VELHO-LEIKKEET I 1993

VELHO-LEIKELUETTELO

 

IS 19. - 20.11.2013:          Tämä kooste ei ole neutraali dokumentti, vaan IS:n kansioihin keräytyneen aineiston lyhennelmä - erityisesti säveltäjän näkökulmasta koostettuna. Lähes kaikki artikkelit ovat lyhennettyjä katkelmia alkuperäisistä. Olen koosteessa yrittänyt tuoda esiin muutamia trilogialle  olennaisia piirteitä ja niiden esiasteita hieman satunnaisesti, koska kooste alkuperäispituudeltaan on noin 500 sivua tekstiä. Pyydän kirjoittajilta anteeksi, jos lyhennelmä on latistanut alku-peräiseen yhteyteen kuvineen suunniteltua artikkelikokonaisuutta. Ikävä kyllä leikkeleistäni ei läheskään aina selviä kirjoittajan nimi. Olen sen tässä maininnut aina kun se on ollut minulla saatavilla. Paikallislehdissä kirjoittajan (ja kuvaajan) nimi on sangen usein puuttunut.

Hakasuluissa olevat tekstit ovat myöhäisempiä lisäkommentteja. Kolme peräkkäistä pistettä tarkoittaa yleensä lyhennettyä kohtaa tekstissä. Tekstien paksunnokset on yleensä tehty jälkikäteen korostamaan ko. asioita.

Mikäli joku ei halua, että hänen kirjoituksensa on tällä sivustolla pyydän ilmoittamaan siitä minulle, koska en halua lainata kenenkään tekstiä tähän yhteyteen ilman lupaa. Olen ajatellut asiaa vilpittömästi - ilman taka-ajatuksia, enkä varmasti tule tietääkseni hyötymään tästä koosteesta taloudellisesti millään tavalla.

(Vertailun vuoksi: ryhmässä sovittamaani Haridz segjah -taltiointia tarjotaan ostattavaksi netissä -testikerrasta riippuen 1500-2000 eri lähteestä minun saamatta niistä kolikkoakaan, joten olemme kaikki avuttomia  tämän nettiaikakauden probleemien keskellä.)

 

20-30.8.93         Velho-periodi Äkäslompolossa Ylläksellä:

To 26.8.93         20.30 - 23.00 Velho-oopperan kenraali Velhoniemessä

Pe 27.8.93       20.30 - 23.00 Velho-oopperan ensi-ilta Velhoniemessä (1h  40’)
                         Velhojen yö - kaikki ravintolat avoinna klo 04.00 asti

La 28.8.93          20.30 - 23.00 Velho-ooppera Velhoniemessä

Su 29.8.93          17.00            Mystiikka ja shamanismi -seminaari
                   Äkäs-Hotellin auditoriossa - Ehdotettuja keskustelijoita:                  
                 - Olavi Räsänen - Juha Pentikäinen - Liisa Veenkivi - Antti Liikkanen         
                 - Bengt Pohjanen - Saamelaisvaltuuskunnan edustaja         
                          20.00 Velhokaronkka (Velhotoimikunta)

 

28.8.93 la Kaleva, s.1. - Äkäslompolo, Leo Mäkinen: Velho valloitti Ylläksen
Suuria urakoita on monen kokoisia ja näköisiä. Missään suhteessa niistä pienimpiä ei ole Velho-ooppera, joka imee väkeä tässä viikonvaihteessa Ylläksen ja monen muun tunturin katveeseen Kolarin Äkäslompoloon.

Muutama vuosi sitten kolarilaisia kävi Savonlinnan oopperajuhlilla, ja he saivat tartunnan. Miksei lappilaisessa maisemassa eläisi lappilainen ooppera? Se itäisi ja kasvaisi omasta maaperästään ja olisi omiensa ympäröimä.

Lapin karulla kamaralla, monen henkisen sukupolven päässä kaiken maailman oopperoista ajatus oli hulluja siksi se viehätti monia.

Kuin Velho-ooppera sai ensi- iltansa Lapin iltaöisen taivaan alla perjantaina, esiintyjiä oli parisataa, joista laulajia lähes puolet.

> s.14 Velho kutsui Lapin luokseen - Tuhansien vaellus Ylläksen yöhön
Tuskin koskaan Kolarin Ylläksellä on törmätty sellaiseen innostukseen, jonka vallassa siellä eletään tässä viikonvaihteessa - ja se on jo aika paljon tällaiselle hiihtokansan lähes ikimuistoiselle pyhiinvaelluspaikalle.

Muutaman päivän tunnehuipun lataa se, että Velho on palannut maisemiin.

Velhon kutsu on kuultu ja otettu vastaan perimmäisen Lapin taivaita tavoittelevilta tuntureilta pääkaupungin kivierämaihin. Lippujen ennakkomyynti juoksi hengiltä villeimmänkin toiveajattelijan.

Näytöksistä kaksi on ollut loppuunmyytyjä jo iät ajat. Torstain kenraaliharjoitukseen ostettiin tuhatkunta pilettiä ja perjantaisen ensi-illan kallistuessa käsiin oli sunnuntaillekin lippuja myymättä enää pari kourallista. Välipäivä lauantai oli ensi-illan tapaan myyty loppuun. Toivorikkaita kyselijöitä olivat kuitenkin puhelinlinjat pullollaan. Paikkoja katsomossa on 1500.

Pellolaisessa kahvibaarissa, satakunta kilometriä Ylläkseltä etelään, mies selittää toiselle, kuinka hän on käynyt elämässään vain kerran ennen oopperassa, "Leningraatissa". Melkoinen osa alista Tornionlaaksoa on liikekannalla kohti pohjoista epävakaisessa säässä, pilven tihkuessa alas usvaisena sateena aina kun muistaa. Tilausbusseja kurvaa Äkäslompoloon kaikista ilmansuunnista.

"Sateenvarjon käyttö näytöksissä kielletty", viestitetään Velhoniemen portilla. Ja tietysti myynnissä on sadetakkia ja pyllynlämmittäjää poronkarvoilla ja ilman. Ihmisen istuinlämmikkeeksi paloilteltuna entisen pororievun nahkatakki nousee yli sen markkina-arvo, joka karvakokoelmalla on kokonaisena eli taljana myytynä. Jatkojalostus on arvo jo sinänsä.

Erikseen ja yhdessä
Onhan siitä jo pari vuotta, kun Kalervo Uuttu - Uuttu-Kalle - sen kirjoitti. Sen jälkeen Ilpo Saastamoinen sävelsi, Kai-Jussi Jankeri haravoi kokoon kuoron ja harjoitutti sen, Pirjo Paavalniemi opasti väen liikunnan ja tanssin saloihin ja Keijo Kupiainen ohjasi koko homman vanhan Lapin tutkijoiden tallentaman tiedon ja kansan muistitiedon hengessä.

Kun vielä Erkki Alajärvi suunnitteli lavastuksen ja Ritva Starck puvustuksen, siitä syntyi loitsu loitsulta Velho-ooppera, jonka pääosissa ovat parisataa harrastajaa Kolarin ja sen naapurikuntien alueilta, myös Ruotsin puolelta. Heidän vallassaan on antaa varoitus kestämättömästä elämänmenosta, mistään piittaamattomasta maan tuhoamisesta. Omasta tiedon puustaan maailman menoa tarkkailee Velho, jonka osan vetää Uuttu-Kalle.

Vaikka Velho on myös sukellus eiliseen tietäjineen, seitoineen kaikkineen, tekijät eivät näe siinä uskonnollisen kiihtymisen aineksia. Velho ei heidän mukaansa ole polttoainetta alisen Tornionlaakson shamaanikeskustelulle, jonka osa kirkonmiehistä viritti jumalattomaksi katsomaansa menoa vastaan.

Kyllähän siinä vankasti pimenevässä elokuun iltayössä ohitse suhahtavat soihtujen ja muiden valolähteiden siivittäminä Noita, jumalat, seidat ja haltijat monen maallisemman vaeltajan ohella.

Vaikka tapahtumat näyttämöllä, avotaivaan alla jopa yllättävät ja pitävät mielen lämpimänä, realismi ja tosiasioiden tunnustaminen on aina ollut lappilaisen elämän tukijalka. "Vaikka ostatkin tällaisen pehvanlämmittimen, vetäise vielä villasaali ympärillesi tällä lailla näin. Ja silti sinua palelee", matkamuistoliikkeen myyjä opasti ensi-iltaan menijää.

