1992 Ilpo 50 v.

Ilpo 50 v. -lehdet 1992

 

A)         21.7.92 ti Iisalmen Sanomat (s.1 & s.8) - Kari Väisänen:Shamaani työstää velho-oopperaa + Rajatonta liikettä taiteenaloissa ja...

B)         21.7.92 Keskisuomalainen / (IS) 50 vuotta: Velho liikkuu äärirajoilla

C)         22.7.92 Helsingin Sanomat - Jukka Hauru:Saastamoiselle elämä on musiikkia suurempaa improvisointia

D)         23.7.92 Viitasaaren Seutu - Vuosien kierrossa: Muusikosta filosofiksi

E)         27.7.92 ma Iisalmen Sanomat - Kari Väisänen:Kolttaleuddeja rappina ja reggaena  -  Tunnelma tiivistyi Ilpo Saastamoisen juhlakonsertissa

F) 29.7.92 ke Pielavesi-Keitele - Raija Eevala:Ilpo Saastamoinen 50 vuotta - Maailmanmusiikki jää ja elää

 

A)         21.7.92 ti Iisalmen Sanomat (s.1 & s.8) - Rauni Paananen:

s.1. Shamaani työstää velho-oopperaa(Kuvateksti: - Olen onnistunut saamaan elämän, joka mahdollistaa laajan kuvan musiikista, Ilpo Saastamoinen sanoo.)

Paikallista konserttitarjontaa tutkivat ovat hykerrelleet tilanteesta, jossa Pohjantahti, Tesipelilaulajat ja Karhunpeijaiskuoro sekä mm. Wimme Saari, Inga Juuso ja Jaakko Gauriloff  "soivat" samana iltana improvisaation hengessä Keiteleellä.

Tuolloin lauletaan shamaani Saastamoinen, ilmiö nimeltä Ilpo uudelle vuosikymmenelle. Eestistä synnyinseudulleen juuri palannut Saastamoinen on opettanut meitä kyseenalaistamaan myös musiikin arvomaailmaa.

Hän on virkistävä ääni laulajakansan asumassa Suomessa, missä autojen levysoittimet saavat huutaa täysillä mutta laulaminen julkisella paikalla on kiellettyä tai ainakin paheksuttua.

Saastamoisen mielestä taiteen pitää olla kertomassa, että kaikki voisi olla toisin. Hän on jo pitkään kehitellyt informaatioteorian perusteisiin pohjaavaa näkemystä kansan-musiikin estetiikasta. Musiikki pitäisikin ymmärtää kommunikaationa eikä ylevänä taiteena.

Velho-oopperaa Uuttu-Kallen tekstiin parhaillaan säveltävä Saastamoinen on ollut vuosikymmeniä edellä aikaansa tehdessään tunnetuksi alkuperäismusiikkia koltta-saamelaisten leudd-musiikista afrikkalaista perua olevaan kuubalaiseen yukaan ja paljoon muuhun. > Sivu 8.

s.8 Kari Väisänen:- Ilpo Saastamoinen, edelläkävijä alkuperäismusiikin tunnetuksi tekijänä- Rajatonta liikettä taiteenaloissa ja musiikinlajeissa

'Olen folkloristi tai oikeammin tietäjä.'(Kuvateksti I: Ilpo Saastamoinen on tottunut rajojenylittäjä muutenkin kuin maantieteellisesti. Vuosikymmeniä edellä aikaansa kulkenut tutkija siirtyy luontevasti kolttasaamelaisten leudd-musiikista kuubalaiseen yukaan.Kuvateksti II: Tämä maisema on inspiroinut Ilpo Saastamoista säveltäjänä. Karhun-peijaiset -teos syntyi Keiteleen Saunaniemessä.)"Olen liikkeellä outoon aikaan, mutta minulla pitäisi olla esiintyminen täällä, ilmoitti ilmiasultaan Kalevalan sivuilta reväisty mies. Olen folkloristi. Tai oikeammin tietäjä. Erikoisalaani ovat shamaaniloitsut. Harrastan myös kybernetiikkaa, ja ruumiistapoistumista."

Arja Mustosen luonnehdinta keiteleläissyntyisestä Ilpo Saastamoisesta, - säveltäjästä, muusikosta, tutkijasta, ajattelijasta, on hyvinkin kohdalleen osunut.- Ruumiista poistumista en tosin ole koskaan kokeillut, Saastamoinen sanoo selatessamme Mustosen tekstiä, joka onkin kuvitteellista.

"Tässä välissä alkoi taituri kahvihuhmareella itseään säestäen esittää beduiinilaista menuettia lyöden lapikasta lattiaan varsin vaikeasti seurattavassa tahtilajissa."

Nykyisin pelkästään musiikin tekemisellä itsensä elättävä, huomenna 50 vuotta täyttäväilmiö nimeltä Ilpo on todellinen edelläkävijä alkuperäismusiikin tunnetuksi tekemisessä ja improvisoidun kansanmusiikin rakenteen analysoinnissa, informaatio- ja kommunikaatioteorian soveltamisessa musiikkiin.

Hänen merkkipäiväänsä juhlitaan konsertilla Keiteleen yläasteella ensi lauantaina klo 19. Mukana on useita muusikkotovereita Wimme Saaresta Jaakko Gauriloffiin ja Paroni Paakkunaiseen saakka. Onnittelujen osoite on Keiteleen kirjasto.

Ja alussa oli siskon kitaraSaastamoinen, joka näkee taiteen aseman tiennäyttäjänä, ajattelun rajoittuneisuuden poistajana, aloitti soittamisen siskonsa kitaralla vuonna 1957. Vuodesta 1966 vuoteen 1974 hän toimi mm. studiomuusikkona soittaen kitaraa [ja sähköbassoa].

