1989-91 KARHUNPEIJAISET VII

[8.8.1989 - 15.4.1991 KARHUNPEIJAISET VII]

8.8.89 ti         Savon Sanomat - Katariina Pikkarainen: KARHUNPEIJAISISSA - Suuren saaliin jäljillä
(Kuvateksti I: Pohjantahti -yhtye avustajineen sekä Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston kuorot tulkitsivat lauantaina Kai Huopaisen johdolla Karhunpeijaisten nelituntisen esityksen.         
Kuvateksti II: Karhunpeijaisten säveltäjä-runoilija ja rituaalimestari Ilpo Saastamoinen.)

Karhunpeijaiset: teksti ja musiikki Ilpo Saastamoinen,
musiikin johto Kai Huopainen.
Esityksessä mukana Pohjantahti-yhtye avustajineen sekä Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopistojen kuorot.

Ilpo Saastamoisen runous-musiikillinen suururakka Karhunpeijaiset sai ensiesityksensä Pielavedellä vuosi sitten. Lyhennetty versio teoksesta esitettiin kesäkuussa Savo sinuksi -tapahtumassa Helsingissä Savoy-teatterissa. Lauantaina kypsyvää Karhua tarjoiltiin jälleen kotikonnuilla Pielavedellä.

Säveltäjä-kansanperinteen tutkija Ilpo Saastamoisen idea ja sisäinen näkemys saattaa kaiken maailman kansojen myyttisistä kulttimenoista ja kulttuurisesta alkuhämärästä koottu karhunkaatorituaali kansantaideteokseksi on suorastaan nerokas.

Karhunpeijaisissa ei ole kyse tieteellisen tarkasti yksistään suomalais-ugrilaisen perimätiedon mukaisesta rituaalinäytelmästä. Karhun rituaalisesta tappamisesta ei ole säilynytkään silminnäkijäin todistuksia. Olemassa olevat kuvaukset perustuvat kuulopuheisiin ja runonlaulajain tilityksiin, joita on tallennettu Suomessa aina 1700-luvulta lähtien. Saastamoisen Karhunpeijaisten lopputuloksessa yhdistyvät mitä ihanteellisimmin käytettävissä oleva dokumentisto ja aimo annos taiteellista vapautta.

Ilpo Saastamoinen on sisällyttänyt - harkinnalla, hyvällä maulla ja taidolla - teokseensa myös muiden primitiivisten kulttuurien piirteitä. Kuuluvimmat ovat saamelaisen joiun (melodiamuodot, äänenkäyttö), afrikkalaisen heimomusiikin (äänen tuottaminen sisäänhengityksen aikana, kurkkuäänteet) ja Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen musiikilliset vaikutteet (karkeat kurkkuäänet, säkeiden alukkeiden korostaminen terävillä huudahduksilla, lyhyet, kertautuvat melodiasäkeet, merkityksettömät tavut ja äänteet tekstissä).

Näiden, ja monien muiden teoksessa käytettyjen primitiivisten kulttuurien lainojen yhdistävä piirre on shamanismi - ja shamanismissa musiikin ja laulun parantava, muuttava voima.

Säveltäjänä Saastamoinen esittelee kykyjään uskomattoman laajan melodisen, rytmisen ja harmonisen materiaalin käsittelyn mestarina. Pahimmassa tapauksessa Karhunpeijaisista olisi voinut tulla monikansallisen primitiivisten pintatyylien sekamelska. Sen säveltäjä on kuitenkin välttänyt ja koonnut soivan materiaalin hämmästyttävän kiinteäksi, syvällisiä tuntoja koskettavaksi kokonaisuudeksi - karttamatta kuitenkaan viihteellisenkään musiikin elementtejä.

Kirjallisen tekstin muokkaajana - käännöstyönsä ohella - Ilpo Saastamoinen ansaitsee niin ikään tunnustuksen: Karhunpeijaisten teksti soluttautuu harhauttavalla autenttisuudella kalevalaisia runojalkoja ja sanarytmejä hakien suomalaisen kansanrunouden korpukseen. Saastamoisen sanassa on väkevää voimaa, kaunosielua, verevyyttä ja huumoria.

Säveltäjä-runoilija itse on oikea instrumentti Karhun peijaistensa päätähdeksi. Samaa voi sanoa myös Pohjantahti-yhtyeen muista jäsenistä: huilisti-vokalisti Kalle Fältistä sekä kitaristi Pekka Nylundista, joiden tulkinta ajautuu paikoin rituaalille ominaiseksi spontaaniksi itseilmaisuksi.

Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston kuorot ovat tehneet Kai Huopaisen johdolla ansiokasta työtä vaativan ja mittavan vokaalisen teoksen tulkinnassa. Ei kuitenkaan voi olla miettimättä, mitä vankan vokaalisen koulutuksen omaava puoliammattilaiskuoro saisi Karhunpeijaisten kuorokudoksesta irti...

Karhunpeijaisilla on tulevaisuus. Pitkää ikää ajatellen teos vaatii kuitenkin tiivistystä musiikkidramaattisen linjan säilymiseksi. Väliaikoineen nelituntiseksi venyvä peijaisrituaali koettelee esitykseen passiivisesti osallistuvan yleisön kestävyyttä.

Keskiverto-oopperan mittoihin sovitettuna Karhun peijaiset olisivat eittämätön valtti esimerkiksi Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien kaltaisella estradilla, jolta teos tavoittaisi laajan kansainvälisen yleisön. Ilpo Saastamoisen valitsema teema - yleismaailmallinen, ikivanha myyttiverkosto syntymästä, kuolemasta ja ylös-nousemuksesta - ylittää kyllä niin kansalliset kuin kielellisetkin rajat.
KATARIINA PIKKARAINEN Kuva: ISTO KARJALAINEN

10.8.89 to PieKei s.9:
(Kuvateksti I: Esitys on harkittu pukeutumista myöten. Ritva Karttusen yllä muinaispuvun mukaelma koruineen.
Kuvateksti II: Peijaisten lavasteissa on muistutus kuolevaisuudesta.)
Karhunpeijaiset on säestyksellinen kuoroteos, joka Ilpo Saastamoinen kirjoitti ja sävelsi Pielaveden ja Keiteleen kuntien aloitteesta vuosina 1986-88. Teos esitettiin ensimmäisen kerran 5.8.1988 Pielaveden liikuntahallilla.

Teoksen esittää Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston yhdistetyt kuorot sekä Pohjantahti-yhtye. Yhtyeeseen kuuluvat Kalle Fält, Pekka Nylund ja Ilpo Saastamoinen. Karhunpeijaisissa yhtyettä avustaa Samuli, Ilona ja Elina Saastamoinen, Kaija Rytkönen ja Tapani Tunkkari. Laulusolistit ovat Kalle Fält ja Jukka Hietaniemi. Kuoron johdosta vastasi tällä kertaa Kai Huopainen. Kuorojen harjoittamisesta ovat vastanneet Ilpo Saastamoinen ja Kai Huopainen. Lavastus ja vaatteiden suunnittelu ovat Tuula Penttisen ja Hellevi Ikäläisen käsialaa.

10.8.89         PIELAVESI-KEITELE (pääkirjoitus)
Mainos kannattaa
Peijaiset on pidetty, vaikka metsästysaika ei ole vielä kunnolla alkanut. Pielaveden kulttuurikesän merkittävin tapahtuma Karhunpeijaiset oli kahdella tapaa yllätys; ensinnäkin esityksen taso oli noussut viime kerrasta ja toisekseen suuren yleisön mielenkiinto teosta kohtaan lässähti melkoisesti. Sanotaan, että mainos kannattaa. Niin olisi kannattanut Peijaistenkin suhteen. Jotenkin tuntuu siltä, ettei tapahtumasta ole joko älytty tai jaksettu rummuttaa tarpeeksi.

Peijaiset tosin ylittivät valtakunnan uutiskynnyksen, mikä on sinänsä harvinaista, kun on kyse Pielaveden tai Keiteleen tapahtumista. Mutta kymppi-uutisten lyhyt uutispätkä ei ehtinyt tuoda väkeä liikuntahalliin. Tiedotus olisi pitänyt tehdä ajoissa.

Tämän luokan kulttuuritapahtumasta tiedottamista ei saisi jättää toimittajien hyväntahtoisuuden varaan, vaan mainontaan tulisi satsata myös rahaa. Kuka satsaa ja kuinka paljon on kysymys, jota on syytä pohtia ennen seuraavaa esitystä.

