VELHO-MATERIAALIA I 1993-

VELHO-MATERIAALIA

Kooste muodostuu jo julkaistuista esitteistä, omista kirjoituksista esitelehtiin yms:een, julkaisemattomista päiväkirjamerkinnöistä ja erilaisista luonnoksista.

Ilpo Saastamoinen - Kalervo Uuttu (1993)  -  VELHO -ooppera (~ 85')

 

VELHO I

1.            Oli maa                                                                   3’50

2.            Kahdeksan vuodenajan kansa                                    2’50

3.            Kahdeksan vuodenaikaa                                            4’

4.            Poro                                                                        3’50

5.            Puun loitsu                                                               1’40

6.            Velho-noita                                                               4’05

7.            Haltiat                                                                      9’

8A.            Jumalat                                                                  4’

8B.            Seitarukous                                                             2’05

8C.            Seidat                                                                     5’10                                   

yht.             38’30

 

VELHO II

 

9.            Veden loitsu                                                            3’20

10.            Veren loitsu                                                           1’

11.            Karhun laulu                                                          4’45

12.            Lussin Pieti -riepu                                                   5’25

13.            Kosiomatka                                                            3’20

14.            Saivo                                                                     4’

15.            Korpin loitsu                                                           1’50

16.            Käärmeitten parittelu                                               2’35

17.            Manalaisen loitsu                                                     1’35

18.            Aarnihauta                                                              4’25

19.            Uhraaminen autiomaan emännälle                            2’45

20.            Ihmisen valitus maalle                                             5’

21.            Maan laulu ihmiselle                                                6’05                                   

yht.             46’

                                                                                                           

1994-1995 syksyllä-talvella:

Ilpo Saastamoinen: Velhomietteitä.
Kun olen kertonut tuttavilleni, että tähän mennessä Velhon on käynyt kokemassa noin 15000 ihmistä kahden kesän aikana, on se herättänyt yleistä kunnioitusta. Kiitos tästä suorituksesta ei lankea ainoastaan Velhon tekijöille vaan myös niille lukuisille ihmisille, jotka ovat vaikuttaneet Velhon myönteiseen julkisuusarvoon joko lehti- yms. kirjoitusten tai suullisen viidakkopuhelimen muodossa. Kokemuksieni mukaan noin kaksi kolmesta ihmisestä tietää Velhosta ainakin jotain. Mikään mainostus ei kuitenkaan korvaa sitä, jos itse esitys olisi keskinkertainen. Toivotaan että kesän -95 esityksistä näkyy hioutuminen samalla tavalla kuin se näkyi viime kesänä vuoteen -93 verrattuna. Erityisen iloinen olin kuultuani kuoron Torniossa esittämän lyhennelmän nauhalta. Se osoitti, että sisätiloissa kuoro todella toimii erinomaisesti. Siitä kiitos Kai-Jussi Jankerin sinnikkäälle harjoitustyölle kuorojen kanssa. Milloin olisi aika levyttää ainakin osa Velhosta?

On selvää, että jos Velho siirtyy syrjään kesällä -96 valmistuvan Riekon tieltä, ei sen esittämistä kuitenkaan kannata lopettaa kokonaan. Mielestäni Tornion nauha osoittaa, että osia Velhosta voidaan siirtää sisätiloihin kuoromuotoisena. Sellaisena sitä voitaisiin siirtää eri puolille Suomea (ja mahdollisesti myös ulkomaille) ilman suurta rekvisiittaa. Luonnollisesti näkövaikutelma on silloin kokonaan toinen, mutta nämä menetykset voidaan korvata sisätilojen kuorosaundilla, joka ilman muuta tulee edullisemmin esille konserttiversiona. Esityksen hiominen konserttiversioksi tietysti sisältää vielä paljon työtä, mutta ei käsittääkseni liiaksi. Kun kerran jokin asia on opeteltu hyvin, niin miksi jättää sitä unholaan. En pitäisi mahdottomana ajatuksena, että katkelmia Velhosta voitaisiin harjoitella myös koulukuorojen puitteissa, jos vain halua löytyy. Koululaissovituksista voidaan aina neuvotella musiikinopettajien kanssa. Tällä tavalla saisimme jatkuvuutta näin hienosti alkaneeseen suuren alueen kattavaan kuorolauluperinteeseen, jonka myönteiset sosiaaliset vaikutukset ovat jo hyvin Velholaisten tiedossa. Myös naapuripitäjien nuoret voisivat tavata toisiaan vaikkapa tulevan Riekon merkeissä.

Riekosta puheen ollen - sen teemat ovat suurin piirtein valmiina ja kuorolle sovittaminen käynnissä. Aikataulu kylläkin painottuu syksyn -95 puolelle. Sitä ennen on selvitettävä, sijoitetaanko pääkuoro orkesterin yhteyteen vaiko kentälle ja kuinka suuri tuo kuoro silloin tulisi olemaan. Liikkumisen kannalta on tärkeää, että ainakin osa kentällä esiintyvistä hallitsisi musiikin edelleen ulkoa kuten Velhossa on tehty. Toisaalta paikallaan pysyvän kuoron ei tarvitsisi osata ihan kaikkea ulkomuistista. Se helpottaisi tietenkin harjoitusaikataulua. Kuoron äänentoiston kannalta paikallaan oleva kuoro olisi ilman muuta ihannetapaus, mikäli kentälle muuten riittää liikkuvia esiintyjiä.

Riekossa on viitisenkymmentä eri musiikkinumeroa. Osa niistä on kuitenkin hyvin lyhyitä ja keskenään samaksi sävelmäksi yhteen sidottuja. Lisäksi solistiosuuksia ja välisoittoja on huomattavasti enemmän, joten Riekon opettelun ei pitäisi olla sen vaikeampi tehtävä kuin mihin jo olemme tottuneet Velhon parissa työskennellessämme. Lupaan omalta osaltani tehdä parhaani, jotta Riekosta tulisi vähintään samanlainen kokemus kuin mitä Velho myös ensi kesänä tulee olemaan.

 

Esite (1994):
VELHO VALLOITTAA JÄLLEEN YLLÄKSEN RUSKAA

Kolarin Kyläpelimannit ja Kuoro ry:n sekä Kolarin Nuorisoseura ry:n suururakan VELHO-OOPPERAn kantaesitys oli Ylläksellä 27.8.1993, Äkäslompolon Velhoniemessä. VELHO, joka on Länsi-Lapin (Kolari, Kittilä, Muonio, Enontekiö, Pello ja Ruotsin Pajala) musiikin ja tanssiharrastajien ainutlaatuinen kulttuuriteko ja voimannäyttö. VELHO on kunnianosoitus Lapin luonnolle ja ihmiselle. VELHO on Lapin tähänastisista laajin hanke koota yhteen alueen musiikkiteatterin tekemiseen kykenevät harrastajat.

