RIEKKO III 1996

28.8.96 ke Väylä s.2 Pääkirjoitus  -  29.8.1996 - Jokivartisten voimannäyte
Velho-oopperaa esitettiin Äkäslompolossa kolmena peräkkäisenä syksynä, ja se keräsi yhteensä 20 000 katsojaa: suuri osa maakunnan väkeä, mutta mukana runsaasti myös matkailijoita.

Työmäärä, jonka esityksen järjestäjät tekivät, oli uskomaton. Piti luoda yhteyksiä, koota porukka, rakentaa näyttämö, valmistaa tarpeisto, kuljettaa välineistö ja kaiken päälle harjoituttaa suuri ja heterogeeninen amatöörijoukko, joka asui hajallaan pitkin maakuntaa.

Puhumattakaan alunperin erittäin epävarman talouden monista kiemuroista.

Väheksyä ei sovi myöskään Velhon esiintyjien ja apuhenkilökunnan panosta. Se, että suuri joukko laulutaitoisia jokivartisia ajoi kymmeniä ja taas kymmeniä mutkia Äkäslompolossa, viikko viikon jälkeen, kolmen vuoden ajan, oli talkootyön ihme.

Nyt kaikki toistuu Riekossa.

Vaikka Riekko on katsojalle ennen kaikkea taideteos, kokemus, siitä voi myös oppia, että mahdoton tulee mahdolliseksi, jos on joukko palavasieluisia ihmisiä ja selkeä tunne yhteisestä päämäärästä.

Tämän lehden pääkirjoituksissa on aiemminkin ylistetty niitä, joilla on näkemystä, intoa ja voimaa nousta olevan yläpuolelle ja kurkottaa tulevaan.

Se, että niin tehdään nytkin, ei johdu mielikuvituksettomuudesta eikä sattumasta.

Se on lehden linja.

s.8     Velho oli vielä yksittäisiä nuotiotarinoita, mutta Riekko on menneen Lapin  mahtava laulu

Kun äkäslompololainen Uuttu-Kalle nelisen vuotta sitten rupesi kirjoittamaan oopperaan librettoa, monet naureskelivat. Että oikein oopperaa, mokoma nokinaama.
Uuttu-Kallen käsikirjoittamasta Velhosta kasvoi valtakunnallista hämmästelyä herättänyt peräpohjolalainen voimannäyte.
Oopperaa esitettiin kolmena peräkkäisenä vuotena, ja se keräsi yhteensä 20 000 katsojaa. Esityksen tunnelmaa kiitettiin ainutlaatuiseksi. Erityiskehuja saivat lavastus, puvustus ja kauniit laulut.
Moitteitakin tuli. Moni arvioi, että teos oli juonellisesti epäyhtenäinen, eivätkä yksilöt nousseet kaikkien mielestä riittävästi esiin massan seasta.

Atmosfääri
Perjantaina saa virallisen ensi-iltansa Kallen toinen teos, Riekko. Jotkut näkevät oopperan jo tänään, kenraaliharjoitusiltana.

Riekossa on paljon samaa kuin Velhossa. Esityspaikka on sama, ja myös tiimi on hyvin pitkälle vanha Velhon tiimi.

Yhteistä on myös atmosfääri: Riekosta säteilee sama myyttinen vanhan Lapin tunnelma kuin Velhosta.

Ja kuten Velhossa, myös Riekossa on käytetty taitavasti hyväksi niin luontoa kuin erilaisia syysillan hämärään istuvia tehokeinojakin.

Tarina
Vaikka sekä Velhon että Riekon säveltäjä on sama, eroa on mm. musiikissa. Riekossa se on Velhoa melodisempaa ja helpommin hahmotettavaa. Tämä ei tarkoita, etteikö se silti olisi moni-ilmeistä ja vaikuttavaa. Säveltäjä itse sanoo saaneensa vaikutteita Kuolan saamelaisten musiikista.

Toinen, kenties kaikkein suurin ero on teoksen kokonaisrakenteessa. Riekko on yhtenäinen, jännitteellinen tarina siitä, kuinka pirkkalaiset tulivat verottamaan Lapin kyliä ja tuhoavat samalla Lapin vanhan kulttuurin.

Maria
Riekossa nousee esiin muutama voimakas hahmo. Keskushenkilö on Maria, joka muiden ihmislasten tavoin "kivulla tuli / vaivalla tuli / Tuli kun oli tulemisen aika". Maria syntyy kulttuuriin, jota hallitsee luonto.

Lappalaiset kunnioittavat luontoa ja tuntevat sen edessä nöyryyttä, mutta heillä on myös omat uskomuksensa, perimätietonsa ja tapansa. Luonnon henkiä ymmärtää parhaiten lappalaisten johtaja Velho.

Marian ja Velhon lisäksi lappalaisista nousevat esiin Marian vanhemmat Inga ja Piera, jotka kasvattaisivat lapsensa osaksi vanhaa yhteisöä, ellei uusi aika äkkiä mullistaisi kaikkea.

Pirkkalaiset
Uutta aikaa edustavat pirkkalaiset, jotka tulevat verottamaan Lappia ja tuhoavat samalla sen ikivanhan kulttuurin.

Pirkkalaiset tulevat asein. "Kerran vuodessa", Pirkka julistaa, "korpin munimakuussa tulen teitä velkomaan".

Ei auta Velhon kysymys: "Mistä met teille veroa kannamme, / kun ei ole aina ittelämmekhään?". Ei auta, sillä "Jolla on valta / sillä on kulta. / Jolla on kulta, sillä on kunnia".

Uskonto
Uuteen aikaan kuuluu myös uusi uskonto. Pappi yrittää käännyttää Velhoa väkisin. Hän kysyy: "Vanha Velho! Otatko päällesi ristin veden?" Velho vastaa ottavansa päälleen vain sen veden mikä taivaalta tulee. Sydämeensä hän kieltäytyy ottamasta ristinkuvaa.

Riekossa uuteen aikaan kuuluu kristinuskon rinnalla rahan ja markkinavoimien valta, ja käännytyksen apuna ovat aseet.

"Vaihtui riekko rihkamaan. / Vaihtui piian sielu rintariskuun / rengin sielu Vännin viinaan", valittaa vanha Lappi.
"Valta on aina miekan mittainen", tiivistää puolestaan Pirkka uuden ajan edusmiesten kyynisen filosofian. 

Neitsyys
Lappalaisten tragedia yksilöityy Marian kohtalossa. Pirkka vie Marian väkisin mukanaan.
"Niin sekottui liukas lannanveri / sakeaan lapinvereen / koreassa korjassa /  tiukuhärän pulkassa. Valui neitsyen veriviiru / herraspojan taljan päälle. Kuuli kuu kumman huudon / riekko haikean valituksen."

Maria palaa takaisin, mutta hän on neitsyytensä menettänyt. Neitsyytensä on menettänyt myös koko Lappi. Velhonkin on annettava periksi. Kristinusko ja uusi aika murskaavat vääjäämättä alleen vanhan, pakanallisen Lapin.

Pakanuus
Onko Riekon sanoma kristillisyyden vastainen? Pyrkiikö se nostamaan Lapin vanhat uskomukset uudelleen arvoonsa?

Vai onko Riekko historian kuvaus? Kertooko se ennen kaikkea 1400-luvulla alkaneesta Lapin ihmisen alistamisesta? Vai ovatko valokeilassa lähinnä ihmisen yleiset tunnot?

Riekko - niin kuin hyvä taide yleensä - antaa tilaa monenlaisille tulkinnoille.
Oopperaa voidaan katsoa yksilöiden kohtalon kuvauksena tai oman aikansa kulttuurin kuvauksena, mutta kenties siinä on sanomaa myös EU-aikaa elävälle Lapin ihmiselle.

Vai onko seuraava laulu pelkkää menneisyyttä:
"Taasko tuli tunturien takkaa se, / joka tietää paremmin / joka ossaa enemmän? Vaikka ei se kruunu / itte sio ansalankaa / ei kanna konttia / eikä valjasta ajohärkää. / Valta ajjaa valmiiksi valjastetuilla härillä. / Valta istuu pulkassa veroturkki päällä. / Vallan viitan kätkössä on verinen miekka."
...

