RIEKKO V 1997
s.4 Musiikin johtaja Kai-Jussi Jankeri: LAULUT AJAN, MAAN JA TAIVAAN
Noihin sanoihin päättyi Riekko-ooppera viime syksynä. Tiesimme silloin kaikki, niin esiintyjät kuin yleisökin, että jotain ainutkertaista oli jälleen tapahtunut jo toinen oopperakantaesitys Äkäslompolossa oli tapahtunut tosiasia.
Suuret katsojajoukot eri puolilta Suomea ja jopa ulkomaita myöten olivat tulleet katsomaan, mitä Velho-oopperan tekijät nyt olivat saaneet aikaan. Toistui se, mikä oli tapahtunut jo aikaisempina kesinä. Huumattiin ja huumaannuttiin. Rimaa oli nostettu ylemmäksi ja kirkkaasti se myös ylitettiin. Kaiken kaikkiaan on mieluista muistella tuota ajanjaksoa, jolloin yhdessä teimme oopperaa. Kiitokset siitä niin esiintyjät kuin yleisökin.
Ylittääksemme tulevana syksynäkin riman tarvitsemme edelleen harjoitusta. Pelkkä huuma ei vie eteenpäin - saati riman yli Toivottavasti jokainen riekkolainen on saanut hengähtää ja edes hetken pitää ajatukset irti Riekosta, sillä kevät keikkuen tulevi ja minä sen mukana harjoituksineni.
Itse olen viettänyt tämän talven Gran Canarialla ja sen pääkaupungissa Las Palmasissa. Eikä ole riekkoja näkynyt. Sekin jota aluksi luulin riekoksi, osoittautui mustarastaaksi, kun se nokkansa aukaisi. Kauniisti se joka tapauksessa lauloi ja laulaa edelleen joka armas aamu kello viidestä lähtien. Olen siis elänyt auvoisessa unohduksen tilassa aina siihen asti, kunnes eräänä aamuna tämä aamulaulaja herätti minut.
Olin ikään kuin edelleen unen ja todellisuuden rajamailla. Muistikuvia edelliskesästä alkoi kuvanauhan tavoin pyöriä silmissäni. Sitten tuli ääni mukaan.
"Outoja on uneni... ihmisellä ihmisen paikka... ota minut, kanna minut tuntureitten takaiseen sineen... jätän osan lauluistani tuulen hymniksi tuntureille."
Ja siinä ne olivat - kotitunturit - silmieni edessä. Mustarastas oli tietenkin laulanut koko ajan.
Siitä asti ooppera onkin sitten ollut mielessäni. Täällä "Aurinkoporoa" katsellessa on ollut aikaa miettiä yhtä ja toista. Tuli tässä sellainenkin ajatelma päähän, että vasta muualla ollessa sitä huomaa olevansa muualta kotoisin. On tuntunut hyvältä huomata, että paikka jossa asun, on saanut vastakaiun niin monessa ihmisessä. Täällä etelässäkin on moni turisti jumalanpalveluksen jälkeen tullut tervehtimään.
Kuultuaan, että olen Kolarista, he toteavat: "Eikös se ole se paikka, jossa esitettiin Velho, vai olikos se Riekko-ooppera."
"Molemmat", vastaan minä ja kerron lisää Riekko-oopperan tekstiä lainaten. "Vain osan voi viedä minusta pois, sillä täällä on sininen tunturini!" Sinne tunturin kupeeseen on nytkin, tätä kirjoittaessani, tulenpalava kiire.
Aivan tosi. Nyt on perjantai 7. helmikuuta ja illalla lähtee kone Suomeen. Huomenna lauantaina olen sitten jo "kotituntureitten sylissä". Näen nuo tutut "kupeet". Kukas-Kesänki-Ylläs ja tietenkin Kellostapuli odottavat lumivaipassaan poikaansa.
Kellostapulin laella sain katkaistua eräänä talvena peräti kahdet sukset ja vieläpä perättäisinä päivinä. Voitte arvata, että myyjän ilme oli näkemisen arvoinen, kun toisen kerran saapastelin kauppaan katkennut suksi kädessä.
Tällä kertaa tuskin ehdin suksia katkomaan muutoin kuin ajatuksissa. Lopullisesti palaan Suomeen sitten huhtikuun alussa ja silloin aloitamme harjoitukset tosi mielessä. Onneksi "jätin osan lauluistani tuulenhymniksi tunturille" ja onneksi on "ruskanpuna", onneksi "kaamoksen sinihämärä". Kotiintulo on silloin helpompaa, kun tie on tuttu.
Kaikille tutuille ja tuntemattomille on käynyt kutsu saapua Kolarin Äkäslompoloon uuteen Riekko-oopperaan tulemiseen. Koskako? Tule vaikka "rykimäaikana" tai koska sulle parhaiten soppii. Pääasia, että tulet.
Mistäkö tiedät oikean ajankohdan? No se on silloin, kun "tullee kansaa kaikenlaista läheltä ja muilta mailta, maita myöten, vettä myöten kuka mitäkin keinoa myöten". Sitten kun näet tunturit, tiedät; olet tullut perille.
Näistä tuntureista kertoo myös Riekko-oopperan libretisti - Uuttu-Kalle - runossaan "Runo elämäni naiselle", jonka lainaan tähän loppuun. Auttakoon se osaltaan lukijaa olemaan varma halustaan nähdä ja kokea Riekko-ooppera kanssamme ja auttakoon runo meitä entisiä riekkolaisia löytämään viime syksyinen tunne sekä laulut ajan, maan ja taivaan.
Uuttu-Kalle: RUNO ELÄMÄNI NAISELLE
Sinä piisin lämmin nainen
joka rakkauden tulta säilytit tuhkan alla.
Sinä, joka kaipauksen langasta
kudot valkeita vanttuita.
Sinä, joka odotit, unohdit, annoit anteeksi.
Mies metsälle mennyt on
valkeaa lintua pyytämään
ei unikuvien keijavaista naista,
joka valetuntureita loi,
jota ei sauvvu suopungilla kiinni saa.
Mies metsältä tullut on,
toi naiselleen valkean siiven,
joka talteen pyyhkiä voi leivän, suolan
ja rakkauden murut.
Mies metsältä tullut on.
Nainen rakkauden leppävettä
pirskotti pyytäjän kasvoille
puhalsi piisivalkean palamaan
avasi kotituntureitten sylin.
Hyvää kevättä kaikille! Las Palmasissa ennen koneen lähtöä 7.2.1997
s.5 Lapin yliopiston professori Seppo Aho: Velho ja Riekko - taivaisiin yltävää Lapin taidetaikaa
Velho-oopperan yhdistys on yltänyt ennennäkemättömiin Kolarin kunnan pienessä Äkäslompolon kylässä. Jo neljänä kesänä on tuotettu oopperaa Yllästunturin juureen, etäälle metropolien oopperataloista ja kaupunkien kultivoituneista kulttuuriyleisöistä.
Ja katso: väki on sankoin joukoin tullut tunturin alkuvoimaiseen oopperaan, kokemaan Lapin luonnosta ja perinteestä kumpuavan taidenautinnon ympäristössä, joka on sen synnyttänyt.
Velho-oopperana alkanut, Riekkona jatkunut ja kohta myös Käärmeen seurakseen saava Äkäslompolon ihme on paitsi hyvää taidetta, myös merkillisen hienoa elämys-tarjontaa matkailijoille.
Heitä katsojista onkin luonnollisesti ollut valtaosa, sillä yleisön määrä on joka vuosi ollut paljon suurempi kuin lähitienoon koko väestö. Maksaneita katsojia oli kesän -96 seitsemässä esityksessä yli 8000. Lapin yliopisto keräsi heistä tietoa, kyselyyn saatiin vastaukset 437 kävijältä.
KATSOJAT KOOSTE SUOMEN KANSAA
Riekko-oopperan kävijät todettiin varsin monipuoliseksi koosteeksi Suomen kansaa. Paljon oli tietenkin Lapista ja Pohjois-Suomesta, mutta myös eteläisempi Suomi oli kuvassa hyvin mukana aina Espoota myöten.
Tunturin ooppera ei ole suinkaan vain "herrojen huvi", vaan kävijöissä oli tuplasti enemmän alempia toimihenkilöitä ja runsaasti myös eläkeläisiä. Duunareitakin joukosta löytyi mainittava määrä, enemmän kuin esimerkiksi opiskelijoita.
Tavallinen perussuomalainen työssä kävijä ja eläkeläinen löysivät siis tiensä maamme etäisimpään ja eksoottisimpaan oopperaan.