Ainutlaatuisessa musiikkiteatterissa Lapin tunnetun 'velhon" Kalervo Uutun sanoitus ja Ilpo Saastamoisen sävellys kumpuavat arktisten kansojen alkuhämäristä näkyminä ja improvisoitujen esitysten sarjana. Äkäslompolojärven syysillan hämärtämässä tunturimaisemassa VELHO on aidoimmassa ympäristössään. Oopperan ohjaa Suomen Kansallisoopperan suunnittelupäällikkö Keijo Kupiainen. Lavasteet ovat taiteilija Erkki Alajärven ja puvustus käsityön lehtori Ritva Starckin käsialaa. Oopperan 100-päisen kuoron johtaa Kansallisoopperassa vuosia työskennellyt Kolarin kanttori-urkuri Kai-Jussi Jankeri. Koreografia on Pirjo Paavalniemen.

Solisteina esiintyvät Lapin ihmiset: Annukka Hirvasvuopio ja Jaakko Gauriloff. Esitystekniikasta vastaa Rovaniemen Kaupunginteatteri / Lapin Alueteatteri.

VELHO VASTA AJAN HENKEEN
VELHO on viesti tämän ajan ihmiselle. Viime kesän neljän esityksen kävi katsomassa n. 7000 oopperavierasta. VELHOn viiden iltanäytöksen täyteen myydyt katsomot tuovat alueelle tuhansia uusia oopperavieraita. Kulttuuritarjonnan ohella VELHO monipuolistaa Ylläksen kesämatkailua. Itse asiassa se on luonut itsenäisen VELHO-sesongin - VELHO-viikon, jolloin Ylläksen alue verhoutuu velhoasuun.

VELHO valloittaa jälleen yleisönsä uudessa ruskassa 24. - 28.8. 1994.

 

VELHO-OOPPERA
- I Näytös


On ajan alkuhämärä

On vain maa, vesi, tu[u]li ja ilma

Ajan rihma juoksee alun kielaimesta.

Jostakin tuli ihminen, joka alkoi mitata aikaa auringosta, kuusta ja tähdistä.

Tuliko poikalapsi karhusta ja saamenvaimosta, kuka tietää?

Vai syntyikö uusi elämä niistä luista, jotka oli louhikkoon vatkattu?

Kuitenkin tuuli tuuli lapinlasta komsiossa ja kantoi siihen tarujen kultaa.

 

Ei ollut ihmisen hyvä olla yksin Lapinmaassa.

Jostakin tuli poro ihmisen kumppaniksi.

Porossa oli koko ihmisen elämä, kehdosta hautaan.

Voi minun kultaporoni, voi minun elämäni.

Velho oli omalaatuinen ihminen, jonka varjo oli pitempi kuin muiden.

Siksi hän oli pelätty, vihattu, kunnioitettukin yhteisön johtaja.

Velholla oli hallussaan sana.

Sanoista tuli nuotiosavun hajuisia haltiatarinoita. Tarinoista syntyi loitsuja.

Loitsuista lauluja, joita tunturituuli kuljetti maan ääriin.

Pahaisena karva-pakanana Velho palveli kiveliön avarassa kirkkosalissa seitaa

ja välitti jumalien tahdon.

Kuitenkaan Velho ei palvellut kiveä ja kantoa sinänsä,
vaan kiven ja kannon sisällä olevaa suurta henkeä,
sitä, joka kaikkein suurin on.

 

II Näytös


Niin väkevästi, väkevästi on Vanha Lappi loitsinut aikoina, entisinä silloin.

Verelle ankarasti, puulle lempeästi.

Karhulle Lappi laupiaasti lauloi, koska se oli kaikkein lähinnä ihmistä.

Koska karhun suonissa virtasi Velhon veri, veri tumma kuin yö.

Miehen ja naisen välinen arka rakkaus heräsi taljan päällä,

he katselivat, kuinka jutasi tähtiraito taivaankannen kinoksilla.

Lussin-Pieti -rievun ja kuninkaan tyttären hauras rakkaustarina alkoi...

Alkoi myös valkean ja mustan linnun, riekon ja korpin välinen taistelu

ihmismielen syvissä syövereissä.         

Ahneuden käärmeen tumma varjo lankeaa ihmissielun valkealle hangelle.         

Oi suuri Autiomaan emäntähaltia, siunaa kuitenkin siemen, siunaa uusi elämä.

Oi, kuinka valittaa äiti maalle, emolle, ämmiselle

Maalle, joka ihmisen tekemiä uurteita kantaa vanhan naisen vartalolla.         

Oi, kuinka maa laulaa ihmiselle, ikuiselle lapselleen.

Maa, joka rakastaa ihmistä, niin kuin äiti lastansa rakastaa.

 

Ruotsink. esite (1994?):
VELHO OPERAN - YLLÄS 24.8.94 - 28.8.94

I början av den färggrannaste sensommaren öppnar sig porten till en exotisk lappländsk kulturupplevelse i Äkäslompolo, Velho operan. (Velho = en shaman, nåjd)

Verket har komponerats av Ilpo Saastamoinen, som är känd for sina utvidgade studier och sitt vetande om de arktiska regionernas mystiska musikarter. Många rytmiska och melodiska pärlor härstammar ur glömda gömmen, ofta improviserade i föreställningen. Texterna är också gamla men bearbetade av den lokala Velho-gestalten Uuttu-Kalle.

För regin svarar Keijo Kupiainen, produktionsledare vid Helsingfors Nationalopera

 

Verket är en lovsång till naturen, dess varelser, växter, djur, och människor. Gamla myter och gudar blir föreställda genom olika sejdsånger, ramsor och danser. Allt kulmineras i de två sista akterna, där operans budskap, nödrop till Moder Jord ömt men samtidigt starkt utropas

Den stora kören, över 100 sångare från Västra Lappland, spelar huvudrollen i operan. Några sånger är dock tonsatta för solister, den unga tolkaren Annukka Hirvasvuopio och joikkaren Jaakko Gauriloif.

De fern föreställningarna ska äga rum vid en sjö vid foten av fallet Ylläs, en perfekt omgivning för Velho. Scenbilden har skapats av Erkki Alajärvi från Sodankylä.

Hela den lilla byn Äkäslompolo blir Velho-centrum i augusti. Hotellen och restaurangerna bjuder på Velhorätter och -drinkar, det finns utställningar, det anordnas utflykter mm, allt som har något med den lappländska traditionen att göra.

Över 7000 musikteatervänner fick uppleva Velho förra sommaren. Var och en hittade sina rötter, smälte sig i den mystiska traditionen eller hörde Naturens rop. I vilken form vill Du uppleva det? Du är väl kommen.