Jos mieli siinä Velhoniemen öisessä hämyssä pari ylimääräistä laukka-askelta ottaisikin, vaaraa pimeää pelkäävillekään tuskin on. Ylenpalttinen mielikuvitus-matkailu on pääteasemallaan viimeistään aamunkajon aikaan. Sieltä niemen takaa kun vastaan katsovat tutun turvalliset ja vakaat tunturit. Kellostapuli, Kesänki, Lainio.

Ja silloin kestää senkin, vaikka Kesänkijärvi luontevasti pienen valheen päästäisi: tuulen nukahtaessa kahdentaisi kalvoonsa tämän melkein ikiaikaisen maiseman.

 

29.8.93 su Pohjolan Sanomat, s.1 - Äkäslompolo, PT Hakala:
Upea taiteen harrastamisen voimannäyttö
Velho-ooppera on väkevää Saamenmaan menneitten aikojen kuvitusta ja šamanistista luonnon ylistystä, kirjoittaa Pohjolan Sanomien teatterikriitikko PT Hakala Velho-oopperan perjantaisen ensi-illan jälkeen.

Velho-ooppera on kavalkadi, jossa kuvaelmat seuraavat löyhästi toisiaan. Oopperan loitsuissa on voimaa. "Kun kuoro hymisee omaa magiikkaansa ja tulet loimottavat järveltä, kun vastavalossa korpit riekkuvat, kun maankelmeässä vihreässä käärhmeet humoristisesti parittelevat, eletään oopperan upeimpia hetkiä." Erkki Alajärven lavastus luo saamelaiskylään tunnelmaa ja yksityiskohtia, ja katsojan silmä saattaa askarrella kuin Alarieston maalausten naivismissa ikään.

Varsinainen sensaatio Velho-ooppera ei ole. Se on upea taiteen harrastamisen voimannäyttö; ilmiselvä merkittävän tapahtuman henki lisää katsomisen intensiteettiä.

> Sivu 5. - Ooppera Lapinmaata ylistämässä
Näin ja koin kaiken sekä upeana taiteen harrastamisen voimannäyttönä että väkevänä Saamenmaan menneitten mahtien kuvituksena, šamanistisena luonnon ylistyksenä.

Kuitenkaan ei ollut kyse mistään sensaatiosta. Ei musiikillisesti eikä draamallisesti. ilmiselvä merkittävän tapahtuman henki kuitenkin lisäsi katsomisen intensiteettiä.

Aloitanpa ulkoisista. Kolme vaatekertaa osoittautui minimiksi. Onneksi kanta-esityksen teho ylisiin päin oli suuri, sillä oli pilvipoutaa. Luonnon näyttämö Äkäslompolojärven rannalla saamelaisten ikimuistoisella asuinpaikalla salpasi henkeä. Tätä varten rakennettu katsomo oli tyylikäs ja mahdollisti oivallisen näkymän istui missä tahansa.

Taustalla äänettömien ja suurten tunturien siluetit. Ihminen Erkki Alajärvi (toteutus Heikki Heikan johdolla) oli saanut saamelaiskylänäkymään taitavasti tunnelmaa ja yksityiskohtia. Toiminnallinen perspektiivi ulottui kauas.

Minusta monet etäällä tapahtuneet hukkuivat kokonaisuuteen. Tosin silmä saattoi askarrella kuin Alarieston maalauksissa naivistisesta kohtauksesta toiseen.

Sadan hengen ryhmän koreografinen liikuttelu ei tietysti ole yksinkertaista. Erityisesti ensimmäisellä puoliajalla joukko velloi laidasta laitaan ja välillä kaatuili ohjeiden mukaan. Mutta loppua kohti tanssi-ilmaisukin terästäytyi ja alkoi paremmin purra. Ritva Starckin loihtima puvustus (toteutus Anneli Raution johdolla) vangitsi silmän. Mahtava onnistuminen.

Ooppera-nimellä voi luonnehtia hyvin monenlaisia töitä. Velho on paljossa kuoro-ooppera. Varsinaisia sooloesityksiä (aarioita) ei ole monta. Jaakko Gauriloff ja Annukka Hirvasvuopio laulavat hyvin.

Erityisesti jälkimmäisen "Uhraaminen autiomaan emännälle" oli musiikillisesti korkeatasoinen. Siihen vaikutti tietysti myös sävellys.

Ilpo Saastamoisen muistan Karelia-yhtyeestä parin vuosikymmenen takaa. Velho-ooppera on musiikiltaan hyvin yhtenäinen. Sitä ei ole aina helppoa laulaa. Kuorolla oli moniäänisyydessä alkupuolella jopa vaikeuksia. Mutta kokonaisuudessaan Kai-Jussi Jankeri oli saanut laulajiston hienoon kuntoon. Kun laulajat tulevat Kolarista, Pellosta,  Kittilästä, Muoniosta ja Ruotsin Pajalasta, työ on ollut melkoista. Tulos palkitsi vaivat.

Muuten Saastamoisen etnomuzak ei ole draamallisuudella pilattu. Tämän oopperan melodioita ei kotimatkalla rallattele. Jazz-miehen sähkökitarasooloja makustelin aina siellä täällä. Tosin säveltäjän ammattitaito on sen verran korkea, ettei tarvitse pitäytyä kolmisointulinjalla. Silloin kun Saastamoinen äkkiä vaihtaa rytmiä tiukemmaksi ja kiivaammaksi, laulajat, tanssijat ja yleisö saavat hermoa. Lyriikassa ja epiikassa alkaa unnuttaa.

Kokonaisuudelle on tärkeä Uuttu-Kalle, Kalervo Uuttu. Hän vastaa sanoituksesta. Libretossa juuri sanat viehättävät. Valitettavasti esimerkiksi lähes kaikki hoot on jätetty säveltämättä (paikoilheen lauletaan paikoilleen) ja lappilaiset sanat käännetty suomeksi (kläpistä tulee lapsi).

Velho on kavalkadi, löyhästi toisiaan seuraavia kuvaelmia. Velhon pari vain kerronnallista osiota on toteutettu elävästi. Suureksi kohtaukseksi tarkoitettu hääjakso jää pukudraamaksi.  

Mutta muutamissa loitsuissa on voimaa. Kun kuoro hymisee omaa magiikkaansa ja tulet loimottavat järvellä, kun vastavalossa korpit riekkuvat, kun maankelmeässä vihreässä käärhmeet humoristisesti parittelevat, eletään oopperan upeimpia hetkiä. Ohjaaja Keijo Kupiaisella (vaikka tuleekin Kansallisoopperasta) ei kuitenkaan ole ollut dramaturgista silmää kuin muutamiin  kohtauksiin kahdestakymmenestä-yhdestä.

Ääni- ja valotekniikka toimivat nappiin. Kyllä niidenkin toteuttajat olisivat ansainneet nimensä ohjelmaan. Jumalan yö saapui ajallaan ja teki toisesta puoliajasta kuin eri oopperan. Melodramaattinen ekoloppu oli näyttävä. Tulet järven toisella rannalla, tahtiin kurkottava ihmisen valokiila taivaalla. Kuoro veisaa rehellisesti maan laulua soihdut käsissään. Hyvin sympaattista oli poistua esityksestä, kun vanhat ja nuoret juuri kaikkensa taiteen alttarille uhranneina valaisivat lyhtyineen tietämme. Kuiskeet etenivät askelten myötä. Kiitoksia. Hyvää yötä.  

Ote Velho-oopperan libretosta : Velho-noita (-katkelma)

 

29.8.93 su Pohjolan Sanomat, s.5 - Kolari, Inkeri Puolakka:  Velho ei jätä ketään kylmäksi
Puhettako perkeleistä vai kulttuurista ja taiteesta?
Heti ensi-illan jälkeen täyttyi hotellin auditorio kuulemaan asiantuntijoiden paneelikeskustelua näytöskeskiössä olevasta oopperasta. Etukäteen on peistä taitettu henkivaltojen nimissä perkeleistä ja paholaisista.

