1961-2013 Luova kuuntelu

[1961-2013 LUOVA KUUNTELU]

10.11.1961 (Jyväskylän Opettajainvalmistuslaitoksessa pidetty esitelmä)

Ilpo Saastamoinen: Rytmi kuvaamataiteessa ja musiikissa
Vaikutelmia Jyväskylän kulttuuripäiviltä kesällä 1961.

Rytmi hallitsee elämää ja elämä rytmiä. Tätä ajatusta korostettiin erikoisesti Jyväskylän kulttuuripäivillä kesällä 1961, joista vaikutelmani suureksi osaksi ovat.

Rytmi kuvaamataiteessa
tarkoittaa osien säännönmukaista toistumista. Olemme täynnä voimia - dynaamisuutta. Luomisinto pulppuaa veressämme, ja meidän on vain ryhdyttävä kuvaamaan voimiemme liikettä saadaksemme aikaan taideteoksen. Liike on rytmiä, joka on kuitenkin tasapainotettava, jotta kokonaisvaikutelma olisi hyvä. Rytmiä löydämme viivoissa, muodoissa ja väreissä. Viiva kuvaa liikettä, soikio liikkuu pituusakselinsa suuntaan, ympyrä puolestaan on olemukseltaan rauhallinen. Pinnatkin luovat rytmiä. Jotta tasapainoisuus saavutettaisiin, rytmin täytyy olla yhtenäistä sommittelussa. (On myös huomattava, että oppositioliike korvaa massan puutteen, kuten kuvaesimerkissä näemme.)

Kokonaisrytmi unohtuu helposti detaljien sorvailussa. Tarkoitan tällä lähinnä realismia, joka usein käytti liiaksi toisistaan poikkeavia rytmiviivoja. Ellei ole rytmiä, on maalaus kuollut. Kubismi etsi rytmiä, ja toi sen pelkistämällä esiin.
(Todettakoon tässä samalla, että teoria on lyhty, joka valaisee ennen kaikkea taaksepäin. Onhan helppo jäljestäpäin arvioida jo tehtyä.)

Abstrakti taide on jatkanut siitä, mihin kubismi lopetti. Se poistaa kuvasta kaiken muun paitsi rytmin. Elämästä löydämme lukemattomia abstraktioja, kunhan ne vain pelkistetään. Jalkapallo, linnun lento, kirjoituksen rytmi, kärpänen ikkunalla ovat esimerkkejä kuten syöttöliike pesäpallossakin. Katso taululle. Ihmisen täytyy osata asennoitua esteettisesti, olla valmis elämään.

 

Rytmi musiikissa
Määrittelemme sen musikaalisin keinoin tapahtuvaksi ajanjaksotteluksi. Se on vähintään yhtä tärkeä kuin melodia. Rytmiä löydämme jo puheessa, esimerkkinä sanarytmi -ostinato l. toisto "vehnästä ja voita". Rytmikoulutus merkitsee ennen kaikkea liikuntaa, olipa se sitten marssimista tai charlestonia. Kuvaamataiteessa liikkeetön kuva on kuollut - ei ole musiikkiakaan, jos ei ole rytmin sykintää.

Elektronisen musiikin avantgardisti Stockhausen sanoo: "Messiaen yhdisti Schönbergin rivitekniikan ja Webernin modaalit periaatteet intialaiseen rytmiikkaan". Minun mielestäni elektronisen musiikin rytmi muistuttaa lähinnä kiinalaista tai kreikkalais-roomalaista polyrytmisyyttä.

Eri rytmimuotoja en tarkemmin analysoi. Haluaisin mainita kuitenkin alkukantaiset kansat vivahdusrikkaine rytmeineen ja ennen kaikkea loistavan rytmitajunsa ansiosta, jazzin aksentteineen, nyansointeineen pikku yksityiskohdissa, sekä ns. sinfonian - yleiskäsitteenä - laajempine muotoineen rytmin korostuksessa. Jazzmusiikissa se on herkempää, mutta tempo-vaihteluiden moninaisuudessa se jää jälkeen sinfoniasta. Mielenkiinnon ansaitsevat myös jazzmusiikin kokeilut polyrytmiikan alalla .