Peijaisteoksen visualisointi on jäänyt itse esitykseen verraten retuperälle. Kolkon oloinen urheilusali ammottaa tyhjänä, sillä yhdelle seinälle ripustettu kangas ei yksinkertaisesti riitä harhauttamaan yleisöä niin, että syntyisi tunne olemisesta mukana Peijaisissa.

 

10.8.89 to         Pie-Kei - Ulla Remes:  Väki väheni - Peijaiset paranivat
(Kuvat: Timo-Heikki Varis - Kuvateksti I: Ilpo Saastamoisen musiikillinen maailmankuva raottuu kerta kerran jälkeen Karhunpeijaisten myötä.
Kuvateksti II: Karhu ja sen kaatajat. Etualalla kuorojohtaja Kai Huopainen ja taustalla muu peijaisväki.)

Karhunpeijaiset yllätti tasokkuudellaan tämänvuotisen yleisön lauantaina Pielaveden liikuntahallilla; Esitys on hioutunut viime vuodesta. Sävellys osoittautuu ehtymättömäksi, siitä saa jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta ja enemmän.

Ilpo Saastamoisen Karhunpeijaiset - säestyksellinen kuoroteos jakaantuu kolmeen osaan. Karhun syntyyn, Karhun elämään ja kuolemaan sekä varsinaisiin Karhunpeijaisiin. Suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen musiikkiin ja runouteen perustuva teos kuvaa tapahtumia karhun omin silmin nähtynä. Menneisyyden verhon läpi näkyy hämärästi arktisille kansoille yhteisesti ominainen tunnus, kaksi- ja kolmijakoisten rytmikuvioiden epäsäännöllinen muuntelu. Karhunpeijaiset on säveltäjänsä musiikillinen maailmankuva, se on yhteenveto menneestä ja nykyisestä, tämän- ja tuonpuoleisesta niiden kohtauspaikalla, olevan ja olemattoman rajaseudulla, sen sydämessä.

Teoksen toisessa kokonaisessa esityksessä Pielaveden liikuntahallissa lauantai-iltana Karhunpeijaiset -teoksen esittäjät antoivat panoksensa Ilpo Saastamoisen upealle sävellykselle vapautuneesti ja varmantuntuisesti. Viime vuoden ensi-illan jähmeys on taaksejäänyttä. Tämänkertainen esitys oli nautinto kuulijalle - teos todella soi.

Karhunpeijaiset on sävellys, josta ei anti lopu kertakuulemalla. Teoksessa on aineksia haluttaessa laajentaa kokemusta myös muille kuin auditiiviselle ulottuvuudelle, sävellys ei siitä kärsi.

Sävellyksen ensimmäisessä osassa on haeskelun makua. Toinen osa tulee ihmistä lähelle, siinä on viihteellisiä aineksia. Kolmas osa sisältää ehkä eniten säveltäjän henkilökohtaista näkemystä, vaikka sen linja onkin perinteinen kalevalainen linja. Ilpo Saastamoinen toi Karhunpeijaiset -teoksessaan ihmisille alttiiksi oman tulkintansa suomalais-ugrilaisen kansan sydänäänistä.

Sävellyksen alku on vaimeahko, Alkusynty (Maailman luominen), Karhun synty  -osa on vaikuttava, samoin erityisesti Isän surma ja Kuljetus juhlakylään.

Minä ajattelen sävellyksen niin, että alku on vaimea, koska maailman syntykin on pitkä ja hidastempoinen ja harmaa. Mutta siitä se alkaa. Koko teoksen loppu on kaunis ja rauhallinen, hieno päätös teokselle, toteaa kuoron hyvästä esiintymisestä väliajalla iloitseva esiintyjä, Pohjantahti-yhtyeen avustajana viulua soittava Kaija Rytkönen. Kuoron esitystä ei voi valmiiksi sanoa, mutta harjoittelun, työn tulokset ja ajan vaikutus näkyvät. Esitys menee kaikesta huolimatta kuin omalla painollaan, rutiinilla.

Karhun elämä ja kuolema -osa on kokonaisuudessaan tiivis, se imee tunnelmiinsa kokonaan. Kolmas osa, Karhunpeijaiset, on esityksen kesken-eräisin. Se on säveltäjä Ilpo Saastamoisen mukaan myös kaikkein raskain kuorolle, hän toivoisi siihen jotain kevennystä.

- Se pitäisi joko opetella paremmin tai jotain muuta, kähisee Ilpo ääni tukossa rankan, mutta onnistuneen esityksen jälkeen.
- Esitys on selvästi varmentunut viimevuotisesta, olin huomattavasti huojentuneempi ennen tätä esitystä, sanoo Ilpo. Hän on iloinen myös molempien televisioiden ja radion ja yleisön kiinnostuksesta esitystä kohtaan.

Esityksen ajankohta sai kritiikkiä yleisöltä. Lomalaisten jo ollessa poissa jää kuulijamäärä vähäisemmäksi kuin mitä se olisi lomakuukausina tai jos konsertin yhteyteen olisi koottu muita tapahtumia.

- Jo äänentoiston kanssa on tehty suuri työ, vain yhden illan takia. Eikö tätä voisi esittää useammin tai ainakin vilkkaampaan loma-aikaan, kyselevät kuulijoiden joukosta Ensio ja Jaana Pietikäinen toivoen myös markkinoinnista valtakunnallisempaa.

Yleisön joukossa oli muun muassa eräs kuorolaulua Helsingissä opiskeleva nuori, joka arvosti sävelteosta kokonaisuudessaan tasokkaana ja erittäin mielenkiintoisena.

- Sävelet ja soittimet soivat loistavasti; mutta kuorolta kaipaisi luovuutta, taiteellista ilmaisua. Tunnelmaan kannattaisi latautua, panostaa enemmän, sitä kautta pystyy antamaan paljon. Erityisesti kolmannen osan solisteilta kaipaisi suurempaa panosta.

- Kapellimestari on kuoron taiteellinen johtaja. Musiikinharrastajana jäin ihmettelemään kapellimestarin vähäistä osuutta tässä konsertissa, kritisoi kuorolaulun opiskelija. Soittimet pelasivat hyvin yhteen. Viulu, huilu ja muut toivat oman tunnelmansa.

Karhunpeijaiset on mittava teos. Sen valmistamiseen esityskuntoon on tehty todella paljon työtä, käytetty paljon aikaa ja vaivaa, uhrautumista. Konsertin päättyessä Ilpo kiitti Pielaveden ja Keiteleen kuntia siitä, että ne ovat mahdollistaneet tällaisen omaehtoisen teoksen synnyn ja valmistamisen esityskuntoon. Esittäjien vapaaehtoinen työ sai myös kiitokset.

Karhunpeijaisten lavastus oli tarpeeksi rauhallinen, jotta se ei vienyt huomiota teokselta. Kuoron yläpuolella oleva kangas sai yleisöltä hiljaista kritiikkiä tekniikkansa ja aiheensa puolesta. Spraymaaleja muinaisen suomalais-ugrilaisen ja arktisten kansojen karhunpeijaistunnelmia kuvaavassa taustassa, ja aiheena suo, kuuluuko karhu suolle? Eikö peijaisia pidetty metsissä? Tietyt efektit olivat myös näkymättömissä suurelta osalta yleisöä, esimerkiksi valo karhun suussa esityksen lopussa. Maisemaan lyhyeksi aikaa heijastetut silmät heiluivat häiritsevästi. Valot tekivät vaikutuksen, mutta niiden käytöstä ei havainnut johdonmukaisuutta.

Yleisön konserttikäyttäytymisessä oli toivomisen varaa, sillä kesken esityksen tapahtuva kävely ja supina varastavat hienon tunnelman.
Teksti Ulla Remes
Kuvat Timo-Heikki Varis

10.8.89 to         Pie-Kei: Maistiaisia Peijaisista
Keiteleen kunnan vuosijuhlan pääesiintyjinä oli kansalaisopistojen kuorot sekä Pohjantahti-yhtye, jotka esittivät katkelmia Ilpo Saastamoisen säveltämästä Karhunpeijais-teoksesta. Kokoonpanoa johti Kai Huopainen. Lisäksi juhlassa esiintyivät pianisti Ari Ojala sekä hanuristi Rauno Mikkonen. Lea Huhdan ohjaamat lapset tanhusivat.