Riekkolaiset tulkitsevat ihmisten perustuntoja
Riekossa on mukana väkeä eniten Kolarista, mutta pellolaisiakin on yhteensä 16, heistä suuri osa vanhoja velholaisia.

Pellolaisista ainoa soolo-osan esittäjä on nuori Tomi Enbuska. Kuorossa - joka ei toki pelkästään laula, vaan liikkuu näyttämöllä siinä kuin soolo-osan esittäjätkin - on kahdeksan miestä ja kaksi naista. Puhtaasti liikunnallinen rooli on viidellä nais-puolisella pellolaisella.

Miten riekkolaiset itse kokevat Riekon ja sen sanoman? Ovatko he mukana vanhan pakanallisen Lapin ylistyksessä vai mikä on heidän mielestään Riekossa keskeistä?

- Ooppera kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka Lappia on vuosisatojen kuluessa ryöstetty ja syrjitty, kertoo kuorossa mukana oleva Pertti Rundgren, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. Hän ei koe olevansa mukana missään pakanallisuuden ylistyksessä, vaan hän on kertomassa entisajan ihmisistä ja heidän tunnoistaan.

- On selvää, että kun uskottiin moneen jumalaan ja ajateltiin niiden olevan luonnossa, uuden uskon omaksuminen ei ollut helppoa. Tuntui, että ei sitä kaikkien kulkumiesten jumalten matkaan arvaa lähteä.

Myös liikkujaporukassa oleva Anitta Knuuti korostaa, että oopperassa kuvataan arjen ihmisen tuntoja.
- Äitinä minua koskettaa ennen kaikkea vanhempien ja lapsen välisen suhteen kuvaus.

Knuutilla itsellään on oma tytär mukana Riekossa.

Oopperassa on voimakkaita kohtauksia ja kauniita lauluja, jotka kuvaavat vanhempien uskoa lapsensa tulevaisuuteen ja sitä, kuinka toiveet kariutuvat.
- Minusta Riekossa kuvataan tällaisia ihmisen perustuntoja erit...

s.7         Ylitorniolaislähtöinen Pirjo Paavalniemi toimii Riekon apulaisohjaajana
"Sielunmaisemani on aina Lappi"
(Kuva III: Pellon Riekon joukkue: seisomassa Johanna Knuuti (vas.), Marja Yli-Tepsa, Maija Havela, Satu Lind, Teuvo Kivelä, Esko Ala, Tomi Enbuska, Pertti Rundgren, Tapani Kauppinen, Veikko Hamara, Hannu Välimaa, Mauri Raattama, ja Seppo Toivanen. Maassa istuvat Miia Kunnari, Anitta Knuuti ja Outi Kauppinen. Pölkyllä istuu Paavo Konttajärvi.)

Pirjo Paavalniemi on syntynyt Rovaniemellä, mutta hänen juurensa ovat äidin kautta Ylitorniolla. Se on hänen virallinen asuinpaikkansa tälläkin hetkellä.

Mikä on heittänyt hentoisen tytön syysviileän Äkäslompolon rannalle ja pistänyt ohjaamaan Riekko-oopperaa?
- Olin juuri ennen Velhon teon alkua valmistunut Kuopion konservatorion tanssitaiteen linjalta, Pirjo kertoo.

- Asuin Torniossa, ja joku oli kuullut, että siellä oli alan ihminen. Niin ne ottivat yhteyttä. Kun Pirjo tutustui työmaahansa, hän oli heti myyty.

En ole törmännyt toiseen ohjaajaan, jonka kanssa synkkaisi niin hyvin kuin Keijon kanssa, Pirjo kehuu pääohjaaja Keijo Kupiaista.

Amatöörit rikkautta
Kun Velhot tulivat aikanaan velhoilluiksi ja Riekko oli siirtynyt Uuttu-Kallen pään sisältä paperille, Pirjon mukaan tulo jatkoprojektiin oli itsestään selvää.

- Velhon teko oli mahtavaa, mutta se koostui vielä semmoisista yksittäisistä nuotiotarinoista. Riekko on yhtenäinen kokonaisuus.

Entä työskentely amatöörien kanssa? Mitä tehdä, kun yksi osaa yhtä ja toinen toista, kolmas osaa paljon ja neljäs ei juuri mitään?

- Amatööriys on rikkautta. Kaikki ovat paikalla, jonka he pystyvät hallitsemaan. Eivätkä he ole varsinaisesti tanssijoita. Kysymys on kokonaisilmaisusta: antautumisesta rooliin, heittäytymisestä. Sitä täällä on painotettu.

Tanssiterapian opintoja
Pirjo Paavalniemi itse opiskelee tanssiterapiaa Helsingissä. Hän perehtyy erityisesti Alexander-tekniikkaan, jossa kiinnitetään huomiota liikkeen merkitykseen arkipäivän tilanteissa.

Entä kun opiskelut on opiskeltu ja Alexander-tekniikka on hallussa? Palaako Pirjo opettamaan tanssia pellolaisille ja ylitorniolaisille?
Aika näyttää. Kävi miten kävi, Pirjon side pohjoiseen ei katkea kokonaan koskaan.
- Sielunmaisemani on aina Lapissa, Pirjo Paavalniemi sanoo.
...

Joka ikinen halko, puu, muki pitää olla paikallansa... Olkaa hiljaa!
Ohjaaja Keijo Kupiainen on kiltin näköinen mies, mutta hän karjuu kuin tarkkailu-luokan opettaja. Hänen vierellään tutkii muistiinpanojaan vielä kiltimmän näköinen nainen: apulaisohjaaja Pirjo Paavalniemi.

Kenturan laidalle on levittäytynyt epämääräiseen muodostelmaan joukko enemmän tai vähemmän kuuliaisia oppilaita: Riekko-oopperan suoritusporras.
- Te olette itse vastuussa! Tätä ei tehdä minua varten. Teidän on ajateltava, että tämä on sen arvoista!

Keijo Kupiaisen äänen sävyn ymmärtää: Riekko-oopperan ensi-iltaan on viikko, eikä kukaan muista tuoda Elämänpuuta kentälle ensimmäisen näytöksen alkaessa, eivätkä kuoron naiset osaa ajoittaa kotaan menoaan, eivätkä rivit ole lähimainkaan suorassa...
- Se on hyvä, että pystytte laulamaan, kun ette tee mitään, mutta se ei ole mielenkiintoista... Hyvä laulu, mutta kun se ei ilmaise mitään.

Ohjaaja Kupiainen on ankara, mies, mutta hänen ankaruutensa palkitaan: jokaisen harjoituksen jälkeen on monta asiaa aikaisempaa paremmin. Ja harjoituksia riittää.
- Teidän täytyy uskoa asiaan... Tämä täytyy tehdä tarkasti ja pieteetillä.

Puhuteltavat mumisevat hyväksyvästi. Välillä saarnavuorossa on apulaisohjaaja. Pirjo Paavalniemen sävy on lempeämpi, mutta hänenkään puheensa ei ole lällyttelyä.
- Te tulitte liian aikaisin... Enemmän liikettä... Käännytte juuri sillä hetkellä kun...

Puhuttelun jälkeinen tauko kestää korkeintaan tupakallisen, sitten jatketaan. Kun Keijo Kupiainen ja Pirjo Paavalniemi tuijottavat Velhoniemen näyttämön tapahtumia, katse ei ole riekon, vaan haukan.

 

29.8.96 to Tornionlaakso - HJP: Riekko-ooppera kulissien "takaa"
- Tänä syksynä ensi-iltansa saava Velhon jatko-osa Riekko-ooppera esitetään ulkoilmanäytäntönä Yllästunturin juurella Äkäslompolossa. Jokaiseen näytäntöön myydään 1500 lippua. Näytöksiä on kuusi, joista loppuunmyyty on neljä. Riekkolaiset ovat harjoitelleet uutta oopperaa vajaan vuoden melkein joka viikonloppu. Viime kesäkuussa aloitettiin harjoitukset Velhoniemessä, Äkäs-lompolossa. Osittain uusitulle näyttämölle on rakennettu lisää rakennuksia.

