RIEKKO VI 1997

26.8.97 Kuukkeli s.10 - Aina vain Velhoniemeen I  -  Komu tulee kuin syksy
Velhoniemessä tapahtuu. Elokuussa valmistuttiin viidenteen oopperasyksyyn viimeistelemällä Riekkoa esityskuntoon. Lukuisa on se joukko, joka on jaksanut puurtaa ensimmäisestä Velhosta lähtien ja jaksaa vieläkin. Jututimme muutamia heistä uudelleen, miten kukin kokee jokasyksyisen urakan.

- Ei tässä nyt ole kiirettä. Hommat osataan eikä hosuta turhia. Ensimmäistä Velhoa kun tehtiin, oli kiire ja välillä epäilytti, että tuleeko tästä valmista ollenkaan. Ja jännittikin niin pirusti, tohtii "Komu", Komulaisen Markku, jo tunnustaa.
Silloin hän oli ensimmäistä kertaa rakentamassa tekniikkaa ulkoilmaesitykseen, vaikka olikin ollut liki parikymmentä vuotta Rovaniemen kaupunginteatterin leivissä. Velhoniemessä Komu pitää tekniikkaryhmän kanssa huolta valoista sekä muista tehosteista.

Teatterissa valmistaudutaan jo tulevaan kauteen. Komu kuitenkin viihtyy Äkäslompolossa. Mistä into tulla aina uudestaan, joka syksy?
- Tämä ei ole mikään laitos. Täällä saa vapaasti tehdä hommia, ja saa itsekin ajatella mitä tekee. Homma on monipuolinen ja haasteellinen. Teatterissa on aina puolet valmista. Täällä rakentaminen alkaa joka kerta alusta, hän selvittää intoaan tulla Velhoniemeen.
- Ja on täällä tullut tuttujakin. Ainakin kaksisataa, Komu nauraa.

Kaikenlaisia kommelluksiakin mahtuu vuosien varrelle. Milloin seita ei kaatunut kun sen piti kaatua, milloin kaapelivika uhkasi viivyttää näytöksen alkua. Milloin mitäkin, mutta kaikista on selvitty, Komu kertoo ja aikoo olla selviämässä tulevinakin syksyinä.

Komu sanoo tykänneensä enemmän Velhosta kuin Riekosta, vaikka ei osaakaan selittää miksi.
- Olihan Velho ensimmäinen, ja heti suurissa mitoissa. Se teki vaikutuksen, hän pohtii.

s.11         Iso juttu, mutta totta
- Ei kyllä tiedetty mihin ryhdyttiin, kun Velhoa ruvettiin tekemään. Oikeastaan vasta ensimmäisen syksyn jälkeen sitä tajusi, kuinka iso juttu siitä syntyi, pohtii kolarilainen Seikkulan Kalervo.

- Aluksi puhuttiin, että 30-40 laulajaa riittää, mutta kun Kupiaisen Keijo tuli mukaan alkoi homma tuntua aivan mahdottomalta. Puhuttiin 1000 porosta ja 200 laulajasta, Kalervo muistelee. Hän muistaa senkin, että poroista ei kannettu huolta. Pidettiin selvänä, että ne järjestyvät, mutta laulajien määrä hirvitti. Mistä maailmasta ne otetaan. Päinvastoin on kuitenkin käynyt.

Kuoroissa laulua harrastanut Kalervo muistelee vaikeuksia, joita ilmeni heti aluksi.
- Tuntui aivan mahdottomalta liikkua ja laulaa samanaikaisesti. Mutta onneksi se oli vain ennakkoluuloa. Äkkiä se sitten alkoi sujua, hän jatkaa.

Riekon teko on ollut helpompaa, Kalervo arvioi. Musiikki, joka alussa opettelutti oikein tosissaan oli Velhosta tuttua.
- Matkan varrella on opittu kaikenlaista. Sen osoittaa sekin, että Riekko opeteltiin aika lyhyessä ajassa, ja vähäisin harjoituskerroin verrattuna Velhon tekemiseen, Kalervo muistaa, ja arvelee, että kyllä ohjaajakin luottaa porukkaan, kun uskoi, että teos niin lyhyessä ajassa saadaan esityskuntoon.

Sekä itsestään että muista Kalervo on pannut merkille sen, että tekemiseen on tullut lisää tiettyä vakavuutta ja päättäväisyyttä.
- Aluksi sitä ei ottanut oikein vakavasti. Mielessä oli viihtyminen ja yhdessäolo. Nyt sitä yrittää aivan tosissaan. Kun teksti ja musiikki on tullut tutuksi pystyy saamaan itsestäänkin enemmän irti, Kalervo pohtii.

Kun Riekon harjoitukset alkoivat, kertoo Kalervo empineensä, että jaksaako tuota urakkaa uudestaan.
- Mutta ei sitä tohtinut poiskaan jäädä. Pelotti, että menettää jotain korvaamatonta.

 

28.8.97 Luoteis-Lappi s.3 - Riekko-ooppera juovuttaa jälleen Lapin mystiikalla
Velhoniemessä Äkäslompolossa esitettävänoopperatrilogian keskimmäistä osaa eli Riekko-oopperaa esitykset alkoivat keskiviikkona kenraaliharjoituksella. Ensi-ilta on perjantaina. Lippuja oli myyty tiistaihin mennessä 6000 kappaletta.

Lapin kansanedustajien Lapin maakuntakierroksen elämyksellisiin kohokohtiin kuuluu Riekko-oopperan seuraaminen viikonloppuna Velhoniemessä. Oopperan tuottaneen Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen arvioi, että tänä vuonna oopperoiden yleisömäärä ei yllä viime kesäiseen kymmeneen tuhanteen katsojaan. Lippuja on nyt myyty 6000 kappaletta seitsemään eri esitykseen. Katsomo vetää kerrallaan 1500 henkeä...
Tv-1:n uutiset tulevat ilmeisesti jälleen tekemään uutispätkän televisioon Riekko-oopperasta.

Ooppera on miltei sama kuin viime vuonna, jolloin tämä trilogian kakkososa esitettiin ensi kerran. Hilja Liimataisen mukaan oopperaa on tämänvuotiselle esityskerralle hiukan tiivistetty. Ulkoilmassa esitettävä ooppera on kuitenkin edelleen jättimäinen teos: se kestää kaksi tuntia 40 minuuttia. Mukana oopperan tekemisessä on peräti 270 ihmistä, joista 200 on esiintyjiä. Heistä oopperan kuoron laulajia on 60 henkeä. Kuorossa on laulajia Kolarin ja Muonion lisäksi myös Pellosta, Rovaniemeltä ja Kittilästä.

Oopperan solistit tulevat eri puolilta Suomea. Oopperan ohjaaja on Keijo Kupiainen, joka työskentelee kansallisoopperassa Helsingissä tuotantopäällikkönä. Säveltäjä on jyväskyläläinen Ilpo Saastamoinen. Hän vastaa myös musiikin johdosta. Äkäslompololainen Kalervo Uuttu eli Uuttu-Kalle on tehnyt oopperan sanat. Hän esittää oopperassa Velhon roolin. Muita tärkeitä paikallisia oopperan tekijöitä ovat kuoron valmentamisesta vastaava Kolarin seurakunnan kanttori Kai-Jussi Jankeri ja puvustuksen yhdessä Ritva Starckin kanssa tehnyt kolarilainen Anna-Mari Kuru.

Ensi kesänä esitetään sekä Velhoa että Riekkoa
Tunturioopperoiden trilogian kolmas osa eli Käärme-ooppera esitetään kahden vuoden kuluttua. Ensi kesänä Velhoniemessä esitetään sekä trilogian ensimmäistä osaa eli Velho-oopperaa että toista osaa eli Riekko-oopperaa. Velhon ensiesitys oli vuonna 1993. Sitä esitettiin kolme vuotta. Riekko esitettiin viime vuonna ensimmäisen kerran.
Traaginen Riekko-ooppera jatkaa Velhon aloittamaa tarinaa. Se jatkaa siitä mihin Velho jäi. Riekko kertoo kahden ajan kohtaamisesta. Samalla se kertoo Velhon kuherteluparin Ingan ja Pierran elämän jatkumisesta.

Uuttu-Kallen kirjoittama juoni on puhuttelevaa satua
(> I & II näytöksen tiivistelmät)

 

28.8.97 Luoteis-Lappi s.10  Kai-Jussi Jankeri miehen ikään
...Velho ja Riekko
Oopperan touhut eivät ole päässeet Kolarissakaan Jankerilta unohtumaan. Oopperaa Jankeri pääsi työstämään Velhon ja nyt Riekon merkeissä.
Kuoronjohtajana Kai-Jussi Jankeri on kouluttanut paikalliset laulutaitoiset ihmiset likipitäen ammattitaitoisiksi. Kuoro selviää jo vaikeistakin esityksistä.