Hän oli mukana monissa kokoonpanoissa, mm. Soulset, Karelia, Dopplerin ilmiö, Nils-Aslak Valkeapään yhtye, Piirpauke ja Los Ustads. Suomalais-ugrilaista ja arktisten kansojen musiikkia esittävä Pohjantahti on toiminut vuodesta 1985 lähtien.

Saamelaismusiikkia Saastamoinen on esittänyt 1980-luvun puolivälin jälkeen Helena Semenoffin, Domna Sanilan, Jaakko Gauriloffin, Mattis Heattan, Inga Juuson, Wimme Saaren ja S. K. Heattan kanssa. Kajaanissa kokeiluna toiminutta kunnallista alue- big bandia hän johti 1974-l980.

Pedagogilta malli luovuuteen"Mutta jokohan viimein oli löytynyt profeetta, jolla olisi tarjota jotakin mitä he eivät vielä olleet kokeilleet? Jotakin tehokasta ...!?"

Saastamoisella on kansakoulunopettajan tutkinto Jyväskylästä vuodelta 1962 ja humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Helsingistä 1970. Opettajan ammatissa hän toimi 1963-66 sekä osittain vuosina 1984-85 ja 1987-88 [Keiteleellä].

Virallinen musiikkikasvatus unohtaa lapsen omat tarpeet. Tästä syystä syntyi Keiteleen oudompi nuottikirja eli Johdatus luovaan musiikinopetukseen. "Tässä on malli palata perusopetukseen, jonka keskuksena on nykypäivän lapsi kaikkine inhimillisine puutteineen mutta myös luontaisine taitoineen. Tässä on malli palata luovuuteen." Näin kirjoittaa Timo Leisiö Saastamoisen kirjan johdannossa.

Ilpo Saastamoisen muukin opetustyö on laajaa ja monipuolista. Hän on vetänyt lukemattomat kevyen musiikin leirit. Hän on myös opettanut ja luennoinut yliopisto-tasolla Helsingissä Sibelius-Akatemian jazz-osastolla sekä Oulunkylän pop/jazz-opistossa, Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa ja eri opettajainvalmistus-laitoksissa.

Koulukonsertteja Saastamoisella on ollut vuodesta 1972 lähtien. Pielavedellä hän johti 1985-88 Unohtuneet musiikkikulttuurit -seminaarin ja parina seuraavana vuonna saamelaismusiikin kursseja saamelaisille.

Uusin aluevaltaus on kansantanssien opetus uudella tavalla, Rimpparemmi ja Siepakat. Jälkimmäinen valittiin vuoden 1992 kansantanssiyhtyeeksi.

Sävellystyötä Saunaniemessä"Lou luiku lei lei / leilu lui lui laa / lou leiku lui laa / leilu lui lai lei / luilu laa!"

Saastamoisen sävellys- ja sovitustyö on laajaa: filmi- ja teatterimusiikkia, kansan-musiikinsovituskonsertteja, laulusävellyksiä, studiokonsertteja. Säveltäjä itse pitää päätyönään "Karhunpeijaisia", johon hän on tehnyt myös tekstin. Tätä sekakuorolle, yhtyeelle ja laulusolisteille sävellettyä teosta on esitetty myös Ruotsissa.

- Tein työn suvun kesämökillä, Keiteleen Saunaniemessä. Uppouduin siellä työhön täydellisesti. Minulla ei ollut edes puhelinta. Tämä kostautuikin myöhemmin töiden vähenemisensä. Huomasi, ettei autopuhelin ole juppeilua.

Muita suurempia sävellyksiä ovat "Kalevala", jota ovat esittäneet Kajaanin, Jyväskylän ja Pohjantien big bandit sekä UMO. Siitä on tehty myös radio- ja tv- tallennuksia.

Antero Vipunen (1985) on "erilaista" mieskoromusiikkia. "Kaikukeihästä" esitettiin Joensuun laulujuhlilla tuhannen tanssijan kanssa 1987. Samana vuonna valmistuneen Pohjantahdin televisio-ohjelman "Kansat soittavat" käsikirjoitus on Saastamoisen tekemä. Filmi palkittiin Moskovan Graduka-festivaaleilla 1989 ja Joškar Olassa 1991.

Velho-ooppera ensi syksyksiNyt Saastamoisella on tekeillä Velho-ooppera, joka valmistuu ensi syksyksi. Kantaesitys on elokuussa 1993 Äkäslompolossa.

Tekstin on kirjoittanut Uuttu-Kalle ja koreografia on Satu Niirasen. Velhon ohjaa Kansallisoopperan tuotantopäällikkö Keijo Kupiainen. Sävelteoksesta tulee eräänlainen yleiskuva Lapin luonnosta, haltijoista ja ihmisistä.

Mahtaisiko shamaani Saastamoisen geenimuisti toimia tässä intuition pohjana, tarkastelivathan Lapin luontoa aikanaan niin hänen äitinsä kuin isänsäkin, ja eiköhän hänen kuulu isoisänsä Optatus Raatikainenkin ulottanut vaelluksiaan niin maan-tieteellisesti kuin musiikillisestikin lähes maan äärestä toiseen...

Moninkertaisesti yli rajojenIlpo Saastamoinen on tottunut rajojen ylittäjä muutenkin kuin maantieteellisesti. Luontevasti hän siirtyy taiteenalasta, musiikinlajista ja tutkimuskohteesta toiseen.

"Pöydälle ilmestyi hevosenkenkä, tilkku liito-oravannahkaa ja karhunhammas. Vielä löytyi repun pohjalta käärmeen orvaskettä ja oudohkoja musiikki-instrumentteja, kuten kyslikantele, pororumpu ja kahvihuhmare."

Tunnettu alkuperäismusiikin tutkija on suunnannut opinto- ja materiaalinkeruu-matkansa ympäri maailmaa. Hän on tutkinut yuka-musiikkia Kuubassa, Norjan ja Suomen tunturisaamelaisten musiikkia ja kolttien ja Kuolan saamelaisten musiikkia.

