1989-93 Isot henkilöhaastattelut III

27.4.89         Iisalmen Sanomat - Rauni Paananen:
Keiteleeltä Jyväskylään muuttava Ilpo Saastamoinen:
"Kommunikaatioteoria soveltuu improvisoituun musiikkiin"
(Kuvateksti: Tutkimus poikii myös opetustyötä. Ensi kesänä Ilpo Saastamoinen opettaa saamelaisille saamelaista musiikkia Vuotson leirillä ja syksyllä hän johdattelee Saamelaisteatteria arktisen musiikin saloihin.)

Improvisoitu musiikki kommunikaation muotona on täsmälleen kaksinpeliin verrattava asia. Kuin nyrkkeilyottelu, pöytätennis, tennis, mikä tahansa, jossa arvuutetaan. Peli on parhaimmillaan silloin kun se on lähellä tasapeliä. Kun puolet arvataan ja puolet menee metsikköön, peli on hauskimmillaan, sanoo ilmiö nimeltä Ilpo Saastamoinen, muusikko, tutkija, säveltäjä, ajattelija.

Syntymäsijoilleen Keiteleelle yhdeksän vuotta sitten työrauhaa etsimään tullut Saastamoinen on nyt siirtämässä päämajaansa Jyväskylään, yliopistokaupunkiin. Lähtemisiä ja tulemisia kuitenkin riittää, ja Karhunpeijaiset sekä Keiteleen koulu-lautakunnalle luvattu paikallisväritteinen musiikinopetuspaketti tuovat hänet silloin tällöin takaisin Ylä- Savoon.

Ilpo Saastamoinen on tottunut rajojen ylittäjä muutenkin kuin maantieteellisesti. Luontevasti hän siirtyy taiteenalasta ja musiikinlajista toiseen, kolttasaamelaisten ja heidän leudd-musiikkinsa parista afrikkalaista perua olevaan yuka-musiikkiin ja sen myötä Havannaan, Kuubaan. Välillä hän käy hätkäyttämässä pariisilaisia Pohjantahti -yhtyeen kanssa.

Yuka-musiikkia osaa Kuubassa enää kaksi bändiä. Merkittävää itselleni tutkijana oli löytää yuka-musiikin improvisoidusta rumpusoolosta täsmälleen samat muoto-rakenteet kuin kolttaleuddista, 1-sävelikköleuddista.

Saastamoinen näki, että improvisoidulla musiikilla on rakenne. Tähän saakka se on kuitattu sanalla epäsäännöllinen, ja tutkimus on loppunut siihen.

- Löysin sekä säännöllisyyden että rakenneperiaatteet. Vaikka toinen oli napapiiriltä ja toinen lähtöisin Afrikasta, ne rakentuivat täsmälleen samojen inhimillisten periaatteiden mukaisesti.

Rakenneajatus voidaan lyhyesti ilmaista sanomalla että se on peliä soittajan ja kuuntelijan välillä täsmälleen samassa mielessä mitä Saastamoinen on Kansat soittavat -kirjassaan kertonut. Saastamoista kuunnellessa tulee pohtineeksi, ettei yksinkertainen ehkä olekaan yksinkertaista. Ehkä musiikintekijän sääntö kääntyy kuulijalle poikkeukseksi, yllätykseksi. (> Ks. Keiteleen oudompi nuottikirja)

Kolttasävelmistä kokoelmakirja?
Vuosi sitten Ilpo Saastamoinen sai SKR:n apurahan tutkiakseen kolttamusiikkia. Hän oli jo aiemmin aloittanut työtä omana harrastuksenaan. Työ on kolttien leudd-laulujen nuotintamista ja keräämistä. Leudd on kolttien kertova improvisoitu laulu-muoto, joka on hyvin lähellä karjalaisten itkuvirsien musiikillista ulkoasua, mutta kuitenkin eri musiikkia. Myös koltilla on itkuja.

- Leudd-lauluista ainoa julkaistu tutkimus on Heikki Laitisen kirjoittama tutkimus Suonikylän lauluista. Hän tutki Erkki Ala-Könnin 60-luvulla nauhoittamaa materiaalia, Saastamoinen sanoo.

Kuitenkin myös Ilpo Saastamoinen itse on kirjoittanut leudd-musiikista. Hänen 30-sivuinen artikkelinsa julkaistiin Etnomusikologian vuosikirjassa 1986. Hän kirjoitti yhdestä sävelestä rakentuvasta leuddista, jossa ei ole mitään sävelkorkeuden muutoksia.
- On vain yksitoikkoista ääntä, jossa on rytmisiä kikkoja, muunnelmia. Olin hakenut kauan sellaista riittävän yksinkertaista improvisoitua materiaalia, josta olisi mahdollista "käsipelillä" tehdä analyysi, ja vihdoinkin sen löysin.

Toissa kesänä Ilpo kävi Itä-Berliinissä etnomusikologien kansainvälisen järjestön International Council for Traditional Music'in (ICTM:n) kongressissa esitelmöimässä aiheesta.

Saastamoisen matkat kolttien pariin tähtäävät kuitenkin myös tuotteeseen. - Lopullisena tavoitteena on, että saataisiin aikaan kolttasävelmien kokoelmakirja, johon taltioitaisiin alekkain nuotit ja sanat. Yhtään sellaista kirjaa ei Suomessa vielä ole olemassa. Neuvostoliitossa on tehty yksi tutkimus siellä olevista koltta-saamelaisista, mutta tutkimus on hieman eri alueelta.

Suunnitelman toteuttamisen käytännössä tekee Saastamoisen kertoman mukaan ehkä mahdolliseksi taustavoima, Tampereen yliopiston kansanperinteen laitos. Professori Timo Leisiö on kiinnostunut työstä, jonka Saastamoinen aloitti omana harrastuksenaan.

Työn pohjana on kolme vanhaa äänitekokoelmaa, Itkosen vuodelta 1913, Launiksen äänitteitä ja nuotinnoksia vuodelta 1922 sekä Väisäsen vuodelta 1926. Tämän kokoelman lopullinen nuotintaminen kuuluu suunnitelmiini. Parhaillaan kaksi sevettijärveläistä kolttarouvaa keskittyy tekstien purkamiseen. He yrittävät saada selville mitä huonokuntoisissa vahalieriöiltä siirretyissä nauhoituksissa lauletaan. (> Kolttasaamelainen leudd)

Karhunpeijaiset kiertämään
Ilpo Saastamoisen Karhunpeijaiset, säestyksellinen kuoroteos, shamanistinen sinfonia kuorolle ja yhtyeelle kantaesitettiin viime elokuussa Pielavedellä valta-kunnallisten kotiseutupäivien aikaan. Karhunpeijaiset on nähty suomalaisena panoksena world musiciin.

Vapaaksi taiteilijaksi jäänyt Ilpo Saastamoinen ei enää opeta Keiteleellä Hamulan ala-asteella, mutta Karhunpeijaisten vuoksi hän toivoo tulevansa Ylä-Savoon vielä monta kertaa.
- Kesäkuun 14. meillä pitäisi olla esitys Helsingissä Savo sinuksi -kampanjassa. Sinne esitystä joudutaan tuntuvasti lyhentämään. Täydellisenä Karhunpeijaiset on tarkoitus esittää 5. elokuuta Pielavedellä. Toivottavasti saamme siitä Pielavedelle vuosittaisen tapahtuman.

Pohjantahti-yhtye, jonka peruskokoonpanossa Saastamoisen kanssa soittavat Pekka Nylund ja Kalle Fält, vierailee Karhunpeijais-materiaalilla Ruotsissa jo toukokuussa. Kesäksi 1990 koko esitystä on kysytty Taalainmaan ja Värmlannin rajamaille Hälleforssiin. Suomalaiskuorot olisivat valmiit tulemaan mukaan jos Saastamoinen kävisi niitä harjoituttamassa.

Ruotsin esityksiin nyt sairaslomalla oleva Kalle Fält jo ehtinee, mutta Pariisissa häntä tuurasi saksofonisti Seppo Heikkonen Helsingistä. Vierailu Pariisissa oli yhteiskonsertti joensuulaisen Tolvanat laulukuoron kanssa, ja taustahahmona oli professori Heikki Kirkinen. Konsertti liittyi hänen luentoihinsa suomalais-ugrilaisista kansoista.

Opittua syytä hyödyntää
Ilpo Saastamoinen sanoo työnsä luonteen pysyvän edelleen samanlaisena.
- Minulle tutkimus on ihan yhtä tärkeää kuin säveltäminen ja esittäminen, hän sanoo.

Kuten Karhunpeijaiset osoittaa, säveltäjä Saastamoinen hyödyntää tutkija Saastamoisen oppimia asioita käyttämällä samoja tekniikoita mitä alkuperäis-kulttuureissa on käytetty.
RAUNI PAANANEN (> Karhunpeijaiset - infomappi)

 

2.8.89 ke   Iisalmen Sanomat  (Etusivu:) Pirjo Nenola: Etnomusiikki kiehtoi Radugassa (IV sija NL:ssa)
(Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen keskittyy Karhunpeijaisten uuteen esitykseen.)
Ilpo Saastamoisen käsikirjoittama koulu-tv -ohjelma Kansat soittavat sai jaetun neljännen sijan Neuvostoliitossa pidetyillä Raduka-festivaaleilla, joissa etnoaiheiset ohjelmat kilpailivat paremmuudesta. Suomalaisohjelman valttina oli etnomusiikki, joka on Saastamoisen erikoisala. Saastamoisen mukaan Neuvostoliitossa on tapahtunut huomattava muutos suhtautumisessa alkuperäiskansojen musiikkiin.

