2008 SON VUÄINN
SON VUÄINN - lehdistö + omat artikkelit
> Ks. myös "Kuola-artikkelit 90-l." -dokumentti. Tässä olevat tekstit ovat osittain myös varhaisversioita Son vuäinn -kirjan johdantoartikkelistani. Yms. Anteeksi mahdolliset tuplaukset. Karsin niitä pois, kunhan aikaa jää.
Päiväämätön Jaana-Marian kirje MMK:sta 12/2007:
Hei Ilja! Tässä tämä paketti. Painossa tehdään työtä koko ajan - tästähän tulee sitten siis kovakantinen, ja sivut luonnollisesti kaksipuoliset eikä yksipuoliset kuten tässä mallissa. Cd:t sujautetaan pusseihin ja tulee yksi molempiin sisäkansiin. Sisäkansien verhouspaperista ilmeisesti tulee värillinen, harmaa tai punainen.
Toivon totisesti, että tämä on nyt hyvä - ja vastaa monien tarpeisiin ja toiveisiin. Onnea ennenkaikkea itsellesi, valtava urakka tämä oli... Jaana-Maria
K: 13.-16.12.07 Sevettijärvellä Kuolan kolttien "Son vuäinn" 2-CD:n julkistaminen Sevetissä 15.12. (kirja vasta tammikuussa 2008)
19.12.2007 Inarilainen, s.19 - SM (Satu Mosnikoff): Superviikonloppu Sevetissä
Perinteisen Trifonin juhlan yhteydessä Sevetissä oli tänä vuonna monta merkittävää kulttuuritapahtumaa. Oli Huuto tuuleen -elokuvan ennakkoensi-ilta, julkistettiin leudd-levy 'Son vuäinn', avattiin Barentsin alueen kuvataideprojektin näyttely ja suunniteltiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johdolla keinoja koltan kielen elvyttämiseksi.
...Kuolan kolttasaamelaisten leudd-levy
Muusikko Ilpo Saastamoinen työryhmineen kulki Kuolan alueella 1990-luvun alkupuolella keräämässä sikäläisten kolttien leuddeja. Löytyi useita taitavia, vaikkakin iäkkäitä leuddmestareita. Nyt osasta heidän leuddeistaan on koottu Maailman musiikkikeskuksen toimittama kaksois-cd ja kirja Son vuäinn (= Hän näkee). Levyt ovat jo valmiit ja kirja viittä vaille, joten julkistaminen päätettiin sijoittaa Sevettijärven perjantai-illan elokuvatapahtuman yhteyteen.
Saastamoinen kertoi, ettei leuddaajista hänen tietääkseen ole enää hengissä kuin vain yksi henkilö, mutta he kaikki tulevat elämään mielissämme leuddiensa tarinoiden ja melodioiden kautta. Monet tarinat ovat hyvin surullisia, sanoi Saastamoinen. Moni leuddaaja ei kyennyt kertomaan tarinaansa loppuun saakka voimakkaiden tunne-kuohujen vuoksi, joiden valtaan joutui leuddatessaan. Näin useat leuddit edustavat tavallaan itkuja, vaikka on joukossa monia iloisia katrillisävelmiäkin, sanoi Saastamoinen.
Joulun alla 2007 MMK:sta:
Hei hallitusväki!
...Festivaalin jälkeen alkutalvi meni hyvin vilkkaasti julkaisuja painoon valmistellessa. Seuraavissa posteissa lämpimäisiä niistä. Iljan suurtyön julkaisujuhla vietettiinkin jo Sevettijärvellä viime viikolla, Lyydi-Seuran kanssa työstetty cd on myös vihdoin painossa - ja lisäksi painossa on Hilja Grönforsin & Lato Dinta -yhtyeen levy, joka julkaistaan tammikuussa Folklandia-risteilyllä.
Rauhaisaa joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle.
Terv. Jaana-Maria
31.1.2008 to Lapin Kansa, ROVANIEMI - Etusivu: Kuolan kolttien leuddit tallennettuina
(JG-Kuvateksti: Jaakko Gauriloff on ollut mukana tallentamassa Kuolan kolttien leuddeja. - Kuvat: Pekka Aho?)
Viime vuosikymmenellä toteutetun Kuolan kolttien laulujen eli leuddien keräys-työn hedelmät ovat nyt saatavilla. Uuden "Son vuäinn" -kirjan ja siihen liittyvän kahden cd-levyn julkaisemista luonnehditaan kolttakulttuurin kannalta historialliseksi tapaukseksi. Vanhat leuddien taitajat ovat katoamassa.
Keräysmatkoilla tallennetuista sadoista leuddeista kirjassa ja levyillä on kuutisenkymrnentä näytettä sanoituksineen, koltan kielen lisäksi suomeksi ja englanniksi.
> Kulttuuri s.12
Kuvateksti I: Työryhmään kuulunut Jaakko Gauriloff esittelee Kuolan kolttien leuddeista julkaistua Son vuäinn - kirjaa ja CD-levyä.
Kuvateksti II: Leuddien keräyspaikat (karttakuva)
1.1.08 Lapin Kansa - Esa I. Järvinen: Kuolan kolttien leuddit talteen
Uusi julkaisu: "Son vuäinn" -kirja ja kaksi cd:tä merkkitapaus kolttakulttuurille
ESA I. JÄRVINEN Rovaniemi
Kuolan kolttien leuddeista julkistettiin joulun alla Sevettijärvellä Trifonin päivän yhteydessä kaksois-cd. Tammikuun lopulla saatiin painosta niihin kuuluva kirja "Son vuäinn" (Hän näkee), jossa kerrotaan leuddeista suomeksi, koltaksi ja englanniksi. Kirjan ja levyjen julkaisua luonnehditaan historialliseksi.
Tämä on toinen tärkeä merkkitapaus kolttakulttuurille, kirjan työstämiseen osallistunut Satu Moshnikoff luonnehtii. Ensimmäinen oli vajaa vuosi sitten ilmestynyt Marko Jousteen toimittama kirja "Maaddarääjji leeud" (Esi-isien leuddit), johon myös kuului leudd-cd.
"Son vuäinn" -kirjan ja cd:t on tuottanut Helsingissä toimiva Maailman musiikin keskus.
Leuddien musiikin on Kuolasta kerännyt musiikintutkija Ilpo Saastamoisen johdolla toiminut työryhmä, johon kuului myös rovaniemeläinen kolttamuusikko Jaakko Gauriloff. Hän ja Saastamoinen ovat jo kahdesti aiemmin käyneet esiintymismatkalla Kuolassa, muun muassa Lovozerossa.Enää samanlainen keräystyö ei olisi mahdollista, sillä perinteisen leuddin taitajat ovat iäkkäitä ja osa heistä on ehtinyt kuolla, Gauriloff sanoo.
Norjalaisten rahoin
Keräystyö kuului Kola Sámi Musical Tradition -projektiin, joka toteutettiin vuosina 1994-1997. Hanke oli Tromssan yliopiston vetämä ja sen toiminnasta vastasi yliopiston museon äänitearkiston johtaja Ola Graff.
- Ilman norjalaisten rahoitusta työ olisi jäänyt tekemättä, Jaakko Gauriloff toteaa.
Kuolaan tehtiin hankkeen aikana kolme eri kenttämatkaa, joiden aikana tallennettiin kaikkiaan yli 310 laulettua esitystä ja filmimateriaalia. Ilpo Saastamoinen vastasi äänitteiden analysoinnista ja leuddien valinnasta kirjaan sekä levyille. Hän myös mobilisoi sevettiläisiä leuddaajia mukaan Kuolan leuddien selvittämisprosessiin.
Julkaisuun on valittu kaikkian 64 laulua viideltä esittäjältä. Laulut on myös litteroitu ja äännetty suomen lisäksi englanniksi. Tosin englanninkielisissä versioissa ei ole pystytty aivan tarkasti tuomaan esille alkuperäistä sisältöä.