23.8.89         Kirje(estä) Aina Swan Cutlerilta August 23, 1989:
Dear Ilpo!
I'm sorry that I didn't see you after the "Karhunpeijaiset'' performance or write to you before this. I did try once to phone you before I left Finland. I was so glad to be able to be there in Pielavesi and to hear the work, although I had a miserable cold and was embarassed to have to keep coughing.

I think that this choral symphony is wonderful and hope that it soon gets the attention that it deserves. Petri Lehikoinen whom I met the next morning at breakfast told me that Prof. Matti Kuusi was at the performance and that he (Prof. Kuusi) thinks very highly of your text. Also, I've been told that the text has already been translated into Swedish and that you are going to Mongolia and to Nicaragua with the work. I hope that it will get recorded soon with a professional choir. I've been so sorry that your Kalevala Suites have not been recorded. They should be!

23.8.1989 klo 18.15-20.45 Pielaveden kansalaisopistolla
KARHUNPEIJAISTEN PALAUTEPALAVERI JA TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ
Läsnä:          Hakulinen Tuomo, Huhta Lea, Laitinen Heikki, Laukkanen Timo puheenjohtaja Miettinen Anneli, Niskanen Raimo, Penttinen Tuula, Saastamoinen Ilpo, Sonninen Laura, sihteeri

25.8.89         Iisalmen Sanomat - Laura Sonninen: Karhunpeijaisilla on vientiä.
Pielaveden ja Keiteleen kunnat suunnittelevat Karhunpeijaisten vientiä muihin maisemiin. Tiedusteluja on jo nyt tullut niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Neuvottelut eri tahoille käynnistyvät lähikuukausina.

Pielaveden ja Keiteleen kunnat ovat madollisesti osarahoittajina hankkeen eteenpäin viemiseksi. Karhunpeijaiset tuovat kunnille myönteistä julkisuutta, mitä ei aina voi mitata rahassa tai sijoitussuhteessa tuottoon -ajattelulla. Karhunpeijaisissa on ainesta myös kuntien elinkeinoelämän kehittämiseen, kun vain asia halutaan niin ymmärtää. Lisäksi sponsoroitu raha saattaa tulla kysymykseen tulevaisuudessa.

On ilmeistä, että kaikki Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston kuorolaiset, jotka tällä hetkellä laulavat Karhunpeijaisissa, eivät ole mukana tulevissa projekteissa. Suunnitelmissa on, että uusi kansalaisopiston unkarilainen musiikinopettaja Laura Láng alkaa harjoittaa nuorisokuoroa Pielavedellä, joten näistä kuorolaisista saataisiin vahvistusta esityksiin.

Suuri teltta Karhunpeijaisten esityspaikkana on todennäköisesti käyttökelpoinen ratkaisu vietäessä teosta muualle. Myös muu visuaalinen puoli tullee jonkin verran muuttumaan uuden esityspaikan myötä. Ajatuksena Karhunpeijaisten syntyvaiheessa ollut tanssillinen osuus aiotaan herätellä uudelleen esille.

Karhunpeijaisten säveltäjän ja sanoittajan Ilpo Saastamoisen mukaan Peijaisia kannattaa esittää myös kotipaikkakunnilla kenraaliharjoituksina ennen varsinaista esiintymistä muualla. Kansalaisopiston rehtori Raimo Niskanen painottaa, että paikallisille mökkiläisille ja muille matkailijoille täytyisi esitystä markkinoida nimenomaan heinäkuussa parhaimpaan loma-aikaan. Kahtena aikaisempana vuonna Karhunpeijaisia on esitetty elokuun alussa.
LAURA SONNINEN

25.8.89 Karhunpeijaiset uusintaesityksenä Pielaveden liikuntahallissa klo 19

26.8.89 la         Savon Sanomat: Karhunpeijaisilla on vientinäkymiä
Karhunpeijaiset, Ilpo Saastamoisen säestyksellinen kuoroteos, hakee syntysijojensa Pielaveden ja Keiteleen jälkeen esityspaikkoja muualtakin Suomesta, jopa ulkomailtakin.

Karhun peijaiset on suomalais-ugrilaisten sekä arktisten kansojen musiikkiin ja runouteen perustuva kuoroteos, joka sävellettiin 1988 Pielaveden ja Keiteleen kuntien tilaustyönä näiden aloitteesta. Teosta on nyt esitetty sekä Pielavedellä että Keiteleellä ja pienin osin myös pääkaupungissa viime kesänä.

Teoksen tulevasta levityksestä pidettiin Pielavedellä alustava suunnittelukokous, jossa tekijän lisäksi olivat mukana Pielaveden ja Keiteleen kuntien kulttuuri-ryhmien edustajat. Tällöin keskusteltiin mahdollisista tulevista esityspaikoista sekä toiminnan rahoituksesta. Nämä ovat keskeiset kysymykset. Mitään päätöksiä ei alustavassa neuvottelussa tehty. Karhunpeijaisten tulevaisuuden ohjelmointia jatkaa kuntien edustajista sekä säveltäjästä koostuva pieni työryhmä.

Karhunpeijaisten esittämisestä on tullut runsaasti kyselyjä sekä kotimaan kohteista että aina ulkomaita myöten. Pielaveden ja Keiteleen kunnat ovat olleet tähän saakka mukana esityksen rahoituksessa, lähinnä tappioiden takaajina. Pielaveden kulttuurilautakunta on tehnyt ensi vuoden talousarvioon 20 000 markan määrärahaesityksen Karhunpeijaisten jatkolevitystä varten. Mahdollista sponsorointia liikemaailman avulla on myös väläytetty yhtenä osarahoitus-keinona.

Koska Karhunpeijaisten kuoron laulajista osa ilmeisesti vaihtuu, heitähän on Pielavedeltä, Keiteleeltä sekä muista lähikunnista, tullaan Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston toimesta ensi talvena kouluttamaan mukaan nuoriso-kuoro. Tämä tapahtuu unkarilaisen musiikinopettaja Laura Lángin johdolla. Kuoro täydentää teoksen moniäänisten kuorojen osuutta. Myös alunperin suunnitelmissa ollut tanssillinen osuus pyritään toteuttamaan tuleviin esityksiin.

 

PALAUTETTA KARHUNPEIJAISISTA (katkelma v:lta -89)

- Esityksen taso noussut huimasti ensi kerrasta. Kansalaisopisto tehnyt hyvää työtä.

- Esitys on tuonut Pielavedelle ja Keiteleelle myönteistä julkisuutta.

- Tiedotusvälineet ovat huomioineet melko hyvin tapahtumat; TV 1, MTV, lehdistö.

- Kritiikkiä Pielavesi-Keitele paikallislehdelle: pääkirjoitus ja esityksen jälkeinen juttu Peijaisista osin
  asiantuntemattomasti kirjoitettu sekä lehden asenne esitystä kohtaan hieman omituinen.

- Karhunpeijaisten talousarvio on niukka. Loppusaldo näyttänee noin - 20 000.

- Maksullinen markkinointi oli vähäistä rahan puutteen vuoksi.

- Yleisöä oli vain vajaat 200 kaikkiaan.

- Keiteleen 6.8.1989 lyhennetty versio Karhunpeijaisista vei ilmeisesti jonkun verran yleisöä Pielavedeltä.

- Toisaalta Keiteleelle tuli runsaasti yleisöä kuntajuhlan ansiosta.

- Järjestelyt onnistuivat melko hyvin. Talkootyöllä oli suuri merkitys.

- Keiteleen panos tänä vuonna vähäinen.

 

Matti Kuusen kommentteja Karhunpeijaisista:

- Käsissä on teos, jolla on mahdollisuus läpimurtoon.

- runo on vahvaa

- kuvaa vanhaa ja ruotii samalla tätä päivää. - jälkivaikutelma vaimea muutaman  päivän päästä, miksi ?

- teoksessa olevaa huumoria ei ole saatu esille         

- ilo kuolee jossain vaiheessa, kuoro passiivinen/solistit aktiivisia         

- luonnonäänien avulla enemmän elävyyttä

- liikettä mukaan esitykseen         

- solistit ja kuoro liikkeelle

- mahdollisen tanssiosuuden oltava omaperäinen; musiikkia tukeva, ei ylinouseva.

