1982 Teatterimietteitä

- Opettajien teatterikasvatusseminaarissa 1982 esitettyjä mietteitä.
- Musiikin Suunta 3/90, ss.37-40

Teatterimietteitä.

Näyttelijät ja kauppiaat ovat työssään ainoita loppuun saakka rehellisiä ihmisiä, sillä kaikki tietävät heidän petkuttavan...

Teatteri palvelulaitoksena... Täsmälleen samanlaisia ovat:

- sairaalat valkotakkisine lääkäreineen

- kirkot mustakaapuisine pappeineen

- kasarmit harmaa-univormuisine upseereineen ja alokkaineen

- ravintolat kirjavaesiliinaisine tarjoilijoineen

- oikeussalit peruukkipäisine tuomareineen

- erämaat maastopukuisine vaeltajineen ja punapipoisine hirvenmetsästäjineen

- tietyömaat fosforiliivisine lapiomiehineen

- vankilat raitapukuisine asiakkaineen

- vanhainkodit heleänsinisine hoidokkeineen

- lukiot klubipaitaisine abiturientteineen...

- jääkiekkoilijat, portsarit, poliisikonstaapelit, kunniatohtorit, ylioppilaat, ilotytöt, hautausurakoitsijat, laskuvarjohyppääjät, sukeltajat, kaivosmiehet, firmanjohtajat, ulosottomiehet, vapaapalokuntalaiset, nuorisojengit, pelastusarmeijan kenraalit, pankkirosvot ja marjanpoimijat...

... kaikki yhtä ja samaa teatteria. Teatterin tunnusmerkkinä on tällöin se, että ihminen unohtaa minuutensa, ihmisyytensä ja asettuu roolihahmoon, joka automaatin lailla toistaa sille annetun tehtävän. Ihmisyys pilkahtaa esiin vain niinä harvoina hetkinä, kun roolihenkilö uskaltaa rikkoa sääntöjä ja kohtelee asiakkaitaan yksilöinä - epätasapuolisesti - unohtaen pilkunnussimisen myönteisinä hetkinään ja turvautuen pykäliin huonolla tuulella ollessaan... Kun roolihenkilö uskaltaa kohdella itseään yksilönä...

Omana itsenään esiintyminen ei välttämättä vaadi sääntöjen rikkomista; hyvä soittaja saa tiukkaankin teoriaan pohjautuvan soolon kuulostamaan inhimilliseltä. Tämä tekijä yhdistää taiteilijan minkä tahansa muun
roolin harjoittajan kanssa. Työstä joko paistaa läpi inhimillisyys tai ei paista - ja sillä siisti. Sama voi koskea mitä tahansa - vaikkapa perheenisän - roolia.

Toiminnan motiiveina voivat olla joko ihmisyys tai ihmisyyden todellistumista tuhoavat tekijät; uralla eteneminen, omanvoitonpyynti, kosto tai laskelmointi. Ulkonaisesti hyvin hoidettu rooli ei välttämättä merkitse ihmisyyden mukanaoloa roolin motiivien joukossa.

Miksi oikeastaan olemme uskoneet, että vain teatteri itse olisi teatteria? Kaikissa muissakin ammateissa on kysymys vaikuttamisesta yhteiskunnan sisällä. Teatterintekijän väsymystilat, huonotuulisuus yms. eivät
saisi näkyä hänen työssään. Mutta jokainen työ, joka tehdään sisäiset ajatukset ja tunteet kätkettyinä on teatteria!

Taiteilijat ovat kummallista väkeä:

Kun he valehtelevat,

niin kaikki uskovat heitä

pitäen heitä neroina.

Mutta kun he paljastavat totuuden,

kääntävät kaikki heille selkänsä...

 

Joskus ihmiset nielevät taiteilijan totuuden

luullen sitä fiktioksi -

niin kuin eläinsadun opetus menee perille,

koska satu sinänsä on vain satua.

Se ei muutu todeksi muulloin

kuin sadun ulkopuolella,

poissa sadusta.

Kun teatteri esittää jonkin naurettavan käyttäytymismallin, estää se samalla kyseisen käyttäytymismuodon jatkumista todellisessa elämässä. Menetelmää sovelletaan myös puhevikojen parantamiseen; tankkaava ihminen voi kadottaa vikansa näytellessään tankkaavan ihmisen roolia. Teatteri saattaa esittää mahdollisen todellisuuden, ennen kuin se ennättää tulla todelliseksi. Se on kuin käänteiskuva sadetanssista.