Näyttämön alle on kaivettu myöskin lisää tunneleita. Näyttelijöitä ja teknillistä henkilökuntaa Riekossa on mukana reilusti yli 200.

Kenttäpäällikkö Johannes Seppälän mukaan näyttämöä valaisevien valojen määrä on kolminkertaistunut ja äänentoistolaitteiden määrä "tuplaantunut" Velho- oopperaan verrattuna. Maahan on kaivettu tunneleita lisää noin 50-70 metriä sekä niihin luukkuja, joista tulee uusia "sattumia", jatkoi Seppälä, tarkoittaen erilaisia valo-tehosteita. Näyttämölle on rakennettu neljä uutta rakennusta sekä synnytyskota. Synnytyskota on Seppälän mukaan vaikea teknilliseltä puoleltaan koska siihen pitää kohtauksen aikana piilottaa henkilökuntaa sekä tavaroita. Orkesterikota on siirretty toiselle puolelle näyttämöä. Kauimmainen valotehoste on 4.5 kilometrin päässä Velhoniemestä. Tulitehosteista vastaa Äkäslompolon VPK, ÄVPK. Johannes Seppälä kertoi myös venemäärän nousseen. Riekkolaisilla on käytössä kahdeksan venettä.

Näyttämön uusiminen Seppälän mukaan aloitettiin keväällä. Kevään ja kesän aikana Velhoniemessä työskenteli kolme työllisyysvaroin palkattua henkilöä Pentti Harjun johdolla. ÄVPK:lla on Velhoniemessä esitysten aikana kaksi palopäivystäjää sekä 15-20 vapaaehtoista työntekijää. ÄVPK huolehtii myös näyttämökentän kastelusta. Seppälä kertoi alueella olevan myöskin yövartion. Vartioinnista vastaavat KoTu sekä Kolarin ja Sieppijärven VPK:t. Näytösten aikaisesta ensiavusta vastaa SPR:n paikallisosasto.

Näyttelijöiden ja työntekijöiden täytyy saada myös "sapuskaa" ja siitä osaltaan vastaa kenttäkeittiö. Kirsti Mäen mukaan yhtenä harjoituspäivänä kuluu noin 50 litraa "lättytaikinaa". Lämpimän aterian riekkolaiset saavat paikallisessa ravitsemus-liikkeessä.

Puvustajana toimii työllisyysvaroin palkattu Anna-Mari Kuru. Kuru kertoi korjaavansa ja huoltavansa näyttelijöiden puvut. Hommaa riittää, aamulla vaatteita pestään, korjataan ja päivällä paikataan.

Valoista sekä äänentoistosta vastaa Etelä-Pohjanmaan Äänentoisto Oy. Valojen ja äänentoistolaitteiden arvo on yhteensä noin kolme miljoonaa markkaa. Langattomia mikkejä näyttämöllä on käytössä runsaat kolmekymmentä ja äänikanavia 92. Miksereitä on neljä.

Valokaluston teho on yhteensä noin 150 000 wattia. Äänentoistokeskuksessa työskentelevät tamperelaiset kertoivat olleensa kolme viikkoa "reissussa". He kertoivat öiden menneen valojen rakennuksessa ja päivien harjoituksissa. Pojat kertoivat haasteellisemman "keikan" olleen Helsingin ITC-ajot, joissa pelkkää kaiutinkaapelia oli useita kymmeniä kilometrejä.

 

30.8.96 Kaleva s.1 - Leo Mäkinen (Kuvat: Antti Reponen) - ÄKÄSLOMPOLO:  Riekko lensi Velhoniemeen
Ylläksellä Kolarin Äkäslompolossa on kolmen vuoden aikana tehty lappilaista teatterihistoriaa. Kolarilaisten kuningasajatuksen ympärille syntynyt laaja yhteisponnistus synnytti Velho-oopperan, jonka on taivasalla, alkusyksyn iltahämyssä nähnyt 20 000 henkeä.

Nyt Velhon aika on ohi ja Äkäslompoloon on viritetty jatkoksi Riekko. Eikä imu näytä laantuvan. Seitsemästä näytännöstä neljä on myyty loppuun.

Myös Riekkoa aiotaan esittää Velhoniemessä kolme vuotta, minkä jälkeen olisi vuorossa trilogian viimeinen osa, Käärme. Sekin on jo hahmona Velhon ja Riekon libreton tehneen Kalervo Uutun eli Uuttu-Kallen aivoituksissa.

Vaikka Riekkokaan ei ole kopio aikakirjoista, sillä on selvä ajallinen kiinnekohtansa. Riekko kertoo yhden tarinan siitä, kun lappalaiset törmäsivät pirkkalaisiin ja kirkkoon, jotka molemmat olivat pohjoisesta jotain vailla.         > Sivu 18.

PS - ÄKÄSLOMPOLO - Leo Mäkinen:
s. 18.Libreton kirjoittaja Uuttu-Kalle Riekko-oopperan kenraaliharjoituksen alla: 
Eipä tässä hötkyily auta
Ohjaaja Keijo Kupiainen pitää viimeistä käskynjakoa ennen kenraaliharjoitusta. "Tässä on niin paljon tunteita. Teidän täytyy pitää varanne, ettei käy kuten eilen. Silloin olitte henkisesti väsyneitä ja olitte musiikissa iskun jäljessä. Se näkyi koko illan vääränlaisena velttoutena. Kuitenkin koko ajan pitäisi olla etukenossa."

Siinä kuuntelee koko porukka orkesteria ja äänimiehiä myöten Äkäslompolon Velho-niemessä Kansallisoopperan tuotantojohtajaa. Hän on suitsinut yli 200 hengen joukostaan hengen uutukaiseen Riekko-oopperaan.

Kupiaisellakin on takanaan Kolarin Äkäslompolossa kolme Velhon vuotta ja 20 000 katsojaa. Edessä on sama aika Riekkoa ja jossain kaukana häämöttää trilogian viimeinen osa, Käärme. Sekin on jonkinmoisena hahmona libreton tekijän, Kalervo Uutun eli "Uuttu-Kallen" aivoituksissa, mutta sen aika ei ole vielä.

- "Riekko koostuu eri lauluista, tämä ei ole läpisävelletty sinfonia. Teidän on elettävä myös laulujen saumakohdat, vietävä juttu niiden yli, annettava seuraavalle laululle perusteensa", Kupiainen jakaa viimeisiä eväitä. Kenraalinäytös on myyty loppuun eikä yleisön tuloon enää ihme aikoja ole.

"Kenraalin jälkeen on lepopäivä, käyttäkää se oikein. Viikonloppu on rankka, näytöksiä kolme. Se on urheilusuoritus, maratonjuoksu. Pitäkää itsenne kunnossa, muuta en halua siitä sanoa."

Selkäsauna tulee jos on tullakseen
Paljoa ei käsillä olevaa ala ennakoimaan Uuttu-Kallekaan, joka on myös yhden pääosan esittäjä. "Ei tässä vaiheessa auta ennää murehtia. jos tullee selekäsauna, anto tulla vain", mies sanoo ensin tuimana siniset silmät nokisessa naamassa tapittaen. Mutta nauraa kätkättää päälle.

Riekkoa hän pitää Velhoa "ehottomasti vaikeampana, monimuotoisempana." Uuttu-Kalle          työsti librettoa reilun vuoden. Sanoo "kaivelleensa tikulla sieluaan". Koskaan Uuttu ei ole väittänyt kirjaavansa suoraan historian tapahtumia. "Ei tämäkään historian mukhaan näin menny. Mutta mehän teemme tätä niinku taitheen piikhiin." Tapahtumallisesti Riekko sijoittuu aikaan, jolloin lappalaiset törmäsivät pirkkalaisiin ja kristinuskoon.

Kaikki vaikuttavat pelottavan auvoisilta
Kenraalin alla kaikki vaikuttavat aivan pelottavan auvoisilta, sillä kuoron harjoituttanut Kai-Jussi Jankerikaan ei osaa ottaa entä paineita: mitään perustusta kun ei jäänyt tekemättä. "Vaikka vasta, marraskuussa alettiin harjoitukset, itse asiassa olen hyvin tyytyväinen." Ja monen muun ohella Jankerikin vallan ihmettelee kuorolaisten jaksamista kolmen Velho-vuoden jälkeenkin.