Hän on käynyt äänitysmatkoilla myös Kauko-Idässä, Intiassa ja Turkissa. Opinto-, festivaali- ja kongressimatkoja hän on tehnyt eri puolille maailmaa, esimerkkeinä Nicaragua, Hakassia, Tadzikistan, Tartto ja Nantes.

Ugrilaisten juurten etsintää- Harrastukseni on suomalais-ugrilaisen musiikin juurien etsiminen kansainvälisissä yhteyksissä. Tematiikka näyttää olevan vain yksi haara jostakin paljon valtavammasta, joka elää Keski-Aasiassa, tutkija sanoo.- Olen onnistunut saamaan elämän, joka mahdollistaa laajan kuvan musiikista.

Saastamoisen julkaisutoimintaa edustavat kymmenkunnan yhtyelevyn lisäksi Kitarakirja (Tammi 1974), Kitarasäestyksen alkeet (Tammi 1982 ja KVSK), Kansat soittavat (Tammi 1985), Keiteleen oudompi nuottikirja (Tampereen Yliopisto 1990), Scolt sami music in Finland and sami music in Kola peninsula (Tromsø Museums rapportserie/Tromura N:o 21, Tromsø 1991).

Saastamoinen on Popmuusikot ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja (1969-73). Valtion säveltaidetoimikunnan jäsen hän oli 1971-76, vuodesta 1990 alkaen Maailman musiikin keskuksen hallituksen puheenjohtajana sekä Jyväskylän talven konserttitoimikunnan puheenjohtajana vuodesta 1991 ja edelleen.

Kritiikin kannukset hän sai 1973, valtion tiedonjulkistamispalkinnon (Kitarakirja) 1975 sekä mm. Kaustisen plakaatin toiminnastaan Suomen kansanmusiikkikulttuurin hyväksi suomalais-ugrilaisen musiikin avulla (1990).KARI VÄISÄNEN(Tekstissä siteeratut näytteet ovat Arja Mustosen historiikista "Janon lauluja. Nousulan historia, Outokumpu 3.6. 1992).

 

23B)         21.7.92 Keskisuomalainen / (IS) 50 vuotta: Velho liikkuu äärirajoillaIlpo Saastamoinen syntyi 22.7.1942 Pielavedellä. Kansakoulunopettajaksi hän valmistui 1962 Jyväskylässä, (hum.kand. 1970 Helsingissä). Saastamoinen on säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, hän on julkaissut ison joukon musiikin opas-kirjoja ja tutkinut laajasti kansanmusiikkia. Kritiikin kannukset hän sai 1973, valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1975 ja Kaustisen plakaatin toiminnasta Suomen kansanmusiikkikulttuurin hyväksi suomalais-ugrilaisen musiikin avulla 1990.

Musiikin monitaitaja Jyväskylästä, Ilpo Saastamoinen, on tehnyt kaksi vuotta sävellystyötä Velhon kanssa. Velho on parituntinen teos, jonka esittävät lähes satahenkinen sekakuoro, yhtye ja laulusolistit. Kyse on amatöörivoimin esitettävästä saamelaisjohteisesta sävellyksestä. Kantaesitys on ensi vuoden elo-kuussa Äkäslompolossa.

Velho on musiikkiteatteria. Teos on monitasoinen, vaikea sisäistää ja esittää. Kuinka amatöörit voivat selvitä siitä?- Amatööreille säveltäminen on puolet vaikeampaa kuin ammattilaisille. On ammattilaisten oma ongelma, miten he selviytyvät vaikeista kohdista. Amatööreille säveltäessäni joudun miettimään, miten esittäjät voivat toteuttaa tämän teknisesti.

- Olen ratkaissut ongelman niin, että yksittäisen laulajan osa on suhteellisen helppo, mutta teos on kokonaisuudessaan monimutkainen. Taustalle olen laittanut yksin-kertaisia, erijakoisia elementtejä päällekkäin. Se on kuin yhtenäinen äänimatto, jonka päälle solisti esittää selkeän melodian. Äänimatto toimii rumpalin tavoin, tahdittaa esityksen. Tämä on suhteellisen harvoin käytetty tyylipiirre. Ainakin mordvalaisten ja saamelaisten musiikissa se kuitenkin esiintyy.

Saastamoinen myöntää afro-amerikkalaisen musiikin suosion ja mahdin. Improvisoinnin kyky ei rajoitu kuitenkaan nykyiseen valtamusiikkiin. Jokaisella kulttuurilla on kyky improvisoida.

- Muut kulttuurit avautuvat länsimaisille ihmisille vähitellen. Pikkuhiljaa täällä aletaan tuottaa alkuperäistä musiikkia, ei länsimaisuuden kautta suodatettua. Rock ei ole enää nuorisolle itsestäänselvyys, kiinnostus etnistä musiikkia kohtaan kasvaa jatkuvasti.

Saastamoinen haluaisi rukata koulujen opetuksen. Luovuutta ei saisi unohtaa, improvisoinnin tekniikkoja pitäisi opetella.- Opettajat ymmärtävät ongelman. Opetuksesta puuttuu luovuus, improvisointia esiintyy ainoastaan pallopeleissä. Musiikinopetus on vain ryhmäidentiteetin oppimista perinteisten kaavojen mukaan. Kaikki oppivat tietyt asiat, yksilö-identiteetin luominen improvisoinnin kautta jää. Oppilaita pitäisi opettaa heittäytymään luovuuden virtaan.

Saastamoinen juhlii keskiviikon lisäksi lauantaina, jolloin Pielaveden yläasteella on juhlakonsertti kello 19.

