YLEISTIETOJA MIETTEISTÄ III

YLEISTIETOJA MIETTEISTÄ III:

Yleisiä kommentteja.

 

17.12.2013:         Päiväkirjojen sisällöstä huomattavan suuri osa on keskittynyt musiikin ja - yleisemmin ottaen - taiteen filosofian (estetiikan jne.) pariin. Tästä syystä liitän oheen pari sanaa musiikkiaiheista, jotka ovat hallinneet kirjoituksiani:

 

28.11.13:

A)         MUSIIKKI

Tiivistän tähän siltäkin osin pääajatukseni vuosien varrelta, vaikka ne on moneen otteeseen jo sanottu esitelmissäni ja kirjoituksissani.

1)         KOKIJA ON VIIME KÄDESSÄ TAIDETEOKSEN LOPULLINEN LUOJA, koska hän jälleenkoodaa sanoman itselleen ymmärrettävään muotoon niillä välineillä jotka elämä on hänelle perimän yms:n ja kokemuksien muodossa antanut. Säveltäjä on oman teoksensa ensimmäinen arvostelija. Esittäjä on portaikon seuraava kuulija(kunta) ja jälkimaailma antaa milloin minkäkinlaisen lopullisen tuomion.

2)         Tästä johtuen OBJEKTIIVISESTI HYVÄÄ TAI HUONOA EI OLE OLEMASSA. Kokeakseen "samaa" kuin joku toinen, täytyy kokijan kokea ERI kokemus ulkonaisesti, koska ulkonaisesti saman kokemuksen parissa eri ihmiset väistämättä kokevat ERI lailla.

3)         Liian yksinkertainen informaatio tuottaa saman tuloksen kuin liian monimutkainen informaatio. Kuulija kokee molemmat HILJAISUUTENA, ja alkavat itse tuottaa korviketodellisuutta.

4)         Musiikki viestintänä on samassa liemessä kaiken muunkin informaation kanssa, joka lopulta jakautuu  kahteen pääseikkaan: ITSEIDENTITEETIN vahvistamiseen tai RYHMÄIDENTITEETIN vahvistumiseen.

5)         IMPROVISOINTI - siinä johtavana näkemyksenä on ennalta-arvaamattomuus, jonka olen määritellyt "säännön johdonmukaisena karttamisena". Yllätyksiä luova säännön pakeneminen on yhtä kurinalaista toimintaa kuin jonkin säännön noudattaminenkin. Improvisointiin liittyvät myös virheen käsitteen uudelleen arviointi, so.  virheen pelon poistaminen.

Aiheesta enemmän sitä käsittelevissä artikkeleissa sekä kirjoissani. Improvisointi ja sen filosofia ovat yksi näiden sivujen johtoteemoista, joiden pohtimiseen elämäni on huvennut.

[19.1.2014: Improvisoinnin filosofiaa ei voi ymmärtää ymmärtämättä järjestyksen ja kaaoksen välistä tasapainottelua. Se on päiväkirjojeni eräs johtavia teemoja.]

6)         Tämä kaikki johtaa lopulta MUSIIKIN YMMÄRTÄMISEEN SOIDINMENOKÄYTTÄYTYMISENÄ, jossa SAMA TILANNE jakautuu kahtia: naaraan kosiskeluun ryhmäidentiteetin vahvistamisena ja kilpailevien urosten päihittämiseen yksilöidentiteetin ennalta-arvaamattomina iskusarjoina.

Näissä puitteissa shamaani ja pappi voidaan ymmärtää PUHEMIEHINÄ, kun soidinmenot suuntautuvat sukupuoletonta jumaluutta kohti.

7) Lopullinen niitti vanhan estetiikan arkkuun on lauseessa: Hyvän musiikin ensimmäinen ja tärkein, jopa ainoa tunnusmerkki on, että se on itse tehtyä, ja siitä syystä uniikkia, koska kukaan muu ei voi sitä korvata siinä tilanteessa. Sen vaatima estetiikka on esittäjän ja kuulijan kahdenvälinen asia, jossa kaikki muut ovat ulkopuolisia sivullisia.

 

27.11.2013:        

On jäljellä muutama pääteema, jotka eivät liity suoranaisesti musiikkiin.

B1)         ANALOGINEN AIKA -teema. Sen pääsisältönä on Hopi-intiaanien ajankäsitys 1960-luvulta. Vastaa muutama vuosi sitten huomasin, että olin lukenut tuosta heidän aika-käsitteestään joko huolimattomasti tai sitten ymmärtänyt sen kokonaan väärin. En nimittäin enää 2010-luvulla löytänyt jälkeäkään siitä ajan käsityksestä, joka oli ollut suuntaa antavana omalle ajattelulleni nämä vuosikymmenet.

Olin päätynyt muistelemaan, että hopeilla on eri verbinmuodot kuvaamaan kokemusta, silloin kun se koetaan ensimmäistä kertaa, ja toinen verbinmuoto kuvaamaan tuota toimintaa silloin kun sitä tehdään jo rutiinilla, "neitseyden menettäneinä".

Tämä ajatus nimittäin soveltui omaan informaatioteoriaani, jossa nykyhetkeä on vain suhteessa informaatioon. Silloin kun sama informaatio ensimmäisen kerran koetaan, siirrytään niiden ihmisten joukkoon, jotka ovat myös jo kokeneet tuon saman kokemuksen. Nykyhetki ei ole jotain universaalia, samalla hetkelle kaikkea/kaikkia koskettavaa, kaikkien kokemaa, vaan nykyhetki on ainoastaan tietyn informaation suhteen.

Tällainen nykyhetki on absoluuttisen vastakohta. Se risteilee "ajassa" täysin vapaasti, koska eri systeemit kokevat tuon yhteisen kokemuksen vain eri paikassa tai eri ajassa ollessaan. Absoluuttisesti saman nykyhetken voisi kokea vain minuuden kanssa identtinen systeemi, mikä on käsitteellinen mahdottomuus. Viimeistään silloin, kun otamme huomioon systeemin historian, on identtisyys mahdotonta, koska erilaisella historialla varustettu systeemi ei voi kokea samaa informaatiota identtisellä tavalla jonkun toisen systeemin kanssa.

Tätä lanseeraamaani "nykyhetkeä" nimitän analogiseksi nykyhetkeksi. Sellainen on olemassa esim. kaikkien niiden systeemien kesken, jotka ovat "kokeneet" oman syntymänsä - riippumatta milloin ja missä. Tuo kokemus luo ryhmäidentiteetin niiden välillä. Analogisessa - informaation välittymiseen perustuvassa - ajassa "menneisyys" tarkoittaa jotain "jo koettua" ja tulevaisuus "jotain jota ei VIELÄ ole koettu". Menneisyys ja tulevaisuus-käsitteet on siis sidottu informaatioon.

Jokaisella informaatiobitillä on siis oma universaalinen nykyhetkensä, menneisyytensä ja tulevaisuutensa, joka on yksilöllinen jokaisella kaikkeuden piirissä olevalla systeemillä. Menneisyyksiä, nykyhetkeä ja tulevaisuuksia on  minun "sisälläni" muistiyksikössäni yhtä monta  kuin minussa on informaatiobittejä.