- rajan häivyttäminen yleisön ja esittäjien väliltä

- eri elementit yhteentoimivimmiksi

- improvisointia enemmän

 

15.10.89         Iisalmen Sanomat - Jukka Lappalainen: Karhun vaellus
Karhunpeijaiset on aihe josta pitää kirjoittaa, ei niinkään aiheen ajan-kohtaisuuden kuin teoksen erikoisuuden vuoksi.

Pielavedellä elokuun alussa esitetty karhunpeijaisrunoelma tarjoaa aineksia esityksen jatkokehittelylle tulevina vuosina runsain mitoin. Esityksen merkittävä suunnanhaku ja uustoteuttaminen ovat vasta suunnitteilla. Avoinna ovat vielä sekä esityksellinen toteutus että markkinointikanavat. Sallittakoon työrauha teoksen työstäjille ja kehittäjille. Sen sijaan tällä kertaa kiinnostaa tarkastella itse teosta - ehkä hiukan itse tekijääkin.

Ilpo Saastamoisen karhunpeijaisteos avaa aiheen uppoutumalla Maailman syntyyn. Innoitus ja muoto ovat lähteneet syvältä, muinaisten pyyntikulttuurien henkisestä perinnöstä.

Henki etsii joksikin tulemista vielä syntymättömässä Kosmoksessa. Elämä hakee paikkaansa. Sana kutoo ympärilleen tajuisen elämän muotoja. Alkujakso maalaa kosmista autiutta, unenomaista tilaa 'tuulisella tiedonlähteellä, alkurunon aapasuolla'.

- Tiesikö tuleva miksi tulla? Ei tiennyt, ei tiennyt ei tiennyt...
- Edes autio ja tyhjä eivät löytäneet paikkaa tullakseen tarkkailtaviksi... Maailmaa katsovaa miestä ei näy.

Olematon alkaa kysellä:
Loisinko mättähän märästä? Turpehen tuuliajosista?

Kysymys seuraa toistaan kiireettömästi, hellittämättömästi.

Toisen jakson lopussa Olematon katsoo kuvajaistaan lähteensilmästä ja henkilöityy karhuun:
Minä olen se! Läikkyvä lähteensilmä, Koukon katse. Ja karhu on minun kanssani. Ja me kuulumme yhteen! Nyt minä alan ymmärtää!

Aineisto, jonka parissa Saastamoinen on tutkijana työskennellyt, on ollut poikkeuksellisen laaja. Perustana ja innoittajana ovat olleet suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen runo- ja musiikkitallenteet. Muusikkona Saastamoinen on kyennyt kutomaan kokonaisuuteen myös oman vuosisatamme musiikillisia aineksia ja
-tyylikeinoja.

Karhu vaeltaa monin erilaisin runomuodoin maanpäällisessä vaelluksessaan, tappajana ja tapettavana.

Tapettuna karhu jättää maahahmonsa, seuraa omia peijaisiaan. Ihmettelee soivan kielipuun ääntä ja juhlinnan riemua:
- Ihmismajan nokisessa nurkassa lepään - lautapuisella makuulavalla, viisipienaisessa pihlajakehdossa... Ylisen isän määräämät neljä yötä katselen, Kouvolle kuuluvat viisi yötä kuuntelen lasten rajatonta riemua, paljaskäsien pauketta.

Karhun vaellus jatkuu matkalle Aliseen:
Laulupuukukkulan alta kumisee maan sydänrummun harva taonta. - Astun rautaovesta sisään. Ja Suuri Pitkäkasvo katsoo pitkään... Kulmat kuin kahden vaaran yölliset metsärinteet. Silmät kuin kaksi mustaa lampea...

Palatessa tullaan rautaisen tien aukkoon, vaelletaan yhdeksän hämärämaan ja lukuisten taipaleiden kautta. Saavutetaan maahahmo. Herääminen.

Seuraa matka Yliseen - 'salon äijän siipimatka'. Se johdattelee teoksen loppu-jaksoon; Karhutaivaaseen. Jakso hahmottaa loputonta avaruutta, Mikro- ja Makrokosmosta. Ajatonta ulottuvuutta; sisälle ja ulos avautuvaa.

Kullekin olomuodolle luodaan musiikilla ja sanoituksella oma tunnelmansa.
Hopeinen valkeus uinuu loputtoman alkumeren takana, takana. Hopeisessa elämänsokkelossa kelluu, kelluu olemisen ja tulemisen kullattu tiukukehto näkymättömällä paikalla. Siihen, juuri siihen osuu hiljaa helmeilevä voiman valoputous, äänetön kuin lumi, kuin hiljaa kohiseva kotilo...

Karhutaivaan onnellinen, harmoninen loppunousu päättää runoelman.

 

Etsimättä tulee mieleen kuva aikamme Väinämöisestä matkalla muinaistiedon lähteille. Vipusen vatsaan. Tieto, kuolematon, on siellä jossain syvällä kansojen muistissa, geeneihin varastoituneena. Intuition salaisessa pajassa nivoutuvat yhteen tutkijan ja luovan taiteilijan näyt.

Teoksen jatkokehittelylle ovat siis olemassa hyvät lähtimet. Työn voi olettaa kehittyvän asteittain, vuosi vuodelta. Resurssit kehittyvät aina kokemuksen myötä. Tunnettuus lisää myös taloudellisia mahdollisuuksia.

Karhu on siis uskallettava rohkeasti ajaa pesästään. Yrittäjyys ja luovuus yhdessä voivat parhaimmillaan lohkaista maakuntiin myös osan Helsinki-keskeisestä kulttuurimäärärahojen potista.

Pielaveden ja Keiteleen kunnat ja -kansalaisopisto ovat ainakin näyttäneet kykynsä yhteistyöstä. Ne ovat. osaltaan luoneet kanavaa alueen luovalle kapasiteetille.        

24.11.89 + 21.12.89 Karhupalaveri Pielavedellä (Kaustisen tarjous -90)

5.12.89         Iisalmen Sanomat: Etnosoi -festivaalissa soi maailmanmusiikki  (> Pohjantahti-posterit) 

7.12.89         Helsinki, Studio Julius (Yliopisto?) - Pohjantahti / Karhunpeijaiset
                  - Etnosoi -festivaali 7-10.12.89 (HeSa 5+9.12.89)

> 9.12.89         HeSa - Pirkko Kotirinta: Dogon-kansan riiteistä turkkalaiseen ugri-musiikkiin. Etnosoi -festivaali alkoi rituaalien merkeissä. (> Pohjantahti-posterit)

Turkkaa korville
...Sen sijaan en jaksanut innostua Saastamoisen suurisuuntaisesta Karhun-peijaiset -hankkeesta, josta tässä yhteydessä kuultiin tosin vain osia. Musiikki on tyyliltään jotenkin tunkkaisesti kiinni 1970-luvun tunnelmissa samalla kun se pyrkii pureutumaan suomalaisugrilaiseen menneeseen vanhan riitin ja sukukansojen musiikkivälähdysten kautta.

Saastamoinen on tutkinut suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkia paljon ja lähestynyt ns. primitiivistä materiaalia usein mielenkiintoisella tavalla. Nyt paras anti löytyi pohjoisesta: kun yhtye lopuksi moduloi tähän päivään saamelaisen joiun ja lavalle syöksähti joiun taitava Wimme Saari, tuli syttyi ja musiikki ns. nousi siivilleen. Saastamoisen basso etsi hienosti yllättäviä kuvioita taustalle ja Saaren improvisaatiossa oli särmää.
PIRKKO KOTIRINTA

Joulu -89?         Hyvää Joulua T: Anne (E) ja Erkki (Näreharju)
"On ollut hienoa kuunnella "Karhunpeijaisia". Teit mahtavan työn. Kyllä se vielä joskus todella huomataan ja huomioidaan. Kiitos!

 

 

1990:

15.2.90         Pie-Kei: Ilpo Saastamoinen televisiossa tiistaina (20.2.90)
(Kuvateksti: Musiikkimies ja ajattelija kiireestä kantapäähän.)

Kaksi vuosikymmentä on kulunut siitä, kun nuori opettaja Ilpo Saastamoinen tunnettiin neekerirytmeistään Soulsetissä ja Popmuusikot ry:n ensimmäisenä puheenjohtajana. Säveltäjä Saastamoinen on sen jälkeen uppoutunut yhä syvemmälle etnisen musiikin kansainväliseen tutkimukseen. Esiintymisiä maailmalla on tiheään. 