Jaakko Gauriloffin mukaan keräystyössä ja materiaalin jälkikäsittelyssä on ollut runsaasti tarkistettavaa kieliongelmien vuoksi vuosikymmenet erilaisessa ympäristössä ovat tehneet tehtävänsä. Monet tekstit eivät auenneet ilman laulajan omia selityksiä, mutta kaikissa tapauksissa niitä ei enää pystytty hankkimaan.
Tutkittavaa riittää
Ensimmäinen "Son vuäinn" levy sisältää Ilpo Saastamoisen mukaan keinotekoisen jaottelun mukaisesti kolttasaamelaista kulttuuria, josta on jäänteitä jäljellä enää Juonnissa.
Akkalansaamelaista laulantaa kuvaava erityispiirre on Saastamoisen mukaan pitkiin leuddeihin sisältyvä ainutlaatuinen svengi. Vastaavanlaista rytmistä otetta löytyy ainoastaan Japanin ainukansan shamaanilauluista.
Siinä missä ykköslevyn lyhimmät leuddit kestävät vain puoli minuuttia, toisella levyllä oleva kokoelman pisin laulu "Maksimin leudd", on lähes kolmentoista minuutin mittainen. Sen esittäjältä, Juonnin alueelta lähtöisin olevalta Anisja Ivanovna Mosnikovalta on tallennettu useita muitakin pitkiä lauluja.
Ilpo Saastamoinen arvioi kirjassa, että valtavasta aineistosta riittää tutkimuskohteita monelle tulevalle sukupolvelle. Toisaalta vasta jatkossa nähdään se, kuinka paljon tehty työ auttaa itäisten saamelaiskulttuurien elossapysymistä.
"Son vuäinn" -kirja ja cd:t ovat Gauriloffin mielestä oivallista opetusmateriaalia. Kuin malliksi Tromssan yliopisto on hankkinut 200 kappaletta teoksia jaettaviksi Kuolan niemimaalla kouluihin joissa on saamelaislapsia sekä alueen saamelaisiin instituutioihin, järjestöille, kirjastoihin ja kulttuuritaloihin.
FAKTAA
Son vuäinn (Hän näkee)
Kirja ja kaksois-cd Kuolan kolttien leuddeista. Julkaisun on tuottanut Helsingissä toimiva Maailman musiikin keskus. Levyillä on viiden laulajan esittämänä 64 leuddia yhteismitaltaan 140 minuuttia. Laulut edustavat Ylä-Tuuloman, Tuuloman, Patunan ja Juonnin alueen perinnettä.
Materiaali on kerätty vuosina 1994-1997 osana Tromssan yliopiston alaista Kola Sámi Musical Tradition -hanketta. Projektin kenttämatkojen aikana nauhoitettiin useita satoja lauluja, jotka on tallennettu Tromssan museoon ja Maailman musiikin keskukseen.
Pelimanni 1 / 2008, ss.7-9 - Marko Jouste: Suomen kolttasaamelaisten musiikkiperinne
s.9 ... Kolttien musiikkia äänitteillä
Ensimmäinen kolttasaamelaista musiikkia sisältänyt äänite julkaistiin osana Lieder der Welt -kirjaa jo vuonna 1960. Levyllä esiintyivät Naska Mosnikoff, Jaakko Sverloff ja Domna Sanila. Vuonna 1979 tekivät Vassi Semenoja, Helena Semenoff ja Domna Fofanoff levyn nimeltä Suö'nn jell Lee'ud - Muistoja Suonikylästä. Tuottajina toimivat mm. Jaakko Gauriloff ja Nils Aslak Valkeapää. Elias Mosnikoff esiintyy levyllä Davvi jienat - Juoigama suopmant (Pohjoisen äänet -Joikumurteet) (2005). Vuonna 2007 julkaistiin kolttasaamelaista leudd-perinnettä esittelevä kirjan ja CD-levyn yhdistelmä Maaddâr ääjji leeu'd - Esivanhempien leuddit. Levyn äänitykset ovat peräisin Erkki Ala-Könnin kokoelmista vuosilta 1955 ja 1961. Ilpo Saastamoinen julkaisi Venäjän puolen kolttasaamelaisilta yhdessä Jaakko Gauriloffin kanssa keräämäänsä perinne-materiaalia vuonna 2007 ilmestyneellä kokoelmalla Son vuäinn - Hän näkee. Tuorein kolttasaamelaisen perinnekeräyksen projekti on toiminut vuoden 2007 aikana Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen järjestämänä.
Sotienjälkeisiin sukupolviin vaikutti perinnemusiikin ohella myös länsimainen populaarimusiikki. Pitkän linjan kolttasaamelaisia muusikkoja ovat mm. Jaakko ja Leo Gauriloff. Jaakko Gauriloff aloitti musiikin tekemisen 1960-luvun alussa. Vuodesta 1964 Gauriloff esiintyi ja levytti Nils Aslak Valkeapään kanssa 1990-luvun puoleen väliin, jolloin Valkeapää loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa. Heidän yhteinen levy julkaistiin vuonna 1976 nimellä De cábba niegut runiidit. Laaja Neuvostoliiton kiertue ajoittui vuodelle 1978. Gauriloff toimi Lapin läänintaitelijana 1984-89. Jaakko Gaurilofiin ensimmäinen levy Kuä'ckkem suäjai vuel'nn (Kotkan siipien alla) ilmestyi vuonna 1991 ja toinen Luommum mä'dd (Lumottu maa) vuonna 2005.
Leo Gauriloff tunnetaan monipuolisena muusikkona ja säveltäjänä. Hän sävelsi mm. musiikin kolttasaamelaisten kohtaloista toisessa maailmansodassa kertovaan teatteriesitykseen Skoavdnji, joka sai kantaesityksen Koutokeinossa toimivassa Beaivvái Sámi Teáhterissa.
Heikki Huttu-Hiltunen ohjasi elokuvan vanhaa lauluperinnettä jatkavasta nuoresta kolttatytöstä nimellä Hennan leudd. Elokuvassa esiintyy myös Elias Mosnikoff, joka on yksi tunnetuimpia leuddaajia. Viime aikojen kuuluisin kolttasaamelainen muusikko on Tiina Sanila, joka esittää yhtyeensä kanssa kolttasaamenkielistä rockia. Sanilalta on ilmestynyt kaksi levyä: Sää'mjânnam rocks! (Saamenmaa rokkaa 2005) ja Kä'llkue 'll se mättmest tâlkk (Kultakalakin joskus kyllästyy, 2007).
IS: Kuolansaamelainen musiikkiperinne
Tromsøn yliopiston yhteydessä toimivan Tromsøn museon saaman yhteispohjoismaisen apurahan turvin käynnistyi 1994-97 nelivuotinen projekti Kuolan saamelaismusiikin kartoittamiseksi.
Projektin johtajana toimi museon äänitearkiston johtaja Ola Graff. Suomalaista osapuolta edusti Maailman musiikin keskus / Ilpo Saastamoinen, jonka tehtävänä oli äänittää, nuotintaa ja analysoida tutkimusmateriaalia. Virolaiset kielentutkija Marju Sarv sekä musiikinopettaja Ene Viidang osallistuivat moninkertaisina Kuolan kävijöinä tulkkaus- ja käännöstyön ohella keskustelujen ja musiikkitekstien litterointiin. Haastattelijana oli myös Suomen kolttasaamelainen Jaakko Gauriloff, joka kirjoittajan kanssa vieraili 1990 kaksi kertaa Kuolassa, erityisesti Lovozerossa eli Luujärvellä, johon suurin osa Kuolan kildininsaamelaisista on siirretty asumaan. Myöhemmässä vaiheessa litterointi- ja käännöstyöhön ovat merkittävällä tavalla kolttien osuutta koskien osallistuneet Helena Semenoffin ja Domna Fofonoffin kanssa Satu Mosnikoff.
