässä maisemassa jo kahdeksatta vuotta. Mutta nyt on tullut aika panna piste tälle tarinalle, ja miettiä uusia produktioita.

Loppurutistuksen aika
"Hyvä saattaa asioita joskus päätökseenkin", Velho-ooppera -yhdistyksen puheen-johtaja Hilja Liimatainen huomauttaa ja viittaa ensi kesän finaaliin.

Tulevasta kesästä lopulliset päätökset tehdään marraskuussa, mutta suunnitelmat aikatauluja myöten ovat jo paperilla. Ensi vuonna katsojille ovat tarjolla kaikki kolme oopperaa eli Velho, Riekko ja Käärme. Viimeisenä viikonvaihteena syyskuun puolivälissä oopperat esitetään peräkkäin.

Tulevan vuoden rutistus kaipaa vielä täydennystä mieskuoroon, johon on tähän mennessä ilmoittautunut kymmenkunta laulajaa. Kuoro tarvitsee kaikkiaan kolmisenkymmentä miestä. Liimatainen uskoo, että vielä puuttuvat saadaan perattua kokoon.

Nuorten voimaa
Into ja halu on talkoolaisten keskuudessa kovaa ja kestävää laatua. Liimatainen kertoo, että ensi kesän koitokseen on valmis yli 80 prosenttia esiintyjistä. Tänä syksynä mukana on noin 240 ihmistä.

"Perusjoukko on pysynyt kaikki nämä vuodet hyvin mukana, ja se tietenkin on meidän voitto", puheenjohtaja iloitsee.

Velholaisten ikäjakauma on kattava. Väkeä on mukana vauvasta vaariin, mutta erityisen ilahtunut Liimatainen on "valtavasti kasvaneesta" nuorten kiinnostuksesta.

"Heistä ei tunnu olevan nyt puutetta", hän sanoo. Mukana on kuutisenkymmentä nuorta yläasteelta ja lukiosta. Äkäslompolon koulut on pestautunut talkoisiin lähes kokonaisuudessaan. Lisäksi Muoniosta on nuorisokuoro.

Yleisö on ottanut myyttiseen Lappiin tunkeutuvan oopperasarjan omakseen. Vuosi vuodelta yleisömäärät 1600 paikkaa vetävässä katsomossa ovat kasvaneet.

Viime vuonna kaikki seitsemän esitystä myytiin loppuun, mutta näin on ollut myös muina kantaesitysvuosina. Säätkin ovat pääasiassa hellineet yön tienoon esityksiä.

Tulevaisuus vielä auki
Pääsylipputuloilla produktion kustannuksista on katettu noin 60 prosenttia. Oopperatoimintaa ovat tukeneet muun muassa kunta ja hieman myös valtio. Tämän vuoden budjetti on 2,5 miljoonaa markkaa.

Torstaina julkistettiin kolmesta oopperasta koostettu Velhon aika cd-levy ja myönnettiin järjestyksessä kolmas stipendi. Tämänvuotisen stipendin (1000 markkaa) saivat Äkäslompolon koulun velho-oppilaat. Produktiossa alusta lähtien mukana ollut koulu nimettiin Velho-kouluksi.

Käärmeen ensi-ilta on tänään perjantaina. Viimeinen esitys on 9.9.
Velhon jälkeinen aika on Hilja Liimataisen mukaan vielä kysymysmerkki, mutta monenlaisia suunnitelmia elää Äkäslompolon ilmassa.

 

25.8.00 pe Pohjolan Sanomat  (Kolumni) s.2 - Jorma Rauwala:  Sisältö ratkaisee, mutta kuka tekee?
Koska kulttuurimatkailussakaan eivät enää riitä pelkät maisemat, museot ja näyttelyt, sen ongelmaksi tulee jatkossa sisällön luominen. Miten ja kuka sen toteuttaa?

... Peräpohjolan markkinoista tulivat mieleen myös Velho-, Riekko- ja Käärme-oopperat. Näissä eri tyyppisissä ja erilaisissa tapahtumissa on yhteistä niiden talkoototeutus.

Ne kumpikin edustavat myös paikallista ja sisällöllistä kulttuurimatkailua parhaimmillaan. Juuri sitä, mitä nykyajan matkailijat yhä enemmän etsivät ja arvostavat.

Koska kulttuurimatkailussakaan eivät enää riitä pelkät maisemat, museot ja näyttelyt, sen ongelmaksi tulee jatkossa sisällön luominen. Miten ja kuka sen toteuttaa? Siinä riittää ajattelemista pitkäksi aikaa, sillä sisältö on luotu tähän asti paljolti talkoovoimin.

Kesän ikäviä ja pysäyttäviä uutisia oli Tornionjokivarren kalastus- ja savotta-kulttuuriin liittyvän matkailun uranuurtajan Lappean Lomaa perustajan Voitto Liikamaan päätös kannattamattoman yrityksensä alasajosta.

Ala on vaikea myös ohjelmapalveluyrityksille, jos yksittäisellä matkailu-yrittäjälläkään ei ole ollut aina varaa maksaa siitä itselleen palkkaa.

Kaikkialla ei ole niin hyvää tilannetta kuin Torniossa ja Äkäslompolossa, missä toteuttajina on ollut paljon ahkeria ja vapaaehtoisia henkilöitä. Eikä asia ole enää niin itsestään selvä Äkäslompolossakaan, missä mietitään parhaillaan jatketaanko Velho-trilogiaa vai ei.

s.6         Kolari, Helena Lessing: Velho-trilogia tulee kokonaisena
- Velho-trilogia on herättänyt katsojissa niin paljon kiinnostusta, että meidän on pikku pakko esittää se ensi syksynä kokonaisuudessaan, lausuu Hilja Liimatainen, Velho-oopperayhdistyksen puheenjohtaja.

- Jos emme pääse maaliin, se olisi menetys niin meille kuin katsojille, sanoo trilogian ohjaaja Keijo Kupiainen, - mutta uskon vakaasti että suunnitelma toteutuu.