Tämä kuoro on kehittynyt aivan loistavaksi ja toivon vain, ettei joukoista tippuisi montaa pois, vaan jaksaisivat vielä jatkaa Käärmeessäkin. He ovat jo nyt käyneet niin kovan koulutuksen, että selviävät vaativistakin paikoista ja oppivat nopeasti uutta tällä kokemuksellaan.

Kai-Jussilla oli aikoinaan Kolariin tullessaan toiveissaan mahdollisuus vihdoin kokea Lapin neljä vuodenaikaa. Nyttemmin, osin myös Velhon ansiosta hän onkin oppinut vuodenaikoja olevankin kahdeksan.

Keväällä 1992 Uuttu-Kalle antoi Velhon alkutahtien myötä Jankerille useita runojaan sävellettäviksi. Viime syksynä Kanarialla, jossa vietimme puolisoni Marja-Liisan kanssa viisi kuukautta, Kallen runot vihdoin saivat sävelen ja luvassa on oma esitettävä musiikkikokonaisuus. Näitä runoja saataneen kuulla ensi kesän oopperaesityksien yhteydessä.

Velho-oopperan myötä ovat ihmiset Pajalan puolella tulleet myös tutuiksi. Ja yhteistyötä naapurin kanttorin kanssa on ollut. Toivoisin vain vielä ihmisten sekä täällä Kolarissa että Pajalassa rohkaistuvan liikkumaan runsaammin eri musiikkitilaisuuksissa. Matkaahan Kolarista Pajalaan on vaivaiset 25 kilometriä.

 

28.8.97 to Tornionlaakso - Sirkkis Pentikäinen: Riekko-oopperan koppikuoro
Velhoniemen sammaleisen orkesterikodan siivekkeessä istuu liuta positiivisia huumorintäyteisiä nuoria ihmisiä, jotka eivät salaile iloaan päästä mukaan Riekko-oopperaan. Koppikuoro (se on se laulajien tukiryhmä, joka nuotit edessään on kenttä-kuoron ryhdittäjänä esityksissä) on vuosien aikana kasvanut hieman, niin että pian on kai puhuttava komerokuorosta. Ihanteellisimmillaan nämä kaksi kuoroa, koppikuoro ja kentällä myös näyttelevä kenttäkuoro, sointuvat yhtenäisinä ja täyteläisinä, mutta jos jomman kumman ote maestron tahtipuikosta hetkeksikään herpaantuu, on tuloksena kaoottista sävelpuuroa.

Keitä ovat tämänkesäiset koppikuoron jäsenet?
Jyväskyläläisiä nuoria, joko juuri valmistuneita tai vielä opiskelevia, lähes kaikki musiikin kanssa täyspäiväisesti pakertavia ihmisiä. Näiden yhdeksän lisäksi on kaksi tornionlaaksolaistakin mukana. Paavo Konttajärvi Pellosta ja Timo Jaako Kolarista.

Miten löysitte tienne tänne Lappiin?
Viisi meistä oli mukana jo Velhossa, eli Anne Putus, Liisa Suokivi, Tuija Pasanen, Riikka Jakonen ja Hanna-Mari Hurskainen. Pohjan Tahti bändissä soittava. Jyväskylän Musiikkitieteen laitoksen lehtori Pekka Toivanen on opettajamme ja linkkihenkilö.
Näimme ensin Velhoa videolta, sitten säveltäjä Ilpo Saastamoinen kävi "kämpillä" kitaroineen provosoimassa eli antoi näytteitä lauluista ja teksteistä - ja niin meidät oli myyty, rokotus oli vahva.

Ja elämys uusiksi seuraavana vuonna?
Ilman muuta, tämä on vakavaa laatua oleva tarttuva tauti tämä rakkaus näihin Uuttu Kallen teksteihin ja Ilpon musiikkiin, ei siitä enää parane... tauti iskee aina kesän jälkeen, uudet alkavat työpaikat ovat vaakalaudalla moisen innostuksen vuoksi. Ja epidemia laajenee. Nyt ovat mukana ensimmäistä kertaa Panu Sivonen, Sanna Kivinen ja Sami Klemola. Viime vuonna alkanutta riekkoilua jatkaa lisäksi Aleksi Lumijärvi.

Mitä ajatuksia nämä teokset ovat teissä herättäneet?
Tämä kaikki on niin erilaista kuin mikään muu, mitä olemme tehneet tai edes kuulleet. Tämä kuuluu kategorioissamme ryhmään "Muut". Mahtava spektaakkeli voisimme sanoa yhdellä sanalla.

Entä Uuttu Kallen tekstit?
Tekstikin on totaalisesti poikkeava. Luonnollisesti tarvitsemme sanakirjaa, jotta tajuaisimme kaikki kortot ja ummen äpöt. Värikylläisyytensä ja usein yksinkertaisen kauniin kielensä lisäksi teksti sisältää paljon elämän viisautta. Ajatellaan nyt vaikka esim. "Tietääkö vesi juoksunsa suunnan? Ilmako tietää tuulen määränpään? Tietääkö ihminen elämänsä tarkoituksen?"

Musisoitteko muutenkin kuin laulaen?
Lähes kaikki soitamme ainakin yhtä instrumenttia laulamisen lisäksi, tutuin yhteisö lienee korkeakoulun sinfoniaorkesteri. Lisäksi soittamme keskiaikaista musiikkia omassa bändissämme "Fiamma Lucente" (Valon liekki). Tästä annamme näytteen kolarilaisille sunnuntaina 31.8. Kolarinsaaren vanhassa kirkossa klo 16.00. Kaikki tervetuloa.

Kai-Jussille lahjoitettu kirkkokonsertti
Jo vuosi sitten olivat koppilaiset yhdessä opettajansa Pekka Toivasen kanssa alustavasti sopineet syntymäpäivälahjastaan Jankerille, vanhoilla soittimilla soitettua 1100-1400-lukujen musiikkia, tuntemattomien säveltäjien helmiä. Ohjelmistossa on espanjalaista, ranskalaista, italialaista ja brittiläistä säveltaidetta, laulaen, 3-4 instrumentin soitantaa sekä yhdistäen molempia. Pekan soittimena on keskiaikainen harppu. Lisäksi ovat mukana Kari Kääriäinen lyömäsoittimet ja Annukka Hirvas-vuopio, laulu.

Jyväskyläläiset olivat silminnähden tyytyväisiä Lapissa oloonsa. Muutaman välipäivän konserttien välillä he sanoivat käyttävänsä lähiympäristöön tutustumiseen. He olivat riemuissaan riekkoväen vastaanotosta, he tuntevat kuuluvansa kotoiseen perhepiiriin. Taitaa olla mukana kaikenlaisia positiivisia tunnetiloja, pikkulintujen kertoman mukaan koppikuorolainen on lähi-menneisyydessä löytänyt täällä miehen itselleen... Ja keittiölle poppoo halusi kertoa. Suomen parhaat muurinpohjaletut on Velho-niemen kenttäkeittiössä.

 

28.8.97 to Pohjolan Sanomat s.10 - YLLÄS, Heikki Liimatainen (teksti & kuva) :
Oopperaduo ensi vuonna perättäisinä viikonloppuina
Tämän vuoden Riekko laskeutuu ensi-iltaan.
Traaginen Riekko-ooppera tulee ensi-iltaan perjantaina. Se jatkaa Velhon aloittamaa tarinaa ja kertoo kahden ajan kohtaamisesta. Samalla se kertoo Velhon kuhertelu-parin - Ingan ja Pierran elämän jatkumisesta.
(> I & II näytöksen tiivistelmät)

Kuoro koottu Länsi-Lapista
Riekko-oopperassa on Velho-oopperan tavoin suuri amatöörikuoro, joka on koottu Tornion-Muonionjokivarresta, Kittilästä ja Rovaniemeltä. (> Henkilöluettelo)...

Käärme-ooppera tekee jo tuloaan
Oopperatrilogiaan kuuluu vielä kolmaskin esitys - Käärme-ooppera, jonka sanoitus on valmis ja joka on alkanut myös pyöriä ohjaajan ja säveltäjän mielessä.

Tämä hyvin kantaaottava ooppera lähestyy aikaisempien oopperoiden tarinoita jatkaen nykyaikaa, johon se katsojansa tuo. Sitä aletaan esittämään ensi kesän jälkeen.

Ensi kesänä on päätetty esittää Velho- Riekko-oopperat peräkkäin niin, että elokuun viimeisen viikonlopun tuntumassa esitetään kolmena iltana Velho-ooppera ja syyskuun ensimmäisen viikonlopun yhteydessä kolme Riekko-oopperaa ja yksi Velho-ooppera. Tiettävästi Suomessa ei ole koskaan tehty mitään vastaavaa kulttuurin alueella.
Oopperoiden esityspaikkana toimii Velhoniemeksi ristitty paikka Ylläksen juurella Äkäslompolon kylässä. Kaikki esitykset ovat ulkoilmaesityksiä. Viime vuonna esityksen näki noin 10 000 henkilöä. Tänä vuonna ensi-illan alla lippuja on myyty tähän mennessä noin 5 800 kappaletta.