Valtaosa kesän tulijoista näki oopperan Äkäslompolossa nyt ensi kertaa. Tieto tunturin Riekosta ja sen esittämisajoista oli tullut perille monenlaisia reittejä pitkin.
Myös varhaisempi Velho-ooppera oli pohjustanut Riekon tietä niin lehdissä, radiossa, TV:ssä ja matkatoimistoissakin.
s.5 Oopperatrilogian säveltäjä Ilpo Saastamoinen:
Menneisyyden myyteistä venheelle rakennuspuita
(Kuvateksti: Oopperoiden säveltäjä Ilpo Saastamoinen tähdentää menneisyyden myyteistä saatavan venheelle rakennuspuita.)
Säveltäjän koko talvi on kulunut mietteissä, mitä on tullut tehtyä. Olisiko jotain voinut tehdä toisin kuin mitä teki. Vastaus on, ettei olisi voinut.
- Olisi voinut käyttää syksytalven miettimällä muita asioita - Käärmettä - mutta kun takki oli tyhjä, pohdiskelee oopperoiden säveltäjä Ilpo Saastamoinen. Ainoa, minkä hän tunnustaa saaneensa tehdyksi, on ollut kaivautuminen yhä syvemmälle menneisyyden myyttien ja sanojen hämärään etsimään uuden veneen rakennuspuita - Vipusen vatsasta.
- Lähtökohtana on ollut se, että alunperin me kaikki olemme olleet yhtä. Milloin - kuinka kauan siitä jo on kulunut - se on kokonaan eri juttu, puntaroi Saastamoinen. Saamenkielessä "olmmai" tarkoittaa miestä, ihmistä. Jukagiirien kielessä sama sana "alma" tarkoittaa shamaania - tietäjää ("shoromo" puolestaan ihmistä. Latinan "alma" merkitsee myös tietoa, mutta unkarin "alom" unta (olemista, elämää?).
Meidän "olmi" on käärmeen (orm) kaltainen kala, mutta jossain muualla kysymyksessä on "alma(z) "; timantti, almu, omena tai kolttien "Emmel" - Luoja-jumala.
RIEKKO KUIN TIMANTTI
Saastamoisen mukaan Riekko on kuin timantti, jonka särmiä hierotaan jokaisella esityskerralla yhä kauniimpaan muotoon niin, että siitä tulee vähitellen ihmisen itsensä kuva - tai ainakin sellainen, jonka kaltaiseksi ihmisen pitäisi tulla.
- Olemme onnistuneet joka kerta kun - itsemme lisäksi - onnistumme muuttamaan myös yleisöämme, jonka täytyy poistua esityksistä itsensä uudella tavalla löytäneenä, parempana, voimakkaampana kohtaamaan elämän, luonnehtii Saastamoinen.
Hänen mukaansa esityksistä poistuvan yleisön tulisi nähdä sekä itsensä että elämän jostain kolmannesta näkökulmasta, jotta se osaisi toimia toisella tavalla kuin Kalevalan Kullervo.
RIEKKO MUOKKAA
Saastamoisen mukaan Riekon tehtävä on muokata Kullervot Väinämöisiksi. Viron kielessä on termi "vaenelaps", joka tarkoittaa orpoa. Havainnollistaessaan Saastamoinen kertoo, kuinka Väinämöinen oli yksinkulkija, vaeslaps, jonka "vaesus" ei tarkoittanut köyhyyttä konkreettisessa mielessä, van kykyä "köyhtyä" - so. viisastua lapsen kaltaiseksi (engi. "wise", saksan "weise").
- Vain lapselle leivän sisässä oleva kivi voi näyttää timantilta. Lapsi voi nähdä ventovieraassa oman sisarensa, jollaisia Kullervon tapaiset pitävät vain alistamisen arvoisina, havainnollistaa Saastamoinen.
Näyttämöllä hän toteaa vainolaisuuden sydämen tekevän ihmiset väinämöisiksi, jotka parhaimmillaan laulavat esityksistä poistuessaan tämän viisauden "veisuja" - ainakin vaitonaisina mieleltään.
- Soutavat etäälle - pois - kuka mihinkin - toivoaksemme luvaten tulla vielä kuitenkin joskus takaisin seuraamaan Käärmeenkin kohtaloa, koska mieli huopaa kuitenkin takaisin Äkäslompoloon, kuvailee Saastamoinen.
s.7 Pianisti Pekka Toivanen: Riekon lentoonlähtöön mahtuu paljon tunnetta
Pianisti Pekka Toivasen viimekesäisiin muistoihin liittyy tavattoman paljon tunnetta ja uusia ystäviä joita hän sai Riekko-oopperan harjoituksissa ja esityksissä.
Ensimmäinen Riekkovuosi takana. Pää ja takki olivat jotenkin tyhjiä ja mieli haikea viimeisen esityksen jälkeen muistellessa mitä kaikkea tämän projektin tiimoilta olikaan tapahtunut. Samalla kuitenkin tunsin suurta tyytyväisyyttä, ehkä hivenen ylpeyttäkin ajatellessa täysiä katsomoita, lähinnä yksimielisen kiitettävää palautetta, lukuisia upeita hetkiä kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka olivat Riekon kautta olleet antamassa elämyksiä niin itselleen kuin muillekin.
Tunnelma oli kaiken kaikkiaan positiivisella tavalla jakomielitautinen, millä en suinkaan tarkoita säveltäjän paikoitellen suosimia tahtilajiratkaisuja. Mitä kaikkea olikaan mahtunut aikaan ennen Riekon lentoonlähtöä. Alkuvuodesta runsaasti harjoituskilometrejä yhdessä Ilpon kanssa; milloin Muonioon, milloin Leville, joskus jopa Kolariin ja nuorisoseurantalolle.
Tapasin vanhoja ja opin tuntemaan uusia ystäviä, joiden kanssa sai ruveta lyömään päätä seinään.
Pitkin alkukevättä tuli siis ravattua syntikka kainalossa ympäri laajaa Lapinmaata; säestäen, joskus ohjaten, mutta ennen kaikkea itse opetellen.
Velhon jälkeen oli siis tartuttava uusiin haasteisiin ja koetettava kaikkien muiden lailla pistää aina vain paremmaksi. Kieltämättä alkuvaiheissa tuntui joskus hivenen pelottavalta ajatella, miten kaikki yksityiskohdat saadaan loksahtamaan paikoilleen, mutta tällaiset mielentilat olivat hyvin tilapäistä laatua.
Sitten tuli kesä ja elokuu. Allekirjoittaneelle tarjoutui mahdollisuus yhdistää oman tutkimusprojektin valmistelu Velhoniemen harjoituksiin, jollaista tilaisuutta ei tietenkään voinut jättää käyttämättä.
Niinpä viikon päivät opiskelin walesilaisen harppumusiikin salaisuuksia ja viikonloppuisin keskityin soittamaan mahdollisimman paljon oikeita ääniä oikeissa paikoissa, kun kotakansa - pirkkalaiset ja voudinmiehet laittoivat itseään likoon näyttämöllä.
Meininki oli mahtava joka ainoassa harjoituksessa adrenaliinin kertyessä antamaan lisäpotkua itse varsinaisiin esityksiin. Kun sitten aikanaan ensi-illan myötä pääsin yhdessä bändin muiden poikien, solistien ja kuorolaisten kanssa antamaan kaiken osaamansa ja omaksumansa, tunsin itseni yhtä aikaa sekä nöyräksi että etuoikeutetuksi.
Tällä hetkellä kirjoittaessani näitä rivejä ajattelen lisensiaattityöni jättämisen ohella myös niitä omalta kannaltani suurimpia viime kesäisiä musiikillisia huippuhetkiä, jolloin sain tosissani taistella omaa itkuani vastaan "Neitsyeen laulua" soittaessani. Uskon ja toivon, että jotain niistä tunteitten myllerryksistä on jäänyt odottamaan myös uutta kesää.
s.10 "Vouti Voutilainen" Tuomo Häkkilä: Näin sen koin!
(Kuva: "Vouti Voutilainen" - Tuomo Häkkilä - paljon oopperalavoja kiertäneenä koki Velhoniemen esiintymispaikan todella ainutlaatuiseksi, joka ylitti erin-omaisuudellaan kaikki aikaisemmat.)
"Jäivät ne vain sellaiset jälkivisiot verkkokalvoille viimesyksyisestä, etteivät aivan hevillä ikinä häivy. Jouluna vasta alkoi vähän helpottamaan."