- Velho, Riekko ja Käärme eivät ole erillisiä oopperoita vaan Käärmeessä käytetään hyväksi Velhon ja Riekon musiikin aineksia, toteaa oopperan säveltäjä Ilpo Saastamoinen.
- Vasta kokonaisuus selittää kaiken mitä kymmenen vuoden aikana on tehty, Kupiainen painottaa.

Miehistä pula
Trilogian kolmannen osan eli Käärmeen näytäntökausi alkoi torstaina kenraalilla Ylläksen juurella Kolarin Äkäslompolossa. Käärmeen ensi-ilta oli vuosi sitten, mutta trilogian esityksessä on meneillään jo kahdeksas vuosi.

Ensi vuodeksi ryhdytään uhkarohkeaan yritykseen, kuten Liimatainen myöntää. Markkinoinnin vetoapua odotetaan Lapland Festivalilta, ja Ylläksen musiikkitunturi-hankkeelle ooppera on vahva tukijalka.

Parinsadan pääasiassa talkoita tekevän oopperaväen innostus ensi vuottakin varten on vahva, sillä 80 prosenttia ilmoitti kyselyssä sitoutuvansa esityksiin. Mutta mies-laulajista on puute. Velhoa ja Riekkoa laulaneilta mutta sivuun jättäytyneiltä miehiltä kysellään nyt halukkuutta palata mukaan, eikä kaikkiin osiin ole pakko osallistua, Liimatainen suostuttelee.

Kuin Ring-oopperat kerralla
Trilogia on tarkoitus esittää ensi vuonna kahden viikonlopun aikana kolmena peräkkäisenä iltana syyskuussa. Jo sitä ennen saavat uusintaensi-iltansa Velho ja Riekko.

- Jos tämä onnistuu, se on Suomen musiikin ja oopperan historiassa vertaansa vailla, Kupiainen innostuu. Sitä voisi verrata Wagnerin Ringin neljän oopperan kokonaisesitykseen - paitsi että Velhoa lauletaan ulkoilmassa.

Velhoa, Riekkoa ja Käärmettä on seitsemän vuoden aikana esitetty yhteensä 60 kertaa, ja sen on nähnyt yli 60 000 katsojaa. Jos ensi syksyn trilogiaviikonloput myydään täyteen, sen kokee toistakymmentä tuhatta ihmistä. Tämän syksyn lipunmyynti on ollut Liimataisen mukaan normaalia, ja 5000 lipun raja on ylitetty.

- Oopperat muodostavat musiikiltaan, libretoltaan ja ohjaukseltaan ehiön, jossa kokonaisuus selittää kaiken, Kupiainen vakuuttaa.

Sekarytmiikan korkeakoulu
Oopperoiden musiikista on koottu kattava näyte tupla-cd:lle, joiden kokonaiskesto on 2,5 tuntia. Velhon aika - The best of Velho trilogy sisältää 41 Ilpo Saastamoisen valitsemaa kappaletta.

Levyn teosta on puhuttu vuosikausia, ja mennä keväänä Saastamoinen päätti että se on tehtävä nyt. - Muuten olisivat laulajat ja soittajat hajonneet taivaan tuuliin, eikä sille olisi ostavaa yleisöäkään.

Levyn bändi- ja kuoro-osuuksia on äänitetty erikseen Helsingissä, Jyväskylässä ja Kolarissa, ja sen äänityksestä vastaa Kari Hakala. Työtunteja Saastamoinen laskee kuluneen 2200, ja viimeiset puoli vuotta hän on tuottanut levyä kokopäiväisesti.

Oopperoiden libretto on Kalervo Uutun ja sävellys Ilpo Saastamoisen, joka kuvaa tyyliään sekarytmiikan korkeakouluksi. Huolimatta pitkästä ja monipuolisesta urasta musiikin parissa levy on hänelle säveltäjänä ensimmäinen.

CD:n on tuottanut Äkäslompolon oma yrittäjä, Kari Kaulasen Santa Claus Medias. Uunituore äänite ei vielä ehtinyt Velhoniemeen torstaina.

Hauska ohjaaja
Lahjakkaille ja menestyneille nuorille annettavan stipendin sai tänä vuonna koko Äkäslompolon koulu. Oppilaista on tälläkin hetkellä kolmannes mukana Käärmeen esityksissä, ja parhaimpina vuosina osuus on ollut puolet, opettaja Tarja Tuulikki Tikkinen kertoo.

- Koulun oppilaat saavat oopperan mukana musiikin, teatterin ja ilmaisutaidon kasvatusta, ja he kasvavat sosiaalisesti, opettaja kiittelee. - Aikuiset ottavat lapset hyvin huomioon ja heistä on tullut oppilaille tasavertaisia ystäviä - mikä näkyy lasten ystävä-kirjoista.

- Kaikki on hauskaa, perustelevat stipendin vastaanottaneet 12-vuotiaat kuudes-luokkalaiset Sami Mällinen, Janika Hasa ja Hanna-Leena Haapapuro. - Siellä on hauska näytellä ja harjoitella, ja porukka on hauskaa ja ohjaaja on hauska.

- Ja koulusta saa vapaapäiviä, he lisäävät, vaikka useimmat tulevatkin jo ruokatunnin jälkeen taas kouluun.

Oppilaat saavat valita, ovatko he mukana oopperassa, eikä se vaadi erikoislahjakkuutta, Tikkinen kertoo:
- Siellä tarvitaan niin monenlaisia esiintyjiä.

 

27.8.00 su Lapin Kansa (pääkirj.) s.2 - Heikki Tuomi-Nikula: Lapin malli
... Perjantai-iltana Ylläksen Äkäslompolossa nähtiin taas, mihin Lappi, lapin-ihminen, pystyy. Kalervo Uutun Velho-trilogian kolmas osa, Käärme, sai tämän-vuotisen ensi-iltansa upeana esityksenä.

Se on sen kaltainen ja tasoinen, että sinne pitäisi kuskata maan hallitus ja eduskunta ja vähintäänkin kaikki ne jotka ovat menettäneet toivonsa.