 

29.8.97 pe Lapin Kansa s.3 - Koko Lapin historia näyttämölle vuonna 2002
Vuosi sitten kantaesityksen saanut Riekko-ooppera palaa tänään perjantaina Velhon-niemen parrasvaloihin Kolarin Äkäslompolossa. Vuoden kuluttua näihin aikoihin uuteen esitykseen valmistellaan myös Velho, josta kaikki sai alkunsa 1993. Kahden oopperan esittäminen rinnakkain on ohjaaja Keijo Kupiaisen sanoin jo aivan toisen luokan ponnistus, mutta voimia on koeteltava, koska koko Lappi-trilogia on tarkoitus tuoda näyttämölle vuonna 2002.

Trilogian viimeisen osan käsikirjoitus on jo valmistunut, mutta ensi kertaa Velho-ooppera ry:n talous näyttää hyvin epävarmalta. Aikaisempina vuosina jatkumo on turvattu lipputuloilla, mutta nyt lippuja ei ole myyty niin kuin on budjetoitu. Tilanne saattaa vielä muuttua. Parhaassakin tapauksessa tavoitteesta jää kymmenen prosenttia saavuttamatta. Summa on suuri pääosin talkoovoimin pyöritetylle produktiolle, jonka saama yhteiskunnan tuki on ollut hyvin niukkaa. Viime vuonna Riekon budjetti oli noin kaksi ja puoli miljoonaa markkaa. Tänä vuonna se jää alle kahden miljoonan. > s.10

 

29.8.97 pe Lapin Kansa s.10         Kolari Seija Lappalainen:
(Kuvat I-V / Outi Torvinen)
Lapin korskea Riekko syntyi taas tunturin syliin -
Vuoden päästä voimainponnistus tuplataan kahden oopperan esityksillä
Riekko, elämän lintu, oli käypä maksuväline niinä aikoina kun pirkkalaiset verottajat saapuivat Lappiin. Riekko-ooppera, Äkäslompolon Lappi-trilogian toinen osa kertoo Lapin verenkarvaisista murrosvuosista, jotka liittyivät Lapin ja Lannan kohtaamiseen. Samoihin aikoihin verottajien kanssa nousi pohjoiseen kristinusko, ja kumma kyllä myös synti alkoi tulla silloin tutuksi. Näin ainakin Riekossa kerrotaan. "Taitheen piikkiin tätä tehdään, vaikka historia onkin pohjalla", selostaa libreton kirjoittaja Kalervo Uuttu. Hän itse esittää oopperassa Velhon osan.  

Nyt on Riekko harjoiteltu uudestaan, ja ainakin tekijöidensä mukaan ooppera on vuoden kierrossa vain jämäköitynyt. Ensi kertaa näkevälle ooppera on elämys, jota voi verrata vain trilogian ensimmäiseen osaan, Velhoon. Sen ensi-iltaa katseltiin Äkäslompolon luonnonteatterissa syyskesällä 1993. Ensi syksynä samassa paikassa esitetään Velhoa ja Riekkoa peräjälkeen. Nyt vertailu pitää tehdä muistin varassa; ja kyllä Riekko silloin kertoo vahvistuneesta taidosta ja taiteellisen ilmaisun kiteytymisestä.

Velhonniemessä on tänä syksynä tarjolla monitaiteinen spektaakkeli, joka tuskin jättää kylmäksi kriittisestikään asennoituvaa katsojaa. Totta kai heikkoja kohtia löytyy, mutta ne ovat hyväksyttävissä elämyksen kärsimättä. Luonnon-näyttämöllä musiikki ja laulu tulevat kovaäänisten kautta; sille ei voi mitään. Riekon tarina kulkee paikoin pateettisuuden rajoilla, naisen ja miehen välinen suhde on usein kuvattu kliseiden kautta, mutta ihmiskuvaus sen enempää kuin itse tarinakaan ei häpeä taideoopperan edessä. Heppoisemmista aineksista on luotu maailman oopperakirjallisuuden helmiä.

Riekko tyydyttää musiikillisesti asennoituneen katsojan, ja hämmästyttää visuaalisella voimallaan. Tämä voima kumpuaa yhtä hyvin upeasta näyttämöstä tuntureiden sylissä kuin maisemaan hyvin istuvista lavasteista, ajan henkeä ilmentävästä puvustuksesta sekä dramatiikkaa luovista valoista. Itse ohjaustyö, erityisesti teoksen joukkokohtaukset, on toteutettu renessanssimaalarin väkevällä sommittelutaidolla. Ihmisjoukkojen, suuren amatöörikuoron, liikuttelu jäi erityisesti mieleen jo Velhon ajoilta. Riekossa vastaavat kohtaukset ovat vain väkevöityneet.

Riekko jatkaa Velho tarinaa
Riekko kertoo uuden ja vanhan ajan kohtaamisesta, mutta jatkaa myös Ingan ja Pierran elämän kuvaamista. Heidän vahvoja tulkkejaan ovat tässäkin oopperassa Annukka Hirvasvuopio ja Jaakko Gauriloff, jotka odottelevat esikoisensa syntymistä. Lapsi syntyy vain seitsenkuisena, äiti on menehtyä verenvuotoon ja maahiset mielivät vaihtaa kauniin tyttövauvan omaansa. Apua tarvitaan sekä Ahkulta että Velholta. Maria kasvaa neidoksi*, saa kihlat oman kylän pojalta, mutta sitten tuleekin Pirkka väkineen. Hän lukee lait Lapinmaahan, määrää verot, vie Marian mukanaan. Näin tulee koko Lappi Lannan raiskaamaksi.

Oopperan lopussa Maria palaa poikansa kera syntysijoilleen vaurastuneena vallasrouvana. Kimmeltävien ja kullankarvaisten kankaiden alta hän kaivaa matka-arkustaan tyttövuosien yksinkertaisen mekon ja kihlajaissolkensa, mutta katuminen on silloin myöhäistä. Ei ole sulhoa, eikä entistä elämää. Seidat on kaadettu, ja kirkon ristit on nostettu niiden tilalle. Uusi aika on tullut Lappiin.

Käärmeen tarina jatkuu siitä, mihin Riekko päättyy. Trilogian kolmas osa jatkaa Lapin historiaa aina nykyaikaan saakka. Käärmeessä läträtään viinan kanssa, viekotellaan naapurin puolisoa, pidetään seuroja ja tullaan liikutukseen. Sanalla sanoen siinä rienataan ja ärsytetään kuten kirjoittaja itse kuvailee. Mutta kaikella on tarkoituksensa. Kalervo Uuttu haluaa näyttää "markkinatalouden tanssiaiset, joissa me kaikki hytkymme samaan tahtiin. Siinä riethaan rytkeessä me olemme joka päivä mukana", hän saarnaa.

Käärme valmistuu ensi-iltaan syksyllä 1999, jos vain rahat teoksen toteuttamiseen löytyvät. Kalervo Uuttu arvelee tässä vaiheessa, että Käärmeestä saattaa tulla peräti trilogian pääteos. Tekstiä työstävät parhaillaan ohjaaja Keijo Kupiainen ja säveltäjä Ilpo Saastamoinen. Saastamoinen ihmettelee Uuttu-Kallen kykyä pistää aina vain paremmaksi. Se panee myös säveltäjän koville, vaikka rima on jo nyt hyvin korkealla. "Pelkkä ammattitaito ei riitä. Siihen tarvitaan myös jotain muuta, joka joko annetaan tai sitten ei", hän kuvailee.

Luonnonmukaisuutta ja nykyajan tekniikkaa
Jo Velhossa huomio kiinnittyi harmoniseen Lapinkylään, joka oli rakennettu luonnonkauniille paikalle Kesänkitunturin sylissä lepäävän järven rantaan - Velhonniemeen siis. Muutenkin lavasteiden toimivuus jäi mieleen. Nyt kylään on rakennettu uusia taloja, jotka ilmeisesti ovat kiskojen päällä, koskapa rakennusten määrä vain kasvaa nykyaikaa lähestyttäessä.

Upeat kristinuskon symbolit hohtavat kuunkelmeässä valaistuksessa, jonka on täysin teknisesti loihtinut Matti Keränen Suomen Kansallisoopperasta. Seita roihahtaa liekkeihin ja vaipuu maan poveen merkkinä ajan murroksesta. Mukana on alusta alkaen ollut myös jotain sellaista, jota ei ole tarkoitettu yleisön silmille; maanalainen verkosto rakennettiin jo Velhoon, jotta näyttämölle tuleminen ja sieltä poistuminen tapahtuisi mahdollisimman juohevasti.

Teoksen lavastajana toimiva taiteilija Erkki Alajärvi on nähnyt sen verran paljon kesäteatteria, että muutamat asiat ovat ruvenneet ottamaan silmään. Tunneliverkosto rakennettiin, jotta "porukka ei vaeltele tuolla pitkin", mies perustelee. Alajärvi on hankkinut alan kokemusta työskennellessään 1970-luvulla Suomen kansallis-oopperan lavastamossa. Edelleenkin hän valmistaa tilauksesta lavasteiden osia kotonaan Sodankylässä suomalaisen oopperan päänäyttämön tarpeisiin.

