1994-02 Isot henkilöhaastattelut IV

26)         10.4.94 su Warkauden lehti: Luovuus ja musiikki
             (Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen luennoi luovuudesta ja musiikista.)
Varkautelaisilla on mahdollisuus kuulla Ilpo Saastamoista, hämmästyttävän ahkeraa monitoimimiestä, omaperäistä ja jääräpäistäkin ajattelijaa kevään viimeisessä studio generalia -luentosarjan osassa, joka käsittelee luovuutta ja musiikkia.

Ilpo Saastamoinen syntyi Pielavedellä. Hänestä tuli kansakoulunopettaja Jyväs-kylässä 1962 ja humanististen tieteiden kandidaatti Helsingissä 1970.

Soittamisen Saastamoinen aloitti jo 1950-luvulla, mutta tunnetuksi hän tuli Soulsetin kitaristina 1968. Myöhemmin maineikkaita yhtyeitä olivat Karelia, Piirpauke ja nykyisin Pohjan Tahti. Alkuaikojen tanssimusiikin ja rockin jälkeen Saastamoinen erikoistui eri kansojen etnisiin musiikkeihin.

Hänen täysin epäakateemisessa ajattelussa yksinkertaisesta tulee monimutkaista ja päinvastoin. "Alussa suhtauduin etnomusiikkiin [ja sen] näennäiseen yksin-kertaisuuteen älyllisesti. Saan toki fiiliksiä kuuntelusta, mutta siitä on mahdoton erottaa älyn ja tunteen suhdetta, koska ainoastaan tekemällä riittävän työn jonkun musiikkikulttuurin ymmärtämiseksi siitä voi nauttia ilman älyllistä suhtautumista."

Saastamoinen näkee musiikin tulevaisuuden sellaisena, että jokainen kuollut tai kuolemassa oleva entinen musiikkikulttuuri odottaa vuoroaan päästäkseen leviämään ympäri maapalloa.

Siinä on "entropiahakuisuutta" siinä mielessä, että informaatiolla on taipumus hakeutua universumissa paikkoihin, joissa se ei ole vielä käynyt.

"Suomalaisen kulttuurin musiikkipolitiikka on mennyt eteenpäin. On päästy rajattomasti yksiarvoisuudesta moniarvoisempaan suuntaan ja ruvettu tunnustamaan, että eri musiikit ovat sillä tavalla yhteismitattomia, etteivät ne sovi samaan hierarkkiseen systeemiin".

Ilpo Saastamoinen on julkaissut levyjä, kitaransoiton suosittuja oppikirjoja ja mm. poleemisfilosofisen nuottikirjan Kansat soittavat ja improvisaation oppikirjan nimeltään Keiteleen oudompi nuottikirja.

Saastamoinen tunnetaan myös kansanmusiikin tutkijana ja opettajana. hänellä on ollut runsaasti luottamustoimia musiikin ammattiyhdistyksessä jne. Saastamoinen on saanut mm. Kritiikin kannukset, erilaisia tunnustuksia sekä apurahoja ja Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Luennot ovat keskiviikkona 13.4. klo 14.00 Warkaus-salissa opiskelijaluento ja klo 18.00 kirjaston auditoriossa yleisöluentona, joihin on vapaa pääsy. Luentosarjan järjestäjinä ovat olleet Varkauden kaupungin kulttuuritoimi, kansanopisto, ammatilliset oppilaitokset, ev. lut. seurakunta, työvoimatoimisto, MLL ja koulu-toimi.

14.4.94 Warkauden Lehti - Sirpa Ylönen: Muusikko Ilpo Saastamoinen:
            Kaaoksesta nousee pienten maiden kulttuuri
(Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen uskoo pienten kulttuurien nousevan informaatiokaaoksesta.)
Muusikko Ilpo Saastamoinen uskoo nyt olevan viimeinen hetki kaivaa esille suomalaisten itäisiä juuria. Euroopan yhdentyessä suomalaisilla olisi nyt tilaisuus löytää se jokin, johon samaistua ja jolla erottua kulttuurien tulvassa.

Ilpo Saastamoinen puhuu musiikista informaationa siinä missä puhe, kirjoitus, eleet ja kuvatkin. Luovuus näkyy vuorovaikutuksessa säännön ja poikkeuksen välillä. Sääntö on traditiota, luovuus siitä poikkeamista. Traditio, nollainformaatio, vahvistaa ihmisten ryhmäidentiteettiä. Informaatio, luovuus, erottaa lähettäjänsä yhteisöstä.

Kun informaatiota tulee liikaa, on se sama kuin jos informaatiota ei olisi lainkaan. Kaaos on sama kuin hiljaisuus. Kaaoksessa aivot eivät enää kykene ottamaan vastaan mitään. Samoin kuin hiljaisuudessa, ihminen alkaa luoda itselleen korvike-todellisuutta. Tässä on pienten kulttuurien mahdollisuus.

Yhdentyvässä Euroopassa kansat elävät jatkuvassa kulttuurien tulvassa. Kansain-välisyys, samanlaisuus lyö päälle joka nurkalta.
- Tästä syntyy tarve erottautua. Olen aika optimistinen tässä asiassa, uskon että kaaos alkaa tuottaa keinoja taistella itseään vastaan, Saastamoinen sanoo.

Saastamoisen mukaan kaaos ensin hukuttaa, mutta riittävän tulvan tultua ainoa keino taistella kaaosta vastaan on alkaa itse tuottaa jotain tilalle.
- Paineet yksilöllisiin kulttuureihin kasvaa.

Primitiivisyys onkin yli-informatiivisuutta
Suomalaisen kulttuurin esiinmarssi on siis mahdollista nimenomaan yhdentyvässä Euroopassa. Ilpo Saastamoinen jarruttelee intoa toteamalla, että sikäli kun meillä on omaa kulttuuria.

Saastamoisen mukaan suomalaiset ovat jo niin länsimaistuneet, että omat, hänen itäisiksi juuriksi ristimänsä juuret on jo kadotettu. Vain pelimannimusiikki on jäljellä, itkuvirrestä lähtien kaikki muu on jo mennyttä.

Viime vuosien maailmanmusiikin tulva on nostanut esille suomalaistakin kansan-musiikkia. Saastamoisen mielestä maailmanmusiikin nousu ei ole mikään ihme. Hänen mielestään afroamerikkalaisen musiikin nousu hallitsevaan asemaan oli vain historiallinen sattuma.
- Muut musiikit odottavat aikansa, että meillä on vastaanottimet kohdallaan kohdata se. Se saattaa olla saamelaista musiikkia tai jotain Siperian heimojen musiikkia, Saastamoinen pohtii.

Saastamoisen mukaan se, mitä me nimitämme vieraissa kulttuureissa primitiivisyydeksi, onkin ylisuurta informaatiota.
- Me nimitämme sitä primitiiviseksi, kun meillä ei ole eväitä  ymmärtää, se on meille liian monimutkaista.
SIRPA YLÖNEN
Kuva: Ville Koponen        

 

27)         26.6.95 ma Iisalmen Sanomat - Tuula Hortamo:
Ilpo Saastamoinen ei luota länsimaiden tulevaisuuteen -
"Jousi jännittyy, kun paha rajataan ulos elämästä"
(Kuvateksti I: Ilpo Saastamoiselle elämä on rikas tutkimusmatka ja hän tuottaa koko ajan jotakin. Ensi vuonna nähdään Ylläksellä Riekon kantaesitys.
Kuvateksti II: Ilpo Saastamoinen viettää kesänsä työskentelyn merkeissä Virossa. Alkukansojen kulttuuri on loputon matka, josta löytyy suomalaisugrilaisten yhteyksiä jopa sumerilaisiin saakka.)

"Pois kuolen minä myös - monille monta kertaa, toisille en koskaan, tarpoen määrän-päänäni olevaa määränpäätä kohti. Halkoen siivilläni elämän ja kuoleman olematonta rajaseutua kynsikengilläni, sananjaloillani, kissankäpälilläni, variksen-varpaillani, kurjenpolvillani, kämmekkäkynsilläni, osmankäämihevollani, kallio-imarrehammashymylläni, kullerosuullani, kullerrosuullani…"

Pielavedellä ja Keiteleellä muistetaan hyvin tämäkin katkelma Ilpo Saastamoisen iki-muistoisesta kolmituntisesta oratoriosta Karhunpeijaiset. Pielaveden ja Keiteleen kansanopistojen kuoroille Karhunpeijaisten valmistus ja esitys Kouvon häineen, alisine matkoineen ja Karhutaivaineen oli elämys, joka ei unohdu koskaan. Jonka vertaista tuskin koskaan enää kokee. Karhunpeijaisten jatko on ainakin toistaiseksi jäässä. Mitään vastaavaa ei ole tulossa.