Käärme on syvällinen, vaikuttava, viihdyttävä, ammattitaidolla ja rakkaudella tehty suursaavutus, joka avaa oven Lappiin ja itseemme tavalla, joka ei mene jälkiä jättämättä.

Yhdessä kokonaisuus: Velho, Riekko ja Käärme, on huimaava matka. Äkäslompolon rannalla tarjotaan kotimatkan evääksi nöyryyttä ja uskoa elämän voittoon. Niitä molempia tarvitsemme.

 

31.8.00 Luoteis-Lappi s.8 (mp): Velho-oopperatrilogian ohjaaja Keijo Kupiainen:
"Takana työntäyteisiä, mutta paljon antaneita vuosia - edessä ensi syksynä viimeinen taisto"
Lapin historiasta sen aamuhämäristä nykypäivään ja vielä tulevaisuuteenkin kertovaa Velho-oopperatrilogiaa esitetään Kolarin Äkäslompolossa kahdeksatta syksyä. Vuosien aikana oopperoita on esitetty yhteensä 60 kertaa. Ensimmäinen kantaesitys nähtiin Velhoniemessä 27.8.1993. Oopperaelämyksestä on nauttinut yli 60 000 katsojaa. "Nämä ovat olleet hienoja, hyviä vuosia. Työntäyteisiä, mutta paljon antavia", ohjaaja Keijo Kupiainen sanoo. "Paneutuminen on ollut mykistävää", hän kiittää esiintyjiä ja talkooväkeä.

Oopperatrilogia on tarkoitus esittää ensi syksynä kokonaisuudessaan. Mahdollisuus nähdä samana syksynä sekä Velho-, Riekko- ja Käärme-ooppera on jo pitkään kiinnostanut ihmisiä, Velho-ooppera -yhdistyksen puheenjohtaja Hilja Liimatainen kertoo.

Vaikka ensi syksyn hanke tuntuu hieman uhkarohkealta, Hilja Liimatainen sanoo luottavansa sen onnistumiseen. Apua markkinointiin odotetaan uudelta maakunnalliselta festivaaliorganisaatiolta, Lapland Festivalsilta, ja tukea ponnistukseen antanee myös se, että oopperat ovat yksi Musiikkitunturi-hankkeen tukijaloista.
- Jos ensi syksyn suunnitelmat toteutuvat, se on maailmassa vertaansa vailla oleva ulkoilmaesitys, Keijo Kupiainen sanoo.

Trilogia on tarkoitus esittää ensi syksynä siten, että jokainen osa esitetään kolme kertaa. Ensi-illat on porrastettu. Kahtena syyskuun viikonloppuna voi nähdä peräkkäisinä päivinä kaikki trilogian osat.    

Miehiä tarvitaan lisää
Hilja Liimatainen kertoo, että yli 80 prosenttia Käärme-oopperan esiintyjistä on ilmoittanut sitoutuvansa ensi syksyn suurproduktioon. Ongelmaksi on kuitenkin muodostumassa miesesiintyjien vähyys. Mukaan haluavien miesten odotetaan ilmoittavan osallistumisestaan ensi kuun aikana.

Hilja Liimatainen muistuttaa, ettei suurhankkeeseen mukaan lähtevän tarvitse osallistua kaikkien kolmen oopperan esittämiseen.

Tämänvuotinen lipunmyynti on Hilja Liimataisen mukaan vastannut normaalia toisen esityskauden kysyntää. Viime perjantaihin mennessä lippuja oli myyty 5100.
- Jos syyskuun näytökset saadaan täyteen, talous on kunnossa, Hilja Liimatainen sanoo.

Velhon aika -cd myyntiin
Oopperatrilogiasta julkaistiin tämänvuotisen ensi-illan alla kaksois-cd-levy Velhon aika - The best of Velho trilogy. Se sisältää 41  kappaletta, jotka säveltäjä Ilpo Saastamoinen on valinnut kolmen oopperan sävellyksistä. Tuplalevyn kesto on noin 2,5 tuntia. Sen on tuottanut äkäslompololainen Santa Claus Medias Oy. Musiikillisena tuottajana on toiminut säveltäjä Ilpo Saastamoinen.

Saastamoisen tavoitteena on ollut antaa kattava näyte oopperoiden musiikillisesta monipuolisuudesta. Levyt sisältävät näytteet kaikista elementeistä ja tunnetiloista, joita trilogiassa on...

(Esiintyjäluettelo)

Äkäslompolon koulu on Velhokoulu
Vuoden 2000 Velho-stipendi myönnettiin Äkäslompolon koulun oppilaille, jotka ovat osallistuneet oopperatrilogian tekemiseen... (mp)

 

31.8.00 Luoteis-Lappi s.46-47 - (eu):
"Ihmiset tarvitsevat tarinoita, tilastoja meillä on jo ihan tarpeeksi"
Loppujen lopuksi olen ihan tavallinen suomalainen sinivalkoinen mies, sanoi Kalervo Uuttu eräänä heinäkuisena sateisena päivänä. Mies tunnetaan Uuttu Kallena, Velhona, oopperan airueena ja lapinkastajana. Häntä on moitittu saamelaiskulttuurin häpäisemisestä ja kiitetty oopperatrilogian runoista. Mutta mikä mies piilee näiden roolien alla? Leimoja löytyy moneen lähtöön. Tyhjänpäiväisiä sääntöjä vihaava mies alkoi leikkimään otsaansa liimatuilla leimoilla ja esittelemään itsensä seuraavasti: Hullu Kalle Ylläkseltä päivää! Hullu Kalle tunnetaan, mutta kuka on Kalervo Uuttu?

Läksin etsimään sitä aitoa alkuperäistä Kalervoa ja vastassa oli leppoisa mies, joka puhui verkkaisesti, harkiten, mutta sanan varsinaisessa merkityksessä: kokemuksen syvällä rintaäänellä, ja painokkaasti. Kotonaan oli myös Kirsti-vaimo ja karvainen, tuolillaan makaava, viiksekäs "työnjohtaja".