(Voimakas efektivaikutus on säännöllisesti toistuvilla rytmikuvioilla. Esim. kolme toistuvaa koputusta. Mahdollisuudet ovat lukemattomat.)

 

Rytmi molemmissa yhdessä.
Loistavan esimerkin saamme Ilmari Tapiovaaran menetelmästä; äänilevyltä kuulemme Beethovenia tai rumbaa, ja laadimme erilaisia kuvioita täsmälleen rytmin vivahteiden mukaan. Toinen esimerkki: Katselemme elokuvaa, jossa jatkuvana virtana näemme abstraktisia kuvia jonkin kolmikymmenluvun tanssiorkesterin soittaessa karmivaa traditionaalista jazzia, tai katselemme jääkukkien tanssia rauhallisen musiikin soidessa.

Sitten jälleen herra Stockhausen, joka laskee aikamitan "laskutikulla" sekunneissa. Hänkin luo loistavat mahdollisuudet rytmillisiin abstraktioihin, vai mitä ajattelette esim. seuraavista: Vieldeutige  Form (monimerkityksellinen muoto), jossa on useampia tasa-arvoisia ratkaisu-mahdollisuuksia, tai Momentform (tuokiomuoto), joka ottaa esille hetkiä ajattomuudesta, avaruudesta.

Saksalainen musiikkipedagogi Rabsch sanoo: "Tarvitaan jäsentyneisyyttä sävelsuhteissa ja piirustuksessa." Huomatkaa, miten maiseman rytmianalysointi on todella verrattavissa sävel- ja rytmitapailuun musiikissa. Molemmat ovat yhtä vaikeita.

(Alussa mainitsin, että rytmi hallitsee elämää.) Voisimme kuvata koko elämämme yhtenä rytmiabstraktiona. Ajattelin kesällä tehdä esim. seuraavan kaltaisen taulun, joka kuvaa rientoani piirustusseminaareilta musiikkiluennoille jne. Sieltä löytyvät viidakon keskeltä Stockhausenit, Rabschit, Tapiovaarat, maalaus ja musiikki, sekä RYTMI,  joka on piilokuvassa. Etsikää niin löydätte.

 

 

(7.1.2013 - Kommentti edelliseen lähes 50 vuoden kuluttua)

Luova Kuuntelu

10. - 11.7.1961 (ma-ti) - Kalenterissa merkintä: Stockhausen

10.7.61 klo 20 ma        - Ohjelmalehtinen: Avangardistisen musiikin konsertti I Korkeakoulun juhlasalissa:  Karlheinz Stockhausen, Mauricio Kagel. Ohjelman esittelee säveltäjä Karlheinz Stockhausen.

11.7.1961                      Stockhausenin luento "Erfindung - Entdeckung" Jyväskylän kesässä osoittautui allekirjoittaneelle merkittäväksi vasta vuonna 2011, jolloin löysin mahdollisesti Seppo Heikinheimon (?) tekemän esitelmän käännösmonisteen arkistoistani.

Mikä tekee Stockhausenin tuolloisesta esitelmästä käänteentekevän? Se, miten hän määrittelee kuuntelijan luovan asenteen musiikin kokemistapahtumassa:

"Muodon keksiminen - niin kuin minä sitä nimitän - luo uusia muotoja. Sanoisin sitä luovaksi kuuntelemiseksi, koska kuulija, ottaessaan koko mielikuvituksensa ja henkisen voimavarauksensa, luo uusia muotoja..."

- Ilmeisesti tuo ajatus takertui aivoihini vasta tiedottomasti, koska myöhemmin huomaan siitä tulleen yhden keskeisimmistä tekijöistä omassa taidefilosofiassani. Mutta samanaikaisesti tuo ajattelumalli pyöri jo ilmassa yleisemminkin, koska olen rekisteröinyt samansuuntaisia ajatuksia myöhemmiltä ajoilta yleisemmissäkin taide-pohdinnoissa.