Ilpo Saastamoinen, muusikko, säveltäjä, etnomusikologi ja pedagogi on edelleen samalla matkalla. Karhunpeijaisten maailmankuva on kuin enne tai aavistus. Karhunpeijaisissa oli Saastamoisen sanat ja musiikki, se oli välähdys suomalais-ugrilaisten kansojen shamanistisesta maailmankuvasta.

Viime viikolla Saastamoinen pysähtyi hetkeksi Ylä-Savossa matkallaan Jyväskylästä Rovaniemelle, henkisesti hän on kuin edelleen matkalla alkukansojen maailmassa. Tromssan yliopiston rahoittama kolmivuotinen tutkimus Kuolan saamelaisten musiikista on vienyt hänet musiikin ja kielen tutkimuksen kautta toden teolla juuri siihen maailmaan, mitä Karhunpeijaiset edusti. Karhunpeijaisia voisi sanoa vaikka Saastamoisen länsimaiden maailmankuvan ja shamanistisen maailman rajavedoksi, kahden täysin erilaisen ajattelun ja kokemisen välillä.

"Vastaan tulee kaikenlaista"
- Kaikki on lainaa, sanoo Saastamoinen ja määrittelee samalla hengenvedolla historiantutkimuksen ja todellisuuden näkemisen ongelmia.

Kuolan saamelaisten musiikki on kartan valkoinen läikkä ja Saastamoinen sanoo, että vastaan tulee kaikenlaista. Repliikki on sama kuin Velho- oopperan Velhon. Tuossa oopperassa se tarkoitti, että vastaan tulee maahisia.

Tuolla valkoisella läikällä, Kuolan saamelaisten musiikissa on Saastamoista vastaan tullut sumun peitossa oleva menneisyys, tausta, jota ei ole rohjettu tai haluttu tutkia. Tutkimisen esteenä on Saastamoisen mukaan ollut kaksikin syytä.

- Toinen syy on siinä, että viime vuosisadalla oli tärkeää osoittaa, että kulttuurissamme oli mahdollisimman paljon länsimaista perintöä. Kaleva yritettiin kääntää mahdollisimman länsimaiseksi. Toinen syy oli kansallisen identiteettimme nostaminen. Korostettiin perinnettä ja sitä mikä erottaa meidät muista kansoista. Ei uskallettu nähdä yhtäläisyyksiä, ei uskallettu nähdä sitä kaikkea mikä on lainaa. Olimme loukussa, emme nähneet taustaamme, niitä seikkoja, jotka yhdistävät meitä muihin.

Saastamoista kiinnostaa kieli ja musiikki. Kumpikin kertovat, että kaikki on lainaa. Saastamoinen menee tutkimuksissaan kauas, tuntuu siltä, että Paratiisi, Aatami ja Eevakin alkavat olla kohta varsin lähellä.

Tosiasiaksi kuitenkin jää, että sanalla on aina äiti sekä isä. Kielentutkimuksen esimerkit ovat vakuuttavia. Kielestä löytyy yhtä hyvin suomalaisugrilaisia kuin indoeurooppalaisia vaikutteita. Kalevalaisen musiikin piirteitä löytyy Kirgistanista, arabikansoilta ja Algeriasta. Saastamoinen on tavannut Mongoliassa toimittajan. jonka isä kertoi 1000-luvulla kuljetuista afrikkalaisista neekeriorjista Silkkitiellä. Kielet ovat olleet vuorovaikutuksessa samoin kuin musiikki. Joku epäortodoksinen kielentutkija on löytänyt meidän kielestämme yhteyksiä Intian kieliin. Yhteyksiä löytyy Australiaan, Väli-Amerikan intiaaneihin, Amazonin juoksulle saakka. Vain yhteydet mustaan Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan puuttuvat.

Maailmankuva musiikissa
Ilpo Saastamoinen suhtautuu shamanistiseen perintöön kunnioituksella. Hän näkee saamelaisten elämäntavassa tasapainoa ja alkukansojen musiikissa maailmoja mullistavia totuuksia.

Länsimaiseen ajatteluun kuuluu yksi totuus, jokaisella sanalla on vain yksi merkitys, musiikissa on yksi perussävel. Hän kytkee saamelaisten maailmankuvan ja musiikin yhteen, maailmankuvan voi kuulla musiikissa, jossa ei ole alkua eikä loppua, jossa on kaksi perussäveltä ja tasapaino, joka on myös saamelaisten maailmankuvassa.

- Saamelaisten maailmankäsityksessä ei ole yhtä objektiivista todellisuutta, heidän maailmankäsityksensä on kaksinapainen ja sitten on vielä kolmas, joka liittää nämä navat, vaikeasti hahmotettava ja löydettävä.

- Länsimaissa on hyvän ja  pahan käsitteet, jotka saamelaisilta puuttuvat. Heillä on pikemminkin yö ja päivä, seksuaalisuus ei ole koskaan ongelma, se kuuluu vain luonnolliseen yöpuoleen. Abstraktiot ovat luonnollisella tavalla mukana joka-päiväisessä elämässä.

Länsimaissa toimii dualismi, kaikki on jaettu kahtia hyvään ja pahaan, ihminen yrittää  pienentää pahan osuutta ja sulkee sen pois elämästään. Silloin ympyrä pienenee ja pienenee, se toimii kuin jännitetty jousi ja pullauttaa esille ahdistuksen, joka toteutuu milloin milläkin tavalla. Tästä on näkyvissä paljon esimerkkejä kirkkojen elämässä, jossa tiukasti pidetään yllä hyvyyden kuvaa. Se näkyy esimerkiksi selkeästi Englanninskandaaleissa, homoseksuaalisuuden yhteydessä näkyvässä suuressa ahdistuksessa. Shamanismissa yö ja pimeys edustaa pikemminkin luovuuden tilaa, polariteetit ovat lähinnä maskuliinisuus ja feminiinisyys.

Saamelaiset piilottivat jumalansa
Saastamoinen kuvaa kirkon tuloa saamelaisten keskuuteen ja pitää itsestään selvänä, että saamelaiset piilottivat jumalansa. Siitä kertovat vielä jotkut jumalan nimet, jotka oli vielä tämänkin vuosisadan alussa löydettävissä. Saamelaiset eivät kertoneet jumalastaan kaikkea, koska kirkon rangaistus olisi ollut ankara.

Anna-Leena Siikalan ja Juha Pentikäisen tutkimuksissa näkyvät vain Tuonelan ja kuoleman jumala. Saamelaisilla oli kuitenkin Saastamoisen mukaan Kaksosten tähdistön mukaan maskuliininen ja feminiininen jumala. Eräs jumalista, Ibmel, on lähellä sanaa Himmel. Kaksoismerkitystä miettiessä kannattaa muistaa vastaavasti Eros ja Amor. Saamelaiset panivat Jubmelin piiloon. Vain kuoleman jumalasta kerrottiin.

- Meidän maailmankuvamme on rajoittunut. On vain yksi todellisuus, yksi merkitys. Jeesus sanoi, että pahaa pitää rakastaa. Yhteiskunta ei tee näin. Emme halua myöntää, että paha on samasta isästä lähtöisin, yhteiskunta rajaa sen pois. Meillä on vankilat.

Saastamoinen uskoo, että länsimainen kulttuuri romahtaa meidän elinaikanamme 20-30 vuoden kuluessa tuntemattomista syistä. Me olemme kuin internet-verkossa, jonka tekijöitä ei tunneta.
- Me romahdamme kuin Neuvostoliiton korttitalo, yhtä nopeasti kuin Berliinin muuri. Se johtuu yksijakoisesta todellisuudestamme, se ei ole tasapainossa kuin kaksijakoinen toisiaan täydentävä todellisuus.

Hän puhuu eräänä esimerkkinä identiteetittömästä nuorista, joiden ainoa yhteisö on taivaskanavien maailma, sieltä otetaan suoraan malli toimintaan Helsingin kaduilla. Hän uskoo, että yli tuhanteen nouseva yhteisö on elinkelvoton. Jos yhteisössä on jäseniä, joita ei enää kykene tuntemaan, he ovat vieraita ja vieraille voi tehdä mitä tahansa. Saastamoinen on valmis arvostamaan kirkonkylää ihanteellisena elinpaikkana.