Ohjaaja Keijo Kupiainen ilmoitti olevansa tekemisensä vanki.
- Selittäminen on turhaa. Tämä on folkloristiselle pohjalle sävellettyä ja ohjattua musiikkiteatteria. Perkeleet on jätetty pappien huoleksi. Nyt olisi kulttuuripoliittisen keskustelun aika. Halutaanko lisää ja miltä pohjalta?

- Vain syyntakeettomat ja hullut ottavat peitettäväksi 800.000 markan velat, Kupiainen puhui ja yleisö ymmärsi yskän. Ja yleisö ymmärsi yleensäkin yskän.

Hän kritisoi sitä, että riskinottajat nuolevat näppejään, toiset ottavat voitot, vaikka eivät laita lantin lanttia likoon.

Hän ei nähnyt oopperassa mitään uskonnollista, vaan vakava viesti piti olla, ettei nykyisenlainen meno luonnon kustannuksella enää voi jatkua. Ihmisiä ei olla oopperan voimin yllyttämässä takaisin seitakasoille.

Kun keskustelu lipsahteli matkailullisen ja taloudellisen voiton suuntaan, vastasi ohjaaja: - Matkailun ja taiteen välisestä kompromissista ei voida edes keskustella.

Olisikin odottanut enemmän keskustelua juuri itse taiteesta, tarustoista, perinteestä, ansioista ja vaikutelmista. Asiantuntijoilta. Mutta paneeli oli etukäteen rakennettu niin, että keskusteluvalmius pakanallisuuden ja kristillisyyden välille oli olemassa juonnosta lähtien. Vaikka tämä kahtiajakohan se on keskusteluttanut jo ennen ensi-iltaa.

Säveltäjä Ilpo Saastamoinen tuumaili: 
- Puheet ovat vähissä. Ooppera ei ollut shamanistinen, mutta sitäkin enemmän hätähuuto luonnon puolesta. Emme nähneet perkeleitä, mutta ehkä ne näkymättömät ovatkin vaarallisempia.

Kritiikille hän ei halunnut antaa sijaa edes tekstin suhteen:
- Miksei kukaan tee mitään tämän Lapin rikkaan kulttuuriperinnön hyödyntämiseksi? Ei riitä, että tutkijat pyöriskelevät kammioissaan.

Hän kertoi, että oopperan musiikki on koko arktisen alueen rytmiperimää, mutta kun juuret ovat unohtuneet, emme sitä enää tunnista.

Keskustelu pahojen henkien pelossa heilahteli New Agesta maahisiin. Kupiainen ja Saastamoinen vaikuttivat koko aiheesta kiusaantuneilta.
- Tuskin Uuttu-Kalle kuuluu New-Age -liikkeeseen, tivahti Saastamoinen. Uuttu-Kalle loisti poissaolollaan.

Saastamoinen halusi puhua musiikista:
- Säveltämäänsä musiikkiin pitää olla henkilökohtainen suhde. Maapallo on minulle elävä olento ja kivessäkin saattaa olla universaalista elämää.

Teologian tohtori Nilla Outakoski viskoi yllättävimmät ja räväkimmät lauseet. Hänellä on ajatustaustaa, sillä hän on säveltänyt Laestadius-oopperan, joka oli aikanaan valtakunnan kohu.

- Velho on loukkaus saamelaiselle uskomusmaailmalle, noidat olivat ylimpien jumalien joukossa. Mutta kun tehdään taidetta ei tehdä tiedettä. Tieteeksi tehty taide on rumilus, paukutteli Outakoski.

Hän piti Velhon ympärillä käytyä keskustelua "hyvää päivää kirvesvartta" -sarjaan kuuluvana hyvänä mainoksena, kun kerran mukana ei ole ollut tieteellistä pohjaa. Hän piti Velho-oopperan tarustoa uskontojen sekoituksena ja olisi halukas kuulemaan joskus shamanistisen oopperan.
- Kristinuskolla vietiin Lapin oma usko, tuumasi itsekin lestadiolainen Outakoski.

Tiukille oli joutunut myös Kolarin Vt. kirkkoherra Matti Salminen. Hän joutui ottamaan selville, harjoitetaanko Ylläksen juurella noituutta. Asiassa ei ollut perää.
- Tämä näytelmä oli meijän elämästä, tuumasi pappi.

Puheenvuoroja käyttivät paneelissa myös Oiva Arvola ja tutkija Olavi Räsänen, puhetta johti kirkkoherra Simo Rundgren.

Kuulija jäi kysymään, miksi piti keskustella? Puheenvuorot huiskivat toistensa ohi eikä käteen jäänyt ottamista.

Lapin läänin kehittämisrahaa tuli 200.000, opetusministeriöltä 25.000, muut avustukset ovat tuhansissa markoissa. Entä se kulttuuripolitiikka?

 

29.8.93 su Kaleva, s.16 - Esko Aho:
Vaikka musiikki sopii kuin brylkreemi porolle Velho auttaa ja hengittää
Mitä siitä ei jo olisi sanottu eri tiedotusvälineissä?

Velhosta on oikein virallisesti tehty tavaramerkki. Ylläksen hotelleissa ja ravintoloissa on tähän aikaan paljon käyttämätöntä kapasiteettia, joka pitää saada tuottamaan - ja Velho auttaa. Se luo paikkakunnalle pienen Velho-sesongin.

Muutaman sadan metrin matkalla Äkäslompolon Velhoniemeen, esityksen Velho-tapahtumapaikkaan, on velhoilijoille olutteltta, poronkarvaisia Velho-istuintyynyjä, monenlaista Velho-Lappi -rihkamaa, Velho-makkaroita ja piirakoita.

Muistakaa että velhoilemaan pääsee sujuvasti hotellipaketoidulla Velho-lennolla tai Velho-junalla. Siis Velhoa silmät ja korvat täyteen.

Innostus ja omistautuminen
Onneksi yhtä vahvana oli Ylläksellä esillä Velhon toinen ja tärkeämpi puoli: innostus ja omistautuminen. Ohjaaja Keijo Kupiainen puhuu Velhosta pelkin superlatiivein, suu korvissa.

Esittäjistä säteilee tekemisen ilo. Ainakin osittain se taitaa lähteä kokemuksesta, että henki ei Suomessa vielä ole mennyt konkurssiin. Tämä kyykyllään tulevaisuutta pelkäävä maa tarvitsisi yleensäkin Velhon kaltaista uskoa yhteiseen osaamiseen ja tulevaisuuteen.

Kun esiintyjien ja yleisön ilmeitä tarkkaili ensi-illan jälkeisissä kiitoksissa, kriitikon mieli oli kaikkea muuta kuin kriittinen. Velhon tekstikin sanoo: "Älä kurkota tähtiä, et kuitenkaan niitä saa. Ja vaikka saisitkin, mitä niillä teet?"
Oliko se ooppera sanan perinteisessä merkityksessä? Ei, vaan sarja mystisiä Velho-kohtauksia.

Oliko se musiikkina antoisaa? Eipä juuri.
Mutta Velho oli toki paljon muuta, ja nimenomaan hienointa musiikkiteatteria näissä puitteissa ja voimavaroilla.

Kalervo Uuttu alias "Uuttu-Kalle", joka hyöri oopperan tärkeässä puheroolissa shamaanina, oli tehnyt todellisen suurtyön runoillessaan Velhon koko tarinan. Kohdittain murreteksti oli tyylillisesti ja ajatuksellisesti rönsyilevää, mutta kokonaisuutena se sopi käyttötarkoitukseensa.

Kuoro käänsi usein libreton murreilmaisut yleiskielelle, sikäli kuin pystyin esitystä ja tekstiä hämärässä vertaamaan. Eikä murre taipunut musiikiksi asti?

Upea paikka
Velhoniemi on esityspaikkana upea. Takana piirtyvät tuntureiden rauhalliset silhuetit, vasemmalla peilaa idyllinen järvi. Suuren puisen Velho-katsomon edessä levittäytyy 'tyypillinen' pihamiljöö poroaitauksineen, kotineen, nuotioineen, seitoineen ja aittoineen; kaikki enemmän Lapin satua kuin puhdasta antropologiaa.

Velhon ylöspano on sitä tuttua rauta-aikaa, joksi olemme kaukaisimman menneisyytemme luoneet. Emme aina huomaa ajatella, että ryysyinen ja turkistupsuinen muinais-look saattaa olla viime vuosikymmenien teatteri- ja oopperakulttuurin, lukuisten lavastus- ja puvustusratkaisujen tuote.         