 

Siteeraan seuraavassa omia ja toisten esittämiä ajatuksia myöhemmiltä vuosilta:

16.7.1963          - Kulttuuripäivät - Jyväskylän Kesä (muistiinpanojani):
Erwin Laszlo: - Groze: Katselija luo taiteen uudestaan... Kun tarve tyydytetään, on se onnellinen tapahtuma, kokemus... Taideluomus on taidetta vain joutuessaan yhteyteen havaitsijan kanssa... Empirismi ei tutki kokemuksen lähdettä... Marxilaisuus: Aistikokemus antaa ainoan todellisen kuvan taiteesta...

- Markus Visanti: - Kukin luo teoksen uudelleen oman subjektiivisen näkemyksen perusteella.
- Eero Tuomikoski: - Katsoja luo taideteoksen itse, kun hänelle on annettu materiaali.

[28.11.2011] - Päiväkirjamerkintäni 21.4.1965: "Taideteos on todellista taidetta vasta sitten, kun vastaanottaja voi luoda sitä."   Siis olen jo tuolloin luonut siemenen sille ajattelulle, että musiikki taiteena voi säveltäjän ja esittäjän lisäksi olla myös kuulijakeskeistä, so. kuulija lopulta luo musiikkiteoksen kokonaisuuden, sen miten teos kuulijaan lopulta vaikuttaa. Tästä siis on aikaa kulunut yli 45 vuotta!

30.1.65 > Kullervo Rainio (H:gin Yo-lehti): - Mitä väljemmät itsenäisen rakentamisen mahdollisuudet taideaines tarjoaa, sitä aktiivisemman "taiteilijan" se tekee vastaanottajasta. [Vai oliko se "oma" ajatukseni?]

> 16.5.65    Kai von Fieandt: Havaitsemisen maailma
[29.1.2014: Onko se tämä kirja, jossa on ollut maininta taiteen vastaanottajasta LUOJANA?] 

6.-10.7.65 - Olin viisi päivää Jyväskylän kulttuuripäivillä. Ohjelmalehtiseni muistiinpanoja/ajatuksia mm:
         - "Lopullinen todellisuus on se, mitä ihminen itse kokee."
         - "On olemassa meistä riippumatonta todellisuutta."*
         - "Muoto = aineen avulla rajoitettua tilaa avaruudessa."         [IS: mutta myös ajassa!]

[* 7.1.2013: so. todellisuutta, joka ei ole meidän itsemme kokemaa vaan muiden kokemaa, mutta joka vähintään samanarvoista ja yhtä todellista kuin se, jonka me olemme kokeneet.]

 

8.2.66      Ylioppilaslehti: Kaj Chydenius: Taidetta ei objektiivisena ole mailla ei halmeilla. Taiteesta puhuminen on aina ja välttämättä subjektiivisen elämyksen kuvaamista.

 

3.3.66       Päiväkirjani: [teoksen kokija luojana...]
- Kuva on siitä mielenkiintoinen, että katselija valitsee tarkkailuun käytettävän ajan ja jakaa sen eri kuva-alueiden osalle mielensä mukaan. Miten musiikissa? Tätä ei voi esim. musiikissa tehdä. Katselija tavallaan säveltää aika-arvot. Se selittää, miksi kuvaamataiteet kiinnostavat. Kuvan katseleminen onkin aktiivista luomista eikä pelkkää passiivista vastaanottamista. Kuvaamataiteessa on koko teoksen rakenne samanaikaisesti nähtävissä - vaikkakin ylimalkaisena. Kuvan tarkkailussa on myös mahdollisuus etäisyyden tasaiseen muuttumiseen. Musiikissa tämä mahdollisuus on jäänyt alkeisasteelle.