Mistä kaikki alkoi? Ilpo Saastamoinen koki elämyksen Ravi Shankarin konsertissa Viitasaarella [= Jyväskylässä!] vuonna 1966. Hän oivalsi, että tietoa ei löydy Viitasaarelta ja lähti opiskelemaan. Koko loppu elämä on ollut elämyksen todistamista. Saastamoinen on uskonut alkukansojen musiikin maailmoja mullistavaan sisältöön ja informaatioon. Hän todistaa edelleenkin tuon elämyksensä todellisuutta. Eräs konkreettinen näkyvä juttu tuossa työssä on Ylläksen Velho-oopperan jatko, ensi vuonna kantaesityksensä saava Riekko.
TUULA HORTAMO

 

28)         11.8.95 Kotimaa N:o 32, s.15 - Tuula Hortamo:
Tavattavissa säveltäjä Ilpo Saastamoinen - Etnomusiikin puolestapuhuja
(Kuvateksti: Ilpo Saastamoisen mukaan saamelaisten maailmankuvassa oli tasapaino. Ei ollut hyvää ja pahaa, polariteetti, kaksinapaisuus, joka toteutuu myös musiikissa.)
'Me olemme lähteneet etsimään juuriamme. Länsimaisen taidemusiikin historia on tullut tiensä päähän. Se on ajautunut abstraktisuuteen ja monimutkaisuuteen. Vain äärettömän pieni osa ihmisistä seuraa enää tuota musiikkia.'
Näin Ilpo Saastamoinen, muusikko, säveltäjä etnomusikologi ja pedagogi. Mies, joka ei pahastu, vaikka joku osoittaisi sormella ja sanoisi shamaaniksi.

Ilpo Saastamoinen taivaltaa syvällä etnomusiikin, jota myös maailmanmusiikiksi sanotaan, kansainvälisillä poluilla. Hän etsii alkua, ihmistä ja hänen musiikkiaan elämän kerrosten alta.

Mies tunnetaan Lapin Akäslompolon Velho-oopperasta, Pohjantahti-yhtyeelle ja amatöörikuoroille tehdystä kolmituntisesta oratoriosta Karhunpeijaiset. Tulossa on Velhon jatkona 1500-1600-luvuille ajoittuva Riekko. Lapissa ottavat vallan veronkerääjät, papit ja voudit. Tornion 675-vuotisjuhlille Saastamoinen tekee Tulinuolen, ulkoilmaesityksen, joka sekin kertoo menneistä ajoista.

Murros tuo paluun "uusyksinkertaisuuteen"
'Etnomusiikista alettiin oikeastaan puhua vasta 1950-1960-luvulla USA:ssa. Sille oli tyypillistä, että puhuttiin ihmisten viitekehyksestä. Musiikkitiede, antropologia ja sosiologia kietoutuivat yhteen. 1980-luvulla etnomusiikki, jonka yksi synonyymi on maailmanmusiikki, valtasi voimakkaasti alaa. Tuntui, että abstraktisuuteen ja monimutkaisuuteen päätynyt länsimainen taidemusiikki oli tiensä päässä."

'Taidemusiikki on jotakin mitä on puolipakolla yritetty opettaa kouluissa. Kouluopetuksessa on pallo hukassa. Ei oikein tiedetä, mitä pitäisi opettaa", sanoo Saastamoinen.
"Tämä murros on tuonut mukanaan paluun uusyksinkertaisuuteen. Moni-mutkaisuuden problematiikka on tuonut tuon käänteen tullessaan, myös jazz on tuossa samassa monimutkaisuuden umpikujassa."

Ilpo Saastamoinen puhuu yksinkertaisuudesta sitaateissa, hänelle "alkeellisessakin" musiikissa on ainekset maailman mullistamiseen. Se mikä näyttää yksi-nolla -informaatiolta sisältää valtavan paljon sellaista mitä ei voi merkitä nuoteille, laulajien esitystavat, asut...

Musiikki ja uskonto kuuluvat yhteen
Ilpo Saastamoinen lähtee siitä, että kansanmusiikkia ja uskontoa ei voi erottaa toisistaan. Toista ei voi ymmärtää ilman toista. Hän sanoo suhtautuvansa suomalais-ugrilaiseen perintöömme kuuluvaan shamanismiin täydellä kunnioituksella. Kunnioitus lisääntyy sitä mukaan kuin tiedot alueesta laajenevat.

Saastamoinen on tällä hetkellä mukana muun muassa norjalaisen Tromssan museon projektissa, jossa tutkitaan ja äänitetään Kuolan saamelaisten musiikkia. Mukana on tutkijoita myös Norjasta, Virosta, Venäjältä ja Suomesta.

Suomalais-ugrilaiseen taustaan kuuluvassa shamanismin perinteessä on kysymys siitä, että nämä ihmiset eivät kysele, uskoako vai ei. Usko on heille luonnollinen elämään kuuluva asia. Heidän musiikkinsa ja maailmankuvansa on kaksinapainen, ei dualistinen. Koko elämä muodostuu kahdesta poolista ja on kokonaisuus, siihen kuuluu koko elämä. Elämässä on naisia ja miehiä, feminiininen ja maskuliininen, päivä ja yö. Abstraktit jumaluudet, koko tähtitaivas heijastuu heidän maanpäällisiin toimiinsa", kertoo Saastamoinen.

"Tämä maailmankuvan kaksinapaisuus näkyy myös heidän musiikissaan. Heidän musiikkinsa on kaksiselitteistä, siinä on kaksi perussäveltä, kun länsimainen ihminen kykenee musiikissaan tajuamaan vain yhden."

"Kalevalan musiikki on meidän perintömme, se on viimeistä viisijakoista musiikkia, jonka olemme menneiltä vuosisadoilta perineet", sanoo Ilpo Saastamoinen.
TUULA HORTAMO

 

29)         Selvis 3/2000 - Juha Kaarsalo (Kuva Martti Heikkilä):
Ilpo Saastamoinen - Arktisen musiikin velho (Haastattelu tehty ~ 12.9.00)
(Kuvateksti: - Kiinnostus mytologioita kohtaan on tullut luonnollisena sivutuotteena. Musiikilliset ajatukset ei olisi syntyneet, ellei olisi tuntenut näitten etnisten ryhmien mytologioita ja maailmankuvaa. )

Ilpo Saastamoinen on rockin ja jazzin piiristä tuttu nimi jo 1960-luvun lopulta. Mies oli kitaristina legendaarisissa yhtyeissä Soulset ja Karelia, ja on pelannut sen jälkeen lukuisissa mainetta ja kunniaa niittäneissä joukkueissa mm. "Paroni" Paakkunaisen ja Edward Vesalan kanssa. Ilpo tunnetaan myös innostuksestaan alkuperäiskansojen musiikkiin; mieleen muistuu esim. yhteistyö Nils-Aslak Valkeapään kanssa.

Viime vuodet Saastamoiselta ovat menneet kunnianhimoiseen suurprojektiin, oopperatrilogiaan, jota on esitetty Lapin Äkäslompolossa. "Velho" kantaesitettiin 1993, "Riekko" 1996, ja "Käärme" 1999. Trilogiasta on juuri julkaistu tupla-cd, "Velhon aika - The best of Velho trilogy".

Mitä oopperasäveltäjälle kuuluu?
Tulin eilen Lapista. Tämän kesän esitysjakso oli 14. elokuuta alkaen tähän asti; päätösjakso 10 vuoden periodista. Tein Velhon sävellyssopimuksen kesällä -90 ja oikeastaan vasta nyt työ on päätöksessään, eli kaikki korjaukset on tehty - poistot ja lisäykset on kohdallaan.

- Kovat suunnitelmat on, että koko trilogia vedetään ensi kesänä kahtena viikon-loppuna putkeen. Talous on täysin auki, mutta ihmisillä on siellä henkinen kantti niin vahva, että olen vuorenvarma että ne hankkii siihen rahoituksen tavalla tai toisella. Jos sitä ei tehdä, niin saattaa mennä monta sukupolvea ennen kuin vastaavaa ilmiötä ainakaan suomalaisessa musiikissa nähdään. Kolmen oopperan trilogia peräkkäin, 6 tuntia musiikkia kolmena iltana. Eikä se toisaalta edellytä kuin loppuunmyytyjä katsomoita joka illalle.

Paitsi että olet säveltänyt ja ollut muutenkin suunnittelemassa produktiota, soitat siinä Pohjantahti-orkesterissa.