Ensimmäinen haaste Velhon skenografille oli tietenkin löytää ympäristö, joka olisi mahdollisimman pitkälle luonnon itsensä lavastama. Alajärvi, Uuttu-Kalle ja idean isä, kuoron valmentaja Kai-Jussi Jankeri ajelivat vanhalla autonrähjällä pitkin länsikairaa ja löysivät tämän maiseman, joka on "Suomen komein", kuten lavastaja kuvailee. (Henkilöluettelo yms.)

[* 10.7.2013:            "... Maria kasvaa neidoksi..." Tuo on ainoa kommentti, mitä lehtiartikkeleista olen löytänyt mielikappaleestani "Ajan laulu", jonka aikana kuvasarjana näytetään Marian kasvaminen lapsesta nuoreksi tytöksi ja joka mielestäni on yksi koko trilogian kauneimpia kokonaiskohtauksia.]

 

29.8.97 pe Lapin Kansa s.10 (Kuva: Outi Torvinen), Kolari:
Kiitos silakasta, valtiovalta - Oopperatrilogian tulevaisuus
Ensi kerran Velho-ooppera ry:n historiassa sen budjetti näyttää reilua miinusta. Lippuja ei ole myyty ennakoidulla tavalla. Tavoite toteutuu puheenjohtaja Hilja Liimataisen sanoin vain 90-prosenttisesti. Liimatainen pahoittelee, etteivät kunta ja valtio ole juurikaan tukeneet produktiota. Käsikirjoittaja Kalervo Uuttu kiteyttää saman asian toisin sanoin: "Kiitos silakasta, valtiovalta." Riekon saama 30 000 markan avustus ei paljon paina liki kahden miljoonan markan budjetissa.

Näillä näkymin oopperatrilogian päätösjakso, Käärme, olisi valmis kiemurtelemaan Velhonniemen näyttämölle syyskesällä 1999. Koko trilogia on tarkoitus esittää vuonna 2002, mutta jo ensi vuonna voimia kokeillaan kahden oopperan, Velhon ja Riekon esityksissä. Juuri nyt taloudellinen tilanne näyttää hyvin vakavalta. Velkaa talkootyön varassa toimiva oopperayhdistys ei halua ottaa. "Mieluummin lopetamme koko toiminnan", kuvailee taloudenhoitaja Ulla Lantto.

Viime vuonna Riekko keräsi kahdeksan tuhatta katsojaa. "Voimme olla tyytyväisiä, jos nyt saamme 6100 katsojaa", hän kiteyttää. Tilanne tosin elää koko ajan. Kenraaliharjoitusten alla lippuja oli varattu oopperan seitsemään esitykseen 5800 kappaletta. Valtaosa oopperavieraista on tullut Etelä-Suomesta ja Oulun läänistä. Lappilaiset eivät vielä ole suurin joukoin käyneet katsomassa Riekkoa.

Ohjaaja Keijo Kupiainen arvioi, että tänä vuonna vajaaseen pariin miljoonaan markkaan jäävät kustannukset nousisivat viiteen miljoonaan, jos osallistujille maksettaisiin oikeita palkkoja. Velhon eteen tehtiin 60 000 talkootyötuntia. Riekon vuoksi puurrettua tuntimäärää ei ole uskallettu vielä edes laskea. Kuorolaisia mukana on noin 60, lapsia ja nuoria 40. Yhteensä talkoolaisia arvellaan olevan noin 270.

31.8.97 klo 10 RADIOKIRKKO Äkäslompolon Velhoniemessä -  Jumalanpalvelus radioidaan Kolarista
Ensi sunnuntain jumalanpalvelus radioidaan suorana lähetyksenä klo 10.00 YLE:n ykkösessä Kolarista. Jumalanpalvelus toteutetaan tällä kertaa Äkäslompolossa, oopperakentällä ns. Velhoniemessä. Jumalanpalveluksen toimittaa kirkkoherra Matti Salminen ja siinä saarnaa Simo Rundgren. Musiikista vastaa kanttori Kai-Jussi Jankerin johdolla oopperan kuoro ja orkesteri...... 

31.8.97 klo 16 Kolarin Saaren kirkossa FIAMMA LUCENTE & CO
Annukka Hirvasvuopio; laulu - Hanna-Mari Hurskainen; laulu, nokkahuilu, Sanna Kivinen; fidel
Kari Kääriäinen; lyömäsoittimet, Tuija Pasanen; laulu - Panu Sivonen; nokkahuilut, laulu                  
Liisa Suokivi; laulu - Pekka Toivanen; harppu, luuttu

31.8.97 Pohjolan Sanomat s.10 - Esko-Pekka Mattila:
Riekko-oopperan jälkeen katsoja jää odottamaan trilogian kolmatta osaa -
Kaksi maailmaa rinnakkain (Teatteri)......
Vuonna 1996 kantaesityksensä saaneen Riekko-oopperan tarina lyhyesti. Eletään Lapin mystistä ja koskematonta muinaisuutta, jossa ihmiset ja luonto ovat yhtä ja jossa ihminen elää luonnon ehdoilla eikä luonto ihmisen. Vähitellen ja väistämättä tälle maailmalle vieras uusi aika tunkeutuu paikalle. Tuo mukanaan vieraat jumalat: Kuninkaan, verot ja kristinuskon ja väkivalloin alistaa alkuperäisen kulttuurin alleen. Ihminen joutuu taipumaan ylivoiman edessä, mutta sielu ei alistu, vaan ihmisen jälkeläinen löytää itsestään väkisin päälle kasattujen kulttuurikerrosten alta alkuperäisen itsensä.

Kalervo Uuttu tai Uuttu-Kalle kertoo tarinansa kahden ajan risteysasemalta ihmisten kautta ja tekee sen tavalla, joka pakottaa myöntämään, että Uuttu-Kalle taitaa olla melkoisen viisas mies. Riekon perustarina on yksinkertainen ja yksiselitteinen. Se jättää riittävästi tilaa tarinan ihmisille, jotka joutuvat tässä synkässäkin tarinassa elämään. Riekon ihmiskohtaloista voi varmasti jokainen löytää jotain kosketuspintaa itselleen, jos vain haluaa nähdä. Näkemisen haluttomuus kai meidän nykyihmisten suurin ongelma juuri onkin.

Muuten olin melkoisen myyty mies Uuttu-Kallen tekstin edessä, mutta näin lantalaisena, joka on viime vuosina nähnyt useampia esityksiä, joissa luodaan kuvaa Lapin menneisyydestä, alkuvoimasta ja mystisestä maailmankuvasta, niin toivoisin näkeväni ihmisen sielun tutkiskelua vähän muunkinlaisissa raameissa.

Tässä yhtälössä alkaa vähitellen haisemaan liikaa matkailu ja markkinointi. Riekko-ooppera oli kuitenkin visuaalisesti niin mielenkiintoista katsottavaa ja Uuttu-Kallen teksti niin oivaltavaa, että tämä edellä mainittu on ehkä vain pieni lantalaisen silmää kiertävä kauneusvirhe.

Riekon ohjaaja Keijo Kupiainen ja koreografi Pirjo Paavalniemi ovat tehneet lavastaja Erkki Alajärven ja valosuunnittelija Matti Keräsen kanssa erinomaista työtä. Äkäslompolon maisemat luovat esitykselle ihanteelliset puitteet ja tekijät ovat osanneet käyttää sitä hyväkseen. Alajärven lavastus istuu maisemaan kuin se olisi siinä aina ollut ja Matti Keräsen valaistus poimi esille oleellisen niin tapahtumista kuin myös maisemasta. Kupiainen ja Paavalniemi saivat näyttämön elämään ja erikoiskiitoksena voi mainita sen, että esiintyjät olivat mukana tilanteissa, joka ei ole aivan tavallista näinkin suuren, pääosin harrastajista koostuvan ryhmän kyseessä ollessa. Visuaalisuus oli Riekon valttikorttioivaltavan tekstin rinnalla. Useat näyttämökuvat jäivät varmasti elämään pitkäksi aikaa monen katsojan mieleen.

Riekko-oopperan ainoat ongelmat syntyvät musiikin puolelta. Ilpo Saastamoisen musiikki on pirullisen kiehtovaa ja menee jalan alle (joskaan se ei vaikeiden rytmi-kuvioiden takia siellä tahdo pysyä), mutta lähtee välillä kulkemaan niin omia latujaan, että yhteyttä näyttämön maailmaan on vaikea löytää. Yks yhteen ei toki ole tarpeen tehdä, mutta kokonaisuuden kannalta kilpailutilanteen muodostuminen musiikin ja tarinan välillä ei ole hyväksi. Siihen Riekossa välillä sorruttiin. Toinen ongelma syntyi etenkin esityksen alkupuolella, jossa Saastamoisen kappaleet olivat armottomasti liian pitkiä eikä itse tarina päässyt etenemään parhaalla mahdollisella rytmillä. Toisella puoliajalla musiikin ja esityksen rytmi löysivät toisensa jo paremmin ja silloin Riekko oli parhaimmillaan. Näiden rytmitysongelmien rinnalla on mainittava, että vaikka Saastamoinen ei päästä katsojia eikä laulajia helpolla, niin onnistuessaan Riekon musiikki on enemmän kuin musiikkia. Siinä soi ihmisen haju.