- Pirjo Nenola: Ironiaa kulttuurishokista (s. 8)
(Kuvateksti: Primitiiviseen musiikkiin perehtynyt Ilpo Saastamoinen on tyytyväinen käsikirjoittamansa tv-ohjelman menestymisestä Raduka-festivaaleilla.)

Käsikirjoittajansa määritelmän mukaan ironinen tv-ohjelma siitä, kuinka vaikeaa länsimaisen ihmisen on suhtautua primitiivisiin kulttuureihin, menestyi mainiosti Neuvostoliiton television taannoisilla Raduga-festivaaleilla.

Kilpailussa jaetulle neljännelle sijalle tulleen tv-ohjelman käsikirjoitus on Keiteleen ja Pielaveden seudulla vaikuttaneen Ilpo Saastamoisen ja esiintyjinä olivat Saastamoisen lisäksi Pohjantahti-yhtyeen muut jäsenet Kalle Fält ja Pekka Nylund.

Raduka-festivaali järjestetään joka toinen vuosi ja siihen osallistui tälläkin kertaa etnisaiheisia lyhyehköjä elokuvia yli 40 maasta. Saastamoisen käsikirjoittama Kansat soittavat -taltiointi on valmistunut vuonna 1986. Suomen koulu-tv:ssä ohjelma on nähty neljä kertaaja lisäksi tv 1:ssä kerran. Ohjelma esitetään myöhemmin myös Neuvostoliiton televisiossa.

Saastamoinen kertoo, että ohjelman tekstinä on sitaatteja vuosisadan alun kannanotoista, joissa käsitellään etnistä musiikkia. Mukana on mm. savon murteen ihailijan K.A. Gottlundin mielipiteitä joiuista ja Sakari Pälsin mietteitä röhistys-laulusta.

- Gottlund ja Pälsi olivat kuulemastaan mykistyneitä; primitiivinen musiikki soti sen aikaisia kauneuskäsitteitä vastaan. Heille oli shokki länsimaiseen taidemusiikkiin tottuneina kuulla shamanismiperäistä musiikkia, jonka juuret ovat kymmenien tuhansien vuosien takana, Ilpo Saastamoinen kertoo.

Paluu alkuperäiseen
Menestyneessä tv-ohjelmassa esiteltiin suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkia. Mukana oli myös saamelaista musiikkia ja yksi eskimolaulu. Ilpo Saastamoinen arvelee, että ohjelma on kiinnostanut neuvostoliittolaisia juuri siksi, että mukana on Neuvostoliitossa asuvien suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkia. Palkintosijan lisäksi tv-ohjelma sai Sovjetskaja Litteratura -lehden erikoispalkinnon.

Saastamoinen toteaa, että Neuvostoliitossa viime aikoina tapahtunut voimakas muutos suhtautumisessa vähemmistökansallisuuksien kulttuuriin. Ennen vähemmistökansallisuuksien oli pakko esittää venäläisiä lauluja ja tansseja. Nyt pyrkimyksenä on palata alkuperäiseen ja väkisin syöttäminen on poistunut.

Saastamoinen osallistui heinäkuussa Baltica 89 folklore-festivaaleille Tallinnassa. Festivaaleilla oli voimakkaasti esillä alkuperäiskansojen musiikki ja punalipun sijaan tangoissa liehui Viron, Latvian ja Liettuan lippujen lisäksi mm. Saamenmaan lippu.

Pohjantahti maailmalla
- Yleinen kiinnostus arktista kansanperinnettä kohtaan on kasvanut, mikä selittänee kiinnostuksen Pohjantahtia kohtaan, Saastamoinen arvelee.

Etnomusiikkia esittävä Pohjantahti esiintyi huhtikuun alussa Pariisin kansojen hallissa. Toukokuussa oli vuorossa Ruotsin Skellefteå. Tallinnan folklore -festivaaleilla Saastamoinen oli yksin solmimassa kontakteja mm. Eesti-Saami -yhdistykseen.

Heinäkuussa Pohjantahti oli Norjan Karasjoella saamelais-festivaaleilla, jossa se säesti joikaavia Inga Juusoa ja Mattis Haettaa. Syyskuussa Pohjantahti on menossa viikoksi Neuvostoliittoon lähelle Mongolian rajaa kansainvälisille folkjazz-festivaaleille Suomen edustajana.
- On mielenkiintoista nähdä miten musiikkiperinnettä noilla seuduin on vaalittu. Lähellä on mm. tuvalaisten alue, jossa on vielä jäljellä kurkkulauluspesialisteja.

Ensi vuoden helmikuussa Pohjantahti on menossa Nicaraguaan Pandin järjestämälle matkalle. Siellä Saastamoinen toivoo saavansa nauhoituksia eteläamerikkalaisten intiaanien musiikista.  

Sekatahtilajit  yhdistäjänä
Arktisessa musiikissa äänenkäytön rikkaus on Saastamoisen mukaan loputon. Yhdistävänä piirteenä arktisten alueiden musiikille sekä Pohjois-Amerikan länsirannikkoa pitkin Amazonin kautta Tulimaahan kulkevan alueen musiikille on sekatahtilajien eli kaksi- ja kolmijakoisten tahtilajien käyttö samassa sävelmässä. Suomesta esimerkkeinä sekatahtilajia käyttävästä musiikista voi mainita kolttien leudd-laulun, saamelaisten joiun ja karjalaisten itkuvirret.

Saastamoinen huomauttaa, että rytmikäsityksen historia on10 000-vuotinen. Siperia on rytmisen ajattelun alkukoti. Länsimainen ja afrikkalainen musiikki on tasarytmistä, joko kaksi- tai kolmijakoista, mutta kalevalainen laulu on sekarytmistä.

- Kalevalan pohjamuotona on Saastamoisen mukaan yksilöimprovisointi. Kun Suomen alueella siirryttiin nomadismista maanviljelyyn, ja säännölliseen elämään kylissä, kalevalainen runonlaulu latistui eli siitä tuli säkeistölaulua.

Uskontoa ei ole ollut primitiivisissä yhteisöissä ilman musiikkia. Uskonto ja musiikki yhdistyi shamaanirummutuksessa, jota seurasi shamaanin "matkat" eli tajunnan siirto. Tajunnan siirtoon on käytetty myös joko yksin- tai ryhmälaulua. Shamaanit ovat saaneet melodiat lauluihin "matkoillaan". Lähes kaikki perinnelaulut ovat shamanistista perinnettä. Poikkeuksena ovat saamelaisten henkilökohtaiset joiut.

Monimutkainen muotorakenne
Suomessa primitiivistä musiikkia tutkitaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikki-osastolla ja Tampereen musiikkitieteen laitoksella. Syksyllä primitiiviseen musiikkiin voi tutustua myös Jyväskylän yliopistossa Ilpo Saastamoisen johdolla. Saastamoinen on ilmiömäinen opettaja siinäkin mielessä, että hän hallitsee itse primitiivisiä laulutekniikoita.

Herätteenä Saastamoisen etnomusiikki-innostukseen oli kesällä 1966 kuultu intialaisen Ravi Shankarin Suomen-keikka, joka teki Saastamoiseen suuren vaikutuksen. Saastamoinen liittyi Karelia-yhtyeeseen, joka soitti fuusiomusiikkia suomalaisen kansanmusiikin pohjalta. Piirpaukessa Saastamoinen soitti 1980-luvun alussa.

Filosofisena lähtökohtana on ollut ajatus, että mikään musiikki ei ole huonoa, vaan vika on ymmärryksessä, jos musiikkia ei heti tajua. Vielä ei ole löytynyt musiikki-kulttuuria, joka olisi ylittänyt monimutkaisuuden rajat, niin etten olisi sitä loppujen lopuksi ymmärtänyt. (???)

Saastamoinen löysi taannoin vuodelta 1913 peräisin olevan kolttaleudd-äänitteen. Saastamoisen mukaan sen muotorakenne on monimutkaisempi kuin yhdenkään sinfonian, vaikka sävel pysyy koko ajan samalla korkeudella.

Ilpo Saastamoisen suurteos Karhunpeijaiset esitetään jälleen Pielavedellä. Ensi lauantaina on Pielaveden liikuntahallilla luvassa täysipitkä kolmen tunnin versio Karhunpeijaisista. Pitkä versio on Saastamoisen mielestä johdonmukaisempi kuin kahden tunnin versio, joka esitettiin, mm. Helsingissä Savo Sinuksi -tapahtumassa.