Tässä mielessä traditionaalinen "aika" on kuin ääniraudan a-sävel, jonka koemme yhtenäisenä yksisuuntaisena äänenä, vaikka se koostuu yli 440 värähdyksestä sekunnissa. Samalla tavalla analogisten aikojen yksiköt klimpittyvät yhtenäiseksi jatkumoksi, jota pidämme "absoluuttisena aikana".

Tämä on uuden tien risteys, jota jokainen halukas voi lähteä tutkimaan. Minä olen osani tehnyt huomaamalla  tuon polun pään.

 

[2.1.2014: Nykyhetkeä on tämän lähtökohdan mukaan vain tietyn informaation suhteen. Tuo informaatio etenee avaruudessa joka suuntaan valon nopeudesta riippumatta; vastakkaisiin suuntiin edetessään informaatio siis etenee kaksinkertaisella valonnopeudella jne. Nykyinen maailmankuvamme jättää tämän puolen asiasta oman onnensa nojaan ja tutkii valon etenemisnopeutta ainoana todellisuuden mittana. Minä tutkin valon vastaanottajien yli-valonnopeudella laajenevaa joukkoa todellisuuden toisena, samanarvoisena osapuolena. Tämä tuo mukanaan - objektiivisen todellisuuden sijalle - kahden rinnakkaistodellisuuden minimin universumissa. Se todellisuudenkuva vaatii vähintään kaksi samanarvoista, yhtä todellista todellisuuden näkökulmaa: viestin lähettäjän ja viestin vastaanottajan näkökulmat.]

 

B2)         VALON NOPEUS ei ole yläraja. sillä valolähteestä majakkavalo lähtee mm. vastakkaisiin suuntiin valon nopeudella, jolloin TILANMUUTOS tuon informaation vastaanottajapäässä etenee jo kaksinkertaisella valonnopeudella (keskipisteestä ympyrän kehälle vastakkaisissa suunnissa). Pyörivän valonlähteen ollessa kyseessä valon vastaanottamispaikat muodostavat spiraalimaisen kierteen jonka pituus on??? Tätä probleemaa olen käsitellyt mm. 12.3.08 "Tieteen filosofia" -dokumentissa sen lisäksi että olen sivunnut sitä useita kertoja talvella 1979-80.

8.12.2013: Tässä on kysymys samalla kahden samanaikaisen totuuden minimistä. Kun on käsitelty länsimaisessa maailmankuvassa valon nopeutta ainoana tutkimisen arvoisena asiana, käsittelevät minun kirjoitukseni sitä toista näkökulmaa: VALON VASTAANOTTAJIA - kuinka nopeasti tilanmuutos etenee universumissa, so. kuinka nopeasti etenee TIETO valon saapumisesta avaruudessa.

 

 

C)         USKONTO

- Edelliseen kohtaan viitaten: Onko niin, että tekoa pitää yleensä käsitellä kahdesta näkökulmasta - teon tekijän ja teon kohteen tasa-arvoiset näkökulmat yhtä oikeutettuina aspekteina.

C1)         Tuo kysymys on vaivannut minua myös nuoruudestani lähtien. Päädyin jo 1960-luvun puolessavälissä käsitykseen, jonka mukaan, emme VIELÄ tiedä, oliko Jeesuksen ristiinnaulitseminen hyvä vai paha teko, koska emme tiedä, esim. mitä olisi tapahtunut, jos juutalaiset eivät olisikaan päätyneet vaatimaan Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Paavihan vapautti heidät syyllisyydestä 1950-luvulla, mutta olemme koko prosessin seurannassa vasta lähtömetreillä, sillä lopullinen arvoituksen ratkaisu edellyttää koko ihmiskunnan historian päätöspisteen tulemista.

8.12.2013: Samassa yhteydessä tulee esille myös hyvän ja pahan suhteellisuus, tehdyn teon merkitys sen järjestelmän kannalta jonka piirissä teko on toteutunut. Yhden järjestelmän säilyvyyden kannalta "hyvä" teko on aina "paha" kilpailevan tai teoreettisen/vaihtoehtoisen järjestelmän (esim. maailmankuvan, uskonnon yms:n) kannalta. Tätä kysymystä olen pohtinut esim. joulukuun alussa 1965.

- Toinen näkökulma on pohtia sitä, mikä on Raamatun päähenkilöiden moraali universaalilta kannalta. Vihjeen noista pohdiskeluista voi löytää esim. "uskontomietteet" -dokumentista: Jumalan "syntisyys" (18-19.4.1979)

 

C2)         Toinen kysymys on Paratiisi-tarina. Entä jos ihminen ei olisi syönyt omenasta? Noudattaessaan Jumalan tahtoa ihminen ei (ajattelultaan) vielä ole eronnut Jumalasta. Tullakseen ihmiseksi hänen oli pakko luoda oma itseidentiteetti, joka voi syntyä vain olemalla jotenkin erilainen  kuin Jumala itse. Jos ihminen kaikessa ajattelee ja toimii samoin kuin kuviteltu Jumala, ei hänellä ole itseidentiteettiä, hänellä on vain ryhmä-yhteenkuuluvuus johonkin, jonka osa hän vielä on. Syntiinlankeemus oli siis välttämätön, jotta yksi voi jakautua kahdeksi - ehkä jopa mieheksi ja naiseksi, jotka ovat kolikon käänteispuolet.

[4.12.2015: En ole yksin em. ajatuksen kanssa, sillä löysin päiväkirjoistani lähteen, josta idea on kauan, kauan sitten painunut alitajuntaani muhimaan:]

Tämän pohdinnan yksi varhaisimpia lähteitäni on ilmeisesti:

         1.5.63                  > Maeterlinck: Kuolema:

         - Onko Jumala ääretön, jos ihminen voi irrottautua Hänestä?

22.12.2013 su:         Kuuleman mukaan kirkon piirissä on ajatussuunta, jonka mukaan kristinuskon/islamin sisältämä ajatus Jumalan ja ihmisen erottamisesta toisistaan (syntiinlankeemus itseidentiteetin syntymisen ehtona ihmisellä) on tehnyt mahdolliseksi koko länsimaisen maailmankuvan syntymisen. Tuota kahtiajakoa ei liene hinduismissa eikä buddhalaisuudessa, joissa vallitsevana periaatteena on ykseys.

 

C3)         Kolmas kysymys on osa tuota samaa identiteettikysymystä. Pappi kysyi: Onko Jumalaa olemassa (Jyväskylän adventtikirkko 2013)? Minä sanoin: Kysymys on asetettu väärin (jos uskomme kaikkivaltiaaseen Jumalaan), sillä meidän pitäisi kysyä: onko maailmaa olemassa!

Tämä siksi, että kaikki koko universumissa mitä voin havaita, muodostuu kyberneettisistä systeemeistä siis elämästä. En näe kuollutta materiaalia missään enkä tiedä sitä jossain olevan. Siis kaikki elää, enkä voi uskoa kuolleen materian synnyttäneen tuota universaalia elämää.