Pohjantahti orkesteri tuntee Saastamoisen musiikin kielen ja sen kuulee soiton helppoutena ja ilmavuutena. Takuuvarma yhdistelmä tämä Pohjantahti ja Saastamoinen. Myös Riekon solistit olivat löytäneet yhteisen kielen ja mikä parasta, niin soololaulut oli istutettu tarinaan, niin etteivät ne hyppineet pintaan erillisinä ohjelmanumeroina, vaan osana kokonaisuutta.

Riekko-ooppera on iso produktio, jossa on paljon tekijöitä, eikä kaikkia osa-alueita pysty käymään läpi. Suurella mielenkiinnolla jään kuitenkin odottamaan tekijä-ryhmän seuraavaa uutta koitosta "Käärmettä", joka päättää Kalervo Uutun ooppera-trilogian.

 

31.8.97 Lapin Kansa s.2 - Heikki Tuomi-Nikula: Joko näit...?
Lapin tapahtumia tulvineen kesän huipentumaa eletään jälleen Äkäslompolossa Ylläksen juurella. Lapin elämän lintu, Riekko, lentää siivilleen.

Riekko-ooppera on ihme.

Kun Velho-ooppera sai ensi-iltansa loppukesällä 1993 tapaus oli kuin satua. Oli lähes mahdoton ymmärtää, miten niin mittava esitys oli saatu aikaan tunturin takana "ei missään". Ei missään siinä mielessä, että eihän siellä ollut esiintyjiä, ei esiintymislavaa, ei katsomoita, ei yleisöä - ei muuta kuin ympäristö, johon Velho kuului niin kuin Velhon kertomus Lappiin kuuluu.

Velhon tekijät tekivät kuitenkin sellaista, mikä voi syntyä vain valtavasta sisäisestä tekemisen halusta. Mahtava satapäinen esiintyjäjoukko ajoi kymmeniä, jotkut jopa satoja kilometrejä, harjoituksiin. Kodeissa eri puolilla Lapin maata ommeltiin pukuja, harjoiteltiin lauluja, mietittiin ryhmityksiä.

Kalervo Uuttu oli tehnyt käsikirjoituksen jonka Ilpo Saastamoinen sävelsi laulettavaksi.
Alusta asti oli selvää, että oopperaa ei tehty vain tekijöitä itseään varten. Se oli tehty kunnianosoitukseksi Lapille, Lapin luonnolle ja ihmisille.

Ihmeellisintä kaikessa oli, että Velho onnistui. Ihmeellistä siksi, että ne vaikeudet jotka sitä tehtäessä oli voitettava, ovat aivan eri mittakaavassa kuin suurissa asutus-keskuksissa. Jo yksin välimatkat ja esiintyjäjoukon hajanaisuus tekivät hankkeesta lähes mahdottoman.

Kaiken huippuna tietysti oli yleisö. Sekin oli satojen kilometrien päästä haalattava paikalle. Kuka täysjärkinen lähtee katsomaan harrastelijoiden tekemää oopperaa keskellä yötä tunturin taakse?

Velhon tekijät uskoivat siihen mitä tekivät, he uskoivat itse onnistuvansa ja uskoivat myös yleisön löytävän Velhoniemen. He olivat oikeassa. Velho-ooppera tuli, koska sille oli tilaus. Se toteutui, koska sen piti toteutua. Se tehtiin, koska se piti tehdä. Velho loi perustan sille, mitä Äkäslompolossa nähdään tänäkin iltana. Velho sai jatkokseen Riekon, samalta käsikirjoittajalta, samalta säveltäjältä.

Suunnilleen sama perusjoukko on edelleen myös esiintymässä ja vahvana tausta-voimana. Samalla tavalla kuin ennen Velhon ensi-iltaa, niin nytkin talkootyötä on tehty kymmeniä tuhansia tunteja. Samalla tekemisen halulla mukana olevat kertovat Lapin maan tarinan. Siinä ei kysytä, mitä saan jos tulen mukaan. Siinä kysyy mukaan tulija, mitä voin tehdä tämän esityksen hyväksi. Ilman talkoolaisia produktiosta ei yksinkertaisesti olisi tullut mitään.

Vaikka kyseessä on paljolti harrastajien esitys, harrastelijamaisuudesta ei Äkäslompolossa voi puhua. Kriittinenkin katsoja hiljenee esityksen aitouden, luonnon mahtavuuden ja oopperan sanoman edessä.
Maailmassa on tehty oopperoita paljon. Niistä monet maailmankuulut ovat toki komeaa musiikkia, mutta sisällöltään usein täysin tyhjänpäiväisiä jorinoita. Riekko on toista maata. Se kertoo tarinan, jota miettii pitkään esityksen jälkeenkin, ja joka jättää mieleen lähtemättömän jäljen.

Tuskin missään muualla pääsee samalla tavalla kiinni vanhan Lapin tunnelmaan kuin Äkäslompolossa. Mahtava esiintymisalue, jossa käytetään hyväksi tunturit ja järvet, jängät ja metsät, tuli ja leimaus, yön pimeys ja kuun valkeus - jo ne yksinään ovat kokemisen arvoiset. Kun siihen lisätään esitys, joka opettaa katsojan ymmärtämään ainakin jotain siitä, mitä vanha Lappi on ollut ja mitä sille on tapahtunut, käynnistä Velhonniemessä tulee ikimuistoinen.

Ei ole mikään ihme, että Äkäslompolossa on joitakin, jotka katsovat näytöksen joka kerta. Esitys kun on aina erilainen ja niin rikas, että yhdeltä istumalta kaikkea sitä mitä näyttämöllä tapahtuu ei yksinkertaisesti ehdi nähdä. Velho oli ensimmäinen, Riekko on toinen. Kolmas osa Lappi-trilogiaa on Käärme, jonka ensi-illan pitäisi olla kahden vuoden kuluttua..

Toinen juttu kokonaan on, toteutuuko kolmas osa. Vaikka oopperan tekijät ovat talkoilleet uskomattomia määriä, hankkeen talous on kovilla. Velkaa ei uskalleta tehdä.
Jos vastaava esitys olisi vaikkapa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistossa, sen tuki valtiolta ja kunnalta olisi mittava. Koska Riekko lentää pohjoisessa, valtion tuki on vain symbolinen, Ooppera pitää siis pitää pystyssä omin voimin.

Tässä kohtaa lappilaiset voivat mennä itseensä. Riekon yleisöstä suurin osa on tullut Lapin läänin eteläpuolelta. Oopperan maine on kiirinyt kauas, mutta miksi ei oman maakunnan väki lähde liikkeelle?

Jos jotakin pelottaa sana "ooppera", niin pelko pois. Riekko on toiminnaltaan ja tapahtumiltaan niin värikäs tapaus ja musiikiltaan niin svengaava, että se ei mitenkään sovi siihen mielikuvaan, mitä perinteinen kiljuva naissolisti Savonlinnassa saa aikaan.
Siis ei mitään sellaista, vaan sellaista, jossa on elämää: lihaa, verta, pahuutta, hyvyyttä, petosta, katumusta, vihaa, rakkautta, tulta ja asioita joita emme kaikki edes ymmärrä ja kuitenkin ymmärrämme niin, että esityksen elää joka solullaan. Harvoin jostakin saa vastinetta rahoilleen niin kuin tästä esityksestä.

Velhonniemen oopperaan pitää pukeutuakin eri tavalla kuin kansallisoopperaan. Siihen kuuluvat villahousut ja laamapaita, toppatakki ja sadeasu. Normaalisyksynä kelkkahaalari on paras.
Tuossa edellä on sana kansallisooppera. Velhonniemessä esitetään todellista Lapin kansallisoopperaa. Sen näkeminen ei ole meille lappilaisille velvollisuus vaan oikeus ja mahdollisuus, sillä eihän tästä ole Ylläksen taakse kuin pikku huikonen. Joko olet sen käynyt katsomassa? Käy niin tiedät mistä puhutaan.

 

2.9.97 Lapin Kansa s.2 - Antti Liikanen: Velho ja enkelit portaissa
Länsi-Lappi on saanut äänensä kuuluviin elokuun lopussa, kiitettävästi. Samalla lohenpyytäjät ovat Nuuskakairaansa enemmän kuin tyytyväisiä.

