Taidemietteet XII 1985-86
31.10.85 - Pohjantahti sai kutsun ensi heinäkuussa Segoviaan Espanjaan EBU-festivaaleille.
1.11.85 Valmistaudun kirjainfoon lukemalla Ahmavaaraa ja nuotintamalla prof. Virtarannalle Karjalan itkuja.
2.11.85 - Aika- ja tilataidejaottelu ei enää vastaa todellisuuskäsitystäni. Päinvastoin - lienee musiikkia, joka koetaan tilailmiönä ja lienee tanhuja, jotka koetaan aikailmiönä (huono määritelmä).
- Harjoiteltu taideohjelma ei vielä ole luovuutta. Sen teho on vain siinä, että esim. ryhmän jäsenet (tanssijat, näyttelijät, soittajat jne.) ennakoivat tulevaisuuden oikein. Vasta improvisointi edustaa paikallista, senhetkistä luovuutta, koska esittäjä itsekään ei tiedä tulevaisuutta sen paremmin kuin yleisö. Tämä tuntuu jollain tavoin tärkeältä havainnolta.
- Jo viikko pelkkää löhöämistä. Mitä tuota on hoideltu rästihommia. Enimmäkseen telkkarin katsomista. Olen täysin tyhjä henkisesti ja valmistaudun kirjan infotilaisuuteen.
- Itkuvirsien nuotintaminen on tehtävä ennen sitä.
5.11.85 - Harvoin olen odottanut niin kiihkeästi jotain hetkeä kuin kirjan julkaisua.
10.11.85 - Keiteleellä takaisin. Kirja on nyt sitten julkistettu. Takki (ja lompsa) on tyhjä. Nyt vain odotellaan kommentteja... Saunion Ilpo tulee muistamaan kirjani, koska häneltä ryöstettiin lompakko ravintolasta palatessa. Tarjosin Ilpon luona punaista shampanjaa ja Monopolia. Nyt vain odotellaan.
- Lumipallo on laskettu pyörimään vuorenrinnettä. Eikä kukaan tiedä, kuinka pitkä matka on syvälle laaksoon, mihin se lopulta pysähtyy. Vai pysähtyykö se koskaan? Pyyhkäiseekö se reiän laakson pohjaan. Onko sen jälkeen avautuva matka loputon?
25.11.85 - Kävimme Pohjantahdilla Imatralla yötä - viikkoa ennen keikkapäivää. Ei voinut muuta kuin nauraa. [3.4.12: Sitten "oikealla" keikalla tapasimme mm. tuon tunnetun karjalaisen kokoomuksen naispoliitikon, joka myöhemmin oli jopa presidenttiehdokas.]
4.12.85 - Nuottikirjoituksessa aika muuttuu paikaksi. Tulevaisuus on siis eri paikassa, jos kieltä osataan lukea oikein. Muuttuessaan paikaksi muuttuu myös sävelkieli nuottikieleksi.
- On kaksi erilaista aikaa (tilaa?)
1) Silmä liikkuu paikasta toiseen ja tarkkailee, miten tila muuttuu paikan muutoksen myötä. Tarkoitan, että mikäli katse pysähtyy, näyttää tila myös pysähtyvän - se ei elä: nuottirivi.
2) Silmä kohdistuu samaan paikkaan, jonka sisällä liike tapahtuu: elokuva, TV-kuva, hahmon sisäinen liike. Sen voisi kuvitella tapahtuvan niin, että nuotti-paperi alkaakin "virrata" eteenpäin aiheuttaen pinnallaan olevien nuottien muuttumisen.
- Kuvittele kapellimestarin käsien kaaria; TV-kuvassa ne näyttävät luonnollisilta tapahtuessaan koko ajan samassa paikassa, koska "paperi" niiden taustalla muuttuu (filmi). Mutta et voi piirtää noita kuvioita sellaisinaan muutoin kuin että jälki pyyhkiytyy pois sitä mukaa kuin piirrät. Paperille piirtäessäsi sinun on edettävä, ja kuviosta kokonaan jotain muuta kuin todelliset kädenliikkeet; sinun on vääristeltävä kuviot, koska sinun on edettävä oikealle, vaikka kapellimestarin käsi kulkee vasemmalle. Muussa tapauksessa sinun olisi piirrettävä kuviot päällekkäin ja tuloksena olisi viivojen kaaos. Elokuva pyyhkii edellisen pois sitä mukaa kuin uutta tulee.
- Miten olisi mahdollista, että kuviot tallentuisivat syvyyssuunnassa, jolloin ne eivät sekoittuisi viimeksi piirrettyyn?
17.12. - Musiikki, josta virheet eivät enää erotu, on liika informaatiopitoista. Täynnä virheitä oleva suoritus samaistuu nykymusiikin kanssa. Perinteinen kuulija jää ymmälle.
- Instrumentti, työväline ilman käyttöä on purkamaton salakielisanoma; puu ja kirves työssään. Ovat keskustelun kuvaus.
25.12.85 > Sakari Pälsi: Maailmanmatkoilla. (Mistä saan lamuuttien kurkkulaulua?)
1986:
5.1.86 Pitäisi hoitaa ainakin turkkilaiskiertue kuntoon Okayn (Temiz) kanssa.
8.1.1986 Keitele, Finland
Prof. Ernst Emsheimer
Musikmuseet, Stockholm (kirje)
Last fall we have met in Helsinki during the ethnomusicology congress. There You told that You are going to Mongolia. We spoke something about music of artic Siberian peoples. I have now maybe the record You mentioned (Iz jakutskogo musikalnogo folklora, Melodija 030639-40). Fantastic shaman singing!
Anyway - I have sent to You my new book about folk music "Kansat soittavat" and hope that it will arrive in a few days by post. I sent it in secret order to get some information from You about shamanistic music in generally, especially Mongolian music - any kind of oldest forms of "primitive" music; tape copies, recordings, articles, whatever.
I have to change some own material, for example saame joik tape-recordings, Fenno-ugric music tapes, Karelian Weepings etc. Not to forget collection of minority nationalities in USSR. (By the way - do You have an idea where to find eskimo-type throat singing by Lamuts (!) in South East Asia.
And one question more: where to find Sven Hedin expedition collections of Mongolian music? I have found some notes from a book by Henning Haslund-Christensen. Another question: A Finnish explorer Yrjö Aukusti Wallin lived in Arabia many years till 1849 and wrote later an article for a periodical: Die Zeitschrift von der deutsche orientalische Gesellschaft (?) 1851-52; Probe (?) aus einer Anthologie neuarabischer Gesänge, in der Wüste gesammelt.
Do You have any idea where to find this article? I suppose that it includes notations, because he was an amateur musician too. And the third - most difficult - question: Yrjö Grönhagen from Finland collected 1936 (or later) with a german musicologist more than a hundred magnetophon tapes from Finnish rune singers from Karelia - for the AHNENERBE-Institut (Finnish-Ugrische Abteilung). I'll get later the name of this german professor.* From where to begin to trace this material???
Don't make too much troubles with these Questions, but You understand my eagerness as a musician who tries to get to the sources of "pre"- or root music Anyway I'm ready to help from my side if You need some folk music material: recordings or notations. I have transcribed music from tapes about 25 years from Indian music improvisations to Georgian male choir singing and work now for example with the material recorded by prof. Pertti Virtaranta. (Weepings from Karelia and by Tvern Karelians).
(* Fritz Bose)
I hope some day to make a visit in Musikmuseet especially to see taperecorded material You have there. I'm sure that my book "Kansat soittavat" will be translated into Swedish in the near future (Norstedts has already published my "Spela gitarr!"). Then You can read the introduction which is my most important article about folk music value theory. Once again - Thank You!
Yours sincerely: Ilpo Saastamoinen, Keitele, Finland
9.1.86 - Kirjoittanut kirjeitä sekä lähettänyt kirjoja ympäri maailmaa. Australia, Indonesia, Korea, NL, Berliini, Lontoo Bulgaria, Kanada, Ruotsi... Alkaa olla aika solmia vähän kontakteja. Hitaasti tämä päiväkirja taas täyttyy, mutta vuosi on ollut työteliäs ja antoisa. Alan odotella lehtiarvosteluja kirjasta. Onko todella niin, että kaikki vain pohtivat omia juttujaan ymmärtämättä mitään siitä, mitä joku toinen ajattelee, vai puuttuuko halu?
- Etsin Yrjö Wallinin arabialaisen kansanmusiikin kokoelmaa, Yrjö Grönhagenin nauhoitteita karjalaisesta runolaulusta Ahnenerbe-instituutille, Sven Hedinin tutkimusmatkojen mongolialaisia nuotinnuksia (*), lamuuttien kurkkulauluäänitteitä... alkumusiikin juuria...