Föreställning 1 h 30 min
Orkester: Pohjantahti -band
Kördirigent: Kai-Jussi Jankeri
Koreografi: Pirjo Paavalnierni
Produktion: Kolarin Kyläpelimannit ja kuoro ry
                 Kolarin Nuorisoseura

 

Saksank. esite (1994?):

VELHO OPER - YLLÄS 24.08.94 - 28.0894 FINNLAND

In der VELHO-Oper erleben Sie einzigartiges Musiktheater: Motive, Text und Melodie entspringen der uralten Mythologie der arktischen Völker und des Landes der Lappen.

VELHO ist ein Loblied auf die Natur, die Geister und die Menschen Lapplands. Die Handlung der Oper erschliesst sich in einer Serie szenischer Bilder und teilweise improvisierter Auftritte.

VELHO ist aber auch eine Botschaft an unsere Zeit. Mit faszinierender Offenheit, aber auch dramatischen Wendungen gibt sie Antworten auf unausgesprochene Fragen - dem verbissenen Jogger, der vor sich selbst davonläuft. Dem Menschen, der sich im ständigen Frust eines überspannten Lebens ausgebrannt fühlt.

Und dennoch: VELHO ist mitreissend optimistisch, überschäumend vor Lebens-freude, auch angesichts des Todes. Requiem und Apotheose in einem.

Premiere hat VELHO 1993 in der herbstlichen Natur Lapplands. Damit erlangt Ylläs eine neue Dimension als ein Mittelpunkt lappländischer Kultur.

Die texte sind aus alter lappischen Literatur, bearbeitet von dem örtlichen Velho-Geist Uuttu-Kalle.
Komponist: Ilpo Saastamoinen, berühmt wegen seiner Studien und Kenntnisse aber die traditionelle Musik der arktischen Gebiete.
Leitung: Keijo Kupiainen, z.Z. verantwortlich für die Produktionsleitung in der Nationaloper Helsinki.

 

Die wichtigste Rolle in der Oper spielt der grosse Chor, mehr als 100 Sänger aus Westlappland. Einige Szenen werden von Soloisten, dem Joikusänger (Joiku = typisches lappisches hochstimmiges Singen) Jaakko Gauriloff und der jungen Interpreterin der lappischen Musik Annukka Hirvasvuopio aufgetreten.

VELHO bringt ihrem Zuschauer aber auch eine Botschaft: In den zwei letzten Szenen kulminiert sich der dramatische Notruf eines kleinen Menschen an Mutter Erde, demütig, stark und letzten Endes optimistisch.

Etwa 7000 Gäste haben die magische VELHO-Oper im ersten Aufführungssommer -93 erlebt. Das kleine Dorf Äkäslompolo unter den Füssen des Fjells Ylläs wird im August -94 wieder zu einem VELHO-Dorf verändert und dekoriert. Es steht Ihnen vielseitiges Program, u.a Ausstellungen, Flossfahrten, Rauchsauna, Kotenabende, Hexensuppe... zur Verfügung.

Sie sind herzlich willkommen in der VELHO-Aufführung - ein Erlebnis womit eigentlich nichts vergleichbar ist.

[Tekstikatkelma:]

Es war einmal in Lappland eine abscheuliche Hexe. Eine Schurkin von Hexe, ein Ausbund an Zorn und Grimm, eine Zauberin, der Wind und Feuer untertan, mit alien Wassern gewaschen, auf Grabhügeln schlummernd, dem Dröhnen des Erdinnern lauschend, getrockneten Fliegenpilz schnupfend, dem Trunk verfallen, um die Geheimnisse der Hexentrommel wissend, den Willen der Götter erahnend

...Gevatterin Sonne, Du güldene. Danke dafür, dass Du uns mit Deinen Lichtstrahlen bedenkst. Und den Schatten vom Fjäll verjagst. Beehrst Du uns mit einem Besuch, backen wir Dir Blutbrot, auf dass es Dir gefalle und Du Erde, Wasser und Luft wärmest...            

...Dein Abbild tragen wir im Rundgang um die Rentierhürde. Gehst Du fort, sagen wir: Gott hat sich unserem Blick entzogen

 

Englannink. esite:

OPERA VELHO - Ylläs 24.08.94 - 28.08.94 Finland

Composer: Ilpo Saastamoinen, famous for his studies and knowledge of old traditional music of Finnish and Arctic origin.
Texts, adapted by Uuttu Kalle, the local Velho, from works by Lapp authors.
[aluperin Keijon nimen jälkeen!]
Director: Keijo Kupiainen, at present the production leader at the National Opera in Helsinki.
Music conducter: Kai-Jussi Jankeri

The music of the opera consists of 17 parts, mostly composed for a big choir, some parts will be improvised. The singers, about 100 altogether, come from Western Lapland. The few solo-parts will be performed by a famous joiku-singer Jaakko Gauriloff  (joiku = typical Lapp hightoned singing <  IS 2.7.13: "Korkea/kimeä-ääninen joiku" -termi on kyseenalainen tässä yhtedessä) and a young interpreter of Lapp music Annukka Hirvasvuopio. The music in Velho appears in many shapes, especially its rhythm reminds the audience of  original, often Arctic forms. It  is also based on traditional, partly forgotten Lapp melodies.

The texts tell about the life in Lapland. Nature, its eight seasons for example, is beautifully praised. The magic of nature is captured in many spells and sorceries like that of water, tree, blood and raven. A reindeer's life is of importance. You may here a shaman's drums, a sorcerer's spells, a fairy's thoughts. It all reaches its culmination in the last two songs "Man's lamentation to Mother Earth" and the "Earth's song to Man". The message of Velho is there, humble but strong.

The scenery will be perfect for this kind of music. The five performances will take place by a little lake close to the fell Ylläs. The scenes, planned by Erkki Alajärvi from Sodankylä (earlier working at the National Opera), are a living village with its people, reindeer, daily joys and sorrows.

Äkäslompolo village will be transformed to Velho-centre again in August -94. There will be exhibitions, Lapp handicrafts, nightly happenings, raft rides, Velho-food and -drinks. Because of the dark evenings the lights, the full moon as well as the artificial lights , will help you to catch the magic atmosphere of Velho - and to stay under the spell of Lapland. Last summer (-93) about 7000 people experienced it, don't miss this opportunity.

Performance 1 h 30 min.                 
Wardrobe: Ritva Starck
Orchestra: Pohjantahti -band.         
Dances: Pirjo Paavalniemi
Production:Kolarin Kyläpelimannit ja Kuoro, Kolarin Nuorisoseura

 

VELHO - the wizard's opera, is a unique form of musical theatre. Its words and music spring directly from the distant primaeval reaches of the Arctic and the land of the Sámi.

VELHO is a eulogy to the nature and people of  Lapland. It unfolds in a sequence of scenes, some of which are improvised.

VELHO also conveys a topical message.

With captivating sincerity, but in violent turns, it responds to unspoken questions. It speaks out to those who race against time. To those consumed by materialism, whose lives have lost their meaning.

And yet, VELHO is compellingly optimistic, exalts in the raptures of life and death. It is both a requiem and an apotheosis.