- Ihminen voi itse asiassa usein valita, kuinka monta kertaa hän haluaa taideteoksen kokea. Tällöin ihminen luo itse taideteoksen aikasuhdetta. Näin teoksen pituudeksi saattaa kertyä elinikä, mikä onkin hyvin mahdollista. Kuuntelija voi olla sidottu teoksen esitysaikaan, mutta sen toistaminen merkitsee vapautumista passiivisuudesta. Tässä tulee heti kysymykseen moneus, joka laajentuu/supistuu yleiskäsitteeksi "III sinfonia', vaikka onkin kysymys joka kerta ainutlaatuisesta toiminnasta/ kokemuksesta.

- Mikä tahansa ilmiö voi olla "taideteos", koska arvomerkitys muodostuu vasta havainnoitsijan mielikuvituksessa.

- Periaatteessa minkä tahansa tarkkailun voi keskeyttää jonkin voiman vaikutuksesta. Ja niin kuin musiikkikin kuuluu vain yhdessä (ajallisessa) järjestyksessä, niin katsekin kulkee kuvapinnalla juuri siinä (ainoassa, tietyssä) järjestyksessä missä se kulkee eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Voimme milloin tahansa katkaista ääni-levyn pyörimisen ja aloittaa sen jälleen alusta. Tämä kaikki on taidetta samassa mielessä kuin lapsen kokeillessa vetoketjun toimintaa.

- Ihmisen luovana työnä musiikkia kuunnellessaan ovat ne ajatukset, mitkä musiikin avulla assosioituvat mieleen. Ehkä se on maisema, tunne, tunnelma, ehkä vain toiset abstraktiset suhteet, jotka syntyvät mieleen. Aikakäsite ei tässä riipu paljoa kuuntelijasta. Korkeintaan hän voi jäädä miettimään jotain vaikuttavaa kohtaa muun musiikin edetessä. Tällöin kaikki myöhempi selvenee tästä tärkeästä pisteestä käsin.

- Musiikki on liikkuvaa suhteessa kuuntelijan liikkumattomuuteen (ajassa). Kuvataulu on liikkumaton suhteessa katselijan silmien liikkeisiin (ajassa). Nämä ovat kaksi vaihetta tässä kahden tekijän suhdeskaalassa. So. toinen funktio on suhteellisen muuttumaton suhteessa toisen funktion muuttumiseen.

[8.1.2013:         Toki aikaisempiakin mietiskelyjä säveltäjä-esittäjä-kuulija -suhteesta on olemassa. Olen kirjannut seuraavan asian 23.5.69 seminaariesitelmässäni "Referaatti Leonard B. Meyerin teoksesta Emotion and Meaning in Music": Merkitys ei ole objektin eikä musiikkiärsykkeen ominaisuus
(Morris R. Cohen, 
A Preface to Logic 1944, s.47). Merkitys on kolmisuhde objektin, siihen viittaavan ärsykkeen ja ärsykkeen vastaanottajan välillä (Meyer, s.34).

 

18.9.1970         Ilpo Saastamoinen: Onko estetiikka epätiedettä?
(Lähtökohtana Homer Hoganin artikkeli " Hermeneutics and Folk Songs", The Journal of Aesthetics and Art Criticism - julkaisussa, Winter 1969.
Esitelmä prof. Irma Rantavaaran laudaturseminaaria varten Helsingissä 18.9.1970.

...Intentionalismi ja ei-intentionalismi: Hän (Hogan) toteaa että kansanlaulujen selityksessä ei useinkaan voida käyttää apuna kenties tuntemattoman tekijän tarkoitusta. Miten toisaalta varmistetaan, etteivät tekijän tarkoituksesta mahdollisesti saadut tiedot pääse vaikuttamaan taiteen kokemistilanteessa? Miten luodaan keino-tekoisesti rakennettu, kuviteltu ihannekuulijakunta kritisoimaan ihanne-esitystä, jos tällainen tilanne vaaditaan objektiivisen kritiikin esittämiseksi taideteoksesta? Artikkelissa todetaan kansanlaulujen merkitysten määritteleminen kuvitellun kuulijakunnan avulla epävarmaksi, ellei suorastaan harhaanjohtavaksi menetelmäksi.