[* 4.4.2012: Enkö tiennyt, että Emsheimer juuri on se henkilö, joka nuotinsi materiaalin. Ostin kirjan myöhemmin Harrassowitzin kirjatalosta Saksasta.]
- Saisinpa valtion apurahan, ettei tarvitsisi tapella taloudellisten huolien kanssa.
- Pitäisi tavata Erik Bergman. [4.4.2012: Tapaaminen ei koskaan toteutunut.]
- Onkohan Yrjö Grönhagen vielä Lapissa elossa? [> Ks. 23.1.86 & 26.1.86]
- Kohta kuunnellut läpi turkkilaiset kasettini.
18.1.86 Kuopiossa ja Viitasaarella teatterissa. Henri Holm antoi puhelimessa mielenkiintoista kritiikkiä kirjan johdannosta: En ole riittävästi huomioinut tilapäisiä syitä, systeemin kokonaistilaa musiikin kuunteluhetkellä.
- Kuinka tärkeää on ihmisille saada lausua yhteneväiset mielipiteensä teatteriesityksestä tai konsertista... Se tuo heidät yhteen...
- Suhteellisuusteoria ei itse asiassa tunne samanaikaisuus-käsitettä. Henri ei huomaa, että keskityn analogiseen samanaikaisuuteen!
- Olen liikaa hiukkaskäsitteen (bohrilaisessa mielessä) kahleissa.
- Teoriani tunteiden synnystä ei ole sopusoinnussa vallitsevan psykologian kanssa.
- Muu olikin sitten etupäässä kehumista. Oli kiva kuulla - varsinkin kun huomasin, ettei kritiikki ollut murskaavaa ja että entropia-filosofiani oli hänelle - tietokoneihmisenäkin - aivan uutta. Jos kuka, niin hän olisi ruoskinut minut pienestäkin lipsahduksesta. Logiikkani on siis nähtävästi pitänyt ensi-iskua vastaan.
- Jotakin tärkeää pyörii mielessä, mutta en vielä tiedä mitä. Liittyykö se aika-käsitteeseen? Vaiko hahmoihin? Niin - absoluuttisia peruskysymyksiä ei ole, vaan on vain jonkin maailmankuvan peruskysymyksiä. Maailmankuvan ulkopuolisia kysymyksiä ei ole olemassa. Ja kysymykset - niin kuin kokemuksetkin - tulevat juuri ja vain siinä järjestyksessä, missä ne osuvat kohdalle (tai niitä haetaan).
Peruskysymys oivalletaan vasta jälkeenpäin peruskysymykseksi. Sitä ei osata hakea ensimmäisenä. Ehkä osataan, mutta ei vielä tiedetä sen sisältöä. Toisaalta maailmankuvan opetuksessa voidaan peruskysymys antaa valmiiksi ulkoapäin, mutta se ei vielä silloin ole oivallettu peruskysymys.
- Kysymys aineen/hengen ensisijaisuudesta ei mielestäni ole peruskysymys muille kuin materialistiselle filosofialle. Ja sielläkin sen määrittely pohjautuu jotenkin tautologiaan, sopimukseen, joka selittää vain tuollaisen maailmankuvan.
Tuollainen kysymys voi silti koskea kaikkia filosofisia suuntauksia. Minusta siinä on jotain mätää...
- Mitkä ovat peruskokemuksia? Onko sellaisia olemassa? Peruskysymys: kuin neula jolla pallo puhkaistaan... kuin siemen, josta kasvi itää... Millainen peruskysymys, sellainen kasvi, eläin, systeemi. Ja erilaiset peruskysymykset vain tuottavat erilaisia maailmankuvia, jotka elävät toisissa olosuhteissa ja kuolevat tietyissä muissa olosuhteissa. Olisiko mielekästä sanoa, että voikukka tai päivänkakkara ovat ainoita oikeita kasveja maailmassa..?
- Onko virhe sinä, että sijoitamme abstraktiot elävään todellisuuteen, johon ne eivät itse asiassa kuulu? "Peruskysymys"-termi kuuluu metafysiikkaan. Se on henki, jonka avulla yritämme selvittää näkyvän todellisuuden. Se on eräs tiede-uskonnon hengistä. Se on itse asiassa lopulta uskontoa. Peruskysymys ei kuulu tähän todellisuuteen.
- Onko 1-0 -teoriani peruskysymys? Se on subjektiivisen maailmankuvani perusta - ei muuta.
20.1.86 - Pitkä matka... Pitkä puhelinkeskustelu Pertti Malisen kanssa (Iisalmen Sanomat -lehden kansanmusiikkitoimittaja - opettaja, pelimanni jne.), joka oli kirjoittanut mahtavan arvostelun Kansat soittavat -kirjasta. Pitkä on ollut matka tähän päivään. Alan tuntea itseni silloin tällöin fyysisesti vanhaksi. Henkisesti en ole vielä edes syntynytkään - paitsi itselleni. Tämä odotus - milloin se päättyy?
Mitä itse asiassa odotan? Odotan omaa output-vaihettani, sitä, että olisi tilaisuus puhua suunsa puhtaaksi. Olen jo riittävän kaukana ihmisistä tullakseni heidän pariinsa takaisin. Milloin vuori siirtyy? Pitäisi saada apuraha, että taloudellisesti voisin jatkaa entistä rataa. Viime vuosi ei tule toistumaan. Radio on luvannut Pohjantahti-nauhan levytyskäyttöön. Ehkä se on jotain merkittävää ainakin ulkomaille päin. Vuoden takainen ennustajalla käynti on antanut lisää uskoa työhöni.
- Mitä ovat tilapäiset syyt? Niitähän Henri painotti. Olen kirjassa eliminoinut ne pois, koska halusin yksinkertaistaa. Ei niitä ole unohdettu. Olen vain kuitannut ne "senhetkisen äänitearkiston tilalla"... Tietenkään asia ei koske yksistään systeemin äänitearkistoa vaan koko arkistoa musiikin kokemistilanteessa. Musiikillisen 1-0 -tilanteen ohelle ilmestyvät assosiaatiot. Se, miksi musiikki vie ajatukset ulkomusiikillisiin seikkoihin. Musiikki kertomassa jostain... Niin kuin taulun nimi. Ehkä tämä on - tunteiden lisäksi - toinen puoli musiikkia. Onhan selvää, ettei kuulija ajattele aina analyyttisesti. On totta, että en ole huomioinut riittävästi tätä puolta asiassa. Musiikin sisältä 1-0 -tilanne laajenee koko elämänpiirin käsittäväksi. Kysymys kuuluu tällöin: mitä poikkeavia elämäntilanteita musiikki tuo mieleen, millaisia tuttuja tai outoja assosiaatioita syntyy?
- Musiikin taakseen jättäminen ja uuden kohtaaminen on verrattavissa liikkeeseen; ei voi enää olla siinä nykyhetkessä (= informaation "vastaanottoasemalla"), missä äsken oli. Liike on paikallaan pysymistä, jos maisema liikkuu, tai liikettä, jos maisema pysyy paikallaan. Samoin on informaation laita. Ihminen on aina pakotettu jättämään jotain taakseen. On mieletöntä sanoa, että taaksejäänyt olisi jotain huonompaa.
- Sain Emsheimerilta paketin kokoisen kirjeen.
23.1.86 - Kaikki alkoi tuosta "Himmlerin salaseura" -kirjasta, jonka löysin Tampereen antikvariaatista. Aloitin Grönhagenin-Bosen Karjala-äänitteiden etsinnän mm. kirjoittamalla prof. Ernst Emsheimerille Tukholmaan. Sain häneltä ensimainitun vastauksen mukaan tri Bosen matkakertomus (1938). Sitten puhelut Anneli Asplundille SKS:ään, Samuli Nuotiolle, Kari Hakalalle, Ilkka Kolehmaiselle Kaustiselle, Suomen kielen äänitearkistoon, Antti Sovijärvelle, Tampereen yliopistoon Antti Koiraselle, Pertti Virtarannalle, Lauri Hongolle, Ilpo Sauniolle, Heikki Laitiselle, äidille (Keiteleellä) ja ties mihin...
- Tähän mennessä on selvinnyt, että Grönhagen oli mahdollisesti vankilassa ja muutti sitten erakoksi Lappiin, mutta hänen poikansa piti olla Helsingissä. Tri Bose puolestaan oli vielä -67 yrittänyt saada materiaalista tietoja Itä-Berliinistä, mutta kuoli sittemmin. Saan tiedon pian Heikki Laitiselta, joka tapasi Bosen, minkä laitoksen toimesta hän työskenteli.