- Karhunpeijaiset on haaste edelleenkin. Sen musiikki on niin vaikea, ettei soittaminen tunnu junnaamiselta, vaikka teos tulee esille uudelleen ja uudelleen. Tällä viikolla meillä on harjoitukset joka ilta ja luvassa on katsojille koko illan elämys.
PIRJO NENOLA
MARKKU ROPO, kuvat

 

18.5.90         Botnia Beat I/90 - Raija Nummijärvi: Päämääränä elämisen ilo.
Ilpo Saastamoinen on suomalaisen musiikin uranuurtaja. Hänen uudenlaista musiikinopetuksestaan kertova kirjansa ilmestyy näinä päivinä ja maailman ensimmäinen Saastamoisen uusiin opetusmetodeihin perustuva kurssi järjestetään ensi kesän alussa Kaustisella.
Improvisoiva laulu, kalevalainen runonlaulanta, improvisoitu soitto, virheiden kautta oppiminen ja elämän ajatteleminen uusinpäin, siinä Saastamoisen eväitä musiikkikoulutuksen kehittäjille.
(Kuva: Jorma Salovaara - Kuvateksti: Ilpo Saastamoisen työssä musiikinalueella on kolme päämäärää: suomalaisen musiikkikoulutuksen uudistaminen, rytmikäsityksen uudistaminen ja kolmanneksi se, että ihmiset oppisivat kuuntelemaan niitä musiikin muotoja, joita me kutsumme primitiiviseksi, mutta jotka itse asiassa osoittavatkin oman rytmikäsityksemme primitiivisyyden.)

Vesa Kurkela toteaa Saastamoisesta läänin taidetoimikunnan näinä päivinä ilmestyvässä IMPRO-lehdessä, että Saastamoinen jo 70-luvun alussa oli pari vuosikymmentä aikaansa edellä uudenlaisine käsityksineen musiikista. Vuoden -90 tammikuussa kotonaan Jyväskylässä Saastamoinen miettii tietoisena edelläkävijän roolistaan: "...Monta kertaa tuntuu, että on elänyt vääränä aikana ja että itse kuolee pois ennen kuin mitään ehtii tapahtua, mutta sitten yhtäkkiä huomaa, että heräämistä alkaakin tapahtua." Näin kävi mm. pari vuotta sitten, jolloin Suomessa alettiin kiinnostua ns. Maailman musiikista ja se sai taas uskomaan, ehkä sittenkin, ehkä joskus.

Minne meidät veisit jos saisit, Saastamoinen?
Siihen, että jokainen uskoisi kykyynsä luoda musiikkia, soittaa, tehdä lauluja, laulaa ja enemmän ilmaista itseään omimmilla tavallaan, jos se tapa sattuu olemaan joku muu, kirjoittaminen, puhuminen.

- Me on lakattu uskomasta, että jokainen pystyy tekemään aivan yhtä hyvää taidetta kuin kuka muu tahansa. Omista lähtökohdistaan.

Saastamoinen ei lähde kelaamaan musiikin maailmaa perinteisistä musiikin-teoreettisista käsitteistä lähtien. Hänelle tärkein musiikkiin liittyvä käsite on informaatio. Miten paljon musiikki sisältää yksilölle tai ryhmälle uutta informaatiota.

Saastamoinen lähtee siitä, että ellei musiikkia ymmärrä, siihen on mentävä sisään, analysoitava se niin, että näkee, mitä ei ymmärrä. Tästä lähtökohdastaan hän lähti ja löysi yhdestä sävelestä rakentuvan kolttien leudd-jutun, se oli improvisoitu ja sen muotorakenne oli Saastamoisen mukaan monimutkaisempi kuin yhdenkään länsimaisen sinfonian, aivan kristallinkirkas!
- Meillä on tiedossa ne keinot, joilla mennä sisälle mihin tahansa maailman musiikki-kulttuuriin.

Sotalauluista vapaaseen lauluun
Itsestään selvä lähtökohta Saastamoisen kanssa keskusteltaessa on suomalaisen musiikkioppilaitos-järjestelmän kritiikki. Eikä oikeastaan edes kritiikki. Olisi aloitettava kokonaan alusta, kokonaan toisesta päästä kuin musiikkioppilaitoksissa tai kouluissa musiikkitunneilla. Siis mistä?

- Musiikki on yksi vaikeimmista opetusaineista tänä päivänä. Koulujen musiikki-tunneilla opettajat on pakotettuja opettamaan niin, että ne vahvistaa [vain] lapsen ryhmäidentiteettiä. On olemassa tietty määrä lauluja ja kouluissa pyritään siihen, että kaikki osaisivat laulaa ne suurin piirtein samalla tavalla. Kotimaani ompi Suomi kaikuu yhteislauluna ja oppilaissa syntyy vastustus, jota ne ei siinä vielä tiedosta.

Sama näkyy koko yhteiskunnassa.
- Selkeimmillään vahva ryhmäidentiteetti heijastuu marssilauluissamme ja sotalauluissamme, ne kuvastavat vahvaa ryhmäidentiteettiä, jonka avulla länsimainen ihminen on kyennyt valloittamaan maailman. Pitkälle viedyn organisoinnin ja ohjatun yhteistoiminnan avulla. Paimentolais- ja arktisilla kansoilla taas, siellä saattaa kyllä olla joku diktaattori yhdessä asiassa, mutta toisessa asiassa sitten taas onkin joku toinen.

Eikö nyt kuitenkin yleisesti olla sitä mieltä, että nimenomaan länsimaissa on yksilölle annettu arvoa?
- Se onkin tämä ristiriita. Paradoksi.

- Jos ryhmä- tai yksiöidentiteetti on kallellaan johonkin suuntaan, se voidaan korvata musiikin alueella tai toisinpäin. Jos yksilöidentiteetti on nollilla, improvisaatio musiikista kadonnut, niin se voi olla hyvinkin paljon palloa pelaava yhteiskunta, jossa yksilöllisyys kanavoituukin urheilun kautta.

Eli siis musiikkikoulutuksen uudistamisesta, yksilöidentiteettiä ei opetuksessa vahvisteta. [?]
- Ihmisten itse- ja ryhmätunnon täytyy ainakin pitkällä aikavälillä olla tasapainossa keskenään. Se, että elää, tarkoittaa tietenkin jatkuvaa epätasapainoa, tasapainoilua, mutta terveellä yksilöllä ja terveessä yhteiskunnassa pitemmällä aikavälillä ne on tasapainossa. Ihmisen biologinen rakenne on jo sellainen, että niiden täytyy.

Uusi musiikinopetus
Ensi pitäisi unohtaa kaikki, mikä on opittua. Saastamoinen perää edelleen - niin kuin jo kaksikymmentä vuotta sitten - musiikinopetuksen pohjalle, aluksi, kaiken aluksi, elämäntapaopetusta, elämänkatsomusopetusta, tai ei - kaikki sanat on jo käytetty ja sisältö saastutettu, siis Saastamoisen sanoin:
- Soittajakoulutuksen pitäisi olla rinta rinnan tutkijakoulutuksen kanssa ja sen pää-määränä tulisi olla arvomaailman saattaminen kaoottiseen tilaan. Koulutuksen tulisi edesauttaa arvomaailman romuttamista.

Entä sitten kun kaikki on kaaoksessa?
- Meidän on kyettävä palauttamaan se tilanne, että ryhmässä kun on monta ihmistä yhdessä, kuka tahansa voi räväyttää oman juttunsa. Tähän on esteetikot tulleet väliin.

- Kun arvomaailma on neutraali, ihminen on luovimmillaan!

Saastamoinen kursseillaan lähtee leikistä, siitä ei tässä sen enempää, uusi kirja sisältää kasapäin esimerkkejä.

- Peruslähtökohtana on shamanistinen rumpu. Ei ole muuta kuin perusrytmi, se on nollainformaatiota. Yleensä kyseessä on rituaalitilanne. Jos päättää pysyä paikalla ja kuunnella, ainoa mahdollisuus on kääntyä sisäänpäin, sisäiseen maailmaan, sisäiseen universumiin. Mitä enemmän musiikissa on informaatiota, sitä enemmän se kiinnittää ihmisen tähän maailmaan. Kunnes mennään tietyn rajan yli, yhä monimutkaisempaan ja monimutkaisempaan rytmiikkaan ja palataan taas alku-lähteille, eli musiikki on niin monimutkaista, että se kuulostaa sinusta yksi-toikkoiselta, eli tapahtuu paradoksi, jossa äärettömän suuri informaatio muuttuu nollainformaatioksi.

- Vastakohdat muuttuu toisikseen, äärimmäisen yksinkertainen ja äärimmäisen moni-mutkainen musiikki saattaa tuottaa toisen tietoisuuden ja se selittää, että ihmiset kuunnellessaan shamaanirummutusta saattaa löytää sieltä kuorot ja muut kaikki upeat, sata kertaa länsimaista taidemusiikkia paremmin sävellettyjä juttuja.

- Ulkonaisesti yksinkertainen musiikki pakottaa ihmiset säveltämään itse omasta alitajunnastaan, kun taas äärimmäisen monimutkaisesti sävelletty musiikki - ennen kuin se menee sen äsken mainitun rajan yli, se on sitä passivoivampaa mitä suurempaa taidetta se on.