 

23C)         22.7.92 Helsingin Sanomat - Jukka Hauru:Saastamoiselle elämä on musiikkia suurempaa improvisointia(Kuvateksti: Jyväskylässä asuvaa Ilpo Saastamoista työllistää parhaillaan musiikkiteatteriteos Velho, joka perustuu saamelaiseen musiikkiin.)

50-vuotiasIlpo Saastamoinen syntyi Pielavedellä. Hänestä tuli kansakoulunopettaja Jyväs-kylässä 1962 ja humanististen tieteiden kandidaatti Helsingissä 1970.

Soittamisen Saastamoinen aloitti jo 1950-luvulla, mutta tunnetuksi hän tuli Soulsetin kitaristina 1968. Myöhemmin maineikkaita yhtyeitä olivat Karelia, Piirpauke ja nykyisin Pohjan Tahti.

Alkuaikojen tanssimusiikin ja rockin jälkeen Saastamoinen erikoistui eri kansojen etnisiin musiikkeihin.

Hän on julkaissut levyjä, kitaransoiton suosittuja oppikirjoja ja mm. poleemis-filosofisen nuottikirjan Kansat soittavat ja improvisaation oppikirjan nimeltään Keiteleen oudompi nuottikirja.

Saastamoinen tunnetaan myös kansanmusiikin tutkijana ja opettajana.

Saastamoisella on ollut runsaasti luottamustoimia musiikin ammattiyhdistyksissä jne. Hän on saanut mm. kritiikin kannukset, erilaisia apurahoja ja Valtion tiedon-julkistamispalkinnon.

Ilpo Saastamoinen on hämmästyttävän ahkera musiikin monitoimimies. Hän on myös omaperäinen ja jääräpäinenkin ajattelija. Viime vuosikymmenellä hän hyökkäsi eräässä julkaisussaan länsimaista estetiikkaa ja absoluuttisia arvoja vastaan aseinaan muun muassa informaatioteoria, entropia ja kybernetiikka.

Saastamoisen kanssa ei voi olla ajautumatta välittömästi perimmäisten kysymysten äärelle ja suuriin, mutta omalla tavallaan hauskoihin käsitteellisiin vaikeuksiin jonnekin absoluuttisten totuuksien ja kaiken suhteellistamisen väliseen inhimilliseen kosmokseen.

Saastamoisen täysin epäakateemisessa ajattelussa yksinkertaisesta tulee monimutkaista ja päinvastoin."Alussa suhtauduin etnomusiikkien näennäiseen yksinkertaisuuteen älyllisesti. Saan toki fiiliksiä kuuntelusta, mutta siitä on mahdoton erottaa älyn ja tunteen suhdetta, koska ainoastaan tekemällä riittävän työn jonkun musiikkikulttuurin ymmärtämiseksi siitä voi nauttia ilman älyllistä suhtautumista."

"Minusta oli nuorena väärin, kun koulussa opetettiin, että toinen musiikki on taidetta ja joku toinen jotain huonompaa, kun itse sain valtavan syvällisiä tunteita esi-merkiksi jazzista."

"Sitten huomasin saman itsessäni, että katsoin vinosti rockia, koska se oli mukamas taitamattomampaa. Päätin lähteä etsimään yksinkertaisista musiikeista jotain kovaa juttua, jota en ollut aiemmin tajunnut. Mitä enemmän niihin perehdyin, huomasin, että ne ovatkin tavattoman monimutkaisia.

Saastamoinen näkee musiikin tulevaisuuden sellaisena, että jokainen kuollut tai kuolemassa oleva etninen musiikkikulttuuri odottaa vuoroaan päästäkseen leviämään ympäri maapalloa. Siinä on "entropiahakuisuutta" siinä mielessä, että informaatiolla on taipumus hakeutua universumissa paikkoihin, joissa se ei ole vielä käynyt.

"Suomalaisen kulttuurin musiikkipolitiikka on mennyt eteenpäin. On päästy rajattomasta yksiarvoisuudesta moniarvoisempaan suuntaan ja ruvettu tunnustamaan, että eri musiikit ovat sillä tavalla yhteismitattomia, etteivät ne sovi samaan hierarkkiseen systeemiin."

Improvisaatio on Saastamoisen informaatioteoreettisen binäärifilosofian ydin-käsitteitä, koska se edustaa hyvin suurta ja monimutkaista informaatiomäärää. Kyseessä ei ole kuitenkaan jazzinafroamerikkalainen improvisointi, vaan laajassa mielessä jokin yksilöllinen arvaamattomuus, jota kukaan muu ei voi tehdä toisen puolesta.

"On väärin, että koululaitoksemme ei opeta luovaa improvisaatiota. Siellä arvostetaan vain yksilöiden kykyä ryhmäidentiteettiin, siihen, miten kaikki osaavat samat asiat kuten kertotaulun ja maammelaulun. Eli yhteiskuntaa kiinnostaa ainoastaan yksilön sopeutuminen, ei sen itseilmaisu."

Saastamoinen löytää kouluista vain yhden oppiaineen, johon luova improvisointi liittyy olennaisesti. Se on yllättäen urheilu ja siinä nimenomaan pallopelit tai muut leikit. Kaikessa muussa pääsee opettaja absoluuttisine arvohierarkioineen väliin sanelemaan, mikä on hyvää, mikä huonoa.

"Tiukasti objektiivisiin arvoihin perustuva vanha arvottamisen tai kritiikin malli on siinä mielessä hyvää, että se saa ihmiset nauramaan koko asialle."

"Vanha esteettinen teoria ei enää toimi. Me näemme maailman nykyään niin monelta kantilta, että harva enää uskoo absoluuttisiin arvoihin."

"Olemme menossa takaisin arvokkaisiin asioihin, jotka aikoinaan ovat jääneet länsimaisen yksipuolisen kulttuurihistorian jalkoihin. Elämä jatkuu vain hyväksymällä tietoisuus, että asiat eivät ole koskaan absoluuttisessa kunnossa."