Grönhagenilta (jäämistöstä?) saattaisi löytyä tekstimateriaalia kielitieteilijöille. Kolme neljä merkittävää yhteyttä on olemassa, kunhan kaikki tieto on ensin Suomesta kerätty. Tämä on todellista jäljittämistä. Luultavasti nauhoja/lakkalevyjä ei löydy, joten itse tämä jäljitysprosessi tulee ehkä merkitsemään elämälleni paljon. Olen nimittäin saanut nuotintamisvinkkejä vepsäläisistä itkuista Sovijärveltä ja Lauri Honko vain vihjaisi Turun aarteista. Emsheimerin kanssa olen jo päässyt materiaalinvaihtoon ja odotan postia päivittäin...
Äiti jäljittää Grönhagenin sotakavereita, Saunion Ilpo lähtee kahden viikon kuluttua Berliiniin, Harri Halen ja Örnberg toimittavat minulle Yrjö Aukusti Wallinin arabialaisnuotinnosten lisäksi turkkilaisen nuottikirjan (600 laulua), SKS Lauri Hongon itkuvirsiartikkelin, Harrassowitzin kirjamyymälästä Halsund-Christensenin nuottikokoelman Mongoliasta (Emsheimerin tekemä) jne...
Tämä tyhjä tammikuu onkin muodostunut toiminnan kuukaudeksi. Suomen kielen äänitearkistosta tulee Itkosen 1911-13 joikunauhat. Kirjani saattaa tulla kurssiapuvälineeksi sekä Tampereelle että Sibelius-Akatemiaan. Olen luvannut nauhoittaa heille kopiot. Risto Pennasen kanssa vaihdamme materiaalia harva se päivä ja LP-levyjä on lainassa sekä Kuopion että Pielaveden kirjastoista. Pielavedellä on valmistumassa minusta omakuva kuorotaulun (*) lisäksi!
[* Taulu esittää Pielaveden mieskuoroa suolla ja minä olen takana shamaaniasussa - ehkä Antero Vipusena!]
25.1.86 - Aina on olemassa paras soittaja, koska muita ei vielä ole kuultu (yhden kulttuurinmurteen tai -lahkon puitteissa ajateltuna). Ja sitten joku kyläläisistä matkustaa markkinoille ja kuulee "paremman" esityksen kuin oman kylän paras pelimanni. Sitten tulee musiikintutkija tai kykyjenmetsästäjä, joka ammatikseen kiertää kylästä kylään ja löytää vihdoin kaikista parhaan pelimannin tai rockbändin. Hänelle tuo soittaja on "Suomen paras", mutta kyläläisille hän on edelleen vain "kylän paras", koska heidän elämäänsä ei kuulu kylien kiertäminen. Heille riittää se musiikki, mitä heille omassa kylässä soitetaan.
Ja sitten tulee radio... ja kaikki saavat tietää... Ja saavat samalla tietää, että on paljon muutakin kuin kyläyhteisön kulttuuri, musiikki. Informaatiotulva, jossa musiikki unohtuu. tulee niin monta musiikkia ettei niitä enää voi verrata. Tulee vain yksi identiteetin hakutapa, se mitä ystävä- a tuttavapiri kuuntelee. Ja pian se ei enää ole kansanmusiikkia, koska entiset mestarit on jo naurettu pois. Siellä - suuressa maailmassa - ei enää arvosteta koko musiikkia. Joka aikoo menestyä siinä kulttuurissa on unohdettava entinen kulttuuri. Niin sekin kulttuuri on tehnyt. Kyse ei ole musiikista vaan vallasta ja menestymisestä elämässä.
- Yöllä... Ei ole olemassa yhtä tiettyä oikeaa ilmansuuntaa. Tärkein on se ilmansuunta, johon systeemin sisäinen tila, elämänsuunta määrää huomion kiinnittyvän. Systeemin tila määrää pitkälle sen, millaista musiikkia hän kullakin hetkellä haluaa kuulla. Yksi-nolla -vaihtoehtona saattaa olla musiikillinen ja ulkomusiikillinen seikka. Monimutkainen elämäntilanne ei laukea monimutkaista musiikkia kuuntelemalla.
"Musiikkimaku" on tottumus. Tottuminen tekemään kotona samat rutiinit samoissa tilanteissa ja tarve poiketa noista rutiineista joskus. Musiikista voi tulla yksi rutiini. Pitää yllä tuttuutta eilisen ja tämän päivän välillä. Musiikki ei ole erillinen elämänilmiö. Kuuntelun motiivit tulevat aina musiikin ulkopuolelta, systeemin tilasta.
- Itkun 3-2 -vuorottelu rytmisesti. Vaikeus, ennakoimattomuus, epäsäännöllisyys, joka samaistuu epäsäännölliseen luontoon; puiden latvojen ääriviivojen epäsäännölliseen mutkitteluun, laineiden loputtomaan variointiin, eläinten arvaamattomaan käyskentelyyn. Informaatiosarja joka yli ymmärryksen mennessään pakottaa antautumaan tunteen valtaan. Tunne ilmenee aina kun ympäristön hallintakeinot ovat äärirajoilla. Itku on pyyteetöntä. Se on edellytys, jotta niin monimutkainen sarja menee putkeen, tulee jostain sisältä - itkijä on meedio!!! Hän ei tee mitään näytön vuoksi, miellyttääkseen. Hänellä ei ole "oma lehmä ojassa" suorituksensa takana. Hän on joku muu, jonka mahdolliset ansiot eivät kuulu hänelle itselleen. Hänelle ei vielä tai enää paremmuus merkitse mitään. Itkeminen on hänen elämäntapansa. "Löyhä" runomitta on äärimmäisen kehityksen tulos. Sen mikromaailma on tähän sakka pysynyt länsimaiselle ihmiselle mysteerinä, koska hänen on informaatiotulvan keskellä niputettava asioita suurempiin klimppeihin.
- Minä olen putkessa! Tämä kirjoitus on minun itkuani. En voi sivuuttaa sitä, kun se hetki tulee. Alanko minä nähdä?
26.1.86 - Tunteen toissijaisuusteoria (automatisoituneena älyratkaisuna, oireena) selittää nuorten voimakkaan tunne-elämän: ylisuuri informaatio vaatii ikään kuin kakkosvaihteen, ettei kone "ylikuumene". Tämä kakkosvaihde on tunne-asennoituminen silloin kun tiedollinen kapasiteetti ei enää pysty vastaamaan ympäristön lähettämään informaation haasteeseen.
Tunne ei oikeastaan enää ole oire älyllisesti käsitellyn reagoinnin automatisoitumisesta vaan pikemminkin osoitus älyn kykenemättömyydestä käsitellä informaatio so. regressio. Yksitoikkoisuudesta johtuva kyllästyminen ja liiallisen monimutkaisuuden edessä taipuminen, antautuminen.
Tunne sijaitsee älyreagointi-janan molemmissa ääripäissä. Nuori ihminen on kokematon. Siksi tunteet saavat helposti vallan. Vanha ihminen näkee jo kaiken yhden ja saman ilmentymänä. Siinä on syy hänen tunnereagointiinsa. Hän on oppinut riittävästi...
- Musiikin yksityisetsivän toimita jatkuu. Puhuin tänään puhelun Kreikkaan Yrjö Grönhagenille. Savikiekot (n. 10 kpl.) on lahjoitettu mm. A.O. Väisäselle sekä Toivo Haapaselle [radioon]. Ja nyt etsin heidän jäämistöään Ala-Könniltä, Helsingin yliopiston kirjastosta ja Kalevala-seurasta. Tawaststjerna on tavannut Grönhagenin jatkosodan aikana ja Ala-Könni tuntee hänet myös [+ Oula Näkkäläjärven tarinat Grönhagenin karhunkierroista Lapissa, jossa karhu kerran oli ajanut hänet puuhun.].
Muuten - Tawaststjerna aikoo mainita nimeni Sibelius-kirjansa seuraavan osan englantilais-painoksessa "kiitokseksi korvaamattomasta avustani, itkumateriaalin nuotinnoksista". Etsintä jatkuu. Olen kuin tulisilla hiilillä. Suunnittelen lähtöä Berliiniin (DDR) Ilpo Saunion kanssa jäljittämään alkuperäismateriaalia. Nauhat lienevät tuhoutuneet, koska silloin ei vielä (ennen sotaa) tunnettu esimagnetointia, mutta levyt... Pekka Gronow ehdotti, että alamme tiedustella niitä ympäri Eurooppaa, ellei niitä löydy Suomesta.
29.1.86 - Kun kulttuuri kuolee, sen henki siirtyy pois. Ruumis jää paikalleen. Henki jatkaa kulttuuria muualla - niiden ihmisten toimissa, joille tuo kulttuuri on vielä elävää. Tässä prosessissa kulttuuri voi myös hajota sirpaleiksi ympäröiviin kulttuureihin. "Ympäröivä" ei tarkoita maantieteellistä sijaintia vaan henkistä sijaintia. Minne siirtyy kuolleen ihmisen henki? Jälkeläistenkö mieliin? Onko se tarve täyttää jäljelle jäänyt tyhjiö, rooli, joka edesmenneellä oli elämässään?
