VELHO-LEIKKEET II 1994

1994:  Suom. esite - Ruotsink. esite - Saksank. esite - Englannink. esite  (1994)

VELHO-OOPPERA -LEHTI (maaliskuussa 1994?):

s.2         Ohjaaja Keijo Kupiainen: OOPPERAN VELHO ELÄMÄNPUUSSA
(Kuva: Ohjaaja Keijo Kupiainen tähdentää onnistuneen oopperan tekemisen olevan yhteistyötä parhaimmillaan.)
Kansalaisilla taitaa olla yleisesti oopperasta se käsitys, että se on vaikea ja kallis taidemuoto. Ohjaaja Keijo Kupiainen on 20 vuotta alalla toimineena tullut samoihin johtopäätöksiin.

- Mutta kuinka vaikea ja kallis se onkaan ja miksi sitten löytyy ihmisiä, jotka haluavat saada selville tämän vaikeusasteen? Mitä tämä kaikki hyödyttää?, pohdiskelee Kupiainen.

Hänen mukaan näihin kysymyksiin voisivat vastauksensa antaa ne muutamat VELHO-toimikunnan vastuunottajat, jotka kantoivat yli miljoonan riskit tämän teoksen tuottamisesta.

- Tai ne laulajat, tanssijat, lapset, poromiehet, palokuntalaiset, urheilusukeltajat, järjestys- ja kirvesmiehet, rakentajat ja avustajat, jotka Kolarista, Kittilästä, Muoniosta, Pelosta, Enontekiöltä, Pajalasta ja Oulusta kahden vuoden ajan harjoituksiin matkustaen tekivät yhteensä 60 000 talkootyötuntia unelmansa, Lapin mystiikkaan ja historiaan perustuvan oopperan eteen, muistuttaa Kupiainen.

Hänen havaintonsa oli myös, että "vaikka alussa oli halu tehdä teos, joka kertoo omasta historiasta, vastaus tähän mielettömään satsaukseen löytyy vielä syvemmältä raja-aitoja kaatava yhdessä tekemisen ja uusien asioiden oppimisen villi ja koko sielun täyttävä riemu".

- Raja-aitoja ylittävää yhteistyötä juuri nyt Suomi tarvitsee. Ilman luottamusta itseen ja toisiin ei elämänlaatu parane. Saamme tyytyä oman edun valvontaan ja intriigeihin, Kupiainen painottaa.

"Ooppera vaatii tekijöiltä eniten"
Kupiainen tähdentää, että oopperateoksen valmistaminen, jos mikä, vaatii yhteis-työtä. Ooppera on nimenomaan se taidemuodoista, joka kaikki esittävän taiteen olo-muodot sisäänsä sulkien vaatii tekijöiltään eniten. Eniten yhteistyötä ja lahjakkuutta.

- Jos kaikkia sen kerroksia ei hallitakaan tasapainoisesti, epäonnistutaan hyvin helposti. Mutta onnistuessaan se sitten palkitsee tekijänsä ja katsojansa ylivertaisella ja unohtumattomalla tavalla.

- Siinä se on yhtä lahjomaton kuin Lapin luonto: se antautuu vain vaivaa näkevälle, joka nöyrästi ja hiljaisesti osaa houkutella tunteen ja ajatuksen arat haltijat paikalle silloin, kun niiden apua tarvitaan, viestii Kupiainen.

Kupiainen muistuttaa myös, kuinka katsojien reaktiot viime kesän VELHOn esityksissä osoittivat, että talkootunnit eivät menneet hukkaan.

- Minkään muun teoksen yhteydessä en ole kokenut niin suurta liikutusta ja kiitollisuutta, mitä katsojat esiintyjien kanssa jakoivat poistuessaan näytännöistä. Uskon, että ne hetket piirtyivät pysyvästi kaikkien paikalla olleiden sydämiin, sanoo Kupiainen.

"Onnistumisesta hyöty monelle"
Kupiainen näkee myös, kuinka hyvänolon ja onnistumisen tunne on se paras "hyöty", mitä tekijä voi osakseen parhaiten toivoa.

- Mutta kolmensadan esiintyjän kautta on tämä harrastus merkinnyt elämän sisältöä myös heidän perheilleen ja läheisilleen. Ilman heidän tukeaan mistään ei olisi tullut mitään. Onnistumisen tunteen saattoi jakaa siis näin muodostunut oikea velhomainen jättiperhe, hän tähdentää.

Myös taloudellisesti ajatellen Kupiainen näkee tällaisissa oopperahankkeissa aivan uusia ulottuvaisuuksia. Voitiinhan jo ensimmäisenä esitysvuonna järjestää matkailuelinkeinoa hyödyttävä "VELHO-viikko" runsaine oheistapahtumineen.

- Kun elokuun lopulla ei olisi ollut muutakaan toimintaa, voidaan ajatella, että oopperan avulla olemme luoneet yhden sesonkiviikon lisää paikkakunnalle, joka elää miltei yksinomaan matkailusta. Ei hullumpaa!, viestittää Kupiainen.

Hänen mielestään nyt kannattaisi kiivaasti miettiä, mitä tämä voisi olla tulevaisuudessa tuoda tullessaan?
- Olen varma, että jokainen tämänlaiseen oopperahankkeeseen sijoitettu markka tuottaa useamman markan takaisin yhteiskunnallisina aktiviteetteina. Eikä pidä unohtaa, että ooppera ei saastuta!, muistuttaa Kupiainen.

"Vain tunturit tietävät jatkon!"
- Sinituntureiden takana, horisontin tuolla puolen, on vielä se tieto, miten tämä Lapin ensimmäinen oman oopperan suurhanke tulee kesän -94 jatkumaan? Sen tietänee yksin näköputkeensa elämänpuussa katsova VELHO, puntaroi Kupiainen.

Hän aprikoi myös, voisiko VELHO-ooppera toimia impulssina Tunturi-Lapin kulttuurielämän pysyvälle kehitykselle?
- Sen verran sieltä putkesta on kuulemma ainakin näkynyt, että tulevan elokuun viimeisellä viikolla kuudessa näytännössä istuu 10 000 katsojaa. Tulethan Sinäkin jakamaan riemun kanssamme!, kuuluu Kupiaisen kutsu.

- Toivon ja uskon tämän hankkeen yhdistävän jälleen usean valtakunnan, kunnan ja kulttuurin ihmiset ja tarjoavan meille kaikille - niin esiintyjille kuin yleisöllekin jälleen mieliin painuvia yhteistyön ja elämyksen hetkiä, jotka liikauttavat sieluamme. Eikö se ole juuri taiteen tehtävä?, Kupiainen pelkistää.

s.6         Velhokuorolainen - Seppo Tolvanen:  NÄIN SEN KOKI KENTÄLTÄ KATSOTTUNA!
Kaamos jolloin Seppo Tolvasella oli aikaa mietiskellä, osoitti hänelle, mitä merkillistä VELHOssa oikein tapahtui ja kuinka hän "löysi" itsensä VELHO-kuorosta esittämässä oopperaa.

- Olen koko keskimittaisen elämäni ollut kiinnostunut vanhan saamen uskonnosta, elintavoista ja tarustosta. Siinä peruslähtökohta, kertoo Toivanen.

Kun kvartettikaverit kertoivat VELHOsta, se alkoi kiinnostamaan. Mutta mutta! Kuultuaan harjoitusurakasta, kädet oli nousta pystyyn. Ei ollut mukamas aikaa.

- Ajellessamme kerran metsälle Basso-Teuvon kanssa hän laittoi muina miehinä kasetin kuulumaan. Kuuntelin ihmeissäni, koska eihän tällaista musiikkia ollut olemassakaan, muistelee Toivanen ensituntumaansa VELHOon.

Kahden miehen "revittelemä" Korpinloitsu alkoi kiinnostamaan. Kai-Jussi Jankeri ja säveltäjä Ilpo Saastamoinen siinä musisoivat  - Ilpon ääni ei muuten ole sopivaa lasten kuunneltavaksi - tuutulauluihin. Korpin loitsuun kylläkin omiaan, Toivanen jatkaa.

Velho villitsi
Toivasta hämmästytti jatkossa se, että tällaiseen teokseen käytetään sanoituksessa tavallisesti runomittaa.

- Mutta Uuttu-Kallekos se siitä piittasi. Vasiten teki, minkä teki. Villitsi meidät. Oli kuulemma pari vuotta VELHOa värkännyt, jatkaa Toivanen.

Arvoituksena hän pitää myös sitä, kuinka Ilpo saattoi teoksen säveltää, vaikka olikin etniseen musiikkiin perehtynyt.