- Mä toimin kapellimestarina - mun paikka on pikemminkin siellä bändikodassa kuin yleisön joukossa arvioimassa lopullista soundia. Koska tää musiikki ei ole ihan joka-päiväistä tavanomaista peruskamaa, vaan sisältää sekarytmejä ja muuta, niin en ole oikeastaan luottanut kehenkään niin paljon että voisin säveltäjänä istuutua penkille.

- Kapellimestarina toimiminen ei tuommosessa tapauksessa ole mikään helppo nakki. Bändi on kuitenkin sen verran pieni, että bassoa soittaessani kykenen liidaamaan sen - ja itse asiassa tällä tavalla bändi liidaa koko musiikkia. Kuoron johtaja on yleisön takana, ja meillä on monitori joitakin hänen antamiaan merkkejä varten. Kuoronjohtaja kuuntelee bändiä - täähän on kuitenkin selkeästi rytmi-musiikkia, laajassa mielessä ymmärrettynä.

Olet myös musiikkitieteilijä, fil. lis., ja julkaissut tutkimuksia ja artikkeleja.
- Gradu-työni valmistui 1994, eli kesken Riekon sävellystyötä, ja lisensiaattityön tein saamelaismusiikista 1998. Materiaalia olen kerännyt 1970-luvun alusta saakka. Mulla oli itse asiassa 20 vuoden työn tulokset tiivistettävänä tähän tutkimusmuotoon. Ja tietysti artikkeleita ja pienempiä esitelmiä.

- Sitten olin mukana Kuolansaamen musiikin tutkimusprojektissa, joka toimi yhteispohjoismaisella rahoituksella Tromssan yliopiston aloitteesta. 600 laulettua esitystä tallennettiin 1994-97 Venäjän Kuolan saamelaisilta. Noin 200 niistä olen myöskin nuotintanut, eli ovat periaatteessa valmiita kirjaksi. Mä teen puolipäivä-toimisesti tätä työtä siinä ohessa.

Puolet ajastasi menee tieteeseen ja puolet taiteeseen?
- Näinkin voi sanoa; gradukin oli pakko tehdä loppuun, koska läksin Helsingistä hum. kandina aikoinaan Kajaanin Big Bandiin kapellimestariksi. Voi todella sanoa, että mikä soittaen tulee, se tieteen tutkimukseen menee!

- Nyt ei ole yhtään sävellystilausta eikä apurahaa päällä. Houkutus olisi suuri saada väitöskirja aikaiseksi. Toki tekijänoikeuskorvauksilla tässä eletään jonkin aikaa, mutta mietin nyt viikon pari miten edetään... Puhun saamelaismytologiasta Joensuussa shamaanirummun rakentamiskurssilla [5.-17.9.00]
- Kiinnostus mytologioita kohtaan on tullut luonnollisena sivutuotteena. Musiikilliset ajatukset ei olisi syntyneet, ellei olisi tuntenut näitten etnisten ryhmien mytologioita ja maailmankuvaa.

29B)         Friiti 6/2000 ss. 24-27 - Arto Junttila (Kuvat Kari Kaulanen):
Ilpo Saastamoinen ja saamelaisrytmiikka  > Ks. Velhon Aika -CD

 

30A)         Pielavesi-Keitele 3.10.01 ke s.29 - Timo-Heikki Varis:
Kymmenen oopperavuoden jälkeen - Ilpo Saastamoinen vetää henkeä
(Kuva I: Vesse on siinä iässä, että virvelin heitto kiinnostaa. Kainuun ja Keski-Suomen koskilla melkoiseksi "saamamieheksi" osoittautunut Ilpo-isä saa selvittää vielä monet siimasotkut.
Kuva II: Saunaniemen ikkunasta säveltäjä Ilpo Saastamoiselle avautuu näkymä muuttuvasta syysluonnosta. Ilpon oma elämäkin on muutosvaiheessa, sillä mahdollisia työtilaisuuksia on useitakin.)

Säveltäjä Ilpo Saastamoisella on takanaan kymmenen vuoden työputki. Mies on väsynyt, hän vetää henkeä. Rasituksista toipumiseen on tarvittu normaalin yöunen lisäksi kahdet päiväunet. Ilpo päätti elämäntyökseen luonnehtimansa urakan Äkäslompolossa syyskuussa, jolloin Velho trilogian kaikki kolme oopperaa esitettiin yhteen putkeen.

Pari viikkoa sitten Ilpo vietti viikonloppua suvun kesäpaikassa Keiteleen Sauna-niemessä. Ilpo, Ene-vaimo ja lapset Vesse ja Mari marjastivat Vuonamossa. Samalla kun Ene siivosi puolukoita, Ilpo opetti lapsilleen virvelinheittoa ja kärsivällisyyttä siimasolmujen aukomisessa. "Harvinaista herkkua", sanoi Ilpo.

Ihmisyyttä etsimässä
Ilpo on filosofointiin taipuvainen. Hän pitää kevyesti neljän tunnin "esitelmän" jostakin mieliaiheistaan. Ennen pitkää puhe kääntyy musiikkiin ja "unohdettujen kansojen" kulttuureihin, tapoihin ja elämänasenteisiin. Ilpolla on omanlaisensa oppositioasenne länsimaista kaikkivoipaisuutta ja materialismia kohtaan. Ilpo näkee arvomaailmamme kääntöpuolen ja näyttää sen muillekin.

Ilpo etsii ihmisyyttä sieltä, mistä me muut emme sitä arvaa etsiä. Ihmisyyden etsinnässään Ilpo Saastamoinen on löytänyt sukulaissieluja, joiden kanssa yhteistyön hedelmät ovat kypsyneet. Lähimpänsä, virolaissyntyisen Ene-vaimon maailman-katsomus on samansuuntainen. Kyllästyminen länsimaiseen musiikkiin vei pianonsoiton maisterin tutkimaan saamelaismusiikkia ja ugrilaista perinnettä silloisen Neuvostoliiton arktisille alueille. Yhteiset mielenkiinnot saattoivat parin aviosuhteeseen vuonna 1991. Virosta Ilpo löysi muitakin hengenheimolaisia, joilla oli neuvostokansalaisina mahdollisuus päästä tutkimaan arktisia kansoja.

Velhoilun ennätys
Lapista Ilpo löysi uuden hengenheimolaisen. Velho-trilogian tekstien luojaa Uuttu-Kallea eli Kalervo Uuttua Ilpo pitää suorastaan nerona. Hänestä säveltäjä on löytänyt vertaisensa kumppanin. Tulokset ovat olleet suorastaan järisyttävät, sillä oopperoiden vetovoima on tempaissut imuunsa paitsi Lapin kulttuuriväen myös matkailuelinkeinon.

Velho-oopperoiden katsojamäärä oli vuosittain 10 000 ihmistä. Oopperoiden viimeisissä esityksissä tehtiin yleisöennätys: 12 000 katsojaa, kuulijaa ja kokijaa. Matkailuelinkeinolle projekti oli merkittävä, sillä kymmenen vuoden liikevaihdoksi on laskettu 70 miljoonaa markkaa.

Euforiset peijaiset
Ilpo Saastamoinen muistetaan Pielavedellä ja Keiteleellä uudenlaisen musiikin arvostuksen edustajana.

Alueemme laulunharrastajat kokivat mullistavan kokemuksen, kun Saastamoinen veti heidät mukaan ensin Antero Vipuseen ja sitten Karhunpeijaisiin. Se oli iki-muistettava kokemus amatöörilaulajille, sillä he tavallaan tulivat ammattilaisiksi esittämänsä musiikin suhteen.

- Kun musaa harjoitellaan eikä osata sitä vielä, niin se vie voimia. Mutta sitten kun aletaan osata, niin kerta kerran jälkeen huomaatkin harjoituksen jälkeen olevasi pirteämpi kuin aloittaessa. Tässä on musiikin parantava voima. Sitten kun ollaan lähellä ihannesuoritusta, niin sitä kokee euforisen tunteen, Ilpo kuvailee.

- Amatöörit tajuavat, jos hommassa on sydäntä. He tekevät tehtävänsä, kun tietävät itse saavansa siitä jotain. Ammattilainen ei siihen aina pysty. Amatööriys ja ammattilaisuus ovat kuin korttipeli ilman rahaa tai rahasta. Niiden fiilingeissä on valtava ero. "Tätä ei kukaan ole aikaisemmin tehnyt", on tunne, joka antaa tavattomasti potkua. Pyyteettömässä tekemisessä on tekemisen ilo. Heti kun sinulla on oma lehmä ojassa, niin ilo katoaa, Saastamoinen puhuu Savon ja Lapin kokemusten rintaäänellä.