Eli tässä Saastamoinen tulee lähelle länsimaisen taidemusiikin yhden uranuurtajan Stravinskin ajatuksia: puhtaassa tilassa musiikki on silkkaa ajattelua.
- Pitää täysin paikkansa, paitsi että improvisoinnissa se ei voi olla tietoista ajattelua. Se täytyy tulla suoraan alitajunnasta, säveltäessäsi, laulaessasi olet samalla kuuntelija ja kuuntelijana kyllä ajattelet.
Sitä paitsi Stravinski juonsi musiikilliset juurensa kansanmusiikista.

Shamaanirumpu tietokoneessa
- Olen yrittänyt luoda itselleni  uutta musiikinteoriaa. Ja silloin en mieti musiikkia sellaisista termeistä käsin kuin sävelasteikko, intervalli, melodia, vaan AINA: mikä on musiikin sisältämä informaatio. Musiikki on informaatiota samassa mielessä kuin kieli kuin piirros kuin kirjoitus, ele, ilme. Se on tapahtuma, jonka vastaanottaja koodaa oman menneen elämänsä pohjalta. Jos hänen elämänkokemuksensa on lähes identtinen sen viestin kanssa, sitä paremmin hän ymmärtää sen. Mitä eri-laisempi on vastaanottajanelämä, sitä enemmän viesti ymmärretään väärin, jopa päinvastaiseksi jossakin vaiheessa. Yritän nähdä musiikin informaationa, tällöin ensimmäinen musiikinteoreettinen peruskäsitys on, miten joku ilmiö eroaa toisesta, ensimmäinen 1-0 jako, kun me kuullaan jotakin, me hahmotetaan se kahdeksi...         
Primitiivisessä kulttuureissa ei ole tarvittu kuin mitä tahansa kaksi, jotka erotetaan toisistaan ja silloin me ollaan tultu jo nykyaikaisen kulttuurin huippua vastaavalle tasolle eli me ollaan tietokoneen yksi-nolla -kielessä. Kaikki inhimillinen tieto pystytään tallentamaan ykkösillä ja nollilla. Morsetus, sähkötys, on yksi ilmaus siitä. Kaikki mikä tämän jälkeen musiikissa tarvitaan, on tavallaan tarpeetonta, saman asian toistamista toisilla sanoilla. Kahtiajaot sävel - tauko, pitkä sävel - lyhyt sävel, musiikki - ei musiikki, korkea sävel - matala sävel jne. Ihmisellä on tarve hahmottaa joko pareittain tai kolmittain. Näistä kaksista tai kolmista muodostuu koko rytmiikkamme perusajattelu. Arktisissa kulttuureissa resitatiivinen laulu on näiden 2- ja 3-jakoisten äärimmäisen monimutkaisia yhdistelmiä - jopa toistumattomia. Saamelaisjoiku on maailman monimutkaisin säkeistölaulumuoto, vaikeimmillaan olen löytänyt siitä 58-jakoisen, joka on kuitenkin  yhtä yksin-kertainen kuin puhelinnumero muistaa ulkoa.

Elämänpeli elämänilo
Kun Saastamoisen kanssa juttelee, se juttu on kuin elämä, syttyy, haksahtaa näennäisesti hakoteille, etsii takaisin hyvään oloon, kunnes taas...

- Jos mä haluan leikkiä, esimerkiksi pelata palloa jonkun ihmisen kanssa, paras peli on aina tasapeli. Molemmat voittaa ja häviää suunnilleen yhtä paljon. Eli paras peli on se, jossa molemmat osapuolet tuntee voivansa hyvin - esittäjä saa heittää tarpeeksi vaikeita juttuja ja kuulija saa tarpeeksi oikeinarvauksia voidakseen nauttia väärinarvauksista. Häviämiseltä ja voittamiselta putoaa itseisarvo.

- Kun taiteen kautta opittais käsittämään häviäminen yhtä myönteiseksi asiaksi kuin voittaminen, ihmisen harjoittaman kulttuurin määrä tulee suoraan verrannolliseksi sen kykyyn kamppailla elämän voittoja ja tappioita vastaan. Eli mitä vahvempi on kansan tämäntyyppinen kulttuuri, sitä enemmän leikki on totta, ulkonainen elämä leikkiä. Syntyy mieletön kyky kohdata todellisuutta.

- Ja silti, ei stoalainen tyyneys ole pääasia. Pääasia on elämän tuottama ilo.

- Meillä on mahdollisuus lähteä luomaan sellaista kulttuuria, joka pohjautuu siihen, että kaikki osaa luoda. Silloin meidän on vain tiedostettava se, että on olemassa lukuisia muita kulttuureja kuin omamme.

- Rock-musiikissa on esimerkkejä siitä, miten joku porukka Helsingin ulkopuolella on kyennyt löytämään omaa identiteettiään ja päässyt esiin. Joitakin poikkeuksia on, mutta pääosin musiikinkin alueella, me ollaan kadotettu oma identiteetti.

- Uutta kulttuuria pitää tavallaan alkaa rakentaa tyhjästä. Aivan samoin kuin rock-musiikki on aloittanut tyhjästä suhteessa yhteiskunnan tarjoamaan musiikki-koulutukseen. Eli lähtenyt rakentamaan olemassa olevien instituutioiden ulkopuolelle. Tyvestä puuhun. Kantapään kautta.
RAIJA NUMMIJÄRVI    > Kansat Soittavat -filosofia

[Yksi parhaita juttuja filosofiastani - entä  seuraavat?]

8/90         Helsingin Sanomat - Kuukausiliite  - Missä hän on nyt.
 (> Kansat soittavat -filosofia)
Eeva-Kaarina Aronen: Muusikko, joka ei halua soittaa oikein
Ilpo Saastamoinen haluaa vapauttaa ihmiset nauttimaan musisoinnin ilosta.
(Kuvateksti I: 1970-luvulla Ilpo Saastamoinen etsi kansanmusiikin juuria.
Kuvateksti II: Kesäkuussa Saastamoisella on Kaustisella luovuuteen ohjaavien leikkien kurssi musiikinopettajille ja opiskelijoille.)

Ilpo "Ilja" Saastamoinen esitti 60-luvulla kalotti päässä etnistä musiikkia jo silloin, kun maailmanmusiikista ei vielä puhuttu mitään. Kansanmusiikki oli suurelle yleisölle kutakuinkin kannelta näppäävä kuukasvoinen Martti Pokela ja hänen lehmänkutsuhuutojaan luikautteleva kansallispukuinen vaimonsa Marjatta.

Mutta Saastamoisella oli yhtyeensä Karelia, jossa hän paljon aikaansa edellä etsi kumppaneineen kansanmusiikin juuria, samoin kuin sitä seuraavassa Dopplerin Ilmiössä. 80-luvun alussa Saastamoinen ja maailmanmusiikki raikuivat ilmoille sitten legendaarisessa Piirpaukessa, jonka monet kappaleet - kai kaikkien päässä rupeavat nyt heti kilkattamaan Konevitsan kirkonkellot - olivat muodikkaita kulttibiisejä.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen maailmanmusiikki on taas kova sana, ja Saastamoinenkin joikaa tyytyväisenä sen suosion laella. Nyt hänellä on Pohjantahti -trio, jossa Saastamoinen, Pekka Nylund ja Kalle Fält etsivät ja esittävät suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen musiikkia.

Leikkimielisen, luovan kulttuurin voima ja henkinen mielenterveys ovat suoraan suhteessa keskenään, Saastamoinen sanoo. Pitkän linjan puurtaminen muusikkona, säveltäjänä, tutkijana ja opettajana on kiteyttänyt hänen ajatuksensa yksinkertaisilta kuulostaviin teeseihin, joiden perusteista Saastamoinen on kyllä kykeneväinen todistamaan tulisieluisilla monologeilla. "Mitä vahvempi itsetunto etnisellä ryhmällä on, sitä paremmin se kestää todellisen elämän voitot ja häviöt ja näkee taiteen avulla niiden yli."

Ja vahva itsetunto perustuu musiikissa improvisaatiokykyyn. "Koko länsimainen korkeakulttuuri on sairas, koska improvisaatio katosi meidän taidemusiikistamme barokin myötä. Meidän kulttuurissamme on monen sadan vuoden epätasapaino perinteen ja luovuuden välillä. Luovuus on solistien ja kapellimestarien yksin-oikeutta; heidän ja kouliintuneen kuuntelijan, luovuutta on nimittäin tulkinta, joka on eräänlaista sisäänpäin kääntynyttä improvisaatiota."

Kuten jo arvasitte, improvisaatio on Saastamoisen kallein asia. Maallikkohan yhdistää sen jazz-luolaan, missä neekeri pimputtaa pianolla puolihuolimattomasti jotakin epämääräistä.
"Paradoksaalista kylläkin, Turun kanttorikoulussa opetettiin vielä sotien jälkeen improvisaatiota, siis koraalialkusoittoja ja välisoittoja improvisoitiin, vaikka varsinaisesti improvisaatio oli meidän musiikistamme kadonnut karjalaisten itkijänaisten ja jouhikonsoittajien myötä. Lyhyessä ajassa menetimme täydellisesti yksilön luovuuden musiikissa."