Uskontomme on asennoitunut tähän toisin. Sille Jumala on "sinä", "isä" joka olet taivaassa. Minun mielestäni olen osa jumaluutta, koska olen elävä, joten Jumala olen minä, joka itse olen taivas jne. jne.

> 27.10.63: - Zohar: Maailma on Jumalan ruumiillistuma.

         [S. Radhakrishnan: Uskon uudistuminen.]

> 21.1.81(PK:)         -  Kysymys "Miksi ylipäätänsä jotain on olemassa?" on väärin asetettu kysymys ainakin meille. Olemassaolo, olevainen on olotila (ei paikka
vaan aste).

4.1.2014: "Mitä te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle..." -Raamatunlause saa näin ymmärrettynä uuden sisällön, jos "pienimmistä" -sana käsittää - ei vain jainalaisen uskonnon muurahaisten suojelun vaan - pienimmätkin alkeishiukkaset, joita voitaisiin universaalin elämän ilmentyminä.

7.1.2014: Jos kaikki elää, niin kaikki on silloin myös sukua toisilleen. Tämä poistaa mahdollisuuden eriarvoisuuteen ja toisen alempana pitämiseen tai hyväksi käyttämiseen. Kalevalassa tämä on syvällisesti ja traagisesti kerrottu Kullervon tarinassa.

 

Nuo kolme teemaa ovat pääkohdat, joita uskontoaineistoni käsittelee. Jossain vaiheessa hyvä/paha -problematiikka yhtyy hyvä/huono -estetiikkaan ja sen pohdiskeluun, joka lienee sukua elävä/kuollut dikotomialle (vai mikä tuo kaksihaarainen sivistyssana onkaan).

 

C4)         Ps. 28.11.13: On vielä eräs etiikan teema, joka polveutuu 60-kuvun mietiskelyistä. Se koskee laajenevan vastuun käsitettä. Jokainen tehty "hyvä" teko on rikkana tradition rokassa, joten mitä useammin se toistuu, sitä vähemmän tekijän omaa ansiota se on. Tämä "latistumisen psykologia" liittyy kaikkeen elämää koskevaan pohdiskeluun. Kysymys on informaatiosisällön latistumisesta toiston vaikutuksesta. Se myös merkitsee, että tehdäkseen jonkin uuden "hyvän" teon tekijän on tehtävä jotain SUUREMPAA kuin siihen asti, jotta se erottuisi aikaisemmin tehdyistä. Ajatus on enää hämäränä mielessäni, joten pitäisi lukea uudestaan nuo 60-luvun pohdiskelut. Sen seurauksena on kuitenkin johtopäätös, että mistään teosta ei voida päätellä sen "suuruutta" tai "pienuutta" sinänsä, vaan ulkopuoliselle teon merkitys jää aina mysteeriksi.

Esimerkkinä tämän problematiikan pohdinnasta pieneltä osin on vaikkapa lause

5.1.79                  ...Hänellä on pienet "eväät" ja pienet ilot, mutta ne ovat täsmälleen niin suuria kuin hän (tai kuka tahansa) voi kokea. Se ei välttämättä vaikuta esim. hänen tunnekenttänsä suuruuteen tai pienuuteen.
Hyvät esimerkit puuttuvat  tästä. Kirjoituksissa niitä kyllä on.

Tässä sitä on pohdiskeltavaa. Minä olen tuhlannut siihen koko elämäni.

 

C5)         [2.1.2014:] Tähän kokonaisuuteen liittyy vielä yksi näkökulma: hyvän/pahan tekemättömyys, tekemättä jättäminen silloin, kun jotkin seikat olisivat vaatineet tuon teon tekemistä. Tähän kysymyksenasetteluun kuuluu mm- käsite "kuoliaaksi vaikeneminen". Tämä on yksi tavallisimpia - usein jopa rikollisuutta hipovia - tekemättömyyksiä. Tuo sivuuttaminen, syrjään jättäminen, mitätöiminen, vähättely on eräs ilmeisesti jopa tärkeimmistä motivaatioista useille taiteilijoille, jotka saavat voimansa tekemiseen juuri tästä negatiivisesta asetelmasta. Kukapa meistä ei olisi tuohon asenteeseen joskus sortunut? Tieteen puolella tämä ilmenee julkaisujen huomiotta jättämisenä ja niistä vaikenemisena. Tämä huomaamattomuus on aina vihje ko. henkilön merkityksettömyydestä ja vähäpätöisyydestä. Tämä näkökanta tulee esille tavallisesti silloin, kun on kysymyksessä vallankumouksellisuuden pään nostosta establishmentia vastaan.

 

 

28.11.13:

D)         KIELI:

Tämän kohdan käsittely jää kaikkein viimeiseksi, koska kysymystä koskevat tiivistelmät ovat vasta alkutekijöissään.

1)         Kielen etymologiat tukevat soidinmenoprosessin perustavaa roolia kielen synnyssä. Soidinmenosanasto ja musiikin perustermit pulppuavat samasta lähteestä.

2)         Sanat eivät välttämättä pyri säilyttämään merkitystään ikuisesti. Päinvastoin niissä on myös pyrkimys muuttua merkitykseltään itsensä vastakohdiksi ajan saatossa.

Mikäli ympäristö muuttuu kieli pyrkii säilymään, mutta jos ympäristö pysyy vakiona, niin kieli pyrkii kehittymään noissa "turvallisissa" elinympäristöissä.

3)         Vastakohdiksi muuttumisprosessissa sanojen merkitys harhailee joka puolella. Samoilta näyttävät sanat SAATTAVAT siis myös olla perimältään sukulaisia. Tällöin emme enää etsi jotain objektiivista "kaikkien sanojen äitiä", vaan pyrimme kokoamaan sanaryppään merkityshajonnan, joka sitten kertoo sanan LUONTEEN - ei siis mitään täsmällistä vaan MAISEMAN  jonka nuo hajonneet merkitykset synnyttävät silmiemme eteen.

Lähtökohta-ajatuksena on tällöin luultavasti Mother Tongue -ajatus kaikkien sanojen yhteisestä alkuperästä, jollainen mielestäni on soidinmeno-ajatus, joka jakaa kaikki sanat maskuliineihin ja feminiineihin.

Ks. esim. "1958-13 Improvisointi ja epäjärjestys, 18.12.08:

Yhdistämällä eri kielikuntien samoilta näyttävät sanat emme vielä päädy kaaokseen. Saamme ratkaisuksi alkukuvan, jossa sanojen eri merkitykset täydentävät toisiaan.

4)         Jos sanoilla on ollut seksuaalisesti arkoja merkityksiä, on ne saatettu panna "jemmaan" naapurikieleen, jossa seksuaalisymboliikka on tallella, kun äiti-kielessä on jäljellä vain sovinnainen merkityssisältö. Tällaisia sanoja on mm. saamen chappa 'kaunis/musta' tai IE-kielten hymen/hymni, Christmas-joulun kreikkalainen lähdesana 'ennusmerkki' tai jopa suomen rakkaus, jota voitaisiin verrata venäjän greh 'synti' -sanueeseen. Mikä yhdistää suomen eukko-sanan saamelaisten joiku-sanaan?