- Miten liene osanneet silloin ennen vanhaan tehdä näin hankalaa musiikkia. Eihän niillä ollut nuotteja eikä kunnon soittimia, mitä nyt shamaanirumpu. Uusien ulottuvuuksien löytyminen VELHOsta on juuri osa sen viehätystä. Nähtäväksi jää, koska se kunnolla avautuu minulle, puntaroi Toivanen.

Nuotit saatuaan ja niiden lukutaitoisena havaittuaan hän havaitsi oppivansa. laulamaan kun pystyi suoraan nuoteista. Jatkettuaan kahlaamista vastaan tuli "kummallisuuksia".

- Tahtilajit olivat uusia - usein saman kappaleen aikana vaihtuvia. Täysin outoja. Lähdöt täysin käsittämättömiä, kurittomia, säriseviä riitasointuja. Painajaismaisia hokemia ja ketjulauluja, luotaa Toivanen alkutuntemuksiaan.

"Haasteellisuus veti mukaan"
Tolvasesta teos tuntui niin haasteelliselta, ettei poiskaan voinut enää kipinän saatuaan olla.
- Me pellolaiset teimme jämerän päätöksen opetella kappaleet niin, että vaikka esilaulajina toimisi joka ukko tai akka. Jouduimme kuitenkin nöyränä toteamaan, että pakko on tukeutua toisiin kuorolaisiin, muistelee Toivanen.

Jos oli teoksen tekijät merkillistä väkeä, niin entäpä sitten tätä utopistista ajatusta toteuttamaan ryhtyneet seppälän juhanit, liimataisen hiljat ja muut hyväkkäät.
- Ei "kovin viisaiksi" saata mainita myöskään ohjaajaksi lupautunutta Kai-Jussia, taiteelliseksi johtajaksi suostunutta Kupiaista - kuorolaisista, tanssijoista tai maahisista nyt puhumattakaan, Toivanen arvioi.

Hän on pohtinut sitä, että sattumaltako oli joukko valikoitunut tällaisesta sakista - kahden valtakunnan, monen maakunnan ja pitäjän "hulluista".        

Velhous yhdisti
Talvella aikoi sitten harjoitusruljanssi, jonka aikana paikkakunnittain kokoonnuttiin ääniharjoituksiin. Velhoa hän oppi jopa lohen soudussa nauhalta. Välistä pidettiin viikonloput kestävät musiikkileirit, joissa tutustuttiin naapuripitäjien lahjakkuuksiin. Solmittiin ystävyyssuhteita. Joukosta alkoi kehkeytyä todellinen suurperhe, jota Velhous yhdisti.

- Kai-Jussi osoittautui vaativaksi, innostavaksi ja sytyttäväksi veijariksi. Hänen harjoituksissaan on tosi mukavaa. Olin kuitenkin huomaavinani hänessä joskus pientä epätoivon poikasta. Ennen kenraalia hän puhkesi ihmettelemään, kuinka häntä alkaa hirvittämään, mitä tavatonta tästä tuleekaan.

Kupiaista hän vertaa komppanian vääpeliin, joka vahvan ammatillisen kokemuksen lisäksi oli perehtynyt myös luonnonkansojen uskontoon ja etniseen musiikkiin.
- Hyvin jaksoi Keijo meitä tosi amatöörejä kousata ja kannustaa. Vaativa hän kyllä oli. Kun Kupiaisen naama alkoi punottamaan ja lippalakki pyörimään päässä, tiedettiin, että nyt mies oli tosissaan malliin "Kauppinen p-kele".

Hatunnoston arvoista oli myös, että ääni-, valo- ym. tehosteet Keijo joutui suunnittelemaan pienellä budjetilla. Mutta ne tehosivat järkyttävällä tavalla.

Kohti ensi-iltaa
Pohjantahdin poikien tullessa loppuharjoituksiin, niistä ei tahtonut tulla ei niin mitään. Siihen piti saada vielä äänen vahvistukset ja tehosteet kuntoon. Vielä tiistaina ennen "omaisten" esitystä tuntui vaikealta,

- Keskiviikkona sitten areenalle. Ja tapahtui ihme. Esitys pysyi koossa. Mitä nyt muutamia pikku töppäyksiä, kuten aloin laulaa kuoron osaa Puun loitsussa värssyä liian aikaisin. Hävetti hirveästi.

Kupiaisen Keijo "piiskasi" joukkoa aina parempaan suoritukseen sillä verukkeella, että kun yleisö saapuu pitkistä matkoista ja maksaa pääsymaksun, sen on saatava vastine rahoilleen.

- Kahden kesken hän kylläkin sanoi, että kaikkein tärkeintä on se, miten te esiintyjät itse Velhon koette. Lausui myös enteelliset sanat: "Kun te lyhtyrivissä kuulette näytännöstä poistuvan yleisön kommentit, tulette muistamaan ne loppuikänne". Kuinka oikeassa hän olikaan, muistelee Toivanen.

Tulikokeeseen tosi meiningillä
Perjantai-illan tulikokeen - ensi-illan latautumisen ja keskittymisen  pystyi aivan aistimaan. Pahin jännitys oli purettu aikaisemmissa esityksissä, joten nyt saattoi "irrotella".

- Ja niin sitä sitten päästeltiin Velhoa esiintymisen ilosta alkuaariasta "Oli maa" riipaisevaan loppukohtaukseen "Maan laulu ihmiselle". Lyhtyrivissä esityksen jälkeen Keijon manaamat kommentit sitten toteutuivat. Liki jokainen vähintään kiitti esityksestä. Useimmat "uskomaton, hieno, ihana".

- Erityisesti on mieleeni jäänyt vakavana saapastelevan nuoren miehen lausuma: "Mitään tämän veroista en ole elämässäni kokenut", Seppo suitsuttaa.

Kerta kerran jälkeen myös vaadittiin Velhoa jatkettavaksi tulevina vuosina. Moni valitti, ettei pääse kokemaan Velhoa toista kertaa, kun ei saanut lippuja.

- On kuulemma niin paljon katsottavaa samanaikaisesti, ettei siitä saa kerta katsomalla irti kuin pienen osan. Muuan tuntematon nainen kipusi kaulaani ja ilmoitti, ettei hän enää lähde Koti-Suomeen, vaan soluttautuu velholaisten joukkoon, jatkaa Toivanen.

Urakan jälkeen tuli tyhjyys, jota kesti eri ihmisillä eripituisia jaksoja. Eteen tuli kuitenkin pian, että mitäs nyt sitten?
- Tämä ainutlaatuinen, pitäjien välisiä kaatanut Velho oli ohi. Velhoystävät hajaantuivat ympäri Lappia. On käsittämätöntä, mikä sai ihmiset matkaan. Sille täytyi olla tässä kovassa ajassa tilaus, Tolvanen arvioi.

s.9          VELHOn valmentaja Kai-Jussi Jankerin MIETTEITÄ VELHOSTA
"En tunne oopperakirjallisuudessa toista teosta, jossa kuorolla olisi laulettavaa teoksen alusta loppuun. Jo tämä seikka asetti erityisen suuren vaatimuksen kuorolle, joka tulisi laulamaan teoksen nimeltä VELHO-OOPPERA.

[Eino Leino: Laulajan laulu -katkelma]
En, enhän muuta ma tahdokaan
kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,
kun laulut mun helkkyvät rinnassain
ja pyrkivät pitkin kaulaa.

Olikohan yllä oleva teksti johtoajatuksena, kun lähdettiin sitten kokoamaan "suurkuoroa", johon laulajia tuli yli kuntarajojen, todistaen, että musiikki ei tunne rajoja.

Kuoro todisti sitten harjoitusperiodin aikana ja myöhemmin näytöksissä olevansa sen luottamuksen arvoinen, joka sille asetettiin. Jo se, että kuoro pystyi latautumaan esitys esitykseltä, ja jopa ylittämään itsensä on hatun noston arvoinen.
Latausta ei todellakaan purettu ensi-iltaan ajatellen kyllä ne loput näytökset siitä sitten... Tässä suhteessa suoritus oli ammattitasoa.

[Eino Leino: Laulajan laulu -katkelma]

Nyt kun valmistaudumme uuteen Velhon tulemiseen, olisi hyvä nollata itsensä. Harjoittelemme "uutta" teosta. Emme toista ennen opittua, vaan haemme uusia ulottuvuuksia teokseen, mikä musiikin kyseessä ollen ei pitäisi olla vaikeata.