Nyt käsillä olevan kaksois-CD-levyn sisältö keskittyy Venäjän Kuolan kolttasaamelaiseen (Ylä-Tuloma, Patuna, Tuloma) sekä akkalansaamelaiseen (Joona) osuuteen. Sen pohjamateriaalina ovat seuraavat 94-96 -vuosien äänitteet (yht. 283 + 19 = 302) leu´ddia):
Anfissa I. Gerassimova, Ylä-Tuloma (1994-96) 67 + 36 + 7 + 39 = 149
Anastassia O. Gerassimova, Padun (1994-96) 15 + 75 + 27 = 117
Anissia I. Moshnikova, Tuloma (1994-96) 10 + 7 = 17
Joona (Jona)1995 (Akkala-Sámi):
12.9. Maria Prokopjevna Sergina: 15 leu´ddia
12.9. Matrjona Ivanovna Sotkajärvi: 4 leu´ddia
Kokoelman erikoisuuksia ovat mm. Anfissa Gerassimovan esittämä leu’dd, jonka Armas Launis oli nuotintanut v. 1922 sekä Anissia Moshnikovan yli 10 minuuttia pitkät henkilöleu´ddit.
Valtaosa kolttasaamelaisten leu´ddeista on nuotinnettu ja litteroitu tekstien osalta sekä tarkistettu kielellisesti, joten tutkimusmateriaali olisi siltä osin valmis julkaistavaksi Tromsøssa myös kirjallisessa muodossa. Äänitetty materiaali on tallennettu Tromsøn museoon, Maailman musiikin keskukseen, Inarin saamelais-museoon sekä Muurmanskin paikallishallinon kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Lovozeroon. Mahdollisten ääniteljulkaisujen jakelusta on myös sovittu kirjallisesti. Maailman musiikin keskus on tutkimassa mahdollisuuksia DAT-nauhojen siirtämiseksi digitaaliseen muotoon.
Jo nyt voidaan sanoa, että vuosien 94-97 projektin tulokset edustavat laajinta sekä historiallisesti merkittävintä tähän asti kerättyä yhtenäistä kokoelmaa Kuolan alueen saamelaisten musiikista. Tulevaisuus näyttää, toteutuuko projektin yksi päätarkoituksista, se, missä määrin tulokset tulevat auttamaan Kuolan saamelaiskulttuurien säilymistä.
Ilpo Saastamoinen (2007)
Pelimanni 2/2008 s.35 - Timo Leisiö: Son vuäinn - Kunnianosoitus koltille
Son vuäinn - Hän näkee - She sees. Tekstit Ilpo Saastamoinen,
tuottaja Jaana-Maria Jukkara. Julkaisija: Maailman musiikin keskus 2007.
Maailman musiikin keskus sai vuoden 2007 lopussa julkaistua mahtavan kokoelman Kuolan saamelaisten laulusta, jonka nimenä on leudd (tässä muunnettu asuun leutte). Kokoelma käsittää Kuolan niemen läntisen puolen, joka on vasten Suomen Lappia ja josta osa eli Petsamo oli vielä 1930-luvulla osa Suomea sen itäisenä käsivartena. Alue on ollut kolttasaamelaisten ikimuistoista asuinaluetta.
Omalla tavallaan Ilpo Saastamoisen toimittama kirja on masentavaa luettavaa, koska se on kumoamaton todiste pienen pohjoisen väestön kohtalosta eteläisten voimien puristuksessa: siinä silmiemme edessä kuolevat kieli ja tavat, arvot ja se kallis tieto, miten ihminen voi elää ja hoitaa pieniä lapsia aikuisiksi asti hyisessä kylmyydessä. Kuolevat myös laulut ja laulujen mukana historia, kosketus siihen tunnesiteeseen, joka on pitänyt yllä kotipaikan, minän ja kaukaistenkin esi-vanhempien välistä kiinteää suhdetta eli identiteettiä. Masentava kokemus johtuu juuri tämän kallisarvoisen suhteen murtumisesta, identiteetin katoamisesta.
Kokoelman viiden naisen esittämät 64 leuttea eivät edusta maailmanmusiikkia - musiikkia, jota kaiken aikaa syntyy nykytaiteilijoiden sulautumana maailman kaikkien mantereiden studioissa. Näiden sävelmien aikana tunnistaa taiteellisia sulautumia, jotka kertovat tarinaa ihmisen menneisyydestä viimeisen 40.000 vuoden ajalta. Nämä sulautumat eivät ole nykykansanmusiikkia. Ne ovat Musiikkia, jonka monet piirteet edustavat alkuperäisintä laulua, jota Euroopassa on enää yli-päätään löydettävissä.
On vaikea ennustaa, miten keskeinen asema tällä kirjalla tulee tulevaisuudessa olemaan Kuolan niemimaan niille asukkaille, jotka alkavat kuluvan vuosisadan loppupuolella miettiä saamelaista syntyperäänsä. Kirjan keskeinen voima, Ilpo Saastamoinen, tutkija, säveltäjä, muusikko, arvioi kuitenkin, että tämä julkaisu on painavinta, mitä hän on elämänsä aikana tehnyt. Asioista voi olla monta mieltä,
mutta tämän arvioinnin kirjoittaja nostaa hattua sekä Saastamoiselle että koltille: laulajat ja toimittaja ovat tehneet mahtavat työn tulevaisuuden kolttapolville.
Mittava tutkimustyö
Tällaisen kokoelman ilmestyminen Suomessa ei olisi ollut mahdollista ilman Norjassa ja Virossa ollutta kiinnostusta. Ola Graff Tromssasta hankki 1993 pohjoismaista rahoitusta, ja näin syntyi taloudellinen pohja tutkimusryhmälle, jossa Graffin ja Saastamoisen ohella mukana oli venäjän kielen Virossa oppineet Ene Viidang ja Marju Sarv, Suomen kolttiin kuuluva Jaakko Gauriloff, Kuolan koltista Jekaterina Korkina ja moni muu. Projektin tarkoituksena oli tallentaa mahdollisimman runsaasti kolttien laulua, arkistoida ne ja palauttaa perinne uuteen käyttöön Kuolassa. Rahoitus kuitenkin ehtyi, monet julkaisut jäivät julkaisematta ja projekti päättyi 1997. Tätä aiemmin ryhmä oli kuitenkin vieraillut kolmena kesänä Kuolassa, tavannut leutten lukuisia taitajia ja tallentanut heidän perinnettään laajemmin kuin yksikään aiempi tutkimusryhmä 1900-luvulla.
Kuolansaamelaisten musiikkiprojektin seisahtuminen rahoituksen puutteeseen johti tietenkin turhautumiseen, mutta tällainen mittava työ johtaa myös väsähtämiseen. Lieneekö tässä syy sille, ettei Ilpo Saastamoinen jaksanut perusteellisemmin pureutua kirjassa kolttien eikä leutten esittelyyn. Kirjassa kaikki on myös englanniksi, mutta moni seikka jää auttamatta ulkopuolisille hämäriksi. Tekstissä ei käy selväksi asioita, jotka suomalaisille ovat selviä, mutta jo ruotsalaiselle tai englantilaiselle ei kuten se, etteivät koltat ole nimistään huolimatta venäläisiä, vaan varhaiskantasuomalaisten jälkeläisiä. Lisäksi harmillista on se, ettei Ilpo jaksanut sanallakaan opastaa lukijaa tulkitsemaan hänen tehokasta tapaansa mitata rytmiä kakkosilla ja kolmosilla, mitä tekniikkaa hän kuitenkin soveltaa yksittäisten opas-tekstinsä monessa kohdassa. Analyysit jäävätkin lukijalle avautumatta.