VELHOs season in Ylläs opens in autumn 1993, crowning the autumnal splendour of Lapland to perfection. Don't miss it.

 

There once lived a wicked wizard of the North. A real wretch of a wizard, a surly, gruff old rogue, a seer of fire and the winds, thrice thwarted and tempered, lay upon burial mounds, listened to the rumble of the earth, sniffed dried toadstools, peered deep into the dregs of his liquor mug, knew the secrets of the shaman's drum, knew the will of the gods...
[FROM SCENE THE WIZARD]

...mother of the sun, radiant one. We give thanks when you look upon us with an eye of light. The realm of shadows then retreats behind the fells. We welcome you, our guest, we bake you bread of blood, so you will stay with us and warm the land, the waters and the air...
...we dance around your image in the reindeer pen. When you leave us, our God is gone...
[FROM SCENE, GODS, STONE IDOLS]

 

VELHO-OPERA
- Act one


It is the dawn of time.

There's only earth, water, fire and wind.

The thread of time runs through the eye of the beginning

A man came from somewhere, starting to measure time

from the Sun, the Moon and the stars.

Was the boy-child born out of the bear and the Lappish woman, who knows?

Or was new life brought forth from the bones that were scattered among the stones?

Still, the wind rocked the Lapp child in his cradle,

filling it with the gold of legends.

Man was unhappy alone in Lappland.

Then the reindeer appeared from somewhere to be his companion.

The whole of human life was in a reindeer, from the cradle to the grave.

Oh my golden reindeer, oh my life.

The wizard was a strange man,with his shadow, longer than the others'.

Thus he was feared, hated, even respected as the leader of the community.

The wizard could command the words.

Those words turned into fairy stories, scented by the campfire smoke.  

The stories turned into spells. The spells turned into songs

that were carried to the ends of the earth by the mountain wind.

Being a wretched hairy pagan, the Wizard served the seita God

in the vast temple of the rocky cairn, passing on the will of the Gods.

Yet he did not worship the stone or the tree stump in themselves,

but the great spirit inside them; the greatest spirit of all.

 

Act two


Thus, the Lappland of old cast her spells with strength,

oh, such strength, in those long-gone times.

She cast angry spells for the blood, and gentle spells for the trees.

Lappland sang sweetly to the bear, him being the closest to man,

and the blood in the bear's veins being that of the Wizard's, dark as night.

The timid love between man and woman was first kindled on a bearskin rug, as they watched the string of stars carousing on the snows of the sky.

The fragile love story between poor Lussin-Pieti and the King's daughter began thus.

Also, the battle of the black and the white bird began, the battle between the snow grouse and the raven, fought in the  deep ravines of the human mind.

The dark shadow of the snake called Greed falls onto the white virgin snow of the human soul.

O great fairy-mistress of the Desert, bless the seed, anyway, bless the new life.

Oh how Man wails to Mother Earth, the Bearer, the Hag, who carries the grooves made by men on her old woman's body.

Oh how Earth sings to the Man, her eternal child.

Earth, who loves the Man, as the mother loves her child.

 

RIEKKO

7.2.1996         IS: Riekon ääni  -  Rakenteen yleispiirteitä.

Riekon musiikin kesto on hieman yli kaksi tuntia, josta I osa kattaa noin 70 minuuttia ja II osa n. 50 minuuttia.  Alunperin tekstejä on numeroituna 51 osaa (33+19), joista jotkut on kuitenkin sijoitettu musiikillisesti yhteen niin, että I osassa on 23 erillistä jaksoa ja II osassa puolestaan 14. Erillisten musiikkijaksojen kokonaismäärä on siis 37. Osien välinen suhde on mielenkiintoinen, koska sekä 37:23 että 23:14 ovat osapuilleen 1,6, mikä on ns. kultaisen leikkauksen suhdeluku. Kokonaisuuden suhde I osaan on siis sama kuin I osan suhde II osaan.

Ajallisesti suhde ei ole näin tarkka, sillä ajallinen keskipiste on N:on 31 (musiikkijaksona n:o 21) ”Neitsyyden menetys” lopussa. ”Niin menetti Lappi neitsytaikansa...” Kyseessä on siis sekä itse tarinan että musiikin kulminaatiokohta kymmenkunta minuuttia ennen väliaikaa.

Jos puolitamme musiikkijaksojen määrät, löydämme teoksen alku- ja loppuosien huipennuspisteet.  ”Ajan joiku” jakaa alkuosan 11+12 -ryhmiin ja ”Lapinmarkkinat” puolestaan loppuosan 7+7 -ryhmiin. Molemmat ovat siis taitekohtia sekä juonen että musiikin suhteen. Edellinen edustaa Marian yksilöllistä kasvua ja toivorikasta tulevaisuuden odotusta saamelaisnäkökulmasta käsin juuri ennen pirkkalaisten ja länsimaisen ryhmäitsetunnon ryntäystä - jälkimmäinen edustaa isä-Pierran kaipuuta menneeseen juuri ennen suurta lapinmarkkinoiden humun ryhmäkohtausta. Ajan joiku (n. 5 min.) on myös ajallisesti musiikillinen I osan keskipiste, sillä sen molemmille puolille jää n. 33 minuutin pituiset jaksot. Markkinakohtauksen alku n. 18 minuutin kohdalla puolestaan sijoittuu ajallisesti tarkalleen 1/3 -pisteeseen II osassa. Vastaava 2/3 -piste sijaitsee loppupuolella ”Viimeinen uhraus” -osan sisällä, josta lähtien alkaa Riekon musiikillinen päätösjakso.

Musiikillinen materiaali.
Kiitos Riekon runolliseksi tiivistetyn - vaikkakaan ei runomittaisen - tekstin musiikkia ei ole tarvinnut säveltää resitatiiviseksi puhelauluksi niin kuin monissa muissa vastaavanlaisissa teoksissa. Laulut pysyvät lauluina, vaikka niissä ei olekaan iskelmän loppuun saakka hiottua täsmällisesti kertautuvaa säkeistörakennetta. Teemat ovat toistuessaan lähes aina edellisten muunnelmia, jolloin lopputuloksena on läpisävelletty kokonaisrakenne. Tämä on hyvin lähellä erityisesti itäsaamelaista eeppistä laulua, ”leuddia” ja ”luvvjtia”, joissa rakenne muodostuu perusteeman loputtomasta ja toistumattomasta varioinnista.

Toinen läpikäyvä tyylipiirre on sekarytmien käyttö, joka ei ole tyypillistä pelkästään saamelaisille vaan on koko suomalais-ugrilaisen kulttuuripiirin vanhinta yhteistä perinnettä ja joka löytyy niin hantien laulurunoudesta kuin karjalaisten itkuista ja joiuista.  Pohjoissaamelaisessa luohtissa kyseinen rytmiikka on kiteytynyt toistuviksi syklisiksi rakenteiksi, jotka muistuttavat länsimaisen laulun säkeistömuotoa. Itäsaamelaisessa eeppisessä laulussa ja itkuissa sekarytmisyys on muuntelevaa ja toistumatonta, koska improvisaatiolla on perustavaa laatua oleva osuus musiikin rakennetekijänä.