- Puhuin Ala-Könnin kanssa puhelimessa melko pitkään. Hän kertoi arkistossa olevan kolmisensataa joikua [= Yleisradiolle kerätty kokoelma] sekä ainutlaatuisia Albanian ja Kreetan itkuja. Viimeksi mainitusta kokonainen hääseremonia! Ala-Könni sanoi, että pitää etsiä Ahnenerbe-instituutin jäämistöä [Grönhagen-materiaali]. Philip Donner kertoi, että saksalaiset ovat vihjanneet lukkojen takana oleviin arkistoihin. Jukka Lehesvirta aloitti puolestaan (tutkimaan?) vanhan radiotalon "kanakopin" jäämistöä, Anneli Asplund SKS:n vielä arkistoimatonta levymateriaalia.
- Tämä on elämäni voimakkainta ulospäin suuntautumisen aikaa. Kirjeenvaihtoa, matkasuunnitelmia Frankfurtiin ja Unkariin. Berliini jää toistaiseksi.
- Olen lukenut Lauri Hongon itkuvirsiartikkelin sekä tietenkin Bosen matkakertomuksen.
- Timo Kinnusen (hanuristi, Viitasaaren Musiikin Aika -festivaalin johtaja pitkään) kanssa alamme suunnittelemaan kansankulttuureihin pohjautuvaa hanurikoulua. Hän oli viime yön meillä. Juttelimme neljään aamulla.
30.1.86 - Mitkään musiikin aineosaset - fraasit, motiivit, rytmikuviot eivät ole yksittäisiä, erillisiä, vaan ne ovat "vasta-aiheita" suhteessa johonkin toiseen juttuun. Musiikki-analyysi ei ole riittävästi korostanut tätä 1-0 -seurustelusuhdetta, vaan on kuvannut piirteitä, asioita sinänsä.
- Olen sopinut Frankfurtin musiikkimessuille lähtemisestä 15.2. ja Unkarin-matkasta 8.4. (Wien, Praha, Budapest) Inkeroisten kansalaisopiston kanssa [Ei toteutunut].
- Laszlo Vikarilta tuli viileähkö vastaus. Hän ei ole saanut kirjaani eikä (myöskään) lähettänyt uutta osoitettaan.
- Vielä kerran - veroilmoituksen tekemisen jälkeen - ei ole mitään sinänsä. On vain se suhteessa johonkin muuhun; jonkun musiikillinen ajatus, output joka odottaa löytäjäänsä. Löytäjää, joka huomaisi sanoman inhimillisyyden. Vaikea - helppo?? Vastakohtien ilotulitus ja taustalla jokin joka ei muutu...
31.1.86 - Ailulta tuli kiittävä kirje musiikkifilosofiastani. Mitä se sitten on? Mihin pitäisi pyrkiä? Todistamaanko ettei se lopu Jukka Haurun kysymykseen "What then?"
1) Musiikki on yksinpuhelua, joka (kuitenkin) on tarkoitettu kuultavaksi. Yksinpuhelua siksi, ettei puhuja odota vastausta ennen kuin on saanut oman puheensa loppuun.
2) Yllätyksellinen epäsymmetria kahden motiivin vuorokeskustelussa. Yksinpuhelu onkin siis seurustelun kuvausta... yksin esitetty malli siitä, mitä pian voitaisiin kaksistaan tehdä! [4.4.2012: Onko tämä ennakkoaavistus soidinmenoajattelun primäärisyydestä musiikin synnyssä?]
...Se suhteellisuus, joka pätee laajenevassa musiikkiarkistossa, on jotenkin kytkeytynyt fysiikan perusilmiöihin: Menneisyys katoaa kulkemisen, uuden kokemisen myötä. Menneisyyteen ei palata, koska se jää taakse. Jos siihen palataan, ei se enää ole menneisyyttä. Tuo kummallinen käänteispeilisymmetria - kaksipuolisuus...
5.2.86 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURITOIMITUKSELLE / KESKUSTELUA
(Helsingin Sanomat ei julkaissut seuraavaa vastinettani Haurun kirjoitukseen.)
> Ks. "1983-90 Kansat soittavat"]
- Kummallista... Miksei improvisoitu soolo jää mieleen, kun se on soitettu? Vai jääkö se sittenkin - siten ettei sitä voi soittaa uudelleen? Se ikään kuin täyttää jonkin tyhjiön mielessä. Ja sitä tyhjiötä ei voi täyttää kuin yhden kerran.
- Unohtamisesta johtuva variointi voi kohdistua yhtä hyvin yhteen motiiviin (improvisointi) kuin kokonaiseen lauluunkin.
- Se mitä nimitämme tyyliksi on suhteellisen yksinkertaisuuden ilmentymä - tyylin tuntijoille. Kantoaalto jonka tunnistettua odotukset alkavat syntyä.
- Olen löytänyt Itkosen 1911-13 nauhoista saamelaisen shamaanilaulun [lopussa].
- Elän jännittäviä aikoja. Olisi erikoistuttava vihdoinkin alkumusiikin muotoihin. Kansanmusiikki on liian suuri alue.
- Mistä Sibelius löysi pitkät teemansa? Kalevalan painetusta runosävelliitteestä, jota hän toimitti? (Vrt. 17/4 -teema) Kuuliko hän Itkosen lieriöitä?
- Löysin shamaanilaulun ceylonilaisesta tanssilaulusta eräästä vanhasta filmistä!
- Saamelaisten shamaanilaulu on suora linkki ainuihin ja Pohjois-Amerikan intiaaneihin! Onko tuo kulttuuri vanhaa vai hyvin säilynyttä - kylmässä ilmanalassa (hitaampi entropia)?
11.2.86. [Päiväkirja s.326: 1.3.-2.3.86 välissä! - Sijoita oikein!]
- Näin kerran unta, jossa joku sanoi minulle: "Osaan nämä III genren kappaleet ulkoa. Tietysti saundi on toinen. Mutta kun suljen silmäni, niin ei siinä paljon eroa ole. Siirryn vain orkesterin makrosaundeista mikrosaundeihin. Siis oma luvaton sovitus, mutta vain yksityisesti esitetty. Ja jos unohdan teeman, niin voin aina katsoa nuoteista. Tiedän silloin nekin paikat etukäteen, jotka eivät vielä kuulu."
- Entä variaatiot Maamme-laulusta? Johtaisin yleisöä huulillani laulun sanat, johon yleisö yhtyisi, mutta kuiskaustakaan ei kuuluisi. Olisiko laulu silloin oma sävellykseni? "Hiljaisuus" Maamme-laulun takana?
14.2.86 - 1-0 -systeemin metatasot:
1) Kuuntelija kaipaa vaihtelua musiikin kuuntelemiseen 1-0 -välineistöllä halutessaan antautua vaihteen vuoksi musiikin vietäväksi.
2) Minä kaipaan vaihtelua kuvatessani kuuntelijan kokemuksia. So. minun kuvaukseni siirtyy pois 1-0 -ajattelusta. Tämä poissiirtymisen ja takaisinpalaamisen vaihtelu noudattaa 1-0 -periaatetta! (Lisäys 28.2.?)
- Tässä saattaa olla ajattelevan tietokoneen avainperiaate. Jos lehdestä lukemani Bergströmin periaate sisältää sattumanvaraisuusgeneraattorin (tai mikä se sitten olikaan), täytyisi sen vaihtelun sisältää jotain kultaisen leikkauksen suhteessa ilmenevää siirtymistä aina korkeammalle metatasolle ja palata sitten takaisin mikrotason 1-0 -vaihteluun. Saman vaa'an kaksi tasa-arvoista kuppia "suuren" ja "pienen" sijasta.
- Anneli (Asplund) SKS:stä kertoi erään Koivun sairastumisesta ja siitä, että tämän tyhjäksi jääneestä työhuoneesta ehkä on löytynyt yksi kappale Grönhagenin levysarjaa.
- Yliopiston musiikkitieteen laitoksella on sittenkin A.O. Väisäsen järjestelemätöntä arkistoa. Onko levyjä siellä? Entä Kalevala-seuran viimeinen lahjoitus SKS:lle?
- Tapaaminen Markku Lehmuskallion kanssa ja sopimus avustamisesta arktisten kansojen taidetta kuvaavassa filmissä. Hänen eskimo-LP -sarjansa kopioitiin radiolle.
- Harry Halenilta arvokkaita vinkkejä Aasia-yhteyksistä.
- Ja sitten lento Frankfurtin musiikkimessuille. Kenet tapasinkaan heti kentällä? Veljekset Kuoppamäki matkalla Stuttgartiin. Innokas keskustelu mystiikasta koneessa. Menen Leena (Ristolainen Viitasaarelta) & J. Strottille asumaan.