Joskus teatteria vaivaa sama täydellisyyden tarve kuin länsimaista musiikkia: Taidetta pidetään korkeatasoisimpana silloin kun kaikki peruselementit ovat mukana. Onko intialainen musiikki länsimaista musiikkia huonompaa, koska siitä puuttuu harmonia? Onko pantomiimiteatteri vaillinaista, koska siitä puuttuu ääni?

-----

Yhtenä taidemuotona musiikissakin on tietty alkeistekijöiden joukko, joka riittää tuottamaan äärettömän suuren määrän muunnelmia. Noiden muunnelmien informaatioarvo voi olla ääretön ja niiden ennustettavuus siis nolla. Mikäli materiaalia lisätään, ei sillä enää ole psykologisesti olennaista vaikutusta, koska yksityiset osatekijät pyrkivät yhä voimakkaammin hahmottumaan mielessä ryhmäkokonaisuuksiksi. Aivot pyrkivät minimoimaan muuntelevien osatekijöiden määrän hallittavalle tasolle, selkeän rajalliseksi. Jo viisisävelasteikko sinänsä on kuin lottoruudukko: Yhdistettynä muutamaan aika-arvomuuntujaan se riittää tuottamaan ikuisesti toistumatonta musiikkia. Kompleksisuus, monikerroksisuus taiteellisen arvon absoluuttisena mittana johtaa siis umpikujaan.

Liian suuri kompleksisuus muuttuu kokijan tajunnassa uus-yksinkertaisuudeksi. Osatekijät hahmotetaan yhdeksi klimpiksi, uuden makrotason hahmoksi vailla mikrorakennetta. Monimutkaisuuden tulee siis olla riittävän yksin-kertaista tullakseen huomatuksi. Yleisön on ymmärrettävä teatteri- tai musiikkiesitys tässä ja nyt - esityksen aikana - ainakin joitain osin.

Pelkästään kaksi- ja kolmijakoisten iskualojen epäsäännöllinen päällekkäisyys tai perättäisyys voi olla niin monimutkaista, ettei kuulija pysty ennakoimaan viestin sisäistä muuntelua. Viestin sekava muuntelu muuttuu "samanlaisuudeksi". Tässä mielessä sinfonia ei ole välttämättä kompleksisempaa musiikkia kuin veikkausrivin kolmen tekijän välinen muuntelu. Siinähän äärimmäinen kompleksisuus on yhdistynyt äärimmäiseen
yksinkertaisuuteen samoin kuin tietokoneen 1-0 -kielessä tai sähkötyksessä.

-----

Absoluuttinen yksinkertaisuus ja monimutkaisuus on tyhjä käsite. Suhteellisiksi ymmärrettyinä termeinä ne paljastavat sen, pystyykö kokija ymmärtämään annettua sanomaa vaiko ei. Jos kokijan avain sopii esittäjän lukkoon, on monimutkaisuus kutistunut yksinkertaisuudeksi. On vain muistettava, että yksinkertainen lukko ei avaudu monimutkaisella avaimella.

Yksinkertaisina taidemuotoina pidetyt kansanmusiikki ja lapsiteatteri alkavat vähitellen osoittautua monimutkaisiksi. Niitä esitetään määrättyä kokija-ryhmää silmälläpitäen. Onko lapsiteatterin "kaupallisuus" negatiivista? Onko kaupallisuus yleensä negatiivista?

Ei riitä, että kuningas määritellään näyttämöllä kuninkaaksi. Vasta yleisön kuninkaaksi ymmärtämä näyttelijä on todellinen kuningas. Jonkin asian määritteleminen teatteriksi edellyttää myös yleisön, yhteiskunnan hyväksymistä. Yhteiskunta on määritellyt musiikin mm. siten, että se ei ole kaikkien hallittavissa. Mikäli ihmiset haluavat tuntea osaavansa soittaa tai laulaa, on musiikki-termin sisältö määriteltävä uudelleen. Uudelleenmäärittelyn hintana on luopuminen absoluuttisen hyvän ja huonon käsitteistä. Hinta on pieni, jos palkintona on jokamiehen tasolle yleistynyt halu luoda musiikkia tai teatteria.