"Mutta uutta intoa antaa varmasti sekin, että nyt tiedämme, että väkeä tulee ja ketä tulee. Kun Velhoa aloiteltiin, saatoimme vain toivoa, että joku tulee."

Oopperassa on mukana runsaat 200 henkeä. Kuorolaisia on yli 70, missä määrässä on mukana laulullista panosta vahvistava toistakymmenhenkinen mieskuoro Rova-niemeltä. Riekko kaikkinensa ei suinkaan ole kolarilainen yritys, sillä väkeä on kaikkiaan 11 kunnasta.

Polvi ja Häkkilä tuovat oman ytynsä
Oman ytynsä Velhoniemeen tuovat baritoni Taisto Polvi ja Tuomo Häkkilä. Piispan roolissa oleva Polvi esiintyi muun muassa Virtain oopperajuhlien Karhu-oopperan pääroolissa 1995-96 Martti Kitusena. Häkkilä on syntyisin Nivalasta. Hänellä muun

muassa oli nimirooli Jorma Panulan oopperassa Jaakko Ilkka. Kansallisoopperassa Häkkilällä on esimerkiksi ollut päärooli Aulis Sallisen Punaisessa viivassa

Neljä näytöstä myyty loppuun
Riekon seitsemästä näytännöstä neljä on myyty loppuun. Velho ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen ei silti tyrmää, etteikö peruutuspaikkoja voisi löytyä. Jäljellä olevat kuusi esitystä ovat Äkäslompolon Velhoniemessä tänä ja seuraavana viikonloppuna ja ne alkavat aina iltakymmeneltä. Paikkoja katsomossa on runsaat I 500.

Laskeutuvan pimeyden lisäksi järvestä nouseva usva antoi kenraaliharjoituksellekin oman säväyksensä. Ohjaaja Keijo Kupiainen varoittelikin yleisöä, etteivät sähkö-laitteet selvästikään rakasta ilman suurta kosteutta. Näytöksen aikana siis voi sattua jotain, jota ei pitäisi.  Ei sattunut.

 

RIEKKO-LEHTI 1996:
s.2         Hannele Pokka: Suojelijan tervehdys

Jätän osan lauluistani
tuulen hymniksi tuntureille
ajasta tästä, ikiaikaan

Näin laulaa neitsyt Riekko-oopperassa. Ooppera on jatkoa Kolarin Kyläpelimannien ja Kuoron sekä Kolarin Nuorisoseuran Velho-oopperalle.

Velho esitettiin kolmena kesänä Äkäslompolon Velhoniemessä ja sen laulut jäivät varmasti soimaan "hymniksi tuntureille". Velho-ooppera sai Lapin läänin taidepalkinnon 1995 ja jätti syvän jäljen jokaisen katsojansa sieluun.

Riekko on toinen osa oopperatrilogiasta. Sen synnyttäjinä ovat samat ihmiset kuin Velhonkin. Riekko-teos kertoo väkivahvojen lappalaisten ja Velhon ajan väkivaltaisesta taistelusta vierautta - pirkkalaisia ja kristinuskoa - vastaan.

Kalervo Uutun sanoiksi pukemat historian tapahtumat ravistelevat katsojaa voimallisesti Velhoniemen luonnon, Ilpo Saastamoisen musiikin ja esiintyjien syvän tulkinnan kautta.

Riekko on ainutlaatuisen yhteistyön osoitus talkoohengen voimasta. Esiintyjiä tulee seitsemän kunnan alueelta Tornionjokivarresta ja Haukiputaalta asti. Riekon lentoa kannattaa tulla katsomaan kauempaakin, Tervetuloa!

Yksi on linnuista suurin joka kätki aikain laulun
kätki laulut maan kätki laulut taivaan

s.3         Ohjaaja Keijo Kupiainen: Riekon höyhenissä
(Kuva: Ohjaaja Keijo Kupiainen lupaa Riekko-oopperan tarjoavan ikimuistoisen taide-elämyksen.)
- Uusi ooppera, maailman kantaesitys, on aina tekijöilleen suuri seikkailu, etu-oikeutettu mielikuvitusmatka aiheeseen, historiaan, ihmiseen, omaan itseen, sen rajoihin.

- Tuntuu, että miljoonat toteuttamisen mahdollisuudet koputtelisivat pääkuorta kutsuvasti. Vaatii kuitenkin hiljentymistä ja nöyryyttä, jotta ne voisi ymmärtää, haltioitua, vakuuttua juuri jonkin näkemyksen ylivoimaisuudesta, luonnehtii ohjaaja Keijo Kupiainen.

Monen sadan sivun partituuria ei ole helppo vangita selkeäksi kokonaisuudeksi ja antaa sisällölle merkitys, joka samalla on kiinteä ja rajoitettu, mutta niin moni-selitteinen, ettei siinä olisi alleviivauksen ja opetuksen sivumakua.

Ohjaajan näkökulmasta Riekko on juuri tällainen teos; tavallaan historiallisilta tapahtumien taustoiltaan ja juoneltaan pinnallisesti katsottuna varsin selkeä tarina.

- Syvimmiltään se on kuitenkin salaperäinen, myyttinen, ei sanoilla, tiedolla eikä järjellä selitettävä. Se on tapahtuneisiin tosiasioihin perustuva Lapin historian ja ihmisten kuvaus 1200-luvun lopulta 1600-luvulle, kiteyttää Kupiainen.

Tapahtumat tyyliteltyjä
Tapahtumat tässä oopperassa on kuvattu tyyliteltyinä, tiivistettyinä ja esimerkiksi ajan kulultaan abstrakteina kohtauksina. Siinä jokainen roolihenkilö on oma todellinen persoonansa, mutta samalla oman lajinsa, niiden henkilöiden ja asioiden edustaja, jotka näinä vuosisatoina ovat Lapin historiaan vaikuttaneet.

- Tämä ooppera on järkyttävä kuvaus siitä, miten pienellä ihmisellä ei ole historian suuressa valtavirrassa mitään vaikuttamisen mahdollisuuksia, jatkaa Kupiainen.

Mikään ei voi estää sitä, että keskiajan vaihtuessa uuteen aikaan myös Lappi joutuu tapahtumien pyörteisiin, joiden käsikirjoitus on laadittu ihan muualla, Ruotsin ja Venäjän hallitsijahuoneissa, etelän kirkonmiesten kokouksissa tai erilaisten rosvoporukoiden nuotiotulilla.

- Tämä on tarina Lappiin kohdistuneesta kolonialismista, hyödyn ja voiton tavoittelusta, taloudellisesta riistosta ja uskonnollisesta käännytyksestä etelästä vyöryvän uudisasutuksen, miekan ja ristin edessä, Kupiainen kertoo.

Erilaisuus uhka, ei voimavara
Välimeren alueen ja Keski-Euroopan länsimainen sivilisaatio omine käsityksineen törmää vieraaseen, sille selittämättömään tapaan elää ja uskoa.

Ja niin kuin valtakulttuurin ihmiselle kaikkialla maailmassa on ollut usein tapana, pitää tällainen kummallinen ja omille uskomuksille vieras elämäntapa muuttaa - ja jos mahdollista mieluummin tuhota.

- Erilaisuus ei ole ollut ihmiselle voimavara, vaan uhka, josta on päästävä eroon. Tappamiselle, riistolle ja nöyryytykselle annetaan vain laillisuuden ja oikean uskon valekaapu ja niin Pirkat, Voudit ja Papit voivat aloittaa saalistuksensa, joka tapahtuu tietenkin ymmärtämättömien omaksi parhaaksi, Kupiainen tähdentää.

Merkille pantavaa on, että useimmat näistä ovat varmaan toimineet omasta mielestään nimenomaan edistääkseen Lapin ja saamelaisten hyvinvointia täysin puhtain tarkoitusperin.

Riekko on tarina sopeutumisesta
- Niinpä meidän tarinamme Velho, äiti-Inga, isä-Pierra, Ahku, Maria ja häneen kiintynyt lapinpoika sekä koko kotakunta voivat valita vain kahdesta mahdollisuudesta: joko sopeutuvat tai kuolevat, jatkaa Kupiainen.