Päätimme aluksi Kalervon kanssa pitää ulkoilmassa pölkkyseminaarin, jonka luento-aihe olisi elämä, siinä sivussa harmiton puupölkky muuntautuisi Kalervon käsissä, tosin moottorisaha-avusteisesti - haltijahahmoksi. Luonto pisti ihmisten suunnitelmille kampoihin, emmekä päässeet ulos pölkkyjen pariin, vaan pysyimme sisällä ja "työnjohtaja" kehräsi vieressä.

Kalervo on tottunut muokkaamaan imagoaan itse, ottaa ikään kuin melkein ohjakset käsiinsä ja kyselee mistä me se haastattelu tehdään. Vastasin, että: niin, se, se ihminen kiinnostaisi.

Kalervo istuutuu alas, siirtää ylävartalonsa tuolin takaosaan, nostaa kädet niskan taakse ja vaipuu lapsuutensa maailmaan:

- Minähän olin evakossakin, mutta en minä siitä muista mitään, joo ... nyt alkaa muisto tulemaan päälle. Asuttiin Tapojärvellä pienessä mökissä. Se oli köyhä ulkoisesti, mutta henkisesti rikas. Silloin leipäkin maistui. Ja särkikin on hyvä kala kun ihmisellä on nälkä, siinä oppi näppärästi kymmensormijärjestelmänkin, kun ruotii sitä pientä kallaa.

- Sitten tehtiin metsätöitä heti kun kynnelle kykeni, sieltä kai mie sain sen rakkauden luontoonkin. Koulumatka oli kuusi kilometriä, eikä se ollut pitkä matka talvellakaan hiihtää, muistaa Kalervo ja hörppii kupposen kahvia ja jatkaa.

- Minä olen saanut hyvän koulutuksen. Olen käynyt vanhan ajan kansakoulun, jossa opetettiin vielä oikeita asioita. Siinä oli vielä elämän maku. Tänä päivänä opetetaan niin paljon tyhjänpäiväisiä asioita.

- Sitten oli maamieskoulutus ja sen lisäksi minulla on ollut viisi hyvää opettajaa, ne olivat vilu, nälkä, pimiä, pakkanen ja köyhyys, ...joo, ne opettivat selviytymään ja pärjäämään, sanoi Kalervo tavallaan jyrähtävällä ja kuitenkin samalla kimakallakin äänellä. Ääni ei huuda, ei töksy, se kantaa Kalervon persoonaa. En välillä ole varma puhunko Kalervon vaiko hahmon kanssa, jonka taakse Kalervo kätkeytyy, mietin, seuraan ja kuuntelen.

- Koulun pitäisi valmistaa mielestäni käytännön normaali elämään, sitä pitää opettaa asioita tunturin tältä puolen eikä tuolta puolen, mutta nykyään sanotaan, että onni on tuolla kaukana. Mitä ne normaalit asiat sitten ovat?

- Kuka täällä pärjää, tarvii monenlaista taitoa, kalastus, ...metsästys, ...maanviljely ja matkailu, siitähän se toimeentulo tulee, kaikki muu on ajettu niin alas, ettei täällä enää pärjää vanhoilla elinkeinoilla, empii Kalervo, ottaa pöydältä pienen pyöreän rasian, ottaa rasiasta palasen tummanruskeata töhnää, tökkää sen huuleensa ja jatkaa luentoaan:

- KEHITYS! Kaikki on niin kehittynyttä, ettei ihmistä enää tarvitse. Se on perkele tehty tarpeettomaksi. Ei kehitys niin paha ole, mutta kaikki on niin saatanan tehokasta ja kaikki tähtää vaan voittoon. Pienen tauon jälkeen opettaja jatkaa:

- Tämän ajan jumala on markkinavoima ja sen jumalan edessä ollaan nöyriä.

- Maailman rikkaudet on kaivettu ylös, että ihminen pääsee avaruuteen. Ihminen kaivaa maapallon ontoksi ja luonto maksaa haavoillansa, jostakin kaikki palkankorotukset maksetaan, ja se maksetaan maasta. Niin saatanan ahne ihminen on.

- Ja sitten se luulee vielä olevansa viisas, jyrähtää Kalervo kun pääsee vauhtiin, puolustamaan yhtä rakkaimmista asioistaan.

Ei niinkään vihreätä kultaa vaan taiteilijan tavoin muodot, valot, varjot ja metsän tunnelmaa, sen erilaiset viestit.

- Ja se ihmisen kehitys, ei sillä ole muuta vaihtoehtoa kuin palata sinne mistä se on lähtöisin. Ne on ne kansanviisaudet se oikea viisaus. Senhän näkee rakentamisessakin. Vanhat talot seisovat vieläkin, ei nissä ole hometta.

- Se oppi pitää hakea menneisyydestä, se on koettua viisautta - kaikki se tietokoneviisaus se on utopiijjaa, saarnaa huolestunut mies ja pistää tupakiksi.

Sillä aikaa kun huutava ääni erämaassa pitää ulkona savutauon tulee mieleeni taannoin lukemani lastenkirja "Momo ja aikavarkaat", jossa tulee harmaita miehiä erääseen pikkukaupunkiin, ja myyvät ihmisille ajansäästöosakkeita. Ihmiset raatavat otsa hiessä ja luulevat, että voivat nauttia säästetystä ajasta myöhemmin. Stressi yltyy eikä ihmisillä ole aikaa lapsilleen. Mutta kun tarinoille oli ennen harmaita herroja vielä aikaa, uskottelee Momon tarinankertojakaveri turisteille, että kaupungin vanha amfiteatteri onkin maailman jalusta, joka jäi siitä, kun ihmiset päätti kääntää maailmaa ylös alas, että muka kaivoivat maata yhdeltä puolelta ja rakensivat sen tismalleen samalla lailla toiselle puolelle uudelleen.