Ensi tiistaina TV-2:ssa kello 18.45 esitettävässä Kuopion aluestudion ohjelmassa Pohjantahti-yhtye esittää laulun Saastamoisen uusimmasta kuoroteoksesta Karhun-peijaiset ja Ilpo itse kertoo, mitä popmuusikosta tuli isona.

Ohjelmassa Ilpo Saastamoinen kuvailee, missä ja kuinka suunnattoman kaukana musiikkimme juuret ovat. Sen tutkiminen on ihmisiän mittainen tehtävä ja lopullinen löytäminen ehkä vieläkin vaikeampaa. Tutkijalta se vaatii vanhojen uskomusten ja sopeutumien romuttamista - lähtöä matkalle tuntemattomaan. Ilpo Saastamoinen uskalsi tämän tehdä. Löysi matkaltaan musiikin uuden estetiikan ja lukuisia vastaamattomia kysymyksiä:

Pielavedellä ja Keiteleellä Ilpo Saastamoinen tunnetaan monitaitoisena musiikkimiehenä. Ja lähes yhtä tunnettu hän on myös maailmalla - ainakin sitten kun ja jos hän saa mittavan elämäntyönsä valmiiksi.

 

Saatekirjelmä:
Tiedoksi!  Aluestudio Kuopiosta - TV-2
Helmikuun Aluestudio Kuopiosta tutustuttaa meidät lähetyksissään karhu-ihmisiin.
(Terveisiä meiltä työryhmältä Kuopiosta 12/2-90 psk / kiveli?pelkonen - kuvaussihteeri)

 

20.2. 1990 ti.  klo 18.45 TV-2: Aluestudio.
Ilpo Saastamoisen karhu on saanut surmansa suhisevasta kaarijousen nuolesta ja sille pidetään peijaiset.
"Karhunpeijaiset" on Ilpo Saastamoisen suuri kuoroteos, jonka ovat esittäneet Pohjantahti-yhtye ja Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston kuorot. Se on matka ugrilaisen primitiivisen musiikin maailmaan.

Ilpo Saastamoinen kertoo, missä ja kuinka suunnattoman vanhat musiikkimme juuret ovat. Sen tutkiminen on ihmisiän mittainen tehtävä. "Elämä on siedettävää, kun sopeutuu siihen, mihin länsimaisen sivistyksen saaneet esi-isätkin ovat sopeutuneet", sanoo Ilpo Saastamoinen. Hän ei uskonut eikä sopeutunut vaan läksi matkalle tuntemattomaan.
Hän löysi - mitä? Musiikin uuden estetiikan, vielä vastaamattoman kysymyksen "entäpä, jos kaikki onkin aivan toisin kuin miltä näyttää".

Kevään mittaan aluestudio Kuopiosta tapaa muitakin "sopeutumattomia", jotka omassa työssään etsivät toisenlaisia tapoja elää ja ajatella.

Helmikuussa tavataan karhut: Uppis on Elina Karjalaisen karhu. "Karhunpeijaiset" taas Ilpo Saastamoisen suuri kuoroteos. Maanantai-ilta (19.2.) on kirjailija Elina Karjalaisen ja tiistai (20.2.) etnisen musiikin tutkijan, muusikon ja opettajan Ilpo Saastamoisen, joka johdattaa meitä musiikin alkuhämäriin.

 

10.04.90. klo 13.50 - Helsingistä palattua.  ...Karhunpeijaisten omistus; ...lahjoitan sen kaikille ihmisille.

23.5.90         (Pielaveden kulttuurisihteeri) Laura Sonnisen Karhunpeijais-kirje.
...Olen neuvotellut pääasiassa tästä nyt peruuntuneesta matkasta (Hälleforsiin esittämään Karhunpeijaisia) etupäässä Juha Tainion kanssa, joka työskentelee Ruotsin radion suomenkielisen (osaston) toimituksessa. Esiintyminen ja nauhoitus Hälleforsissa tuntui varmistuvan koko ajan, kunnes tämä kyseinen toimikunta vaihtui.

 

19.7.90         Pie-Kei: Karhunpeijaiset Kaustiselle
Karhunpeijaisten harjoitukset ovat loppusuoralla ennen tämän kesän koitosta. Ilpo Saastamoisen etninen kuoroteos esitetään Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla 21.7. klo 16.00 esittäjänään Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopistolaisista ja kuorolaisista teosta varten jo vuosia harjoitettu joukko.

Esiintyminen Kaustisilla on ensimmäinen laajemmalle yleisölle suunnattu. Esityksessä ei ole minkäänlaista visualisointia, vaan se esitetään festivaali-areenalta päivänvalossa.

Ilpo Saastamoisella on puhutteleva näkemys suomalais-ugrilaisuudesta, joka tiivistyy Karhunpeijaiset -teoksessa. Kuoroteoksessa yhdistyvät niekkulaulu, joiku, leudd, itkuvirret, loitsut, shamaanimenot ja niin edelleen. Kuoroteos on toteutettu Pielaveden ja Keiteleen kuntien tilaustyönä ja se on esitetty kahdesti Pielavedellä, vuosina 1988 ja 1989.

- Väki on edelleen innostunutta, kertoo harjoittelutunnelmista yksi kuorolaisista, Heikki Laitinen. - Harjoitusten edetessä saa asioita parempaan malliin, painotusta ja syvyyttä tulee ja sitä kautta elävyyttä, kommentoi Laitinen. Karhunpeijaisten kohdalta ratkeaa aika paljon Kaustisen esityksen myötä. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat tänä vuonna keskittyneet suomalais-ugrilaiseen musiikkiin ja mukana on runsaasti asiantuntijoita sekä tiedotus-välineitä.

Karhunpeijaisten jatkosuunnitelmista mainitsee kulttuurisihteeri Laura Sonninen Kalixin ja mahdollisesti Tallinnan. Suunnitelmat ovat avoimet. Kaustisen, kansanmusiikkijuhlien esitys on tähänastisista tärkein.

 

Kansanmusiikki 2/1990 (Pääkirjoitus): Suomalais-ugrilaiset kansat
Sukulaiset tulevat...
...Virosta saapuu kaksi ryhmää: Arvostettu ja pitkään toiminut kansanmusiikki-yhtye Leegajus sekä setukaiskuoro Leiko, jonka ohjelmistossa on suomalais-ugrilaisille kansoille harvinaista moniäänistä perinteistä laulua. Latvian liivejä edustavat Helmi ja Dainis Stalt, jotka ovat laulajia ja säkkipillinsoittajia. Inkerinmaalta saapuu laulu- ja tanssiryhmä Röntyskä. Juhlat ovat kutsuneet rajantakaisesta Karjalasta pelimanniryhmän sekä petroskoilaisen Santtu Karhun folkrockyhtyeineen! Juhlille saapuu vepsäläisiä paimensoittajia, mordvalaisia laulajia, marien 15-henkinen ohjelmaryhmä, komilaisia perinteen taitajia, udmurtilaulajia, hantien ja mansien harpun ja lyyran soittajia sekä Kuolan saamelaisia. Unkaria juhlilla edustaa Bartók Bela -kuoro Mocácsin kaupungista sekä unkarilaisen kampiliiran mestari Robert Mandel.

Kaikki kotimaiset esiintyjät ovat luonnollisesti teemamme tähtiä. Juhlat esittelevät myös puhuttelevat näkemyksen suomalais-ugrilaisuudesta: Ilpo Saastamoisen säveltämän Karhunpeijaiset -teoksen kuoroille ja orkesterille. Teoksen sävelmaailmassa yhdistyvät niekkulaulu, joiku, leudd, itkuvirret, loitsut, shamaanimenot... Myös Tallari valmistaa juhlille suomalais-ugrilaisen ohjelmiston.

Tämän laajuista sukukansojemme musiikin esittelyä et ehkä toista kertaa kuule ja näe. Tule sukukokoukseen!        

19.7.90         Tytöt junalla J:kylään klo 13.15. Peijaisharjoitus illalla (ja 18.7.)
                  - Samuli mukana 20.7.