Muistissa on tulinuolten suhinat, rivakat airojen vedot ja tutun Jovi-ratsun hirnahdus. Kuuluu katsomon odottava puheenporina yhdistyneenä ensi-iltajännityksen lataamiin esiintyjien kuiskauksiin ja vähitellen hiipuen täydelliseen hiljaisuuteen - kuin ennen tosi suurta hyökkäystä, jonka uskotaan onnistuvan täydellisesti.
Olihan "kaikkien ikiliikkujien kuningas Keijo Kupiainen (Edvin Laineen muinoin antama arvotitteli) suurämyreineen ja esikuntineen piiskannut esittäjäkoneiston herkkään, mutta itseensä luottavaan vireeseen.
Henkilökohtaisesti koin Keijossa uusia piirteitä, vaikka olen tuntenut hänet jo kolmatta kymmentä vuotta niin hiihtoladulta kuin oopperaelämästä kuin myös ympäristö- ja askarteluopista. Yksi sellainen mystinen piirre on, että hän näkee kaiken ja enemmänkin. Vasemmassa silmässä näkö ainakin yhtä tarkka kuin vanhalla piekanalla. Näki nimittäin tarkasti meidän kaikkien Oskar-palkintoja havittelevien pienetkin harhaliikkeet.
Minunkin piti kerran harjoituksissa pudottaa räiskäle alaleuan välistä jatsarin nokkaan, niin kuin korppi kuninkaanjuuston, vaikka luulin olevani täysin piilossa Gauriloffin Jaakon selän takana.
Tuli sieltä sadan metrin päästä ohjaajan okulaarista sen verran terävä laseri, että piti leuat laukaista.
Kun oli aikaa katsella tapahtumia katsomon puolelta harjoitusvaiheessa, tuli mieleen mehiläis- ja muurahaisyhteisö, josta kuitenkin kuninkaat, kuningattaret ja kuhnurit puuttuivat tyystin.
Jokainen muistutti aitoa työmuurahaista ja jokainen korsi ja korrenkantaja oli yhtä tärkeä tässä Velhoniemen ihmeellisessä ilmapiirissä.
Minulla oli onni olla mukana noin 20 vuotta sitten suuressa talkoospektaakkelissa Ilmajoella Jaakko-Ilkka -oopperassa. Olinkin viime syksyyn saakka siinä luulossa, ettei talkoohengen suurempaa näyttöä ole, mutta tulihan se.
Se paikka on Velhoniemi Äkäslompolossa. Kokemani kaiken kaikkiaan aukaisi ainakin itsessäni erilaisia lovilokeroita, joita en tiennyt olevankaan ja ennen kaikkea mestari-Kalervon hieno teksti on pakottanut miettimään useinkin ihmiskunnan raakaa valtapolitiikkaa, joka ei ole loppunut, vaan aina jossakin puhallellaan roihuun saakka.
On taas mukava odotella alkavia harjoituksia ja taas tavata hyviä ystäviä - kaksi- ja nelijalkaisia - niin sarvellisia kuin sarvettomiakin. Toivottavasti tulevat taas suuret kutsuvieraat - tähdet, kuu ja revontulet, kuten viime syksynäkin..!"
s.11 RIEKON TAPAHTUMAT - neljällä kielellä
I NÄYTÖS
Lappi elää neitseellistä aikaa. Aurinkoporo jutaa taivaan palkisilla ja ajan suopunki juoksee verkalleen alun kielaimesta.
On Ingan synnytyksen aika. Maahiset näyttäytyvät, koska heillä on viehtymys vaihtaa oma lapsi ihmisen kauniimpaan lapseen.
Matter-akka, maan mahtava Ämmi, nousee maasta ja antaa tyttärilleen syntymän haltioille kuikkapussin, jossa oli uuden elämän siemenet. Kotakunta uhraa syntymän haltioille. Syntyy tyttö, Maria, kaunis, soma.
Verenjuoksu ei asetu ja Ahku turvautuu Velhon apuun, että punanen saadaan pysymään keinoillaan.
Maria kasvaa nuoreksi neidoksi. Mielitietty, sulhanen odottaa saavansa Marian omakseen.
Tulee Pirkka Pirkkalainen, ylpeine väkinensä. Lukee lait Lapinmaahan, määrää verot, häpäsee seidat ja ottaa Neitsyt-Marian väkisin paluuretkeä sulostuttamaan.
Sulhanen yrittää estää Pirkan aikeet, mutta vallan miekka lävistää hänen sydämensä.
Velho kiroaa Pirkan. Juopa oli tullut Lapin ja Lannan välille. Niin menettää myös Lappi neitsytaikansa.
II NÄYTÖS
Nyt ne tulevat, oudot venheet...
Pappi ja vouti väkinensä saapuvat kotakunnan rantaan. Risti pystytetään seitojen viereen. Pappi kastaa pakanoita oikeaan uskoon.
Pierra ottaa myöskin hätäännyksissä kasteen, mutta papin poistuttua pesee pois ristin veden.
Jo vain tulee markkinat laajalle Lapin kentälle. Vaihtui riekko rihkamaan. Poropiian sielu rintariskuun. Rengin sielu Vännin viinaan. Vaihtui vanha aika uuteen aikaan. Markkinatalous tulee Lapinmaahan.
Pappi ja vouti saapuvat myöskin markkinoille. Pappi kastamaan, vouti veroja kantamaan.
Pappi pakottaa Velhon valitseman vanhan ja uuden uskon välillä ja uhkaa jalka-puulla. Velho tietää, että hänen valta-aikansa on ohi ja polttaa rumpunsa ja seitansa.
Maria palaa aikojen päästä kotakentilleen. Hän on vaurastunut vallasrouva. Maailma raiskaa neitsyeen sielun.
Marian mukana tulee myös poika, jossa on puolet lantaa, puolet lappia. Pojalla on tallella riekon valkea lapsen usko, usko joka äidiltä on jo hävinnyt.
Poika laulaa äidilleen elämän peruselementit: maan, veden, tulen ja ilman laulut. Laulut, jotka Velho kätki riekon höyheniin.
Yksi on linnuista suurin.
RUOTSI:
I AKTEN
Det jungfruliga Lappland. Renen Sol rör sig på himliga banor och tidens oändliga kastsnara följer långsamt med. Det är tid att modern Inga föder. Jordandarna visar sig, eftersom de har lockelse åt att byta ut sitt eget barn mot ett vackrare människobarn.
Den mäktiga gumman Matterakka stiger upp ur jorden och ger åt sina döttrar, åt sina födelsefeer, en säck med frön, vilka innehåller ett nytt liv. Kåtalaget offrar födelsen åt feer. Det födds en flicka, Maria, vacker och prydlig.
Blodflödet upphör inte, och Ahku trygger sig till Velho-shamanens förbättringskraft.
Maria växer till en ung tärna. Den käreste, fästmannen väntar på att kunna gifta sig med Maria.
Birka från Birkala tränger sig tillsammans med sitt stolta folkin till Lappland. Han stadgar lagar, påför skatter, ohelgar sejtar och tar jungfrun Maria med sig med våld för att förljuva sin återresa. Fästmannen Niila den Duglige försöker hindra Birkas avsikter, men maktens svärd genomborrar hans hjärta.
Velho förbannar Birka. Lappland hade förlorat sin fred och sin jungfrulighet.
II AKTEN
Nu kommer de, främmande båtar...
Prästen, fogden och deras följe anländer till kåtalagets strand. Korset uppresas bredvid de gamla sejtarna. Prästen döper hedningar till den rätta tron. Också fadern Pierra låter sig döpas i sin ängslan, men när prästen har gått sin väg, så skakar han det heliga vattnett utav sig.
Nu kommer det också att hållas marknader i Lappland. Snödalripan byttes ut mot kram. Renpigans själ mot broschen. Drängens själ mot Vännis brännvin. Den gamla tiden mot den nya. Marknadsekonomin förs till Lappland.
Prästen och fogden kommer också till marknaderna. Prästen för att döpa, fogden för att uppbära skatter.
Prästen tvingar Velho att välja mellan den gamla och den nya tron och hotar med fotstocken. Velho vet att hans makt är över och han bränner sin trumma och sin sejte.
Efter en lång tid återvänder Maria till sin hemtrakt. Hon är nu en välmående fru. Världen har fördärvat jungfruns själ. Maria har en son med sig, som är till hälften av lapsk och till den andra hälften av finsk-svensk härkomst. Sonen har ännu förvarat tron, så vit som snödalripans fjädrar, tron som modern redan har förlorat.
Sonen sjunger åt sin moder om livets grundelementer: låtar om Jorden, om Vattnett, om Elden och om Luften. De är låtar, som Velho hade gömt in i Snödalripans fjädrar.
"En är den största av fåglarna."