Mutta Kalervo ei taida tarkoittaa tällaista kaivamista, vaan uskoo vähän Linkolan tapaan, että rajansa kaikella - luonnollakin. Kalervo ei ole kuitenkaan niin radikaali kuin Linkola, hän vaan toteaa ja myös moittii, mutta antaa ihmisten elää tavoillaan. Mies palaa tupakalta ja jatkaa ajatuksiaan:

Kyllä se on niin, että tämän maailman viisas, tämä luomakunnan kruunu" tekee maailmasta lopun. Ihminen pyrkii tämän maailman jumalaksi ja siitä ylikin, mutta siinä se erehtyy, sillä takana on toinen tähti.

"Monta kierrosta on ollut ennen meitä?
Onko meillä vain se kunnia olla täällä?
Mutta mitä aika ja maapallo meillä tekee, se jatkaa
ja ajalla on vara jopa seistä, mutta aika ei lopu koskaan."

lausuu Kalervo, mietteitään.

Aika on ääretön, mutta ihminen lakkaa, julistaa mies vaalealla hapsottavalla tukallaan ja opetuslapsi miettii: ohoh, saarnahan kuulostaa peräti raamatulliselta. Tiedän, ettei Kalervo tunnusta mitään tiettyä uskontoa, eikä hän oikein osaa vastata siihen, mikä meitä kuoleman jälkeen odottaa, mutta nämä puheet tuovat pyhän kirjan varoitukset maailmanlopusta mieleen, ja tietenkin sen kun israelilaiset eivät jaksaneet odottaa Moosesta vuorelta ja tekivät itselleen kultaisen vasikan, liekö se vasikka nykyään sitten lamorghiini, it-yritysten osakeannit yhtä kaikki, kuitenkin raha, menestys ja valta. Hmm, kysyn siis:

Voisiko sinua pitää eräänlaisena profeettana?

- En mie mikkään rofeetta ole, eikä mulla ole mitään virallista uskontoa, olen tämmöinen hullu Kalle vaan, mutta en arvosta tätä hömppähumppamaailmaa ja roskakulttuuria, ei siinä ole mittään syvyyttä, niin ja tämän maailman ihminen luulee vielä olevansa viisas. Ja sellaista joka tyytyy tähän normaalielämään, mikä ei vahingoita maata, pidetään tyhmänä, sanoo velhohahmona tunnettu mies, mies jota jotkut pitäisivät siksi harhaoppisena, mutta puhutaanhan isossa kirjassakin siitä, että viisaan täytyy tulla tyhmäksi, tullakseen jälleen viisaaksi.

Oi ihminen
sinun aikasi on uunin lämmityksen mittainen
vain ruusun kukinnon mittainen
vain linnunlaulun mittainen
aikasi on aika naurun ja itkun välillä
aikasi on aika auringon ja kuuhuen välillä

Oppilas kysyy voisikohan teollisuus ja politiikan johtajat asialle mitään?
- Ei sille näköjään mittään voi. Ei ne pamput sitä taida nähdäkään, kun ne luulee, että ovat niin viisaita ... joo ...ja kumpihan se viisas on, sekö se joka elää normaalia elämää vai sekö joka kerää kaikkea? Mutta sitä viisasta arvostetaan. Eihän sitä ihminen muuta tarvitse kuin, että pysyy leivässä ja viinassa ja katto pään päällä.

vain tuulen huokaus tyvenessä ilmassa
vain hitunen maan mustaa tomua

- Ja ne kansanedustajat, ne edustavat vaan itteä, ei meillä todellisia kansan edustajia ole. Ryhmäkuri pitäisi lailla kieltää, jotta saisi äänestää omantuntonsa mukaan. Omatunto myydään vallalle ja rikkaudelle, arvostelee Kalervo maamme asiat ja jatkaa paikallisella tasolla:

- Jos ihminen tahtoo elää luonnossa, sen täytyy saada elää siellä, ei sitä saa ajaa kasvukeskuksiin, mutta leivän perässä on pakko muuttaa mihin vain, harmittelee mies. Hmm, rapsuttaa kuunteluoppilas, tuota on kuullut näillä seuduilla jo toistenkin ihmisten suusta. Rehtiä maalaispuhetta.

Kaiken saarnan jälkeen ja maailman tuskan puolesta saarnaaja uupuu. Keittiöpöydän ääressä pyörittelee nuuskapalleroita tuntureiden kupeessa kasvanut mies, joka on tarkkaillut luontoa sen aikaa kun kala on antanut odottaa itseänsä, miettinyt siellä asioita ja pukenut ne myöhemmällä iällä sanoiksi, joita tunturi raikaa koko kuoron voimalla. Nuoremmalla iällä hän on kääntänyt lapsuuden opit tekoihin ja paiskinut töitä minkä kerkesi. Kalervo on mies, joka rakastaa vaimoa, jolle lapset ovat tärkeitä, vaikka hän ei omasta mielestä ole ollut paras isä. Huutava taiteilija erämaassa ei jaksa enää tapella elämää vastaan.

- Loppujen lopuksi olen ihan tavallinen suomalainen sinivalkoinen mies, joo.. Olen kai luonteeltani etsijä, joka kulkee mutkaista polkua.

- En ole oikeastaan ikinä ajatellut, että toisin kaikki olisi parempi, vaan olen tyytyväinen, että saan elää näin mutkaisesti ja risuisesti. Nyt on aika luopua, alkaa se synnynnäinen pätkälaiskuus tulla esiin, että kerkiää huomennakin.

"Työnjohtaja" on hiipinyt jo aikoja sitten omalle työmaalle, hiiriäkö pyytämään? Vaimo seuraa keskustelua vierestä ja kommentoi nyt vasta, että taiteilija paitsi näkee myös uskaltaa sanoa, mitä näkee. Taiteilijaa vaan ei usein kuulla tai oteta tosissaan.

...olen tulen humina sielussasi
olen veden solina veressäsi
olen maan hiljaisuus hauraissa luissasi
oi ihminen
olen ääni olen ääni sinun sisälläsi
olen tuulen virsi oksillasi

Mitä olet ihminen
vain pivo tuhkaa sammuneesta tulesta
vain pisara vettä seisovasta vedestä...