Aineksista voidaan erottaa ylimalkaisesti ottaen neljä eri tasoa:
1) saamelainen musiikki - erityisesti Kuolan saamelainen melodiikka,

2) suomalais-ruotsalainen kansanmusiikki,

3) afroamerikkalaisen musiikin vaikutteet, esim. instrumentaatio ja ajoittainen jazzsoinnutus,

4) länsieurooppalainen ns. taidemusiikki, kuoro- ja marssilauluperinne jne. (Pirkka, pappi ja vouti)  

Voisimme puhua ehkä jopa ”etno-oopperasta”, koska etninen materiaali on teoksen päätunnusmerkki. Sitä on vaikea huomata yksityiskohdissa, koska esityksessä käytetään suomen kieltä, länsimaista äänenmuodostusta ja soittimistoa, jotka yhdessä tekevät alkuperäisaineksien tunnistamisen vaikeaksi. ”Vanha” ilmenee etupäässä alitajuisella tasolla. Selviä joiunomaisia jaksoja on vain pari kappaletta, kun taas itäsaamelainen melodiikka on suurelle yleisölle - jopa musiikkispesialisteille - tuntematonta*. Ehkä joskus meillä on mahdollista liittää markkinakohtaukseen aito Kuolan saamelainen esitys.

[*Ks. G. Djupsjöbackan nettiartikkelin asiantuntijakritiikki (-97?) originaali-materiaalin ja länsimaisen popmusiikin klisheiden suhteesta Riekossa.]

Sävellysprosessi.
Ensimmäisen teemaluonnoksen merkitsin muistiin joskus keväällä -94, kun tekstin runoilija Riekkoa esitellessään pääsi kohtaan ”...kätken haavat huomisen huntuun” Marian laulussa, joka päättää alkujakson.  Melodia-aihe esiintyy tässä Neitsyeen laulussa säkeistöjen päätepisteenä, mutta sen muunnelma puolestaan aloittaa II osan loppulaulun Yksi on linnuista suurin, jonka Marian poika esittää. Tuolloin kylvetty siemen alkoi itämään syksyllä -94, jolloin sävelsin suhteellisen lyhyessä ajassa ikään kuin putkeen koko Riekon lauluteemat sointuluonnoksineen.

Koska samanaikaisesti työskentelin myös Tornion 375-vuotisjuhlia varten sävellettävän ”Tulinuolen” parissa, jouduin mielenkiintoiseen tilanteeseen; tietyt teema-aiheet alkoivat ikään kuin lähetellä terveisiä toisilleen sävellysten välillä. Vain kerran olin tilanteessa, jossa säikähtyneenä luulin saman ruotsinsaamelaisen ”vuolle” -melodia-aiheen eksyneen molempiin teoksiin selkeästi näkyvälle paikalle. Onneksi kysymyksessä oli vain painajaisuni. Olen kokenut vaikeana säveltää samaa teksti-aihetta kahteen eri kertaan. Jos ensi yrittämä ei onnistu, olen aina joutunut suuriin vaikeuksiin. Tästä syystä luotan mahdollisimman pitkälle vaistonvaraiseen ensi kosketukseen tekstin sävellystyössä.

Ensivaikutelmaan kuuluvat myös ennusmerkit... Velhon alkuvaiheita siivittivät monet kohtaamiset korppien, valkoisten porojen ja jättiläisrautujen kanssa Äkäslompolon erämaissa Uuttu-Kallen kanssa. Alkusiemenenä olivat tuolloin sanat siitä, kuinka kuuhuenkin piti kulkea yön pimeydessä tähtituikkujen valossa. 

Elokuussa -93 olin Velhon harjoitusten lomassa vaimoni Enen kanssa tunturissa sienestämässä, kun edestämme lähti yhtäkkiä riekkopoikue juoksemaan läheisten kuusien taakse piiloon. Pakasaivossa kesällä -94 näimme koko Pohjantahti -yhtye elävän käärmeen aivan kahviokodan edessä männyn juurella. Ja lopuksi kesällä -95 tapasin tammukkapurolla parin metrin päästä juoksemalla piiloon pakenevan joutsenen, joten hyviä ennusmerkkejä on mielestäni ollut todella paljon. Ne ovat antaneet uskallusta ryhtyä näihin suurproduktioihin. Tälläkin hetkellä on pöydälläni Käärmeen mahdollinen loppuruno ”Ajan hymni”, joka on Uuttu-Kallen ensimmäinen avaussiirto hämärää tulevaisuutta kohti joulun -95 tienoilla. Alkumusiikin aihe on jo mahdollisesti kirjoitettu viime keväänä Heinola-Helsinki -välisellä matkalla - auton moottorin yläsävelsarjasta. Sain sen ikään kuin palkintona parikuukautisesta uppoutumisesta saamelaiseen mytologiaan - erityisesti musiikkisanaston etymologisten selvittely-yritysten avulla.

Miten Riekko kasvoi aikuiseksi? Teemat lepäsivät muhimassa reilusti yli puoli vuotta, ennen kuin uskalsin tarttua niihin heinäkuussa -95. Vuoroin Virossa vuoroin Suomessa. Viimeistelyprosessi sisälsi partituurin, kuoro- ja orkesteristemmat, joista viimeiset valmistuivat tammikuussa -96. Tähän jaksoon sisältyy lukemattomia valvottuja öitä, lukemattomia nukuttuja öitä jolloin uni työstää nuotteja ja sovituksia laulu toisensa jälkeen kuvina ja kuulokuvina. Joskus työpäivä on 18-tuntinen mutta tavallisemmin yöuni kuuden tunnin mittainen siinä vaiheessa, kun ei enää uskalla pysäyttää hetkeksikään pelossa ettei enää saa uudestaan kiinni ajatuksen virrasta. Tässä vaiheessa koko kaksituntinen musiikki on kuin pisteenä päässä. Kaikki on samalla kertaa esillä eräänlaisena informaatiopommina, jota ei uskalla käsitellä älyllisellä tasolla. On vain annettava alitajunnan hoitaa välisoittojen pituudet ja teema-ainesten lahjanvaihtoseremoniat. Lopulta laulujen ketju on enää vain yhtä samaa sävellystä, jonka sisällä asiat etenevät ja kokevat oman syntynsä, elämänsä ja kuolemansa häipyäkseen kukin vuorollaan levolle, ehkä kuolonuneen ja herätäkseen joskus jossain muualla uuteen elämään.  Siellä täällä on parin tahdin tervehdys Velhosta; ”Kipu tulee ylhäältä” muuttuu muotoon ”Valta tulee ylhäältä”.