Yksi syy siihen, että aiemmin Savonlinnasta kiinnostunut sikariporras useammin ja useammin saapuu länsirajalle on Kolarin kunta ja sen Äkäslompolon kylä: on lähes yhtä helppoa saada Porin Jazzin ja Savonlinnan oopperajuhlien hemmottelema kutsuvierasjoukko siinä sivussa kuuntelemaan vakavaakin asiaa kuin on ollut helppoa aiemmin sama joukko saada Suomenlinnan tai Turun linnan parketeille viihtymään ja oppimaan.
Päättäjät tahtovat aina vaan uusia eksoottisia asioita viehtyäkseen siihen määrään, että päätösperusteet muuttuvat - itäsuomalaisista jälleen lappilaisiksi, keväthankaisista syyskylmiksi.

Äkäslompololainen velhojen ja riekkojen mielikuvamaailma tornionjokisen lohen ohella on taannut, että ministeri toisensa jälkeen löytää ohjelmastaan aukon tulla tutustumaan muuhunkin kuin saariselkäläiseen tai utsjokiseen lappi-ongelmatiikkaan...
... Katsokaa näitä riekkoja, lukekaa näitä enkelikirjoja ja sanokaa vastaan meille mukamas paremmin tietäville. Myös näin hyvän hillasadon, lohisaaliin ja helteen jälkeisenä syksynä, pimenevässä kaamoksessa.
Kirjoittaja toimii ylilääkärinä Lapin keskussairaalassa.

 

31.8.97 Iisalmen Sanomat s.8 - Pertti Malinen: Tunturioopperoiden säveltäjä Ilpo Saastamoisen Käärme-oopperassa on elämä tämän päivän Lapissa
(Kuva: Ilpo Saastamoinen tunnetaan musiikin monitoimimiehenä. Hänen tunturi-oopperoidensa sarja Velho ja Riekko täydentyy trilogiaksi. Sarjan kolmas ooppera, Käärme, on sävellyksenä nyt kypsyttelyssä libreton valmistuttua elokuun alussa.)

Ilpo Saastamoinen kulkee suomalaisen oopperan maailmassa aivan omia polkujaan. Hänen oopperansa kuvailevat alkuperäiskansojen ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista. Tunturioopperoiden aiheissa saamelaisperinne kohtaa suomalais-länsimaisen kulttuurin. Sarjan aloitti Velho-ooppera ja nyt esitetään sarjassa toisena olevaa Riekko-oopperaa. Sarjan kolmas ooppera, Käärme, on jo käsikirjoituksena säveltäjän työstettävänä.

- Käärmeen teksti on melko vankkaa yhteiskuntakritiikkiä tämän päivän Lapista. Teksti on hyvä ja antaa täydet mahdollisuudet. Kaikki on kiinni minun sisäisestä valmiudestani ja intuitiosta. Käärme on mieletön haaste onnistuneeksi kokemani Riekko-oopperan jälkeen. Tavoitteena on, että Käärme on ainakin yhtä hyvä. Tunnen suorastaan pientä sisäistä paniikkia tässä vaiheessa.

- Sävellystyön aikana ei oikeastaan ole vielä mitään tietoa esimerkiksi miehityksestä. Käärmeessä on useita ammattirooleja, jotka ovat melko lyhyitä. Niistä ei vielä voi sanoa edes, mikä on miehelle tai naiselle. Näissä osissa musiikin luonteen määrää roolihahmon luonne. Katsotaan nyt minkälaisia melodioita syntyy ja se antaa aavistuksen, minkä tyyppinen esittäjä siihen tarvitaan. Näiltä osin teos on vielä varsin "mystinen juttu", Saastamoinen kuvailee lähtötilannetta.

Teoksen alkuosassa on Saastamoisen mukaan selkeämmät roolijaot ja roolit jatkuvat vielä toisessa osassa. Sen tekstissä on kuitenkin tavallaan tulva tätä nykymaailmaa. Siinä on selvitettävä ensiksi, mikä on solisteille kuuluvaa ja mikä kuorolle.
- Olen valmistautunut tähän urakkaan harrastamalla vuosikausia etymologista tutkimusta, eli sanojen historiaa ja niiden syntyä ja alkuperää koskevia tietoja ja taustoja. Käärme-sana on tuonut esille suorastaan mystisiä löytöjä, Saastamoinen kertoo.

Etymologiasta emytologiaksi
Saastamoisen työskentely sanojen alkuperän ja syntyjen parissa on todella muuntunut hänelle käsitteenä emytologiaksi, joka on hänen mielestään vielä varsin epätieteellistä hommaa. Sanoilla on Saastamoisen mukaan selvästi myös kytkentöjä myytteihin eli tarunomainen taustansa.
- Koetan löytää sellaisen alkukuvan, joka olisi yhteinen sekä suomalais-ugrilaiselle ja indoeurooppalaiselle kielikunnalle. Tällaisia epäortodoksisia kannanottoja on esiintynyt myös jo eräiden professorienkin mielipiteissä.

Karhu-sanalle on tällaista myyttistä taustaa runsaasti ja nyt saamenkielisestä käärme-sanasta löytyi suora ja varsin mielenkiintoinen yhteys paratiisin käärmekertomuksiin. Saastamoinen esittelee omaa tutkimustyötään.
Parin vuoden sisällä valmistuvassa uudessa oopperassa tullaan ilmeisesti näkemään ja kokemaan jotain käärmeen myytteihin kuuluvaa tai muuten mystistä. Käärmeen tarina on syntymässä ja sen on määrä olla yleisön nähtävillä syksyllä 1999.

Antero Vipunen uudelleen Pielavedelle
Ilpo Saastamoisen tie mystisten musiikkidraamojen pariin alkoi Pielaveden-Keiteleen vuosina. Ensin syntyi teos Antero Vipusesta, legendaarisesta sissistä ja karhunkaatajasta [Martti Kitunen???]. Sitten tuli jo suurempi kokonaisuus Karhun-peijaiset, jossa Saastamoinen oli jo luonnon mystiikan alueella.

Tulevana syksynä Pielaveden ja Vesannon mieskuorot valmistavat Saastamoisen ohjauksessa jälleen Antero Vipusen yhteistuotantonaan. Pielavedellä aikoinaan esitettyyn versioon nähden nyt esitettävä poikkeaa vain siinä, että Pohjantahti-yhtye on mukana trio-kokoonpanossa.
Antero Vipunen esitetään Pielaveden lisäksi myös Vesannolla.

Riekko-ooppera antaa kokemuksia Äkäslompolossa
Viime syksynä kantaesityksensä saanut Ilpo Saastamoisen säveltämä Riekko-ooppera sai tämän kesän ensi-iltansa perjantaina. Vuosi sitten Riekko-oopperan nähneet kiittivät sen erikoisuutta ja puhuttelevuutta.

Tämä Kalle Uutun eli "Uuttu-Kallen" tekstiin sävellettytunturiooppera on jatkoa Äkäslompolossa aiemmin esitetylle ja niin ikään Saastamoisen säveltämälle Velho-oopperalle.

Riekon tarina alkaa kaukaa menneisyydestä, jolloin Lappi eli neitseellistä aikaansa. Maahiset ohjaavat elämää ja Kotakunta uhraa syntymän haltioille. Syntyy tyttö, Maria, joka kasvaa neidoksi ja odottaa sulhastaan omakseen.
Pirkkalaiset tulevat ja lukevat lait, määräävät verot Lapinmaahan ja vievät neidon etelään surmattuaan sitä ennen morsiantaan puolustavan sulhasen. Velho kiroaa pirkkalaiset ja erimielisyys Lapin ja Lannan välille on syntynyt.

Toisessa näytöksessä Lappiin tulee kristinusko ja maallinen valta. Mariakin palaa kotiseudulleen vallasrouvana ja perinteensä unohtaneena. Hänellä on mukanaan poika, joka laulaa äidilleen Velhon riekon höyheniin kätkemät elämän laulut. Ne sisältävät elämää ylläpitävien peruselementtien: maan, veden, tuulen ja ilman taiat.

Riekko on riidoistaan ja vallan käytön epäoikeudenmukaisuudestaan huolimatta myös tarina sopeutumisesta.
- Vielä nykyäänkin Lapin väelle uskotellaan, että kaikki hyvä on tuntureiden takana. Me luomme tällä oopperalla sitä filosofiaa, että teemme sellaista mitä kukaan muu ei kykene tekemään ja sillä siisti. Jokainen ihminen oli perinteisissä kulttuureissa laulun arvoinen eli tämä periaate pitää kansakunnatkin hengissä, Saastamoinen tiivistää oopperansa sanomaa.  (Lopussa yleistietoja )
PERTTI MALINEN

 

Syksy 1997 - Koppikuorolaisten kirje (Riikka Jakonen)
Tervehdys Ilpo!  Muistinpa nyt vihdoinkin ottaa kopion tästä koppikuoron top 10 -listauksesta ja tuikkaan sen saman tien postiinkin. Riekon teemat alkavat jo hiljalleen painua varastoon muistin sopukoihin, eivätkä pyöri päässä ihan päivittäin. Pitäisi ehkä ryhtyä etsimään Velhoa esiin niistä samaisista sopukoista.
Mukavaa syksyä!  Riikka Jakonen
P.s. Listaa laativat vain etelänväki. Paavo ja Timo eivät osallistuneet.