Aänitteet ovat tavattoman kiinnostavia. Niiden joukossa on leutteja, joiden pohjalla on naapurien malleja, joita laulajat ovat sitten käsitelleet kolttamaisella tavalla. Osan taustalla häämöttää pohjoissaamelainen joiku, jossakin runosävelmä, suomalainen piiritanssilaulu, venäläinen katrilli jne. Leutten pohjana olevaa lauluoppia onkin mahdollista miettiä näiden sävelmien avulla: mitä tapahtuu, kun koltta muuntaa tiukkaan metriin sidotun katrillin omaan sekarytmiseen suuntaansa. Ilpo Saastamoinen seuraileekin yhden melodian muotoutumista 80 vuoden päässä toisistaan olevien katrillinuotinnosten valossa.
Harvinaista äänenkäyttöä
Leutten keskeinen tyylipiirre on lauluäänen vahva tai äärimmäinen vibrato. Paikoin kuulija kokee kuulevansa obinugrilaisen tarinankertojan, japanilaisen kalastajan tai Hokkaidon Ainu-laulajan esitystä. Tasaisena etenevää säveltä kuulee siis varsin harvoin. Voimakas vibrato ei kuulu Länsi-Lapin tunturisaamelaisten joikuun sen kummemmin kuin karjalaisten itkuunkaan. Sen sijaan se on läsnä Ruotsin saamelaisten luohtissa kuten myös samojedien, obinugrilaisten ja näiden itäpuolella asuvien siperialaisten ja heidän itäpuolellaan elävien eskimoiden laulussa Kanadaa ja Grönlantia myöten. Tyylipiirteen voi katsoa edustavan huiman vanhaa ihannetta, jonka voi arvella kuuluneen jo kantauralilaisten esivanhempien lauluun. Tämän oletuksen valossa ei tunnu enää yhtään ihmeelliseltä se pitkään selittämättömältä tuntunut havainto, jonka tein 1980-luvulla: kolttasaamelaisen naisten laulutyylin likeisin sukulainen koko pohjoisella pallonpuoliskolla on eskimonaisten laulu Grönlannissa.
Leutten monet piirteet viittaavat siihen, että sen varhaisimmat lauluopilliset piirteet olivat kehittyneet Keski-Aasiassa ja levinneet cromagnon-ihmisen myötä eteläiseen Itä-Eurooppaan ja sieltä esiuralilaisten mukana Itämerelle, Suomeen ja Laatokalta itään, kohti Volgan laajaa vesistöaluetta, jossa kehittyi ns. kantauralilainen kulttuuri-alue. Tämä tekee ymmärrettäväksi leutten keskeisten piirteiden löytyminen Ruotsin saamelaisten laulusta, mutta muitakin mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä löytyy. Kun varhaiskantasuomi alkoi muotoutua, puhetapa muuttui ja sen mukana lauletun runouden rakenne. Tämä prosessi tapahtui ennen kaikkea alueella, joka ulottui Liivinmaalta (Latviasta) Varsinais-Suomeen. Siellä käynnistyi varhaiskalevalaisen mitan kehittyminen. Muualla Karjalassa, Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa väestö piti yllä perinteistä lauluoppia, joka edelleen hallitsee leuttea, itkua ja vienanjoikua.
Son vuäinn - Hän näkee on huikea kokoelma. En ole aina Saastamoisen analyysien kanssa samaa mieltä, mutta tällä seikalla ei ole mitään merkitystä, sillä keskeistä on kunnioitettava kokonaisuus, se valtaisa työ, jonka hän on joukkoineen toteuttanut monien vuosien aikana. Paljon jäi julkaisematta, mutta dokumentit on arkistoitu sekä Tromssaan että Helsinkiin. Kuolansaamelaisen musiikkiprojektin aikana tallennetussa tietoudessa on vielä monille runsaasti työtä koko kuluvaksi vuosisadaksi. Son vuäinn on mielestäni itäsaamelaiseen laulukulttuuriin liittyvä huikea äänitekokoelma. Koko maailmassa sen rinnalle voi asettaa vain yhden muun julkaisun, Marko Jousteen, Elias Mosnikoffin ja Seija Sivertsenin toimittaman kokoelman Maaddarääjji leeu 'd Esivanhempien leuddit (Kansanmusiikki-instituutti 2007).
Timo Leisiö
Hiidenkivi 5/2008, s.53 Risto Blomster: Kolttien leuddeja levyillä
Kansanmusiikki-instituutti ja Maailman musiikin keskus ovat tehneet kulttuuriteon julkaistessaan levylliset kenttä-äänitteitä kolttien kertovista lauluista, leuddeista. Puhuttaessa näistä levyistä pelkkinä levyjulkaisuina ei kuvaa täysin sitä työmäärää, joka niiden julkaisemiseksi on tehty Tieteellisen toimitusotteen ja kolmikielisyyden vuoksi molemmat levyt ovat paisuneet lähes satasivuisiksi kirjoiksi.
Levyjen sisällössä ja toimitustyössä on yhteisiä piirteitä mutta myös eroja. Pitkän linjan etnomuusikon ja musiikintutkijan Ilpo Saastamoisen toimittaman Son vuäinn, Hän näkee -levyn aineistot on kerätty vuosina 1994-1997 Kuolan niemimaalta. Saastamoisen retkillä informantteina ovat olleet Anfissa Ivanovna Gerasimova, Anastasija Osipovna Gerasimova, Marija Prokopjevna Sergina, Matrjona Petrovna Sotkajärvi ja Anisja Ivanovna Moshnikova. Äänitykset tehtiin Tuulomassa, Ylä-Tuulomassa, Patunassa, Juonnissa sekä kildininsaamelaisalueilla Loparskajassa, Lovozerossa ja Olenegorskissa osana Tromssan yliopiston johtamaa Kola Sámi Musical Tradition -projektia.
Marko Jousteen levyksi toimittamat arkisto- äänitteet on Yleisradio äänittänyt Helsingissä ja Sevettijärvellä vuosina 1955 ja 1961. Molemmilla taltiointikerroilla haastattelijana oli Erkki Ala-Könni. Levyn esitykset on valittu Näskk Mosnikoffilta, Feäddsi Semenoffilta, Jääk Sverloffilta, Ååjjaž Fofanoffilta, Maa'ren Gauriloffilta, Bå'res Jefremoffilta, Dä'rjj Jefremoffilta, Va'ss Semenojalta, Jååffaž Semenoffilta, Ee'led Semenoffilta ja U'lljan Fofanoffilta.
Monipuolista tietoa leuddeista
Levyjen toimitustyö on tehty asiapitoisesti. Muusikko-tutkija Saastamoinen käsittelee kirjasensa esipuheessa muun muassa leuddien musiikkianalyysiä, rytmiikkaa sekä termistön etymologioita. Hän antautuu musiikkianalyysinsä ohessa myös omien kenttäkokemustensa vietäväksi tavoittaen leuddaamisen tunne- ja merkityssisältöjä.
Tutkija-muusikko Jousteen toimittajanote on astetta viileämpi. Tampereen yliopistoon saamelaismusiikista väitöskirjaansa viimeistelevän Jousteen työn lähtökohtana on leuddien aiheiden kronologia. Leuddit hän jakaa neljän otsikon alle: esivanhempien aika, ensimmäisen maailmansodan aika, Petsamo osana Suomea ja siirtolaisaika. Jouste tekee myös katsauksen leuddeihin kertovana perinteenä sekä musiikkina.
Molemmat toimittajat pyrkivät avaamaan leuddeja kontekstualisoimalla ne henkilöihin, paikkoihin ja tapahtumiin. Leuddeja voisikin kuvata Maaddârää'jji leeu'd, Esivanhempien leuddit -levyllä esiintyvän Va'ss Semenojan sanoin seuraavasti: "Leuddit kertovat siitä, miten ihmiset ovat eläneet". Niiden merkityssisällön ja koodattujen ilmausten ymmärtämiseksi vaaditaan hyvää koltta-kulttuurin ja paikallisuuksien tuntemusta. Juuri tämä työ on vaatinut toimittajilta suuria ponnistuksia ja vaivannäköä.