19.2.86 [Frankfurt]
Täällä heidän parissaan istun itsekseni
juoden tarjottua rakilasillista
sen jälkeen, kun olen soittanut kasetilta heille
kolme Los Ustadsin turkkilaisesitystä,
vaihtanut osoitteita,
kuunnellut valituksia olemattomista asiakkaista
syönyt shish kebabin, juonut kolme rakilasia
ja lepuuttanut jalkojani
kirjatessani ylös
turkkilaisten huippusoittajien nimiä.
Keitele 24.2.1986 (> Ks. "Päivämäärättömät")
KIRJE ELVIKSELLE (Paroni luki kokouksessa) < Ks. "Muistiot Teostolle 85-86"
25.2.86
Prof. Ernst Emsheimer Musikmuseet. Stockholm
25.2.86 Keitele, Finnland
Vielen, vielen Dank für Ihren Brief, der sehr mir geholfen hat. Beim Frankfurter Musikmesse habe ich einen deutschen Musikverläger Horst Schubert / Eres Edition getroffen und er wird die deutsche Übersetzung l987 verlagen.
Ich werde das Buch The Music of the Mongols von Otto Harrassowitz Verlagerhaus in Wiesbaden bekommen. Alles in Ordnung damit. Wenn sie "Preliminary remarks..." brauchen, kann ich das Buch zurücksenden. ...Über Grönhagen-Bose Problem... Niemand wusste in Finnland, wo das Material liegt. Ich habe Yrjö Grönhagen nach Griechenland angerufen, und er erzählte, das zwei Schallplatten-serien in Finnland sein sollte... in der Besitzung von A.O.Väisänen und Toivo Haapanen. Wir haben alle Institute durchgeforscht aber umsonst. Nur eine Platte KANN im Gesellschaft der Finnischen Literatur sich befinden. Wir wissen das noch nicht sicher. Und dann, Ilpo Saunio hat Prof. Erich Stockmann in Berlin getroffen, und Stockmann hat erzählt, dass die Schallplatten und noch sogar das ganze Tonband-material in Ost-Berlin sind!!! Wir werden jetzt das Kopiematerial für die musikwssenschaftliche Anstalt am Universitet Helsinki bestellen. Es war eine wirkliche Entdeckung für die finnische Wissenschaftler. Zum Beispiel Prof. Lauri Honko (ich kenne seinen Artikel) ist ganz froh geworden, nachdem er gehört hat, dass wir die Schallplatten gefunden heben. Er sammelt nämlich Klagelieder von der Ostseevölker - aber hat auch Tauschmaterial aus Hungarn, New Zealand usw. Im Übrigens Erkki Ala-Könni in Tampere hat Klagelieder aus Albanien und Kreeta eingespielt. Ich hoffe später etwas von diesem Material notatieren.
Jetzt arbeite ich mit dem ausgezeichneten Material von T. I. Itkonen (1913?) - in Inari-Lappland eingespielt worden. Im Ende der Kasette hören Sie einige Beispiele, die ich als saamische schamanistische Reste finde! Dieses Material befindet sich ~ wie alle andere Klagelieder in der Kasette auch - im Adress: Helsingin yliopisto, Suomenkielen nauhoitearkisto, Vironkatu 1, 00170 Helsinki. (z.B. Jaakko Yli-Paavola 90-1924347 anrufen). Natürlich kann ich auch alles Itkonen-Material in der Kasette senden. Haben Sie etwas gleiches Material (Schamanenlieder) aus Mongolei???
Man kennt nicht vieles Notenmateriel von Y.A.Wallin. Die Zeitschrift habe ich gefunden, und da war nur ein schlechtes Beispiel, Kai Örnberg in der Anstalt von asiatischen und arabischen Sprachen wird nochmal seine Briefwechsel durchschauen. Von Virtaranta's Klagenliedmaterial habe ich nur die Klagelieder aus Paatene (Karelien) notatiert. Ich hoffe, dass Sie zufrieden werden! Finno-ugrisches Material werde ich im Ende März schicken.
Im Ende möchte ich nochmal danken, weil Ihre Hilfe entscheidend für Meine Arbeit gewesen ist. Und danach Entschuldigung wegen meine Sprache - doch bin ich mehr ein Artist als Wissenschaftler...
Grüsse von Ihr: Ilpo Saastamoinen
(> Ks. "Kolttaleudd -86")
- Kirje Teostolle (Timo Teerisuolle) 26.2.1986 (+ Coda: Keitele 24.1.1986)
(> Musiikin suunta 3/1990, ss.41-53)
01.03.1986 - Palannut Frankfurtista matkalta, josta ennustaja puhui vuosi sitten kuvatessaan suurta salia täynnä flyygeleitä... Käynti ennustajan luona. (1987: Vasta nyt tajusin hänen vuosi sitten puhuneen minusta, kun hän näki suuren salin täynnä flyygeleitä. Alue oli Frankfurtin musiikkimessuilla todella hehtaarin kokoinen. Miksi en kirjannut tuota mainintaa päiväkirjaani vuosi sitten?) Grönhagenin levyt ovat löytyneet Itä-Berliinistä Erich Stockmanin avulla. Kirjani käännetään saksaksi [Ei!]. Kirjoja ja kasetteja tuliaisiksi.
- Oliko nars juh Väinämöisen soitin? Sen 1-0 -periaate lyhyellä nauhakatkelmalla (Unto Monosen Moskovasta saama radion nauhakopio).
- T.I. Itkosen nauhoita (1913) löytynyt saamelaisten shamaanilaulua!
- Minut valittanee Kalevala-seuran jäseneksi.
2.3.86 Keitele (kirje) TEOSTO / Timo Teerisuo
- MUISTIO TEOSTOLLE KALEVALASTA (Päiväys -86?)
(Ei päiväystä! sijoitettu 2.3.86 jälkeen päiväkirjojeni digiversiossa!)
MUISTIO AIKAISEMMISTA TEOSTOTAPAHTUMISTA / KALEVALA-SÄVELLYKSENI
> Ks. "Muistiot TEOSTOLLE 85-86"
26.3.86 - Okay Temiz -kiertue ja turkkilaisen musiikin seminaari takana! Pitkän ajan keskittyminen jälleen ohi, ja tunnen itseni lypsetyksi lehmäksi.
8.4.86 - Saksalan Harri oli yötä meillä matkallaan Rovaniemelle.
15.4.86 - Yhdistäminen, yleistäminen on voimakkaampi, ensisijaisempi kuin sisäisen rakenteen erojen huomaaminen. Kuunnellessani uutta musiikkikulttuuria on minun aina aluksi vaikea erottaa sävelmiä toisistaan. Sen sijaan ymmärrän helposti niiden kuuluvan samaan kulttuuriin.
17.04.1986, Keitele (Kuopion läänin taidetoimikunnan lehteen)
> Ilpo Saastamoinen: Luovan musiikin koulutusongelmia
18.4.86 - Musiikintutkimuksemme on syntynyt sävelletyn musiikin, toistettavan musiikin ympärille Siksi se on ollut kykenemätön ymmärtämään improvisointiin kuuluvia mikrorakenteita.
- Se ei ole kyennyt ymmärtämään improvisoinnin taipumusta suosia äärettömän monimutkaisia rakennesarjoja, koska niitä ei ole suunniteltu älyllä, vaan ne kuljettavat esittäjäänsä, vievät häntä mukanaan. Säveltäjähän kuljettaa niitä! Kulkematta itse muutoin kuin innoituksen vallassa, jolloin mystiset poikkeamat kaavasta, teoriasta syntyvät.
- Perinteinen musiikintutkimus rajoittuu siis kuvaamaan jotain, joka on - sen sijaan, että se voisi kysyä: Miksi jokin on niin kuin se on? Tähän kysymykseen voidaan vastata ymmärtämällä musiikki informaationa, informaatiopelinä. Pelinä, jos musiikki on suunnattu toiselle, ajankuluna, jos se on suunnattu itselle. Kummassakin tapauksessa näyttelee kyllästyminen johonkin käytetyn kielen mikro-osaseen tärkeää sijaa. Jokin ei siis vain ole, vaan se on - sarjan osana - suhteessa omiin aikaisempiin toistumiskertoihinsa tai johonkin toiseen mikro-osaseen, jonka kanssa tämä ko. osa "pelaa" 1-0 -peliä!
- Me sanomme, että jokin on "vastateema". Miksi vastateemoja käytetään? "Vaihteluntarve" ei ole naiivi vastaus, jos se ymmärretään 1-0 -pelin tekijäksi.
- Reaalitodellisuudessa meillä on esittäjä ja kuulija, joista toinen puhuu, toinen kuuntelee. Informaatiotodellisuudessa ei ole aktiivista ja passiivista osapuolta, vaan molempien aivot työskentelevät yhtä paljon. Improvisoija pelaa peliä kuvittelemansa yleisön kanssa ja yleisö koettaa kuvitella, mitä esittäjän mielessä liikkuu - voidakseen ennakoida peliä.