"Tärkeää on vain aaltoliike. Lopullista totuutta ei ole, vaan kohtalon vaaka kallistelee kuin kohtalon iva. Se perustuu erilaisten harhojen dynamiikkaan."

Saastamoisen ja haastattelijan homeeriset naurut katoavat valkeaan kohinaan ja hiljaisuuteen.JUKKA HAURU

23D)         Pielavesi-Keitele s.20:  Monipuolinen juhlakonsertti Ilpo Saastamoisen kunniaksi(Kuvateksti: Piirpauken, kenties Suomen kansainvälisesti tunnetuimman kansan-musiikkiyhtyeen, pojat Pekka Nylund, Tom Nekljudow ja Ilpo Saastamoinen 1980-luvun alussa. Nylund soittaa Pohjantahdissa Keiteleellä kuultavassa konsertissa.)

Keiteleen ylä-asteen tiloissa järjestetään ensi lauantaina eli 25.7. Ilpo Saastamoisen 50-vuotisjuhlakonsertti, jossa muusikkoystävät Etelä-Suomesta Sevettijärvelle esittävät monipuolista musiikkia Ilpon uran varrelta. Konsertti alkaa klo 19.

Ohjelmassa on runsaasti saamelaismusiikkia, mm. Wimme Saari, Inga Juuso ja Jaakko Gauriloff sekä Karhunpeijais-kuoro ja Tesipelilaulajat. Pohjantahti-yhtye esittää suomalais-ugrilaista sekä arktisten kansojen musiikkia. Mukana konsertissa on myös Pekka Toivainen sekä Paroni Paakkunainen, jonka kanssa Saastamoisen yhteistyö alkoi jo Soulsetin aikoihin. Soulset voitti mm. kultamitalin Sofian nuorisofestivaaleilla 1968.

Kansanmusiikki elää uutta nousukautta, tästä ovat esimerkkeinä mm. suureen suosioon nousseet Värttinä ja Angelin tytöt. Popularisoinnista tuskin voi syyttää, kansanmusiikin pitäisikin jäädä korvaan heläjämään pitemmäksi aikaa.

Ilpo Saastamoinen on uranuurtajia kansanmusiikin "uusiokäyttäjänä" Suomessa. Hänen teoksissaan hyödynnetään perinteitä, mutta samalla käytetään uuden ajan instrumentteja ja sävelkuvia. Jazzin liikkuvuus ja moniulotteisuus on lähellä Saastamoisen sydäntä, myös vivahteita uuden musiikin suuntaan on aistittavissa.

Tästä konsertista tullaan vielä puhumaan, joten mukaan kannattaa tulla kauempaakin ja kesävieraitten kanssa. Ovelta voi lunastaa vapaaehtoisen ohjelmalehtisen / kahvikupongin parilla kympillä.  

 

23E)         23.7.92 Viitasaaren Seutu - Vuosien kierrossa: Muusikosta filosofiksi(Kuvateksti: Musiikista on tullut Ilpo Saastamoiselle tie laajempien filosofisten ongelmien äärelle.)

Viitasaarelaiset, ainakin vanhemmat, muistavat Ilpo Saastamoisen pielaveteläisenä koulupoikana, ylioppilaana, opettajana Taimoniemen koululla ja laulamassa Viitasaari-kvartetissa.

Sitten musiikki, ja eritoten kansan- ja maailmanmusiikki, imaisi miehen mukaansa. Tuli yhtyeitä: Karelia, Dopplerin ilmiö. Piirpauke, Nils-Aslak Valkeapään yhtye, tuli opetustöitä, kirjoja, sävellyksiä, mutta ennen muuta tuli tutkimustyötä ja pohjaton kiinnostus suomalais-ugrilaisten ja muiden kansojen alkuperäiskulttuureihin.

Niinpä hän otti tehtäväkseen suomalais-ugrilaisen musiikkiperinteen etsimisen ja tallentamisen.- Meillä, jos kellään, on mahdollisuus saada siitä tietoa - ainakin helpommin kuin jollakin uusiseelantilaisella tutkijalla - ja näin ollen meillä on myös vastuu sen tutkimisesta. Ilpo perustelee.

Mutta suureksi osaksi hänen kiinnostuksensa nousee puhtaasti filosofisista lähtökohdista: halusta kyseenalaistaa nykyiset arvoteoriat tai pohtia improvisaation merkitystä ja asemaa musiikissa.

Erityisesti häntä kiinnostaa niiden kulttuurien musiikkiperinne, joita me kutsumme primitiivisiksi.- Minua kiinnostaa näiden halveksittujen musiikin muotojen tutkiminen. Olen vakuuttunut, että niiden takana on yhtä komplisoitunut ja nerokas järjestelmä kuin missä tahansa länsimaisen taiteen huippusaavutuksessa, ääretön monimutkaisuuden aste, Ilpo sanoo.

Tässä tutkimustyössä informaatioteoria on hänelle luonteva lähestymistapa.- Musiikki on informaatiota, ja jos jokin järjestelmä sisältää äärettömän määrän informaatiota, on sama, sisältääkö se sitä hieman enemmän tai hieman vähemmän kuin jokin toinen äärettömän monimutkainen järjestelmä. On yhdentekevää, onko kyseessä sinfoniaorkesteri vai yksiääninen laulu - tavalliselta kuulijalta 90 prosenttia sen potista menee yli lipan, hän perustelee näkemyksiään musiikin "arvokkuudesta" tai "vähäpätöisyydestä''.

Ilpon ansiolista on niin pitkä, että yllä mainitut työt ovat vain jäävuoren huippu. Jostain on kai ollut pakko luopuakin ehtiäkseen tehdä sen kaiken?