Riekko onkin tarina nimenomaan sopeutumisesta ja sulautumisesta, jossa lannan ja lapin veret ja samalla elämän arvot sekaantuvat ja Lappi menettää alkuperäisen neitsyytensä.

Riekossa, niin kuin kaikissa hyvissä tarinoissa, on suora kytky omaan aikaamme, omaan itseemme. Jokainen tv:n reportaasi ja uutislähetys kertoo ja toistaa näitä samoja teemoja, jotka tapahtuvat joka päivä kaikkialla tässä ihmisen raadollisessa maailmassa.

- Riekko on siten syvimmiltään kuvaus siitä, millaisia me ihmiset olemme olleet ja yhä edelleen olemme. Toivon myös, että tämä esitys antaa ajattelemisen aihetta meille suomalaisille, kun puhumme vähemmistöihin kohdistuvasta sorrosta maa-ilmassa ja ajattelemme, että tämä ei koske millään lailla meitä, viestittää Kupiainen.

Höyheniin kätkeytyy hmisyyden laulu        
Näiden pimeiden vuosisatojen tapahtumien yli kulkee kuitenkin ylivoimaisena ihmisyyden herkkä laulu. Marian poika laulaa: "Oi äiti Mariani, minulla on kirkkaat silmät... Tässä linnun höyhenessä on veen, maan, tuulen ja tulen laulu ihmiselle... Minulla on lapsen usko, niin suuri puhdas valkea kuin valkean linnun höyhen..."

- Aina kun me riekkolaiset aloitamme harjoituksemme, hiljennymme kuuntelemaan itseämme. Keskitymme tehtäväämme ja aistimaan, vieläkö me näemme ja tunnemme nämä riekon höyhenet, joihin ihmisyyden laulu on kätketty, kertoo Kupiainen.

Onko meillä vielä tallella se lapsen usko, joka kaikista tapahtuneista huolimatta näkee tämän hetken sen arvoisena ja tulevaisuuden - suurena toivon ja luomakunnasta välittämisen mahdollisuutena?

Ikimuistoinen elämys odotettavissa
- Ohjaajana toivon, että voisimme välittää yleisöllemme jotain näistä suurista tunteista ja hartaasta tehtäväämme paneutumisesta ja, että nämä syksyiset yö-esityksemme jättäisivät sieluunne pysyvän jäljen ja muodostuisivat ikimuistoiseksi elämykseksi meille kaikille paikalla oleville, kuuluu toivomus ohjaajalta.         

Riekon ensimmäisten harjoitusten valossa ohjaajasta näyttää siltä, että Velhossa alkanut valtava oopperan tekemisen into ei ole tippaakaan laantunut.
- Päin vastoin. Minusta tuntuu, että kaikki Velhossa saatu kokemus, oppi ja uskallus ovat ponnahduslautana entistä huikeamman esityksen rakennuspuiksi, Kupiainen havainnoi.

- Uskon, että Riekko-oopperan esitys Äkäslompolon niemessä, monen sinitunturin kainalossa, on todella kokemus, johon kannattaa osallistua.

Kaikkien meidän esiintyjien puolesta toivotan Sinut ja ystäväsi sydämellisesti tervetulleeksi esityksiimme, viestittää Kupiainen. 

s.3         Meissä kaikissa on sisällä laulu
Se oikea Velho - Uuttu-Kalle:

Meissä kaikissa on sisällä laulu.
On syntymisen ihmeen laulu.
On laulu ylpeydestä ja ahneudesta.
On laulu uskosta ja uskomuksista.
On mielen haikea laulu menneisyydestä.

Hyräilkäämme itse kukin niitä lauluja, että oppisimme tuntemaan myöskin itsemme - nyt kun hetken matkaa teemme aurinkoporon pulkassa.

s.4         Kuoron valmentaja Kai-Jussi Jankeri
Kuuli kuu kumman huudon, riekko haikean valituksen
(Kuva: Kuoron valmentaja Kai-Jussi Jankeri muistuttaa, että mitä enemmän osaat, sen enemmän joudut opiskelemaan. "Itselleni tämä on jälleen omien voimavarojeni testausta.")

"Tietääkö maa, mistä se tullut on
 Tietääkö tuli, mikä sen tehtävä on
 Tietääkö vesi juoksunsa suunnan
 Tietääkö ilma tuulen määränpään
 Tietääkö ihminen sen ainutkertaisen elämänsä tarkoituksen.."

Siinä joukko kysymyksiä, jotka aloittivat Riekko-oopperan. Tuohon voisi lisätä: Tietääkö ihminen, miksi hän on edelleen mukana tässä kaikessa, vaikka hän tietää työmäärän paljouden ja ettei tästä eteenpäin vapaata viikonloppua ole oleva.

On kuitenkin lohdullista tietää, ettei tarvitse ajatella: Ken tähän ryhtyy, saa kaiken toivon heittää. Edessä oleva työ on niin haastava kaikin puolin, että mielenkiinnon pitäisi lisääntyä oppimisen edistyessä.

Niinhän se on; mitä enemmän osaat, sen enemmän joudut opiskelemaan. Itselleni tämä on jälleen omien voimavarojeni testausta, omien lahjojeni käyttämistä omaksi ja muiden hyödyksi, mutta mikä parasta; saan jälleen oppia uusia asioita.

"ÄLÄ TUHLAA LAHJOJASI!"
Omiin lahjoihinsa haluaisin jokaisen mukana olevan kiinnittävän enemmän huomiota. Ettei kukaan tuhlaisi niitä jonninjoutavaan puuhasteluun, vaan jokainen miettisi kuinka muut mukana olijat, katsojat mukaan lukien, saisivat juuri minun lahjoistani maksimaalisen tehon.

Silloin on ensimmäiseksi listattava ne asiat, jotka eivät ole tärkeitä. Listauksen jälkeen yleensä huomaa, että tärkeitä asioita on aika vähän. Minun mielestäni tässä vaiheessa niitä on vain yksi. Partituuri.

Sitä ei voi jakaa yleisölle ja sanoa "seuratkaa tästä", vaan meidän on kyettävä "herättämään partituuri eloon". Sen saa hereille parhaiten siten, että jokaisessa harjoituksessa - esityksistä puhumattakaan - otetaan itsestä irti kaikki ja vähän enemmän.

"OLE REHELLINEN ITSELLESI!"
Jokaisen on hyvä ajatella retorista kysymystä: "Tietääkö ihminen elämänsä tarkoituksen". On myös hyvä kysyä itseltään, kuinka parhaiten olen edesauttamassa parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamisessa.

Oikeat vastaukset saa yleensä itseltä, kunhan niihin rehellisesti vastaa.

Takanamme on nyt kolme kuukautta harjoittelua, mutta työpäiviksi muutettuna vain 15 päivää eli puoli kuukautta. Tuossa ajassa saimme kasaan ensimmäisen puoliajan. Aikaa ensi-iltaan on puoli vuotta; työpäiviä, montako, en tiedä.

Tietääkö ihminen sen ainutkertaisen elämänsä tarkoituksen? Meillä Riekossa mukana olevilla osa sitä tarkoitusta on harjoitella ja opiskella käsiimme uskottu leiviskä - partituuri.

Työmäärä on melkoinen, mutta ei enää täysin hämärä, koska Velhon tehtyämme tiedämme, mikä on taso, josta ponnistamme ylöspäin.

"KAIKELLA ON ALKUNSA, KAIKELLA ON LOPPUNSA"
Vaikka Ajan joiussa sanotankin: vaan ei lopu ajan suopunki, joka alun kielaimesta juoksee, on meillä ehkä vain 30 päivää opiskella tuon partituurin toinen osa.

Toisaalta Ajan joiussa sanotaan myös: kaikella on alkunsa, kaikella on loppunsa. Aikaa ei siis ole hukattavissa. Itse koen jälleen suurta nöyryyttä. Ajatuksia on paljon. Mitä sanoisin? Sanoinko liikaa? Jätinkö jotain sanomatta? Ylipäänsä, onko tärkeää sanoakaan mitään; tehdä vain.