Kolmituntisen tapahtuman päätepiste sijoittui lähelle keskiyötä, joten esityksen aikana ehdittiin konkreettisesti elää päivä, ilta ja yö tässä maagisessa Velho-paikassa.

Loppua kohti tiukentuen
Dramaturgisesti Velho-ooppera on sidoksiltaan löysähkö, kohtaus kohtaukselta ja numero numerolta etenevä oratorio. Onneksi se selvästi tiukentui alun jälkeen ja rytmittyi vähän vaihtelevammin.

Kuoroa ohjaaja liikutti tiiviinä, kommentoivana massana á la Holmberg. Kuoro oli myös näyttämöllisesti koulittu. Suuri esiintyjäjoukko lauloi innolla yhdessä, mutta samalla luvattoman epäpuhtaasti paikka paikoin: Musiikissa on tiettyjä perusseikkoja, kuten sointipuhtaus, jota hyvä yrityskään ei voi korvata.

Velhon usein varsin monimutkaiset rytmit kuoro hallitsi yllättävän hyvin. - Joitakin kohtia taisi esityksen aikana tulla myös nauhalta, mutta vannomaan en mene. Jos tuli, niin hyvin ne ainakin oli peitetty.

Solistit Jaakko Gauriloff ja Annukka Hirvasvuopio panivat paljon peliin. Gauriloff pärjäsi etupäässä tuimalla lappilaisella körmy-mimiikalla, kun Hirvasvuopio valloitti neidon olemuksellaan ja laulunsa soinnin tuoreudella.

Ilpo Saastamoisen Velho- musiikki jättää ilmaan kysymyksiä. Se on kieltämättä hyvin musikanttista ja tällä esiintyjäporukalla kohtuudella saavutettavissa. Toisaalta siinä ei ole kerrassaan mitään uutta sille, joka joskus aiemmin on kuullut Saastamoisen shamaani-säveliä tai 60-luvun taidemusiikin kokeiluja.

Kolmen soittajan rautalankayhtye Pohjantahti (kitara, basso, kosketinsoittaja) vinguttaa Velhossa minkä ehtii. Rytmit ovat peruskalevalaisen poljennon modernisoituja muunnoksia. Kun pitää ilmaista suurempaa tunnetta, esimerkiksi iloa, säveltäjä panee esiintyjät eräänlaiseen rölli-twistiin.

Lyhyesti sanoen: aika epäkuranttia tavaraa tässä maailman ajassa. Jos Velho-oopperan tekemistä jatketaan vielä tulevaisuudessa, kuten toivon, kannattaa ainakin harkita suuremman orkesterin palkkaamista ja sille uusia sovituksia. Orkesterin suurentaminen maksaa, mutta - nyt kuullut rautalanka-soundit sopivat Velhoon kuin brylkreemi porolle.

 

29.8.93 su Lapin Kansa, Kolari (etusivu) - Kuka vie Velhon miljoonat?
Kunnia Velho-oopperan taiteellisesta voitosta menee tietysti tekijöille, mutta Velhon miljoonapotti humahtaa aivan toisenlaiseen taskuun. Onnistuneen ensi-illan jälkeen ohjaaja Keijo Kupiainen puhui mieluummin kulttuuripolitiikasta kuin taiteesta. Viimeisen kuukauden ajan Velho oli dominoinut täysin hänen elämäänsä aina unien sisältöä myöten.

Nyt kun tuote on valmis ja kun siitä kaiken lisäksi tuli hyvä, Kupiainen kehottaa pohtimaan, halutaanko länsirajalla jatkaa tällaisia projekteja ja miltä pohjalta. Hänen mielestään ei ole oikein, että muutamat riskinottajat kantavat taloudellisen vastuun ja voiton korjaavat matkailuyrittäjät, jotka eivät ole panneet tähän projektiin ropoakaan likoon. Muutamaa taiteen ammattilaista lukuun ottamatta Velho-oopperaa on tehty talkootyönä ja paikallisin voimin. Töitä on paiskittu kaksi vuotta viiden esityskerran vuoksi, joista viimeinen on tänään sunnuntaina.
Ensi-illan jälkeisessä Velho-paneelissa puhuttiin taas kerran shamanismista. > s.10

 

> 29.8.93 su Lapin Kansa s.10 - Kauko Tasala:  Luonto ja ihminen kohtaavat upealla tavalla
Suuri luonto ja ihminen kohtaavat upealla tavalla Äkäslompolon maisemassa esitetyssä, jo ennakkoon kohua herättäneessä Velho-oopperassa. Esityksen anti, vaikutelma ja vaikuttavuus muodostuvat kokonaisuudesta, jonka tärkeänä osana mielen tasolla ovat esityksen kokijat.

Kokonaisvaikutelma syntyy esityspaikasta ja sitä ympäröivästä luonnosta, kentällä kuultavasta ja nähtävästä esityksestä ja katsojista itsestään. Näistä kolmesta elementistä visuaalinen pääosa on juonnolla, joka on 'ikuinen'. Velho-oopperan aihe liikkuu menneessä ajassa, jolloin ihminen todella oli osa luontoa ja eli sen ehdoilla. Katsoja taas toimii välittäjänä. Hän tietää tämän päivän uhat ja ehkä oivaltaa luonnon perustavaa laatua olevan tärkeyden ja myös oman osuutensa nykyiseen kehitykseen. Kysymys ei suinkaan tarvitse olla paluusta tai kaipuusta shamanismiin. Shamanismi pohjautui luonnon ja luonnonvoimien kunnioitukseen ja pelkoon, joka ei olisi pahitteeksi meillekään.

Mielestäni esityksestä voi saada muutakin kuin mitä Hilja Liimatainen lupaa tekstikoosteen johdannossa. Hänen mukaansa Velho kertoo siitä, miten vanha Lappi eli uskomuksineen ja seitoineen sekä opettaa ymmärtämään Lapin historiaa. Näinkin voi olla, jos seuraa pelkästään esityskentän tapahtumia. Mutta merkittävän lisäannin saa laajentamalla näyttämöä taustaan ja ympäristöön.

Toisaalta Velho-oopperan toteutuksen voi nähdä pelkästään komeana spektaakkelina, jonka tekijät tukeutuvat vanhoihin ja odotettuihin kliseisiin. Postikorttimaisema, noituus, velhot ja seidat ja muu eksotiikka kosiskelevat turisteja samoin kuin suuri vaivannäkö maiseman ja taustojen ylikorostamisesta. Lisäksi on vielä oheistapahtumia ja kaupustelua pidennetyllä väliajalla.

Velho-ooppera ei nimestään huolimatta ole ooppera. Kalervo Uutun "libretto" koostuu irrallisista runomuotoisista teksteistä ja loitsuista. Juonta ei ole ja kuoron osuus on "kertoa" tapahtuma, jotka esiintyjät samalla esittävät. Esiintyjistä suurin osa on koko ajan näkyvissä eläen kentälle lavastetussa kylässä. Tapahtumat etenevät peräkkäisinä kuvaelmina, joita joukot ryhmittyvät esittämään. Solistit laulavat jonkin laulun ja puheosuus rajoittuu muutaman loitsun tai tarinan kerrontaan.

Juonettomuuden tai muun kokoavan tekijän puuttumisen vuoksi katsoja voi pitkästyä kentän tapahtumiin ellei havaitse luonnon ja lavasteiden kiinnostavuutta kokonaisuudessa. Muuten Uutun tekstit ovat aidontuntuisia ja varsinkin loppupuolella on syvällisiä ja oivaltavia tekstejä ihmisten ja luonnon suhteista. Tietojen ja aitouden osalta kirjoittaja tunnustaa velkansa mm. Samuli Paulaharjulle ja TI. Itkoselle, mikä on rehtiä.

Länsikairan harrastajavoimin toteutettu esitys on saanut ryhtiä keskeisissä tehtävissä olleilta ammattilaisilta. Velhon säveltäjällä, Ilpo Saastamoisella on sekä tutkimukseen että käytäntöön perustuvaa etnomusiikin tuntemusta. Hänen sävellyksensä vaikuttavat lähes kauttaaltaan sopivan siihen henkeen, mitä tekstit edellyttävät. Rytmien "nykyaikaistamista" on kyllä tapahtunut, jota sähkökitaran säestys vielä vahvistaa. Vaihtelun merkitys vain korostuu esityksen kuluessa, täysin perinteinen joikaamistyyli olisi ikävystyttänyt näin laajassa kokonaisuudessa.