Kalervo kaivaa jälleen nuuskarasiansa esiin ja tunnustautuu kaiken kaikkiaan kuitenkin tyytyväiseksi mieheksi.

- NAINEN. Nainen istuttaa kukkapenkin ensin ja rakentaa sitten vasta talon sen viereen. Mies rakentaa ensin talon, mutta siltä saattaa kukkapenkki unohtua.  - Mies on yksin ja nainen on yksin, ovat vasta puolikkaita,  - yhdessä ne ovat vasta yksi.

Oi ihminen olen aika olen ajaton aika
minun aikani alkaa ajattomasta...

Päivä on kulunut, sade lakkasi. Opetuslapsi ja opettaja ovat saaneet maailman taas miljoonasosan millimetriä kuntoon. Rättiväsyneenä päätämme tavata vielä toiste ja pitää se maailman ensimmäinen pölkkyseminaari. Vilkaisemme varastosta Kalervon harrastuksen tulosta. Hyllyissä on kokonainen haltijaperhe, joiden kasvot muistuttavat tekijäänsä tavallaan. Samaan tapaan kai kuin Kalervo sahaa hahmon piirupiirulta esiin, elämäkin on tainnut muokata veistä jään. (eu)

...minun aikani päättyy ajattomuuteen
olen ikuisuus olen ikuisuus
ikuisuus...

 

3.9.00 Lapin Kansa s.2 (pääkirjoitus) - Heikki Tuomi-Nikula: Luja perusta
Olen nuorisoseuralainen ja ylpeä siitä...

...Perjantai-iltana kokouksen vieraista kävi katsomassa Käärme-oopperaa Ylläksen juurella ja osa Taikarumpua Pyhätunturin Aittakurussa. Molemmissa suur-produktioissa nuorisoseuralla on vahvasti sormensa pelissä. Tänään he päättävät tulevien vuosien suuntaviivoista. Niistä päämääristä, joiden varaan järjestö toimintansa perustaa...         

 

9.9.00 Kuukkeli s.7 - Kari: Oopperaa levyllä ja livenä (> Ks. Velhon Aika -CD)
...Vielä kaksi Käärmeen näytöstä
Velho-ooppera ry on tehnyt päätöksen koko trilogian esittämisestä vuoden kuluttua. Tuolloin on mahdollisuus perättäisinä iltoina nähdä Velho-, Riekko- ja Käärme-oopperat. Tulossa on valtakunnallisestikin kaikkien aikojen kulttuuritapaus.

Käärme-oopperaa esitetään tämän lehden ilmestymisen jälkeen vielä kahdesti, perjantaina 8.9. ja lauantaina 9.9. Menkää ihmeessä katsomaan, lippuja on vielä jonkin verran jäljellä.
Kari

 

Taiteen maailma 4/2000 ss. 24-26 Elina Hanhivaara:  VELHONIEMI pohjoinen oopperanäyttämö
Syksyllä 2001 Äkäslompolossa esitetään Velho-oopperatrilogian kaikki kolme osaa peräkkäisinä iltoina kahtena viikonloppuna. Maamme pohjoisin ooppera-näyttämö näyttää silloin voimansa.

Oli maa kaukana Pohjolassa... Oli maa säihkyvä revontulten äärillä. Oli maa jossa revontulet, Pohjanvalkeat yökausin taistelit, kuin vainajien henget, ja nietostulilla viipy verenkarvanen unhon punahohto. Oli maa jossa tuuli soitti ikuista hymniä viluisten vaivaiskoivujen välissä. Oli maa jossa aika oli jähmettänyt tuntureitten riekkopoikueet paikoilleen. Oli maa jossa päivänvalo kävi ikuista taisteluaan jäätä ja routaa vastaan. Oli maa jossa kesäyö tuhlas talvipäivän valon, niin että kuuhuenki täytyi kulkea tähtituikkujen loisteessa. Oli maa jonka muoto kiehtova oli kuin naisen vartalolla: tunturit maaemon rintoina, kaltiot ja lompolot elämännesteitten eliminä.

Näillä Kalervo Uutun sanoilla alkaa Äkäslompolon oopperatrilogian ensimmäinen osa: Velho. Tämä oopperatuotanto alkoi pienen seurueen päähänpistosta 80-luvulla. Siitä ei tullutkaan muutaman illan esitys nuorisoseuran talolle, vaan se päätyi suureksi ulkoilmaesitykseksi areenalle, johon mahtuu 1500 katsojaa. Eikä ooppera suosionsa vuoksi ole vieläkään päättynyt.

"Kaikella on alkunsa.."
Kesällä 1986 kolme miestä Lapista istuvat iltaa Savonlinnan Retretissä. Koska päivällä oli vierailtu taidemuseossa, keskustelu siirtyi kulttuuriin.

Eräs heistä, Johannes Seppälä, lausui ääneen ajatuksen esityksestä, joka tehtäisiin omasta maasta - Lapissahan tarinaa riittää. Ja onhan Kalervo Uuttu eli Uuttu-Kalle kertoillut jo kymmeniä vuosia tarinoitaan Lapin kasteensa lomassa. Päätettiin että Kalle alkaa kirjoittaa niitä esitykseksi.

Kun miehet palasivat koteihinsa Kolarin seudulle ja alkoivat omissa ja ystäviensä keittiöissä puhua asiasta, he saivat kannustusta kuulijoiltaan. Näin oli Velhon siemen itänyt eikä kukaan osannut vielä aavistaa mihin mittaan se versoisi.