[Vastausta pitää etsiä hantin/mansin kielistä.]

Tämä asia on niin kesken, että kerään vain vuosien varrella vilahtaneet ajatukset yhteen, ja jätän johtopäätösten tekemisen myöhemmille sukupolville.

 

 

E)         INFORMAATIO

Se on kaiken tämän takana. Sen peruskäsitteenä on ennalta-arvaamattomuus ja ennalta-arvattavuus, joka poikii suoraan mm. improvisointi-käsitteen. Jätän sen pohdinnan tuonne artikkelien ja kirjoitusten sisälle viidakkoon jokaisen itse tutkiskeltavaksi.

Alussa oli sana... Sana tuli lihaksi...

 

E1)         Ehkä informaatio-käsitteeseen voitaisiin liittää totuus-sana.. Siitä otan vain kaksi kysymystä:

a)         25.02.81 - matkalla Zürichistä Darmstadtiin

- Jeesus kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään olevansa Jumalan
poika. Hän siis kielsi kertomasta totuutta...

b)         26.2.81         - matkalla Stuttgartiin

- Meille korostetaan totuuden puhumisen velvollisuutta. Pahin rikos
johon ihmisen katsotaan voivan langeta kaikessa iljettävyydessään,
on kavaltaminen... Kavaltajat
noudattavat käskyä: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi".

 

E2)         Valkean kohinan (ääretön informaatio) ja hiljaisuuden (nollainformaation) samanarvoisuus vastaanottajalle. Kansat soittavat ja Keiteleen oudompi nuottikirja käsittelevät tuota samuutta musiikin piirissä. Lähtökohtana näyttäisi olevan mm:

7.12.83         ...valkean kohinan ja hiljaisuuden informaatioarvo on molemmissa tapauksissa - nolla! Liian vaikea musiikki viestii minulle yhtä paljon [tai vähän] kuin yksitoikkoinen pitkä sävel.

 

E3)         Piirpauken Saksan kiertueilla aloin tajuta sen, että sivuseikka on, missä päin matkustamme bussissa, koska informaatiotodellisuudessa elän kirjojen parissa, Keiteleen muistelemisessa ja siinä todellisuudessa, missä ajatukset ovat. Fyysisesti olen tuolla hetkellä missä vain sen juurikaan vaikuttamatta minuun ainakaan henkisellä tasolla:

1.3.81 Neuss         - Voin matkustaa autolla läpi Saksan lukien kirjaa. En huomaa maisemia. Tältä osin voin sanoa, etten ole ollut Saksassa lainkaan.
Vain "haamuni" on käynyt siellä. Ihmisen ajatukset voivat siis todellisesti olla muualla kuin missä hänen ruumiinsa on, joka siis on "kuollut" läsnä olevalle todellisuudelle.

 

E4)         On vielä vastakohtapari merkittävä/merkityksetön todellisuus/teko. Sen pohdiskelu alkoi jo 60-luvun puolivälissä, vaikka en tässä muista tarkempaa ajankohtaa. Yksi myöhäisempiä päiväyksiä on:

8.12.83         Avaruus on sitä laajempi, mitä vähemmän se lähettää sellaista informaatiota, jonka minä koen. Se ei ole objektiivinen avaruus, vaan se on merkittävä avaruus, joka myös - muistin kautta - on yhtä hyvin sisälläni kuin ulkopuolella.

- Merkittävyys liittyy tavallisesti uuden informaation vastaanottoon.

- Yksi dimensio on hyvän/pahan teon eristäminen synti-käsitteestä sillä perusteella, ettemme tiedä teoksen taustoja, motiiveja jne., jolloin emme pysty myöskään sanomaan, onko ko. henkilö tehnyt "syntiä" - tehdessään yhteiskunnan kannalta katsoen "pahan" teon.

 

E5)         Viimeinen mutta ei suinkaan vähäpätöisin aihe on järjestyksen ja kaaoksen filosofisen merkityksen pohdinta. Sitä ole laajasti käsitellyt informaatio-käsitettä luotaavissa dokumenteissa (Prigogine yms.). Perinteinen tiede (fysiikka) pitää kaaosta epäorgaanisen universumin tunnusmerkkinä, mutta järjestystä elämää ylläpitävänä voimana. Kuollut universumi pyrkii aina kaaosta, entropiaa kohden.

Lainaan omista pohdiskeluistani vain yhden esimerkkilauseen:

3.3.96 Muonio:

2)         Järjestys ja kaaos ovat toistensa jin-yang -osapuolia. Riittävän syvälle katsottuna kaikki järjestys muuttuu kaaokseksi ja päinvastoin.

3)         Juuri kaaos (kolttaleudd?) voi siis olla elämän merkki ja järjestys puolestaan kuoleman symboli. Tässä on maailmankuvamme/

-katsomuksemme perusvirhe.

- Lisää aiheesta on "1958-13 Improvisointi ja epäjärjestys" -dokumentissa mm. 1.11.06 -kirjoituksessa. Tuossa 10 vuoden jaksossa löytyy muitakin tekstejä…

 

E6)         Informaation harvinaisuus yhtyneenä sen painoarvo-käsitteeseen. Tämä on merkittävä paradoksi, sillä harvinaisuus korreloi "merkittävyys" -käsitteen kanssa. Homeopatian perusperiaate lienee: mitä vähemmän jotain on, sitä suurempi on sen merkitys (~ parantava vaikutus) kohtalon vaa'assa. Tämä on merkittävää siksi, että se kyseenalaistaa käsityksemme määrällisen suuruuden painoarvosta yhteiskunnassa. Me puhumme aina enemmistön oikeuden suhteesta vähemmistön vähemmän merkittävään osuuteen yhteisestä hyvästä jne. Enemmistön mielipide on meistä siis tärkeämpi ja painavampi. Näin muodostuvat myös radion "soittolistat" ja muut käsitykset joiden mukaan palvelemme enemmistöjä.

Minun elämäni yksi tärkeimmistä kokemuksista oli Ravi Shankarin Jyväskylän konsertti (joka on minulla edelleen nauhana!). Se edusti varmasti "vähemmistöjen vähemmistöä" ja siis informaatioteorian näkökulmasta toteutti juuri tuota homeopatiaa muistuttavaa todellisuuskuvaa.

Tapahtuuko tässa asiassa jonkinlainen vallankumous tulevaisuudessa?

 

F)         BIOLOGIA

Peruskysymys on elämä-käsitteen määrittely uudella tavalla verrattuna vallitsevaan länsimaiseen määrittelyyn (orgaaninen/epäorgaaninen kemia, suvunjatkaminen yms.). Lähtökohtana voisi olla Kansat soittavat -kirjan pohdiskelut: "Mitä mieltä kivi mahtaa olla tästä asiasta?" jne. Eräs pohdiskelupäivämäärä on

20..1.81: ...On olemassa kokemustaso, jossa kivi ja ihminen
voi kokea analogisesti, samalla tavalla! (> Ks. "Informaatio...")