Velhoilun loppunäytös
Velho-projekti Äkäslompolossa olisi voinut päättyä tyylikkäämminkin. Ilpo Saastamoinen kertoo, että kymmenen vuoden periodin loppunäytös oli täynnä ristiriitoja. Summatessaan asiaa Ilpo sanoo diplomaattisesti, että projekti tuli tiensä päähän.

Trilogian televisiototeutuksesta neuvoteltaessa Ilpo joutui tilanteeseen, jossa toisaalta taiteilijan ylpeys ja solidaarisuus kollegoita kohtaan joutui koetukselle.

- Televisio tarjosi kolmen oopperan esittämisestä suurin piirtein saman summan, kuin esittäminen kymmenelletuhannelle ihmiselle olisi tuonut. Minä ja oopperoiden käsikirjoittaja Kalervo Uuttu päätimme, ettemme myy teosta hinnalla millä hyvänsä. Päätös ärsytti oopperayhdistystä, jolle tv-julkisuus olisi ollut mieluisaa.

- Television lähes rajoittamattomien esitysoikeuksien ja ulkomaan levityksen korvaus olisi ollut joitakin kymmeniä tuhansia markkoja. Halusin kunnioittaa säveltäjäkollegojani olemalla myymättä teosta polkuhintaan, Ilpo perustelee kipeää päätöstään.

Kipeäksi asian tekee se, että Lapissa Velho-oopperoiden kimpussa hääräsi kymmenen vuoden ajan 250 paikallista amatööriä ja kymmenen ammattilaista.

- He kaikki tekivät työtä talkoilla. Tämä projekti osoitti sen, ettei kulttuuria voi rakentaa sen varaan, että hyvä tulee aina jostain kaukaa. Lapissa koettiin sama, suorastaan euforinen tunne kuin Pielavedellä Karhunpeijaisten aikana vuonna 1988.

Soittajasta säveltäjäksi
Jyväskyläläistyneestä muusikko Ilpo Saastamoisesta on tullut säveltäjä Ilpo Saastamoinen. 80-luvun Antero Vipunen, Karhunpeijaiset ja Tulinuoli sekä 90-luvun Velho, Riekko ja Käärme sisältävät kymmenen ja puoli tuntia Saastamoisen säveltämää musiikkia. Esittävänä taiteilijana hän ollut enää oopperoidensa taustabändissä basistina.

Ilpo on omistautunut pohjoisten kansojen mytologioille ja musiikille. Velho-trilogian aihemaailma sijoittuu Lappiin. Sivutöinään Ilpo on "syleillyt maailmaa" tutkimalla sanojen etymologiaa, sanojen merkityksiä. Maailman musiikkikulttuurien tutkiminen on Ilpolle jatkuva prosessi hamaan tulevaisuuteen.

Tulevaisuus on auki - taas
Ilpo Saastamoinen on laskenut elämänsä viimeiset kymmenen vuotta säveltämisen varaan. Niin myös taloudellisesti. Nyt hän on tienhaarassa, tai paremminkin moni-tasoristeyksessä, josta on valinnanvaraa suuntautua.

Yksi vaihtoehto on ryhtyä opettamaan musiikkia. Toinen mahdollisuus on ympäri Eurooppaa hajonneen saamelaiskulttuurin tutkimusaineiston kokoaminen. Työ tapahtuisi Suomessa ja työparikseen Ilpo on ajatellut rovaniemeläistä koltan kielen opettajaa Jaakko Gauriloffia.

Musiikin esittäminenkään ei ole täysin poissuljettu. Musiikin tutkiminen ja sen esittäminen kun ovat kulkeneet käsi kädessä vuosikaudet ja tukeneet toisiaan myös taloudellisesti.

Ilpoa tuntien hän tuskin panee elämäänsä yhden kortin varaan, vaan säilyttääkseen taiteilijan vapautensa, jättää aina tilaa omaehtoiselle tekemiselle.
TIMO-HEIKKI VARIS

 

30B)     2.11.2001 - Kalevalaseuran "Kekrinpäivän" tunnustuspalkinnot 2001
           Palkinto arvokkaasta työstä tieteen, taiteen ja kansankulttuurin alalla:

         - Lehtori Outi Karanko-Pap, Budapest
         - Säveltäjä Ilpo Saastamoinen, Jyväskylä
         - Professori Pentti Virrankoski, Turku

...Ilpo Saastamoinen (Jyväskylä)
Säveltäjä Ilpo Saastamoinen (s. 1942) on laaja-alainen säveltäjä, muusikko, kansan-musiikin tutkija ja opettaja. 1960-luvulta lähtien hän on soittanut useissa merkittävissä rock- ja fuusioyhtyeissä. Niistä mainittakoon vain Karelia (1970-72), Piirpauke (1980-83), Los Ustads (1984) ja Pohjantahti (1985-). Vuodesta 1973 Saastamoinen oli mukana Nils-Aslak Valkeapään saamelaismusiikkiyhtyeissä ja hän oli näin synnyttämässä saamelaiskulttuurin nykyistä kukoistusta. Vuosina 1974-80 Ilpo Saastamoinen toimi Kajaanissa ensimmäisen kunnallisen big bandin johtajana.

Ilpo Saastamoinen on nuotintanut ja tutkinut mm. pohjois-, koltta- ja kuolansaamelaisten, itämerensuomalaisten sekä Siperian kansojen lauluja, kuubalaista yuka-musiikkia sekä improvisaatiota ja sen opettamista. Saastamoinen on julkaissut useita musiikkipedagogisesti tärkeitä teoksia: Kitara-kirja (1974), Kitarasäestyksen alkeet (1982), Kansat soittavat (1985), joka sisältää hänen pedagogisia nuotinnoksiaan koko maailman musiikeista, sekä improvisaatioon perustuvaa musiikkipedagogiikkaa esittelevä Keiteleen oudompi nuottikirja (1991).

Ilpo Saastamoisen sävellystyö on kulkenut sulassa sovussa tutkijan- ja opettajantyön rinnalla. Suurten sävellysten aiheet ovat usein liittyneet suomalaiseen ja suomalais-ugrilaiseen mytologiaan: Kalevala-sarja big bandille (1980), Väinämöisen laulu ja Väinämöisen soitto lauluäänelle ja yhtyeelle, Antero Vipunen mieskuorolle ja yhtyeelle (1985) ja Kaikukeihäs kuorolle, tanssijoille ja yhtyeelle (1987).

Varsinaisen suurteosten sarjan aloitti kolmituntinen Karhunpeijaiset kuorolle ja yhtyeelle (1987), teoksen runot Saastamoinen kirjoitti itse hantien ja mansien karhurunojen innoittamana. Lapin ja saamelaisten mytologiasta, historiasta ja nykypäivästä innoituksensa saaneita, Kalervo Uutun runoihin sävellettyjä kokoillan oopperoita teki Ilpo Saastamoinen 1990-luvulla kolme: Velho (ensiesitys 1993), Riekko (1996) ja Käärme (1999). Jokakesäiset, menestykselliset esitykset huipentuivat viime elokuussa, kun kaikki oopperat esitettiin peräkkäisinä iltoina täysille katsomoille Ylläksen Velhoniemessä, tunturien kupeessa, tunturijärven rantamilla. (HL) [= Heikki Laitinen?]

 

31)         20.1.2002 su Iisalmen Sanomat - Tuula Hortamo:
Etusivu: Ilpo Saastamoinen suunnittelee ensi kesäksi 45 -vuotistaiteilijajuhlaa
(IS-Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen mielii toteuttaa 45-vuotistaiteilijajuhlansa kesällä Pielaveden, Keiteleen maisemissa.)

Ilpo Saastamoisen elämäntyö sekä Pielaveden ja Keiteleen saavutus, kolmituntinen Karhuoratorio ovat merkittävää yläsavolaista kulttuurihistoriaa.

Juuri tällä hetkellä, ensi kesänä vietettävien syntymäpäiviensä lähestyessä Ilpo Saastamoinen suunnittelee Äkäslompolossa muodostuneen "koppiorkesterin" kiertuetta ja virittelee yhteyksiä Viroon, Tshekkoslovakiaan ja Unkariin.