Laaja apu- ja tukijoukko
Molempien julkaisujen toimittamisessa on ollut vahva paikallinen ja akateeminen tuki. Jousteen kumppaneina toimitustyössä ovat olleet Elias Mosnikoff ja Seija Sivertsen. Käännösapua eri kielissä ovat lisäksi antaneet Eino Koponen, Larisa ja Timo Leisiö, Jarkko Niemi sekä Jouni ja Satu Moshnikoff. Heidän lisäkseen esimerkiksi tekijänoikeudellisia asioita on hoidettu yhteistyössä Kolttien kylä-kokouksen kanssa. Saastamoisen yhteistyökumppaneina ovat olleet muun muassa Ola Graff, Satu Moshnikoff, Leif Rantala, Jaakko Gauriloff, Jekaterina Korkina, Jarkko Niemi, Nicholas Mayow, Jaana-Maria Jukkara, virolaiset Ene Viidang ja Marju Sarv.
Eri alojen asiantuntemusta vaativien ja moneen marginaaliin tipahtavien julkaisu-hankkeiden toteuttaminen kaupallisin perustein on mahdotonta. Näidenkin julkaisujen kustannuksia ovat olleet jakamassa ainakin seuraavat instituutiot: Kansanmusiikki-instituutti, Saamelaismuseo Siida, Kolttien kyläkokous, maa- ja metsätalousministeriö, Pohjoismainen ministerineuvosto, Maailman musiikin keskus sekä Suomen kulttuurirahasto. Paljon on myös laskettava arvoa toimittajien, apu-työvoiman ja paikallisten ihmisten hyväntahtoisuudelle.
Erityisesti on mainittava, että opetusministeriön rahoituksella toimivat musiikki-instituutit, Kansanmusiikki-instituutti ja Maailman musiikin keskus, osoittavat tämän kaltaisissa hankkeissa tarpeellisuutensa. Musiikin lajien raja-alueiden ja niiden historiallisen syvyyden näkijöinä ja esittelijöinä instituuteilla on oma korvaamaton tehtävänsä.
RISTO BLOMSTER, filosofian tohtori ja etnomusikologi
12.3.08 Hufvudstadsbladet, s.38 - Tove Djupsjöbacka: Skoltsamer sjunger ut - FOLKMUSIK
Maaddârää'jji leeu'd - Förfädernas leudd, red. Marko Jouste, Elias Mosnikoff, Seija Sivertsen. Folkmusikinstitutet Kaustby, Samemuseet Siida, skoltsamernas byaråd, 2007.
Son vuäinn - Hon ser, skoltsamernas leudd från Kolahalvön, red. Ilpo Saastamoinen. Global Music Centre 2008.
Skoltsamernas rika musiktradition har inom ett halvt år uppmärksammats hos oss med två större publikationer. Båda har svällt ut från ed till ed med ett så omfattande skivkonvolut att man publicerat det i bokform med fin bakgrundsinformation om musikkulturen och texterna på flera språk.
Gränser som splittrat
Maaddârää'jji leeu'd, redigerad av Marko Jouste, Elias Mosnikoff och Seja Sivertsen baserar sig på Erkki Ala-Könnis inspelningar från 1955 och 1961, arkiverade i Tammerfors universitets gömmor. Inspelningen koncentrerar sig på det finländska områdets skoltsamer.
Redaktörerna har delat upp musiken i fyra tidsepoker: förfädernas tid, tiden för första världskriget, tiden då Petsamo var en del av Finland samt flyktingtiden. Epokindelningen är väl genomtänkt och hjälper till att få perspektiv på skoltsamernas historia, som ju kantas av tragik.
Gränser har splittrat skoltsamerna flera gånger, såväl 1826 då gränsen mellan Norge och Ryssland stängdes, som 1917 då en stor del av skoltsamerna hamnade på Sovjetunionens sida. Ytterligare tragik blev det i samband med fortsättningskriget, då Finland förlorade Petsamo-området och mängder av skoltsamer tvingades flytta bort. Lägg till att Lappland dessutom krigshärjades av tyskarna och man förstår en del av sorgen bakom mången leudd.
På andra sidan gränsen var situationen inte mycket bättre. Skoltsamerna på Kola-halvön tvångsförflytades gång på gång, skickades till krigstjänst, förlorade sitt språk. Ilpo Saastamoinen presenterar på skivan/boken Son vuäinn sitt omfattande forskningsarbete bland Kolahalvöns skoltsamer. Det handlar om det mest omfattande forskningsprojektet hittills i denna folkgrupps musik.
Kärnfulla beskrivningar
Jouste-Mosnikoff-Sivertsen presenterar Ala-Könnis arkivinspelningar, analyserar texter, berättar om betydelserna bakom sångtexterna. Ofta berättar orden i sig inte allt, man bör känna till något om sammanhanget för att verkligen förstå innebörden och redaktörerna fördjupar friskt lyssnarupplevelsen. De svartvita arkivbilderna ger helheten en rätt poetisk underton. Saastamoinen å sin sida presenterar fem traditions-bärare, alla äldre kvinnor, och vad de har att berätta. Tonen i inspelningarna är rätt informell.
I Saastamoinens projekt verkar textanalysen vara betydligt mer invecklad, man har besökt traditionsbärarna flera gånger för att reda ut översättningsfrågor och få detaljerade förklaringar på innehållet i texterna.
Skoltsamernas leudd påminner mycket om nordsamernas jojk (luohti), det handlar om kärnfulla beskrivningar av personer eller situationer. Leudden är till formen mer episk, ofta handlar den om förfäder, viktiga händelser i deras liv, t.ex. frierier. Sanna historier som historieforskarna haft stor nytta av, de kan spåra släkternas historia långt tillbaka i tiden med hjälp av leudden.
Unik sväng
Musikaliskt ingår drag österifrån, ibland är tonbildningen närmare det storvulet slaviska med vibrato och allt. Speciellt i Saastamoinens publikation förekommer leudd med invecklad rytmik, en sväng som är rätt ovanlig.
I skoltsamernas musiktradition ingår också inslag av ryska danser som kadrilj och närheterna till den karelska kulturen är påtagliga, såväl karelskt gråtkväde som karelsk jojk.
Återstår att se, om leuddtraditionen kan ta ny fart, i dag finns det inte många kvar som för traditionen vidare. Eller måhända växer någon ny hybrid fram, bland dagens samer finns det ju många som friskt provar på andra musikformer, t.ex. Amoc, som rappar på enaresamiska, ett närapå utdött språk, eller Tiina Sanila, som gör rock-musik på skoltsamiska.
TOVE DJUPSJÖBACKA
April/May 2009 Songlines - Simon Broughton: She Sees: Skolt Sámi Leu'dd from the Kola Peninsula
Global Music Centre GMCD0716 Budget Price (2 CDs 141 mins, book 100 pages)
Leu'dd women: female visionaries from the Arctic
The Global Music Centre is an extraordinary organisation in Helsinki that documents traditional and endangered music from around the world, with a particular focus on Finno-Ugric cultures. One of its early successes was Yenisei Punk, the first album of Tuvan band Yat-Kha (whose music was, atypically not traditional, endangered or Finno-Ugric). The music here is very different - recorded on scientific expeditions to the Kola Peninsula close to the city of Murmansk in Arctic Russia between 1994 and 1997. The two CDs are published with a 100-page hardback book in Finnish and English introducing the culture of the Skolt Sámi an the particular singers and song texts.
The Skolt Sami sing a style of song called leu'dd, which is much more complex the joik of the northern Sámi and has been little recorded compared to those in Finland and Norway.
Ilpo Saastarnoinen, who made the recordings, sees them as part of 'the survival of a culture'. The songs are all sung unaccompanied by old women who have died since the recordings were made. 'This recording gives an idea of what they have seen and what they see', writes Saastamoinen, 'And I know that every single one of them, every singer, still sees.' It is the distinctive vision of these women - of village life, reindeer herding and local characters - that gives the recording their curious title, She Sees. These personal, intimate songs have now been made available to Sámi children in Norway and the Kola peninsula in Russia, and maybe a Sámi Värttinä can be inspired to make them into something new and dynamic.