 

28.9.70         "Minne menet kirjallisuudentutkimus?" - Esitelmä Rantavaaran laudaturseminaarissa. (katkelma > 5.10.70 - myös musiikkifilosofiani perusteet!):

(III Synteesin mahdollisuudet, s.5:)         ...Esteettinen elämys voi syntyä jopa väärinymmärtämisestä! Synteesi voidaan käsittää edellistä laajemmassa mielessä ulottuvaksi aputieteiden tehokkaaseen käyttöön. Statistisilla menetelmillä (ks. Hallberg) pystytän jo määrittelemään täsmällisesti teoksen tyylipiirteitä; sanojen valintaa, sanaluokkien suhdetta toisiinsa tekstin sisällä sekä sananvalinnan suhdetta yleiseen puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen. Informaatioteorian puitteissa joudutaan ottamaan huomioon myös vastaanottaja ja hänen mahdollisuutensa ymmärtää tekstiä. Psykologiaa ja sosiologiaa on mahdollisuus käyttää taiteen kokemistilanteen selittämiseksi. Tulevaisuus ei tarvitse ihannetilanteita, sillä ne ovat vain erikoistapaus useiden osatekijöiden muodostamassa suhteessa. Intentio on todennäköisyyssuhteessa tekstisisältöön. Tekstianalyysi selvittää ne viitekehyksen ominaisuudet, jotka toden-näköisesti virittävät esteettisen asennoitumistarpeen vaihtelevalla menestyksellä. Esteettinen asennoituminen korreloi vaihtelevalla todennäköisyydellä esteettisen reagoinnin kanssa.

Kunkin vastaanottajan tyylintuntemus ratkaisee välittyvän informaation määrän, synnyttää odotuksia ja niiden laukeamisia. Kirjallisuudentutkimus täyttää ehkä tehtävänsä, kun se pystyy selittämään, miksi monet huonosta taiteesta pitävät ovat yhtä onnellisia kuin ne harvat todelliset taiteen erikoistuntijatkin, jotka nauttivat omista mieliteoksistaan.

 

5.10.70         Analyysi Dostojevskin romaanista "Idiootti" - Esitelmä Irma Rantavaaran laudaturseminaarissa. (osin digitoimaton).
Tyyli: ... Taiteessa yksi ja sama ärsyke synnyttää halut, viivästyttää niiden syttymistä ja tarjoaa sopivat ratkaisut...

V         Lukijan suhde teokseen
Onko "Idiootti', hyvä taideteos? Kysymys on sikäli väärin asetettu, että se ei huomioi taideteoksen ja vastaanottajan välistä suhdetta. Kysymyksen pitäisi kuulua: Minkälaisen lukijan mielestä teos on hyvä/huono?

 

30.11.78         > Beardsley: Aesthetics.
- Jos kaksi kriitikkoa ymmärtää toisiaan hyvin, tarkoittaa se B:n mielestä sitä, että he ovat lähellä totuutta (s.5). Minulle se merkitsee vain sitä, että heillä on sama tyylintuntemus heille yhteisestä kulttuurista.

- Näyttää siltä, että B. unohtaa heti aluksi taiteen KOKIJAN psykologian.

- B. pitää tärkeimpänä itse taideteosta (s.12), ja unohtaa toisen puolen: teoksen KOKIJAN. Minulle tärkeintä on teoksen ja kokijan SUHDE.

> s.26 "So in this case we would have the poem read by competent critics, and if they found irony in it, we should conclude that it is ironical, no matter what Housman says."

- Auktoriteetit totuuden puhujina... Miten tavalliset tai eri kulttuuripiirin ihmiset ymmärtävät sen. Tässä edellytetään implisiitisti tyylin relevanttia tuntemista.

[17.11.13: Ei ollut koskaan pätevää syytä lukea Beardsleyn kirjaa loppuun asti.]