ENGLANTI:
ACT ONE
Lappland in the time of Virginity. The Sun-Reindeer is moving along the celestial pathways and the Lasso of Time is running slowly from the Coil of the Beginning.
It is time for Inga the Mother to give birth. The gnomes show up that they may change their own children to more beautiful human children.
Matterakka, the mighty Earthgoddess, rises up in order to give her daughters, the Fairies of the Birth, a diver bag that contains seeds for new life. The cottagers sacrifice to the Fairies of the Birth. Maria, a beautiful and fair girl is born.
The bleeding does not cease which forces Ahku to beg Velho the Sorcerer's help to make the flow of red stay where it belongs.
Maria the Virgin grows up to become a young maiden. Her fancy Niila the Vigorous is expecting Maria to be his bride.
Pirkka the Birkarl enters Lappland with his proud men. He dictates the new laws, sets taxes, blasphemes the seitas (god-images) and takes Virgin-Maria by force to sweeten his return. Niila the Vigorous tries to prevent Pirkka's aims but the sword of power penetrates his heart.
Velho sets his curse upon Pirkka. A gap is created between Lappland and Lanta (the non-Lapps). Lappland's time of Virginity has also come to an end.
ACT TWO
The strange boats are approaching...
Priest, bailiff and their assistants reach the cottager's shore. The cross is set along-side the seitas. The priest baptizes the heathens into true religion.
Also Pierra the Father at first takes baptism hastily but then washes away the water of the cross after the priest has taken his leave.
The wide plains of Lappland are introduced with a market fair. The snow grouse is exchanged for kitsch. Reindeer maid's soul for brooch. Ploughman's soul for Vänni's liquor. Old time for new. The market economy enters Lappland.
Also the priest and the bailiff come to the fair. One to baptize, the other to collect taxes.
The priest forces Velho to make his choice between the old and the new religion threatening him with pillory. Velho now realizes that his time of power is over and burns his drum and seitas.
Maria returns home after many years being now a mighty lady of nobility. The (profane) world rapes the soul of a virgin.
Maria is joined by her son who is half Swedish half Lappish. The boy has retained the snowgrouse-white faith of a child. The faith which his mother had lost.
The boy sings the basic elements of life to his mother: the songs of the Earth, the Water, the Fire and the Air.
Those are the songs hidden by Velho inside the feathers of the Snow Grouse. The bird which is the greatest of them all.
SAKSA
1 AKT
Das unberührte Lappland. Das Sonnen-Renntier zieht seine himmlischen Bahnen und das endlose Seil der Zeit läuft langsam mit.
Es ist die Zeit, dass Mutter Inga niederkommt. Die Erdgeister erscheinen, weil sie sich dazu hingezogen fühlen, ihr eigenes Kind gegen ein schöneres Menschenkind zu tauschen. Die mächtige Erdgöttin Matterakka erhebt sich und gibt ihren Töchtern, den Geburtsfeen, einen Sack mit den Samen für ein neues Leben. Die Hüttengemeinde bringt den Geburtsfeen Opfer. Es wird ein Mädchen geboren, Maria, wunderschön.
Die Blutung hört nicht auf, und Ahku vertraut auf die Heilkraft desVelho-Schamanen. Maria wächst zum jungen Mädchen heran. Der Anserwählte, Niila der Tüchtige, wartet darauf, dass Maria seine Frau wird.
Pirkka aus Pirkkala dringt mit seinern stolzen Volk nach Lappland ein. Er bestimmt die Gesetze, erhebt die Steuern, schändet die Gottesbilder und die Jungfrau Maria, und entführt sie, seinen Rückweg zu versüssen.
Niila der Tüchtige versucht Pirkka an seinen Vorhaben zu hindern, aber das Schwert der Macht durchbohrt sein Herz.
Velho verflucht den Pirkka. Lappland hatte seinen Frieden und seine Unberührtheit verloren.
2 AKTEN
Jetzt erscheinen fremde Boote...
Pfarrer und Vogt landen mit ihrem Gefolge am Ufer der Hüttendorfes. Das Kreuz wird neben die alten Gottesbilder aufgestellt. Der Pfarrer tauft die Heiden im richtigen Glauben. Vater-Pierra lässt sich auch übereilttaufen, schüttet aber das geweihte Wasser aus, als der Pfarrer gegangen war.
Jetzt werden in Lappland auch jährlich Märkte gehalten.
Das Schneehuhn wurde gegen Kitsch eingetauscht. Die Seelen der Renntiermädchen gegen Broschen. Die Seelen der Knechte gegen Branntwein. Die alte Zeit gegen die neue. In Lappland wird die Marktwirtschaft eingeführt.
Der Pfarrer und der Vogt kommen auch zu den Märkten. Der Pfarrer, um zu taufen, der Vogt, um Steuern einzunehrnen.
Der Pfarrer zwingt Velho, zwischen dem alten und neuen Glauben zu wählen und droht ihm mit dem Fussblock. Velho weiss, dass seine Macht vorbei ist und er verbrennt seine Trommel und seine Gottesbilder.
Nach langer Zeit kehrt Maria in ihre Heimat zurück. Aus ihr ist eine einflussreiche Frau geworden. Die Welt hat die Seele der Jungfrau vergewaltigt.
Maria bringt auch ihren Sohn mit, der halb lappischer und halb finnisch-schwedischer Herkunft ist. Der Jüngling besitzt noch den Glauben, so weiss wie die Federn des Schneehuhns, die Mutter aber hat ihn schon verloren.
Der Jüngling singt seiner Mutter von den Grundelementen des Lebens: die Lieder der Erde, des Wassers, des Feuers und der Luft.
Lieder, die Velho in den Federn des Schneehuhns versteckt hatte.
"Einer ist der grösste unter Vögeln".
Päiväämätön - kevätkesä 1997 Kuukkeli s.5: Riekko-ooppera lähestyy - valmiuksia hiotaan; Laulunopetusta korkealta
Riekko-oopperan toiset esitykset lähestyvät yhtä nopeasti kuin kesä etenee. Vapun alla, lumien vielä peittäessä maisemaa, riekkokuorolaisilla oli mahdollisuus saada oppia laulamisen jalossa taidossa aivan juuri Sibelius-akatemian laulunopetuksen professoriksi nimitetty Jorma Hynninen vietti viikon Ylläksellä. Päivät kuluivat hiihdellessä, iltaisin mies opetti innokkaita amatöörilaulajia, joiden asenne sai mestarilta rutkasti kiitosta.
Jorma Hynniselle ovat tuttuja oopperalavat ympäri maailmaa. Niiden koluamisen vastapainoksi taiteilija pyrkii joka vuosi hiihtelemään Lapin keväthangilla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jorma on hankkinut rusketuksensa pääasiassa Ylläksen laduilla. Hän on myös esiintynyt Lapissa, muun muassa Lainiolla ja Särestössä.
Ylläksen oopperakuvioihin Jorma tuli mukaan ystävyys- ja tuttavuussuhteiden kautta; Kupiaisen Keijo kutsui hänet katsomaan Velhoa. Se ei kuitenkaan sopinut kiireisen miehen aikatauluihin. Mutta Riekko-oopperan Jorma on nähnyt, ja se teki säväyksen.
- Riekko on ainutlaatuinen teos, johon luonto osallistuu vahvasti. Esityspaikan atmosfääri vaikuttaa tunnelmaan, hän kuvailee kokemuksiaan.
- Se on kohtuullisen taitavasti tehty esitys, joka voi antaa järisyttäviä elämyksiä.
Jorman mielestä myös esiintyjien tuoreus, luontevuus ja innokkuus ovat merkillepantavia asioita.
- Riekko on osoitus siitä, että oopperaa voidaan lähestyä monelta suunnalta.
Koko itse tehdyn, harrastuksen pohjalta syntyneen kolmen oopperan projektin - tulossahan on vielä Käärme - Hynnisen Jorma määrittelee laatusanalla "kunnioitettava".
Rohkeita laulajia
Riekkokuorolaiset saivat nauttia Jorma Hynnisen opetuksesta ensin koko joukolla, sitten kahden hengen ryhmissä, jotkut jopa yksin.
Opetus käsitti aluksi yksinkertaisen ääniharjoitus-systeemin. Sitten käytiin läpi laulamisen pääperiaatteita, äänen syntyä, hengitystekniikkaa ja muita tärkeitä osa-alueita.