Ideat alkoivat hahmottua, tekijät ilmaantua ja ihmiset kerääntyä. Radiossa haastateltiin Ilpo Saastamoista. Hän kertoi musiikillisista tutkimusmatkoistaan Kuolan saamelaisten piirissä. Tämän kuultuaan Seppälä soitti hänelle. Saastamoinen innostui sävellystyöhön ja kokosi myöhemmin orkesterinsa. Kolariin oli vasta saapunut kanttori Kai-Jussi Jankeri Helsingistä, Kansallisoopperasta. Hän ryhtyi kokoamaan ja harjoituttamaan satapäistä kuoroa. Jankeri myös yllytti ystävänsä Keijo Kupiaisen oopperan tuotantopäällikön paikalta ohjaajaksi. Valo-, ääni- ja kenttätekniikkaa löytyi Rovaniemen teatterista, josta saatiin myös vihje lavastajasta, sodankyläläisestä puunveistäjästä Erkki Alajärvestä sekä puvustaja Ritva Starckista. Uuttu-Kallen päässä ajatus juoksi päivisin, yön tullen mieli purkautui ruutupaperille Velho-oopperan libretoksi. Esityspaikkaa etsittiin. Kolarin nuorisoseuran talo hylättiin ja siirryttiin ulkoilmaan. Alajärvi ja Jankeri kulkivat yhdessä vaarat ja laaksot, kunnes saapuivat Äkäsjärven rantaan ja menivät siinä veteen. Niin löytyi Velhoniemi.

Kesällä 1993 ulkoharjoitusten alkaessa joukot kerääntyivät mm. Kolarista, Muoniosta, Pellosta, Ylitorniolta, Kittilästä ja Rovaniemeltä. Velhoniemeen syntyi oma maailmansa, jossa harjoiteltiin taivasalla päivin ja öin, lapset ja vähän vanhemmat, lampaat, hevoset ja porot kaikki yhdessä. Yksi paistoi lettuja, toinen rakensi aitaa, kolmas maalasi lavasteita, joku ompeli roolivaatteita ja aamuyön tunteina saatettiin vielä etsiä metsään kadonnutta poroa. Huomattavaa on, että tämä tapahtui talkoovoimin, palkattuja oli vain pieni osa. Syyskesä saapui pohjoisen taivaan alle ja tähdet kirmasivat taas revontulten mailla. Esitys syntyi elo-syys-kuulle. Viesti Velhosta lähti liikkeelle kaikkiin ilmansuuntiin. Ja ihmiset vaelsivat joukolla katsomaan, mistä Lapissa oli kuhistu ja mitä oli tehty. 

Ihmisten maailmassa kaikki rajallista on...
Haltioitten maailmassa kaikki rajatonta on...

Velho -ooppera kertoo ajan alusta Lapin maassa. Ajasta jolloin ensimmäiset asukkaat saapuivat sinne. Se oli pientä kansaa, koska Lapissa taivaan ja maan väli on niin matala, ettei siellä ole suurille tilaa. Siellä ihminen kesytti poron kumppanikseen tuntureita käymään ja palveli jumalaansa, jolle pystytti seidan erämaahan. Seita oli Lapin kotakansalle sama asiaa kuin nykyajan ihmisille kirkon alttari. Lapissa eli myös haltioita, hyviä ja pahoja. Pedoilla ja sääskillä oli oma haltiansa. Oli myös rikkaudentuoja, sekä toiveet täyttävä Kentänpään Eukko. Taalot olivat suuria ilkeitä köntyksiä, jotka hätyyttivät naisia, lapsia ja varastelivat poroja. Vedenjuoja Vuorru-haltia kulki kodasta kotaan ja joi kaiken veden, jonka löysi. Jos unohti varata sille vettä kotaansa, niin se joi nukkuvien ihmisten veret. Maahiset olivat kyynärän-korkuista väkeä, jotka asuivat maanalaisessa maailmassaan. Se oli rikas kansa, joka omisti kaikki kullat ja rikkaudet, joita maa sisäänsä kätki.

Velhon, Lapin tietäjän varjo oli muita pidempi. Velho oli pelottava, äkäinen äijä, jonka apuun turvauduttiin hädän tullen, sillä Velhon lukemat loitsut pysäyttivät verenjuoksunkin. Velho saattoi jättää ruumiinsa ja lähettää henkensä lentoon korpin muodossa, juosta tuntureilla suden hahmossa tai laskea kosket kalana.

Velho-ooppera kertoo näistä ja monista muista Lapin ihmeellisyyksistä. Tarina päättyy miehen ja naisen yhteiseen rakkauden syntyyn. Siihen kuinka he yhdessä palvelevat maaemoa ja elävät sopusoinnussa luonnon kanssa.

"Yksi on linnuista suurin, joka kätki aikain laulun.
Kätki laulut maan kätki laulut taivaan."

Vuonna 1996 valo- ja äänitekniikka vaihtui, kun kantaesitykseen valmistui Riekko-ooppera. Se jatkoi Lapin kertomusta eteenpäin Maria-lapsen syntymästä. Tytär kasvoi neidoksi, jolloin saapui Pirkka Pirkkalainen joukkoineen verottamaan kotakansaa. Hän määräsi uudet lait ja häpäisi vanhat seita-jumalat. Otti vielä Marian mukaansa paluuretkelleen. Neidon sulhasen hän surmasi tämän yrittäessä estää Pirkkalaisen aikeet. Lapin neitseellinen aika oli mennyttä ja juopa syntyi Lapin ja etelän välille.

Pirkkaa seurasi pappi, joka pystytti oman seitansa, ristin ja alkoi levittää ilosanomaansa kastamalla Lapin pakanoita oikeaan uskoon. Markkinatkin saapuivat Lappiin tuoden mukanansa riskut, rihkamat ja viinan. Sinne tuli myös vouti veroja perimään ja pappi jatkoi kastamistaan. Kun Velhoa uhattiin jalkapuulla, jos tämä ei ota kastetta, ymmärsi Velho aikansa olevan ohitse ja poltti rumpunsa ja seitansa.

Maria palasi kotiin sielunsa menettäneenä vallasrouvana. Mutta hänen nuori poikansa, joka seurasi äitiään, oli säilyttänyt riekon valkean uskon ja lauloi äidilleen elämän laulut: maan, veden, tulen ja ilman laulut. Ne laulut, jotka Velho kätki riekon höyheniin.