Saastamoinen arvelee, että se on lisännyt ahdistusta ja vahvistanut huonoa itsetuntoa musiikintekijöiden parissa. "Koko kapellimestariperinnehän on jäänne feodaaliselta aikakaudelta, missä oli linnanherra erikseen ja massat toisaalla. Tosiasiassahan improvisaatio on ollut olemassa tuhansia vuosia. Länsimaistumisen prosessissa se katosi kaikkialta Euroopasta lähes samanaikaisesti."

Sairauden vakavuutta osoittaa se, millä kohinalla jazz tuli ja levisi yli koko maailman. Siinähän se palautettiin uudelleen arvoonsa. "Kalliista musiikkikoulutus-järjestelmistä huolimatta murros, joka tapahtui ensin jazz- ja sitten rock-kellareissa, oli vastustamaton."

Improvisaatio edustaa täysin päinvastaista viestinnän muotoa kuin lainalainen, toistettavissa oleva perinteinen musiikki, joka pohjaa kurinalaisiin sääntöihin.

"Toisaalta sen systemaattinen, jatkuva säännön pakeneminen on yhtä kurinalaista toimintaa kuin säännön noudattaminen. Yleisön mielenkiinnon saavuttaakseen säännöistä poikkeamisessa on oltava tietty tasapaino. Käytännön elämässä asian oivallinen symboli ovat kaikki kaksinpelit, vaikkapa pöytätennis. Pelin lopussa sääntö ja poikkeus ovat tasoissa keskenään, siinä sen kauneus ja mielekkyys."

Tämä selvisi Saastamoiselle, kun hän oli analysoinut yli puoli vuotta koltta-saamelaisten leudd-laulua, joka on yhdestä sävelestä koostuva, muuntujina kaksi- ja kolmijakoinen iskuala. Saman ilmiön hän on löytänyt kaikista etnisten musiikki-kulttuureiden improvisaatioista.

Kaiken muun ohella Ilpo Saastamoinen, 47, on valmistunut kansakoulunopettajaksi 1962. Hän testasi ajatuksiaan opettaessaan pari vuotta sitten Keiteleellä syrjäkylän koulun ensimmäistä ja toista luokkaa.
"Kun kerran näen pallopelit tällä hetkellä koulun ainoana luovan toiminnan lähteenä, missä improvisaatiota voi toteuttaa, niin pyrin kehittämään etnisistä kulttuureista saadun pohjan perusteella musiikillisia arvausleikkejä, joissa ei ole itseisarvoa hyvän ja huonon, oikean ja väärän välillä."

Kokemuksensa Saastamoinen on koonnut Keiteleen oudommaksi nuottikirjaksi, jonka Tampereen yliopisto kustantaa. Se sisältää noin sata arvaamis-, toistamis-, tuhoamis- ja ties mitä muuta musiikkileikkiä kaikenikäisille, lastentarhalaisista eläkeläisiin.

Saastamoisen mielestä musiikki on hyvää silloin, kun kaikki osaavat sitä esittää ja iloitsevat siitä; sehän sen alkuperäinen tarkoitus on ollutkin.
"Silloin sitä ei voi käyttää välikappaleena paremmuuden osoittamiseen, alistamiseen ja hallitsemiseen. 'Epäonnistunut' suoritus on yhtä tärkeä musiikintekijä kuin 'onnistunut'. On pyrittävä minimoimaan ne tunteet, jotka ihmiseen istutetaan jo varhaislapsuudessa, kun ei muka lauleta ja soiteta niin sanotusti oikein."
Eeva-Kaarina Aronen

 

21)         I/91 City (Jyväskylä): Jazz? Rock? Joiku? / Musiikki - Jari Mäenpää:
              Ilja on nähnyt auringon (Kuva: Jari Haapa-aho)
              (Kuvateksti: Jazz on kuollut, mutta rock on voimissaan, sanoo Ilpo Ilja Saastamoinen.)

Kolme vuotta sitten osallistuin Pielavedellä pidettyyn musiikkikurssiin, jonka aihe oli arktinen musiikki. Olin jo ehtinyt tutustua edelliseen läksyyni: joikuun, jossa tahtilajit vaihtuivat tahti tahdilta. Kurssin päätöstilaisuuden jälkeen istuimme ravintolassa opettajiemme kanssa. Keskustelu kansanmusiikista ei tuntunut taukoavan, välillä joikattiin ja minäkin olen joiun oppinut.
"Sinä näit juuri auringon, sitä tarkoitti tuo kohta joiussasi", sanoi lappalainen Mattis, yksi kurssin opettajista, joikattuani.

"Ai, jaa", totesin ihmetellen ja katsahdin ravintolan kabinetin tauluun, ja kas kummaa, silmäni osuivat tutunnäköiseen miehen muotoon. Kyseessä oli sama mies joka istui nyt tuossa vieressä. Kurssin vetäjä, säveltäjä-muusikko-etnomusikologi Ilpo Ilja, Saastamoinen.

Silloin mieleeni tuli lause jo kovin tutuksi tulleesta Zühtüstä eli joiusta, jota olin vuoden opetellut Ilpo Saastamoisen laatimasta nuotinnoskokoelmasta Kansat Soittavat:
"Kehän kiertyessä umpeen saamelaisjoiun merkeissä kiertyy myös umpeen ihmismielen informaatiovastaanottokyky: riittävän monimutkainen alkaa tuntua äärimäiseltä yksinkertaisuudelta.

Primitiiviseksi haukutun loilotuksen takaa löytyy peikoksi taiottu prinssi tai tulevaisuuden kokeva Tuhkimo."
Sisimmässäni ajattelin: "Ei, en ole nähnyt aurinkoa, vielä. Olen tutustunut Iljaan ja hänen kauttaan uuteen tapaan opiskella musiikkia."

Musiikki on elämänvoimaa
Tutkimuksessaan eräästä kolttasaamelaisesta leuddista eli laulusta Saastamoinen päätyy ajatuskehitelmiin, jotka käsittelevät näennäistä yksinkertaisuutta raskaan taidemusiikkitradition rinnalla.

Improvisointi on hänelle eräänlaista peliä yksin tai yhdessä, tarkoituksenaan esittäjän yksilöllisyyden vahvistaminen, mutta myös esteettisen taide-elämyksen synnyttäminen. Ryhmämusisoinnin kohdalla taasen voidaan puhua salakielestä, jonka tunnistaminen luo ykseyden tunteen ryhmän keskuudessa ja näin syntyy perinne.

Pääteasema, jonne Ilpo Saastamoisen jäljet johtavat on shamanistinen musiikki. Saastamoinen kirjoittaa: "Shamaanirummun takominen musiikin yksinkertaisen puolen ääripisteenä johdattaa ykseydentuntoon kaikkeuden kanssa."

Siis mistään pikkuasioista ei ole kysymys. Ennemminkin koko elämäntyöstä. Musiikin ja kulttuurin ymmärtämisestä käsi kädessä.

Jazzista kansanmusiikkiin
"Parikymmentä vuotta sitten menetin neitsyyteni joikujen salaperäiseen maailmaan ollessani silloin vielä aktiivinen jazzmuusikko. Soitin tuolloin monessa kansan-musiikista aineksia hakevissa yhtyeissä esimerkiksi Kareliassa ja Piirpaukkeessa.

Nils-Aslak Valkeapään kanssa työskentely antoi minulle mahdollisuuden kurkistaa joikujen ja niiden tekijöiden kulttuuriin. Etnomusikologiset ensiaskeleeni lappalaisten parissa näkyy keskittymisessäni nykyään nimenomaan pohjoisen napapiirin musiikkiin.

Joiut ovat usein rytmisesti mielenkiintoisia ja niiden pentatonisuus antaa suuren mahdollisuuden muunneltavuudelle eli improvisoinnille. Oikea joikaaja osaa improvisoida tiettyjä kaavoja noudattaen."

Tiedettä maailmanmusiikista
Nykyään Jyväskylän Kangaslammella asustava Saastamoinen luennoi muun muassa maailman musiikkikulttuureista Jyväskylän yliopistossa ja luo samalla uraa myös musiikkikasvatuksen alalla.

Hänen mielestään rokkia voi opettaa, niin kuin improvisointiakin.
"Jyväskylässä olen ollut yhtämittaisesti ilman matkustelua viikon verran. Yliopiston musiikkitieteen laitos tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen työyhteisön ja alan opiskelijoiden läsnäolon, joten keskustelua riittää.

Etnomusikologia, niin uusi tieteenlaji kuin onkin, kuuluu nykyään jo yleis-sivistykseen. Silti 90% maailmanmusiikista laiminlyödään kouluissa ja tilalla on kaikkein lähimpää löytyvä traditio.

Tämä tieteenlaji on teoreettista, itse käytän apuna informaatiotiedettä. Etno-musikologilta edellytetään asian harrastusta myös käytännössä eli etnomusiikin harjoittamista ja tämä näkyy nykyään jo yliopistoissa kursseina, joita järjestetään silloin tällöin." 