Todella paljon jäi vielä oppimatta. Voimme jopa huomata, että jokin paikka tuli ehkä tehdyksi väärin. En välttämättä tarkoita sävelellistä virhettä, vaan ajatuksellisestikin voimme löytää uusia tulkintoja hienolle ja monimerkitykselliselle tekstille.

Juuri siksi meille on suuri haaste yrittää löytää Velhosta jotakin, joka jäi viime kesänä löytymättä. Nekin katsojat, jotka katsoivat useamman näytöksen ja kenties tulevat taas katsomaan, halusivat ja haluavat kokea jotakin uutta. Tämä on vuorovaikutusta parhaimmillaan yleisön ja esiintyjien välillä.

Toivottavasti ensi elokuussa voimme jälleen osoittaa, mitä uutta on opittu ja että osataan sitä täälläkin. Luulen, että eräs myönteisimmistä kokemuksista oli tehdä oopperaan, jota on totuttu katsomaan muiden esittämänä.
Opittiin jotakin, jota on totuttu pitämään ammattilaisten yksinoikeutena. On hyvä muistaa: ammattilainenkin on kerran ollut amatööri.

[Eino Leino: Laulajan laulu -katkelma]

Jotta ei syntyisi kuvitelmaa, että kaikki oli kuin silkkiä vain, niin täytyy kyllä todeta, että epätoivon hetkiäkin oli. En kuitenkaan missään vaiheessa epäillyt, ettemmekö oppisi teosta, etteikö kaikki tämä vaivannäkö kannattaisi.

Siihen uhrattu vapaa-aika, viikonloput, matkat paikasta toiseen viikonloppuisin, joillakin jopa viikollakin. Ei. Suurin huolenaiheeni oli saada asiaansa vihkiytyneet ihmiset luottamaan siihen, että heillä itsellään, ja vain heillä on avain, jolla teos - Velho - avautuu itse kullekin.

Vain yksin he lopulta vaikuttavat siihen, että oppivat teoksen. Tällaisina hetkinä muistan usein pyytäneeni tuolle innokkaalle, mutta epäilevälle joukolle voimaa uskoa, että vielä kerran kaikki kirkastuu.

Ja kas kummaa: Velho aukeni ensin vähitellen, kunnes oppiminen alkoi tapahtua suurin harppauksin. Ne hetket haluaisin kokea aina vain uudestaan ja luulenpa, että viimeistään silloin vihoviimeinenkin totesi: onpa hauska olla tässä kaikessa mukana.

[Eino Leino: Laulajan laulu -katkelma]

Mitä Velhon jälkeen? En tiedä, enkä luullakseni halua tietää. Tärkeintä on kuitenkin tämä hetki se mitä Velho tällä hetkellä antaa. Luullakseni hyvin monelle uusi ajatuksia, yhdessä olemisen ja -tekemisen vuorovaikutusta.
Niille perheenjäsenille, jotka eivät vielä olleet mukana aktiivisesti, toivottavasti riemullisia myötäelämisen hetkiä.

Monet varmasti minun laillani, saivat paljon uusia tuttavuuksia. Itse koen hyvin tärkeänä sen, että ihmiset ovat taas alkaneet laulaa. Tietääkseni uusia kuoroja ja lauluryhmiä on perustettu ja perusteilla, mikä on vain hyvä.

Muoniossa kuulemani mukaan myös tanssiharrastus on jatkunut, joten Velhosta saatu kipinä osoittaa tanssijoidenkin joukossa elinvoimaisuutensa.

Syksystä -93 lähtien olen itsekin saanut olla Kittilän laulumiesten johtajana, jonka katson johtuvan yhteisestä yrityksestämme. Suuriarvoisin asia minulle lienee se, että kituva 5-6 hengen Kolarin kirkkokuoro on nyt 20-25 hengen vahvuinen. Se laulun kipinä, joka syttyi Velho-kuorossa, ei hiipunut, vaan on roihahtanut ilmiliekkiin.

Tästä haluan lausua kiitokseni kaikille ja rohkaista niitäkin, jotka vielä miettivät, missä laulaisivat, menemään paikkakuntansa kuoroihin - jopa kirkko-sellaisiin. Ei ole hyvä kätkeä lahjaansa.

Samalla kun kiitän Velhossa mukana olleita, toivon teidän jaksavan edessä olevan harjoitusajan. Se ei tule olemaan todellakaan  mitään vanhan muistelua, vaan totista työtä ja uuden oppimista. Päätän mietteeni Eino Leinon runonsäkeeseen runosta LAULAJAN LAULU, josta myös muutkin säkeet on lainattu.

Hyvää Velho-aikaa kaikille esiintyjille sekä entisille ja uusille faneille, toivoo Kai-Jussi Jankeri. Velho-Niemessä nähdään!

Me laulamme kehdosta hautahan. Kuink' kauan, tiedä emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa kuin oisi se viimeisemme.

s.12         VELHOLLE VAUHTIA MATKAMESSUILTA (1993?)
(Kuva: Messukeskuksen hallimaiset tilat osoittivat, että Velho-oopperan oikea ympäristö on Äkäslompolojärven rannalla. Kuoro ja Uuttu-Kalle osoittivat kuitenkin, että taidot eivät olleet tauon aikana kadonneet.)

Silloin kun Velho-ooppera ensimmäisen kerran "nostettiin tyhjästä" yleisön suosikiksi, sai se palsta-, kuva- ja äänitilaa runsaasti tiedotusvälineissä.

Tiedotusvälineiden ennakkoluuloton kiinnostus ja niiden julkituoma tieto hankkeen etenemisestä palveli erinomaisesti yleisöä ja tuki järjestäjien muita markkinointitoimenpiteitä. Niitä muita toimenpiteitä olivat mm. kuoron esiintymiset, maksetut ilmoitukset, nimellinen suoramarkkinointi ja messut Helsingissä...

"Messuaminen" aloitettiin Helsingin messukeskuksessa tammikuussa "Matka -93" messuilla, jossa tuhannet Velhosta kiinnostuneet saivat ihastusta herättäneen "Korppi"-kuvallisen Velhotieto-paketin.
Toukokuussa "messuamista" jatkettiin "Kala -93" messuilla ja sitten kesäkuussa olikin vuorossa "messujen messu" - Senaatintorin "Lappi tulee" - tapahtuma.

Senaatintorilla arvioitiin käyneen parisataatuhatta pääkaupunkiseudun ja eteläisen Suomen asukasta ja jonkinmoinen joukko myös "ulkomaan eläviä".

Väheksymättä muitakaan, tässä nimeämättömiä markkinointitoimia, voinee päätellä että runsas "messuaminen" sai eteläisen Suomen ennakkoluulottomat ja "kaiken muun nähneet" kultturistit ja Ylläksen ystävät "velhoilemaan" runsaslukuisina menneenä elokuuna.

Kutsu käynyt myös tänä vuonna
Syystalven kuluessa Velhon vastuulliset tahot päättivät jatkaa esityksiä ja kutsua Velhon ystävät näkemään, kuulemaan ja muuten aistimaan oopperan mystistä, taian-omaista ilmapiiriä hämärtyvissä elokuun illoissa.

Heti kohta kutsun lähettämisen jälkeen osa Velho-kuoroa matkusti "markkina-matkalle" Helsinkiin ja taasen "messuamaan" "Matka-94" - messuille. Sananmukaisestikin "messuamaan", sillä velholaiset esiintyivät pariinkin otteeseen messukeskuksen päälavalla oopperasta otteita esittäen.

Itse Velho - Uuttu-Kalle -  esitti otteita teoksesta päivittäin useaan otteeseen Lapin "ainoan herran" -  Lanko-Pekan isännöimällä Tornionlaakson kuntien yhteisellä osastolla.
Siinä ohessa messuilla olleet "kunnan pojat ja tyttö" jakoivat parituhatta kutsua saapua näkemään ja kokemaan Velho-ooppera sen aidoimmassa ympäristössä - Äkäslompolon Velhoniemessä.  

s.13         VELHOn sanoittaja "Uuttu-Kalle":  ESITYSKUNTOINEN VELHO ELÄMÄN TÄYTTYMYS
(Kuva: Velhon sanoittaja Kalervo Uutusta tuli teoksen valmistamisen ja esittämisen yhteydessä todellinen taiteilija. Hänellä oli merkittävä solistirooli esityksessä.)

Velho-oopperan sanoittaja Kalervo Uuttu "Uuttu-Kalle" kokee esityskuntoon saadun Velhon olleen hänen tähänastisen elämänsä täyttymys. Sanoitustyö alkoi, kun silloinen oopperan "säveltäjäehdokas" Ilpo Saastamoinen tuli Äkäslompoloon sopimuksen tekoon.