Erityiskiitosta Jormalta saa esiintyjien rohkeus: jokainen uskalsi laulaa yksin. Myös uusien asioiden omaksuminen oli nopeaa. Kai-Jussi Jankerin työ kantaa hedelmää...
s.11 Riekko lentää kohti syksyn esityksiä
(Kuva: Kansa kasteella. Pappi apulaisineen pakkokastaa seitoihin uskovat lappalaiset. Kuvan kohtaus viime kesän harjoituksista. Oikeasti näytökset alkavat illan pimentyessä, kello 22.)
Lappilaisen suurtrilogian toinen osa, Riekko-ooppera, esitetään jälleen elo-syyskuun vaihteessa, Äkäslompolon Velhoniemessä. Uuttu-Kallen, Kalervo Uutun, sanoittama teos kuvaa aikaa, jolloin kristinusko ja verotus saavuttivat lapin.
Riekko-oopperan musiikkiharjoitukset pyöräytettiin käyntiin talvitauon jälkeen. Huhtikuun toisena viikonloppuna porukka kokoontui Jankerin Kai-Jussin johdolla trimmaamaan teosta elo- syyskuun vaihteen näytöksiin. Intoa porukalla riittää, vaikka edessä onkin kova urakka.
- Kaikki vanhat tekijät ovat mukana, kertoi Liimataisen Hilja, esityksistä vastaavan toimikunnan puheenjohtaja. Hiljaa ilahduttaa myös se, että kuoro vahvistuu muutamalla uudella laulajalla.
Suunnitelman mukaan Kai-Jussi harjoituttaa kuoroa jokusen kerran kevään ja alkukesän aikana Kolarissa. Elokuun alussa harjoitukset alkavat näyttämöllä, Äkäslompolon Velhoniemessä.
Esitys saa uusia vivahteita, mutta mitä, sitä Hilja ei vielä osannut sanoa. Mitään mullistavia ne eivät kuitenkaan tule olemaan, hän tietää.
- Ohjaaja, Kupiaisen Keijo, tietenkin päättää niistä, ja ne selviävät kun päästään Velhoniemeen, Hilja jatkaa.
Viikon viisitoista sunnuntaihin mennessä lippuja oli varattu jo liki 3 000 kappaletta. Kaikkiaan kuuteen näytökseen niitä myydään 9000. Viime syksyn näytökset myytiin loppuun, eikä tarvitse olla kaksinen ennustaja povatakseen, että samoin käy tulevanakin syksynä. Nopeimmat saavat liput.
Jorma Hynninen opastaa
Riekko-ooppera on saanut tukijakseen kaikkien musiikki-ihmisten tunteman Jorma Hynnisen. Jorma vierailee Kolarissa, ja samalla ohjaa ja opastaa kolmen päivän ajan Riekko-kuoron laulajia.
- Kaikilla on mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta Jormalta. Tämän me otamme kannustuksen ja arvostamme sen todella korkealle, Hilja kiittelee laulaja-kuuluisuuden myötämielisyytä. Ensi kerran Hynninen vieraili oopperalaisten luona vuosi sitten. Hilja arvelee olleen sovittelemista, että aika on löytynyt, sillä Jorman esiintymiskalenteri on täynnä vuoksiksi eteen päin.
Eräkokista riekkolainen
Yksi uusista riekkolaisista on kempeleläinen Anu Loukkola. Kauas on kuulunut Riekon kutsu. Aivan, mutta tätä nykyä Anu opiskelee eräkokiksi Pellossa, mistä Kauppisen Tapsa hänet värväsi kuoroon.
Kuusivuotiaasta laulua harrastanut Anu on jo ensimmäisissä harjoituksissa toisten lailla intoa täynnä.
- Upeaa, että pääsin mukaan. Halusin kyllä kakkosalttoon, mutta koelaulun perusteella laulan ykkössopraanoissa, ihastelee hän.
Musiikki on haastavaa, mutta ongelmia ei synny, uskoo Oulun konservatoriossa yksinlaulua opiskellut Anu. Entä tahtilajien muutokset?
- Olen soittanut myös lyömäsoittimia. En usko, että tulee vaikeuksia, hän arvelee.
Vaikka menossa onkin erä- ja ruokataitojen opiskelu, ei Anu aio jättää musiikin harrastusta.
Tässä yhdistyvät luonto ja musiikki, toteaa tuleva eräkokki. Odotuksiaan tulevasta oopperasta Anu ei vielä osannut pukea sanoiksi. Videolta nähty Velho kuitenkin antaa viitteitä siitä, mitä on tulossa...
5.7.97 Kuukkeli s.2 "Kesästä syksyyn"
Teimme mitä tahansa, kesä se vain etenee omalla painollaan. Pian on elokuu ja ainakin Äkäslompolossa se tietää vilkastuvaa: alkaa odotettu oopperakausi. Riekkoväki kokoontuu Velhoniemeen. Hämärtyvissä illoissa kajahtelevat Kupiaisen Keijon komennot ja raikuvat jo tutuiksi käyneet laulut. Harjoitusten jälkeen innokkaimmat vetäisevät vielä ylimääräiset treenit karaoken parissa.
Elokuun lähetessä loppuaan tahti tiivistyy. Niin tiivistyvät myös riekkolaisten sydämenlyönnit. Perhosia löytyy monesta vatsasta.
Me sivusta seuraajat elämme heidän mukanaan, vaikka emme sitä ehkä esille tuokaan. Jännitämme, millaiset säät tulevat olemaan, kuinka esitykset menevät, ja miten yleisö reagoi. Kyseessä on koko kylän ja koko alueen yhteinen asia, johon kielteisesti suhtautuvien - jos sellaisia yleensä löytyy - on syytä laittaa pumpulia korviinsa tai tarkistuttaa niiden välinen tila.
Ja lopuksi, ei muuta kuin hyvää ja kalaisaa kesää, vai pitäisikö sanoa loppukesää, kaikille Kuukkelin lukijoille etelästä pohjoiseen.
Äkäslompolossa 3.7.1997 KARI KAULANEN
Kuukeli heinäkuu s.12 - Uuttu-Kallelta teksti Lappi-kirjaan
Äkäslompolon Velho, lapinkasteiden mestari ja ennen kaikkea Velho- ja Riekko-oopperoiden - kohta jo Käärmeenkin - tekstien luoja, Uuttu-Kalle, on kirjoittanut kirjan. Kyseessä on Yrityskirjat Oy:n kustantama Lappi-opas, The Lighter Side of Lapland", joka ilmestyy aluksi englanninkielisenä, mutta myöhemmin myös suomeksi. Tämän erityisesti liikelahjaksi tarkoitetun erilaisen lapinkirjan on kuvittanut helsinkiläinen Pertti Anikari.
...... (jatkuu)
LEHDISTÖTIEDOTE
Traaginen Riekko jatkaa Velhon aloittamaa tarinaa
Traaginen Riekko-ooppera jatkaa siitä, mihin Velho-ooppera lopetti ja kertoo tarinan kahden ajan kohtaamisesta. Samalla se kertoo Velhon kuherteluparin Ingan ja Pierran elämän jatkumisesta. Oopperan alussa Lappi elää neitseellistä aikaa...
(Ks. juonilyhennelmä > RIEKKO-LEHTI 1996)...
Kuoro koottu Länsi-Lapista
Riekko-oopperassa on Velho-oopperan tavoin suuri amatöörikuoro, joka on koottu pääsääntöisesti Länsi-Lapin laulajista Tornion-Muonionjokivarresta, Kittilästä ja Rovaniemeltä. Esityksessä kuoro toimii solistin tavoin; liikehtii ja on paljon esillä esityksen aikana puolen hehtaarin näyttämöalueella. Solisteina ovat: Inga Annukka Hirvasvuopio, Pierra Jaakko Gauriloff, Velho Kalervo Uuttu, Ahku Sisko-Inkeri Pesonen, Maria Anni Räsänen ja Merja Ylitepsa, Marian poika Julius Pesonen ja Tomi Enbuske, Pirkka Kalle Fält, Pappi Taisto Polvi, Vouti Tuomo Häkkilä. Teoksen ohjaa Keijo Kupiainen, kuoron valmentaa Kai-Jussi Jankeri, sävellys Ilpo Saastamoinen, sanoitus Kalervo Uuttu, lavastus Erkki Alajärvi, tarpeisto Anna-Liisa Kostamo, puvut Anna-Mari Kuru ja Ritva Starck, koreografi-apulaisohjaaja Pirjo Paavalniemi, valosuunnittelu Matti Keränen, valo- ja äänentoistotekniikka EP:n äänentoistopalvelu, orkesteri Pohjantahti. Esitysajat. 27.8. kenraali (jossa myös kuvausmahdollisuus), 29.8. ensi-ilta, muut näytännöt 30.8., 31.8., 5.9., 6.9. ja 7.9. Kaikki näytännöt alkavat klo 22.00.