- Niin, lähimmäiseni ovat saaneet kärsiä, Ilpo hymähtää.- Nostan hattua niille vaimoilleni, jotka ovat aina kukin aikansa jaksaneet. Jos jotain muuttaisin elämässäni, niin ehkä olisin jättänyt filosofoinnin vähemmälle ja viettänyt enemmän aikaa esimerkiksi lasteni kanssa. Olen vasta nyt ymmärtänyt, että ei musiikki ole itseisarvo, se on ihmisten välistä kanssakäymistä siinä missä mikä tahansa muu. Jotkut viisaat ihmiset ymmärtävät nämä asiat, perheen, lapset, ihmis-suhteet, jo nuorena. Ja joiltakin se vie näin kauan, hän sanoo.

Syntymäpäivänsä muusikko ja filosofi viettää konsertoimalla. Juhlakonsertti pidetään Keiteleen yläasteella lauantaina 25.7. kello 19 ja mukana on Ilpon työtovereita vuosien varrelta, mm. Paroni Paakkunainen, Pohjantahti ja Karhunpeijaiskuoro.

 

23E)         27.7.92 ma Iisalmen Sanomat - Kari Väisänen:Kolttaleuddeja rappina ja reggaena  -  Tunnelma tiivistyi Ilpo Saastamoisen juhlakonsertissa(Kuvateksti I: Ilpo Saastamoinen etsi rummustaan kolme säveltä kuorolle.Kuvateksti II: Jaakko Gauriloff esitti kolttaleuddeja.Kuvateksti III: Wimme Saaren ja orkesterin yhteistyö toimi hyvin.Kuvateksti IV: "Uuttu-Kalle" kertomassa. Taustalla säestää Karhunpeijaiskuoro.Kuvateksti V: Yleisö eli konsertissa täysin mukana. Vasemmalta Arto Piispanen, Kalle Fält ja Paroni Paakkunainen.)

Säveltäjä, muusikko Ilpo Saastamoinen juhli puolta vuosisataansa Keiteleellä lauantaina konsertoimalla parhaiden muusikkotovereidensa kanssa. Kesäisestä ajankohdasta huolimatta sali oli täynnä innokkaita Saastamoisen musiikin ystäviä.

Konsertin alkunumerona kuultiin Saastamoisen Elsa Niilekselän runoon säveltämä Hämähäkki hämärikki. Laulun esitti Octatus-kuoro Erkki Näreharjun johdolla. Näreharju pahoitteli onnittelupuheenvuorossaan sitä, että yhteistyö Saastamoisen kanssa käynnistyi kovin myöhään.

Näreharju on tavallaan Karhunpeijaisten isä, koska hän innosti aikanaan Saastamoista teoksen säveltämiseen. Näreharju tarvitsi kuorolleen muutakin materiaalia.

- Minulla on vanha kanttorin koulutus, jossa rytmiikkaan ei kiinnitetty kovinkaan paljon huomiota. Kun sain Antero Vipusen nuotit käteeni, tuntui aivan hirveältä. Kyllä se sitten siitä lähti sujumaan, Näreharju muisteli.

Mukana olivat myös Pohjantahti, Kalle Fält, laulu, Pekka Nylund, kitara ja Ilpo Saastamoinen itse. Kokoonpanoa vahvistivat myös Arto Piispanen, Paroni Paakkunainen,  Pekka Toivanen ja Jouni Koskimäki. Fält esitti Saastamoisen Väinämöisen laulun karun miehekkäästi. Tunnelmaa kevensi pikkutytön Fältille suuntaama kysymys: Oletko sinä Väinämöinen?

Jaakko Gauriloffin kolttaleuddit eli eeppiset, improvisaatioon pohjaavat laulut sisälsivät myös rap ja reggae tyyliset tarinat.

Konsertin toisen jakson aloitti Kalervo Uutun, "Uuttu-Kallen" kertoma tarina "Lussin Pieti-Riepu" tekeillä olevasta Velho oopperasta. Uuttu on Ilpo Saastamoisen säveltämän teoksen sanoittaja. Säestys hoitui improvisoiden Karhunpeijaiskuoron avulla.

Kolarilainen Johannes Seppälä kertoi, että Saastamoinen löydettiin oopperan  säveltäjäksi alueradion ohjelmasta. Oopperan säveltäjää oli etsiskelty jo pitkähkön ajan, mm. Jorma Panulaa oli ajateltu. Oopperassa on noin kaksisataa esiintyjää. Kenraaliharjoitus on vuoden päästä, 26.elokuuta Äkäslompolossa, Kolarissa.

Wimme Saaren saamelaisjoiut ja mukana olleiden muusikoiden yhteistyö nosti hienosti tunnelmaa konsertin loppua kohden. Tunnelmassa oli jotakin samaa mitä tapaa Porin Jazzin parhaissa konserteissa. Nylundin ja Saastamoisen kitaroiden saumaton yhteispeli oli todella nautittavaa.

Konsertti huipentui Karhunpeijaiskuoron esitykseen. Loppuyllätyksenä Kalle Fält esitteli säveltäjän äidin, Vellamo Paanasen 1943 tekemän kehtolaulun. Paananen kertoi pienen tarinan yleisölle:

Ilpo oli pienenä tätinsä  kanssa metsäpolulla kävelemässä. Tädin ihmeteltyä pojan valitusta tämä sanoi: "No, kun on noita kusiaisia." Täti oli lohduttanut poikaa sanoen, että ne on niitä elämän vastuksia. Kohta valitus kuului taas. "No, mikä nyt on?", täti kysyi. "No, kun on niin paljon noita vastuksia."