Koppikuoron Top 10 -97
I         Ajan joiku: loppufoni, alkuosa, t. 64-65 bassoriffi

II        Sarakka: alku, t.39 rumputrilli, t.68-69

III       Lapin markkinat: Vaihtui riekko > Artsin soolo

IV        Valta: Sävellajin vaihto instr., lopputahdit

V          The Eläytymishuippukliimaksi: Yksi on linnuista suurin - loppupuolen fonisoolo

VI         Neitsyen laulu: E-U

VII        Siemen

VIII       Niin menetti Lappi: fonisoolo, alku

IX          Äti, isä: t. 15-17

X           Juksakka

XI          Korttaan / ummen äppö
...
XII         Matterakka: t. 58-59, alku

XIII        Velhon enteet: loppuinstru

XIV        Riekon höyhen - alku + loppusoitto

XV          Yksi on linnuista suurin: kätki laulut, laulut maan

XVI         Kerran vuodessa

XVII        Pakanoiden patsaat...

XVIII       Pitkiä öitä sulostuttamaan

XIX          Lapseni Mariani: loppuinstru

XX...   (lisukkeet)

-         Vanha aika - uusi aika t. 22-23

-         Älä vie -tertsetti

-         Ristinpuuhun naulattu

-         Vouti Voutilainen

-         Auta Velho (välikohta)

-         Missä on se valkea henki

-         Verhoa minut turkkiisi >

-         Pierran uni

-         Viimeinen uhraus t.22-23

-         Mikä mikä

-         Se joka tunturin takana ossaa enemmän

-         Minä olen Herra - foni

-         Veroparsellit: Hö (Voutin tämänvuotinen lisäys)

4.9.97 to Tornionlaakso:  Riekon höyhenen havinan jälkeen monialainen Käärmeen maailma
> Ks. Käärme-leikeluettelo 97-00

4.9.97 Luoteis-Lappi s.2 . Uuttu-Kalle paljastaa Lapin salat ulkomaalaisille
... - Viime syksynä ne kyseli minulta olisinko kiinnostunut kirjan kirjoittamisesta. No minä en tiennyt pystyisinkö hommaan, koska en ole koskaan ennen kirjoittanut suoraa tekstiä, Velho- ja Riekko-oopperoiden runollisten tekstien kirjoittajana tunnettu Kalervo Uuttu kertoo.
Oopperoiden päähahmon eli Velhon roolin oopperassa esittävä Kalle on saanut valmiiksi jo oopperatrilogian kolmannenkin osan, Käärmeen.

Torstaina 4.9.1997 Luoteis-Lappi s.3 (pääkirjoitus) Riekko-ooppera yhdistää ja valaa uskoa huomiseen
Riekko-oopperan tekijät voivat olla ylpeitä suuresta esityksestään, loppuun saakka tehdystä työstään. Äkäslompolo ja sitä ympäröivät alueet ovat saaneet kulttuuri-tapahtuman, joka on noussut koko maan huomion kohteeksi. Onpa ooppera huomattu kaukana ulkomaillakin. On hienoa, että ooppera on Luoteis-Lapin alueen tuote ja tänne liittyy myös sen kerronta.

Riekko-ooppera on vahvojen tekijöittensä tuote. Tekijöistä voidaan erottaa Kalervo Uuttu, Ilpo Saastamoinen, Keijo Kupiainen ja Kai-Jussi Jankeri, vaikka he eivät olisi pystyneet tähän kaikkeen ilman 250 muuta ihmistä. Neljä päätekijää ovat joka tapauksessa osanneet poimia paitsi omansa, myös muitten ihmisten kyvyt esiin.

Esitystä seuratessa tulee toistuvasti mieleen, kuinka paljon työtä on tehty siinä, että kahden ja puolen tunnin esitys on saatu niin hiotuksi. Katsoja odottaa selviä inhimillisiä onnahduksia ja oikoteitä, mutta niitä ei tule, ei yhtäkään.

Esimerkkejä loppuun asti etsityistä ratkaisuista on monia, yhtenä sellaisena kuvaelma lapsen syntymästä ja varttumisesta aikuiseksi. Velhoniemen täyttää vasta-syntyneen lapsen itku ja sen jälkeen kuvataan erittäin hienosti vauvan kehittyminen naiseksi. Kodan seinälle, hienojen valosävyjen taakse, heijastuu varjokuva ensin komsiosta, sitten konttaavasta lapsesta ja lapsen muista kehitysvaiheista. Upea tekniikka, upea vaikutelma, upea lopputulos.

Kun lappalaisille tuodaan ristinuskoa, on lavastuksessa käytetty useita eri ristejä valaistuksineen, vaikuttavasti. Riekko-oopperassa nähdään vanhat markkinat, joiden toteutuksessa ei ole tingitty. On kerätty ja valmistettu suuri määrä tavaroita, kuivattu vanhan opin mukaan suuret määrät porontaljoja, hankittu turkiksia, tehty poron- ja hevosenvaljaita, teki, pöytiä ja paljon muuta. Mukana on poroja ja hevosia, jotka myös näyttävät toimivan tarkkojen harjoitusten mukaan.

Oopperassa on iso näyttämö, Velhoniemen lisäksi järvenlahti ja sen takaiset nuotiot, jotka syttyvät tarkalleen oikeaan aikaan. Vieläpä tunturin päällä on valolähteitä. Musiikki ja sanoitus ovat kiehtovia, puhuttavia ja osaavasti esitettyjä.

Uuttu-Kalle on tehnyt aikanaan omia "oopperoitaan" ennen velho- ja riekkoideaansa ja järjestäen pieniä esityksiä matkailijoille. Kalle sai esityksistään kritiikkiä kohtuuttoman paljon, varsinkin lehdistöltä. Kallen sanottiin tärvelevän saamelais-kulttuuria nokisine kasvoineen ja höpinöineen. Nyt ääni on toisenlainen. Pienten esitysten kautta kehittyi maailman arvostamia eepoksia.

 

4.9.97 to Luoteis-Lappi s.10  Säätkin hemmottelivat ulkoilmaoopperaa - Riekko villitsi taas väkeä
(Kuva I: Riekko-oopperan suurta laivaa eteenpäin luotsaava Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen (oik. = vas.) tapasi lauantai-illan esityksessä kutsuvieraita teltassa, jossa pientä syötävää ja juotavaa kävivät maistelemassa myös oopperan asut loihtinut puvustaja kolarilainen Anna-Mari Kuru (vas. = oik.), valtion säveltaidetoimikunnan jäsen Gustav Djupsjöbacka ja toimikunnan puheenjohtaja Satu Angervo.
Kuva II: Riekon käsikirjoittaja ja Velhon roolin esittävä Uuttu-Kalle hauskutti omintakeisella tyylillään kutsuvierasteltan väkeä. Oopperaa olivat katsomassa lauantaina aiemmin samana päivänä Pahoinvoinnista hyvinvointiin -seminaarissa puhuneet teologian tohtori Juhani Veikkola, Suomen yrittäjien yhdistyksen puheen-johtaja Risto Heikkilä, työministeri Liisa Jaakonsaari ja seminaarissa puheen-johtajana toiminut Simo Rundgren.)

Entistäkin parempaa Riekko-tunturioopperaa on liihotellut katsomaan neljään menneeseen esitykseen paljon väkeä.  Oopperan tuottaja Velho-ooppera ry odottaa Hilja Liimataisen mukaan, että katsojia kävisi seitsemässä näytöksessä yhteensä vähintään 7000 henkeä. Silloin yhdistys tuntisi selviytyneensä taloudellisesti.

- Yllätyksekseni - tai ei se mikään yllätys ollut - saimme mukavasti porukkaa myös sunnuntai-illan esitykseen. Oopperaa tuli katsomaan sellaistakin väkeä, jotka vain olivat olleet pyörimässä alueella. He olivat turisteja, matkalla Lapissa, eivätkä olleet varsinaisesti suunnitelleet tulevansa oopperaan, Hilja Liimatainen riemuitsee.

- Riekossa on ollut hyvä tunnelma. Yleisö on vaikuttanut tyytyväiseltä, Liimatainen huomioi ja uskoo että jäljellä olevat kolme esitystäkin tulevat täyteen.

Tunturioopperatrilogian hedelmöittämisvaiheesta lähtien mukana ollut Hilja Liimatainen näki lauantaisessa esityksessä oopperan ensi kertaa katsomosta. Hän on aina muulloin ollut itse esiintymässä. Lauantaina hänen esiintymisensä esti se, että hän oli loukannut jalkansa.