21.7.90 klo 16         Karhunpeijaiset (iso kuoro - lyhennetty versio 2h.)
Ilpo Saastamoisen säveltämä suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen musiikkiin ja runouteen perustuva kuoroteos. Esiintyjät: Pohjantahti-yhtye avustajineen sekä Pielaveden-Keiteleen kansalaisopistojen kuorot. AL.
                  - Harjoitukset 18-20.7. - Tytöt Vaasaan. klo 19.30.        

23.7.90         Iisalmen Sanomat - LS (Laura Sonninen):  Karhunpeijaiset Kaustisella
Karhunpeijaiset kaikuivat Kaustisen festivaaliareenalla lauantai-iltapäivänä. Nyt neljännen kerran kuultu ja koettu Ilpo Saastamoisen säveltämä ja sanoittama teos oli kokonaisuudessaan varman ja eheän tuntuinen. Peijaiset paranevat vanhetessaan.

Karhunpeijaisten kokoonpanossa oli tutut Pohjantahti-yhtye (Ilpo Saastamoinen, Kalle Fält ja Pekka Nylund), solistit Fält ja Jukka Hietaniemi, Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston Peijaiskuoro Kai Huopaisen johdolla, avustajat Kaija Rytkönen, Tapani Tunkkari ja Saastamoisen sisarukset Ilona, Elina ja Samuli sekä vahvistuksena saksofonisti Seppo Heikkonen, joka oli Karhun-peijaisissa mukana myös viime kesänä Helsingissä. Kaustisen esitys oli lyhennelmä Karhunpeijaisista ja se kesti kaksi tuntia.

Karhunpeijaisissa on mukana suomalais-ugrilaisen perimätiedon lisäksi myös muiden primitiivisten kulttuureiden kuten saamelaisten ja Pohjois-Amerikan intiaanien vaikutteita. Karhunpeijaisissa näitä kaikkia lainoja yhdistää shamanismi. "Shamaani" Kalle Fält oli jälleen elementissään tulkitessaan karhun tuntoja moni-ilmeisellä intonaatiollaan. Uskomattomat, humoristisetkin "yksin-ääntelyt" ovat Peijaisten suola. Onneksi Jukka Hietaniemi oli lopettamis-uhkauksista huolimatta laulusolistina, sillä hänen soolonsa ovat todella upeita, vaikka hänen äänenkäyttönsä poikkeaakin huomattavasti muiden "primitiivisemmistä" äänistä. Tunnelmaltaan Hietaniemen osuudet ovat vastakkaisia ja täydentäviä Fältin esityksille. Seppo Heikkonen saksofoninsa kera toi esitykseen rentouttavaa menoa. Itse "mestari" Ilpo Saastamoinen oli totutun varma otteissaan.

Kuoron osuus kehittynyt
Kai Huopaisen johtaman kuoron edistyminen edellisistä kerroista toi esitykseen tarvittavaa varmuutta, sillä Karhunpeijaisten ammattimuusikoilla (Saastamoinen, Fält, Nylund, Heikkonen ja Huopainen) on aina ollut luonnollisestikin enemmän kokemuksen ja taidon tuomaa otetta teokseen. Amatöörikuorolle teos on vaikea. Sen sisältäminen ja täysin uusien tekniikoiden hallitseminen ei käy käden käänteessä. Mitä useammin esiintymisiä on, sitä paremmin kuorolaiset näyttävät hallitsevan osuutensa. Jo viime kesänä oli tapahtunut huomattavaa kehitystä ensi-illasta ja nyt kuorolaiset pystyivät jo taas tulkitsemaan enemmän teoksen sisältöä.

Areenan hyvät ja huonot puolet
Karhunpeijaisten esiintyminen Kaustisen festivaaliareenalla toi niin hyviä kuin huonojakin puolia esille. Areena on suuri ja luonteeltaan sellainen, että yleisöä liikehtii mennen tullen ja aiheuttaa siten hälinää. Esitys kärsi siitä aika paljon, sillä sen intensiivinen luonne haihtui ihmisten tultua tai lähdettyä kesken esityksen. Tosin näin yhä useammat ihmiset saivat kosketuksen Peijaisiin kuin, jos esiintymispaikkana olisi ollut suljettu konserttitila. Areenan äänentoistossa oli välillä häikkää, koska esimerkiksi esiintyjiä suoraan vastapäätä istuvat ihmiset valittivat kuoro-osuuksien äänien heikkoutta ajoittain. Sivulla olijat puolestaan kuulivat kaiken kohtuullisen hyvin. Soud checkiin varatun ajan niukkuudesta johtuen äänentoiston lopputulos oli kuitenkin kohtuullisen hyvä.

Kuitenkin Karhunpeijaiset ehkä vaativat rauhallisemman, intiimimmän tilan, jotta esitys pääsee oikeuksiinsa. Areenalla ei ollut aikaisempien esitysten tapaan mitään visualisointia, mikä on ollut hyvin oleellista, sillä se on tukenut esitystä ja tehnyt siitä näytelmänomaisen tapahtuman. Eniten Kaustisilla jäi juuri kaipaamaan pimeyden ja valojen käytön tuomaa vaihtelua Karhunpeijaisten kokonaisuuteen. Tosin suurin osa yleisöstä ei ollut Peijaisia nähnyt aiemmin, joten ehkä he eivät osanneet sellaista kaivatakaan. -LS.

 

26.7.90         Pie-Kei - Ulla Remes:
"Selvää pässinlihaa" - Karhunpeijaisilla hyvä vastaanotto Kaustisilla.
(Kuvateksti I: Ideoita ja suunnitelmia sävelteoksen ympärillä on runsaasti.
Kuvateksti II: Karhunpeijaisia ei tänä vuonna esitetä Pielavedellä.)
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla kuultiin kahden tunnin lyhennelmä Karhun-peijaiset -kuoroteoksesta. Säveltäjä Ilpo Saastamoinen oli esityksen jälkeen tyytyväinen. Hänen mukaansa kuoro on parantunut huikeasti viime vuodesta. Jo harjoituksissa kuului hänen kommenttinsa: "Tämähän on selvää pässinlihaa!" eli valmista, kypsää tavaraa.

Esiintymispaikkaa kohtaan on sekä Ilpolla että kuorolaisilla kritiikkiä. Keskittymistä vaativa teos vaatii sisätilan, avara festivaaliareena on liian hajanainen paikka vakavalle esitykselle. Yleisön vaihtuminen esityksen kuluessa, katsekontaktin ja visualisoinnin puuttuminen veivät myös teoksen intensiiviseltä kokemiselta paljon pois.

Ilpo Saastamoinen toteaa Kaustisen kansanmusiikkitapahtuman luonteen olevan suurten festivaalien olemuksesta johtuen sirkusmaisen. - Ihmiset tulevat etsimään ajanvietettä. Ihmisillä on ennakkoluuloja, esimerkiksi sunnuntaina unkarilaisen Bela Bartok -kuoron esityksestä ihmiset lähtivät pois ennen esityksen alkua. Ehkä Kaustisten tyyppisen tapahtuman parasta antia ovat virallisen ohjelman ulkopuolella tapahtuvat jammailut nuotion äärellä, pohtii Ilpo Saastamoinen havaintojaan Kaustisen suomalais-ugrilaisen musiikki-festivaalien tapahtumakokonaisuudesta.

- Aina on niitä, joita Karhunpeijaiset sykähdyttää, tosin heitä on vähemmistö. Monet tulivat sanomaan, että Karhunpeijaiset kolahdutti luihin ja ytimiin asti, Ilpo kommentoi saamaansa palautetta. Karhunpeijaiset on etninen kuoroteos, joka koostuu paitsi suomalais- ugrilaisesta perinteestä myös monista muista primitiivisistä kulttuureista kootuista aineksista, jotka Ilpo Saastamoisen maailmankuva on suodattanut tähän teokseen.

Ilpolle tunnustuspalkinto
Kaustisella vuodesta 1969 jaettu Kaustisen Folk Music Festival -plaketti annetaan vuosittain kansanperinteen tutkimisessa ja vaalimisessa erityisesti ansioituneille henkilöille. Tänä vuonna sen saivat vähemmistö-kansojen tunnetuksi tekemisessä ansioitunut muusikko Ilpo Saastamoinen sekä kansainvälisesti tunnetut tutkijat Laszo Vikar Unkarista ja Ingrid Rüütel Virosta.