Taiteilijan tiellä on varmasti ollut vastuksia. Lauantai-iltana oli kuitenkin juhlan aika hyvien ystävien ja musiikin harrastajien kanssa.KARI VÄISÄNEN

 

23F) 29.7.92 ke Pielavesi-Keitele - Raija Eevala:Ilpo Saastamoinen 50 vuotta - Maailmanmusiikki jää ja elää(Kuvateksti I: Ilpo ja shamaanirumpu. Sulassa sovussa soivat sähköiset ja akustiset soittimet silloin, kun turhat rajat on kaadettu.Kuvateksti II: Saunaniemi on Ilpolle läheinen paikka. Siellä syntyi muun muasa kuoroteos Karhunpeijaiset)

Musiikki etenee maapallon eri kolkkiin kuin venyvät jouhisäikeet.Saamelaiset tunnistavat Etelä-Amerikan intiaanien laulut. He pystyvät lähes kertomaan mitä lauluissa sanotaan.

Minulle on viime vuosina alkanut hahmottua musiikin merkitys historiallisena todistusaineistona kansakuntien liikkeistä. Musiikki liikkuu jatkuvana epäsymmetrisenä aaltoliikkeenä ajassa ja paikassa.

Ilpo Saastamoisen saa helposti puhumaan. Yksi lyhyt kysymys poikii laajan ja kauaskantoisen vastauksen. Kärryillä pysyminen vaatii syventymistä sekä historian että ihmiskunnan eettisiin ongelmiin. Ilpo vietti Keiteleen maisemissa 50-vuotis-päiviään sukulaisten ja ystävien seurassa. Muusikkoystävät vuosien varrelta järjestivät tapauksen kohokohdaksi konsertin.

Onko sinfonia parempaa kuin kansanmusiikki?Kansanmusiikki alkoi kiinnostaa Ilpoa jo paljon ennen kuin siitä tuli muoti-ilmiö. Miten sitten soulman ja jazzrockman antautui noin perusteellisesti etnisten musiikinlajien tallentajaksi ja tutkijaksi? - Aloin miettiä, miksi joku toinen musiikki oli "parempaa" kuin joku toinen, sitten törmäsin kolttasaamelaisten leuddiin, ja siinä se oli. Mahdollisimman yksinkertainen musiikki, josta tarkasti eriteltynä tulikin yhtä monimutkaista kuin sinfoniasta.

Joiku ei ole ollenkaan kaupallista musiikkia, joten sen laulajalla täytyy olla kova itsetunto. Tässä tulemme siihen tosiasiaan, että musiikin tekijällä täytyy olla valmius tietyn informaation suodattamiseen. Saamelaisille joiku merkitsi ennen enemmän, nyt on perinteisten elinkeinojen harjoittaminen vaarassa, koko se tausta, mistä joiku pohjautuu, on vaarassa.

- Nyt on länsimainen ihminen huomannut, ettei se tunne muuta kuin jotenkuten lähihistoriaansa, siksi kiinnostus esim. kansanmusiikkia kohtaan on kasvanut. Kun tietämys loppuu, on alettava tulkita käsitteitä uudella tavalla. Tietysti meille suomalaisille on merkinnyt paljon porttien avautuminen itään, harmi että moni sukulaiskansa ennätti tuhoutua tai on juuri tuhoutumassa ennen kuin ennätämme edes haistella heidän aarteistojaan kansanperinteen alalla.

Musiikin reittejä selvitettäessä ovat muut tieteenalat hyödyksi. Virallinen tiede ei tosin tällä hetkellä noteeraa musiikkia todisteeksi, ehkä joskus musiikilliset teemat, joita voidaan verrata geeneihin, ovat yhtä arvokkaita todisteita kuin arkeologiset löydöt. Myös shamanismi on globaalia, siinä riittää vielä tutkimista.

Runomuoto on rappiotaKeräämäni materiaalin perusteella arvelisin kalevalaisen musiikin, joka ei edes ole suomalais-ugrilaista musiikkia, olevan yksi Keski-Aasiasta lähteneistä haaroista. Osa haaroista menee Kirgisiaan, osa Kiinaan. Myös Algerian rai-musiikki käy esi-merkistä samantyyppisistä teemoista. Yksihaara on aivan toisella puolella maapalloa, Amazonin latvoilla Cuna-intiaanien sävelissä. Inkojen nykymusiikissa meillekin tutut teemat voivat hyvin, tosin improvisaatio on tiivistynyt melodiaksi.

- Runomuoto on muuten mielestäni musiikillisen rappion muoto. Suomen saamelaisilla voidaan selvästi erottaa erityyppiset laulut. Koltilla ei ole runomittaa, myös käsivarren saamelaisilla musiikki on puhtaampaa. He olivat liikkuvaa sorttia, menivät porojen perässä ympäri vuoden eivätkä pitäneet kontakteja yllä muihin. Tunturisaamelaiset ovat saaneet eniten vaikutteita muilta kansoilta, joten heidän musiikkinsa on selvästi melodisempaa.

Korvaako pallopeli halun improvisoida?- Vertaan primitiivistä musiikkia ja improvisaatiota pallopeleihin. Esittäjä heittää tuotoksen ja tämä ottaa kykyjensä mukaan mitä irti saa. Palaute on välitön. Jos kuuntelijalla ei kolahda, hän lähtee salista pois. Saastamoisella on hauskaa pallo-peliteorian kanssa. - Jospa oikeiden pallopelien suuri suosio perustuu siihen, että niiden seuraaminen, ennalta arvaamaton pallon liike, tyydyttää myös katselijan improvisoinnin tarvetta!

Pallopeliteoria toimii tavallaan kansanmusiikin keruumatkoilla. Saastamoinen pyrkii itsekin esiintymään, se lähentää suhdetta "varsinaisiin keräilykohteisiin".  

Kuka tahansa oppii musisoimaan- Perinteinen koululaitos pyrkii liiaksi sopeuttamaan yksilöä yhteiskuntaan. Yksilö-identiteetti kärsii tämän sopeuttamisen kustannuksella. Siksi kai suomalaisista on tullut naurettavan tosikkoja. Auktoriteetteihin on opittu luottamaan liiaksi, nyt onneksi huomataan, etteivät yhteiskunnan päättäjät välttämättä ole moraalisesti hyviä.