Simon Broughton
http://www.questia.com/PM.qst?a=o&d=5045048460
Son Vuäinn: Skolt Sámi Leu'dd from the Kola Peninsula by Richard Jones-Bamman
Written in Folk Roots issue 220, 2001
Son Vuäinn: Skolt Sámi Leu'dd from the Kola Peninsula. 2007. Global Music Centre GMCD 0716. Recorded and annotated by Ilpo Saastamoinen and Ola Graff. 99 pp. of notes in Finnish and English. English translation by Jarkko Niemi. 3 colour, 7 b/w photographs, 6 musical notations, 1 map. 2 compact discs, 45 tracks (67:43) and 19 (72:47). Recorded between 1994 and 1996.
In his introductory comments, Ilpo Saastamoinen sadly informs us that most of the Sámi singers involved in this project passed away between the field recordings (1994-96) and the publication of these two CDs. Yet, Saastamoinen also reminds us that these recorded performances are the best evidence of the richness of some of the lesser known Sámi cultures, the Skolts and the Akkala, who inhabit the Kola Peninsula in Russia. As such, the singers heard here not only enrich our knowledge of Sámi culture, but also provide us with a sonic window through which we are allowed to glimpse the harsh landscapes and grim circumstances that faced these easternmost Sámi populations, caught in the political turmoil of the mid- to late twentieth century. Forced migrations, obligatory wartime service, and Soviet collectivization all took their toll, and are reflected in the songs of the five women presented in this collection.
For those already familiar with Sámi joik traditions, these recordings will undoubtedly offer some surprises, especially given the amount of text involved in each leu 'dd performance and the near lack of vocables that are a hallmark of Sámi singing in Norway, Finland, and Sweden. Instead, these Skolt and Akkala singers present us with complex narratives, rife with personal detail, and frankly quite difficult to comprehend without more intimate knowledge of the individuals involved. Nevertheless, this is a compelling collection that should find broad appeal among all interested in the emotive power of recollection and its realization in song.
RICHARD JONES-BAMMAN
IS: Tutkimusmatka Kuolaan 1994
Projektin ensimmäinen kenttätyömatka suuntautui Kuolaan 3.-13.8.1994. Kohteina olivat Ylä-Tuloma, Padun ja Tuloma.
Noina ensimmäisinä päivinä kävi pian selville, että Tuloman ja Ylä-Tuloman alueella ei lauluista käytetä Kildinin sanaa luvvjt. Paikalliset koltat käyttävät Suomen kolttien tapaan sanaa leu´dd (Mosnikoff-Sammallahti 1988) (Sverloff 1989 mukaan ‘leuvdd’), joka siis tarkoittaa ennen kaikkea pitkää eeppistä laulua, joka yleensä ainakin jossain määrin sisältää improvisointia (Esim. Laitinen 1977, Saastamoinen 1987). Joskus kuulee sanottavan ‘levvt’, joka vaikuttaa leu´dd- ja luvvjt -sanojen välimuodolta. Virossa sana kirjoitetaan mm. muotoon ‘lõvvt’. Jekaterina Korkinan mukaan (haastattelu 23.4.1994) Kuolan saamelaiset käyttävät sanaa ‘joikseshgudde’ kuvaamaan huvittavalta kuulostavaa juopuneen taitamattomaa loilotusta.
Ylä-Tulomassa äänitettiin noin 100 leu´ddia Anfissa Ivanovna Gerassimovalta sekä jonkin verran Anna Moshnikovalta ja Zoja Mihailnovna Nossovalta 4.-7.8. välisenä aikana. A.I. Gerassimova ei koko elinaikanaan ollut matkustanut kotikylästään minnekään. Sen sijaan hän oli elämänsä varrella tavannut lukuisasti muita ihmisiä,joilta hän oli opetellut valtavan laajan valikoimansa. Gerassimova valitteli itse useaan otteeseen sitä, ettei hän ole itse kyennyt tekemään lauluja vaan on oppinut kaiken muilta. Pyynnöstä hän kuitenkin osasi esittää esimerkkejä eri kylien tyylieroista. Paikannimistöissä vilahtelivat sujuvasti sanat Petsamo, Suonikylä (Suenn’jel), Lovozero (Lujavr), Jokang, Imandra, Rautjavr, Nuortijärvi (Notozero), Akkala (Babinsk), Polozero (Pul- t. Polojavr) ja Maaselkä (Maaselg).
Joskus laulun taustojen selittelyt vaikuttavat turhalta vaatimattomuudelta. Laulaja voi sanoa oppineensa melodian muilta, mutta on siitä huolimatta liittänyt siihen omat sanat, jolloin - luvvjtin ollessa kyseessä - myös melodia ja sen rytmiikka muotoutuvat kokonaan uudella tavalla. Kysymyksessähän ei ole aina määrämittainen säkeistölaulumuoto vaan usein jopa itkujen tapaan improvisoitu uniikki esitys, joka kylläkin hyödyntää perinteen tarjoamia teema-aiheita. Tällaisessa tapauksessa ainakin ulkopuolinen kokee luvvjtin esittäjän omana sävellyksenä, joka kylläkin käyttää vanhaa motiivia - usein lyhyestä ja pitkästä “säkeestä” muodostuvaa aihiota - hyväkseen. Kun laulaja liittää vanhojen leu´ddien kaavioon uudet sanat, muuttuu melodiakin kuin uudeksi.
Jos meidän säkeistölaulussamme uudet sanat liitetään vanhaan melodiaan, ei laulun säkeistön pituutta muuteta. Sanat päinvastoin ahdetaan valmiiseen muottiin. Säkeistölaulussa melodiakaaret ja niiden rytmitys sekä tahtilaji ovat tavallisesti identtiset, vaikka kahdessa eri versiossa olisikin täysin eri sanat. Teksti on tässä mielessä alistettu musiikille. Leu´ddissa ja luvvjtissa sen sijaan uudet sanat väistämättä merkitsevät myös uutta pituutta. Aika-arvoja ei puoliteta vaikka tavuja olisikin tavallista enemmän yhtä motiivia kohden. Melodia sen sijaan venytetään tekstin mittaiseksi. Tämä edellyttää aina jossain määrin improvisointia.
Tässä yhteydessä on kysymys vanhasta perinteisestä laulutyylistä, jossa ikään kuin musiikki on alistettu tekstille. Nämä muodot tunnistaa helposti silloin, kun kaksi naista yrittää laulaa samaa leu´ddia. He eivät juuri koskaan kykene unisonoesitykseen. Viimemainittuja esityksiä on lähes jokaisessa äänitekokoelmassa, mutta niiden nuotintaminen näyttää ylivoimaisen vaikealta. Tavallisesti tempot, melodiakaaret ja teksti kohtaavat vain aika-ajoittain.
Uudempi venäläisvaikutteinen laulu noudattaa tiukemmin säkeistömuotoa. Mielenkiintoista oli tässä yhteydessä havaita, että laulajat käyttivät melodia-aiheesta säännöllisesti sanaa ‘motiivi’, joka sopii hyvin jatkuvan muuntelun kohteena olevan perusaiheen kuvaukseksi. Tällaiselle motiiville ei ideaalia puhdasta perusmuotoa ole olemassa. Kaikki mitä siitä löydetään on jo muunneltua - kuitenkin niin, että esim. jotkut tietyt intervallisuhteet tai em. säeparien melodian yleiskaaret paljastavat, mistä teematyypistä on kysymys. Motiivi-termi oli siis käytössä ainakin venäjänkielisessä keskustelussa. Sanan tarkoitteena on kuitenkin pikemminkin koko melodia-aines kuin yksittäinen aihe tai säe. Niinpä motiivi rakentuukin tavallisesti vähintään kahdesta säkeestä (tai teema-aiheesta).