Syksyllä 1998 esitettiin Velho ja Riekko yhdessä, sitten ne lensivät tuulen mukana, ja 1999 Velhoniemeen saapui käärme.

"Löytyi riekon siiven alta laulu, joka kulkee maita myöten,
verkkaan vierii vettä pitkin, humisee tulen liekeissä, asuu tunturituulessa.
Niin laulaa aika ihmiselle, on aika sama jokaiselle,
ei aika tarvitse ihmistä, vaan ihminen tarvitsee aikaa..."

Käärme-ooppera tuo tarinan 1800-luvulta nykyaikaan, ohittaa sen edeten maailman-loppuun ja päättää trilogian uuden ajan alkuun.

Velhon henki on siirtynyt Marian poikaan hänen löydettyään ajan laulut riekkonsa siiven alta. Maria tekee liiton käärmeen kanssa ja lähtee tunturin toiselle puolen parempaan elämään mahtavan saarnamiehen Korpelan kanssa. - Tulevat Lapin sota ja sen jälkeiset uudisasukkaat, tukkilaiset ja kullankaivajat. Markkinatalous sumentaa ihmisen järjen ja ajattelun. Uuttu-Kalle itse kuvaa asiaa: "Ihmisestä on tullut ahne, hän pyytää enemmän ja enemmän. Hänen maailmankuvansa on pitkä ja lavea, mutta korkeus ja syvyys puuttuvat. Nykyihminen on myös helvetin viisas, mutta ajatella hän ei uskalla." Lopulta suuri räjähdys palauttaa ajan alkuun, jossa metsänpoika ja -tyttö istuttavat puun uuden elämän kunniaksi.

Lapin Kansan päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula totesi Käärme-oopperan nähtyään: "Se on sen kaltainen ja tasoinen, että sinne pitäisi kuskata maan hallitus ja eduskunta ja vähintäänkin kaikki ne, jotka ovat menettäneet toivonsa. Käärme on syvällinen ja vaikuttava, ammattitaidolla tehty suursaavutus, joka avaa oven Lappiin ja itseemme tavalla, joka ei mene jälkiä jättämättä. Yhdessä kokonaisuus: Velho, Riekko, Käärme on huimaava matka. Äkäslompolon rannalla tarjotaan kotimatkan evääksi nöyryyttä ja uskoa elämän voittoon." (Lapin Kansa 27.8.2000).

"Kaikella on loppunsa, vaan ei lopu ajan suopunki, joka alun kielaimesta juoksee."

Illan tummuessa taivas paljastaa seitsemän tunturilaen siluetit. Esiintyjät, muusikot, tekniikka ja huoltojoukot valmistautuvat näytökseen yleisön saapuessa. Niin katsomossa, näyttämöllä kuin sen laidoillakin tunnelma on ainutlaatuinen. Näytös kiteyttää yhdessä vietetyt viikot tiivistäen kaikkien ajatukset ja voimat yhteen. Esityskentän ympärillä on oma erillinen esityksensä, kun kymmenet ihmiset huolehtivat teknisistä vaihdoista ja tehosteista. On valtamerilaivoja, poroja sekä autoja. Jopa kaupunki nousee miesvoimin minuutissa.

Viimeisen oopperan päättyessä kello on jo kaksi yöllä. Silloin on ainakin vanhempien vaikea saada heti nukutuksi, joten seuraavat tunnit puretaan ajatuksia yhdessä. Virkuimmat sytyttävät vielä nuotion ja laulavat auringon nousulle. Nämä hetket luovat yhteisyyden tunteen, joka on pitänyt samat ihmiset Velhoniemessä vuodesta vuoteen.

Velho-trilogia on vahva vastaisku etelän esittävälle taiteelle. Valtionavustukset ovat minimaalisia, ja suurin osa yleisöstä tulee Napapiirin eteläpuolelta. Helsingistä on ajettu Velhoniemeen yöksi ja aamulla lähdetty takaisin. Mikä Velhossa on niin erityistä, että se poikkeaa maan muista vastaavista tuotannoista? Siitä henkii vilpittömyys, tekemisen halu, usko itseensä ja asiaansa, joka on vuosien saatossa tehnyt amatööreistä ammattilaisia. Ihmiset ovat kasvaneet Velhon ympärillä. Lapsista on tullut nuoria ja joistakin jo pääosan esittäjiä. Vanhimmat liki 70-vuotiaat sanovat kuluvan kesän olevan heille viimeinen, mutta tulevat aina takaisin seuraavana vuonna. Lähes koko Äkäslompolon kylä on tavalla tai toisella mukana Velhossa. Esiintyvät lapset saavat vapaata kouluista ennen ja jälkeen näytösten. Hotellit tulevat vastaan järjestettäessä majoituksia tai ruokailuja. On talkoolaisia siivoamassa ja laittamassa taukoruokia satapäiselle joukolle.

Nyt on täyttymässä yhdeksäs ja viimeinen vuosi Velhon otteessa.

Syksy 2001 päättää trilogian esittämällä kaikki kolme osaa peräkkäisinä iltoina kahtena syyskuun viikonloppuna. Se oli suuri koitos joukolle, joka kaiken alussa oli vain utelias ja innostunut ryhmä ihmisiä. Trilogia on heille todistus omista taidoista ja voimavaroista. Velho on piirtänyt heihin merkkinsä. Eikä se lähde polttamallakaan.

Kaikki lainaukset Velho-, Riekko- ja Käärme -oopperoiden libretoista (Kalervo Uuttu).
Kirjoittaja on toiminut Käärme-oopperan järjestäjänä 1999 ja 2000.

 

Minä Olen 5/2000 s.18:
...Velho-oopperan Käärme-trilogiassa tuotiin varsin osuvasti esiin TV nykyajan seitana...

[15.7.2013: Huom! Kaikki 2000-lehtijutut koskevat Velhon Aika -CD:n ilmestymistä. Yhtään varsinaista arvostelua vuoden 2000 Käärmeestä ei ollut lehdistössä!]