21.1.81: Kysymys "Miksi ylipäätänsä jotain on olemassa?" on väärin asetettu kysymys ainakin meille. Olemassaolo, olevainen on olotila... Sivuseikka on se, onko maailmankaikkeus olemassa. Pääseikka on, olenko minä olemassa.

1.11.81         - Kivi on kuin ihminen, jolla on perintö, ympäristö,
tahto, menneisyys ja tulevaisuus sekä muisti.

Kysymystä on laajemmin käsitelty Informaatioteorian pohdiskelussa ja sen ulottamista käsittelemään kaikkia mahdollisia kyberneettisiä systeemejä maailmankaikkeudessa, jolloin päädytään uskonnon peruskysymykseen: "Onko jumalaa/maailmaa olemassa?" Lähtökohtani pohdiskeluille on siis: Entäpä jos kaikki kyberneettisten systeemien tunnusmerkit sisältävät objektit ovatkin 'eläviä' olentoja? Mitä jää jäljelle, jotta sitä voisi nimittää 'kuolleeksi' maailmaksi?

 

F1)         Toinen kysymys koskee elämän ja kuoleman vertaamista keskenään arvotuksesa käsin. Elämän ja kuoleman väliseen suhteeseen liittyy se näkökulma, että niitä ei voi pitää "hyvä" ja "pahan" synonyymeinä. Siihen lyhyesti palanen eräästä katkelmasta myöhäisemmältä ajalta. Ks. 1.10.2013:

Olin kuuntelemassa (J:kylän Adventtikirkossa) Harald Giesebrechtin esitelmää. Kun hän siteerasi Darwinismin  ja luonnonvalinnan kritiikkiä itsekkyyden muotona (yhteisen hyvän sijasta), kysyin häneltä, että eikö juuri luonto itse (so. Jumala luonnon luojana) tuhlaa elämää ja pidä sitä kuolemaaan verrattuna täysin neutraalina vastapuolena - ei siis hyvän taisteluna pahaa vastaan. Esimerkkinä koivun tuhlaileva siitepölyn käyttö vastakohtana kr.uskon  elämän kunnioittamista SINÄNSÄ - välittämättä survival-näkökulmasta, joka on itsekkyyttä LAJIN SÄILYMISEN näkökulmasta.

 

G)         ETIIKKA > Ks. myös "Uskonto"

Päiväyksellä 22.12.63 aloin pohtimaan universaalia oikeudenmukaisuutta tajutessani, ettei ihmisen elämäntehtävä voi olla sidottu paikkaan, että se olisi vähemmän tärkeää jossain Tuppukylässä suoritettuna/toteutettuna kuin New Yorkissa. Tämä näkymä laajeni myöhemmin käsittämään paikan lisäksi myös AJAN, jolloin ihminen on elon pyörässä mukana.

Tuon seikan pohdinta johti minut 60-luvun lopulla johtopäätökseen, että mahdollinen liittyminen Vapaamuurareihin ei voi universaalin ihmistehtäväni kannalta olla merkitsevä askel, koska on miljardeittain ihmisiä joilla ei edes ole tätä mahdollisuutta kuulua ko. järjestöön. Siihen kuuluminen ei elämäntehtäväni kannalta siis voi olla oleellinen välttämättömyys, koska se tähtää vain ihmisen kehittymiseen ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta.

 

3.12.2013: Uskonnolliset pohdiskelut yhtyvät musiikillisiin pohdiskeluihin mm. kysymyksessä "huonommuudesta": 2.11.65: Ei ole ihmistä, joka ei kuvittelisi olevan jotakuta vielä huonompaa kuin hän itse. Myöhemmin pohdin sitä, että jokainen meistä kuvittelee jonkun kuuntelevan vielä huonompaa musiikkia kuin me itse. Kukaan ei usko olevansa häntäpäässä viimeisenä missään asiassa.

 

Hyvän ja pahan ongelma on tullut esiteltyä jo uskonnon otsakkeen alla hyvä/paha teko -käsitteen muodossa. On kuitenkin vielä lisänäkökulma, joka korostaa teon suhteellista merkitystä, jossa tekoa arvioidaan myös kohteen näkökulmasta eikä pelkästään sivullisen silmin, jolloin nähdään teko yleisenä abstraktiona.

 

Tätä näkökulmaa esittelee esim. 5.12.80 päivätty muistiinpano:

... teot ovat suhteellisia. Teon
merkitys voidaan arvioida vain suhteessa teon kohteeksi joutuneen omaan
arvioon teon merkityksestä hänelle itselleen. ...pelkkä paha
sana lapselle jossain tilanteessa voisi olla enemmän vankilan ansaitseva
teko kuin paatuneelle konkarille tehty petos.

 

G1)         8.12.2013:         Etiikkaan liittyy myös yksi varhaisimmista 60-luvun kysymyksen-asetteluista: Mikä on ihmisen tärkein tehtävä? Totesin tuolloin, ettei se voi olla mikään päämäärä, koska sen suhteen ihmiset olisivat eriarvoisessa asemassa. Päädyin tuolloin käsitteeseen "päämäärään pyrkiminen" - tehtävä joka ei milloinkaan jäisi kesken, ei edes kuoleman kohdatessa, koska ihmisen ulkopuolelta määräytyvät tapahtumat ovat "ulkoisia" syistä, joista ihminen ei itse ole vastuussa.

30.11.78         ("Informaatio ja marxismi") Revisionisti E. Bernstein: "Liike on kaikki kaikessa, päämäärä ei mitään."

 

Mutta 12.-14.8.87 tajusin, että objektiivista, kaikille yhteistä päämäärää ei edes ole olemassa, sillä 12.8.87:

...miespuolisen tehtävän ideaalina on itsekkyys, yksilöidentiteetti ja naispuolisen tehtävän ideaalina on perhe, ryhmäidentiteetti, epäitsekkyys... nämä evät ole eriarvoisia asioita vaan saman "ihmisen" elämän kaksi välttämätöntä osapuolta...

14.08.87:         ...Ja minä parka luulin, että on olemassa jokin ihmisen yleinen tärkein tehtävä, totuuden etsiminen... En tajunnut sitä, että naiset... Ja lasten synnyttäminen on heidän korkein tehtävänsä!

- Jos kaksikin teistä on yhdessä... on päämäärien minimi kaksi!

 

G2)         Kysymys vapaasta tahdosta on kaikkien 60-luvun kirjoitusteni läpikäyvä piirre. Ehkä jotain siitä kuvaa sitaatti 30.11.78: En koskaan voi määritellä vapaan tahdon osuutta yksityisessä teossa - en edes
sitä, vaikuttaako vapaa tahto yksityisessä teossa lainkaan vaiko ei.

Tuo "vapaan tahdon" käsite liittyy pohdiskeluihin "synnin" ja "pahan" teon välisestä erosta. Jälkimmäisen voimme todeta tapahtuneeksi voimatta tietää, mikä suhde teon ulkoisilla motiiveilla ja ihmisen omalla vastuulla oli ko. asiassa.