- Lähdimme Ilpon kanssa seuraavana päivänä "rukoilemaan seidalta" onnea yrityksellemme. Mie rukkoilin sanoja ja Ilpo säveltä, muistelee Kalle.

Siitä kaverukset jatkoivat matkaansa Pakasaivolle, jossa he retkeilivät luonnossa koko päivän. Sataa tihuutti ja elokuu oli varsin pitkällä.

- Siinä kallionkielekkeellä seisoessamme saivon vedessä kuului iso molskahdus ja ympyrä vedessä suureni nopeasti. Tiesimme ison kalan olevan meille hyvä ennus-merkki, jatkaa Kalle.

Sanoituksen "vääntäminen" nykyasuunsa alkoi siitä hetkestä. Tekstiä alkoi syntyä tasaiseen tahtiin. Talven pitkä pakkaskausi antoi myös Kallelle mahdollisuuden "rauhoittua" sanoitustyöhön.

- Vasta teoksen loppuosuuksilla alkoi sitten tökkiä. Neljä viimeistä osaa tuottivat vaikeuksia, kunnes sitten eräänä marraskuun varhaisena aamuna syntyi tilanne, ettei tarvinnut kuin kirjoittaa menemään, kertoo Kalle.

Päärooli lankesi luonnostaan
"Uuttu-Kalle" näkee pääroolin lankeamisen hänelle olleen luonnollinen asia. "Vanha Velho kun on täysi kelmi, joka tekee mitä vain".

- Sen sijaan oopperavelhon piti kulkea juuri tuosta, tehdä näin ja sanoa, mitä kirjoitettu oli. Kurinalaisuutta minun piti opetella oikein olan takaa, kun on aiemmin tottunut sähläämään omaan tyyliinsä, jatkaa Kalle.

Niin Kalle kuin kaikki muutkin oopperantekijät koki ensi-illan olleen kaiken huipun, vaikka muutkin esitykset olivat tärkeitä.
- Vasta ensi-ilta laukaisi jännityksen, vaikka sen aistikin, kuinka kaikki antoivat kaikkensa kaikkiin esityksiin. Tunne suuresta yleisömäärästä antoi myös voimia, ei tarvinnut tyhjille seinille eikä peilille saarnata, tunnustaa Kalle.

Kalle on myös sitä mieltä, että sanoitukseen ei tule lisätä liikaa meänkielisiä sanontoja.
- H:ta voi kyllä olla höysteeksi, mutta sanoituksen muuttaminen kokonaan meänkieliseksi särkee teoksen runollisuuden, perustelee Kalle.

"Riekko" jo työn alla
Kalle on aloittanut jo uuden teoksen työstämisen. Kun Velho sijoittui aikaan 1400-1500-luvulle, "Riekko" rakentuu 1500 luvulta 1600-luvulle, jolloin pirkkalaiset, papit ja voudit saivat Velhon syrjään sysättyään otteen vallan kahvasta.

Tässä vaiheessa Velhon ote "alamaisista" alkoi hellittää ja neitseellinen Lappi alkoi samaan aikaan jäädä uusien "valloittajien" jalkoihin.

- Jos tämä teos joskus esitetään, aina siinä kyllä tanner tömisee ja tuhka pölisee areenalla, kun Velhon valta-aika alkaa väistyä ja alkaa voimakas henkien taistelu ihmisten sieluista, arvioi Kalle uutta, valmistuvaa luomustaan.

Selventäessään lisää Velhon olemusta hän toteaa sen olevan ihmisen, jonka henki liikkui oman muotonsa lisäksi lintuna ja käärmeenä.
- Tässä uudessa teoksessa Velhon henki liikkuu riekkona, sanoo Kalle.

Hänen suuriin haavekuviinsa kuuluu myös kolmas operaatio joskus mahdollisesti toteutettavan "Riekon" jälkeen. Siinä tapauksessa se olisi "Käärme", jonka seuraamisen myötä sitten saavutettaisiinkin nykyaika.

s.15 Säveltäjä Ilpo Saastamoisen VELHOMIETTEITÄ  [> Ks. myös IS: Velhomietteitä ~ 1994-95]
Yli puoli vuotta on kulunut VELHOn kantaesityksestä ja kohta neljä vuotta prosessin aloittamisesta. Kun katselin videon vuodenvaihteen tienoilla, en ole sen jälkeen idean parissa työskennellyt - lukuun ottamatta puhelinkeskusteluja.

Olen tehnyt kirjallista tutkimustyötä saamelaismusiikin rytmiikasta. Onpahan sitten eväitä, jos Velholle aletaan kaivata jatkoa joskus tulevaisuudessa. Moni oopperan katsojista varmaankin ihmetteli aika-ajoin, kun jalka ei oikein pysynyt aina musiikin tahdissa. Kuorolaisille asia ei enää ole mysteeri. Harjoittelimme pitkään  sekajakoisten laulujen 2- ja 3 -rytmejä. Alussa ne vaikuttivat kaoottisilta, mutta ajan mittaan pää ja sydän alkoivat hyväksyä tuon uuden rytmisen ajattelutavan. Ja kuitenkaan se ei ole uutta.

Joikuja tutkiessani olen viimeisen vuoden aikana löytänyt pelkästään 13-jakoisista joiuista noin 20 erilaista alajaottelumallia. Jokainen niistä asettaa kakkoset ja kolmoset eri järjestykseen tai erilaisiin ryhmiin.
Velhon rytmit ovat sangen vanhaa perua. Olemme niin länsimaisesti suuntautuneita, ettemme tiedä paljoakaan alkuperäisimmästä itäisestä perinnöstämme. Jospa siitä muistuttaminen onkin eräs Vehon tärkeitä tehtäviä.

Äänitekniikkaan erityishuomio
Olen vilpittömän iloinen Velhon saamasta erinomaisesta palautteesta. Suurin ongelma oli se, jota tiedettiin ennakolta odottaa: äänitekniikan vaikeudet ulkoilmassa suuren ja mahtavan luonnon keskellä.

Laitteisto osoittautui liian pieneksi näin vaativaan esitykseen. Tilanteesta on keskusteltu useaan otteeseen ja suunnitelmia on saattaa tämä puoli kuntoon.

Toiveeni olisi joskus kuunnella Velhoa äänilevyltä sisätilassa äänitettynä. Kuoron hyvä sointi (kiitos Kai-Jussin) pääsisi siinä paremmin esille.

Videolta katsottuna esitys näytti upealta. Minä kun näin oopperan vasta nyt ensimmäistä kertaa! Ei sieltä bändikodasta ennättänyt ulos järven rannalle vilkuilemaan. Katse oli TV-monitoreissa, nuoteissa ja toisissa soittajissa.

Oli upeaa katsella näyttämön värejä parin viimeisen laulun soidessa. Kiitokset Keijo Kupiaiselle, kuten myös kaikille kokonaisuuden luojille.

Muistan, kun joku vuosi sitten Uuttu-Kallen kanssa katselimme Pakasaivon pinnalla laajenevia, ison kalan synnyttämiä renkaita, kuinka pidimme sitä hyvänä merkkinä - tietämättä teoksen laajenemisesta oopperaversioksi.

Kotabändi täydentyy
Ja laajeneminen jatkuu. Kuulin viikko sitten, että uusia tekstejä on jo tulossa. Katselemme niitä tarkemmin, kun tulen harjoituksiin huhtikuussa Pekka Toivasen kanssa, joka on mukana sekä elokuun harjoituksissa kosketinsoittajana, kuten myös esityksissä. Yhtye laajenee lisäksi myös lyömäsoittajalla. Olen ollut siitä yhteydessä Piirpauke -aikojen ystävääni ja soittokumppaniini Tom Nekljudowiin, joka on lupautunut avustamaan kesän esityksiä.

Hän on eräs harvoja sekajakoiset rytmit täydellisesti hallitsevia soittajia näillä main. Näin saamme lisää saundeja esitykseen - ei kylläkään erään musiikkiarvostelijan toivomaan kamarimusiikkisaundin suuntaan. En pidä ajatusta yhtään läheisempänä arktiselle musiikille kuin omaa lähtökohtaanikaan. Yritän pitää lopputuloksen erossa niin rokista kuin sinfoniastakin.

"Sävelsin Kallen tekstiin"
Kuulin, että julkisuudessa oli mainittu aikeesta muuttaa kuoroteksti libreton mukaiseksi. Olihan joku kritisoinut, ettei säveltäjä ollut onnistunut saamaan tätä "oikeaa" murretta esille.