Erkki Alajärven suunnitteleman lavastuksen lähtökohtana on ympäröivä luonto. Puiset rakenteet, kodat ja jopa soittokatos sulautuvat siihen hyvin. Taustalla näkyy järvenpinta, tunturin silhuetit ja hämärtyvä taivas ovat erottamaton osa lavastusta aikaisemmin mainittujen elementtien yhteensovittaminen. Toiminnallinen painotus on joukkokohtauksissa, joiden varassa paljolti edetään. Joukkoja liikutellaan tehokkaasti Pirjo Paavalniemen koreografian mukaan. Vaikuttavuutta lisäävät ääni- ja valotehosteet.

Musiikilla on luonnollisesti tärkeä osuutensa. Laajalta alueelta kootut laulun harrastajat yltävät Kai-Jussi Jankerin harjoittamana jo hämmästyttävän hyvään suoritukseen. Äänet sointuivat ajoittain hyvinkin kauniisti ja puhtaasti. Laulujen runsaasta määrästä johtuen ymmärtää myös poikkeukset. Ansiona on mainittava vielä se, että kuoro kykenee myös dramaattiseen ja dynaamiseen lauluun, jota sävellykset ja tapahtumat edellyttävät. Laulu oli kuoron varassa, eikä solisteille ollut annettu merkittävää osaa kokonaisuudessa.

Puheosuudet esittää itse sanoittaja Kalervo Uuttu. Hän tekee sen kokemuksen tuomalla varmuudella, jota velhomainen pukeutuminen vielä tehostaa.

Velho-oopperan kiinnostavuus on sen monimuotoisuudessa. Siinä on aineksia Lapin eksotiikkaan ja hurmokseen, shamanistista menneisyyttä ja virikettä syvällisempiinkin yhteyksiin. Jälkimmäisen voi kiteyttää vaikkapa viimeiseen laulun sanoihin:

"Oi kuule ihminen,
maa voi olla ilman sinua.
Mutta sinä et voi olla ilman maata,
koska olet maan lapsia."

 

s.10 Kolari, Seija lappalainen: Keskustelu shamaaneista ja perkeleistä jatkuu -
Velho ei olekaan vaarallinen hengenmiesten näkökulmasta

Monet paneelit ja seminaarit ovat tapahtumia, joiden hyödyllisyydestä voidaan olla vähintäänkin kahta mieltä, mutta Äkäslompoloon kokoontunut Velho-paneeli upean ensi-illan jälkeisenä aamuna herätti monia tärkeitä kysymyksiä ja osittain myös vastasi niihin. Keskustelu sivusi useaan otteeseen kesän kuumaa aihetta, shamanismin ja kristinuskon välistä suhdetta, ja tämä johtui paitsi itse Velhosta myös paneelin rakenteesta. Sen seitsemästä osanottajasta kolme oli pappeja ja yksi uskontotieteilijä.

Paneelin puheenjohtaja, kirkkoherra Simo Rundgren ilmoitti heti aluksi, ettei hän välittäisi keskustella koko shamanismista, mutta läheltä mentiin monta kertaa. Rundgren viittasi länsirajalla kesän kuluessa Suureksi Shamaanikesäksi nimetyn kuvataidetapahtuman herättämiin kiistoihin todeten, että perkeleitä nähdään nyt joka puolella. "Nämä näkyvät perkeleet eivät ole ollenkaan niin vaarallisia kuin näkymättömät", hän muistutti. Paneelin muut hengenmiehet olivat teologian tohtori Nilla Outakoski, filosofian tohtori Olavi Räsänen sekä Kolarin vt. kirkkoherra Matti Salminen. Taiteilijoita edustivat Suomen kansallisoopperan suunnittelupäällikkö ja Velho-oopperan ohjaaja Keijo Kupiainen, Velho-oopperan säveltäjä Ilpo Saastamoinen sekä velhomaisista saagoistaan tunnettu kirjailija Oiva Arvola.

Oiva Arvola puuttui omassa puheenvuorossaan kriittisesti Velho-oopperan kieleen. "Se häiritsee, kun sotketaan murretta ja kirjakieltä", sanoi puhtaan murteen kannattajakuntaan kuuluva Arvola. Hänen kritiikkinsä jäi hieman roikkumaan ilmaan, sillä keskustelua ei syntynyt tästä aiheesta kenties sen vuoksi, että paneeliin kutsutut kaksi muuta kirjailijajäsentä eivät saapuneet paikalle. Velhon sanoittaja, Uuttu-Kalle ei tullut puolustamaan omaa näkemystään: Emme liioin saaneet tietää, mitä toinen meän kielen taitaja, Bengt Pohjanen olisi sanonut.

Matkailuyrityksille miljoonapotti
Velhon tekijät olivat paneelissa ymmärrettävästi vähäsanaisia. Heidän tärkein puheenvuoronsa kuultiin jo perjantai-iltana. Ohjaaja Keijo Kupiainen sanoi jättävänsä perkeleet ammattimiehille, joita paneelissakin oli useita. Hänen lähtö-kohtansa oli taiteellinen ja aiheesta johtuen myös folkloristinen. Mutta heti ensi-illan jälkeen hän ei halunnut perustella tai selitellä tästäkään näkökulmasta. Kupiainen puhui rahasta ja kulttuuripolitiikasta. Hän sanoi, että länsirajalla on nyt syytä tarkkaan miettiä, halutaanko Velhon kaltaista projektia jatkaa ja jos halutaan, niin miltä pohjalta.

Kupiaisen mielestä kaikki ei ole kohdallaan, jos muutamat riskinottajat kantavat taloudellisen vastuun ja voiton keräävät ne, joilla ei ole pelissä latin latia. Vaikka Velhon kaikki viisi esitystä olisivat loppuunmyytyjä katsomossa, johon mahtuu 1500 ihmistä, tekijät eivät kerää voittorahoja taskuihinsa, vaan miljoonapotti lankeaa paikallisille matkailuyrittäjille.

Kysymys shamanismista tai jostain new age -uskonnosta, johon oopperan loppu-puolelta voidaan kenties löytää yhtymäkohtia, ei kiinnosta ohjaajaa, mutta säveltäjä Ilpo Saastamoinen sanoo tietoisesti välttäneensä shamanistista musiikkia. "Velho ei ole shamanistinen ooppera", hän painottaa. "Tiedän, että kysymys ei ole leikin asiasta, koska olen tutkinut shamanistista musiikkia eri puolilla maailmaa."

Laestadiuksesta ja maahisista väitellyt, nykyään Tartossa työskentelevä, Nilla Outakoski sanoo kuitenkin kaipaavansa sellaista tuotetta, joka on selvästi shamanistinen ooppera. Velhossa on hänen mielestään kysymys lähinnä synkretismistä eli uskontojen sekoituksesta. Kovin vaarallinen tuo sekoitus tuskin kristitylle on.

Sen todistivat paneelin kaikki neljä hengenmiestä puheenvuoroissaan. Kolarin pappi, Matti Salminen, valitteli puuttuvaa näyttämötaiteen, uskontotieteen ja shamanismin asiantuntemustaan, mutta "piruntorjunnan asiantuntijana" hän ei näe Velho-oopperassa mitään pahaa.

Seurakuntalaiset ovat muutaman kerran kääntyneet pappinsa puoleen kysyen, mahtaako vt. kirkkoherra tietää, että siellä Ylläksen juurella harjoitetaan noituutta. Kuka tahansa kirkkoherra huolestuu moisesta, mutta Salminen huojentui hieman saatuaan Velho-kuoron johtajalta, kanttori Kai-Jussi Jankerilta oopperan libreton. Lopullisesti huoli hävisi vasta ensi-illassa kuten Salminen vitsaili.

Osa perinteiseen paluun projektia
Kolarissakin muutaman vuoden uskonnon opettajana vaikuttanut filosofian tohtori Olavi Räsänen näkee Velhon osana perinteeseen paluun projektia. Samaan ilmiöön liittyy mm. shamanismin lisääntyvä suosio Sirola-opiston pikashamaanikursseineen. Perinteeseen palaamisen halua voidaan selittää monella eri tavalla, mm. nostalgialla. "Palataan jonnekin yksilön tai yhteisön nuoruuteen, jolloin asiat olivat selvempiä, kirkkaampia ja kauniimpia", Räsänen kuvailee, mutta hän ei pidä tätä selitystä oikein hyvänä.