Kaustisen kansanmusiikkitapahtuman pääpäiviin ajoittunut Karhunpeijaiset kuultiin lauantaina iltapäivällä, jolloin yleisömäärä oli kenties suurimmillaan. esittäjien kokoonpano oli tuttu: Pohjantahti-yhtye (Ilpo Saastamoinen, Kalle Fält ja Pekka Nylund), solistit Kalle Fält ja Jukka Hietaniemi, Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston Peijaiskuoro johtajanaan Kai Huopainen ja avustajinaan Kaija Rytkönen, Tapani Tunkkari ja Saastamoisen sisarukset Elina, Ilona ja Samuli sekä saksofonisti Seppo Heikkonen.

Jokaisen osan aluksi Ilpo esitteli lyhyesti, mitä tuleman piti. Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla ihmiset ovat tottuneet liikkumaan eivätkä pysähtymään pitkään kunkin esityksen kohdalla. Karhunpeijaistenkin esitys oli tavallaan pienissä pätkissä, vaikkakin esiintyjät luonnollisesti lauloivat ja soittivat kokonaisuutta.

Karhunpeijais-esityksiä on ollut kaikkiaan neljä Kaustisen esitys mukaan lukien. Joka kerralla kuoron osuus on saanut enemmän varmuutta ja syvyyttä. Ammattimuusikot (Saastamoinen, Nylund, Fält, Huopainen ja Heikkonen) ovat tuoneet oman painavan panoksensa amatöörikuoron työskentelyyn, teos on kuorolle vaikea. 

Olosuhteet vaikeat
- Nyt teos on esityskunnossa, toteavat kuorolaisten terveisten tuojina Evert Hakulinen ja Irene Rutanen. Karhunpeijaiset on heidän mukaansa vaatinut yllättävän pitkän kypsyttelyajan, ensi-ilta oli vuonna 1988 ja harjoitukset sitä varten aloitettiin noin vuotta ennen. He painottavat kuoroa harjoituttaneen Kai Huopaisen osuutta, kuri on ollut rautainen ja työskentely kunnianhimoista. Heidän mukaansa kuorossa on yksimielisesti pidetty Huopaisesta.

Kuoron kokemukset tämänkertaisesta esityksestä ovat vaihtelevat. Itse esitykseen ovat kuorolaiset tyytyväisiä, mutta kritiikkiä tulee samoista olo-suhteista, joihin säveltäjäkin puuttui. Levottomuus ja ihmisten vaihtuvuus esiintymistilassa ei sovi syvälliseen teokseen. Äänentoisto ei ollut onnistunut, kuorolaiset kuulivat vain oman äänensä ja solistien osuudet. Yleisö kuuli paremmin kuin esittäjät, vaikkakin edessä istuvalla yleisöllä oli myös vaikeuksia kuulla esitystä äänentoiston häiriöiden vuoksi.

Esityksen ajankohta, iltapäivä, ei ollut yötunnelmaisille Karhunpeijaisille paras mahdollinen. Jos esitys olisi ajoittunut iltayöhön, olisi valaistuksella ja pienellä visualisoinnilla saatu teoksen seuraamiseen mielekkyyttä.

Irene Rutonen toteaa Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kantavan perinteisen kansanmusiikin imagoa niin, että ihmiset tulevat hakemaan sieltä tietynlaista musiikkia eivätkä osaa pysähtyä syvällisemmän teoksen pariin. Myös kansan-musiikkijuhlien kirjava taso voi sekoittaa yleisöä samoin kuin se, että monet tapahtumat pyörivät yhtä aikaa ja tunnelma on irrallinen, showmainen. Itse esityksessä oli yleisö pitänyt erityisesti hokemista ja Kalle Fältin shamaani-kohtauksista.

Karhunpeijaiset aikaansa edellä
Irene Rutosen mukaan Karhunpeijaiset on aikaansa reilusti edellä ja sen arvostus tulee vastajälkijunassa. Visualisointi olisi Irenen, Evert Hakulisen ja kulttuuri-sihteeri Laura Sonnisen mukaan paikallaan. Myös ajatuksen koreografiasta voisi nostaa jälleen esiin. Evert ehdottaa esityksen pieneksi koosteeksi kokoamista, niin että pienempi kuoro pystyisi esittämään teosta. Nykyisellään teoksen esittäminen vaatii raskaan, ison organisaation. Kuorolaiset ovat harjoittelu-vuosien aikana alkaneet hajaantua eri puolille Suomea, heidän aktiivisuutensa osallistua harjoituksiin on ollut kiitettävää.

Ajatus Karhunpeijaisten viemisestä susirajalle, oikeille karhunmetsästysmaille, vilahtaa esiin samoin kuin tekstin selkeämmäksi muuttaminen yleisön tekstin seuraamisen helpottamiseksi, yleisölle erilliseksi havaintomateriaaliksi.

Karhunpeijaiset on teos, joka ei kuole. Kaustisen esityksen hedelmät poimitaan jälkikäteen. Asiantunteva yleisö ei tee heti ratkaisuja vaan tarvitsee aikaa. Varmaa on tällä hetkellä se, että marraskuun alkupuolella teos esitetään Kalixin kulttuuriviikolla. Kaikki muu on auki, odottavaa.
Ulla Remes

 

11.8.90         Kuhmo - Eräpäivät/Pohjantahti - Karhunpeijaisohjelmistoa
         klo 12.10-12.30 "Maailman synty, Karhun synty"
         klo13.25-13.45 "Tumman kuolema, Karhun kuolema"
         klo 14.30-14.50 "Kuljetus juhlakylään, Karhutaivas"
       - osia arktisesta kuorosinfoniasta sekakuorolle ja yhtyeelle

 

12.8.90         Kainuun Sanomat - Soili Riepula:
"Kuhmon eräpäivillä mystinen mesikämmen - Karhuun liittyy runsaasti perinnettä"
...Pohjantahti-yhtye esitti osia Ilpo Saastamoisen "Karhunpeijaiset" -arktisesta kuorosinfoniasta sekakuorolle ja yhtyeelle....

12.8.90         Kainuun Sanomat - SR: Karhunpeijaisistako todiste?
Muinaissuomalaiset jakautuneet peura- ja karhuklaaniin.
(Kuvateksti: "Pohjantahti-yhtye kevensi esityksillään varsin luentopainotteista päivää. Yhtyeen myötä yleisö pääsi tutustumaan muinaisiin karhunpeijaisiin.)

 

(25-) 26.-27.9. 90 Oriveden opiston kurssit (Sakari Seppälä):  Ugri- ja maailmanmusa.
MUSIIKKILINJA TARJOAA! KARHUNPEIJAISET: SHAMAANIMUSIIKKIA JA PRIMITIIVISTÄ IMPROVISOINTIA
Säveltäjä, alkuperäismusiikin tutkija Ilpo Saastamoinen johdattelee osallistujat yhteisen musiikillisen alkukokemuksen lähteille. Shamaanirummun avulla ja laululeikki-improvisaatioilla opiskellaan musiikin tekemisen ikiaikaisia perusteita. Ilpon kolmipäiväisen jakson jälkeen harjoitellaan osia hänen suurteoksestaan "Karhunpeijaiset" muodostamalla kuoro ja tanssiryhmä. Tähän osallistuvat kaikki mukana olleet. Minkäänlaisia musiikillisia perustaitoja ei tarvita. Etsimme yhdessä linkkiä esi-isien maailmaan tiukasti nykypäivässä pysyen.

27.11.1990         Norrländska Socialdemokraten - Gunnar Isacson: Fåtal lyssnade på ekon från forntiden
(Kuva: En kör med sammanlagt 50 röster från Kalix vänort Pielavesi i Finland framförde körverket, Björngillet, i Kalix på söndag.)
...Björngillet... är ett märkligt körverk vars ämne går tillbaka till de finsk-ugriska folkens gamla musik och poesi... Behållningen för den fåtagliga publiken var i stället det magnifika framförandet, musiken och de mäktiga körerna med många soloinslag. Gång på gång känner man sig förflyttad djupt in i den finska skogen, detta utan att man förstår vad kör och solister sjunger En färd till de ursprungligaste källorna och de nordligaste folkens egen sägenskatt. I sin magistrala blandning av det nuvarande och det förgångna rör också Björngillet vid det stora Okända, ständigt närvarande i vår tankevärld och vårt sägenarv.