Käärme tekee tuloaan - ensi kesänä esitetään Velho ja Riekko peräkkäin!
Oopperatrilogiaan kuuluu vielä kolmaskin esitys - Käänne-ooppera, jonka sanoitus on valmis ja joka on alkanut pyöriä ohjaajan ja säveltäjän mielessä. Tämä hyvin vahvasti kantaaottava ooppera lähestyy aikaisempien oopperoiden tarinoita jatkaen nykyaikaa, johon se katsojansa tuo.
Ensi suvena on päätetty esittää Velho ja Riekko -oopperat peräkkäin niin, että elokuun viimeisen viikonlopun tuntumassa esitetään kolmena iltana Velho-ooppera ja syyskuun ensimmäisen viikonlopun yhteydessä kolme Riekko oopperaa. Tiettävästi Suomessa ei ole koskaan tehty mitään vastaavaa kulttuurin alueella. Oopperoiden esityspaikkana toimii Velhoniemeksi ristitty paikka Ylläksen juurella Äkäslompolon kylässä. Kaikki esitykset ovat ulkoilmaesityksiä, joten myöhäiskesän ajankohdan huomioiden yleisön on syytä varustautua lämpimästi. Jokaiseen näytökseen myydään 1500 lippua.
Tunturilehdet -97 s.9: Riekko nousee siivilleen - Käärme luo nahkaansa
Riekko Äkäslompolossa valmistautuu nyt toiseen lentoonsa.
Ulkoilmassa, tunturikylässä tapahtuviin esityksiin tuo sää oman leimansa ja tekee jokaisesta esityksestä erilaisen - kahta samanlaista esitystä ei ole. Jos yleisöllä on onnea, voivat revontulet ja kuu rakentaa omalaatuisen elementtinsä, mitä olisi mahdoton jäljitellä teknisesti Äkäslompolon Velhoniemen olosuhteissa.
Koska kyseessä on loppukesäinen ulkoilmaesitys, yleisön on syytä suhtautua asianmukaisella vakavuudella ja varustautua lämpimiin asuihin. Istuimina ovat pitkospuulankut, joiden päälle laitettu styroxin pala lämmittää mukavasti. Syksyisiin sadekuuroihin on syytä varautua vähintään sadeviitalla. Näistä ulkoisista tekijöistä huolimatta, tai ehkä juuri niistä syistä, jokainen esitys on samalla seikkailu yleisölle.
Vaikka oopperoita on tehty talkootyönä vuodesta toiseen, Länsi-Lapin laulajien, tanssijoiden ja muun talkooväen innostus ei ole laantunut vähääkään. Harjoitusten myötä tullut osaamisen lisäys on tuonut entistä suuremmat näyttöhalut. Kupiaisen mukaan esiintyjät tulevat yleisön eteen entistä osaavampina ja raikkaampina.
Kuluva vuosi on myös merkkivuosi Velho-ooppera ry:n historiassa ja suunnitelmissa. Takana on kolme Velho-kesää ja yksi Riekko-kesä. Edessä on tämän syksyn jälkeen vielä yksi Riekko-rynnistys, jonka jälkeen katseet kääntyvät jo syntymässä olevaan Käärme-oopperaan, joka on määrä nähdä ensi kerran syksyllä 1999.
Mikäli Käärme jatkaa Velhon ja Riekon menestystarinaa, sitä esitetään myös kolmena kesänä, kunnes vuonna 2002 kaikki huipentuu tämän oopperatrilogian esittämiseen kolmen esityksen sarjana ja tämähän olisi aivan ainutlaatuista Suomessa.
- Olemme jättihankkeessamme siis puolimatkan krouvissa. Paljon tekemistä on jo takana, mutta kovin paljon pitäisi vielä jaksaa. En epäile hetkeäkään, etteikö se tällaisella joukolla onnistu. Näytöt ovat siinä määrin mahtavat, arvioi oopperan ohjaaja Keijo Kupiainen.
Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen vahvistaa Kupiaisen arvion tekemisen innostuksen säilymisestä. Tämä näkyy hänen mukaansa sekä osaamisena että taiteellisena lopputuloksena:
- Tässä meitä ovat auttaneet juuri oikeat ammattilaiset ja maan innostunein harrastajajoukko, josta voimme syystä olla ylpeitä. Vuosien yhdessäolo ja yhdessä oppiminen on opettanut joukolle vuorovaikutuksen merkityksen sisäisessä kasvamisessa.
- Oopperat ovat opettaneet meidät myös näkemään, kuinka kauniin asuinsijan vaihtuvine vuodenaikoineen olemme saaneet. Tätä meidän tulee paitsi kyetä arvostamaan myös säilyttämään.
- Oopperavieraat tulevat etsimään täältä jotain sellaista, mitä mistään muualta ei voi löytää.
- Niinpä heille tuleekin tarjota vain aito, tasokas ja Lapin omasta ympäristöstä kumpuava kulttuurinautinto.
Matkaan VR-esitelehti elokuu 1997: Riekko-ooppera Ylläksellä
Yllästunturin juurella, upean luonnon keskellä Velhoniemessä jatkaa viime syksynä ensi-iltansa saanut Riekko-ooppera historiallisesti siitä, mihin Velho lopetti.
Velho-ooppera, jonka näki kolmena sen esitysvuonna noin20 000 katsojaa, tuli valtakunnallisestikin varsin kuuluisaksi, ja sai viimeisenä esitysvuonna myös Lapin taidepalkinnon.
Oopperatrilogian toisen osan, Riekon, sisältöä valottava sanoittaja Kalervo Uuttu eli Uuttu-Kalle kertoo Riekon "lentävän" ajassa, jolloin pirkkalaiset tulevat kyliin verottamaan; pappi syöksyy käännyttämään kyliä palava risti kourassaan. Riekossa sotaisuus näkyy myös siinä, että verottajat kantavat aseita.
Historiallisesti Riekossa eletään väkivaltaista aikaa, jolloin vanha Lappi menetti myös neitsyytensä. Teos kuvaa, kuinka velho taisteli vastaan havaitessaan olevansa vaarassa syrjäytyä. Kristinusko ja markkinatalous tekevät Riekossa tuloaan ajallisesti parisataa vuotta Velhoa myöhemmin.
Koko luomisvoimansa oopperoiden käsikirjoittamiseen käyttänyt Uuttu-Kalle sanoo, että Velhosta ja Riekosta on vaikea sanoa mitään. Hän kiteyttää ajatuksensa sanoihin: Velho on sana. Sanoista tulee tarinoita, joita kerrotaan nuotion äärellä. Riekko on laulu. Se on tämän ajan ihmisen pieni kansanlaulu. Siihen kätkeytyy viesti valtaapitäville, ettei se pieni ihminen unohtuisi valtain temmellyksessä. Riekossa valta ja sen käyttö on hyvin keskeinen asia...
- et: Yöjunalla ylös asti - Kolari
... SEN REVONTULET, SEN TÄHTIVYÖN
Loppukesä ja ruska ovat uhkeaa aikaa Lapissa, kuulasta ja kirpeää. Lämpötila saattaa öisin käväistä pakkasen puolella ja revontulet valaisevat tummaa taivasta.
Silloin on elämys katsella ja kuunnella Riekko-oopperaa. Tämä Kalervo Uutun, Uuttu-Kallen sanoittama ja Ilpo Saastamoisen säveltämä teos sai ensi-iltansa viime elokuussa.
Riekko on Saastamoisen-Uutun oopperatrilogian toinen osa, vahvasti alkuvoimainen, musiikillisesti iskevä ja tekstiltään herkkä, hauska ja naseva. "Kätken kirkkaat kyyneleeni, pisaroiksi vaivaiskoivuun, hopeahelmiksi tunturipuuhun", laulaa Maria Neitsyen laulussaan. "Haa luihut lappalaiset, minulla on nyt valta teihin. Minulla on kuninkaan kirja. Meillä on oikeus tähän kirottuun maahan", uhoaa Pirkka.
Riekko-ooppera on pitkä ja yöt voivat olla todella kylmiä. Oopperavieras voi tarvita jopa untuvatakkia, pilkkihaalaria ja huopaa. Styroksalunenkaan ei olisi pahitteeksi. Väliajalla maistuvat lämmin juoma, poroleivät, lohi ja makkara. Riekko-oopperaa esitetään loppukesällä ja syksyllä seitsemän kertaa 27.8.-7.9. On syytä varata liput tai pakettimatka ajoissa.
et
Elokuu -97 Pohjolan Sanomat - Heikki Liimatainen: Riekko antoi mallin nukkeperheelle
Ahkun roolin Riekko-oopperassa laulava Sisko-Inkeri Pesonen sai Paulaharjun ja Itkosen Lapin historiasta kertovia teoksia lukiessaan oivalluksen, että Velhon ja Riekon hahmoista voisi tehdä nukkekokoelman.