Jos tuuli on myönteinen ja sponsoreita löytyy, voisi kuvitella Ilpo Saastamoisen 45-vuotistaiteilijajuhlan toteutuvan Pielaveden, Keiteleen suunnalla konsertin muodossa. Suunnitelmat ovat kuitenkin vielä alkuasteella. > s.8

s.8 Obinugrilaisten hantien pyhät karhuriitit olohuoneen levymusiikiksi
Kesällä 60 vuotta täyttävän Ilpo Saastamoisen elämän tutkimusmatka jatkuu
(Kuvateksti I: Ilpo Saastamoinen täyttää ensi kesänä 60 vuotta ja miettii parhaillaan "mitä minusta isona tulee".
Kuvateksti II: Timofej Ketshimov ja kulmaharppu. Ketshimov on karhuriittien taitaja ja paimentolainen. Hän kuuluu niihin harvoihin elossa oleviin, jotka lauloivat vielä 1990-luvun alussa pyhän riitin The Great Awakening.)

Shamaanien pyhät karhupeijaisriitit ovat kaukana tavallisesta olohuoneiden taustamusiikista. Kahden tutkijan keiteleläissyntyisen Ilpo Saastamoisen ja Jarkko Niemen 1990-luvun alkuun ajoittuneen äänitysmatkan ansiosta tuo katoamassa oleva kulttuurinen todellisuus on vielä korvin kuultavissa.

Äskettäin ilmestyi helsinkiläisen Maailman musiikin keskuksen julkaisemana The Great Awakening - Music of the Eastern Khanty. Levyllä laulaa ja soittaa kuusi perinteentaitajaa, joista vanhimmat ovat 1940-luvulla syntyneitä. He ovat viimeinen sukupolvi, joka eli täysin oman maailmankatsomuksensa mukaisesti Torum-jumalan hallitsemassa maailmassa, jossa suorin yhteys ihmisen ja Taivaan jumalan välillä oli ikiaikainen pyhä karhuriitti. Levyllä kuullaan kokoelman nimilaulu Timofej Ketshimovin laulamana kulmaharpun säestyksellä.

Äänitysmatka hantien ja mansien autonomiseen piirikuntaan Ob-joen varrelle on vain yksi Ilpo Saastamoisen pitkistä matkoista, joiden tuloksia on vuosikymmenien mittaan ammennettu.

Ensi kesänä 60 vuotta täyttävän Saastamoisen tulevaisuus on juuri nyt avoin ja kysymys kuuluu "mitä minusta isona tulee". Hän on työskennellyt 11 vuotta Äkäslompolon oopperoiden parissa. Äitinsä Vellamo Paanasen kuoleman jälkeen hän keskittyi tuottamaan oopperoidensa parhaista lauluista koostuvan Velhon Ajan, jossa on kaksi ja puoli tuntia musiikkia.

Identiteetin kriisi
Ilpo Saastamoisen elämäntyö on rinnastanut shamanistisen maailmankuvan ja länsi-maisen dualistisen maailmankuvan ristiriidan. Jälkimmäisen Saastamoinen on vuosien varrella kokenut ahdistuksen lähteenä ja profetoinut vuosien varrella vallassa olevan länsimaisen kulttuurin luhistumista.

Juuri nyt on suunnitteilla Äkäslompolossa musisoineen "Koppiorkesterin" kokoaminen, nimi on syntynyt erään kodan mukaan. Neuvotteluja käydään vierailuista muun muassa Tshekkoslovakian, Viron ja Unkarin suuntaan. Esillä on ollut myös ajatus orkesterin esiintymisestä Keiteleen ja Pielaveden suunnalla mikäli hankkeelle löytyy sponsoreita.

Hurja kulttuurishokki
Ilpo Saastamoisen äänittämä hantimusiikki ei ole mitään taustamusiikkia. Sitä on kuunneltava, se vaatii keskittymistä. Se on elämys.

Saastamoinen kertoo äänitysmatkan antamasta kulttuurishokista. Uralin itäpuolella oleviin kyliin ei ollut edes ajokelpoista tietä. Matkaa tehtiin helikopterilla pakastettujen sianruhojen seurassa. Perillä tuli vastaan muun muassa poron-kasvattaja, joka kertoi elävänsä jopa neljä kuukautta tunturissa pelkän tuoreen ja jäätyneen kalan varassa. Täysin tuore käsittelemätön kala syötiin puukolla veistäen millin siivuina. Sitä tarjottiin myös vieraalle. Tässä ruokailutavassa menivät ruodot saman tien eikä niistä ollut haittaa.

Saastamoinen kertoo ankarasta elämästä ja muutoksen tuomasta ahdistuksesta. Elämä ei kohtele hanteja hyvin. Maan alla on öljyä, jokainen poraus saastuttaa maata. Suuret alueet tuhoutuvat laiduntamiskelvottomaksi.

Lapset viedään kouluihin ja asuntoloihin, joissa puhutaan pelkkää venäjää. Jos joku kouluttautuu esimerkiksi opettajaksi, hän ei kuitenkaan koskaan sijoitu koti-seudulleen.

Hantien musiikki alkaa yleensä kulmaharpun, narkas-juhin tai kujupin eli rummun musiikilla ja sitten seuraa laulu. Kulmaharpun juuret ulottuvat Saastamoisen mukaan Iraniin ja Irakiin saakka. Isot joet ovat olleet kauppavaihdon kanavia ja kulttuuri on kulkenut tavaroiden mukana. Saastamoinen sanoo narkas-juhin muistuttavan jopa japanilaista kotoa. Hän on itse tavannut samantapaisen soittimen Mongoliasta.

Kulmaharppu tuo uuden vuosituhannen alkaessa merkillisen arkaaisen elämyksen suomalaisiin olohuoneisiin. Levyn taustatiedot kertovat perinteen taitajien elämän-tarinat ja kuullessaan voi eläytyä porojen, karhujen, lumen ja jään maailmaan, jossa ankaran luonnon keskellä on ihmeen paljon elämää.

Ajan oikeassa saumassa
Ilpo Saastamoinen on ollut liikkeellä ajan saumassa, hetkellä jolloin jotakin ainut-kertaista on katoamassa.

Hänen työnsä tuloksia oli Pielavedellä ja Keiteleellä aikaansaatu Karhuoratorio. Kaksi ja puoli -tuntinen Global Music Centren julkaisema Velhon aika valittiin vuonna 2000 Helsingin Sanomissa vuoden merkittävimpien äänitteiden joukkoon.

Velho-trilogia on edelleen ajankohtainen, se toimii hyvin musiikkina vaikkei kuunnellessaan istuisikaan Äkäslompolossa kokemassa ja näkemässä silmillään.

Äänitettä kuunnellessaan tajuaa sen pitkän opintien, jonka Ilpo Saastamoinen on läpikäynyt tutkiessaan saamelaisia leuddeja. Musiikin rytmiikka ravitsee kuulijaa tuoreesti, pitkäkestoisen levyn kuluessa uudistuen koko ajan.
TUULA HORTAMO

31B)         musa.fi 5/2000 s.22-23 - Juha Kaarsalo:  Ilpo Saastamoinen sävelsi oopperatrilogian
            > Ks. "Velhon Aika -CD"

32)         Pelimanni N:o 4 2002 (loppusyksy 2002) Päätoimittaja Jukka Nuoranne
s.4 Kuukauden pelimanni Ilpo Saastamoinen
(Kuvateksti I: Ilpo Saastamoinen. 
Kuvateksti II: Ilpo Saastamoinen Velhon aika -konsertissa ETNOSOI!ssa Helsingissä vuonna 2002.
Kuvateksti III: Etnosoissa vuonna 2002 esitetyn Velhon aika -konsertin iloiset esiintyjät Ilpo Saastamoinen kumppaneineen konsertin päätyttyä.
Kuvat II-III: Päivi Utriainen)

Kerro lyhyesti musiikillinen urasi ja jotain itsestäsi.

Ilpo Saastamoinen (1942) ryhtyi ammattimuusikoksi syksyllä 1966 muuttaessaan Helsinkiin opiskelemaan musiikkitiedettä ja päättäessään samalla työnsä peruskoulun opettajana (valm. Jyväskylä 1962). Ennen muuttamista Kajaanin big bandin kapellimestariksi 1974 takana olivat jo kokemukset Soulset- ja Karelia-yhtyeiden toiminnasta sekä Kritiikin kannukset v. 1973. Kitarakirja (Tammi 1974) sai valtion tiedonjulkistamis-palkinnon.

Laajamuotoinen sävellystuotanto alkoi 1979-80, jolloin valmistui ensimmäinen laajamuotoinen orkesteriteos Kalevala I-II (big band + voc. & sax. - 1 h 20 min.). Se pohjautuu kansalliseepoksemme ensimmäisen ja toisen runon teksteihin. UMO nauhoitti sen TV:lle ja radiolle Kalevalan juhlavuotena 1985, jolloin myös puolituntinen tilausteos mieskuorolle ja soitinyhtyeelle 'Antero Vipunen' sai kantaesityksensä Pielavedellä.