28.11.90 ke Norrbottens-kuriren - Anita Lundström:  Björnens sång i körstämmor
(Kuvateksti: Annorlunda musikupplevelse. Kalixborna bjöds av sina vänortsbesökare på musik med anor från den tid då de forna finsk-ugriska folken dyrkade björnen som ett heligt djur.) 

10.12.90 (Kirje I. Tunkkarilta): "Hyvä ystävä! Tässä tulevat nuo ruotsinkieliset [Karhunpeijaiset-] tekstit. Lähetän varsinaisia ruotsiksi tehtyjä esitelehtisiä myöhemmin, koska ne ovat tällä hetkellä lukkojen takana kulttuuritoimistossa. Hyvän voinnin toivotuksin I. Tunkkari.
P.S. Pitänee kertoa vielä, miten meillä kahdella tuntuu olevan jonkinlainen telepaattinen yhteys. Näin eilen aamuna unen, jossa minun piti kuoron nimissä kirjoittaa tervehdys Ilpolle. Kirjoitin seuraavan "unirunon":

Soita aamun alkaessa,
soita ehtoon ehtiessä,
soita päivän päättyessä.
Laula, kun on laulun aika,
soita sorea tuokio.

Kun tulin eilen kävelyltä, aloin kertoa untani unia tutkineelle psykologi-tyttärelleni. Tällöin mieheni sanoi Teidän juuri soittaneen minulle. Tuli aivan kummallinen olo; olen ilmeisesti löytänyt uuden ihmisen, jonka kanssa voin telepaattisesti kommunikoida. Edellinen oli Tapanin - siis mieheni - täti, jonka kanssa yhteyttä kesti n. 20 vuotta.
Lämpimin terveisin Sama

20.12.90         (Äitini jättämä kirjelappunen:) "Irma Tunkkari soitti: Pohjola-Nordenin vpj. Jaakko Koskimies sanonut Karhunpeijaisista, ettei hän voinut kuvitellakaan, että sydänmaalla voitaisiin luoda sellainen teos. Se pitäisi kuulemma saada Tapiola-saliin esitettäväksi."

28.12.90 pe         Pie-Kei - Irma Tunkkari: Karhunpeijaiset Kalixissa (Irtoleike)
(Kuvateksti: Karhunpeijaisilla oli Kalixissa ihan hyvä vastaanotto.)
Marraskuun lopussa eli tarkasti ottaen tuomiosunnuntain aattona Karhunpeijais-ryhmä sonnustautui aamuvarhaisella lähtemään Kataisen Pekan turvallisessa kyydissä kohti Kalixia. Alunperin oli tarkoitus tehdä matka jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta monet yhteensattumat Kalixissa siirsivät sen tähän hetkeen. Onni olikin, sillä kukapa olisi hoitanut solistimme Kalle Fältin osuuden silloin. Hän oli tuona ajankohtana parhaillaan toipumassa leikkauksesta. Tässä "oopperassa" ei ole kaksoismiehitystä, joten heikosti olisi käynyt esitykselle.

Vastaanotto oli perillä jälleen hieno. Meidän kaikkien tuntema Birger Nyström paikallinen Veikko siis oli ensimmäisenä kättelemässä ja toivottamassa tervetulleeksi apunaan kulttuuritoimen edustajat. Kun kahvit oli hörpätty ja tärkeimmät asiat selvitetty, lähdettiin harjoittelemaan Se oli todella tarpeen, sillä moni kohta oli jo Kaustisen jälkeen kesannolla. Kolme tuntia vierähti ihan kevyesti "karhun" parissa. Vaatteiden vaihtoon ei jäänyt hetkeäkään aikaa, kun jo piti kiiruhtaa ystäväkunnan tarjoamalle mahtavalle juhlaillalliselle hotelli Valhallaan. Valtuuston puheenjohtaja Sivert Granström, kunnanjohtaja Birger, kulttuurijohtaja Helena Andersson, kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Karl Lantto ja monet muut kunnan sekä Suomi-seuran edustajat odottivat siellä meitä vieraikseen.

Varsinainen esityksemme alkoi sunnuntaina päivällä. Yleisöä oli aluksi varmaan yli sata henkeä, mutta muutamat suomenkieliset lähtivät joulumyynnin  avajaisiin, koska he kaiketi huomasivat, ettei kyseessä ollutkaan tavallinen kansanlauluesitys. Ne, jotka jäivät paikalle, tuntuivat keskittyvän kuulemaansa ja nauttivan siitä. Kuorokin pärjäili ihan mukavasti, kuten Ilpo ja johtajamme Kai asian esityksen jälkeen ilmaisivat. Kalle teki todella mahtavaa työtä, mm. Matkassa Aliseen hän intoutui niin loistavaan suoritukseen, että kuoro oli sekaantua konsepteissaan kuunnellessaan solistin laulua noitarummun säestyksellä.

Ilmeisesti melko tehokas etukäteismainonta oli saanut aikaan sen, että ainakin kaksi lehteä, Norrländska Socialdemokraten ja Norrbottens-Kuriren oli lähettänyt toimittajansa paikalle. NSD:n edustaja Gunnar Isacson kirjoitti mm. seuraavaa: "Karhunpeijaiset on opettaja ja säveltäjä Ilpo Saastamoisen kirjoittama teos. Se on merkittävä kuoroteos, jonka aihepiiri palaa suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkiin ja runouteen... Teoksen esittäjät ovat pääasiassa harrastelijoita, joiden apuna on ammattilaissolisteja ja -muusikkoja Pielavedeltä ja Keiteleeltä." (Anteeksi Ilpo ja kumppanit!) Esitys oli toimittajan mukaan suurenmoinen, kuoro- ja solistiosuudet mahtavia.

'Kerran toisensa jälkeen tuntee siirtyvänsä syvälle suomalaiseen metsään. Tämä kaikki tapahtui ilman, että kuulija ymmärtää, mitä kuoro ja solistit laulavat. Tämä on matka alkuperäisimmille lähteille ja pohjoisimpien kansojen tarina-aarteistoon. Mahtavana nykyisen ja menneen sekoituksena myös Karhun-peijaiset liikkuu suuren Tuntemattoman rajamailla, Tuntemattoman, joka on alituisesti läsnä ajatusmaailmassamme ja tarinaperinteessämme."

Esityksen jälkeen kulttuuri-sihteerimme Laura Sonninen kokosi jälleen joukkonsa, jonka luotsaajana hän oli onnistunut aivan erinomaisesti. Kalixissa olimme saaneet osaksemme todellista ystävällisyyttä ja vieraan-varaisuutta, mutta ilman ruotsalais-suomalaisen kulttuurirahaston ja Pielaveden kunnan myöntämää tukea emme olisi Ruotsin matkaa tehneet. Kiitämme lämpimästi kaikkia tukijoitamme. Me kaikki mukana olleet toivomme, että olemme osaltamme tehneet Pielavettä ja Keitelettä sekä Ilpo Saastamoisen Karhunpeijais-teosta edes hiukan tunnetuksi lähinaapurissamme.
Irma Tunkkari

 

1991:

Tervehdys 1991: Tervehdys Ilpo - mitä kuuluu Karhunpeijaisille! Onko tiedossa "esiintymismatkoja". Tuntuu kuin jotain puuttuis että eiköhän keksittäis jotain. Hyvää kevään jatkoa ja tulevaa kesää Octatus-kuorolaiset
(17 nimeä)

17.2.1991         - illalla.        
- Niin - kävin tänään K. V:n luona. Hän sanoi minusta lähteneen Karhunpeijaisten aikoihin punaista säteilyä, kun sen sijaan se on nykyisin sinistä. Ja se oli kuulemma hyvän merkki. Punainen merkitsi sielunvoimien reservien käyttämistä ja sininen sitä, että suhtaudun rauhallisesti vaikeuksiinkin.

12.4.91          Pohjantahti Iisalmessa (Koululautakunta)

15.-17.4.91    Pohjantahti Suomi-Instituutissa Pariisissa (3 keikkaa KF, PN, IS)
                   (Leena Hirvonen Esek / Heikki Kirkinen)

[> Jatkuu osassa VIII:]  24.3.92  Karhunpeijaiskirje Ulla Remekseltä

 

Koti » Musiikki » Sävellykset » 1988 KARHUNPEIJAISET » 1989-91 KARHUNPEIJAISET VII