Idän eeppisten henkilölaulujen sisältö selittää osan eri saamelaisalueiden luokitteluissa olevista eroista. Harvasanaista tunturisaamelaisjoikua runsassanaisempina leu´ddit ja luvvjtit sisältävät samalla kertaa useita eri aihepiirejä. Maisema, poroelo ja ihmiselo kuuluvat samaan kokonaisuuteen.
Luonnollisesti lainatavaraa virsistä tanssisävelmiin löytyy kaikissa saamelaisten musiikin luokissa. Merkillepantavaa on kuitenkin itäsaamelaisten itkujen puuttuminen pohjoisesta ja läntisestä perinteestä. Venäläisten sotilaslaulujen sijalla muualla on kulloisenkin ympäristökulttuurin kansanlaulu.
Määrämitattomuus vanhimman laulukerrostuman tunnusmerkkinä
Vietimme siis useita päiviä ja iltoja Anfissa Gerassimovan kanssa Ylä-Tuloman lähistöllä sijaitsevassa Turbasissa - neuvostovallan aikaisessa lomahotellissa, joka sijaitsee näköetäisyyden päässä veden alle jääneestä entisestä Ristikentän kylästä.
Patunan (Padun) kylässä vierailimme 5.8. Anastassia Ossipovna Gerassimovan kotona. Hän ei kuitenkaan sillä kertaa kyennyt laulamaan sairauden vuoksi, joten sovimme tapaamisesta paluumatkalla 13.8. Sen sijaan 6.8. nauhoitimme Anna Fomishna Moshnikovalta muutaman leu´ddin useina katkelmina.
Ylä-Tuloman jälkeen palasimme 7.8. takaisin Murmanskin suuntaan pysähtyen matkan varrella Tulomassa, jossa tapasimme Anissia Ivanovna Moshnikovan. Häneltä äänitimme kymmenkunta pitkää leu´ddia. Määrä ei ollut suuri, mutta kestot olivat 3-9 minuuttia. Tunsimme löytäneemme aarteita, sillä laulaja osoittautui todella taitavaksi. Hänen rytmikkäissä leu´ddeissaan improvisoinnilla tuntui olevan huomattavan suuri osuus. Fraasit vaikuttivat joka kerta eri pitkiltä ja sen perusteella improvisoiduilta. Niiden tahtilajia oli mahdoton määritellä yhden esityksen kuulemisen perusteella. Vasta nuotinnusten musiikkianalyysi luultavasti paljastaa improvisaation määrän.
Sitä vastoin A. I. Gerassimovan esityksistä useimmat olivat lähellä tiukkaa tavallisille lauluille tyypillistä säkeistömuotoa - ainakin suurelta osin määrämittaisia ja tahtilajeiltaan toistuvia.
Se, miten päättelen jonkin esityksen improvisoiduksi pohjautuu analyysin osoittamaan monimutkaisuuden asteeseen. Jossain on olemassa raja, jonka takana ei edes yritetä muistaa tiettyä täsmällistä melodiaa tai rytmiä vaan siirrytään jatkuvaan muunteluun tradition sanelemissa rajoissa. Ulkoa muistaminen taas on sidoksissa kulttuuriin, sen tarjoamiin oppimismenetelmiin ja siihen kuinka tärkeänä ko. kulttuurin sisällä pidetään alkuperäisen ideaalimuodon täsmällistä toistamista.
Toistaiseksi näyttää jäävän kysymysmerkiksi se, miksi eräillä toisilla arktisilla kansoilla kuten hantit (Lazar 1988) tai nenetsit (Niemi 1990, 1992) on tiukkaan rakenteeseen ja tarkkaan runomittaan perustuvia vanhoja musiikin muotoja, kun sellainen näyttää koltan- ja kuolansaamelaisesta vanhemmasta perinteestä puuttuvan täysin. Näinhän näyttää olevan jo Travinan nuotinnuksissa. Sama ensivaikutelma syntyi myös tämän tutkimusmatkan aikana. Tiedämme vain sen, että saamelaisilta rituaali- tms. ’pyhät’ laulut ovat tyystin kadonneet, kun taas henkilölaulut sijoittuvat herkästi vapaamittaisten rakenteiden kategoriaan. Säkeistölaulujen enemmistö näyttää siis olevan suhteellisen uutta perua. Obinugrilaiset puolestaan ovat eläneet saamelaisia enemmän eristyksissä, joten esim. kirkko ei ole päässyt tukahduttamaan rituaalilaulu-perinnettä kuten saamelaisten kohdalla lienee tapahtunut.
Synkopointi.
A. I. Moshnikovan esittämissä leu´ddeissa herättää huomiota selkeän synkopoinnin esiintyminen (esim. DAT - XI/1). Kyseinen esimerkki on erinomainen, koska Jaan Sarv oli nauhoittanut - hieman Joonan tyyliä muistuttavan laulajan - saman laulun jo 1977. Tämä “Sirdi (=Sergei) kosjade lugu” löytyy LP-levyltä SP 02-0003 B-puolen alusta.
On pakko käyttää synkopointi-termiä, koska leu´ddeissa säännöllinen peruspoljento on selvästi aistittavissa, mutta päällä leijailee 1/8-1/4-1/8 -tyyppisiä kuvioita (’ti-taa-ta’). Jos ne ovat syntyneet venäläisen tanssilaulun vaikutuksesta, niin lopputulos ei kuitenkaan missään suhteessa samaistu venäläiseen musiikkiin.
Toinen syy vaikutelmaan ovat 3/4- ja 4/4 -tahtilajien epäsäännöllisiltä vaikuttavat yhdistelmät. Kuulija tottuu odottamaan tasajakoista musiikkia, jonka keskellä kolmijakoisuus synnyttää tilapäisesti synkopoinnilta tuntuvan lopputuloksen. Yhteistä näille esityksille on kuitenkin “svengaava”, selkeä rytminen pulssi vastakohtana Lovozeron resitatiiviselta kuulostavalle tyylille.
Tämä on merkillepantavaa, koska yleensä ottaen en pidä synkopointia ainakaan pohjoissaamelaisen musiikin vanhoihin muotoihin kuuluvana. Tunturisaamelaisten sekatahtilajijoiusta sitä on lähes turha etsiä. Inarin-Tenon alueilla sitä ehkä voisi mainita olevan, mutta silloin on kysymys jo suhteellisen myöhäisestä länsimaisen laulun ja joiun sulautumisesta toisiinsa.
Kyseistä synkopointityyliä ei näytä löytyvän Kuolastakaan muualta kuin nimenomaan Ylä-Tuloman ja Tuloman alueelta lukuunottamatta Joonaa. A.I. Moshnikova on alunperin kotoisin Kuelnjärveltä (Kolnozero), joten hänen laulutyylinsä eroaa Suonikylän - Nuortijärven laulutavasta. Joonastahan oli kotoisin edesmennyt Fjodor Sergin - eräs viimeisistä mieslaulajista, jonka tyyli muistuttaa jossain määrin A.I. Moshnikovan laulamista. Suomen koltilta ei kuitenkaan löydy vastaavaa ilmiötä sen enempää kuin Lovozerostakaan muulloin kuin uudemman laulullisen musiikin yhteydessä. Sääntö ei tietenkään ole ehdoton.
Improvisaatio kuuluu tähän yhteyteen luontevasti. Mitä enemmän toistumattomuutta, sitä enemmän improvisointia. Ei siis ole ihme, että luoteisalueen leu´ddien joukossa on karjalaista joikua ja mollisävytteistä kalevalaista lauluakin muistuttavia piirteitä (Esim. 1994: DAT XII/4).
Venäläisen synkooppeja sisältävän tanssimusiikin mahdollisesti antaman suoran mallin lisäksi voisi synkopoinnin syynä olla toinenkin seikka. Kun tiedämme arkaaisen musiikin olleen sekajakoista, niin on luonnollista, että jossain vaiheessa se on joutunut kohtaamaan vahvan venäläisen kulttuurin nopeine tanssilauluineen, jotka ovat joko kaksi- tai kolmejakoisia. Nopeatempoisen vanhan musiikin puuttuminen näyttää olevan suomalais -ugrilaisten kansojen yhteinen piirre.