Piirpauke-vuodet 1980-83 ja Pohjantahti-yhtye (1984-) antoivat oman vahvan lisänsä säveltäjän etnisten musiikkikulttuureiden harrastukseen. Tuloksena oli mm. Kansat soittavat - alkumusiikin lähteillä (Tammi 1985) ja osin yhteistyönä syntynyt 'Kaiku-keihäs' Joensuun laulufestivaaleille 1987. Niinpä seuraava teos, omaan tekstiin perustuva kolmituntinen ('arktinen kuorosinfonia') 'Karhunpeijaiset' (sekakuoro, säest. yhtye; 3h) 1988 onkin jo täynnä suomalais-ugrilaiseen ja arktisten alueiden musiikkiin pohjautuvaa sekatahtilajisuutta. Kantaesityksessä oli mukana Pohjantahti-yhtye, joka on erikoistunut saamelaismusiikin ohella muidenkin sukukansojemme etniseen musiikkiin (esimerkkinä Moskovassa ja Marissa kansainvälisiä palkintoja saanut 'Kansat soittavat' Tv-taltiointi 1986 sekä LP 'Pohjantahti' Polydor 829 497-1 v. 1986).

Viehtymys kuoromusiikkiin alkoi todella 60-luvun lopulla radion sinfoniakuoron jäsenyyden kautta. Yhteistyö harrastajakuorojen kanssa vahvistui erityisesti Velho-oopperan (1h 45') kantaesityksen myötä 1993. Sitä ovat seuranneet Tornion 375-vuotisjuhliin keväällä 1996 valmistunut Tulinuoli (1h 15 min.), 1996 ensi-iltansa saanut kaksituntinen Riekko-ooppera sekä Velho-trilogian täydentävä kolmas osa 'Käärme' -ooppera 1999. Niihin sisältyy se kokemus ja tietous, mitä on keräytynyt mm. yli 200 konserttiesiintymisen myötä pariinkymmeneen maahan.

Yhtä merkittävä osuus sävellystuotannolle on yli 25 vuotta jatkunut kiinnostus saamelaiseen musiikkiin. Tämä kiinnostus johti lopulta osallistumiseen Tromsøn yliopiston järjestämään nelivuotiseen Kuolan saamelaisten musiikin kartoitustyöhön (~ 600 lauluäänitettä), jonka ensi vaiheena Ilpo Saastamoinen teki Jyväskylän yli-opistoon pro gradu -tutkimuksen 1994 saamelaisten musiikin rytmiikasta sekä improvisaatiorakenteista. Samoja aiheita luotaa Tampereen yliopiston 1990 julkaisema 'Keiteleen oudompi nuottikirja', joka syntyi osin Saastamoisen Keiteleellä peruskoulussa 1987-88 saaman opettajakokemuksen myötä. Se esittelee malleja etnisen musiikin hyödyntämiseksi improvisoinnin ja luovuuden lähteenä.

Luentovierailut (Helsingin, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän yliopistot, Sibelius-Akatemia) ja musiikki-kasvatukseen liittyvät kurssit ja esitelmät (mm. Falun, Tallinna, Viljandi, Tarto, Karasjoki/Norja, Petroskoi, Kaustinen) ovatkin luonnollinen jatke tälle tutkimustyölle. Käärme-oopperan valmistelutyöhön on liittynyt olennaisesti v. 1998 hyväksytty lisensiaattityö saamelaismusiikista
('Laulupuurumpu', 611 s., ks. http: //docuweb.jyu.fi/).

Mikä on suhteesi kansanmusiikkiin?
Aktiivinen kiinnostus suomalaiseen kansanmusiikkiin heräsi vasta 1960-70 -lukujen vaihteessa Karelia-yhtyeen myötä. Aloin silloin systemaattisesti tutkimaan vaarini, viulupelimanni Optatus Raatikaisen materiaalia, jota Ahti Sonninen oli sodan jälkeen nuotintanut. Muistan yhden tuollaisen vierailun hämärästi, koska asuin silloin mummolassa. Laulu ja soitto kuuluivat siellä muutoinkin normaaliin arkielämään. Tuloksena tästä työstä esitimme sovittamani Optatus-sarjan 1970-luvulla myös Kaustisella.

Toinen merkittävä kausi oli Kajaanissa 1974-80, jolloin tein yhteistyötä Ressan Lassin kanssa ja tutustuin muutoinkin tallennettuun kainuulaiseen kansanlaulu-perinteeseen.

En ole varsinaisesti suomalaisen kansanmusiikin tuntija, koska kiinnostus saamelais-musiikkiin johdatti minut vähitellen yleisemminkin ns. itäisen perinteemme eli suomalais-ugrilaisen musiikin perusteiden opiskeluun ja sitä tietä etnomusiikin tutkimiseen globaalisesti. Nuotintaminen ja improvisaatioiden musiikkianalyysi ovat olleet oma musiikkikorkeakouluni, koska muuta etnisen musiikin opetusta ei ole ollut saatavilla.

Viimeiset 20 vuotta olen kuunnellut etupäässä vain etnistä musiikkia. Valinta on ollut helppo sen jälkeen, kun olin todistanut riittävästi itselleni - toivon mukaan myös monille muille - että esim. itäsaamelaisen laulun rakenteet ovat yhtä monimutkaisia kuin mikä tahansa länsimaisen taidemusiikin tuote. Seurauksena niistä valinnoista olen joutunut pysyvästi musiikillisten valtavirtojen ulkopuolelle. Minua ei samaisteta mihinkään perinteisistä musiikin päägenreistä. Tätä seikkaa on vielä vahvistanut 30 vuoden oleskelu kehäkolmosen ulkopuolisessa 'korvessa'.

Mikä on innoittanut sinut tekemään isoja Riekko- ja Velho-oopperoita?

Ensimmäinen laajamuotoinen orkesteriteos Kalevala-sarja big bandille 1979-80 vaati vuoden paneutumisen Kalevala-mytologiaan. Kolmetuntista Karhunpeijaiset -kuoroteosta valmistellessani perehdyin n. 5000 sivun verran sukukansojemme (samojedit mukaan lukien) muinaiseen karhunpeijais- ja shamanistiseen runouteen. Työ on kantanut hedelmää myös Ulla Remeksen Helsingin yliopistossa 1996 valmistuneen (uskontotieteen pro gradu) 'Koukon katseen alla' -työn muodossa. Siinä esitellään oma maailmankuvani karhun silmien kautta katsottuna. Onnistumisen tuntu näissä laajamuotoisissa teoksissa antoi rohkeutta vastaanottaa tarjous Velho-oopperan säveltämiseen 1990. Olihan kysymys saamelaisten mytologiasta Kalervo Uutun upeasti kirjoittaman libreton muodossa. Mytologia oli ollut jo kauan kiinnostukseni kohteena, koska sen avulla tunsin ymmärtäväni paremmin myös saamelaista musiikkia.

Käytännössä Velho-trilogian tekemisen mahdollisti valmis esityskoneisto huippuosaajineen. Kaikissa niissä teoksissa on lähdetty liikkeelle tietoisena siitä, että kuoroesiintyjät ovat omien paikkakuntiensa harrastajalaulajia. Haasteena on ollut saada aikaan ainutlaatuinen lopputulos, joka kykenee kilpailemaan tarvittaessa jopa kansainvälisellä tasolla. Tämän kerran koettuaan ihmiset alkavat uskoa, ettei kaikki hyvä aina ole "tunturin takana".

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia muusikko Ilpo Saastamoisella on?
Pääkysymys tällä hetkellä on - yli 30:n free lancer -vuoden jälkeen: Miksi aikoisin tulla isona? Juuri tällä hetkellä ei ole mitään suurproduktiota meneillä, vaikka joitakin sävellyssuunnitelmia on - mahdollisesti Uuttu-Kallen valmistuvaan Immel-librettoon.

Soittajan ammattini on puolestaan rajoittunut omien teosten esityksiin. Minusta ei ole enää keikoilla kiertäjäksi, eivätkä neuvottelut parista läänintaiteilijan määräaikais-toimesta johtaneet tuloksiin. Mahdollisesti puran pöytälaatikkoni materiaalin ennen eläkepäiviäni saamelaismusiikkia koskevan väitöskirjan muotoon.