Edessämme on partituuri, joka kiehtoo historiallisuutensa, ajankohtaisuutensa, mutta ennen kaikkea kauniin lyriikkansa takia. Miten parhaiten teemme oikeutta tälle hengentuotteelle?

Minun mielestäni tekemällä ennakkoluulottomasti työtä. Muistaen, että meillä on joidenkin (= sanoittaja ja säveltäjä) rakas lapsi (= partituuri) käsissämme. Käsitelkäämme sitä kunnioituksella! Antakaamme sille mahdollisuus elää! Antakaamme sille laulunarvoinen elämä!

Hyvät riekkolaiset - hyvät entiset ja tulevat katsojat! Tämän uskallan sanoa oopperasta Riekko 6. maaliskuuta -96 - lopun kuulet 30. elokuuta klo 22.00 alkaen Äkäslompolon Velhoniemessä.

s.6         RIEKON ÄÄNI (IS)
(Kuva: Riekko-oopperan säveltäjä Ilpo Saastamoinen kertoo viimeisiä partituuri-sivuja tehdessään myös ulvoneensa kuin susi.)

Riekon musiikin kesto on hieman yli kaksi tuntia, josta osa I kattaa n. 70 minuuttia ja II osa 50 minuuttia, Alunperin tekstejä on numeroituna 51osaa, joista jotkut on kuitenkin sijoitettu musiikillisesti yhteen niin, että osassa on 23 erillistä jaksoa ja II  osassa 14. Erillisten musiikkijaksojen kokonaismäärä on siis 37.

- Kiitos Riekon runolliseksi tiivistetyn - vaikkakaan ei runomittaisen -tekstin musiikkia ei ole tarvinnut säveltää puhelauluksi niin kuin monissa muissa vastaavissa teoksissa. Laulut pysyvät puhtaina, vaikka niissä ei olekaan iskelmän loppuun saakka hiottua täsmällisesti kertautuvaa säkeistörakennetta, sanoo säveltäjä Ilpo Saastamoinen.

Teoksen teemat ovat toistuessaan lähes aina edellisten muunnelmia, jolloin loppu-tuloksena on läpisävelletty kokonaisrakenne. Tämä on hyvin lähellä itäsaamelaista eeppistä laulua - "leuddia" ja "luvvtia", joissa rakenne muodostuu perusteeman loputtomasta ja toistumattomasta varioinnista.

Toinen läpikäyvä tyylipiirre on sekarytmien käyttö, joka ei ole tyypillistä pelkästään saamelaisille, vaan koko suomalais-ugrilaisen kulttuuripiirin vanhinta yhteistä perinnettä ja joka löytyy niin hantien laulurunoudesta kuin karjalaisten itkuista ja joiuista.

"ETNO-OOPPERAA"
Pohjoissaamelaisessa luohtissa kyseinen rytmiikka on kiteytynyt toistuviksi syklisiksi rakenteiksi, jotka muistuttavat länsimaisen laulun säkeistömuotoa.

Itäsaamelaisessa eeppisessä laulussa ja itkuissa sekarytmisyys on muuntelevaa ja toistumatonta, koska improvisaatiolla on perustavaa laatua oleva osuus musiikin rakennetekijänä.

- Voisimme puhua ehkä jopa "etno-oopperasta", koska etninen materiaali on teoksen päätunnusmerkki. Sitä on vaikea huomata yksityiskohdissa, koska esityksessä käytetään suomen kieltä, länsimaista äänenmuodostusta ja soittimistoa, jotka yhdessä tekevät alkuperäisaineksien tunnistamisen vaikeaksi, luonnehtii Saastamoinen.

"Vanha" ilmenee etupäässä alitajuisella tasolla. Selviä joiunomaisia jaksoja on vain pari kappaletta, kun taas itäsaamelainen melodiikka on suurelle yleisölle - jopa musiikkispesialisteille tuntematonta.

"VAISTONVARAISESTI ENSIVAIKUTELMAAN LUOTTAEN"
- Ensimmäisen teemaluonnoksen merkitsin muistiin joskus keväällä - 94, kun tekstin runoilija Riekkoa esitellessään pääsi kohtaan "... kätken haavat huomisen huntuun..." Marian laulussa, joka päättää alkujakson, Saastamoinen muistelee.

Melodia-aihe esiintyy tässä Neitsyeen laulussa säkeistöjen päätepisteenä, mutta sen muunnelma puolestaan aloittaa II osan loppulaulu Yksi on linnuista suurin, jonka Marian poika esittää.

- Tuolloin kylvetty siemen alkoi itämään syksyllä -94, jolloin sävelsin suhteellisen lyhyessä ajassa ikään kuin "putkeen" koko Riekon lauluteemat sointuluonnoksineen, kertoo Saastamoinen.

Saastamoinen kertoo kokevansa vaikeana säveltää samaa tekstiaiheitta kahteen eri kertaan.
- Jos ensi yrittämä ei onnistu, olen joutunut suuriin vaikeuksiin. Tästä syystä luotan mahdollisimman pitkälle vaistonvaraiseen ensikosketukseen tekstin sävellystyössä, hän tähdentää.

RIEKON KASVU AIKUISEKSI
Riekon kasvua aikuiseksi edelsi teemojen puolen vuoden muhimisaika, ennen kuin säveltäjä uskalsi tarttua niihin heinäkuussa -95 - vuoroin Virossa vuoroin Suomessa.

Viimeistelyprosessi sisälsi partituurin, kuoro- ja orkesteristemmat, joista viimeiset valmistuivat tammikuussa -96. Tähän jaksoon sisältyy lukemattomia valvottuja öitä, lukemattomia nukuttuja öitä, jolloin uni työsti nuotteja ja sovituksia laulu toisensa jälkeen kuvina ja kuulokuvina.

Joskus työpäivä on 18-tuntinen ja yöuni kuuden tunnin mittainen. Siinä vaiheessa kun ei enää uskalla pysäyttää hetkeksikään pelossa, ettei enää saa uudestaan kiinni ajatuksen virrasta.

- Tässä vaiheessa koko kaksituntinen musiikki on kuin pisteenä päässä. Kaikki on samalla esillä eräänlaisena informaatiopisteenä, jota ei enää uskalla käsitellä älyllisellä tasolla. On vain annettava alitajunnan hoitaa välisoittojen pituudet ja teema-ainesten lahjanvaihtoseremoniat, luonnehtii Saastamoinen luomisprosessia.

Lopulta laulujen ketju on enää vain yhtä samaa sävellystä, jonka sisällä asiat etenevät ja kokevat oman syntynsä, elämänsä ja kuolemansa häipyäkseen kukin vuorollaan levolle - ehkä kuolonuneen - herätäkseen jossain muualla uuteen elämään.

- Siellä täällä on parin tahdin tervehdys Velhosta; "Kipu tulee ylhäältä" muuttuu muotoon "Valta tulee ylhäältä", hän paljastaa.

"YMMÄRRYKSEN PORTIT AUKEAVAT SYVÄLTÄ"
- Olen tiedostanut tässä prosessissa kaksi tärkeää seikkaa: Mitä vähäpätöisempi ja mitättömämpi jokin teema-aihe on, sitä syvemmältä aukeavat ymmärryksen portit, kun tuo pieni ja vähäpätöinen paljastaa todellisen minänsä, hän jatkaa.

Ja toiseksi: Kun toistaa virheen riittävän monta kertaa, se lakkaa olemasta virhe. Siitä on tullut uusi tyylipiirre.

- En voisi koskaan säveltää Riekkoa uudestaan, koska en enää kykenisi siihen. Enkä kykene käsittämään, miten ihmeessä olen saanut tuon ensimmäisenkin tehtyä, hän tilittää.