On selvää, että tasa- tai kolmijakoisten tanssien omaksumisen paine on ollut kova näiden kansojen joutuessa elämään venäläisen kulttuurin puristuksessa. Nopeatempoinen laulettu musiikki on vahvasti venäläisvaikutteista itäsaamelaisten lisäksi niin Udmurtiassa, Mordvassa kuin hantienkin parissa omien kenttätyömatkojeni 1992 ja 1993 kokemusten mukaan. Tässä tapauksessa vanhojen sekajakoisten laulujen melodiatyypit on puoliväkisin pakotettu rytmisesti täsmällisiin raameihin, jolloin synkopointi on automaattinen seuraus tästä yhteensulautumisesta. Ugrilainen yksinkulkija on kyennyt samaistumaan yhteisöönsä hilpeiden tanssilaulujen kautta - ensin aikansa kateellisena katseltuaan ja kuunneltuaan naapurikansojen ilonpitoa...
Kiistatonta on ainakin se, että Kuolan saamelaisen synkopoinnin ympäriltä löytyvät molemmat mahdolliset alkuainekset erillisinä ilmiöinä, niin sekajakoisuus kuin puhdas kaksi- tai kolmijakoisuus. Länsi-Kuolan synkopointi on oma ainutlaatuinen ilmiönsä. Sitä ei sellaisenaan ole lainattu mistään ja näin ollen siitä on kehittynyt alueellisen kulttuurin tunnusmerkki. Tapasimme samanlaisia piirteitä paluumatkalla Patunan kylässä Anastassia Ossipovna Gerassimovan leuddeista.
Murmanskissa yövyttyämme lähdimme 13.8. kohti Suomen rajaa. Sopimuksen mukaan vierailimme uudestaan Anastassia Ossipovna Gerassimovan kotona Patunan kylässä, joka sijaitsee aivan Ylä-Tuloman kyljessä. Hän oli nyt huomattavasti virkeämmässä kunnossa. Yhteensä tuloksena oli parikymmentä leu´ddia eri versioineen. Hänen laulutyylinsä oli hyvin Lähellä Tuloman Anissia Moshnikovaa.
A.O. Gerassimova aloitti seitsemänjakoisella (322) Ustin leu´ddilla. Tuo rytmikaava oli kuitenkin vain runko, josta hän poikkesi vähän väliä omille teilleen - kuitenkin aina palaten takaisin perusmuotoon.
Ilpo Saastamoinen; Licenciate work: ’Laulu-puu-rumpu’ (Song-tree-drum) - (about Sámi music) 611 p, (manuscript) Jyväskylä University
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-1998764942
Itäsaamelainen lähde- ja vertailuaineisto (omat äänitekokoelmat):
1987 Domna Sanilan ja Helena Semenoffin kolttaäänityksiä
1988
4.-8.9. Kolttaäänitysmatka Jaakko Gauriloffin kanssa:
5.9. Kevätjärvi ja Nellimö,
6.9. Sevettijärvi (eläkeläisten tapaaminen, nauhojen kuuntelu),
7.9. Kirakkajärvi (Helena Semenoff ja Vassi Semenoja) (9h.)
10.11. (II matka) Kevätjärvi, 11.11. Kirakkajärvi, 12.11. Kevätjärvi (3h.)
1989
17.-22.4. Kolttaäänitysmatka J. Gauriloffin kanssa:
19.4. Kirakkajärvi, Sevettijärvi (Semenoja, Semenoff, Satu Mosnikoff)
20.4. Nellimö (Romman ja Teppana Titov)
21.4. Kevätjärvi (Irja Jefremoff) (3h.)
1.-2.12 J. Gauriloff ja IS äänitysmatkalla Sevettijärvellä ja Nellimissä
1990
17.-24.1. Saamelaismusiikin äänityksiä Murmansk, Lovozero (I matka)
(Jaakko Gauriloff, Mikk Sarv)
10.-15.10 II matka Lovozeroon (Jaakko Gauriloff + Suomen koltat)
1994
3.-13.8. Tromsøn yliopiston 4-vuotinen Kola Sámi Musical Tradition -projekti
- Ylä-Tuloma, Padun, Tuloma, Loparskaja, Lovozero, Olenegorsk
- yht. 23h. joissa n. 250 nuotinnettua lauluäänitettä
1995
5.-14.9 Kola Sámi Musical Tradition -expeditio Kuolaan (170 laulua)
- Ylä-Tuloma, Padun, Teriberka, Lovozero, Joona
1996
1.-2.6. Kongressiesitelmä Olenegorskissa
6.-16.7. Kola Sámi Musical Tradition -expeditio Kuolaan (äänitetty186 laulua)
- Ylä-Tuloma, Padun, Tuloma, Teriberka (ei äänitteitä), Lovozero, Revda
1997
7.-13.4. Kolttaäänitteiden tekstilitterointien tarkistusmatka Sevettijärvelle
(H. Semenoff, Domna Fofanoff, Satu Mosnikoff)
19.-29.7. Matka Kuolan kolttien luo (Tuloma ja Ylä-Tuloma) laulutekstien litterointien tarkistusta varten. Mukana Helena Semenoff ja Domna Fofanoff.
Tromsøn museo, Maailman Musiikin Keskus, Helsinki: Kola Sámi Musical Tradition -projektin nauhoitemäärä ajalta 1994-1997 on noin 600 äänitettä.
Tutkimuksen käytössä oleva vertailumateriaali:
1) T.I. Itkonen: Kolttaleu´ddit v:lta 1913 (vahalieriöt) (~ 1 h)
2) Armas Launis: Kolttaleu´ddit v:lta 1922 (vahalieriöt) + 172 nuotinnosta, joiden tekstien tarkistukset 1989 (Helena Semenoff, Vassi Semenoja)
3) A.O. Väisänen: Kolttaleu´ddit v:lta 1926 (vahalieriöt) (~ 2,5 h)
+ nuotinnokset (lieriöt 1-49)
4) Erkki Ala-Könnin yleisradiolle keräämä äänitemateriaali vlta 1961 (~ 4 h)
5) ULMA -kokoelma Uppsala (Israel Ruong): Kolttaleu´ddit v:lta 1964 (?30 min.)
6) Heikki Laitinen: Kolttaleu´ddit v:lta 1973 (~ 15 h)
7) Satu Mosnikoffin kolttaäänitykset 1970- (~ 15 h)
8) Irja Jefremoffin kolttaäänitykset 1974-78 (~ 4,5 h)
Muita käytössä olevia vertailuäänitteitä (Kuolansaamelaiset):
1) Jaan Sarv - Igor Bogdanov / Radio Tallinn 1977. (167 äänitettä)
2) Margo Kõlar - Kerstin Söödor (lpT) 1988 (~ 13 h)
3) Mikk ja Marju Sarv, Ene Viidang 1989-90 (lpT ja lpKld. luvv´teja (>150 äänitettä)
4) Pietarissa Venäjän tiedeakatemian kansatieteellisen instituutin Pietarin osas- ton äänitearkistossa (Hippius-Evald -kokoelmat 1928-37)
5) Herzen-instituutti: (Terjoshkin-kokoelma 1982-83)
6) Petroskoi: kielen ja kirjallisuuden instituutti: (Kert-Zaikov kokoelmat 1960-1975)
7) Lovozero: (Katrin Korkinan, Alexandra Antonovan ym:n yksityiskokoelmat) (~ 10h)
8) SKS, Helsinki: Tutkimusryhmä Minna-Riikka Järvinen - Sampsa Cairenius - Marju Sarv - Pentti Leppäaho - Kuolansaamel. kokoelma 18.8. - 22.8 1994 Revdassa ja Luujärvellä.