Musiikkikasvatus voi olla luovaa
Musiikkikulttuurissamme puolet on traditioita ja toinen puolisko improvisointia, hatusta soittamista. Improvisointi on kuitenkin laiminlyöty osapuoli musiikki-kasvatuksessa. Tämä johtunee yhteiskuntamme kilpailua ja paremmuutta korostavasta luonteesta, mikä puolestaan musiikin traditiossa näkyy ainakin musiikkioppilaitosten kurssitutkinnoissa ja kilpailusoitossa.

Suuri puute musiikinopetuksessa on ollut tähän asti kunnollisen improvisoinnin oppi-kirjan puuttuminen. Korjaus tähän on kuitenkin piakkoin tulossa. Olen laatinut kansanmusiikkiaineiston nojalla kirjan, johdatuksen luovaan musiikinopetukseen, jonka nimi on postmodernisti perinteellinen: "Keiteleen oudompi nuottikirja".

Sen apunuotistossa käytetään 50:tä pääasiassa levyiltä tekemääni transkriptiota laulu-musiikista ympäri maailmaa. Eri intiaanien musiikki [on] hyvin edustettuna, mutta myös pohjoisen taikarytmit ovat tärkeä osa kirjan oppimateriaalia.

Kirjan harjoitukset, joita on [testattu] Jyväskylän konservatorion [?]  opettaja-kokelailla, soveltuvat kenelle tahansa avaamaan ovia uudenlaisen musiikin maailmaan ja oman identiteetin kehittämiseen improvisoinnin avulla, sillä siitähän improvisoinnissa on pohjimmiltaan kysymys.

Hauskuuden ja helppouden ei välttämättä tarvitse olla pinnallista. Ryhmä-improvisoinnissa hauskuus johtuu usein ylivoimaisesta tehtävästä ja siitä, että putoaa ryhmän kelkasta pois. [?]

Yksinkertainen musikaalinen tehtävä, yksi äänikin saattaa ryhmässä muodostua haasteelliseksi tehtäväksi. Hyvä esimerkki tästä on eskimoiden sisään-uloshengitys-laulutekniikkaa. Siinä lauletaan vuoroperiaatteella eli kun sinä laulat uloshengityksen aikana, niin minä laulan saman sävelen sisäänhengityksen aikana. (Muistakaa kuitenkin liikkua voimakkaasti samalla, sillä muuten menee taju. toim.huom.)

Monet tunnit opettajakokelaiden kanssa menivät kikatteluksi, koska tehtävät olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan ylivoimaisia ryhmän läsnä ollessa. Uskokaa tai älkää, toista se on istuen ja kuunnellen passiivisena katsoa vaikka televisiosta, kun toiset soittaa.

Jazz on kuollut
Ilpo Saastamoinen tunnustaa, että oman musiikkikulttuurimme ugrilaiset juuret olivat hänellekin alussa vieraita ja eksoottisia. Silti nykyään, kun Pohjantahtiyhtye, jossa Ilja on mukana, kutsutaan vaikkapa Pariisin etnomusiikin festivaaleihin, kyse on juuri siitä pohjoisen eksotiikan viehätyksestä, joka väijyy ulkomaalaista musiikin-tutkijaa juurimusiikkimme arkistossa.

Samaa rehellistä ja paikoitellen shamaanimaista viehätystä on Pohjantahdin ensimmäisellä levyllä, joka on samalla myös eräänlainen arkistokokoelma siitä, millaista on suomalais-ugrilainen etnojazz.

Usein Pohjantahdin ohjelmiston sisältämät vaihtuvat tahtilajit saavat etelänpojan haavin auki, sillä heidän musiikkinsa toimii horisontaalisella tasolla: päällekkäisillä rytmi- ja melodiakudoksilla, kun taas pohjoisempi musiikki operoi enemmän vertikaalisella tasolla jopa tahtilajeilla leikitellen.

Jazzin tulevaisuudesta Saastamoinen sen sijaan täräyttää:
"Jazz on kuollut, juuttunut siihen surulliseen haaveiluun, jota harjoittivat Charlie Parker ja Coltrane 50- ja 60-luvulla. Suuri virhe tapahtui siinä, kun jazzista yritettiin tehdä korkeakulttuuria, eliitin taidetta.

Kun esiinnyin Piirpaukkeen kanssa 70-luvulla Bombayn jazzfestivaaleilla, meni etnotyyppinen musiikkimme täydestä siinä missä Stan Getz'kin, siis jazzina, jota soittivat suomalaiset.

Kymmenen viime vuoden aikana olen ostanut kolme jazzlevyä, kai sekin jotain sanoo entisen jazzmuusikon suhteesta jazziin nykyään. Rock sen sijaan on vielä elinvoimainen musisoinnin muoto ja siten uusia mahdollisuuksia täynnä. Sen opettamiseen ei ole ainakaan vielä liittynyt minkään-laista tradition painolastia kuten tutkintovaatimuksia tai solistikilpailua."

"Seinäjoelle kaavailtu rock-instituutti toivon mukaan tulee olemaan kiinnostuneempi uusiutuvasta säännösten hyödyntämisestä eli vanhoista totunnaisista kaavoista irtaantumisesta samanaikaisesti niitä opeteltaessa."

Shamanismi
Iljan pään yläpuolella kansanmusiikkipiireissä leijuu jonkinmoisen gurun sädekehä. Saastamoinen on shamaanimusiikkia tutkittuaan osallistunut viidelle shamanismi-kurssille ja saanut musiikkipedagogina ja säveltäjänä tärkeitä virikkeitä ajattelusta, joka meiltä on kauan yritetty kieltää.

Ilja säveltää myös oopperaa, jonka aihepiiri liittyy velhojen maailmaan.

Shamaanirummun lyönnit ja lyöntien väliset tauot edustavat Saastamoisen mukaan informaatiota, joka on yhteistä meille kaikille kulttuuritaustaan katsomatta. Koko maailmankaikkeus kasvikuntaa myöden saavuttaa ykseyden, kun kuuntelija keskittyy vapaasta tahdostaan kuvatajuntaansa hyödyntäen rummun sykkeeseen.
Kuuntele kuinka koivun lehti värähtää! Ykseys on arkipäivää. Universaalisuus verkkojen kokemista Keiteleellä.

On kuitenkin muistettava, että kyse ei ole shamanismista, kun kuunnellaan shamaanirummutusta. Minnekään tunneleihin ei lähdetä, vaan kuuntelijan oma tahto tuottaa mielteet, jotka tekevät heistä parhaimmillaan taiteilijoita.

Ehkä musiikinopiskelijoille shamaanimusiikin kuunteleminen ja harjoittaminen olisi suorin tie muusikkouteen ja säveltäjyyteen.
teksti: JARI MÄENPÄÄ kuva: ARI HAAPA-AHO

 

16.-17.3.91         Äänekoski (Jari Mäenpää?) - Jazzin Talvipäivät 15-17.3. Äänekoskella

22)         12.3.91 Sisä-Suomen lehti:  Ilpo Saastamoinen: Luovuus puuttuu musiikkiopetuksesta
(Kuvateksti: Harvoin näkee lehdissä kuvaa ihmisestä lusikka suussa! Ilpo Saastamoinen huutaa luovuutta esiin pelkän toistamisen  tilalle. )

- Yksilöllinen luovuus, yksilön identiteettipuoli, on kokonaan kadoksissa koulun musiikkiopetuksesta. Koulussa korostetaan ainoastaan laumaeläinpuolta, sitä että jokaisen pitäisi osata samalla tavalla joku asia. Tässä mielessä meidän yhteiskunta on sairas. Kouluissa ihmisiä opetetaan ainoastaan toistamaan, ei luomaan, sanoo Ilpo Saastamoinen hyvin vakuuttavasti.

- Musiikki on kouluissa yksi vihatuimpia oppiaineita, koska se korostaa ainoastaan ryhmäidentiteettiä - laumaeläinpuolta lapsissa. Yksilöllinen luovuus on täysin lopussa. Ainoastaan urheilutunnit, pallopelit ovat se toimintamuoto, jossa yksilöllinen luovuus pääsee esille.

Ilpo Saastamoinen on etnomusiikin asiantuntija, muusikko ja säveltäjä.
- Olen musiikin sekatyöläinen. Olen aloittanut tanssimuusikkona amatööribändeissä ja siitä kulkeutunut jazzin pariin. Sitten olen tehnyt rock-jazz -fuusiota ja pikkuhiljaa kääntynyt kansanmusiikin puoleen.

Ilpo soitti 70-luvun alussa saamelaismusiikkia Nils Aslak Valkeapään yhtyeessä, toimi 70-luvun lopun Kajaanin big bandin kapellimestarina ja 80-luvun alun Piirpauke-yhtyeessä.
- Siinä sivussa olen opettanut kursseilla ja erilaisissa laitoksissa.

Keiteleen oudompi nuottikirja
Ilpo Saastamoinen on antanut paljon musiikkikasvatukselle. Viimeisin tuote on "Keiteleen oudompi nuottikirja" eli johdatus luovaan musiikinopetukseen. Kirja on ensimmäinen oppikirja, joka tähtää improvisointitaidon kehittämiseen etnisten kansanmusiikkikulttuurien pohjalta.