Tällä hetkellä opetan Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen lyhytkurssien lisäksi tämän talvikauden Kokkolassa. Lisäksi odottamassa on noin 600:n "kalevalaisen" melodian globaali vertailutyö ymmärryksen lisäämiseksi omasta menneisyydestämme. Muu loppuelämän aika tulee kulumaan joidenkin musiikkitermiemme juurien etymologisessa selvittelyssä harrastelijatyönä.
TERVEISIN
ILPO SAASTAMOINEN

 

33)         29.12.2002 su Kainuun Sanomat: Mitä kuuluu Ilpo Saastamoiselle?
(> Kulttuuri B5) > Ks. myös Kaltio I/2003
Eija-Riitta Airo-Karttunen: Paikallisen kulttuurin tukeminen tärkeää -
Säveltäjä Ilpo Saastamoisella on Kajaanista sekä hyviä että huonoja muistoja
"Vieläkin on vallalla myytti, että kaikki osaaminen on jossain kehäkolmosen eteläpuolella!"

Säveltäjä Ilpo Saastamoinen jätti kehäkolmosen taakseen jo 1970-luvulla, kun hän tuli Kajaaniin Big Bandin johtajaksi. Kajaanin Big Band oli Saastamoisen mukaan kovatasoinen orkesteri.
"Kun tehtiin Kalevalaa UMO:n kanssa, niin siellä nikoteltiin muutamien stemmojen kanssa, jotka Kajaanissa soitettiin kakistelematta."

Vaikka etelään jäävät kollegat pelottelivat "muuton korpeen amatöörien keskelle tuottavan musiikillisen itsemurhan", niin Saastamoinen on nyt, melkein 30 vuotta myöhemmin, edelleen sitkeästi muusikko. Tosin Saastamoisen mukaan ruuhka-suomen ulkopuolella asuva tarvitsee vähintään kaksinkertaisen määrän julkisuutta pystyäkseen elättämään itsensä muusikkona. Niin lyhyen matkan päähän näkevät esimerkiksi apurahoista päättävät.

Viime kesänä 60-vuotispäiviään viettänyt säveltäjä on kuitenkin tyytyväinen ratkaisuunsa.
"Olisin varmaan haudassa, jollen olisi silloin lähtenyt."

Saastamoinen pakeni Helsingistä tilannetta, jossa hänestä oltiin kovaa vauhtia tekemässä musiikkipoliitikkoa. Jäsenyys valtion säveltaidetoimikunnassa ja kiireet monissa muissa luottamustehtävissä olivat nielaista kaiken ajan, eikä musiikin tekemiselle tahtonut jäädä tilaa.

Kuusi vuotta Kajaanin Big Bandin johtajana on ainoa virassaolojakso Saastamoisen uralla. Muuten hän on elättänyt itsensä ja perheensä vapaana taiteilijana, kouluttajana, säveltäjänä ja tutkijana.

Saastamoinen on tutkinut etnisiä musiikkikulttuureita, muun muassa saamelais-musiikki on hänen erityisalaansa. Pikkupojasta asti häntä kiehtonut improvisaatio on merkittävässä roolissa etnisissä musiikkityyleissä. Improvisoinnin puuttuminen Suomessa vallalla olevasta länsimaisesta musiikista ei Saastamoisen mukaan ole ihan pikkujuttu.
"Improvisointi tukee luovuutta ja yksilöidentiteettiä, pelkän tradition opettaminen muuttaa musiikin ennalta arvattavaksi ja tuhoaa luovuuden."

Big Band -aika Kajaanissa
Kajaanin ajasta Saastamoisella on sekä hyviä että huonoja muistoja. Hyvät liittyvät selvästi orkesteriin. Big Bandissä oli neljä päätoimista soittajaa, muut olivat aina tilanteen mukaan värvättyjä avustajia. Sotilassoittokunta varmisti jo silloin, että ammattitaitoisia soittajia oli saatavilla riittävästi.

Saastamoisen puheessa vilahtelee kajaanilaisille tuttuja nimiä. Muiden muassa Hannu Sovelius, Tapani Leskinen ja Keijo Honkanen, joiden kaikkien soittotaitoa hän edelleen arvostaa korkealle. Nykyinen Radion Sinfoniaorkesterin lyömäsoittaja Tim Ferchen opetti tuohon aikaan Kainuun musiikkiopistossa ja soitti myös orkesterissa.

Jos orkesteri oli niin hyvä ja muusikot taitavia, miksi Saastamoinen lähti Kajaanista?
"Vuosien varrella oli kaikenlaista. Heti tultuani jouduin törmäyskurssille silloisen kaupunginjohtajan kanssa. Hän ilmoitti, että big band soittaa sitten yökonsertin - olisiko ollut taideviikoilla - klo 23.00 alkaen. Vaikka yritin sanoa, etten voi taata muusikoiden pääsevän sellaiseen aikaan - monet tekivät keikkoja työkseen - niin hän ei ottanut kuuleviin korviinsa mitään esteitä. No mehän soitettiin, ja toimitettiin käskystä etukäteen biisilista ja tarkat kestot ja kaikki. Jälkeenpäin saatiin sitten vielä päällemme vihaiset yleisönosastokirjoitukset yökauden metelöinnistä!"

Alusta asti Big Bandillä oli kaupungissa myös vastustajia. "Tietyt piirit", kuten Saastamoinen asian diplomaattisesti muotoilee, tilasivat räväkän kriitikon, Seppo Heikinheimon, "lyttäämään orkesterin". Tilannetta seuranneesta kiihkeästi kalabaliikista Saastamoinen katsoo tosin selvinneensä voittajana.

Kajaanissa puuhattiin tuolloin päätoimista klassista jousikvartettia Big Bandin lisäksi. Saastamoisen pestiä vastaavan johtajan palkaksi kaavailtiin neljä palkkaluokkaa korkeampaa palkkaa kuin mitä hänelle maksettiin. Saastamoinen koki moisen omaa työtään halventavana ja hän tekikin "ihan asiallisen palkankorotusanomuksen".
"Ilmoitin siinä samalla, että jos siihen ei suostuta, niin minä lähden. Minulle luvattiin sitten armollisesti yksi palkkaluokka lisää, Ja niin minä lähdin. Heti."

Saastamoisen puheesta ymmärtää, että Kajaanin aika jätti henkisiä mustelmia. Vaikka hän pystyy kertomaan asioiden kulusta nyt jo naureskellenkin, ei Kajaani hänen muistoissaan ole mikään muusikon onnela. Kajaanin kulttuurielämästä hänellä on vakaa mielipide.
"Kajaanilla on juuri sellainen kulttuurielämä kuin se ansaitsee. Täältä katsottuna se näyttäisi olevan aikalailla perseestä."

1980-luvun lopulta saakka Jyväskylässä asunut Saastamoinen laskeskelee, että hänellä on kymmenen vuotta ollut satojen kilometrien työmatka, kun hänen kolmea oopperaansa esitettiin Äkäslompolossa. Velho-trilogian muodostavat oopperat Velho, Riekko ja Käärme toteutettiin ryhmällä, johon kuului muutamia ammatti-muusikoita ja suuri joukko innostuneita harrastajia.

Byrokraatit eivät luota korviinsa
Saastamoinen kokee tärkeäksi harrastajamuusikoiden kanssa toimimisen ja paikallisen kulttuurin tukemisen. Oman paikkakunnan kulttuuria ei Saastamoisen mukaa nykyisin riittävästi arvosteta, Kulttuurin rahoista päättävät byrokraatit eivät hänen mielestään saisi lainkaan olla päättämässä kyseisistä asioista. Heillä ei ole asiasta riittävästi tietoa, tai heidän oma itseidentiteettinsä on niin heikko, etteivät he luota omiin korviinsa.

"Ei löydy sellaista päättäjää, joka uskaltaisi sanoa jonkin erityisalueen kohdalla, että meillä tehdään maailman kovinta taidetta juuri tällä alalla. Ensin täytyy jonkun tulla tunturin takia sanomaan, että se on hyvä."

Saastamoisen mielestä myös musiikkifestivaalien, kuten Kainuun Jazzkevään, pitäisi tukea paikallista osaamista ja identiteettiä.
"Nyt nämä byrokraatit ovat tehneet tapahtumista paikkakuntiensa mainoksia, joihin kaikki esiintyjät tuotetaan muualta. Paikalliset, joiden itseidentiteettiä ja omanarvontuntoa pitäisi tukea, kelpaavat korkeintaan pääsylippujen myyjiksi."

[Jatkuu osassa V:]

34)         25.5.03 su Ilkka - Kulttuuri s.14 - Kokkola, Tero Hautamäki:
Ihminen tavoittaa kuulemastaan musiikista vain kymmenesosan