 

14.1.79         > Pavel Kopnin: Dialektiikka, logiikka, tiede

s.311          - Taiteellisen hahmon idea elää ja kehittyy vieläpä sen jälkeenkin, kun taiteilija on saanut valmiiksi teoksensa. Lukija, kuuntelija tai katsoja kehittää sitä edelleen, rikastuttaa sitä omilla ajatuksillaan, tunteillaan ja havainnoillaan. Sitä paitsi hän tulkitsee sitä omalla tavallaan, ymmärtää ja kehittää niitä puolia, jotka ovat hänelle läheisimpiä.

- Tuossa oli perusajatus taiteen suhteuttamisesta kokijaan. Eri ihmiset irrottavat samasta teoksesta eri määrässä eri asioita. Teos teoksena ei siis ole lopullinen, vaan sen käyttö antaa sille viime silauksen suhteessa todellisuuteen. Jonkin teoksen käyttö nyt on suhteessa nykyaikaan. Nuotio, kirves, nuoli olivat ihmiselle tärkeitä ennen. Se, ettei niitä enää yleisesti päivittäin käytetä, ei merkitse niiden arvon romuttumista muutoin kuin meidän kannaltamme. Näin on taidekin suhteessa aikaansa. Uudet ideat syntyvät vain menneisyyden analogioiden kanssa. Jokin on aikansa elänyt. Se on sen osa. Jälkimaailma voi ihailla noita saavutuksia, vaikkei sille ole enää mielekästä tyytyä uudelleen matkimaan menneisyyttä.

 

28.2.1979         > A. Sheptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.
s.95          - Ihmisen tajunta ei ainoastaan heijasta objektiivista maailmaa, vaan luokin sitä.

 

 

15.3.79: - Alan hetkittäin tajuta, että kuva jonka ulkomaailmasta näen onkin aivojeni tuote, jonka heijastan, projisoin kolmiulotteiseen avaruuteen.
- Kaikki se mitä puhuin katseesta on sovellettavissa myös kuultuun (sanaan) ja koskettuun, so. kaikkiin aisteihin.

[9.3.2012         - Käännän lauseen uuteen muotoon: Musiikki jonka ulkomaailmasta kuulen, onkin aivojeni tuote jonka heijastan...]

 

16.3.1979         - Olisiko tautologia siirtymistä toiseen, tasolta toiselle, systeemin ulkomaailma-suhteista systeemin sisäisiin suhteisiin?
- Yksi aikakautemme suurimpia aatteellisia harppauksia on siirtyminen suhde-järjestelmiin. Aikansa elänyt alkaa olla "ei-helmiä-sioille" -periaate, so. käsitys mekanistisen pituus-leveys-korkeus-maailman absoluuttisista arvoista. Uutena vaihtoehtona on vastaanottavan yleisön huomioiminen ja teoksen (informaation) suhteuttaminen siihen. Tätä ei ehkä vielä ole hyväksytty teoriana, mutta KÄYTÄNTO jo toteuttaa sitä. [12.3.2012: Onko tässä alku huomion siirtymisestä säveltäjä-esittäjästä lopulta kuulija-vastaanottajaan?]

 

20.4.79          > Suomen tieteen ulottuvuuksia (toim.)
s.359         - E. M. v. Hornbostel (Melodie und Skala 1913):
s.364          - Luonnollisesti on myös mahdollista valita sävellyksen havaittu rakenne tutkimuksen varsinaiseksi kohteeksi, mutta tällöin ... ei pyritä tutkimaan sitä, millaisia ovat säveltäjän ajattelemat struktuurit, vaan sitä, millä tavoin ne on mahdollista kokea.

 

14.1.82          > Georce Dickie: Estetiikka.
s.62          - G. Moore: "Onko jokin mielihyvä hyvää vai ei, jää yksinkertaisesti avoimeksi kysymykseksi"... Päätelmänään hän esitti, että "hyvää" ei kerta kaikkiaan voi määritellä.
IS:         - Voitaisiinko puhua teoksen luomisesta taiteen kokemis-prosessina ja kokijoista luojina?