On kuitenkin muistettava, että sävelsin Kallen tekstin - en libretossa kirjoitettua myöhempää muotoa. Olen säveltänyt "...ja tuuli tuuti Lapinlasta komsiossa" enkä" tuuli heilutti Lapin kläppiä".
Vastaavasti Velho-sävellykseni eräs teksti on: "...suuren suothaan, suun tykö", kun olen säveltänyt tekstin "...suuren suothan, suvun luo."

Kysymys on kahdesta aivan eri tekstistä. Kysymyksessä ei osaltani ole paikallis-murteen arvostelu, vaan realistinen näkökulma, että harjoitusten pääpaino on jo olevan musiikin harjoittelemisessa entistä ehompaan kuntoon eikä ajan käyttäminen uuden tekstin säveltämiseen ja sanojen opetteluun.

Tämä ei suinkaan vähennä librettotekstin "oikeakielisyyteen" saattamiseen käytetyn työn arvoa. Itse esityksissä meidän tulee kuitenkin pyrkiä samaan, mistä jo saimme paljon kiitosta kuoron ja solistien teksti kuului ymmärrettävästi, mikä on sangen harvinaista tämäntyyppisissä teoksissa.

Kiitos vielä kerran kaikille. Ensi elokuussa jatketaan!

s.17         Matkailuyrittäjä Meeri Qvist perhehotelli Ylläshuminasta:
...Kun Velhon sävelet alkoivat kajahtaa elokuisissa maastoharjoituksissa Äkäslompolon kylään, ennakkoluulot alkoivat hälvetä. Ennen sitä kukaan ei oikeastaan uskonut menestykseen, kertoo Meeri.

 

20.-22.5.94    Kittilä - yläaste - Velho-harjoitukset (la-su klo 10-19).

21.5.94         "Sua haluan, sua tarvitsen, sua rakastan" - Kari Nordgren, tenori, Pekka Sirola, basso,
                     Velho-kuoro, Kai-Jussi Jankeri, ackompanjemang

 

27.5.94 pe Iisalmen Sanomat - Pirjo Nenola:
Ilpo Saastamoinen uppoutuu saamelaiseen musiikkiperintöön - Velho saa jatkokseen Riekon
(Kuva: Ilpo Saastamoinen säveltää jatkoa Velho-oopperalle. Velho joutuu siirtymään Riekon hahmoon.)

Ilpo Saastamoisen Kalervo Uutun tekstiin säveltämä Velho-ooppera Äkäs-lompolossa sai viime elokuussa innostuneen vastaanoton. Velho saakin viisi uuttaa esitystä tänä vuonna, elokuun viimeisenä viikonloppuna. Kaksi esityksistä on jo loppuunmyytyjä.

Velho saa myös jatkoa. Kesällä 1996 ensi-iltaan tulevasta Riekosta on tehty suullinen esisopimus. Kun Velho kertoo Lapista 1400-1500 -luvuilla, Riekko sijoittuu 1500-1600 luvuille. Velho joutuu syrjään ja alkaa vaeltaa riekon hahmossa. Vallan ottavat vieraat veronkerääjät, papit ja voudit. Riekko kuvaa saamenmaan menetettyä neitsyyttä. Tekijäjoukko on sama kuin Velhoissa, ehkä hieman laajempi.

Ilpo Saastamoinen kertoo, että ensimmäiset Uuttu-Kallen tekstit Riekkoon valmistuvat tänä kesänä. Saastamoinen on varannut marras- ja joulukuun materiaalin säveltämiseen, joten kuoro saa ensimmäiset osat harjoiteltavakseen tammikuussa.

Saastamoinen pyrkii tekemään Riekosta musiikillisesti vastakohdan Velholle. Rytmiikka musiikissa on edelleen pääosassa.

Kuolan perinne talteen
Saastamoinen sai tänä keväänä päätökseen opintonsa Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksella. Hänen suunnitelmissaan on lähteä laajentamaan gradussaan tutkimansa tunturisaamelainen joiku lisensiaatintyön aiheeksi.

Saastamoinen on mukana kolmivuotisessa yhteisprojektissa, jossa tutkitaan Kuolan saamelainen musiikki alusta loppuun sekä musiikin että kielen kannalta. Kyseessä on norjalaisen Tromssan museon projekti, joka rahoitetaan yhteispohjoismaisesta rahastosta. Tromssan yliopiston yhteydessä toimivassa museossa on Pohjoismaiden laajin saamelaisen perinteen äänitearkisto.
Projektissa on mukana tutkijoita ja saamelaisen perinteen tuntijoita niin Suomesta, Norjasta, Virosta kuin Venäjältäkin. Kuolan saamelaisten laulu- ja tutkimusryhmä tunnistuttaa [?] koltilla.

- Kuolan saamelainen musiikki on ollut lähes valkoinen läikkä kartalla. Venäläisillä tutkijoilla on jonkin verran asiaa koskevaa materiaalia, Saastamoinen kertoo.
Kuolasta saatava materiaali nuotinnetaan ja julkaistaan. Suunnitelmissa on musiikki- tai laulukirjasarja, jona ensimmäinen osa olisi lastenlauluja.

Saastamoisen Udmurtissa ja Mordvassa keräämä musiikkimateriaali julkaistaan lähiaikoina äänitteenä Maailmanmusiikkikeskuksen kautta. Yhteydet suomalais-ugrilaisiin kansoihin ovat tiiviit ja Saastamoinen odottaa jo nykyisessä koti-kaupungissaan Jyväskylässä elokuussa 1995 järjestettävää fennougristien konferenssia, johon odotetaan osallistujia 30 maasta. Konferenssi järjestetään joka viides vuosi, joten Suomi joutunee odottamaan seuraavaa konferenssi-isännyyttä pitkään.

Pielavetisten ja keiteleläisten suurprojektin Karhunpeijaisten jatkon suhteen Saastamoisen pöytä on tällä hetkellä tyhjä, mutta karhua ei ole kuitenkaan haudattu. Joensuun Laulujuhlille kesällä 1987 tekemänsä Kaikukeihään Saastamoinen herättää henkiin keminmaalaisten harrastajien kanssa ensi vuoden heinäkuussa.
PIRJO NENOLA

 

Päiväämätön - heinäkuu 1994? s.7  VELHO - tämän koet Ylläksen yössä
Viime kesänä ensi-iltansa saanut Velho-ooppera jäi monien mieleen unohtumattomana, mystisenä elämyksenä, jonka haluaa  kokea tänä kesänä uudelleen. Ajatuksissa Velho-ooppera tuo mieleen noitarummun jykevän, pelottavan sykkeen ja korppien rääkäisyt ja kurahdukset. Vaikka Velho-ooppera kritisoikin nykypäivän elämänmenoa, luvataan siinä ihmisrievullekin tulevaisuutta.
Kannattaa siis käydä katsomassa ja kokemassa Lapin viisautta ja mystiikkaa.

Velho-ooppera esitetään Äkäslompolon Velhoniemessä tänä kesänä 24.-28. elokuuta. Esitykset ajoittuvat myöhäisiltaan siten, että ensimmäinen näytös on illan valossa ja toinen näytös yössä. Kuu on täysi 21.8. mutta pullistelee vielä taivaanrannalla esitystenkin aikana, mikäli pilviverho ei estele.

Velho-ooppera on pikemminkin musiikkiteatteria kuin oopperaa. Sen esiintyjät ovat suureksi osaksi harrastajia, mutta muun muassa musiikki ja ohjaus ovat ammattilaisten käsissä.

Esitystantereella liikkuu parisataa henkeä ja näyttävyyttä Velho-oopperaan tuovat myös mahtavat luonnonmaisemat. Esimerkiksi viime kesän ensimmäisessä esityksessä auringonlasku punasi Ylläksen ja Kellostapulin korkeat silhuetit vaalean-punaisiksi ollen Velho-oopperan suurin ja mahtavin valonheitin.

Tunturit ja järvet olivat puolestaan esityksen mahtavimmat lavasteet, vaikka myös pienen ihmisen, taiteilija Erkki Alajärven käsien jälki sykähdytti sulautuvuudellaan luontoon.

Velho-oopperan sävellys ja musiikin johto on Ilpo Saastamoisen.
Sanoituksen on laatinut Kalervo Uuttu. Ohjauksen on toteuttanut Keijo Kupiainen, puvut suunnitellut Ritva Starck, kuoron valmentanut Kai-Jussi Jankeri ja koreografian tehnyt Pirjo Paavalniemi. Teoksen esittävät Velho-kuoro tanssijoineen ja Pohjantahti-orkesteri. Solisteina oopperassa ovat saamelaiset Jaakko Gauriloff ja Annukka Hirvasvuopio. Esitystekniikka on Rovaniemen Kaupunginteatterin.