Kun yksinkertainen huomataan monimutkaiseksi, hyvyys ja huonoussuhteellisiksi, ei taideharrastusta enää voida motivoida taiteen sisäisen arvohierarkian pohjalta, koska hyvyys ja huonous ovat enää vain
suhteellisia, henkilökohtaisia, subjektiivisia käsitteitä. Motivaatio on etsittävä kilpailu-mentaliteetin sijasta taiteen ulkopuolelta, tiedon ja taidon yleisestä kaipuusta, yksilön sisään rakennetusta velvollisuudesta ottaa oma osansa informaatiosta, joka koskee ihmisenä olemista. Kyseessä on velvollisuus, koska vain tätä kautta ihminen voi auttaa itseään kohtaamaan elämän.

Voiko enää nimittää musiikiksi sellaista, jonka tekemisessä kaikki ovat yhtä hyviä? Kyllä, koska musiikki ei ole taidetta, teos ei ole taidetta, mikään ei ole mitään - objektiivisesti. Taidetta on vasta teoksen suhde kokijaan. Ja kokijoita olemme me kaikki, niin esittäjät kuin kuulijat. Ja omalta osaltamme me molemmat olemme oikeassa - varustettuina niillä vajavaisilla eväillä, mitkä meillä siinä elämäntilanteessa on käsillä.

 

(25.-29.7.1982? Ilmeisesti S-A. Martikaisen teatterimusiikkikurssi Kuopiossa)

1)      Instrumentaalimusa tehojen luojana:
         Hamlet, Peer Gynt  (Kajaanin kaup. teatteri), Puolukkasota, Kylä (TV)

2)      Laulut välikkeinä: Janomaan lauluja (Kajaanin kaupunginteatteri)

3)      Oopperatyylinen teos: Kaisa ja Otto (Jyväskylä kaup.teatt.)

 

A) TAUSTAMUSIIKKI,

B) MUSIIKKI PÄÄHUOMION KOHTEENA,

C) MUSIIKIN SUHDE

         I KUVAAN (asettelu, ryhmittely, väri)

         II LIIKKEESEEN (tassi, baletti, ilmeet, eleet)

         III TEKSTIIN (laulu, taustamusa, suorasan. teksti, runo, ooppera, musical, operetti; draama/komedia)

- Kaikki tämä on musiikkia. Musiikki -nimitys siis tavallaan tarpeeton, koska kahlitsee.

- Mitä tapoja on päästä irti kaavasta. Rytmi - sävelkorkeus - melodia - harmonia - sävelväri - tunteet...

- Teatteriesitys totaalisena ääniteoksena: Puhe - musiikki - liikkeen ja toiminnan äänet suhteessa hiljaisuuteen

- Äänenkäytön rakentaminen teokseksi.

- Vuorottelu: kuva - ääni - liike - tunne

- Päällekkäisyys: kuva/ääni - liike - tunne/kuva/liike jne.

- Psykologiset huipennukset ja kontrastit (draamamusa + komedia)

- Musa alistettuna ohjaajan perussanomalle määrää esim. paradoksien käytön.

- Mikä on teatteria? Näytteleminen elämänilmiönä...

- Demonstraatio: Kokonaisskeeman luominen Antero Vipusesta! (Antero Vipusen I versio)

 

01.11.82         - Eläminen on teatteria. Teatteri esittää todellisuuden ennen kuin se ennättää tapahtua. Teatteri on rukous, joka sanoo: "Älä anna meille meidän jokapäiväistä leipäämme". Tuo on tietysti vain yksi puoli.
- Meitä vaivaa täydellisyyden tarve: Teatterin pitäisi olla yhtä moniulotteista kuin länsimainen musa: kun kaikki peruselementit ovat mukana, on taide muka silloin korkeatasoisinta. Ikään kuin intialainen musa olisi ala-arvoisempaa, koska siitä "puuttuu" harmonia.
- Lapsiteatteri on tehty silmälläpitäen erästä tiettyä kuluttajakuntaa. Onko lapsiteatteri kaupallista? Ja jos on, niin onko kaupallisuus yleensä negatiivista? Ei.

 

- Teatterimusa:

1)         Erilliset laulut (tekstistä; tekstin ulkopuolelta)

2)         Laulettu suorasanainen teksti

3)         Taustamusa ilman tekstiä

4)         Musa ilman repliikkejä (vuorosanoja)

5)         Ääniefektit, kuorot, äänilähteet

6)         Musiikki ja liike

7)         Puhenäytelmä - kabaree - operetti - musical - ooppera

8)         Äänipartituuri + muiden elementtien partituurit