Monia ilmiöitä voidaan selittää myös kulttuuristen muotien virtauksilla, asioilla, jotka tulevat ja menevät. 1970-luku tunnettiin edistyksen aikana ja 80-luku oli individualismin, taloudellisen narsismin ja juppikulttuurin aikaa. 1990-luvusta tulee jotain muuta. Omaa aikaamme on kuitenkin vaikea nähdä tarkasti, koska perspektiivi puuttuu kuten Räsänen tähdentää. Vihreyttä ja ekologisuutta tästä ajasta ainakin löytyy. Kaikista tieteellisistä selityksistä huolimatta Velho-ooppera on Olavi Räsäsen sanoin lumoava, monikerroksinen ja myyttinen teos.

 

30.08.93 Iltalehti: "Velho-oopperasta miljoonapotti Ylläkselle" [Oliko ko. juttu?]

 

31.8.93 Iisalmen Sanomat s.10 - Kari Väisänen (teksti ja kuvat):
Elämysjuhlaa Ylläksellä - Velho-ooppera valloitti yleisönsä
(Kuva II: Ylä-Savossa Karhunpeijaiset vuonna 1988 toteuttanut Ilpo Saastamoinen sävelsi Velho-oopperan.)

Usean vuoden ajan tekeillä ollut Velho-ooppera esitettiin viime viikonvaihteessa Ylläs-tunturin juurella Velhoniemessä, "Suomen kauneimmassa kesäteatterissa".

Oopperan käsikirjoitus on paikallisen shamaanin "Uuttu-Kallen" eli Kalervo Uutun tekemä. Sataviisikymmenhenkistä esiintyjäjoukkoa ohjasi Kansallisoopperan tuotantopäällikkö Keijo Kupiainen. Kuoron valmensi Kolarin kanttori, seitsemän-toista vuotta Kansallisoopperassa laulanut Kai-Jussi Jankeri. Koreografian suunnittelu ja harjoitus oli lappilaissyntyisen Pirjo Paavalniemen vastuulla. Musiikin säveltäjäksi kutsuttiin Ylä-Savon poika Ilpo Saastamoinen. Sävellysprosessi kesti kolme vuotta.

Kaheksan vuenajjan kansa
Libreton Uuttu on muokannut Samuli Paulaharjun ja T.I. Itkosen sekä muiden vanhojen tekstien pohjalta suodattaen niihin omia näkemyksiään.

Oopperassa ei ole samalla tavoin yhtenäistä juonta kuin Ilpo Saastamoisen kuoro-teoksessa Karhunpeijaiset. Se on koostunut paristakymmenestä pienemmästä lyyrisestä kokonaisuudesta. Punaisena lankana teoksen, läpi kulkee kuitenkin ihmisen suhde luontoon; Nykyinen kova teknologia on johtanut umpikujaan. Oopperan sanoma on selvä: kannattaa ottaa oppia esi-isiltä suhtautumisessa luontoon.

Loppupuolen laulun "Ihmisen valitus maalle" -laulun säkeet kuvaavat nykypolven pahoinvointia: "Tauti asuu keltaisessa pilvessä tunturien päällä. Rutto istuu mustan kissan hahmossa pulkan perälaudalla. Kiire huojuu hiihtäjän suksen kannoilla. Kuu on ajanut poromme väsyksiin. Kipu tulee ylhäältä, kipu tulee ylhäältä kipu tulee. Rautaraiska on lihaamme purrut."

Parannuskeino pahaan annetaan päätöslaulussa: "Oi ihminen kuule: Maa voi olla ilman sinua, maa voi olla ilman sinua, mutta sinä et voi olla ilman maata, koska olet maan lapsia." Ja vähän myöhemmin:
"Tunne pienuutesi, sillä siitä alkaa suuruus. Älä koskaan lakkaa tuntemasta, älä lopeta tuntemasta."

Ilta pimeni esityksen aikana
Oopperan esillepanoksi oli tehty tavattomasti työtä. Myös ajankohta oli laskettu tarkkaan.

Liikkeelle lähdettiin valoisalla, väliajalla laskeutui pimeys. Tämä mahdollisti tunnelman luomisen nuotiotulien, soihtujen ja valonheittimien avulla. Osa valo-tehosteista oli sijoitettu kauaskin näyttämön ulkopuolelle.

Näytteleminen ja laulaminen samanaikaisesti vaatii varmasti paljon harrastajalta. Kun vielä harjoituksissa on joutunut kamppailemaan Saastamoisen käyttämien sekatahtilajien kanssa, vaikeuksia on varmasti ollut matkan varrella. Ohjaustyö on kuitenkin kantanut hedelmää. Kuoro suoriutui osuuksistaan mallikkaasti parantaen otettaan loppua kohden.

Solisti Jaakko Gauriloff omaa äänen, jossa on aitoa Lapin taikaa. Myös toisen solistin, Annukka Hirvasvuopion laulussa pulppusi tunturipurojen raikkaus.

Sävellyksessään Ilpo Saastamoinen oli lähtenyt siitä, että saamelaismusiikkia hän ei plagioi. Pohjana hänellä lienee ollut kuitenkin arktinen alkumusiikki sekatahti-lajeineen. Vuonna1988 sävelletyn Karhunpeijaisten kokemuksista on varmasti ollut hyötyä.

Oopperan esittäminen ulkona; luonnonakustiikan varassa, tuo mukanaan omat vaikeutensa ja haasteensa tekniikalle. Kaikki pelasi kuitenkin mallikkaasti, mutta äänentoistoliitteiden laadussa olisi ollut parantamisen varaa. Mutta tämä asiahan on vain rahasta kiinni.

Yleisö palkitsi lauantai-illan esityksen pitkäkestoisin suosionosoituksin. Voi vain onnitella haasteeseen tarttuneita lappalaisia suururakan onnistuneesta läpiviennistä.

Talkootyö hankkeen toteutumisen avain
- Budjetti oli hieman toista miljoonaa, josta 800 000 markkaa oli Kolarin Kylä-pelimannien ja Kuoron sekä Nuorisoseuran vastuulla. Ilman talkootyötä rahaa olisi mennyt 3-4 miljoonaa markkaa, ohjaaja Kupiainen arveli Velho-oopperasta. Kolarilaisten lisäksi esiintyjiä oli Pellosta, Kittilästä, Muoniosta ja Pajalasta Ruotsin puolelta.

- Minulla oli lopputulos  heti alusta selkeänä mielessä. Epäilijöitä riitti kyllä aluksi, mutta nyt porukka on sitä mieltä, että kannatti tehdä, kuoronjohtaja Jankeri kertoi. Hyvää yhteishenkeä osoittaa myös se, että kysyitpä keneltä vain mukana olleelta, vastaukseksi saat: "Hauskaa tämä on".

Jaakko Gauriloff lähti arvellen solistiksi. Ooppera tempasi mukaansa pian. Gauriloff on oppinut myös jotain: - Aiemmin lauloin yksin ja olin tottunut hallitsemaan lavaa. Siksi olen joutunut tekemään itselleni pientä kurinpalautusta malliin: "Muista Jaakko, et ole yksin".

Alustavien kaavailujen mukaan on tarkoitus tehdä oopperasta tilaversio Rova-niemelle ensi talvena. Tämänvuotisen hyvän menestyksen johdosta ooppera tultaneen näkemään myös ensi kesänä. Myös TV2 on kiinnostunut oopperan taltioinnista myöhemmin.

 

1.9.93 ke PieKei N:o 35, ss.10-11 - Raija Eevala:
Suomen komeimmassa kesäteatterissa velhoiltiin uniikisti ja "somasti"
(Kuva II: Shamanismia on kartettu, koska tekstiä on aika paljon. Ja onhan shamanismissa muitakin piirteitä kuin transsiin vaipumista, I. S. kertoi.)