Peruskysymys, jonka lanseerasin muistiinpanoihini 60-luvulla oli: "Näytä minulle vapaa ratkaisu, teko."
Miten voimme eliminoida tämän kysymyksen vaikutuksen pois sitä seuraavan teon motiiveista?

 

 

H)         PSYKOLOGIA

Ainoa mieleen tuleva aihe on 60-luvulla pohtimani tunnetilojen syntyä käsittelevä aineisto (josta myöhemmin 80-luvulla keskustelin mm. prof. Matti Bergströmin kanssa). Päädyin tuolloin radikaaliin näkemykseen siitä, että sisäistetty tieto automatisoituu käyttäytymiseen vaikuttavaksi alitajuiseksi tai tahdosta riippumattomaksi voimaksi, jota äly sinänsä ei vaivaudu enää käsittelemään kyseenalaistamisesta puhumattakaan. Tällainen automatismi koteloituu ihmisen tunneosastolle, jolloin sitä koskeva informaatio heijastuu minästä aina alitajuisella tunnetasolla ilman että tunteen syitä enää pohdiskeltaisiin tai asetettaisi kyseenalaiseksi enää älyllisellä tasolla.

Siksi uskonsodat ovat aina tunteita syvältä koskettavia sotia kuten suvun sisäiset riidatkin.

> Ks. mm. 19.6.86         Mielestäni tunteet ovat lukkiutuneet kiinni automatisoituneisiin maailmankuviin ja arvostuksiin. Toinen tuo mukanaan toisen.

 

 

I)         USKO/TIETO

Tärkeä peruskysymys on totuuden kahden eri poolin sekoittumista toisiinsa normaalikeskustelussa. Russell, Einstein ja Wittgenstein puhuivat muistaakseni kaikki sitä, että esim. matemaattiset totuudet eivät ole "totuuksia" lainkaan, sillä ne ovat tautologioita. Luontoa koskevat propositiot taas ovat aina vain todennäköisiä totuuksia ilman absoluuttista varmuutta.

 

Oma johtopäätökseni tästä on ollut se, että meillä on vain uskoa, sillä totena pitämistä ja uskoa ei voitane aivofysiologisina tapahtumina mitenkään erottaa toisistaan. Sitä paitsi kyberneettisten systeemien maailmassa totuuksia on aina vähintään kaksi samanarvoista: viestin lähettäjän ja vastaanottajan totuudet.

Tämä uskon ja tiedon välinen vastakkainasettelu kuultaa läpi päiväkirjojeni ajatussisällön. Esimerkiksi yksi lause marksilaisuudesta ("Informaatio ja marksismi 63-12, s. 14:         1.1.1979 klo 10.50         >) A. I. Ujomov: Totuus ja sen tiedostamistiet.
        

- Lenin: - Totuus ei ole luontoa, vaan meidän tietomme luonnosta.

 

Jo Viitasaarella päädyin 60-luvulla johtopäätökseen, että uskoa ja tietämistä ei voida aivotapahtumina erottaa toisistaan (esim. aivosähköfilmeillä tai niiden eri sijaintipaikan perusteella aivoissa).

Toinen vaihe asiassa oli huomata, miten Wittgenstein ja Einstein pitivät loogisia totuuksia ihmisten keskinäisinä sopimuksina, joten niillä ei ollut tietoa itse luonnosta. Sitä koskeva tieto on nimittäin aina vain todennäköisyystietoa, joka voidaan ainakin teoriassa falsifioida.

Viime kädessä kaikki tämä voidaan nimittää kuuluvaksi "usko" -käsitteen alle. Voimme uskoa tehtyihin matemaattisiin sopimuksiin ja niiden paikkansa pitävyyteen samalla tavalla kuin uskomme auringon nousevan seuraavana aamuna idästä. Puhdasta tietoa ei oikeastaan olisikaan olemassa, vaan sijalla olisi lause: "Usko siirtää vuoria".

Tähän problematiikkaan voidaan liittää esimerkiksi lause

3.1.79         > Anatoli Rakitov: Tieteellisen tiedon rakenne.

s.230 - Jokaisella tieteellisellä teorialla, joka sisältää tietoa ulkomaailmasta, täytyy ehdottomasti olla sekä todentumis- että kumoutumiskenttä. Jos jompi kumpi kenttä puuttuu, niin se ei sisällä empiiristä
tietoa.

[Kommentti 15.12.13: Esim. 2+2=4! Sopimuksena siitä puuttuu kumoutumiskenttä!]

Lisämateriaalia (Tieteen filosofia II):

25.4.79 > Toynbee - Koestler (toim.): Mitä elämän jälkeen?

s.240         - Einstein: Sikäli kuin matematiikan lait kuvastavat todellisuutta, ne
eivät ole varmoja. Sikäli kuin ne ovat varmoja, ne eivät kuvaa todellisuutta.

> Ks. 21.3.80         > Fritjof Capra: The Tao of Physics. s.42 (Sama em. sitaatti)

 

- Ehdollisten refleksien ja uskon välistä suhdetta käsitellään elämän alkeistason määrittelyn yhteydessä

28.2.1979 > A. Sheptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.
s. 79:

- Ehdollisen refleksin muodostumista pidetäänkin sielunelämän synnyn alkuna.

...ehdollisille reflekseille tunnusomaisia tilapäisiä yhteyksiä syntyy jopa alkueläimillä.

 

 

J)         MARXILAINEN ESTETIIKKA JA FILOSOFIA

Koetin tutustua siihen 70-luvulla Kajaanissa. Päädyin silloin radikaaliin johtopäätökseen, että koko marxilaisuus on vain muunnos länsimaisesta kapitalismista. Sillä on samat perusarvot; käsitys elämän määrittelystä, johon ei riitä se, että jokin määritellään kyberneettiseksi systeemiksi, jolla on tiedon lähetys- ja vastaanottoyksiköt sekä jotain niiden välissä (muisti, byrokraatti yms.) Marxismille välttämättömiä käsitteitä ovat myös käsitys absoluuttisesta totuudesta, orgaanisen ja epäorgaanisen erottaminen  toisistaan ("elävä/kuollut"), josta seuraa myös absoluuttisen syyn ja seurauksen käsitteiden välttämättömyys. Siitä on vain kukonaskel absoluuttiseen hyvään ja pahaan sekä tietenkin hyvän ja huonon absoluuttinen ihanne käsitteinä. Tekijä ja kokija menevät jo tuohon samaan nippuun, eikä silloin enää mikään voi erottaa kapitalismia ja sosialismia toisistaan. Pohjana on siis käsitys objektiivisesta todellisuudesta.

Minä olen päätynyt kahden samanaikaisen ja samanarvoisen todellisuuden minimiin - viestin lähettäjän ja vastaanottajan todellisuudet, jotka molemmat varmasti ovat yhtä oikeutettuja olemassaoloon kuin länsimainen lähetyskäskyä noudattava sananjulistaja, jonka ei tarvitse kuunnella, mitä alkuperäisasukas on mieltä. Kivien ja kantojen kohdalla ongelmana on lisäksi yhteisen kielen puute. Lokki ei pääse lentokoneen salamatkustajaksi vaikka puhuisi ihmisten ja enkelien kielillä. Viimeksi mainitun lokki oppiikin vasta kun on liian myöhäistä liiskautumisen jälkeen.