Katsomossa ensi kerran istuessaan hän jaksoi yhä, lukuisien esityskertojen jälkeen olla ihastunut näkemäänsä. Itse asiassa katsomossa istuminen vain voimisti hänen uskoaan tunturitrilogian lumoon. Katsojana ollessaan hän tajusi paremmin miksi yleisö niin kovasti Riekosta pitää.
- Viime vuoteen verrattuna Riekko on jämäköitynyt. Me esittäjät ollaan sisäistetty tämä juttu. Kurinalaisuutta on tullut paljon enemmän, hän väittää.

Riekon höyhenet maksavat 1,9 miljoonaa
Riekko-oopperan lauantaisessa esityksessä oli kutsuvieraita varten teltta, jossa vieraat tapasivat toisiaan ja oopperan tekijöitä ja esiintyjiä puolentunnin mittaisella väliajalla. Hilja Liimatainen selvitti teltassa Riekon rahoitusta Valtion säveltaidetoimikunnan puheenjohtajalle Satu Angervolle. Ensi-illassa perjantaina vieraili Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Doris Laine.

Riekko lentää omillaan, sen lentoa ei ole tähän mennessä juurikaan taidetuki-markoilla avitettu, vaikka avustukset olisivatkin tervetulleita. Oopperan on arvioitu maksavan tänä vuonna 1,9 miljoonaa markkaa. Oopperan tuottaja Velho-ooppera ry saisi maksettua syntyvät kulut 7000 myydystä lipusta saaduilla tuloilla.

Viime vuonna Riekon näki 10 000 katsojaa. Kolarin kunta on sen sijaan puhaltanut tuulta riekon siipien alle oopperan ulkoisten puitteiden luomisessa. Ooppera-hankkeessa on työskennellyt kesäkuun alkupuolelta lähtien kaikkiaan kahdeksan työllisyysvaroin palkattua. Heistä kaksi on tehnyt töitä Ylläksen Matkailussa ja kuusi ihmistä on ollut esityspaikan rakennustöissä. Tänä vuonna Riekkoon käytetään työllisyysvaroja 260 000 markkaa.

Työministeri näki tunturioopperan jo kolmannen kerran
Kutsuvieras telttaan pyrähti myös työministeri Liisa Jaakonsaari yhdessä miehensä kanssa.
- Olen katsomassa tätä jo kolmatta kertaa. Olen nähnyt Velhonkin. Nyt on ensimmäisen kerran sellainen ilma, ettei sada. Kahtena aiempana kertana on ollut älytön sade, Liisa Jaakonsaari huoahtaa.
- Tämä ooppera on suuri voimannäyttö. Täällä selvästi asuu lahjakkaita ihmisiä. Musiikin peruskoulutuksen täytyy olla vahva, hän pohdiskelee onnistumisen perusedellytyksiä.

Vaikka Jaakonsaari on jo Velhon ja Riekon vanha kävijä, hän jaksaa yhä innostua näkemästään.
- Tämä on hieno juttu, hän hyrisee.

Jaakonsaari käy Ylläksellä kohtalaisen rytmikkäästi.
- Ruskan aikaan käymme täällä aika usein. Viimeksi olen ollut täällä viime keväänä, jolloin kävimme hiihtämässä. Meillä on ollut monena vuonna tapana käydä Ylläksellä äitienpäivän aikaan.

Perjantaina oopperan näki tämän syksyisessä ensi-illassa kaikki Lapin kansan-edustajat.

Ilpo Saastamoinen alkaa säveltää Käärmettä loppuvuonna
Oopperan säveltäjä Ilpo Saastamoinen, 55, tuli Kolariin treenaamaan oopperan musikantteja elokuun 20. päivänä. Hän lähtee takaisin kotiinsa Jyväskylään ja kesäkotiinsa Viroon sunnuntaina olevan viimeisen esityksen jälkeen.

Hän ounailee aloittavansa trilogian kolmannen osan eli Käärmeen säveltämisen loppuvuodesta. Käärme-ooppera syntyy talven aikana. Sen harjoitukset alkavat ensi syksynä, mutta se ei tarkoita sitä, että sävellys olisi silloin vielä täysin valmis.

Käärme kuljettaa trilogian nykyaikaan. Käärmeessä on luvassa Saastamoisen mukaan nykyajan säveliä, kuten esimerkiksi rokkia ja jatsia, jota ei Velhosta ja Riekosta löytynyt.

Päätyönään sävellyksiä tekevä mies tallentaa jo neljättä vuotta Kuolan saamelaisten musiikkiperinnettä Tromssan yliopistolle. Ilpo Saastamoinen on pitkän linjan muusikko, joka on soittanut esimerkiksi etnosävelillä ilakoivassa Piirpauke-yhtyeessä kolmen vuoden ajan 1980-luvun alussa.

Säveltäjä korostaa sitä, että Riekko ei sijoitu tavalliseen oopperatraditioon. Riekko ei siis ole klassista musiikkia. Mutta Riekko ei ole myöskään rokkia eikä iskelmää.
- Riekon pohjana olen käyttänyt etnistä suomalaisugrilaisten ja saamelaisten musiikkia, hän selvittää.

Oopperan musiikin soittaa Pohjantahti-niminen yhtye, jonka soittoa Ilpo Saastamoinen itse johtaa. Hän myös keinahtelee musiikin aaltoihin sähköbassollaan. Bändi on muuten sama kuin viime vuonna, mutta saksofonisti Seppo Heikkonen puuttuu porukasta. Muualle sitoutuneen Heikkosen korvaa Pekka Pylkkänen, joka puhaltelee sekä altto- ja sopraanosaksofoniin. Hän soittaa myös klarinettia ja huilua.

Syntetisaattoria eli kosketinsoittimia soittavat sekä Pekka Toivanen että Arto Piispanen. Toivasen sivusoitin bändissä on harppu. Hän on koonnut myös kota-kuoron, joka ei esiinny yleisön silmien edessä vaan hoitaa osuutensa katseilta piilossa kuten Pohjantahti-orkesterikin.
Bändissä sähkökitarastaan lumosointuja noituu Pekka Nylund ja Ari Kääriäinen rummuttaa lyömäsoittimillaan.

"Riekon musiikkiteatteri on kansanoopperaa"
Ilpo Saastamoisen mukaan Riekko ei vastaa sovinnaista käsitystä oopperasta, mutta musikaalikin on liian kevyt termi Riekon kaltaiselle musiikkiteatterille.
- Jotkut käyttävät tästä nimitystä kansanooppera, hän sanoo hyväksyvästi.

Hänen mukaansa Velhossa ja Riekossa on pyritty välttämään kaikkea keinotekoista ja tekosyvällistä. Hänen mielestään monipuolinen yleisö on todiste siitä, että Riekko ei ole kangistunut jäykkään oopperamaisuuteen. Riekkoa käyvät katsomassa ihmiset, ei hienosteleva oopperayleisö. Vauhdikas Riekko kuljettaa traagista tarinaansa rytmikkäällä poljennolla eteenpäin, eikä katsoja pääse puutumaan. Riekko on ollut tänä kesänä entistäkin parempi.
- Viime kesäiseen verrattuna tämän kesäisestä versiosta on karsittu joitakin seisahtuneita kohtia pois, Saastamoinen sanoo.

Trilogian ensimmäinen osa Velho noitui Saastamoisen mukaan Lapinmaahan ja Riekko on sittemmin kuljettanut häntä siivillään.
- Kun Käärmettä aletaan esittää vuonna 1999, tämä oopperatrilogia on ollut osa elämääni jo kymmenen vuoden ajan, hän hengähtää samaan aikaan haikeana ja hämmästyneenä.

Luoteis-Lappi s.11 Riekkolaisia on hirveä porukka!
Riekko-oopperan tekemiseen osallistuu huimaava joukko vapaaehtoisesta mukana-olosta innostuneita ihmisiä. Mukana on 96 kolarilaista, 42 muoniolaista, 20 pellolaista, 19 rovaniemeläistä ja viisi enontekiöläistä. Esiintyjien ja muita tehtäviä hoitelevien ihmisten kotipaikat vaihtelevat Utsjoelta Helsinkiin.

Riekko-oopperan tekijöiden nimilistasta on saattanut jäädä vahingossa jonkun nimi pois, mitä pahoittelemme. > Nimilista

Luoteis-Lappi s.11         Ooppera huipentuu Juliuksen lauluihin
(Kuva: Pattijokelainen 12-vuotias Julius Pesonen on kuuluu suurimpia uhrauksia tekevien esiintyjien joukkoon. Marian pojan roolissa laulava heleä-ääninen poika joutuu ottamaan vapaata koulusta kolme viikkoa.)

Julius Pesonen, 12, kulkee Raahesta saakka mukana Riekon harjoituksissa ja esiintymisissä. Ooppera huipentuu lopussa kahteen hänen laulamaansa tunteisiin vetoavaan yksinlauluun.
- Olen saanut Riekosta paljon kavereita ja kauheasti tuttavia. Riekkoa on ollut mielenkiintoista tehdä, hän ihastelee.

> RIEKKO VII 1998