Näytöksiin mahtuu 1500 henkeä... Elämyksellistä kesää lomalaisille toivottavat Velho-oopperan tuotannosta vastaavat Kolarin Kyläpelimannit ja kuoro sekä Kolarin Nuorisoseura.

 

Päiväämätön kesä -94 KOLARI (ip): VELHO
> Ks. Torninlaakso 25.8.94 s.10: Sama teksti, mutta eri pääkuva!!!

"Oi ihminen. Maa kuulee valituksen, Maa ottaa vastaan huokauksen, Maa ottaa kivun pois, Maa ottaa tuskan pois, vaikka maa sinun takiasti menetti neitsyyden, sinun takiasti kantaa ryppyjä uumillaan, sinun takiasti kantaa uurteita vanhan naisen vartalolla. Oi ihminen, oi kuule ihminen: Ei maa sinua hylkää, vaikka laskit ajan koinut saivoveteen. Oi kuule, kuule ihminen: Maa voi olla ilman sinua, maa voi olla ilman sinua. Mutta sinä et voi olla ilman maata, koska olet maan lapsia."

Kolarilaisen Velho-oopperan toinen näytäntösyksy on käynnistynyt. Ensimmäisen esityksen hämmennys on vielä hyvin muistissa. Silloin jäi kaipaamaan huipennusta, joka leväyttäisi silmät selälleen. Olisi halunnut mukaansa sen oivalluksen jota pureksia. Sellaisen, joka ei niinkään tulisi tekstistä, vaan toteutuksesta.

Toisen katsomisen jälkeen jäi sama tunne. Sellaista ei voi katsoja etukäteen tietää, mutta huomaa kun sellaisen kohtaa. Sellaisen, joka yhdistää yleisön ja esittäjät. Kaksi kertaa peräkkäin on samalle yleisölle maksimi. Ihminen alkaa seurata epä-olennaista, kun yllättyminen on poissa.

Velho on kiitoksensa ansainnut, kun sen asettaa niihin puitteisiin, missä ja miten sitä tehdään. Sitoutumalla vapaaehtoisesti.

Valot, värit, tarinat, musiikki ja maisema on yhdistetty ehyeksi kulissiksi. Kukin katsoja luonteensa mukaan toivoo erilaisia asioita. Olisin kaivannut rakkauden nousua henkilöiden kautta yli kaiken olevaisen, kaikkine väreineen.

Maanantaina yleisönä olivat koululaiset. Tunnelma muuttuu yleisön mukaan. Yksi piti "hullun kuivana", toinen kaipasi jännitystä, kolmas toivoi pimeää. Monet nauroivat avoimesti, kun jotakin hassua näkivät. Satojen nuorten joukossa oli varmaan yhtä monta henkilökohtaista mielipidettä kuin katsojaakin. Pienet huomasivat kummitukset, opettajat eläytyivät kunnollisesti.

Millaisena Velho kullekin näyttäytyy, riippuu ennakko-odotuksesta. Jos lähtee raatelemaan, sen voi tehdä. Jos lähtee myönteisesti katsomaan, miltähän minusta tuntuu, saattaa löytää paljon hyvää teatteria, joka toimii kasvottomasti ison ryhmän ehdoilla. Kukaan ei nouse valovoimaisesti esiin.

Velholaiset ovat vakavissaan eikä esitystä heitetä puolihuolimattomasti olan yli. Mutta nyt alkutarina on kerrottu, on kerrottu, mistä puitteista itse tarina voisi alkaa. Nyt on luotu tunnelma, jonka pohjalle voisi yhteiset tunteet luoda.

Ehkä ei kuitenkaan ole syytä rajattomaan ylistykseen. Esittäjille ja Uuttu-Kallelle kunnollinen kiitos on paikallaan. Velho on omassa sarjassaan paljon. Esiintyjät ovat panneet itsensä likoon. Pitää muistaa, ettei näytteleminen ole helppoa. Hyvin on saatu tämän perän miehet ja naiset liikkumaan ja eläytymään, heitä kun jäykiksi jörriköiksi sanotaan. Reilusti vaan kädet saveen ja hiekkaan, vaikka ryömien.

Kupiaisen ohjaus, Saastamoisen sävellykset ja Jankerin musiikilliset ansiot täytyy tässä jutussa jättää asiantuntijoiden käsiin. Ei voi räpeltää tai arvostella työtä, jota ei osaa. Osaan olla vain yleisönä. Mutta varmaan juuri hyvien ammattilaisten työ on Velhonkin perusta, selkäranka, runko ja inspiraatio.

Morsian, Annukka Hirvasvuopio jaksoi kantaa kasvoillaan valoa koko näytöksen ajan. Se on tärkeää, yleisö tarvitsee valoisia kuvia, joihin myönteisesti eläytyä. Hänen rooliaan olisi voinut enemmän korostaa. Hänestä olisi toivonut ohjaajan irrottelevan enemmän. Sinisessä vaipassaan hän oli kuin lumitimantti hangella.

Vastaavasti olisi sulhasenkin toivonut nousevan sankaruudessa, ei henkilönä vaan maan maskuliinina voimakkaammaksi. Mutta ehkäpä tarina on tulevina vuosina saava uudet muotonsa. Ehkäpä vielä ei ollut sankaruuden aika. Ehkäpä siihen kuluu koko Lapin maan historian verran. Tässähän ei ollut vielä kaikki, Riekko jatkaa siitä, mihin Velho jää.

Kaikki mielipiteet ovat subjektiivisia ajatuksia. Mutta esitykseen ei voi eläytyä kuin omana itsenään. Kyllä Kalervo Uutun tekstikuvat kauniita ovat, jos valitsee kauniit ja pakenee pahoja haltijoita: "Oli maa, jossa kesävyö tuhlas talvipäivän valon, niin että kuuhuenki hääty kulkea tähtituikuitten loistheessa, loistheessa."

'Tuli maahan pieni väki..." (jne.)
"Syyskesän tietämissä nousi kuuhut tunturhiin... (jne.)
"Jos saan maata vieressästi ensi vyön... (jne.)
"Oi ihminen. Tunne pienuutesi, siitä alkaa suuruus..." (jne.)

Enkö vain jo odotakin uutta oopperaa, Riekkoa. Että kuulisin, että näkisin, kun uusi syntyy. Taas valitsisin kauniin ja valoisan, ettei tähti katoa, ettei kuu sumuun uppoa eikä aurinko sammu. Jättäisin raa'an ja ryötän kuulematta, että henkevyys saisi tilaa.

 

7.8.94 Lapin Kansa s.5 - Kolari, Jaana Siitonen (teksti ja kuvat):
Riekko-oopperan käsikirjoitus jo valmis - Velho-oopperan harjoitukset käyntiin Velhoniemessä
(Kuva II: Kalervo Uuttu on laatinut libreton jo seuraavalle oopperalle, Riekko-oopperalle, joka on jatkoa Velholle. Sen jälkeen valmistetaan vielä Käärme-ooppera, mikäli innostusta piisaa...)

Viime kesänä yleisömenestyksen kokenutta Velho-oopperaa valmistetaan jälleen esityskuntoon. Harjoitukset Velhoniemessä käynnistyivät perjantai-iltana, jolloin tutut äänet kaikuivat tyynessä, kosteassa ilmassa koko Äkäslompolon kylän ylitse.

Turisti-Velhon tamineissa harjoituksissa käväissyt Kalervo Uuttu aikoo jälleen vaihtaa asunsa arvokkaamman ja pelottavamman roolihahmonsa mittaiseksi. Vakavana Velhona Uuttu aikoo jälleen ladata sanomaansa yleisölle, jota on tulossa runsaasti myös tänä kesänä katsomaan Velho-oopperaa. Esimerkiksi lauantain näytös on jo loppuunmyyty.

Panokset Kalervo Uutulta eivät ole Velho-oopperaan loppuneet. Seuraavan oopperan, Riekko-oopperan, käsikirjoitus on jo puhtaaksikirjoitusta vaille valmis. Myös Riekolle häämöttää jo jatkona Käärme-ooppera, jonka Uuttu aikoo tehdä aikanaan.

- Ihmisellä täytyy olla aina unelmia. Ei niiden tarvitse välttämättä täyttyä, mutta unelmia pitää olla, toteaa Kalervo Uuttu tulevista oopperoistaan. Hän vierittää syyn jatkoajatuksista ohjaaja Keijo Kupiaisen niskoille, joka ehdotti Velholle jatkoa.
- Mulla ei olis käynyt mielessäkään, Uuttu väittää.