21.4.86 Musiikin suurin vaikeusaste-ero (ja jako) on siinä, onko se yksin vai ryhmässä esitettyä. Muinaiskansojen yksinlaulun 2/8-3/8 -vaihtelut ovat vain siirtyneet helpommin muistettavalle tasolle - laajempiin rakenteisiin. Musiikin vaikeusaste (improvisoinnin määrä) on kääntäen verrannollinen sen sosiaaliseen merkitykseen (karkeasti sanottuna).
- Paiskin töitä T.I. Itkosen Inarin lapin lieriöiden kimpussa. Perusnuotinnokset on jo tehty.
- Siirtyminen metsästäjäkulttuurista maanviljelys-kyläyhteisöön tarvitsi yhteismusisoinnin lisääntymistä.
28.4.86 - Runolaulun painollisten tavujen ja musiikin pääiskujen 1-0 -vaihtelu...
- Kromatiikka (musiikillisten) tyhjiöiden täydentäjänä...
- Vakiintunut poikkeus tyylisuunnan tunnusmerkkinä; poikkeuksen vakiintuminen säännöksi.
- Kävin Hesan reissulla Lauri Honkoa Turussa tapaamassa. [Puheaiheena runolaulu, jonka seurauksena kävin Turussa eräässä lehtoreiden seminaarissa puhumassa - muistaakseni - musiikista]
4.5.86 - Niin kuin kaikki uskonnot ovat saman jumaluuden erinimisiä palvonta-muotoja, niin samalla tavalla musiikki on saman "palvonnan" eri ilmennysmuoto. Kaikki "musiikit" tähtäävät lopulta samaan kokemukseen. Kieli vain vaihtelee. Niin kuin kaikkien kielien tehtävä on ymmärretyksi tuleminen.
- Musiikki on tehokasta silloin, kun säveltäjä-soittajasta tulee innoituksessa oleva välittäjä.
- Säveltäjä salaa silloin, kun hän ei paljasta harjoitusprosessia muille ihmisille, vaan näyttää ainoastaan valmiin tuotteen. Sama pätee esineiden valmistuksessa.
- Onko musiikin perussanoma sama kuin eri uskonnollisten "kielien"? Onko se vuoropuhelun synnyttämistä? Onko vuoropuhelu, vuorovaikutus musiikin ja uskontojen ydin? Onko vuoropuhelu henkien vuoropuhelua?
- Miksi huomiomme kiinnittyy toisen-kerran-näkemiseen? Hätkähdämme vasta sitten, kun Vesku Loiri (vanha tuttavani 70-luvulta) ilmestyy eteemme luonnossa - emme vielä nähdessämme hänet ensimmäistä kertaa - sen enempää luonnossa kuin TV:ssä tai lehden sivuilla. Tässä on jotakin samaa kuin musiikillisen hahmon tunnistamisessa. Ja tämä on tärkeää... Kuitenkin jotain tapahtuu jo ensi kerralla. Onko se kysymysmerkin syntyminen? Outouden tunne? Poikkeavuus? Miten yksi poikkeavuus satojen joukossa erottautuu?
- Kuva: Sävelkulku (nuotteina): e-c-g purkautumassa joko f:ään tai c:hen. Kumpaa odotetaan? Vai odotetaanko mitään paitsi d:n ja e:n vuorottelua?
5.5.86 - Korva ja silmä... Aika ja tila... Se kaikki on bluffia. Yleiskatsaus tauluun on täysin samaa kuin kaikki ympäristön eri äänet, jotka tulevat samanaikaisesti. Heti kun huomio kiinnittyy johonkin, alkaa se tarkkailla jotain yksityiskohtaa ajassa: yksityiskohtaa jopa musiikissa!!! Äänenväri, orkestrointi on kuin koko taulu, jota ei voi loputtomasti tuijottaa. On valittava jokin yksityiskohta, josta sitten hypätään toiseen. Tätä valintaprosessia ei edes tekijä voi täydellisesti määrätä. Ei ehkä haluakaan, koska on tehnyt monikerroksista taidetta.
- On näennäistä, että silmällä on vara valita. Miten on pimeydessä? Korvakin valitsee vain mielenkiintoisia ääniä. Ääniä, jotka koskettavat minuutta, joihin minuus resonoi.
- Jako aika- ja tilataiteisiin on vanhentunut. Se ei vastaa enää uutta informaatio-maailmaa.
6.5.86 - Symmetrian vaatimus musiikin muotorakenteissa on perua länsimaisesta maailmankuvasta (barokin?) - ajalta jolloin koko maailman ideaalikuvana pidettiin geometrista säännön-mukaisuutta. Tämä jäänne on säilynyt myös musiikintutkimuksen analyysiperiaatteissa: Se mikä ei ole säännöllistä jää kysymys-merkiksi, joka voidaan vain kuvata - ei selittää.
7.5.86 - Miten improvisoitu laulu, runoteksti saadaan mahtumaan annettuun melodiamotiiviin? Siinä on muuntelulaulun salaisuus.
- Kun kuulen Marjatta Leppäsen laulun, tunnistan urkusaundista kaikkein ensiksi sen, että se on 60-luvun laulu (-äänite). Tunnistaminen ei niinkään koske itse musiikkia (sen teema- yms. aineistoa), vaan musiikin ulkopuolella olevaa (kuvitteellistakin) todellisuutta!
- Seuraava vaihe on heti se, kuulunko minä siihen todellisuuteen, jota musiikki "kuvaa"? Kuulunko 60-lukulaisuuteen? Kuulunko jazziin, kuulunko diskokulttuuriin?
[Vrt: 7.5.86: Kun kuulen laulun, tunnistan ensiksi sen, mihin kulttuuriin se kuuluu. Tunnistaminen ei niinkään koske itse musiikkia vaan musiikin takana olevaa todellisuutta. Seuraava vaihe on kysyä, kuulunko itse siihen kulttuuriin, josta musiikki lähtee. Kuulunko jazziin, rockiin, 60-luvun nuoruuteen, humppasukupolveen vai taidemusiikin valiokaartiin?]
- Musiikki liimautuu aina yhteiskuntaan. Kulttuuri ei ole jotain sinänsä - hyvää tai huonoa. Kulttuuri on osa sitä yhteiskuntaa, johon joko samaistutaan tai sitten ei.
- Musiikki on kuin univormu, joka paljastaa yhteisöön (johonkin tyylilajiin) kuuluvuuden. Musiikkia vain ei kanneta mukana (paitsi korvalappustereoita).
Musiikki merkitsee yksilön tai yhteisön identiteettiä. Siitä syystä ovat musiikissa (yksilön) poikkeukset yhtä tärkeitä kuin (yhteisön) tyyli, jonka sisällä poikkeukset ovat sallittuja. Yllätys -arvausleikki identiteetin tason mittana... Korostanko erillisyyttäni vai korostanko kuuluvuuttani johonkin...
[Vrt. ed. tekstin toinen versio: "Musiikki liimautuu yhteiskuntaan, kulttuuriin. Eikä kulttuuri ole jotain hyvää tai huonoa sinänsä. Kulttuuri on osa sitä yhteiskuntaa, johon minä samaistun tahi en. Musiikki on kuin virkapuku, luokkapaita, joka paljastaa tiettyyn yhteisöön kuuluvuuden. Tässä mielessä tietty musiikki merkitsee yksilön tai yhteisön itsetunnon tehostusta."]
- Nuoriso tarvitsee/kuuntelee omaa musiikkiaan kyetäkseen olemaan olemassa, kyetäkseen sanoutumaan irti vanhempien maailmasta... kunnes joku keksii hyötyvänsä siitä, että samaistuu vanhempien maailmaan... mm. koska siitä palkitaan ja saadaan hyväksymistä - vanhempien taholta - ei niinkään oman ikäpolven. Oma ikäpolvi hyväksyy vain sillä edellytyksellä, etteivät vanhemmat sitä hyväksy.
Joka sukupolvella on oma musiikkinsa niin kuin alkuperäiskansoilla etelämerellä joka sukupolvella on oma kielensä tabujen vuoksi. Miten nämä kaksi asiaa voisi selittää yhdellä lainalaisuudella?
[Nuoriso kuuntelee omaa musiikkiaan kyetäkseen olemaan olemassa vanhempien sukupolvien vallasta huolimatta, kyetäkseen sanoutumaan irti itseensä kohdistetusta vallanhalusta. Kuitenkin joku hyötyy siitäkin - se joka haistaa tulevat muoti-suuntaukset. Ja toisaalta joku nuori keksii hyötyvänsä samaistumalla vanhempien maailmaan. Siitä palkitaan tavalla, johon ikätoveri ei kykene: RAHALLA...]