 

25.10.1984 Amsterdam
There is not good/bad music (with 1-0 -system). There is music-listener stereologic.
- Music is communication, a language, which contains information. Too much information is a gesture, a generalisation, a macrocosmos without microstructure, therefore (it is) a second basic unit, part of 1-0 system. Too much information is same as silence...
Listener as a composer: The ghost listener / the ghost composer

 

(Luettu 25.6.85)         Mikko Heiniö: Innovaation ja tradition idea,
s.153         Heininen: Ensimmäinen tapa on pitää uutena sitä, mikä kullekin vastaanottajalle on yksilökohtaisesti uutta.
(IS 26.5.2012: Selvästi kuulijakeskeinen lähtökohta kuten Stockhausenilla!)

s.156            Stockhausen katsoi ihmisten ja aikakausien jakautuvan luoviin ja säilyttäviin... mutta yksittäisen säveltäjän oli "yhtä mahdoton yhdistää molempia puolia itsessään kuin olla samanaikaisesti mies ja nainen".... kuitenkin "hengen vallankumouksellisten ja konservatiivisten voimien tasapainottaminen on pysyvä välttämättömänä tehtävänä - tasapaino on todellista utopiaa".

2.9.85      Helsinki: Philosophy of Music -seminaari [osallistuminen kuuntelijana].
- Yksinkertainen musiikki tekee kuulijasta luojan.

1986         Olavi Routila: Miten teen tiedettä taiteesta.
s.54         - Teoskeskeisissä käsityksissä ajateltiin, että taideteos on ikään kuin luonnonolio, jota voidaan kuvata ja tutkia samalla tavalla kuin minerologi kuvaa erilaisia kiviä.

               - Taiteilijakeskeisissä käsityksissä teos ymmärrettiin tekijänsä ilmaukseksi

               - Yleisökeskeisissä käsityksissä taas ajateltiin, että vasta kuulija, lukija tai tarkastelija "luo" teoksen; tekijältä on peräisin vain eräänlainen valmistusohje...

[IS 7.1.2013: Säveltäjällä, esittäjällä ja kuulijalla on kaikilla yhtälainen kokijan roolin lisenssin myötä tuleva oikeus omaan käsitykseensä tietystä taideteoksesta. Joltain osin heillä on mahdollisuus samaistua kyseisen teoksen vaatimiin kaikkiin kolmeen rooliin.]

> Ks. Kai v. Fieandtin ajatuksia asiasta psykologian kirjassaan 1950-60 -luvuilta!

 

24.5.86         - Ennakoiminen on musiikin kuuntelijan oma aktiivinen luova osuus musiikkikokemuksessa.Tästä syystä häntä ei voida sanoa pelkästään vastaanottajaksi. Kuuntelija alkaa itse luoda siinä vaiheessa, kun sanoman informaatio alkaa lähestyä nollaa, ennalta-arvattavuutta. Kuuntelijalla on tällöin kaksi luomisen suunta-mahdollisuutta: olettaa, että
a) musiikki jatkuu ilman muuntelua (Kuva: neljäsosanuottisarja jatkunee samanlaisena) tai olettaa, että
b) improvisoija myös kyllästyy ja alkaa muunnella sääntöjen puitteissa (esim. aika-arvoja muuntelemalla - Kuva) jne.

- Millaista on jatkuvasti laajenevilla metatasoilla yllätyksiä sisältävä musiikki? Pienin yksikkö on yksi "sääntö-poikkeus-sääntö" -kokonaisuus/-yksikkö. Seuraava taso on SPS-SPS-P(!)-SPS -taso. Kolmas taso on (kertautuva) AABA-AABA-X(!)-AABA, mutta ei seuraavaksi tulekaan poikkeusta vaan esim. vielä kolmas kerta täsmälleen samanlaisena ja vasta sitten poikkeus jne... loputtomiin.

- Improvisoinnin käsite sulkee pois etukäteisen säännön mahdollisuuden. Sen perusmateriaalina on siis poikkeus, josta sääntö voidaan luoda vasta jälkikäteen, tilastollisesti. Soittaja voi siis luoda rakennetta vasta jälkikäteen -tarkasteltuaan mitä on tullut edellä soittaneeksi. Hän siis voi soolonsa kestäessä reagoida vain omaan menneisyyteensä...
- Alan päästä jonkin jäljille!