Ensimmäiseksi Yllästunturin kupeella kävelee vastaan kolme maskeerattua ja ekopuvustettua poromiestä taluttaen taakkaporoja. Kertovat olevansa Velho-oopperan tanssijoita. Yli seitsemänsadan metrin korkuinen Ylläs alkaa jo sinistyä illan pidetessä. Olemme etelän ja pohjoisen rajalla, etelästä tullen ensimmäisellä suurtunturialueella.

- Somaa on olla tekemässä Velhoa, sanovat Soutukorvan Tauno, Kyrön Keijo ja Erkheikin Veikko Kolarista. Lappilaisen sanomana "soma" sijaitsee asteikolla kohdassa "erittäin miellyttävää". Miehet kertovat olevansa menossa hakemaan tokkaa tunturista ...eikä näistä koskaan tiedä, joko ovat tai eivät...  

Esitys ei ole vielä alkanut. Karhunpeijaiskuorolaisten linja- auto on vasta saapunut yli seitsemänsadan kilometrin taipaleelta.

Velhon synty ja esityskuntoon saattaminen on mahtava eri tahojen yhteistyön osoitus. Kolarin, Muonion, Kittilän, Pellon ja Ruotsin Pajalan musiikki- ja tanssi-harrastajat on koottu yhteen, varsinaisen taloudellisen vastuun ottivat Kolarin Kyläpelimannit ja Kuoro sekä nuorisoseura. Ammattiapua on musiikin ja tanssin johdossa. Ylläksen matkailuväki on luonnollisesti hyödyntänyt tapahtuman muun muassa majoituspaketeilla sekä "Velho-junalla" Kolariin, VR:n pohjoisimpaan asemaan.

Velhon synty
Retretissä esiteltiin vuonna 1986 kreikkalaisten mystiikkaa ja mytologiaa. Uutun Kalervo seuralaisineen hoksasi, että onhan sitä Lapissakin mystiikkaa. Ja se pitäisi jotenkin hyödyntää taiteellisesti. Ajatus jäi itämään toteutuakseen seitsemän vuotta myöhemmin elokuussa, täydenkuun aikaan.

Matkailijoille tutuksi tullut Uuttu-Kalle alkoi kirjoittaa tekstejä. Ideat on koottu yhteisen nimikkeen alle oikeastaan ilman selvää juonta - mutta tarinaa sitäkin enemmän. Tarinat kertovat entisen saamenmaan ajoista jolloin hyvät ja pahat haltijat, uhraaminen seidoille ja maa-äidille oli luonnollista. Ja sanoma: "Maa voi olla ilman sinua, mutta sinä et voi olla ilman maata, koska olet maan lapsia."

Virallinen kirkon kanta esityksestä selvisi lauantain palaverissa. Jonkinlaisen jännityksen ilmapiirissä kanta muodostui kuitenkin hyväksyväksi.
- Tämä julkinen hyväksyminen tulee helpottamaan jatkossa, Ilpo Saastamoinen sanoo.
- Lapsikuoroa oli vaikea näistä ennakkoluuloista johtuen. Tosin shamanismia ei korosteta, koska tekstiä oli muutenkin hyvin runsaasti ja asiat piti saada niveltymään toisiinsa.

Talkoilla ja "puoliksi varastamalla"
Keijo Kupiainen, Kansallisoopperan tuotantopäällikkö kertoo Velhon valmistamisen vaatineen kaksi vuotta ja 60 000 talkootyötuntia.

- Tämä on tehty hurjalla innostuksella ja talkoilla, vaatteita on työryhmä ommellut viime talven - tavaroita on hankittu lainaamalla ja puoliksi varastamalla.

Kustannuksista Kupiainen toteaa, että ilman talkoita ja "normaaliolosuhteissa" tämä projekti olisi tullut maksamaan 3-4 miljoonaa, nyt budjetti oli reilu miljoona. Myös sponsoreita löytyi, Opetusministeriö tuki hanketta vaatimattomalla parilla-kymmenellätuhannella.

Sekä Kupiainen että Saastamoinen olisivat periaatteessa valmiita esittämään teosta ensi kesänä uudelleen. Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta esittää vain neljä kertaa niin paljon harjoitusta ja henkisiä panoksia vaatinutta teosta.

- Siinä on paljon jekkua, suoranaista velhoilua, Keijo Kupiainen sanoo ja vetää villasukkaa kengän yli.

Velhoilu säilyttää mielenkiinnon
Esitykseen täytyy etukäteen valmistautua pukemalla reilusti vaatetta ylle. Paikalliset suoriutuvat urakasta kelkkahaalarein. Helsingin kaupungin uudessa ja niin kalliissa oopperatalossa kelkkahaalarit herättäisivät ihmetystä. Täällä ihmeteltiin jos joku tuli sukkahousuissa ja hamosessa katsomoon.

Palokunta on tiukkana tupakoinnin suhteen ja valokuvaus on ehdottomasti kielletty esityksen aikana.

Esityspaikka on Suomen kaunein ja laajin kesäteatteri. Äkäslompolojärvi on hyödynnetty oivallisesti; rannoille syttyvät illan tummetessa nuotiot - venekunta liikkuu kalastamassa tai kuljettaen lammasta. Tokan hakijat lunastavat sittenkin lupauksensa ja tuovat parikymmentä poroa aitaukseen esiintymislavalle. Roukumaan niitä ei sentään saa - äänitehosteet korvaavat sen puutteen.

Pirjo Paavalniemen ohjauksessa tanssijat liikkuvat mahdollisuuksien rajoissa. Suurta ihmismassaa on vaikea käsitellä. Alkuosa vaikuttaa vähän kankealta, väliajan jälkeen liikehdintä on luontevampaa.

Katsojan mielenkiinto pysyy hereillä velhoilujen ansiosta. Puut heiluvat, kannot kävelevät, nila-aitan katolla liikkuu henki - näinkö oikein - oliko siellä alaston nainen vai oliko sillä sittenkin sukelluspuku päällä? Ja veikö se nainen uhkarohkean reportterin maanalaiseen luolaan?

Kokonaisuus katsomisen arvoinen
Maanalaisten luolien rakentaminen mahdollisti monta jekkua. Somaa.

Annukka Hirvasuopion herkkä ja vapaa laulutyyli luo vastakohdan Jaakko Gauriloffin, toisen pääosan esittäjän räväkälle otteelle. Annukka morsio on kuin toisesta maailmasta, haaveiden nainen. Itse Velho - Uuttu-Kalle - istuu hyvin kirjoittamaansa rooliin ja on karismaattinen myös isolla areenalla.

Karhunpeijaiskuorolaisten mielestä Velho poikkesi peijaisista hyvin paljon. Mitään kantavaa juonta ei ollut; Velho on koottu eri aihepiireistä. Myöskään mitään mukaansatempaavaa melodiaa ei jäänyt mieleen. Karhunpeijaiskuorolaisten mielestä myös peijaisista pitäisi tehdä visuaalisempi esitys. Ehkei aika ole vielä kypsä.

Vaikkei mitään musikaalista uutta ja mullistavaa esityksessä ollutkaan, on kokonaisuus tässä visuaalisesti suuritöisessä ja hyvin toteutetussa kuoro-oopperassa katsomisen arvoinen - ehkä se pitäisi katsoa toisenkin kerran varmuuden vuoksi?

Yleisö elää mukana koko esityksenajan, pois lähtiessä esiintyjien muodostama kuja tekee epätodellisen vaikutelman. Yö on jo pimeä, kuu ei suostu tulemaan vaikka siellä se täytenä onkin, punoen juoniaan.

Mies jonka vaimo on esiintymässä harppoo esityspaikan ulkopuolella sinisissä kelkkahaalareissa. - Jos minä olisin tiennyt, että tähän näin paljon aikaa menee, niin en olisi antanut myöten. Eikä vaimokaan olisi ruvennut koko touhuun. Ja kuitenkin jää sellainen kuva, ettei se mies niin tosissaan...

 

14.9.93 Pohjolan Sanomat - Kristiina Gerkman: Terveiset Velholta!
(Kuva: Velho-ooppera on Ylläksen suurtapahtuma.)

Olihan se takki melko tyhjä, kun viimeinen näytös oli ohi, ja koko suururakka ikään kuin muisto vain, Uuttu-Kalle kuvaa tunnelmiaan Velho-oopperan jälkeen. Kun kuukausia ja viikkoja kestänyt jatkuva menoputki katkeaa, sitä putoaa tyhjän päälle, eikä osaa heti oikein millekään alkaa. Mutta oli se vain niin väkevä kokemus, että yhtään ei kaduta, ja uuttakin, on jo suunnitteilla!