Keiteleen oudompi nuottikirja syntyi tarpeesta saada paikallisväritteinen opetus-paketti kuntiin. Ajatus lähti liikkeelle Keiteleen kunnasta. Kirjan kääntämisestä englanniksi ja eestiksi on myös keskusteltu. Kokemukset kirjan opeista ovat olleet hyviä. On paljon musiikillisia tekijöitä, joita on pidetty lapsille liian vaikeina. Kuitenkin he pärjäävät tehtävissä hyvin, kunhan niiden vaikeudesta ei kerrota heille etukäteen.

- Se luovuus, mikä aikaisemmin länsimaisessa historiassa oli vain muutamien harvojen etuoikeus, on nyt siirtymässä kaikkien ihmisten mahdollisuuksien ulottuville. Näin myös improvisoinnista ja säveltämisestä voidaan tehdä jokamiehen oikeuksia.

- Musiikki on määriteltävä uudestaan siten, että jokainen ihminen on yhtä kykenevä toimimaan luovasti, improvisoimaan ja säveltämään. Näinhän on ollutkin itäisessä ja etnisessä kulttuurissa.

Ilpo Saastamoisen mielestä musiikin opiskelussa on lähdettävä siitä, että jokainen kykenee improvisoimaan ja säveltämään.
- Koko tällainen ajattelu edellyttää länsimaisen perinteisen ajattelun hylkäämistä, eli yhden todellisuuden ajattelutapa pitää unohtaa. Jokaisella on oma todellisuus, joka on yhtä todellinen ja arvokas.

Ilpo muistuttaa, että musiikki on vain yksi sadoista välikappaleista, jotka toimivat ihmisten välisten suhteiden lähentäjinä tai eristäjinä.

Musiikkikurssi kiinnostuneille
Ilpo Saastamoinen tunnetaan myös Ilenä ja Iljana.

- Itse en ole 20 vuoteen käyttänyt Ilja nimeä. Sen nimen minulle on antanut aikoinaan Matti Bergström. Oikea nimeni on Ilpo.

Ilpo Saastamoinen vetää ensi sunnuntaina Jazz-talvipäivien musiikkileikkikurssin Äänekosken nuorisotalolla. Kurssilla tutustutaan improvisaatio- ja luovuusleikkeihin.
- Sisällöstä en voi tarkkaan sanoa. Toimin aina luovasti. Improvisoin, en tee tarkkoja suunnitelmia.

- Päätarkoituksena on pyrkiä saamaan ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että kun toimitaan luovasti, improvisoiden, se on tärkeintä taidetta, mitä siinä tilanteessa voi syntyä. Jokainen suoritus on korvaamaton. Ei ole olemassa säännöstöä, että tuo suoritus olisi huono, tuo hyvä.

- Musiikki määritellään uudestaan siten, että jokainen on täysmittainen taiteilija sen tekemisessä. Virheet kuuluvat tekemiseen, Ilpo Saastamoinen kertoo.

Musiikkileikkikurssin järjestäjänä toimii Työkeskus Koskela.

Ilpo Saastamoinen on myös säveltäjä. Karhunpeijaisten kantaesitys oli vuonna 1988. Kalevala esitetään luultavasti Eestissä jonkun paikallisen big bandin voimin. Neuvotteluja, käydään myös Kuopion kanssa.
Tällä hetkellä Ilpo Saastamoinen säveltää koko illan "Velho-oopperaa" Kolarin kunnan kuoroille ja tanssijoille. Ooppera on Lappi-aiheinen.    

23A-F > Ilpo 50 v. -lehdet

24)         25.1.93 Keskisuomalainen - Pasi Luhtaniemi: Kansat ja yksilöt selviävät improvisoinnin avulla - Ilpo Saastamoinen laajentaa Suomen sukua
(Kuvateksti: "Olemme luokitelleet alkuperäiskansat itseämme alemmiksi, koska emme ole uskaltaneet kohdata heitä.")

Ilpo Saastamoinen lähti musiikkimatkalle itään 80-luvun alussa. Suomalaiselle taide-musiikille vain länsi tarjosi maineen laakerit; kansanmusiikkimme eli yhä hiljaista suomalaista maalaiselämää. Tämän jälkeen kului yli kymmenen vuotta kunnes Värttinä lähti itään.

Saastamoinen oli silloin kiertänyt jo ne kaikki: marit, mordvat, udmurtit, setut, Siperian hantit ja mansit, saamelaiset... Ja esimerkiksi nämä: tshuktsit, selkupit, jakuutit ja nenetsit.

Kotonaan Jyväskylässä Ilpo Saastamoinen viimeistelee saamelaismytologiaan perustuvaa Velho-oopperaa, jonka ensi-ilta on Ylläksellä elokuussa. Velhoon on tultu Kalevala-sävellysteoksen ja suomalais-ugrilaisten Karhunpeijaisten kautta.

- Meidän on totuttava ajatukseen, että kansojen perinteet kuolevat, Saastamoinen sanoo niistä kansoista, joiden kulttuuria ja ihmisiä hän on oppinut tuntemaan.

- Tuntemalla perinteen improvisaatiomallit sen kuolema ei ole kuitenkaan lopullista. Kulttuuri itse saattaa myös luoda synteesin vieraasta ja omasta. Perinne jatkaa elämäänsä rikkomalla entisiä sääntöjään. Bluesia ryhdyttiin laulamaan englanniksi. Yhtä hyvin saamelaisjoiku voi yhdistyä iskelmään tai jazziin.

Ugrilaisesta alkumusiikkiin
Tiedemaailmassa Ilpo Saastamoinen on ongelmallinen henkilö väittäessään, että niin halutessamme meidän on mahdollista edetä ihmiskunnan alkumusiikin lähteille.

Vai onko tiedemaailma ongelma?
Teoria kaikkien kulttuurien alkukodista syrjäytyi kulttuurin monisynty-teorian ja vertailevan kansantieteen edestä. Uudet tutkimussuunnat tekivät mahdollisiksi muun muassa kärjistykset ylempiin ja alempiin kansoihin.

Länsimainen kulttuuri asetetaan yhä suomalaisessa arkitajunnassa omaamme "paremmaksi". Suomalais-ugrilaiset kansat ovat vastaavasti naapureitaan kehittyneempiä - todisteena tästä on kalevalamittainen laulu. [?]
- Suomalais-ugrilainen runonlaulu on yksi haara melodiamuodosta, joka ei palaudu sukulaiskansoihimme. Tältä osin suomalais-ugrilaisten kansojen pitäminen erillisenä kansanryhmänään on virheellistä, Saastamoinen räväyttää. [???]

Hänen mukaansa kalevalainen laulu on sukua muun maassa Afganistanin kirgiiseillä tunnetulle laululle. Kalevalaiselle laululle outo arktisten kansojen eeppinen laulu [?] esiintyy vastaavasti monilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla kuten saamelaisilla ja karjalaisilla. Ilpo Saastamoinen toivookin, että suomalainen tiedemaailma heräisi siihen keskusteluun, joka musiikista on virittynyt maailmanmusiikin myötä:

- Me tarvitsisimme vertailevaa tutkimusta suomalais-ugrilaisen ja muiden kansojen musiikkikulttuurien välillä. Tiedepolitiikka on maailmankuvan sanelemaa, eikä Suomi näytä olevan vieläkään valmis luopumaan itsenäisyyden alun kansallisista tarkoitusperistään.

- Jos osoitetaan, että kalevalainen laulu ei olekaan pelkästään suomalais-ugrilaista alkuperää, sen ei pitäisi heikentää vaan vahvistaa identiteettiämme: se osoittaa, kuinka ikivanhan kulttuurin säilyttäjiä me olemme olleet aina viime vuosisadan loppuun saakka.

- On kysymys siitä, haluammeko tuntea yhteenkuuluvuutta omiin sukulaisiimme vai ihmiskuntaan, jälkimmäiseen itäisten kansojen joukossa. [???]

Kansat kuolevat, perinne säilyy
Vähemmistökansojen yleinen kohtalo on, että ne sulautuvat joko osittain tai kokonaan valtakulttuuriin, nykyisin erityisesti länsimaiseen kulttuuriin. Paradoksina Saastamoinen huomauttaa, kuinka perinteen keruutyö on usein ollut viimeinen niitti sen tuhoutumiselle: tallentaminen vapauttaa ihmiset vastuusta säilyttää suullista perinnettä.

Elias Lönnrotin Kalevala tappoi elävän runonlauluperinteen Suomessa.

- Meidän on totuttava kansojen ja perinteiden kuoleman jokapäiväisyyteen, Saastamoinen sanoo. Kuolema on kuitenkin parhaassa tapauksessa näennäistä, kun perinnettä murretaan [~ muutetaan?] synteesin ja luovan improvisoinnin kautta.

- Kansat ovat aina omaksuneet toistensa tapoja. Kansa erottuu kuitenkin aina naapuriensa joukosta, kun sen kulttuurista yksi osa kymmenestä on poissulkevasti [?] sen omaa.