Kun kaikki alkaa tuntua lähes lopullisen muotonsa saaneelta, en pääse jostain syystä päiväkausia mieltäni vaivanneelta ET -elokuvan tunnusteemalta, jossa on vain viisi säveltä. Aavistan sen tulleen siinä vaiheessa, kun Ingan synnytystä edeltävä valituslaulu ”Siemen” muuttui yhtäkkiä automatkalla Kolariin koko universumin kattavaksi maailmankaikkeuden synnyn näkymäksi. Räjähti siis käsiin kesken ajon nostattaen tukan pystyyn. Millä soittimella pääsen niin mataliin ääniin, joihin olen saanut käskyn mennä? On kysyttävä neuvoa aurinkoporolta. Se ilmestyy Keijo Kupiaisen hahmossa ja ehdottaa, että sijoitamme katsomon alle omat kaiuttimet ylimatalia säveliä varten. Vielä en tiedä, toteutuuko se, mutta tiedän tuon melkein banaalilta kuulostavan avaruusteeman alkaneen elää omaa viruselämäänsä aivoissani. Lokakuussa se on muuttunut käänteiskuvakseen, muuttanut muotoaan duurista molliin vanhojen Kalevala- ja Karhunpeijaiset -sävellysteni johtomotiivien muokkaamina. Enkä pääse siitä eroon muutoin kuin sirottelemalla sen jälkiä - 33 kpl - mahdollisimman hajalleen joka paikkaan niin, että se kattaa  2/3 erillisistä tekstinumeroista. Tältä osin siis kaikki piti tavallaan tehdä uudestaan. Oli pakko.

Olen tiedostanut tässä prosessissa kaksi tärkeää seikkaa: Mitä vähäpätöisempi ja mitättömämpi jokin teema-aihe on, sitä syvemmältä aukeavat ymmärryksen portit, kun tuo pieni ja vähäpätöinen paljastaa todellisen minänsä. Ja toiseksi: Kun toistan virheen riittävän monta kertaa, se lakkaa olemasta virhe. Siitä on tullut uusi tyylipiirre. En voisi koskaan säveltää Riekkoa uudestaan, koska en kykenisi enää siihen. Enkä kykene käsittämään, miten ihmeessä olen saanut tuon ensimmäisenkin tehtyä.

Kun vien viimeisiä partituurisivuja ja demokasettia toisille tekijöille, ulvon kuin susi. Kun olen mörissyt heille Marian ”Karhun laulun”, en tiedä olenko säveltäjä, sävellys vaiko itse Koukon katse?  Riekon höyhenen kohdalla olen silminnäkijänä ollut todistamassa näkymiä, joita ei kukaan ole nähnyt. Jotta voisin väittää silti nähneeni sen kaiken, täytyy olla niin, ettei minua siis voi olla olemassa, koska KUKAAN ei ole nähnyt. Eihän laulu voi nähdä. Eivätkä sävelet voi kertoa... Eihän laulun teksti voi nähdä. Ei satu voi nähdä. Ja kuitenkin se kertoo... Kuka on se, joka näkee? Ja kuka on se, joka kertoo? Ja mistä nuo sävelet...? Käsitöntämä... 

Ilpo Saastamoinen 7.2.96

 

13.06.97 Riekkomietteitä; emytologinen näkökulma
Koko talvi kulunut miettiessä mitä on tullut tehtyä, olisiko jotain voinut tehdä toisin kuin mitä teki. Ei olisi voinut, ei olisi kyennyt. Olisi voinut käyttää syksytalven miettimällä muita asioita, Käärmettä, mutta kun takki oli tyhjä. Ainoa mitä on tullut tehtyä, on ollut kaivautua yhä syvemmälle menneisyyden myyttien ja sanojen hämärään etsimään uuden veneen rakennussanoja - Vipusen vatsasta. Lähtökohtana on ollut se, että alunperin me kaikki olemme olleet yhtä. Milloin - kuinka kauan siitä on jo kulunut - se on kokonaan eri juttu.

Saamenkielessä ’olmmai’ tarkoittaa miestä, ihmistä. Jukagiirin kielessä sama sana ’alma’ tarkoittaa shamaania, tietäjää (’šoromo’ puolestaan ihmistä. Latinan ’alma’ merkitsee myös tietoa mutta unkarin ’alom’ unta (olemista, elämää?). Meidän ’olmi’ on käärmeen (orm)  kaltainen kala, mutta jossain muualla kysymyksessä on alma(z); timantti, almu, omena... tai kolttien Emmel, luoja-jumala.

Riekko on kuin timantti, jonka särmiä olemme hiomassa joka esityskerralla yhä kauniimpaan muotoon - niin, että siitä tulee vähitellen ihmisen itsensä kuva - ainakin sellainen, jonka kaltaiseksi ihmisen pitäisi tulla. Olemme onnistuneet joka kerta kun - itsemme lisäksi - onnistumme muuttamaan myös yleisöämme. Sen täytyy poistua esityksistä itsensä uudella tavalla löytäneenä, parempana, voimakkaampana kohtaamaan elämän, näkemään sekä itsensä että elämän jostain kolmannesta näkökulmasta, jotta osaisi toimia toisella tavalla kuin Kalevalan Kullervo.

Riekon tehtävä on muokata Kullervot Väinämöisiksi. Viron kielessä on termi ’vaenelaps’, joka tarkoittaa orpoa. Väinämöinen oli yksinkulkija, vaeslaps, jonka ’vaesus’ ei tarkoittanut köyhyyttä konkreettisessa mielessä vaan kykyä ’köyhtyä’ so. viisastua lapsen kaltaiseksi ( engl. ’wise’, saksan ’weise’). Vain lapselle leivän sisässä oleva kivi voi näyttää timantilta. Lapsi voi nähdä ventovieraassa oman sisarensa, jollaisia Kullervon tapaiset pitävät vain alistamisen arvoisina. Näyttämällä vainolaisuuden sydämen teemme ihmiset väinämöisiksi, jotka parhaimmillaan laulavat esityksestä poistuessaan tämän viisauden ’veisuja’ - ainakin vaitonaisina mieleltään. Soutavat etäälle, pois, kuka mihinkin - toivoaksemme luvaten tulla vielä kuitenkin joskus takaisin seuraamaan Käärmeen kohtaloa, koska mieli huopaa kuitenkin takaisin Äkäslompoloon.

Ilpo Saastamoinen

 

RIEKKO I

                                                              (5.9.1998 -ajat)

1.  Aurinkoporo                  Bm                  4’35         

2.  Matter-akka                   F>E                3’10

3.  Siemen                         Em                  2’35

4.  Syntymän haltiat            G-Em-Bm         1’30

5.  Sarakka                        Em>F               3’05

6.   Juksakka                      Bbm>G             1’18

7.  Uksakka                        Em                    2’45

8.  Auta Velho!                    F                      2’

9.  Veri seiso!                     Bb                     0’50

10. Pierran uni                    Eb/Cm               2’10

11. Tuli tyttö                       Em/G                 2’10

12. Lapseni Mariani              E                       2’25

13. Velhon enteet                 Fm                    3’30

14. Ajan joiku                      Ebm?                 5’25

Total: ~ 40 min.