Kun säveltäjä vie viimeisiä partituurisivuja ja demokasettia toisille tekijöille, hän ulvoo kuin susi.
- Kun olen mörissyt heille Marian "Karhun laulun", en tiedä, olenko säveltäjä, sävellys, vaiko itse koukon katse? Riekon höyhenen kohdalla olen silminnäkijänä ollut todistamassa näkymiä, toteaa Saastamoinen.

s.13         Uuttu-Kalle: RIEKON TAPAHTUMAT
(Kuvassa I näytöksen solisteja: Sisko-Inkeri Pesonen, Kalle Fält, Uuttu-Kalle, Niila (Laiti), Annukka Hirvasvuopio, Julius Pesonen, Anni Räsänen, Merja Ylitepsa, Jaakko Gauriloff - Puuttuvat Tomi Enbuska, Tuomo Häkkilä, Taisto polvi) > Ks. Velho-materiaali: Riekko-juoni

 

(30.8.96 pe Lapin Kansa s.1 - Kolari
(Kuva: Riekko-oopperassa on dramatiikkaa. Kun pirkkalaiset tulevat, Lapin rauha on mennyttä.)

Osa Riekon esityksistä jo loppuunmyyty
Ammattilaisten ja harrastajien hedelmällisessä yhteistyössä valmistunut Riekko-ooppera on esi-illassa tänään. Äkäslompolossa Kolarissa Velhoniemessä esitettävästä Riekosta voi tulla vielä suurempi menestys kuin sen edeltäjästä Velhosta, joka keräsi kolmena vuonna yhteensä 20 000 katsojaa.

Riekon tämän kauden seitsemään esitykseen on myyty jo yli 7 000 lippua, joka on reilusti enemmän kuin mitä sille asetettiin tälle syksylle tavoitteeksi. Neljä esitystä on jo miltei loppuunmyyty, niihin on jäljellä enää hajapaikkoja.

Riekko on ohjelmistossa myös ensi ja sitä seuraavana vuonna. Produktiossa on mukana hiukan yli 200 ihmistä eri puolilta Lappia ja solistitehtävissä myös muualta Suomesta. 

 

30.8.96 pe Lapin Kansa s.10 - Kolari, Marjukka Vakkuri (Kuvat: Ilkka Koskinen):
Lappi elää Riekko-oopperassa dramaattisen muutoksen ajat
(Kuva I: Pirkka ja Maria - Pirkka (Kalle Fält) lukee Lapinmaahan lain, verot ja ottaa elämänsä sulostuttajaksi neidon. Marian roolissa oli kenraaliharjoituksessa Anni Räsänen, joka tulkitsee sen myös ensi-illassa.
Kuva II: Kirjoitan yhden kerran suttupaperille ja toisen puhtaaksi, mutta pääriepu jauhaa kohtauksia päiväkausia. Väännän ja käännän ajatusta niin kauan, että se tuntuu hyvältä, Kalervo Uuttu kuvailee kirjoitusprosessiaan.)
Kuva III: Ohjaaja Keijo Kupiainen on viimeisissä harjoituksissa yrittänyt saada porukan herkkään vireeseen, jotta tunteiden koko kirjo pystytään tulkitsemaan mahdollisimman hyvin.
Kuva IV: Riekko-oopperassa on kaksi erilaista Mariaa. Roolissa vuorottelevat Merja Yli-Tepsa ja Anni Räsänen, jotka ehtivät ennen esitystä tervehtiä poroa, joka myös on oopperassa näyttämöllä.)

Syyskesän ilta tummuu Kolarin Äkäslompolossa. Velhoniemen luonnonkauniilla näyttämöllä Lappi elää neitseellistä aikaansa muun maailman ulottumattomissa. On Ingan synnytyksen aika. Ei tule poromiestä, ei synny metsämiestä. Syntyy tyttölapsi, Maria, jonka aikanaan vie väkisin julma Pirkka Pirkkalainen.

Kaikki muuttuu, kun pirkkalaiset tunkeutuvat Lapinmaahan. Pirkka ylpeine joukkoineen lukee lait, määrää verot ja häpäisee seidat. Velhon aikakausi on ohi, seidat ja rummut poltettu. Henkeä ei kuitenkaan voi polttaa eikä panna jalkapuuhun. Marian poika osaa vielä vanhat laulut, jotka Velho on piilottanut riekon höyheniin.

Ammattilaisten ja harrastajienhedelmällisessä yhteistyössä valmistunut Riekko-ooppera on ensi-illassa tänään Äkäslompolossa Kolarissa. Riekosta saattaa tulla vielä suurempi menestys kuin sen edeltäjästä Velhosta, joka keräsi kolmena vuonna yhteensä 20 000 katsojaa.

Riekon tämän kauden seitsemään esitykseen on myyty jo yli 7 000 lippua, joka on reilusti enemmän kuin mitä sille asetettiin tälle syksylle tavoitteeksi. Oopperaa esitetään myös ensi ja sitä seuraavana vuonna.

Riekolle voi kenraaliharjoituksen perusteella ennakoida myös taiteellista menestystä. Ainekset siihen ainakin ovat olemassa. Sitä esitetään samalla luonnonkauniilla näyttämöllä seitsemän tunturin taikapiirissä. Aihe ja teemat eivät ole kaukaa, ne kuvaavat lappilaisten omaa menneisyyttä myyttisiä tarinoita ja musiikkiperintöä hyödyntäen. Keskeiset tekijät ovat samoja kuin Velhossa. Musiikki on Ilpo Saastamoisen käsialaa ja libreton on kirjoittanut Kalervo Uuttu.

Marian kohtalo koko Lapin kuvana
Riekko on tekijöilleen vielä suurempi haaste kuin Velho. Se jatkaa siitä, mihin maailman alkua kuvaavassa Velhossa päästiin. Se on toisin kuin Velho juonellinen tarina dramaattisista vaiheista Lapissa. Se on myös yhden ihmisen tarina, sillä vaikka Riekossa on useita soolo-osia, pääteema kulkee Marian elämässä. Maria oppii pian lantalaisten tavat ja kujeet, ja kun hän palaa Lapinmaahan, hänestä tuntuu, ettei hän kuulu minnekään.
- Voisi ajatella, että se mitä tapahtuu Marialle, tapahtuu koko Lapille, ohjaaja Keijo Kupiainen tulkitsee.

Kupiaisen mielestä Riekko on hyvin monitasoinen ooppera. Jo libretossa on monia tasoja, joita on dramatisoinnissa ja musiikissa vielä syvennetty.

- Se on hyvin rikas teos, jossa on tunteiden koko kirjo. On brutaalia väkivaltaa ja herkkiä hetkiä, rakkautta, syntymän ihmettä, kuolemaa. Olemme harjoituksissa nyt yrittäneet herkistellä sitä, että pystyisimme liikkumaan koko tunneskaalalla, kuvaamaan tapahtumat kaikessa järkyttävyydessään.

Kupiainen sanoo, että teoksen sanoma on ajankohtainen myös tämän ajan ihmisille. Ihmisen ahneus ja hulluus ei ole kadonnut. Valtakulttuurit polkevat edelleen muut jalkoihinsa. Erilaisuutta on vaikea sietää. - Ja kuitenkin ihmiset jatkavat elämäänsä niin kuin Riekossakin lopulta tapahtuu, Kupiainen kuvailee.

Kaksi erilaista Mariaa
Marian roolissa vuorottelevat kittiläläinen Anni Räsänen ja sodankyläläinen Merja Yli-Tepsa. Ooppera on heille uusi kokemus, mutta musiikki on kuulunut kummankin elämään pienestä pitäen.

Oopperalaulajan urasta haaveileva Anni Räsänen, 19, kiipesi esiintymislavalle ensimmäisen kerran 6-vuotiaana. Hän on opiskellut yksinlaulua Kai-Jussi Jankerin ohjauksessa kaksi vuotta ja vuoden Kajaanissa asuessaan oululaisen Elias Palolan ohjauksessa.

Merja on Yli-Tepsan musiikkisukua, hän on jutajaislapsi, joka on kiertänyt isä-Matin mukana myös Ruijassa kveenien parissa keruumatkoilla. Musiikkiopinnot hän aloitti Lapin musiikkiopistossa ja jatkoi Rovalan kevyen musiikin linjalla. Musiikista tulee myös ammatti. Opinnot Oulun konservatoriossa alkavat, kun Riekon esitykset ovat ohi. Ymmärtäväinen rehtori antoi uudelle opiskelijalle koulusta heti vapaata, kun kuuli millaiseen produktioon tämä on menossa.