26.5.86         - Esittäjän voi luoda negatiivisesti. Hän voi olla soittamatta jotain tiettyä asiaa, jolloin se johdattaa kuulijan luomaan ko. asian ennakolta mielessään!

27.10.89         Opettaja-lehti (?) - Martti Honkanen: Korvien välissä on päänäyttämö
(Artikkeliotsikko)

28.11.2011         - Päiväkirjamerkintä 21.4.1965: Taideteos on todellista taidetta vasta sitten, kun vastaanottaja voi luoda sitä.   Siis olen jo tuolloin luonut siemenen sille ajattelulle, että musiikki taiteena voi säveltäjän ja esittäjän lisäksi olla myös kuulijakeskeistä, so. kuulija lopulta luo musiikkiteoksen kokonaisuuden, sen miten teos kuulijaan lopulta vaikuttaa. Tästä siis on aikaa kulunut yli 45 vuotta!

2.3.2012         - Eilen illalla katsoin TV:stä  dokumentin "Brad Meltzerin tulkinnat" (1.3.2012 TV: JIM klo 21.00), joka kertoi Vapauden patsaan ja vapaamuurareiden yhteen kytkennöistä sekä "Illuminaateista". Lopussa todettiin: "On vähintään kaksi tulkintaa: tekijän ja katsojan tulkinnat samasta teoksesta."

- Heräsin yöllä pohtimaan tuota ohimennen sanottua lausetta, joka on [aikoinaan] ollut suurimpia löytöjäni musiikkianalyysin malleja etsiessäni. Sehän on ikään kuin päätepiste kehitykselle, joka alkoi [muinoin] säveltäjäanalyysista + teosanalyysista, jatkui 1900-luvulla teoksen tulkinnan, so. esittäjän analyysina ja jatkui 2000-luvulle tultaessa - pääpainon tutkimuksessa kohdistuessa kuulijan, vastaanottajan rekonstruktioon - luovaan toimintaan teoksen vastaanottoprosessin yhteydessä.

- Nousin yöllä - kolmen maissa - kirjoittamaan lauseen:
Se, mikä näkyy yhtenä onkin kaksi ja se mikä näkyy kahtena onkin yksi.
[7.1.2013: Kuka on se, joka näkee?]

 

1.12.2012         Helsingin Sanomat - Hannu Ilari Lampila (...riemusta kattoon)
"...Olen uuden englantilaisen musiikkitieteen kanssa samaa mieltä: ei ole oikeaa tai väärää konserttikokemusta. Kriitikon mielipide voi poiketa voimakkaasti muun yleisön kokemuksesta."

[9.1.2013 IS: Tähän on tultu uudessa mus.tieteessä 60 vuodessa Stockhausenin lausahduksen jälkeen... Alleviivaus minun.]

 

29.1.2013 - Löysin vanhan muistiinpanoni - sitaatin kirjasta:

Lentäviä lauseita (Kopioita mietelausekirjasta - Hannu Tarmio):

4309         Mitä parempi kirja sen enemmän liikkumatilaa lukijalle. (Holbrook Jackson)
[IS: Vastaanottajan luovan prosessin lähtöviiva]

4354         Musiikki on merkityksetöntä melua, ellei se tavoita vastaanottavaista mieltä. (Paul Hindemith)
[So. Mieli vasta tekee melun mielekkääksi luomalla siihen mieleisensä järjestyksen.]

 

7.12.2013:

2.3.2012         Se, mikä näkyy yhtenä onkin kaksi ja se mikä näkyy kahtena onkin yksi.

- Entäpä jos lausetta sovelletaan kuuloon: Se, mikä kuuluu yhtenä onkin kaksi ja se mikä kuuluu kahtena onkin yksi.


Koti » Musiikki » Musiikki- ja taidefilosofia » 1961-2013 Luova kuuntelu