 

15. Pirkka                            Bb                    2’10

16. Kuninkaan kirja               C/Am                 

17-19.          ”                                             2’35

20. En pelkää...                    Cm                   0’55”

21. Sylkevät...                      C (puhe)           0’15”

22. Kerran vuodessa...          Bb                 

23.                   ”                                         1’40

24. Jolla on valta...                C                     0’55”

25. Älä vie. (Nytpä...)            B>C#m           (0’45”)

26. - 27.         ”                                            2’35

28. Vien kun vien                  D/G                 (1’15)

29. Miekan valta                   C/Gm                2’20

30. Äiti, isä...                       C#m                  2’

31. Neitsyyden menetys.       Em                     4’

32. Velhon kirous.                Fm>Em               2’05

33. Neitsyeen laulu.              Eb                      3’10

VÄLIAIKA                  Total:   ~ 33’ > 63’05         (~1h 10’)

 

RIEKKO II             

 

34.  Outo venhe                      Dm>Em         4’10

35.  Minä olen Herra                ?>A               2’

36.  Kaksi aikaa                       Dm>Em         1’45

37.  Tulin teitä kastamaan        Em                 1’18

38.  Kastoi pappi ruotsiksi         C                                   

39.           ”         ”                                        2´20

40.  Vouti (Voutilainen)             C>Cm             1’

41.  Herra siunatkoon lahjanne  G                    1’10

42.  Isä-Pierran säikähdys         C                     3’20

43.  Lapin markkinat                 G>C                 5’15

-XXX-         Total ~ 24’

44.  Veroparsellit                      F>Fm               2’15

45.  Tunturin takkaa                  C                     2’15

46.  Valta                                 C                     1’30

47.  Velhon käännytys                C#m>              2’50

48.  Viimeinen uhraus                Gm                  4’10

49 A  Riekko-välisoitto?                                      3’27(!)

49.  Voi minun karhuni                Cm                  4’35        

50.  Riekon höyhen                     G                     6’

51.  Yksi on linnuista...                Bbm >Am         4’10   (> Total 32')

Total: 53’-56' - Total time: 2h (5-15’)  (1996)

Päivitys II 29.10.1999 - Musiikki = 1h57’ (1998)

 

RIEKKO:

I Näytös:

Lappi elää neitseellistä aikaa. Aurinkoporo jutaa taivaan palkisilla ja ajan suopunki juoksee verkalleen alun kielaimesta.

On äiti-Ingan synnytyksen aika. Haltiat odottelevat kodan ulkopuolella ja lahjoittavat odotetulle poikalapselle riekonvalkean paidan.

Maahiset näyttäytyvät myöskin, koska niillä oli viehtymys vaihtaa oma lapsi ihmisen kauniimpaan lapseen.

Matterakka, maan mahtava Ämmi, nousee maasta ja antaa tyttärilleen syntymän haltioille, Sarakalle, Juksakalle ja Uksakalle kuikkapussin, jossa oli uuden elämän siemenet.

Antaa jousen ja sukupuolten symbolit: toinen keppi oli patamusta, toinen lumivalkea.

Kotakunta uhraa syntymän haltioille. Syntyy kuitenkin tyttö, Maria, kaunis, soma.

Veren juoksu ei vain asetu ja Ahku joutuu turvautuman Velhon apuun, että punanen saadaan pysymään keinoillaan.

Isä-Pierra oli raiossa nähnyt enneunen ja rukattaa katsomaan raukkariepua, seittenkuista.

Velho veistelee äkäsenä maailman pylvästä, tietoisena siitä, että outoja on oleva, kummia on tuleva...

Neitsyt-Maria kasvaa nuoreksi neidoksi. Mielitietty Vireä-Niila, odottaa saavansa Marian omakseen.

Tuli Pirkka Pirkkalainen, ylpeine väkinensä, tuulispäänä tuntureilta. Luki lait Lapinmaahan, määräs verot, häpäisi seidat ja lopuksi otti Neitsyt-Marian väkisin paluuretkeä sulostuttamaan.

Vireä-Niila yrittää estää Pirkan aikeet, mutta vallan miekka lävistää hänen sydämensä. Valta on aina miekan mittainen. Maahiset tulevat noutamaan Niilan lapinvanhain tykö.

Velho kiroaa Pirkan. Juopa oli tullut Lapin ja Lannan välille.

Neitsyt-Maria oli kuin vaivaiskoivu, jonka ajan tuuli oli väkisin riuhtaissut irti juuriltaan.

Niin menetti Lappi neitsytaikansa.

 

2. Näytös

Vouti julistaa Pirkan vallan kumotuksi ja ilmoittaa, että verot kannetaan tästä eteenpäin kruunulle, josta kirkko saa osansa. Vallan viitan kätköissä oli taaskin verinen miekka.                  

Isä-Pierra ottaa myöskin hätäännyksissä kasteen, mutta papin poistuttua pesee pois ristin veden; ei sitä arvaa erämaassa jäädä kulkumiesten jumalien huomaan. Käy vielä höperösti.                  

Jo vain tuli markkinat laajalle Lapin kentälle. Suuri oli meno, riemu, kun eri kansallisuudet kohtasivat. Vaihtui riekko rihkamaan. Poropiian          sielu rintariskuun. Rengin sielu Vännin viinaan. Vaihtui vanha aika uuteen aikaan. Markkinatalous oli tullut Lapinmaahan, jäädäkseen.                  

Pappi ja vouti saapuvat myöskin markkinoille. Pappi kastamaan, vouti veroja kantamaan. Vouti isä-Pierralta kysymään: "Miksi sinulla on vain kaksi ketunnahkaa, vaikka pitäisi olla kolme?" - Ei antanut metsä enempää! Rangaistukseksi Pierra määrättiin kantamaan ensi vuonna viisi ketunnahkaa. Verokierre ihmisen ja luonnon välillä oli alkanut.                  

Pappi pakottaa Velhon valitseman vanhan ja uuden uskon välillä ja uhkaa jalka-puulla, "Minun riekkoni lentää sinun häpeäpuun silmän läpi". Velho tietää, että hänen valta-aikansa on ohi ja polttaa rumpunsa ja seitansa. "Vaikka palaa kuvasi, ei pala henkesi. Vaivun pitkään loviuneen. Jätän herätyssanat naisen taka, sillä naisessa asuu kuu."                  

Maria palaa aikojen päästä kotakentälleen. Hän on vaurastunut vallasrouva. Maailma oli raiskannut neitsyeen sielun. Maria lauloi karhulle, että se kantaisi edelleenkin hyvinvointia.                  