Ja ei kun työhön; aluksi Sisko-Inkeri teki malliksi muutamia ja sai Riekko-oopperassa olevia muoniolaisnaisia syttymään ajatukselleen. Ja nyt kokoelma on jo kasvanut vajaaseen 50:een hahmoon.
- Tässä yhdistyy mielenkiintoisella tavalla käsityö ja mielikuvitus. Olemme myös sopineet, että käytämme nukkemme varusteina vain luonnonmateriaalia, kertoo Sisko-Inkeri.
Nukkehahmot voivat ja saavat olla sellaisia, millaisiksi ne tehdessä syntyy. Tekijöiden johtotähtenä on, että hahmot liittyvät Velho- tai Riekko-oopperaan tai Lapin historiaan.
- Nuket eivät ole yksi yhteen kentällä esiintyvien oopperahahmojen kanssa, vaikka joukossa onkin muutama sellainen nukke, jonka mallista ei voi erehtyä, hän jatkaa.
...Tulemme varustamaan nämä numeroidut nuket Velho-ooppera ry:n tuotemerkillä. Ja varmaa on, että perheestä ei löydy yhtään samannäköistä, tähdentää Sisko-Inkeri...
... Toistaiseksi Velho-ooppera ry ei ole päättänyt, mitä nukkekokoelmalle jatkossa tapahtuu. On mahdollista, että kokoelma kartutetaan täydelliseksi, jolloin se voisi toimia oopperan esittelytuotteena, jota on helpompi liikutella kuin yli 200-päistä esiintyjäjoukkoa.
Pohjolan Sanomat 21.8.97 - Hilja Liimatainen 50 vuotta
Kolari, Kalervo Toiviainen: "Ei tämä ole täysipäisten hommaa..." - Viidettä kesää kolarilaisoopperaa
Isojen ideoiden toteuttaminen vaatii huimaa päätä, sellaista, jota ei palella. Velho-ooppera syntyi näin: Kolarin kunta katsoi parhaaksi kohottaa kulttuuriprofiiliaan ja lähetti delegaation tutustumaan maan kulttuuritapahtumiin. Käytiin Savonlinnan oopperajuhlilla ja mentiin Punkaharjulle Retrettiin ja tutustuttiin kreikkalaista mytologiaa esittelevään näyttelyyn. Siellä, kallioluolassa joku puki sanoiksi ajatuksen: - Alamma itte tekemhän oopperaa.
Pähkähullu ajatus oli heitetty ilmaan, ja katso, se iti. - Ihan hullu ajatushan se oli, myöntää Hilja Liimatainen nyt, Velho-oopperayhdistyksen puheenjohtaja yhdistyksen alusta lähtien.
Velho-ooppera sai jatkokseen Riekko-oopperan. Se näki ensi-iltansa viime elokuussa ja uusintaensi-iltansa tämän kuun 29. päivänä.
Ensi kesänä Riekko saa jatkon, Käärme-oopperan. Kalervo Uuttu on kirjoittanut senkin käsikirjoituksen. - Käärme lähestyy jo nykyaikaa. En tiedä, uskaltaako siinä olla mukana, liippaa niin läheltä, Hilja Liimatainen sanoo.
Velhon ja Riekon merkeissä mennään Kolarissa jo viidettä vuotta. Käärmeen jälkeen on tarkoitus esittää kaikki kolme oopperaa peräkkäin.
Alun perin kolarilaisilla oli tarkoitus tehdä paljon vaatimattomampi ooppera, ihan sellainen pieni. Ilpo Saastamoinen luki tekstin ja innostui heti. "Jos löytyisi kolmisenkymmentä ihmistä, jotka oppisivat tekstin ulkoa," Ilpo Saastamoinen pohti.
Oopperassa on mukana 270 ihmistä. "Nyt teemme kolmen tunnin oopperaa, sellainen se on ihan pieni ooppera."
Oopperayhdistyksen puheenjohtajuus lankesi Hilja Liimataiselle kuin luonnostaan. Kyläpelimannien kuorossa toimiminen antoi uuden yhdistyksen puheenjohtajalle pohjat. Ensimmäisessä vaiheessa vastuun oopperasta kantoivat Kyläpelimannit yhdessä nuorisoseuran kanssa. Alkuvaiheessa Hilja Liimatainen ja muut oopperaan innostuneet kiersivät kyliä, haalivat ihmisiä kokoon. "Ensimmäinen ilmoitus maksoi 600 markkaa. Siinä tiedusteltiin, löytyisikö halukkaita." Halukkaita löytyi. Niitä löytyi Rovaniemeltä asti.
"Hulluja on riittänyt. Eihän tämä ole täysijärkisten hommaa, kulkea metsässä, tulla harjoituksiin omien töiden jälkeen, pitkien matkojen takaa." Hilja Liimatainen puistelee vieläkin päätään muistellessaan ensimmäisiä oopperaharjoituksia. Ohjaaja Keijo Kupiainen repi hiuksiaan ja oopperalaiset raapivat tukkaansa. "Nyt on jo sentään saatu pukusuojakin..."
Yli 200-päisessä oopperajoukossa on mukana 40 lasta. "Kuinka moni isä tai äiti on yhtä paljon tekemisissä lasten kanssa kuin me olemme."
Viime vuonna Riekkoa kävi katsomassa 10 000 ihmistä. Tämän vuoden esityksiin jo lippuja myyty ennakkoon 5 300. "Saa nähdä päästäänkö samanlaisiin katsoja-lukuihin kuin viime vuonna."
Riekkoa pyöritetään kahden miljoonan markan budjetilla, suuria rahoittajia Riekolla ei ole. Valtioltakin irtosi ruhtinaalliset 30 000 markkaa. "Kai se on niin, että Lapissa elämä on vaikeata."
Erityisesti Hilja Liimataista raivostuttaa etelän kulttuuri-ihmisten asenne pohjoisen omaleimaisuutta , kohtaan. "Etelän kulttuuri-ihmiset, eivät edes käy katsomassa tällaisia esityksiä, eivät edes ne, jotka päättävät rahanjaosta."
Hilja Liimatainen viettää syntymäpäiväjuhliaan 21.8.Äkäslompolossa Raitismajalla klo 12-16. Syntymäpäiviä komistavat oopperalaisten tekemien nukkien näyttely sekä valokuvanäyttely Velho- ja Riekko -oopperoista.
21.8.97 to Tornionlaakso s.5 - Sirkkis Pentikäinen:
Kai-Jussin Juhlaviikot - Kolarilaiset hemmoteltu musiikilla
KOLARI - Suomen Kansallisoopperasta Kolariin kanttoriksi - vajaan kymmenen vuoden ajan on Kai-Jussi Jankeri musisoinut ja ahertanut Tornionlaaksossa, ja pyramidi alkaa jo näkyä ja kuulua. Viime viikon keskiviikkona puolivuosisataista merkkipäiväänsä viettänyt musiikin monialamies sai niin kotonaan kuin koko viikon ajalle venyvissä konserteissakin kokea runsaslukuisten ystävien, eri järjestöjen ja musiikkiväen onnittelut. Siten syntyi Jankeri Juhlaviikko.
Konsertteja oli oopperan, operetin, kirkkomusiikin, viihdemusiikin ja kansan-musiikin ystäville. Helsingistä lentäneiden Kai-Jussin entisten työtovereiden, Kansallisoopperan kuorossa laulavien taiteilijoiden lisäksi viikon aikana esiintyivät myös Bel Canto ja Rova -kuorot Rovaniemeltä, Kai-Jussin itsensä johtamat Vox Borealis- ja Riekko-kuorot, taiteilija Jaakko Gauriloff sekä lauantaina Pello-kvartetti.
Helsingin vieraat
Mezzosopraano Kristiina Haartti oli ensimmäistä kertaa Lapissa. Hän tutustui Velhoniemessä ennen konsertteja Riekon harjoituksiin ja jutustelimme musiikista ja elämästä yleensä...
21.8.97 to Tornionlaakso s.8 - ÄKÄSLOMPOLO Sirkkis Pentikäinen:
Riekko kiehtoo toista kauttaan - Näissä käsissä ooppera saa muotonsa
Kun Äkäslompolon järven yli elokuisessa helteessä ja illan jo pitenevissä varjoissa kaikuu huutoja ja kuiskauksia, laulua fortessa ja pianissimossa, se tarkoittaa tietenkin, että Riekko-ooppera saa taas muotoa. Talkooryhmät ovat tosin jo useammankin viikon paukutelleet ja rakentaneet Velhoniemessä, parannustöitä on tehty niin kentällä kuin riekkolaisten taukotiloissakin näyttämön takana.