- Musiikissa oli siis jokin yksityinen piirre, josta tunnistin sen välittömästi kuuluvaksi johonkin (tyylikauteen). En siis ajatellut sen hyvyyttä tai huonoutta. ilman tuota piirteen antamaa vihjettä - mitä olisi tapahtunut? En tiedä. Olisiko musiikki silloin liian abstraktia? Abstraktia musiikkia (sinfonisessa merkityksessä) ei voi olla enää minulle, koska abstraktin musiikin ihanne jo kuuluu erääseen maailmankuvaan, joka on siirtymässä historiaan. Se on konkreettista samassa mielessä kuin että punainen väri leimautuu tiettyyn poliittiseen aatteeseen. Väri on symboli. Tietty musiikillinen ilmaisu on symboli.
[Ed. tekstin II versio: Musiikissa oli siis jokin yksityinen piirre, josta tunnistin sen välittömästi kuuluvan johonkin tiettyyn yhteyteen. Ilman tuota vihjettä olisi musiikki kenties ollut liian abstraktia. Mutta jopa abstraktin musiikin ihanne kuuluu erääseen maailman-kuvaan, erääseen kulttuurin aikakauteen. Ei edes musiikkia voida irrottaa sen synnyttäneestä kulttuurista.]
10.5.1986 Keitele (5-sivuisen kirjeen katkelma)
SAKARI WARSELL, Yleisradio
Ohessa seuraa pyytämäsi luonnos Kansat soittavat -kirjani pohjalta tehtäväksi ohjelmasarjaksi... [> Arkisto]
Ohjelmasarjan periaatteena tulisi olemaan eri kansojen "primitiivisten" musiikki-kulttuurien esittely erityisesti musiikillisista lähtökohdista käsin. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrin osoittamaan kansanomaisen analyysin avulla, mitkä ovat ne tekijät joissa "primitiivisten" musiikkikulttuurien nerokkuus piilee, millaisia ovat ne musiikkiainekset joihin kuuntelun tulisi keskittyä.
Kansanmusiikin esteettisiä arvoja punnittaessa pyrin myös osoittamaan, että "alkeellista" musiikkia ei koskaan ole ollut olemassakaan muutoin kuin vastapainona ikivanhoissakin kulttuureissa esiintyvälle "monimutkaiselle" musiikille; tällaisten musiikinmuotojen yksinkertaisuus on näennäistä - niiden informaatioarvo nousee milloin tahansa tarvittaessa äärettömän suureksi. Ne koetaan "säännöttömänä kaaoksena", mikäli kuulija ei ole perehtynyt ko. kulttuurin musiikilliseen kieleen eikä näin ollen osaa seurata informaation kannalta relevantteja tekijöitä. Tässä yhteydessä joudutaan pakostakin kiinnittämään runsaasti huomiota esittäjän ja kuulijan väliseen suhteeseen, kommunikaatio-vuorovaikutukseen, jossa kuulija muuttuukin passiivisesta osapuolesta aktiiviseksi tekijäksi.
13.5.86 - Polyfonisen musiikin informaatioarvo piilee usein päällekkäisyydessä (teema + eri soinnutusvariaatiot ennalta-arvaamattomuutta luomassa), kun sen sijaan yksiäänisen improvisaation monikerroksisuus tulee esiin pikemminkin peräkkäisyydessä = muodossa (mikromuodoissa). (2011: ???) Mitä monivärisempi taulu on, sitä vähemmän katselija keskittyy muotoon, viivojen kulkuun - joka taas mustavalkokuvassa tulee merkittäväksi.
- Moniääninen musiikki saattaa muotorakenteeltaan olla äärimmäisen yksinkertainen (AABA, ABBA, ABCD jne.), koska soinnutus ja sävelväri (agogiikka) kestää useita kuuntelukertoja ilman, että tarvitsee valita aina samoja kuuntelukohteita. Yhdellä kuuntelukerralla ei voida tarkata kaikkia eri äänenkuljetuksia. Yksiäänisessä improvisaatiossa puolestaan "säännötön" muoto-rakenne kiinnittää huomion puoleensa! Eri kerroilla tarkkaillaan eri rakenneosien ilmestymistiheyttä ja -rytmiikkaa.
15.5.86 - Itkun, leuddin jne. monikerroksisuus on lineaarista, horisontaalista verrattuna eurooppalaisen taidemusiikin vertikaalisuuteen, sointuajatteluun (11.6.2011: ja afrikkalaisen musiikin vertikaalisuuteen rytmiikan kannalta so. rytmikuvioiden päällekkäisyyteen). Miten sijoitat tahtiviivat? (Kuva: nuottiesimerkki)
- Ääninauhan volyymi... Miksei lopullinen tulos ole yksityisten soittimien volyymien summa? Siksi, koska nauha ei kykene ottamaan vastaan sellaista informaatiomäärää samanaikaisesti, (???) Yksityiset äänet kumoavat toistensa vaikutusta ollessaan samanaikaisia. Mitä useampia soittimia, sitä vähemmän yksityisen soittimen saundia. Montako soitinta on ääniraudassa?
- Musiikin melodian intervallisuhteet kuin lentopallon syöttösarjat, jääkiekon joukkuepeli tms. Muodostuu muutamia usein toistuvia järjestyksiä - poikkeuksineen.
21.5.86 - Jatkuvuuden odotus syntyy tavallisimpien elämänilmiöiden yhteydessä koetuista ja opituista jatkuvuuden säännöistä. Tällaisia sääntöjä luovat esim.
1) Puheäänen korkeus: Korkealle loppuva sana (lause) vihjaa jatkon seuraamisesta. Matalaksi kääntyvä lause ilmentää loppua.
2) Informaation hiljentyminen (volyymi); Vedenjuoksu hiljenee ja alkaa katkeilla ennen veden loppumista.
3) Informaation käyminen epäselväksi ennen loppua, sen sulautuminen taustahälyyn, pisaroinnin rytmin (pulssin) harventuminen ja epäsäännöllistyminen ennen viestin katkeamista.
4) Äkkipysäys: puun kaatuminen.
5) Pitkä ääni: Ihmisen asettuminen levolle ennen nukkumistaan (kuolemistaan).
- Rikkomalla näitä sääntöjä päästään vaihteluun ja persoonalliseen ilmaisuun.
- Assosiaatiot syntyvät tällä tasolla. Siten musiikki liittyy arkielämään - mutta alitajuisella, abstraktilla tasolla, ehkä ilman tietoista asiayhteyttä.
22.5.86 - Löysin yksisävelikköleuddista täydellisen hajonnan! Tämäntyyppinen entropiahakuisuus näyttää edellyttävän alitajuista muistia!!! Taidemusiikki (ja sen tutkimus) on pitänyt päämääränään säännöllisiä rakenteita. Kansanmusiikin improvisointi on pakenemista säännöllisyydestä - entropiaa kohti. Tuo pyrkimys toteutuu niin monimutkaisella tavalla, ettei sitä pystytä älyllisesti matkimaan. Tietokone pystyy toteuttamaan sen satunnaisuuden periaatteella.
- Piste ei ole ääretön, vailla ulottuvuuksia: Jos meidän on piirrettävä siitä lähteviä säteitä, kasvaa pisteen ympyräpinta suoraan verrannollisesti säteiden määrään nähden. Ja toisaalta: Mitä enemmän säteitä piirretään, sitä pitempiä niiden täytyy olla erottuakseen toisistaan. Säteen pituuden suhde pisteen pinta-alan suuruuteen (halkaisijaan, säteeseen) säilyy siis samana!
- Analysoidessamme jotain teemaa meidän on etsittävä ainakin yksi tekijä, joka muuntelee satunnaisuuden, pakenemisperiaatteen mukaisesti. Siitä voitanee päätellä improvisoinnin aste. Improvisointi pohjautuu samaan periaatteeseen kuin atonaalisuus, 12-säveljärjestelmä.
24.5.86 - Ennakoiminen on musiikin kuuntelijan oma aktiivinen luova osuus musiikki-kokemuksessa.
Tästä syystä häntä ei voida sanoa pelkästään vastaanottajaksi. Kuuntelija alkaa itse luoda siinä vaiheessa, kun sanoman informaatio alkaa lähestyä nollaa, ennalta-arvattavuutta. Kuuntelijalla on tällöin kaksi luomisen suunta-mahdollisuutta: olettaa, että
a) musiikki jatkuu ilman muuntelua (Kuva: neljäsosanuottisarja jatkunee samanlaisena) tai olettaa, että
b) improvisoija myös kyllästyy ja alkaa muunnella sääntöjen puitteissa (esim. aika-arvoja muuntelemalla - Kuva) jne.