Marian mukana tuli myöskin poika, jossa oli puolet lantaa, puolet lappia. Pojalla oli vielä tallella riekon valkea lapsen usko, usko joka äidiltä          oli jo hävinnyt. Poika lauloi äidilleen elämän peruselementtien laulut: maan, veden, tulen ja ilman laulut. Laulut, jotka Velho oli kätkenyt riekon höyheniin.

Yksi on linnuista suurin.

 

Englanti:         Translation: Frank Boyle & Pekka Toivanen

"There's a bird the greatest of them all,
one that hid the song of All Times,
the songs of the Earth,
the songs of the Heavens."

 

The synopsis by Uuttu-Kalle         

Act One

Lappland in the time of Virginity. The Sun-Reindeer is moving along the celestial pathways and thelasso ofTime is running slowly from the Coil of the Beginning.

It is time for Inga the Mother to give birth. The gnomes show up that they may change their own children to more beautiful human children.

Matterakka, the mighty Earthgoddess, rises up in order to give her

daughters, the Fairies of the Birth a diver bag that contains seeds for new life. The cottagers sacrifice to the Fairies of the Birth. Maria, a beautiful and fair girl is born.

The bleeding doesn't cease which forces Ahku to beg Velho the Sorcerer's

help to make the flow of red stay where it belongs.

Maria the Virgin grows up to become a young maiden. Her fancy Niila the Vigorous is expecting Maria to be his bride.

Pirkka the Birkarl enters Lappland with his proud men. He dictates the new laws, sets taxes, blasphemes the seitas (god-images) and takes Virgin-Maria by force to sweeten his return. Nilla the Vigorous tries to prevent Pirkka's aims but the sword of power penetrates his heart.

Velho sets his curse upon Pirkka. A gap is created between Lappland and Lanta (the non-Lapps). Lapplands time of Virginity has also come to an end.

 

Act Two:

The strange boats are approaching...

Priest, bailiff and their assistants reach the cottagers' shore The cross is set alongside the seitas. The priest baptizes the heathens into true religion.

Also Pierra the Father at first takes baptism hastily but then washes away the water of the cross after the priest has taken his leave.

The wide plains of Lappland are introduced with a markat fair. The snow grouse is exchanged for kitsch. Reindeer maids soul for brooch.

Ploughman's soul for Vänni's liquor. Old time for new. The market economy enters Lappland.

Also the priest and the bailiff come to the fair. One to baptize, the other to

collect taxes.

The priest forces Velho to make his choice between the old and the new

religion threatening him with pillory. Velho now realizes that his time of power is over and burns his drum and seitas.

Maria returns home after many years being now a mighty lady of nobility. The (profane) world rapes the soul of a virgin.

Maria is joined by her son who is half Swedish half Lappish. The boy has retained the snow-grouse-white faith of a child. The faith which his mother had lost.

The boy sings the basic elements of life to his mother: the songs of the Earth,

the Water, the Fire and the Air.

Those are the songs hidden by Velho inside the feathers of the Snow Grouse.

The bird which is the greatest of them all.

 

 

Saksa:

"Einer ist der grösste unter Vögeln,
der die Lieder aller Zeiten,
die Lieder der Erde
und die Lieder des Himmels
unter seinen Federn versteckte."

 

I Akt:

Das unberührte Lappland. Das Sonnen-Renntier zieht seine himmlische Bahnen und das endlose Seil der Zeit läuft langsam mit.

Es ist die Zeit, dass Mutter Inga niederkommt. Die Erdgeister erscheinen, weil sie sich dazu hingezogen fühlen, ihr eigenes Kind gegen ein schöneres Menschenkind zu tauschen. Die mächtige Erdgöttin Matterakka erhebt sich und gibt ihrem Töchtern, den Geburtsfeen einenSack mit den Samen für das neues Leben. Die  Hüttengemeinde bringt den Geburtsfeen Opfer. Es wird ein Mädchen geboren, Maria, wunderschön.

Die Blutung hört nicht auf, und Ahku         vertraut auf die Heilkraft des Velho-Schamanen.

Maria wächst zum jungen Mädchen heran. Der Anseerwählte, Niila der Tüchtige, wartet darauf, das Maria seine Frau wird.

Pirkka aus Pirkkala dringt mit seinem stolzen Volk nach Lappland ein. Er bestimmt die Gesetze, erhebt die Steuern, schändet die Gottesbilder und die Jungfrau Maria, und entführt sie, seinen Rückweg zu versüssen.

Niila der Tüchtige versucht Pirkka an seinen Vorhaben zu hindern, aber das Schwert der Macht durchbohrt sein Herz. Velho verflucht den Pirkka. Lappland hatte seinen Frieden und seine Unberührtheit verloren.

 

II Akt

Jetzt erscheinen fremde Boote...

- Pfarrer und Vogt landen mit ihrem Gefolge am Ufer des Hüttendorfes. Das Kreuz wird neben die alten Gottesbilder aufgestellt. Der Pfarrer tauft die Heiden im richtigen Glauben. Vater-Pierra lässt sich auch übereilt taufen, schüttet aber das geweihte Wasser aus, als der Pfarrer gegangen war.

Jetzt werden in Lappland auch jährlich Märkte gehalten.

Das Schneehuhn wurde gegen Kitsch eingetauscht. Die Seelen der Renntiermädchen gegen Broschen. Die Seelen der Knechte gegen Branntwein, Die alte Zeit gegen die neue. In Lappland wird die Marktwirtschaft eingeführt.

Der Pfarrer und der Vogt kommen auch zu den Märkten. Der Pfarrer, um zu taufen, der Vogt, um Steuern einzunehmen.

Der Pfarrer zwingt Velho, zwischen dem alten und neuen Glauben zu wählen und droht ihm mit dem Fussblock. Velho weiss, dass seine Macht vorbei ist und er verbrnnt seine Trommel und seine Gottesbilder.

Nach langer Zeit kehrt Maria in ihre Heimat zurück. Aus ihr ist eine einflussreiche Frau geworden. Die Welt hat die Seele der Jungfrau vergewaltigt.

Maria bringt auch ihren Sohn mit, der halb lappischer und halb finnisch-schwedischer Herkunft ist. Der Jüngling besitzt noch den Glauben, so weiss wie die Federn des Schneehuhns, die Mutter aber hat ihn schon verloren, Der Jüngling singt seiner Mutter von den Grundelementen des Lebens: die Lieder der Erde, des Wassers, des Feuers und der Luft.

Lieder, die Velho in den Federn des Schneehuhns versteckt hatte.

"Einer ist der grösste unter Vögeln."

 

"Einer ist der grösste unter Vögeln,
der die Lieder aller Zeiten,
die Lieder der Erde
und die Lieder des Himmels
unter seinen Federn versteckte."

[Jatkuu osassa II: VELHO-MATERIAALIA II 1999]