Tuo hyvä ja huono -käsitteiden pitäminen absoluuttisina on vaikeaa, jos meillä on viestin lähettäjän ja vastaanottajan samanarvoiset todellisuudet käsitystemme pohjarunkona. Vielä vaikeammaksi asia käy, jos ymmärrämme, että taideteoksen kokija viime kädessä on lopullinen teoksen luoja silloin kun hän jälleenkoodaa tuon sanoman omien tietopankkiensa subjektiivisella avulla. Säveltäjä on kuin koivu joka heittää siitepölynsä tuulen kuljetettavaksi jääden itse tapahtuman sivustakatsojaksi.

Tämän aiheen pohtiminen näin jälkikäteen puolustaa omaa paikkaansa, sillä nuo kysymykset eivät katoa, vaikka jonain aikakautena luulemme ne karikot ohittaneemme.

 

 

K)         TODELLISUUS

Viimeinen - mutta ei suinkaan merkitykseltään vähäpätöisin - pohdiskelu liittyy todellisuuden kuvaan. Lyhyesti sanoen länsimainen maailmankuva muodostuu lähetyssaarnaaja-asenteesta, jonka mukaan se valaisee ympäröivän maailman tiedon valollaan, joka koostuu yhdestä objektiivisesta todellisuudesta, jolle perustalle läntisen maailman ajatusrakennelma perustuu.

Minun todellisuuskäsitykseni muodostuu informaatioteoriasta. Sen tulkinnan mukaan Tasa-arvoisia todellisuuskäsityksiä (samasta tilanteesta) on aina vähintään kaksi: sanoman lähettäjän ja sanoman vastaanottajan todellisuudet. Tuo käsitys on läpikäyvänä piirteenä päiväkirjamerkinnöissäni. Muunlaiset tulkinnat ovat lukijan päässä syntyneitä väärinkäsityksiä. Toki matkan varrella on voinut tulla lipsahduksia, mutta se ei olisi ihme silloin kun koko maailmankuva pitää rakentaa uusiksi tämän periaatteen mukaisesti.

Tarkkaan ottaen - "oikeita" todellisuuskäsityksiä on kulloisellakin hetkellä niin monta kuin on kyberneettisiä systeemejä, joilla tuollainen todellisuuskäsitys on muistiyksikössään. Se on aina ainoa mahdollinen tuolle subjektille, vaikka se voi muuttua seuraavassa hetkessä.

Näistä pohdiskeluista Ks. esim. "Informaatio" 28.10.85, joka ei suinkaan ole ainoa aihetta koskeva kirjoitus. Toinen paikka löytyy "1958-13 Improvisointi ja epäjärjestys" -dokumentista päiväyksellä 6.6.86 yöllä klo 01.30 (sääntö-poikkeus).

Pohdiskelu sitoo todellisuuden kahden samanaikaisen näkökulman minimiin. Tämä puolestaan liittyy sääntö-poikkeus -dualismiin, jossa yhteydessä informaation painoarvo astuu kuvaan. Sen mukaan poikkeus on sitä "painavampi", mitä harvinaisempi (ennalta-arvaamattomampi) se on.

 

K1)         Em. käsitys johtaa pian todellisuuden käsitykseen hologrammina. Samaan totuuslähteeseen voidaan sukeltaa lukemattomista internet-osoitepisteistä, mutta aina päädytään samoihin perusväittämiin. (> Ks. esim. "Informaatio" 9.1.86)

 

K2)         Totuusväittämät ovat tieteessämme vajaita väittämiä, sillä niistä puuttuu aika-käsite. Taannoin 60-luvulla korvasin sen puutteen lisäämällä totuusväittämiin määreen "aina ja kaikissa olosuhteissa". Tällöin propositio on sidottu myös aikaan ja paikkaan. (> Ks. esim. 6.1.79)

 

L)         LOGIIKKA

- Aihetta on käsitelty sekä Informaatio-dokumenteissa että "Tieteen filosofia I-II" -dokumenteissa. Pääkysymykseksi on muodostunut luokka/luokan jäsen -käsite, josta olen maininnut mm. Informaatio ja marxismi -dokumentissa:

- Olen pohdiskellut tuota kysymystä "perheen mustan lampaan" yhteydessä. Siinä pohdiskelen, voisiko "perhe" ollakin myös osa "mustaa lammasta". Tämä sivuaa muussa yhteydessä siteeraamaani matkakuvausta Etelä-Amerikasta, jossa intiaani kysyy tutkimusmatkailijalta: "Onko Englanti Lontoossa?" Tuo lause avasi silmäni pohtimaan asioita uudella tavalla.

Toisaalta mm. 10.1.1979: "Luokkakäsite on abstraktio,
jonka osina eivät ole konkreettiset luokat vaan pienemmät abstraktiot,
pienemmät luokat, jotka edelleen ovat täsmälleen yhtä abstraktisia,
yhtä kaukana konkreettisesta todellisuudesta kuin itse pääluokka, luokkakäsite." Mutta myöhemmin: "Luokka ei ole abstraktio joka koostuu abstrakteista alaluokista..."[!!!] ...Luokka ja sen pääedustaja voivat sisältyä toisiinsa, samaistua... Luokka, käsite, synteesi on kyberneettinen systeemi...

Tai: "Pinnat kuuluvat kolmioihin." > Kaikki eivät,  mutta jotkut kyllä.
[Triangeli!]

- Lisäinfoa on mm. 27.1.1981 "Muuttuva luokkakäsite" -kirjoitus, jossa pohditaan, millin tulevaisuus muuttuu menneisyydeksi...

Otapa siitä  selvää...

 

17.12.2013 Jyväskylä

Ilpo Saastamoinen

 

26.12.2013:

M)         MATEMATIIKKA

- On selvää, että matemaattiset totuudet ovat tautologioita, siis sopimuksia, joiden taustalla on inhimillinen kielenkäyttö ja sen jatkeena matemaattinen kieli.

 

On kuitenkin eräs näkökulma, johon olen törmännyt aika-käsitteen pohdintojen yhteydessä. Se on esitelty tarkemmin dokumentissa

"Kolttaleudd -86 - kotisivuversio" - Osa II: Analyysitulosten tulkinta (kohta 6).

Siinä on tuotu esille se seikka, että esimerkkinä olevien 2/8, 3/8 ja 5/8 -tahtilajien päällekkäisyys tuottaa symmetrisen sarjan 1-6-10-12-15-18-20-24-30, jos huomioimme ne pisteet, joissa kaksi noista kolmesta numerosta osuu samalle iskulle.

Tämä tarkoittanee sitä, että mitkä tahansa kolme lukua muodostavat tällaisen symmetrisen lukusarjan, jonka alun nähdessämme tiedämme, kuinka sarja jatkuu...

En tiedä, onko tätä kysymystä tutkiskeltu matemaattisena probleemana, vai onko kysymyksessä yleensä ottaen lainkaan matemaattinen ongelma, josta voitaisiin tehdä johtopäätöksiä.