Koko siitä porukasta muodostui ikään kuin suuri yhtenäinen perhe, ja ihmetellä täytyy, miten hyvin he jaksoivat. Viimeiset kaksi viikkoa ennen esitystä kuljettiin joka päivä Pellosta, Kittilästä, Muoniosta ja Pajalasta kello kuudeksi linja-autolla harjoituksiin Äkäslompolon Velhoniemeen, ja kotiin lähdettiin yhdeltä-toista. Mukavalta se tietenkin tuntui, kun niin hyvät arvostelut saatiin, ja oli se vain ihme, että kaikki näytökset olivat tunkuun saakka täynnä, Uuttu-Kalle sanoo vaatimattomasti.

Kun kysyn, miltä se lehtien ja television ja suuren yleisön mielenkiinnon kohteena oleminen tuntui, Uuttu-Kalle hymähtää velhomaisesti; onhan sitä tullut oltua ihmisten kanssa tekemisissä vuosien varrella ja olihan meillä niin hyvät  ja ammattitaitoiset ohjaajat.         

Uuttu-Velho-Kallen leppoisasta puhetavasta kuulee, että hän ei halua nostaa itseään sankariksi, vaikka melkoisen urotyön onkin tehnyt. Sankarillinen suoritus tuo kuuluisaksi noussut Velho-ooppera minusta oli kaikilta osin, ja  kaikille niille, jotka harmikseen eivät tänä kesänä päässeet esitystä katsomaan, voin kertoa iloisia uutisia: ensi kesäksi kaavaillaan uusinta-esityksiä.

Minusta Velho-ooppera oli sensaatio. Mikä muu pohjoisen kulttuuritapahtuma on yhden viikonlopun aikana heti tuoreeltaan kerännyt yli kuusituhatta kävijää? Ja se tunnelma! Se tekemisen ilo, lavasteiden hauskuus, vallattomuuden ja vakavuuden vaihtelu, pukujen väriharmonia, ihmisen ja luonnon ykseys, näkymättömän vangitseminen tunnelmaan, yleisön ja esiintyjien synergia - ei sitä saata kyllin vahvasti kuvailla, se pitää kokea! Miten tylsää tällaisen kokonaisvaltaisen elämyksen pilkkominen analyyttiseksi kritiikiksi oikeastaan onkaan. En muista koskaan nähneeni toista esitystä, joka niin totaalisesti alusta loppuun olisi vanginnut  kaikki aistini, kuin tuo pohjoisen voimannäyttö. Koko esityksen ajan olin hyvin liikuttunut, ja huomasin monen muunkin vaivihkaa pyyhkivän silmäkulmaansa varsinkin loppukohtauksen aikana. Aivan kuten raju rakastuminen tai vaikkapa lapsen syntymä on moniaistillinen tunnehurmio, jota analyyttisin arvioin ei voi lähestyä, aivan samalla tavalla toimii taidenautinto: ei se antaudu selitettäväksi.         

On aivan yhdentekevää, oliko Velho-ooppera musiikillisesti tai dramaturgisesti käänteentekevä vai ei, yleisön sydäntä se kosketti - mitä muuta taiteelta voi vaatia? Seurasin sunnuntain päivänäytöstä, joka oli viimeinen. Esityksen jälkeen me jäyhät suomalaiset nousimme toppahaalareissamme oikein pystyasennossa suosiotamme osoittamaan. Sellaista räiskettä tunturikylässä kuulee harvoin.

Vanha mies sanoi kyyneleet silmissä ääni herkistyneenä: voi perskules poijjaat, minkä te teitte! Se oli Uuttu-Kallenkin mielestä kauneimpia kiitoksia, mitä voi saada. Kun yrittää kuvailla kokemustaan, joka oikeastaan ei ole kuvailtavissa, tulee mieleen Velho-oopperan kantava teema: Ihmisten maailmassa kaikki rajallista on...

2.7.2013 K. Gerkmanille lähettämäni viesti:

Hei! Digitoin itselleni juuri 14.9.93 Pohjolan sanomiin kirjoittamasi jutun "Terveiset Velholta!". Se osoittautui mielestäni yhdeksi parhaista -93 Velho-esityksistä kirjoitetuista artikkeleista, sillä siinä oli tavoitettu jotain siitä, mihin me itse juuri olimme pyrkineet - kaivautumisesta ja pääsemisestä ihmisen sisimpään. Kaikki muu on sen rinnalla haihattelua ja pintakiiltoa, joka jättää jutun pelkän viihteen ja ajankulun tasolle. Kun me pyrimme ajankulun yläpuolelle - ajattomuuteen.

Melkein sain valmiiksi Uuttu-Kallen 70-vuotispäivänä julkaistun kirjan esipuheeksi (ei ehtinyt valmistua) juttuni Uuttu-Kallen aika-filosofiasta, jota vertasin mielirunoilijani T. S. Eliotin runoissa esiintyvään ajan filosofiaan, joka "intialaisuudessaan" ei yllä yhtään sen syvemmälle kuin mitä Velho-trilogiasta löytyy. Hyvää kirjoittajan työsi jatkoa!
musiikin eläkeläinen Ilpo Saastamoinen, Jyväskylä

 

Päiväämätön lehtikuvateksti - Joulu 1993:
Retkikuvassa on joukko Vesannon Mieskuorolaisia, Pielaveden ja Keiteleen kuorolaisia ja laulun ystäviä. Eturivissä viides oikealta on Vellamo Paananen, Vesannon musiikkikirjan kirjoittaja. Takarivin keskipaikkeilla on kuorojen johtaja Erkki Näreharju. Retken kohde oli VELHO-ooppera, joka esitettiin Äkäslompolossa Lapin ikivanhoilla asuinsijoilla. Noitarumpujen kumu, tummeneva ilta, lumoava tunnelma... Lähdetäänkö ensi kesänä -? H-M. J.

 

VELHO-LEIKKEITÄ 1993 >

Siperianhusky lehti no 5 1993 [Oopperaesityksen jälkeen] - Ilkka Koskikara:
Semeikka - siperialainen, maailman ensimmäinen oopperahusky

...Semeikka lähtisi matkaani tänne Lappiin. Ja miltei välittömästi syyskesällä se sai pestin ohjaaja Kupiaalta, huskyksi kyllä kumma: oopperaan! Sudeksi, kun lampaalta ei näytä.

Olen itse yhätikin matkassa monin muodoin täällä esitettävässä Velho-oopperassa, jonka kanta-esitys oli 27.8.1993 Äkäslompolossa. Sen säveltävänä isänä on Etnomusiikin taiteellinen johtaja, monessa mukana ollut myös huskyjen koti-konnuilla Tsuktsien niemimaalla judannut, sen haluan mainitakin, eli Maestro Ilpo Saastamoinen - tosi kovan rekikoirakyydin ansaitsisivat yhdessä, sanoituksen isän,

Lapin Velhojen johtajan Kalle Uutun kanssa. Hän on se Suuri Henki, joka antaa aitoja Lapin kasteita, ainutlaatuinen ihminen - molemmat teoksen synnyttäneistä filosofejakin, mutta se on eri juttu.

Esiintyjiä Pohjoiskalotilta, Venäjältäkin, ympäri Lapin lääniä ja myös Kansallis-oopperasta.

Paikalla poroja, lampaita, myös muita ötököitä ja pää-eläinosan esitti, sutena, siperianhusky Semeikka juosten palkisen poikki. Aloittaen oopperaesityksen. Ja Semeikan pesti jatkuu ohjaajan mukaan ensi kesänä, siispä toivotamme esitystämme katsomaan kuuntelemaan kokemaan kaikki, jotka kykenevät 24.-27.8. 94, Äkäslompoloon, Velhonniemeen, siellä koette uniikkia avaruudellistakin hurmaa...

En tarkalleen tiedä mitä haluaisitte tietää Semeikan osuudesta ja Velho-oopperasta. Esite tästä löytyy päätoimittajalta, mikäli kiinnostaa ja vastailen lisäkysymyksiin jos haluatte. Myönnän, jännittihän se!...

[Jatkuu osassa II: 1994]