- Millaista on jatkuvasti laajenevilla metatasoilla yllätyksiä sisältävä musiikki? Pienin yksikkö on yksi "sääntö-poikkeus-sääntö" -kokonaisuus/-yksikkö. Seuraava taso on SPS-SPS-P(!)-SPS -taso. Kolmas taso on (kertautuva) AABA-AABA-X(!)-AABA, mutta ei seuraavaksi tulekaan poikkeusta vaan esim. vielä kolmas kerta täsmälleen samanlaisena ja vasta sitten poikkeus jne... loputtomiin.
- Improvisoinnin käsite sulkee pois etukäteisen säännön mahdollisuuden. Sen perusmateriaalina on siis poikkeus, josta sääntö voidaan luoda vasta jälkikäteen, tilastollisesti. Soittaja voi siis luoda rakennetta vasta jälkikäteen -tarkasteltuaan mitä on tullut edellä soittaneeksi. Hän siis voi soolonsa kestäessä reagoida vain omaan menneisyyteensä...
- Alan päästä jonkin jäljille!
26.5.86 - Se, missä on historiaa, siellä esiintyy myös toistettavaa, ulkoa opittua musiikkia. Missä historiantarve on rajoittunut käytännön sanelemiin tarpeisiin (naapurien, vihollisten ja sukulaisten tunnistamiseen), siellä ei tarvita kuolleiden esittämää musiikkia muutoin kuin elävän tyylin osalta, koska heimo elää, vaikka yksilö onkin kuollut. Tämäntyyppinen historiattomuus, ahistoriallisuus suosii muuntelevaa, improvisoitua musiikkia.
Eurooppalaisessa, länsimaisessa kulttuurissa laaja historiantuntemus on muodostunut "pakolliseksi" instituutioksi, joka on edellytys sopeutumiselle yhteiskuntaan. Tämä kulttuuri suosii sävellettyä, muistiin merkittävää musiikkia.
- Vasta nyt - kun musiikki voidaan ikuistaa äänittämällä - on improvisoidulla musiikilla jälleen mahdollisuus nousta elämään.
- Sääntöä ei voi syntyä ilman toiston vahvistusta. Musiikissa saattaa olla kuitenkin näennäisesti toisin: Sääntö on vahvistettu edellä kuulluissa sävellyksissä, joten yhden sävellyksen sisällä sääntö saattaa esiintyä vain yhden esimerkin valossa.
- Esittäjän voi luoda negatiivisesti. Hän voi olla soittamatta jotain tiettyä asiaa, jolloin se johdattaa kuulijan luomaan ko. asian ennakolta mielessään!
- Henri kertoi puhelimessa keskustelustaan Samulin kanssa. Olivat todenneet, että laatu ja arvo ovat erotettavissa toisistaan. Miksei; onhan punainen eri asia kuin keltainen. Se on yleisesti hyväksytympi näkökanta kuin se, että punainen olisi arvokkaampi väri. Laatu on hahmotusta! (?)
28.5.86 - Sosiaalisuuden ja yksilöllisyyden tarpeen vuorottelu musiikin ennalta-arvattavuutena ja -arvaamattomuutena! Yksityisen 1-0 -variaation muodot heijastavat tätä samaa asiaa.
- Voisiko lähteä sitä olettamuksesta, että 1-0 -vastakkaisteemoilla on leuddissa ihanteena balanssi, fifty-fifty -periaate? Jos meillä olisikin kolme motiivia, täytyisi silloin kahden yhdessä vastata (poikkeuksina) toista puolikasta hallitsevaa sääntöä. Jos tämä olisi totta, olisi ongelmana tilanne, jossa teemat A ja C eivät muodostaisikaan toista puolikasta. Tällöin meidän olisi päädyttävä sävelellisen informaatio-painoarvon käsitteeseen: Mitä harvemmin (- kuitenkin -) toistuva vastateema, sitä suurempi informaatio-painoarvo sillä on oltava, jotta se muodostasi tasapainon "sääntömotiiville"! Tämä muodostaa uuden lähtökohdan musiikki-analyysille. Miten voin todistaa tällaisen teorian mielekkyyden?
- Informaatio-painoarvoteoriaa puolustaa se seikka, että jatkuvasti toistuva motiivi menettää informaatioarvoaan ajan kuluessa. Sen painoarvo siis lähenee nollaa, hiljaisuutta. Vasta sävellyksen loppuosassa esiin tulevat uudet motiivit ovat siis informaatio-painoarvoltaan kaikkein korkeimpia.
- Painoarvo ~ informaatioarvo!!! (11.6.2011: On muistettava, että informaatiossa on kyse ennakoitavuudesta, ei tietomäärästä!)
- Esiintymistiheys, jakautuman tasaisuus ja yllätyksellinen sijainti vaikuttavat informaatioarvoon. Onko tästä asiasta olemassa teoriaa???
5.6.86 - Jos tyylisäännöt on annettu, voidaan esittää seuraava sääntö: Mitä lähemmäksi 0-informaatiota sarja tulee, sitä helpompi on arvata tulevan yllätyksen laatu etukäteen. Esim. neljäsosanuotti / pidennetty ¼-nuotti -sarjasta, joka alkaa kuudella ¼-nuotilla on helpompi arvata, että seuraavan jo pitäisi olla pidennetty ¼-nuotti.
- Vain luopumalla jostain saa sen. Olisiko bändimainostus suunnattava muille kuin erityisesti musiikin-harrastajille?
6.6.86 - Säännön ja poikkeuksen välisen tasapainon pohdintaa.
6.6.86 - yöllä klo 01.30. - Ei ole poikkeusta! On vain säännön käänteispuoli!!! Mitä harvemmin poikkeus esiintyy, sitä suurempi informaatioarvo sillä on (Kenelle on, kenelle ei...). Mitä harvemmin pahaa tapahtuu, sitä pahemmalta se tuntuu. Hyvän tekemisen paljous puolestaan latistuu verojen maksuksi.
Ja sitten suhteellisuus: "Rapatessa roiskuu", sanovat he, jotka tekevät paljon hyvää. He evät ennätä kiinnittää huomiota sivu-tuotteina silloin tällöin tapahtuviin erehdyksiin. Joku toinen sen sijaan keskittyy pahan poistamiseen. Hän suhtautuu pahaan sitä vakavammin mitä vähemmän sitä on jäljellä. Pahan määrä maailmassa ei siis lisäänny eikä vähene, Vain suhtautuminen muuttuu. Ei sääntöä ilman poikkeusta... Poikkeus säännön käänteiskuvana on itse sääntö. Vain suhtautuminen ratkaisee. Suhtautumisen taas määrää ympäristö: Yksilön maailmassa tehdään valinta hyvän tekemisen / pahan estämisen välillä sen mukaan, miten yksilö on kokenut painopisteen ympäristössä olevan. Jos muut tekevät hyvää, on hänen tehtävänsä vastustaa pahaa. Tässä mielessä poikkeuksella todella on informaatio- tai painoarvo. Poikkeus on aina yhtä painava kuin sääntö informaatioarvoltaan, jos siihen kiinnitetään huomio...
- Vain oivallus on autenttista, originaalia! Säännön oivaltaminen on ainutkertainen tapahtuma. Säännön toteuttaminen (analyysin pohjalta tapahtuva tyylinmukainen säveltäminen) on synteettistä. Se ei koskaan tapahdu sillä tavalla kuin alkuperäinen leuddin laulaja on sen tehnyt. Silti se voi kuulostaa samalta. Kun tieteen laki on kerran keksitty, on sen toteutus aina synteettistä, keinotekoista. Autenttista on vain tuon tradition pohjalta syntyvä uusi oivallus, joka tuottaa jälleen yhden originaaliteon tai -toiminnan (sävellyksen, keksinnön tms:n) Ja sitten joku kolmas oivaltaa puolestaan, mitä minä olen tehnyt...
- Tuijotamme aina määrään, kun pidämme poikkeusta poikkeuksena. Se on kuitenkin säännön negatiivinen peilikuva, joka pyrkii samaan kuin itse sääntö, mutta toista tietä. Joku vain tekee valinnan, kumpaan paikkaan sillä kertaa elämässään kiinnittää huomiota. Hyvän tekeminen - sääntönä ilman poikkeusta - ei enää ole "hyvää". Se ei ole mitään! Pahan katoaminen ei myöskään ole mitään! Täydellinen hyvyys (sääntö) ja pahan (poikkeuksen) totaalinen poissaolo muodostavat yhdessä neutraalin tilan, jossa hyvä ja paha - molemmat - ovat kadonneet. Olemme hyvän ja pahan tuolla puolen? Positiivisessa mielessäkö? Voidaanko tähänkin suhtautua kahdella tavalla? En tiedä.
- Sääntö ilman poikkeusta on täsmälleen samaa kuin poikkeus ilman sääntöä (= tyhjä käsite). Se supistuu merkityksettömäksi yksityistapaukseksi (???).
[Jatkuu osassa XIII: 6.6.86 - Lauluteksti on se...]