Jotta oopperoita syntyisi, täytyy Uutun mukaan pysyä henkisesti kasassa, koska tyhjästä librettoja ei väännetä.
- Ei voi synnyttää ilman tuskaa, sanovat naiset.

Jos Velho-ooppera kertoi menneistä, niin Riekossa tullaan lähemmäksi tätä aikaa. Riekko- oopperassa on Uutun mukaan ollut pakko panna pirkkalaiset, saamelaiset ja papit taistelemaan henkistä taistelua.

- Velho oli musta ja pappi valkea. Mustan ja valkoisen välillä on aina yhteenottoja eikä mustan ja valkean taistelu ihmisen sisälläkään pääty koskaan. Näin tietävät ne, jotka tuntevat ihmisen. Meikäläinen on syntymähullu ja siksi tunnen ihmisen. Välillä hulluus on riesaksi, välillä siunaukseksi, Uuttu heittää.
Velho on Uutun mukaan väkevä voima, joka antaa kaikkensa ja joka välistä myös ottaa kaiken.

Riekossa Velhon aika päättyy samalla kun loitsun aika päättyy, mutta Velho jättää herätyssanansa naisen taakse. Velho nimittäin tietää, että tanssikenkä on keveämpi heinäkenkää. Heinäkengässä on ajan paino, mutta tanssikenkä ei tunne huomisen huolta, Uuttu selvittää.

Uuttu miettii, että jotenkin olisi ollut hyvä jättää oopperoiden teko Velho-oopperaan, mutta toisaalta jos oopperoita on tullakseen, niin antaa tulla.
- Jos niiden ei antaisi syntyä, niin en saisi rauhaa. En tiedä, onko yhteiskunta valmis ottamaan niitä vastaan ja jaksavatko laulajat olla mukana jatkossakin, mutta käsi-kirjoitus on valmis. Vain puhtaaksikirjoitus puuttuu.

Riekko-oopperaa on Uutun mukaan tarkoitus tehdä Velho-oopperan tekijänimin, koska yhteinen sävel on löytynyt.
- Säveltäjä Ilpo Saastamoisen kanssa olemme henkisessä mielessä löytäneet toisemme ja tiedämme sanomattakin, mitä aiomme sanoa. Suurella nöyryydellä tätä teemme, Uuttu kertoo.

"Harjoituksia mahdollisimman niukasti"
Ohjaaja Keijo Kupiainen kertoo Velho-oopperaa rakennettavan tänä kesänä mahdollisimman niukoilla, mutta silti riittävillä harjoituskerroilla, jotta esiintyjien mielenkiinto ei mahdollisen väsymyksen vuoksi herpaantuisi. Velhoahan tehdään suureksi osaksi talkoilla.

- Tänä viikonloppuna harjoittelemme ensimmäisen näytöksen kuntoon, seuraavana viikonloppuna toisen. Sen jälkeen harjoituksiin  tulee mukaan bändi ja hoidamme tekniikan järjestykseen. Intensiivistä, jokailtaista harjoitusta on vain yksi viikko ennen esitysiltoja, sillä olemme jo kertaalleen tämän opetelleet ja esittäneet, Kupiainen toteaa.

Velho-oopperalle jatkon tekemistä Kupiainen ehdotti Kalervo Uutulle viime kesänä Velhon saaman menestyksen innostamana. Kupiainen esitti Uutulle Lapin trilogian valmistamista.

- Lapin historia on niin laaja, että siitä riittäisi aineksia vaikka kuinka moneen juttuun, mutta kolmen oopperan tekeminenkin on yhteensä kymmenen vuoden urakka. Se ei ole iso aika laajasti ajateltuna, mutta yhdelle ihmiselle se on mittava.

- Festivaali-ideaa meillä ei missään tapauksessa ole. Haluamme kuitenkin tehdä tätä niin kauan kuin porukalla riittää innostusta. Pakkotilanteessa tällaista ei voi tehdä, Kupiainen korostaa.

Velho-oopperaa esitetään Äkäslompolossa 24-28. elokuuta joka ilta klo 20.30-23.00.

 

20.8.94 Kuukkeli N:o 13 s.2 (K. Kaulanen): Loppukesän mietteitä
... Entäpä suomalaiset? ...Ylläs Soikoon täytti paikkansa ja loi heinäkuun puolivälin käyttöasteisiin mukavan pikku piikin.

Onneksi edessä on Velho, joka liikuttaa väkeä raitilla harjoitusjaksot mukaan luettuina useita viikkoja, vaikkakin varsinainen huippu ajoittuu yhden viikonlopun ajalle. Mutta se onkin sen luokan rysäys, että voidaan todella puhua Velho-sesongista. Parasta siinä on ajankohta, joka olisi muuten täysin hiljainen hetki kesän ja ruskan välissä.

Velho-oopperan merkitys matkailuelinkeinolle on siis kiistaton. Muistaa pitää myös mitalin toinen puoli: ilman matkailun luomia puitteita ja palveluvarustusta esityksen toteuttaminen olisi ollut suunnattoman paljon vaikeampaa.

Sitten tulee ruska, värikkäänä tai vähemmän värikkäänä, mutta tulee kuitenkin. Tekemistä on tarjolla moneen makuun, niin luonnossa kuin iltaisin sisätiloissa. Ja vaikka lehdet varisevatkin, jatkuvat hyvät ulkoiluilmat pitkälle lokakuun puolelle. Käyttäkää ihmeessä hyväksenne. Tavataan siis Velho-oopperan katsomossa, Varkaankurun luontopolulla, tai miksei vaikka tanssipar...

 

20.8.94 Kuukkeli N:o 13 - Tekstit kohta valmiina, sävellystyö alkaa - Velhon jälkeen Riekko
Velho-oopperan esitysten viime sävelten vaiettua Uuttu-Kalle aloitti kunnon rentoutumisputken. Eräänä yönä hän piti pottumaalle kahden tunnin saarnan, lipputangon juurella seisten. Siitä alkoi Riekko-oopperan luominen. Ensimmäinen näytös on jo puhtaaksi kirjoitettu ja Ilpo tarttuu nuottikynään loppuvuodesta. Tavoitteena on, että ensi-ilta olisi mahdollinen jo syksyllä 1996.

Siemenen Velhon jatkolle Uuttu-Kalleen kylvi Kupiaisen Keijo, joka alkoi jo viime kesän harjoitusvaiheessa puhua siitä, että hommaa ei saa jättää tähän. Kallen sisällä ollut tyhjyyden pelko oli hyvää itämisalustaa. Saman tien syntyi ajatus kolmannestakin osasta, jolla silläkin on jo nimi valmiina: Käärme.

Kalle myöntää, että hän on käynyt itsensä kanssa taistelun, joka oli suurempi kuin tähtien sota. Hänellä on kuitenkin sisäinen pakko tehdä jutut valmiiksi.

Ilpo Saastamoinen on iloinen Kallen päätöksestä ja valmis käymään sävellys-työhön. Hänen mielestään aika on otollinen tällaisille teoksille.

- Ihmiset ovat heränneet miettimään niitä arvoja, joita tuomme esille. Hän on tullut juuri Kuolasta, missä on ollut keräämässä sikäläistä saamelaista musiikkia. Matkalta on löytynyt myös runsaasti ideoita, vaikutteita ja henkeä uuteen koitokseen.

"Miekka on leukua purevampi"
Ajallisesti Riekko alkaa siitä, mihin Velho päättyy. Velholla oli henkisessä mielessä monta muotoa, Kalle kertoo.

- Kolmen vastuksen kovettamana se pakeni linnun hahmoon, riekkoon, jolla ei ole laulunlahjaa, mutta jonka elämänriemu purkautuu naurussa.

Riekko-oopperan alussa lapinvaimo Inga synnyttää tyttären kolmen jumalan suojeluksessa. Isä Pierra toivoo poikaa, mutta ei halveksu tyttöäkään, vaan pyytää tälle jumalilta kaikkea hyvää.                  
"Aika kuluu, mutta ei lopu ajan suopunki." Niin kertoo ajan joiku.                  

Pirkka Pirkkalainen saapuu Lappiin ja sanoo luihuille lappalaisille olevansa jalompaa sukua ja omistavansa kuninkaan kirjan. Se antaa hänelle vallan verottaa lappalaisia.                  