Selviämistä tundralla
Ilpo Saastamoisen mukaan laulu, luovuus, oman kulttuurinsa muokkaaminen oman itsensä kautta pitäisi olla arkipäivää niin vähemmistökulttuureissa kuin esimerkiksi suomalaisessa todellisuudessa. Ajatuksen perustalta hän pitää Jyväskylän Talven yhteydessä jälleen "Henkiinjäämiskurssin". Tapahtumassa osallistujat voivat tutustua sisäistämäänsä perinteeseen ja toisaalta omaan luovaan kykyyn murtaa ja rikkoa dogmaattista perinnettä.

Henkiinjääminen - kansan tai yksilön - on taistelua kulttuurisia idoleja ja suvaitsemattomuutta vastaan.
- Minua kiinnostaa se, kuinka luova yksilö tuhoaa perinnettään improvisaation kautta, Saastamoinen kärjistää.

Hän kuvittelee kulttuurin ideaalin, jossa kaikki ihmiset osaavat eeppisen runonlaulun periaatteet. Tällöin he kuuntelevat toisten repertoaaria - ei todetakseen oman "huonoutensa" vaan omaksuakseen niistä osia omaan ohjelmistoonsa. Mieleen tulee se "työehtosopimus", joka esiteltiin minulle ensimmäisessä työpaikassani. Eräs ehdoista oli, että "milloin joku toimituksessa aloittaa laulun, on kaikkien siihen välittömästi yhdyttävä."

Sellaisessa ilmapiirissä olisi tämän maailman taakka kevyempi kantaa.
PASI LUHTANIEMI
(IS-kommentti: Epäselvä juttu)

 

25)         29.4.93 Lapin Kansa - Kolari - Jaana Siitonen:
Säveltäjä Ilpo Saastamoisessa on aimo annos shamaania (Irtoleike)
(Kuvateksti I: Länsimaisessa musiikissa usein vain toistetaan kuuliaisesti sitä, mitä jotkut nerot ovat joskus säveltäneet, Ilpo Saastamoinen kritisoi.
Kuvateksti II: Ilpo Saastamoinen on itse rohkea improvisoimaan - oli kyse sitten musiikista tai ilmeistä.)

Säveltäjä Ilpo Saastamoinen ei tunnusta syöneensä kärpässientä säveltäessään kolarilaisille kiehtovaa, paikoin hyvin alkukantaistakin Velho-oopperaa. Hän ei myöskään tunnusta olevansa shamaani, mutta hänellä on kyllä matkalaukussaan shamaanin päähine ja taikakalut, jotka paljastavat miehestä muuta. Hän myöntää käyneensä shamaanikursseja oppaanaan Kööpenhaminassa asuva amerikkalainen Jonathan Horwitz,

- Shamaanius on luonteenomainen menetelmä parantaa sairaita, mutta itse olen kiinnostunut shamanismista pelkästään musiikillisista syistä ymmärtääkseni paremmin alkuperäiskansojen musiikkia, Saastamoinen sanoo. Hän on tutkinut alkuperäiskansojen musiikkia jo 60-luvun puolivälistä ja törmännyt työssään väistämättä shamanismiin ja shamaaneihin.

Vaikka Saastamoinen ei itse shamaaniksi tunnustaudukaan, hän kertoo käyttäneensä monesti hyväkseen shamaanien rumputekniikkaa, koska se on erittäin hyvä väline keskittymiseen.

- Tarkoituksenani ei ole tehdä "matkoja", vaan löytää ajatuksiini intensiteettiä. Olen kyllä kokenut transsin, mutta olen itse erittäin huono matkantekijä. Joskus näissä soveltamisasioissa olen sen sijaan kokenut transsinomaisia tiloja ja sävellystä on saattanut syntyä lähes automaatiokirjoituksen tavoin, Saastamoinen paljastaa.

- Kun tein Karhunpeijaisia vuonna -87, oli sävellysvauhti kiinni pelkästään kynätekniikasta, Saastamoinen kertoo. Velho-ooppera sen sijaan on syntynyt tavanomaisemman sävellystyön kautta. Molemmissa teoksissa takana on hyvin perusteellinen perehtyminen arktisten kansojen musiikkiin, jota ilman inspiraatiota teoksiin ei olisi syntynyt.

Esitelmiä maailmalla
Saastamoista pidetään shamanistisen musiikin asiantuntijana. Esimerkiksi ensi kesäksi on suunnitteilla esitelmämatka Budapestiin, jossa järjestetään Shamanistisen taiteen kongressi - laatuaan ensimmäinen. Lisäksi hän on saanut kutsun vierailla kesäkuussa Jakuutiassa tshuktsien niemimaalla kertomassa saamelaismusiikin rytmiikasta.

Shamanistista musiikkia Saastamoinen on tutkimuksissaan tavannut sekä Siperiasta että Etelä-Amerikasta ja havainnut niissä hämmästyttävää yhdenmukaisuutta.
- Kyse on monimutkaisesta musiikista, joka on yhdistetty äärimmäisen yksin-kertaiseen rummun taontaan.

Musiikilla on Saastamoisen mukaan terapeuttinen vaikutus ihmiseen. Hän itse kokee säveltämisen ja kaikenlaisen musiikin tuottamisen hyvin terapeuttisena. Improvisoinnin puutteen länsimaisessa musiikkikulttuurissa hän näkee sen sijaan hyvin huolestuttavana. Musiikillinen oleminen pohjautuu meillä lähinnä ryhmä-identiteetin tunteeseen ja ryhmän kautta jäsenenä olemiseen. Improvisoinnissa oleva yksilöllisyys ei sen sijaan löydä länsimaisessa kulttuurissa purkautumistietä. Kouluopetuksessa ei yksilöllisyyttä vahvistavaa musiikkia ole, mutta onneksi jotkut tästä huolimatta löytävät improvisaation, Saastamoinen huokaisee.

Länsimaissa kansalaisista kasvatetaan nimettömiä, kuuliaisia, sääntöihin alistuvia ja yksilöllisyyttä vailla olevia ihmisiä ehkä juuri musiikin avulla. Meistä tulee kuuliaisia toistajia, jotka esitämme tiettyjen harvojen nerojen sävellyksiä, Saastamoinen herättelee.
- Kouluissa improvisaatio tulee usein esiin vain pallopeleissä, joissa tehdään nopeita ratkaisuja, hän kärjistää.

"Kaikki on elävää"
Shamanismiin kuuluu olennaisena osana syvä uskonnollinen suhtautuminen luontoon. Kaikki mitä on maan pinnalla ja pinnan alla, on elävää. Shamaanit ovat tekemisissä henkimaailman apuvoimien kanssa. Esimerkiksi parantamistyöhön eivät pelkät ihmisvoimat riitä, Saastamoinen juttelee.

- Kysyisinkin, mitä me itse asiassa tästä maailmasta tiedämme? Meille tarjotaan järkiperäistä tietoa, joka pohjautuu toistettuihin väitteisiin. Se, mitä me nimitämme tiedoksi, on kuitenkin aina pelkästään todennäköistä tietoa. Kaikki tietävät, että tulee aamuja, jolloin todennäköinen tieto osoittautuukin vääräksi. Kaikki perustuu lopulta uskoon.

Työskennellessään hantien, saamelaisten ja Kauko-Idän udegien parissa Saastamoinen on saanut havaita, että näissä kulttuureissa ei ole ollut edes mahdollista olla epäilevä uskonasioissa. Epäuskon käsitystä ei yksinkertaisesti ole.

Peruskoulun opettaja
Saastamoinen on paitsi muusikko ja säveltäjä myös entinen peruskoulunopettaja. Lisäksi hän on opiskellut Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä ja valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna -71. Hän sanoo olevansa itseoppinut soittajana ja säveltäjänä. Vuonna -74 hän sai kitaransoiton oppikirjallaan Valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Vuonna -80 hän julkaisi Kitarasäestyksen alkeet. Lisäksi hän on tehnyt musiikkifilosofisen kuvauksen Kansat soittavat ja Keiteleen oudomman nuottikirjan, joka on etnisiin kulttuureihin pohjautuva improvisoinnin oppikirja ja kuuluu Tampereen yliopiston julkaisusarjaan.

Tutkijana Saastamoinen on perehtynyt ylivoimaisesti eniten ja monipuolisimmin saamelaisten musiikkiin. Mikään suomalais-ugrilainen ei ole hänelle vierasta. Musiikin ohella myös muu kulttuuri on hänen ehtymättömän kiinnostuksensa kohteena.

Saastamoisen elämään on kuulunut myös runsaasti matkustelua. Hän on tehnyt mielenkiintoisia vierailuja muun muassa Georgiaan ja Armeniaan ja tutustunut lähinnä mustien kulttuureihin Väli-Amerikassa. Materiaalia ja äänitteitä hänellä on runsaasti myös näiltä matkoilta.

Eri kulttuureihin Saastamoinen on tutustunut suurimmaksi osaksi konserttikiertueilla. Hän on konsertoinut 20 maassa, muun muassa Hakassiassa, Intiassa, Turkissa, Kuubassa ja Nicaraguassa.

Muusikonuransa aikana Saastamoinen soittanut Nils Aslak Val