- Marian osa on myös musiikillisesti monipuolinen rooli. Siinä joutuu tähänastinen vähäinen oppi laulutekniikasta koetukselle, Merja Yli-Tepsa miettii.

Kumpikin on sitä mieltä, että kaksoismiehityksestä on hyötyä. Jo roolin tekeminen on ollut antoisaa, kun on päässyt läheltä seuraamaan toisen työskentelyä samassa tehtävässä. Vaikka mielipiteitä on vaihdettu ahkeraan, eivät Annin ja Merjan Mariat ole samannäköiset. - Meillä on omannäköisemme tulkinnat, mutta eroja on vaikea selittää. Ne kuulee ja näkee.

Maria on Annin ja Merjan mielestä vahva nainen. Hän lähtee Pirkan mukaan, koska tunturin toisella puolella oleva maailma kiehtoo, mutta kotikylään jäävän sulhasen kohtalo jää mieleen ikuiseksi painolastiksi.

Kuorolla on iso urakka
Kai-Jussi Jankerin johtamalla kuorolla on Riekossa iso urakka. Kuoro on näyttämöllä lähes koko ajan, vaikka teoksessa on kymmenkunta solistista roolia.

Marian vanhempina Ingana ja Pierrana ovat Velhosta tutut Annukka Hirvasluopio ja Jaakko Gauriloff, joille saamelaisten esi-isien elämää kuvaavat roolit ovat hyvin läheisiä.

Annukka Hirvasvuopio teki Velhossa komean roolin naispääosassa. Nyt hän välittää raadollisen tarinan naisesta, joka menettää pirkkalaiselle ainokaisensa. Myös Gauriloff on Pierrana näyttämöllä kovassa pyörityksessä, kun pirkkalaiset ottavat paitsi tyttären myös lohet ja turkikset.

Isoäidin, Ahkun roolissa on Sisko-Inkeri Pesonen, Pirkkana Kalle Fält, pappina Taisto Polvi ja voutina Tuomo Häkkilä. Velho on itseoikeutetusti Kalervo Uuttu.

Marian pojan roolissa vuorottelevat Julius Pesonen ja Tomi Enbuska.

Musiikissa vaikutteita Kuolasta
Riekko-oopperan musiikki on saanut vaikutteita Kuolan saamelaisten musiikista, johon Ilpo Saastamoinen on perehtynyt viime vuosina keruumatkoillaan Kuolassa. Orkesterina on Pohjantahti-yhtye, joka on erikoistunut saamelaismusiikkiin ja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkiin.

Lavastuksen on suunnitellut sodankyläläinen kuvanveistäjä Erkki Alajärvi. Valosuunnittelu on Suomen kansallisoopperassa työskentelevän Matti Keräsen, joka on 25 ikävuodestaan huolimatta ehtinyt tehdä jo paljon ja vaativiakin produktioita. Puvustuksesta vastaavat vahvat lappilaiset naiset: Ritva Starck ja Anna-Mari Kuru.

Apulaisohjaajana ja koreografina on toiminut Pirjo Paavalniemi.
"Tanssikoon Riekko siiveniskunsa katsojien avoimiin mieliin kuin puhtaille keväthangille", kuuluu hänen mottonsa.
...

Uuttu-Kalle miettii jo Käärmettä
Kolari - Marjukka Vakkuri (Kuva II)
Kun kolarilainen Kalervo Uuttu vuosia sitten hoiti "pörrön virkaansa" turisteja viihdyttävänä Uuttu-Kallena, tuskin kukaan olisi uskonut, että sama mies vielä joskus kirjoittaa libreton oopperaan. Mutta Uuttu kirjoitti ja kirjoitti toisenkin. Nyt kuluu nuuskaa, tupakkia ja kahvia jo kolmannen oopperan vuoksi.

Ei sitä olisi uskonut lapinmiehestä, joskaan ei niin tavallisesta, vaikka alkuaan Kolarin Tapojärvellä syntyneen Kalervo Uutun elämä kulki lappilaiselle nuorelle miehelle aika tavanomaisia teitä. Kun Uuttu sai kansakoulun käytyä, hän lähti suoraan koulunpenkiltä metsätöihin. Välillä oli konehommia. - Sitä pörrön virkaa mie olen hoitanut nyt 19 vuotta. Eikä viishaaksi kannata ennää ryhtyäkhän, Uuttu kuvailee työtään matkailubisneksessä Äkäslompolossa.

Matkailuun liittyi alun perin oopperakin. Kolarilaiset lähtivät kymmenkunta vuotta sitten vakoilumatkalle muualle Suomeen nähdäkseen, miten toiset menestyvät matkailussa. Savonlinnassa joku äkkäsi, että jo vain lappilaisiltakin ooppera syntyy.

Ei sitäkään kaiketi kukaan aluksi todesta ottanut. Oopperasta heitettiin huulta pitkän aikaa. Kyseltiin toinen toiselta, että koska oikein aletaan, kunnes erään kerran oltiinkin tosissaan. Libretto tuli Kalervo Uutun tehtäväksi. Hän on mies, joka ei omien sanojensa mukaan ymmärrä musiikista yhtään mitään, mutta Lapin tarinoista hän on perillä.

- Olen laiska kirjottamhan, mutta mie tein, ko oli pakko, Uuttu selittää miten tuli ryhtyneeksi libreton kirjoittajaksi.

"Väännän ja käännän ajatusta"
Velhon käsikirjoituksessa Uutulla meni puolitoista vuotta ja mahdottomat määrät nuuskaa, tupakkaa ja kahvia niinä aamuyön tunteina, jolloin kirjoitustyölle oli paras rauha. Riekko syntyi reilussa vuodessa ja trilogian kolmas osa Käärme on jo työn alla. Se pitäisi saada säveltäjälle vuoden sisällä, jotta ooppera olisi esityskunnossa vuosituhannen lopussa.

- Yleensä en kirjoita kuin yhden kerran suttupaperille ja toisen kerran puhtaaksi, mutta pääriepu tietysti jauhaa kohtauksia päiväkausia. Mie pyöritän ajatusta, väännän ja käännän pääkopassa niin kauan, että siitä tulee hyvä, Uuttu kuvailee kirjoitus-prosessiaan.

Aiheet, teemat ja myös tarinat Uuttu ottaa Lapin historiasta ja mytologiasta. Hän ei ole koskaan ollut mikään lukuihminen, mutta Lapin historiateoksia ja muuta lapin-kirjallisuutta hän on tutkinut ahkeraan. - Tarinan totuus pitää säilyttää, sitä ei saa mennä muuttelemaan, mutta samankin tarinan voi kertoa monella tavalla, Uuttu määrittelee suhteensa lähdeaineistoon.

Ei mikään oopperan ystävä
Ennen libreton kirjoittajaksi ryhtymistään Kalervo Uuttu ei ollut mikään suuri oopperan ystävä. Ooppera vaikutti hänestä taiteenlajilta, jossa "paljaspyllyiset kreivit ja kreivittäret kirkuvat näyttämöllä" niin, ettei sitä raavas mies ilman pakkoa viitsi katso. Kahden oman oopperan myötä ovat ennakkoluulot karisseet ja Uuttu on käynyt nautiskelemassa taiteesta niin kansallisoopperassa kuin Savonlinnassakin.         - Ei oopperoissa välttämättä paljon tapahu. Niin kuin ei esimerkiksi Carmenissakaan. Yhtä naista piinathan monta tuntia ja lopuksi         tapethan, Uuttu naurattaa ooppera-kokemuksillaan kotonaan Äkäslompolossa ennen Riekon kenraaliharjoitusta. Vakavoituessaan mies puhuu omien oopperoittensa teemoista luonnonsuojelijan äänenpainoin. Uuttu suunnittelee, että Käärme kuvaa maailmanloppua, jota me tämän ajan ihmiset vauhditamme joka päivä.

- Me luomme keijavaisen valetuntureita. Turhamaisuuden tuntureita löytyy joka kunnasta. Met luulema olevamme viishaita, mutta ei met olla. Luonto saa maksaa haavoillaan meidän ahneutemme. Maailmanloppu tullee, ainakin henkinen sellainen, ei tästä muuten päästä yli, mies sanoo.