Minulle tuon kysymyksen pohdinta avasi sävellysteknisesti kiintoisan menetelmä: Jos kuoro lauloi päällekkäin esim. 11-, 13- ja 15-jakoisia teemoja, oli tuollainen teema muutamassa minuutissa ulkoa opeteltu. Mutta päällekkäin esitettynä numerot tuottavat 2145/8 pituisen jatkumon, ennen kuin kaikki alkaa alusta. Tämä tietenkin edellyttää, etteivät numerot sinänsä ole toisillaan jaollisia lyhyempänä periodina.

 

Näyttää siltä, että peruskysymykseksi jää säännön ja poikkeuksen välinen universaalia informaatiota käsittelevä kysymys, johon en tiedä, miten siihen pitäisi tarttua. Siihen liittyy vielä toinen, jopa suurempi mysteeri: Miksi nämä kaksi vastakkaista näkökulmaa pyrkivät aina ja kaikessa fifty-fifty -asetelmaan? Paradoksaalisena asetelmana on informaation kannalta lähtökohta, jonka mukaan mitä vähemmän jotain (informaatiota) on, sitä suuremmaksi sen merkitys (kiinnostavuus?) kasvaa ympäristölleen, koska sen kohtaaminen on yhä epätodennäköisempää. Onko niin, että puolet ulkomaailmasta unohtaa sen olemassaolon vähäpätöisyytensä tähden ja toinen puoli pitää sitä 'kadotettuna Paratiisina' ja etsii vain sitä koko oman olemassaolonsa ajan. Tuo kutistuminen pisteeksi näyttää siis jollain tavoin olevan aina uuden universumin alku, koska jokin 'roska' kaikkeudessa näyttää aina olleen. Ellei ole, niin usko siihen luo sen tyhjästä!

Tämän vastauksen on elämä antanut minulle täällä oloaikanani, joten voin itse mennä maan rakoon tutkimatta tätä asiaa sen enempää. Se tieto, käsitys riittää minulle tämänkertaisen elämäni ajaksi.

 

N)         RUNOUS

- Ymmärtääkseen noita eräänlaiseen runomuotoon kirjoitettujen mietteiden usein hyvinkin filosofista sanomaa lukija on melkeinpä mielestäni pakotettu perehtymään filosofisista kirjoituksistani löytyviä ajatuksia. Ilman filosofista taustaa monet runot eivät yksinkertaisesti aukene vaan jäävät sanahömpän ja -konstailun tasolle. Mielenkiintoisimpina kokonaisuuksina pidän itse - Karhunpeijais-tekstin lisäksi - Intian ja Armenian runomuotoisia matkapäiväkirjoja, eri yhteyksissä esiintyviä rakkauteen liittyviä runoja sekä Kainuun öisiä luonnonkuvauksia ja niiden pohjalta tapahtuneita sanallisia lentoonlähtöyrityksiä.

Runot ovat osa päiväkirjamateriaaliani, joten ne alkavat lähennellä jo henkilökohtaista elinkaartani.

 

O)         A & O - Minä olen alku ja loppu. Tämänkin mietelmäkokoelman ajatuksilla tulee olla loppu. Sen ongelmallisuus on siinä, että emme oikeastaan tiedä, missä on sormuksen kehän alku ja sen loppu. Jotta saisimme yksiselitteisen vastauksen, laitamme erääseen kohtaan sormuksen kiven, joka vastaa ansapolkukierrokselle lähtevän miehen kotia. Silloin ero saattaa olla jopa siinä, lähdetäänkö takaovesta ja tullaanko etuovesta.

Musiikin mietelmäkirjoitusten osalta minun A-alkuni oli 80-luvun puolivälin yksisävelikköanalyysi. O-loppu sen sijaan on 2009 itkuanalyysini, joka samalla lopetti improvisoitua musiikkia koskevat pohdintani.

 

Eräs maailmanloppu koettiin, kun kommunismia ei enää eräänä aamuna ollutkaan Euroopassa. Mikään ei ollut ulkonaisesti muuttunut. Kaikki näytti samanlaiselta kuin ennenkin, mutta silti mikään ei ollut niin kuin ennen. Maailmanlopun ei tarvitse siis välttämättä olla fyysinen, vaan se voi olla puhtaasti henkinen. Tällaiseen asetelmaan viittaa jopa kristinuskon termi "viimeinen tuomio". Siinä ei käsitellä lainkaan maailman fyysistä tuhoutumista.

Tuota päivää itse kukin omalta kohdaltaan odotellessa, voidaan aikaa kuluttaa esim. tätä kysymystä silloin tällöin pohtiessa. > Ks. myös "Uskontomietteet 60-13", s.202.

1.1.2014 Põltsamaalla

Ilpo Saastamoinen

 

7.12.2014 - Viimeinen päivitys  ennen etymologia-osion sijoittamista sivustolle.

[Soiva musiikki liitettiin kotisivustolle 2014-2015 vaihteessa.]

4.12.2015:         Päätös on tehty laittaa Jumala-sanan etymologiaa koskeva aineisto kotisivuilleni 9.12.2015, jolloin Pluto (aine) ja Sirius (henki) ovat oppositiossa.

Veikkaan - pitkällä tähtäyksellä - Rakkautta voittajaksi tässä maailman sekasotkussa. Jos ei, niin kompromissina voitaisiin hyväksyä Rakkaus tuomariksi hyvän ja pahan välisessä ja jo liian kauan kestäneessä kamppailussa.

 

27.9.2016:      Tärkeimpinä aineistoina pidän kolmea dokumenttia:

MUSIIKKI:

1a) Yksisävelikkö-kolttaleudd-analyysi

1b) Jevsejevan kolme karjalaista itkuversiosta omalle miehelle -analyysi

2) Soidinmenot: musiikin perustermien etymologinen analyysi ja päätyminen soidinmenosanueisiin

USKONTO:

3a) 2000b - esitelmät ja artikkelit koskien uskontoa ("Osani" jne.)

3b) JUM-sanueen etymologinen tutkiskelu - n. 100 sivua

 

Lisäaineistoa:

1)         www.ilposaastamoinen.fi (kotisivusto)

(yhteydenottokaavake kotisivujen viimeisessä osassa) helmikuu 2014

         http://www.ilposaastamoinen.fi/lomake

2)         Jyväskylän yliopisto 1998:

         Laulu-puu-rumpu (lis. työ saamelaismusiikista - 611 s.)

         > http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-1998764942

3)         Improvisation as culture - Ilpo Saastamoinen 2015

         The video was recorded from the Ecophilosophical summeracademy which took place 9 to 12    July 2015 in Älvsjöhyttan, Sweden

         > https://www.youtube.com/watch?v=shKE4NcxnEg

4)         Artikkelini Kuolan saamelaisista 2008

         "The destruction of a minority’s music culture"

         > http://www.freemuse.org/sw26641.asp

5)            10.3.96. - Ulla Remes: Koukon katseen alla.

         IS:n maailmankatsomus   Karhunpeijaiset -kuoroteoksen sanoituksessa. (vain käsikirj.)

         Uskontotieteen pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, 165 s. + liitteet