Velhoniemen verhoaa jälleen uusi energia. Kaikki osallistujat ovat sitoutuneet laittamaan itsensä likoon. Keskittymällä ja osaamalla tarjotaan parasta, harjoitukset alkavat aina herkistymis- ja hiljentymisharjoituksella. Riekko on ilmiö, jokainen on ylpeä että voi olla mukana, saamassa ja antamassa. Elämysten kirjo ruokkii, kukaan ei puhu uhrauksesta vaan antautumisesta. Kaikkiin on tarttunut ohjaajan karismaa. Luottamusta henkivät Keijon sanat: "Hyvähän tämä on, mehän on se itse tehty."
Nappasimme ohjaaja Keijo Kupiaisen kiinni ruokailutauolla ja kuuntelimme hänen mietteitään runsas viikko ennen ensi-iltaa.
Mitäpä mietit Keijo?
"Kantaesitys on tietysti aina puolessa välissä kehitystä. Toimivatkin ratkaisut vaativat kypsymistä. Osaamisen ja ajattelun taso ei viime vuonna ollut vielä maximissaan, mitä tästä porukasta saa irti."
"Tämänvuotista esitystä on hieman tiivistetty, jotain lyhennetty, näin lopputulos on napakampi, iskevämpi. Ohjaajan kannalta teoksen kokonaisrytmi on tärkeä, jotta yleisö syttyisi mukaan ja jaksaisi seurata."
Mistä hahmot, visiot syntyvät?
"Vaikka tämä ei olekaan kansatieteellinen dokumentoiva teos, on Lapin historian ja mytologian tutkimisella merkitystä. Tietyt faktat ovat olemassa, eri aikojen henkiset virtaukset, samoin haltiamaailmat löytyvät kirjallisuudesta. Näihin faktoihin lisätään sitten persoonakohtainen elämyksellisyys, ne istutetaan liikkeiksi musiikkiin. Se, mitä esim. haltiat näyttämöllä tekevät, miltä näyttävät, se on aina henkilökohtaista fantasiaa, ehkä se osuu sen suuntaiseksi kuin odotetaan. Niiden sopivuus teatteriin on ratkaistava. Nämä visiot on työryhmässä puvustajan, lavastajan ja koreografin kanssa kehitetty."
Entä Helsingin Kansallisooppera?
"Sehän on ihan eri maailma. Sukeltaminen sieltä tähän maailmaan on vaativa haaste. Ja näyttämöhän täällä on ainutlaatuinen. Missä muualla näyttämöön kuuluu järvi, tunturi ja saaret? Eikä ole orkesterimonttuakaan esteenä, laulajat pääsevät yleisön joukkoon tehoa antamaan. Maailman paras näyttämö tämä on.
Helsingissä ohjaan parast' aikaa marraskuussa ensi-iltaansa ehtivää musikaalia "Antti Puuhaara". Se on Jukka Linkolan säveltämä ja Jukka Virtasen sanoittama tarina puunoksalta löytyvästä pojasta, joka ennustuksen mukaan perii rikkaan kauppiaan. Siinä on mukana ammattilaisia ja amatöörejä."
Mistä ammennat voimavarasi?
"Perhe ja sen tuki on tärkein voimavara. Ja tämän Riekkoryhmän energia. Kurinalainen ote työhön, sadan ihmisen ajatukset, ne kaikki muuttuvat täällä energiaksi."
...P.S. Perj. 22.8. aamulla klo 6.45 Velho-Kallen haastattelu TV 3.
23.8.97 Pohjolan Sanomat s.1 - YLLÄS, Heikki Liimatainen: "Yksi on linnuista suurin"
Traaginen Riekko kertoo tarinan kahden ajan kohtaamisesta (I näytöksen tiivistelmä)
"Vaihtui riekko rihkamaan!" (II näytöksen tiivistelmä)
> s.10. Pohjolan Sanomat 23.8.97 la - Heikki Liimatainen (Kuvat I-V Nina Susi): Riekko on siivillään
Velhon vallan väistymisestä ja kristinuskon Lappiin tulosta kertovan Riekko-oopperan ohjaaja Keijo Kupiainen ylistää parinsadan amatöörin joukkoa, joka oopperaa on intensiivisesti elokuun alusta valmistellut, kuinka se kurinalaisuudessaan on noussut ammattilaistasolle.
Saman totesi myös Keijon lausumasta tietämätön kuoron valmentaja Kai-Jussi Jankeri.
- Olen tiennyt tämän kuuden vuoden aikana, jonka olemme yhdessä harjoitelleet ja neljänä vuonna jo esittäneet oopperoita, että kurinalaisuus löytyy. En kuitenkaan arvannut sen tulevan vielä näin pian. Nyt esiintyjäjoukon sisäinen kuri on niin vahva, että ulkoista ei tarvita. Nyt tässä on oikea tekemisen henki, luonnehtii Kupiainen pari viikkoa ennen ensi-iltaa.
Esiintyjäjoukon vahvassa sisäisessä kurissa on mallia jopa ammattilaisillekin. Joukon sitoutuminen tekemiseen on tiukka, mikä tekee myös lopputuloksesta huikean.
Löysä harjoitus - löysä esitys!!!
- Jos harjoitus on löysä, niin sitä on myös esitys. Tähän ei päde ilmiö, että "sitten iltamissa". Tämä harjoitusprosessi poikkeaa muista vuosista siinä, että harjoitus alkaa minuutilleen aikataulun mukaan ja kaikki ovat paikalla. Kun näin tapahtuu, voin olla varma, että joukko on mukana täydestä sydämestään, hän painottaa.
Kurinalaisuuden löytyminen ei olisi ollut mahdollista, jos oopperasta taloudellista vastuuta kantava toimikunta ei olisi ottanut siihen jämäkkää otetta.
Kommentit näyttämöalueen taakse valmistuneessa huoltorakennuksessa olivatkin; "koska Kupiainen vaatii meiltä amatööreiltä saman kuin ammattilaisilta, näytämme olevamme hänen luottamuksensa arvoisia". Voiko yhteishenki enää tästä paremmaksi tulla?
Kokonaisuutta jäntevöitetty
Toiseen Riekko-kesään Kupiainen on tehnyt ohjauksellisia ja ajatuksellisia muutoksia, jotka eivät muuta Kalervo Uutun sanoittaman teoksen sisältöä, vaan tekevät Riekon sanomasta jäntevämmän.
- Tiiviimpään sanomaan on päästy musiikkia lyhentämällä. Sisältö kerrotaan nyt napakammin; ihmisten ja haltijoiden välistä mystiikkaa selkeytetään ja toisessa näytöksessä näkyvää ja näkymätöntä maailmaa selitetään paremmin. Tavoitteena on välittää katsojalle selkeämmin, mikä on Marian (= Lapin) tragedia, paljastaa Kupiainen.
Muutoksia on tehty myös lavaste-efekteihin, joiden toimivuutta ei kaikkia ole ehditty kokeilla. Lapsia on tullut lisää ja heille kaikille on Keijo löytänyt sijansa tarinassa.
- On äärimmäisen hienoa, että lapset saavat tätä kautta tutustua teatterimaailmaan, hän tähdentää.
Esityksen jäntevöittämistarvetta sanelee myös draaman laki; kohtauksella voi olla vain tietty kesto, jota ei saa ylittää. Säveltäjä Ilpo Saastamoisen on tähän alistuminen, koska ei hän teosta säveltäessään ole voinut tietää näyttämöllisistä ratkaisuista.
- Esitysversio syntyy aina kentällä. Jo viime vuonna sävellykseen tehtiin rajauksia ja leikkauksia, joskin joitakin kohtia jouduttiin pidentämäänkin puolen hehtaarin näyttämökenttä-alueella liikkuvan joukon vuoksi, valottaa Kupiainen taustoja.
Samaa henkeä myös lapsissa
Kysyä sopii myös, kuinka lapset kokevat teoksen, jota he ovat esittämässä koleassa syysyössä ja aamulla saattaa olla edessä koulunpenkille lähtö.
Jo Velho-oopperassa olleet muoniolaistytöt Tanja, Tuija ja Taina Reponiemi sekä Tytti Polojärvi vakuuttavat yhdestä suusta, kuinka "täällä on mukavaa, kun on kavereita".