Pirkka vie Ingan ja Pierran tyttären mukanaan: niin menetti Lappi neitsyytensä. Kolarinsaaren vanhan kirkon lähettyvillä on paikka, missä pidettiin ennen suuria markkinoita. Väkeä tuli niin etelästä kuin pohjoisesta, aina Ruijan rannoilta saakka. Niinpä on luonnollista, että myös Riekko-oopperassa on suuri markkina-kohtaus. Teos päättyy kristinuskon tuloon.

- Velho tunsi, että hänen aikansa oli ohi ja sanoi: "Vaivun pitkään loviuneen ja jätän herätyssanat naisen taka, sillä nainen on lähellä luontoa."

Pikkunen pätkä aikaa         
Ilpo kertoo varanneensa tälle vuodelle aikaa sävellystyön aloittamiseen.
- Tarkoitus olisi päästä harjoittamaan kuoroa jo ensi vuoden puolella, jolloin ensi-ilta voisi, olla syksyllä 1996. Sitä ennen, vuoden kuluttua, esitetään vielä Velho-oopperaa.

Vaikka hanke on jo näin pitkällä, ei mitään virallisia päätöksiä ole tehty puoleen eikä toiseen. On olemassa vain muutaman ihmisen sitoutuminen henkisellä tasolla. Kyseessä on kuitenkin niin mittava kulttuuriteko, että uskoisi sille löytyvän myös toteuttamisvoimaa.

Erityisen tärkeänä Ilpo pitää nuorten mukaan saamista.
- Lapsia asia kiinnostaa, mutta alle 20-vuotiaatkin pitäisi saada innostumaan.

Ongelmaton ei ole myöskään esityspaikka. Kalle ja Ilpo eivät kuitenkaan kanna tässä vaiheessa huolta toteuttamisesta, heidän tehtävänsä on luoda sanat ja sävelet. Ja kun Riekko on valmis, on vuorossa Käärme, joka johdattelee Lapin ihmiset jostain 1700-luvulta nykyaikaan.

- Näitten tekeminen kyllä kestää meän elämän ajan, Kalle toteaa.
- Meile ko on annettu vain pikkunen pätkä ajan suopungista.

 

20.8.94 Kuukkeli N:o 13 s.6: Velhon toinen tuleminen
Vuosi on kulunut Velho-oopperan ensiesityksistä. Niiden saama suosio oli sitä luokkaa, että näytösten jatkuminen tänä syksynä on luonnollista. Ja mikä on jatkaessa: porukka on pääosin sama ja samanlainen on sen innostus. Mutta paljon uuttakin lupaa velhotoimikunnan puheenjohtaja Hilja Liimatainen. Uutta, entistä parempaa ja vaikuttavampaa.

...Mielenkiintoista on se, että tulossa on erittäin paljon Velhon jo viime syksynä nähneitä. Kyseessä ei ole siis mikään valmiiksi pureskeltu kertakäyttötuote, vaan elämys, joka halutaan kokea uudelleen.

Innostus elää
Itse esitys on kokenut joitakin muutoksia, joiden Hilja kertoo olevan ehdottomia parannuksia. Orkesteriin tulee vahvistukseksi lyömäsoittaja ja kosketinsoittaja. Myös koppikuoroon tulee lisää väkeä aina Jyväskylästä ja Helsingistä asti.
Näyttämölle panoon on niin ikään tulossa uutta. Sanalla sanoen: esitys on jalostunut jokaiselta osaltaan.

Eipä siis ihme, että esiintyjäjoukkoon taas innoissaan päästyään irti. Ooppera kaikkine kokemuksineen on talven aikana muhinut alitajunnoissa ja sisäistynyt uusiin mittoihin. Muutokset ovat piristäneet, ja kun harjoitusaikakin on suhteellisen tiivis, ei edes väsymisilmiötä ole pelättävissä.

Porukka on pääosin sama kuin ennenkin. Muutamia muutoksia on tietenkin tullut, eli jokunen on joutunut jäämään pois.
- Poisjääneet ovat yleensä itse hankkineet tilalleen uuden ihmisen, Hilja kiittelee.

Kaikki ammattilaiset ovat edelleen mukana, eli Rovaniemen kaupunginteatterin ja Kansallisoopperan ihmiset ovat jälleen paikalla...

20.8.94 s.7 Kuukkeli: Tunnelmia Velho-oopperan harjoituksista > Ks. valokuvia

20.8.94 la Pohjolan Sanomat - Teksti Nina Susi:  Kotakansan kasvot
Velho, vars. pahansuovasta tietäjästä käytetty nimitys, väittää tietosanakirja (-76).

Pahansuopa? Kukaan harjoitustantereella liikkuvista hahmoista ei näytä pahan-suovalta. Ainoa edes hieman äreänoloinen on ohjaaja Keijo Kupiainen, joka nojautuu eteenpäin aution lankkuistuimisen katsomon kuudennelta riviltä, nousee pystyyn, heiluttelee käsiään ja mulkoilee ensin taakse- ja sitten eteenpäin:
"Miksi tämä ääni ei kuulu tuonne kentälle?!" "Takaisin kummulle! Ja makuulle joka sorkka!"

Ensimmäinen mylvähdys oli tarkoitettu äänitarkkailijoille, jälkimmäinen hänen edessään alempana seisovalle kasvomerelle, Vanhan Lapin kotakansalle.

"Kuherruskuukausi on ohi", esittää arvionsa Kupiaisen äänenkäytön intensiteetistä katsomon takana vapaahetkeään Matti Wuoren Titanicin kansituolilla kuluttava Kuaddalva-vaakalintu.
"Viime kesänä se kohteli meitä varovaisemmin."
"Mutta myönteinen asia tämä tietysti on. Sehän on vain huomannu, että meitä voi käsitellä vähän niin kuin ammattilaisia.

Likipitäen ammattimaiselta kaikki kyllä näyttää, aina pukeutumistilojen takana Äkäslompolon rannalla savuavan kahvinuotion ympärillä hääräävän Ulla-Maija Frimanin letunpaistoa myöten.

Ämpärikaupalla taikinaa pusikkoon raahannut Friman kertoo, että hän joutui haltijoiden ja maahisten maailmaan vahingossa kuin Liisa ihmemaahan lastensa ja miehensä perässä. Jälkikasvua vietiin ensin velholasten tanssiharjoituksiin, ja sitten miespulasta kärsivät velhottaret sieppasivat Manun:
"Myöhemmin meistä muista ei enää sen kummemmin kyseltykään, mutta että tuleeko Manu varmasti vielä, sen ne kyllä aina muistivat varmistaa."

Ja Manu on tullut. Koko perhe, isä ja äiti sekä neljä lasta ja koira, viettää nyt aikaa Velhoniemellä. Viimeisenä eli varsinaisena näytösviikkona ei palata enää edes öisin kotiin kääntymään.

Hulluudeksi sanoo Anneli Rautio tuollaista. Oikeastaan hän kyllä puhuu itsestään, mutta käden liike ja sanojen valinta antavat ymmärtää, että diagnoosi on yleistettävissä.

Rautio seisoo pienessä varastovajassa ja kyselee lähimmältä oviaukon ulkopuolella seisovalta, että "mitähän sie olet vailla?" Oviaukon edessä on tungos, josta erottuu tummennettuja tunturikansan kasvoja ja josta kuuluu näyttämön taakse sopivia maallisia, vähemmän velhomaisia kysymyksiä:
"Onko yhthään parempia? Eikö? No ota kiinni, jos sellainen tulee vasthaan!"

Rautio on hieman väsynyt mutta onnellinen jaetussa hulluudessaan. Hän epäilee, että moni yritti Velhon lumouksesta ensimmäisen vuoden harjoitus- ja näytäntöruletin jälkeen irti mutta epäonnistui. Loitsu kestää, ja niin Rautionkaan ei auta kuin kutoa yhä uusia villapaitoja.

Oli maa, jonka muoto kiehtova oli ko naisen vartalolla, laulaa kotakuoro taas kahvitauon jälkeen. Ja toden totta. Niin silloin ennen kuin yhä vieläkin näkymä yli hämärtyvän Velho-niemen kohti kumpuilevia tuntureita on vaikuttava. Mieleen tiivistyy ymmärrys kotakansaa kohtaan: heidänkin oli omassa maailmassaan yritettävä ymmärtää, käsitteistää ja vaikuttaa. Heillä ei ollut höyrykonetta, piilastuja tai toisen kertaluvun predikaattikalkyylia, mutta heillä oli velhoja.

Hämärä tihenee lisää, ja jo pitkään istuallaan pysynyt Kupiainen kertoo, että seuraaviin harjoituksiin voi tulla vaikka verryttelyasussa.