Saastamoisen "Keiteleen oudompi nuottikirja" valaisee musiikinopettajille uuden-laisen musiikinopetuksen merkitystä.- Kuka tahansa oppii kolmen päivän kurssit käytyään improvisoimaan, Ilpo takaa.

Jo parikymppisenä kansakoulunopettajaksi valmistunut, Pielavedellä syntynyt Ilpo on ollut poikkeuksellisen tuottelias musiikin osa-alueilla. Hän on soittanut muusikkona, kitara lempisoittimena yli kymmenessä huippukokoonpanossa. Nuorena poikana Ilpo istui tallinylisillä, peläten tippumista Eemil Tukion kanssa, joka soitteli viinapalkalla haitarilla hääparille.

Yhteistyötä Uuttu-Kallen kanssaJulkaisutoiminnasta mainittakoon Kitarakirja 1974, joka sai valtion tiedon-julkistamispalkinnon. Muita julkaisuja on aikamoinen nivaska, kuten myös sävellystöitä. Karhunpeijaiset -kuoroteosta hän pitää päätyönään. Ilpo oli Popmuusikot ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja. Vuodesta 1991 hän on toiminut Jyväs-kylän talven konserttitoimikunnan puheenjohtajana.

- En osaa sanoa mitä se viidenkympin villitys on. Mutta keski-iän kriisin olen kokenut. Teki mieli lopettaa musiikkihommat ja aloittaa jälleen peruskoulun-opettajana.

- Nyt taas olen innostunut uudesta projektista. Teen Velho-nimistä musiikkiteatteria länsi-Lapin kuorolaisten kanssa. Siitä tulee noin parituntinen ja sen ohjaa Keijo Kupiainen. Tekstit on tehnyt kuuluisa Uuttu-Kalle, mies jota saamelaiset syyttä suotta arvostelevat. Uuttu-Kalle on perehtynyt saamelaisuuteen, lukenut paljon. Hän pystyy suodattamaan lukemansa, improvisoimaan.

Ilpon kesäpaikkaan Saunaniemeen tulee vieraita Viitasaaren ajoilta. Ilpo kiirehtii muistelemaan menneitä, elämänsä suurinta yleisöä Sofian laulufestivaaleilta ja siinä tilaisuudessa hajonneita housuntakamuksia.Raija Eevala

Tunnelma oli korkealla Ilpon synttärikonsertissa(Kuvateksti I: Jaakko Gauriloff, koltta, toi konserttiin tuulahduksen tuntureilta.Kuvateksti II: Velho-teokseen on tekstit kirjoittanut kiistelty Uuttu-Kalle. Hänen kertojanlahjoistaan ei jäänyt epäilystä.)

Lauantai-illan juhlakonserttia ei liiemmin markkinoitu, vain yksi ilmoitus paikallislehdessä ja kutsut valituille. Ja niin olikin hyvä, ylä-asteen saliin ei olisi enempää mahtunut.

Ilpo Saastamoinen totesikin heti alussa, että jos konserttia olisi lähdetty kaupalliselta pohjalta tekemään, ei yleisöä olisi ollut näin paljoa. Vaikka kaikki keiteleläiset Ilpon tuntevatkin, on täällä harvemmin kuultu hänen musiikkiaan, eikä koskaan näin monipuolisesti esitettynä kuin lauantaina.

Mukana oli muusikoita jo Piirpauken ajoilta, Octatuslaulajat, Karhunpeijaiskuoro, Pohjantahti sekä saamelaisvieraat Wimme Saari ja Jaakko Gauriloff, joka tietysti edustaa kolttasaamelaisia. Aivan uusinta uutta Saastamoista kuultiin myös, Uuttu-Kalle on tehnyt tekstit Velho-teokseen, joka on vasta tekeillä.

Tunnelma oli konsertissa korkealla. Sulassa sovussa, melkein akustiselta pohjalta soivat Pekka Toivasen harppu, Pekka Nylundin kitara ja Ilpon basso. Kalle Fältin tunteikas laulu kruunasi konsertin.

Ilta täynnä improvisaatiotaImprovisointi on alfa ja omega, siitä saatiin konkreettinen oppitunti kun Velhoon tekeillä olevaa tekstiä kokeiltiin ex tempore Karhunpeijaiskuorolla. Sävelmän nimi oli "Lussin Pieti-Riepu". Uuttu-Kalle kertoi tarinaa, kuoro kuunteli sitä silmät kiinni ja lauloi, oikeammin hymisi mieleistään säveltä. Kuulosti ihan hyvältä. Eikä jäänyt Uuttu-Kallen kertojanlahjoista epäilystä. Ilpon tyttäret löysivät itsensä yllättäen lavalta, isä komensi heidät säestämään Karhunpeijaiskuoroa, kun aivan lopussa esitettiin otteita ko. teoksesta.

Energisyyttä löytyi Nellimin koltasta Jaakko Gauriloffista. Hän toi mieleen Michael Jacksonin "rap" esityksessään. Itse asiassa kyseessä oli kolttien leudd, tarinan kerrontaa ilman tarkkoja sääntöjä, improvisaatiota.

Gauriloff kertoi myöhemmin, kuinka vaikeaa hänen oli alussa laulaa leuddia, vaikka se jossain hänen sisällään olikin. Hän odotti, että joku toinen alkaisi perehtyä siihen, mutta hänen se täytyi sittenkin tehdä. Yhteistyö Ilpo Saastamoisen kanssa alkoi 1980-luvun alussa, vaikka he olivat tavanneet jo aikaisemmin, erilaisen musiikin merkeissä. Ilpolle avasi oven saamelaismusiikkiin, kenties samalla koko etniseen musiikkiin, kolttien leuddiin. Musiikki, joka on muka yksinkertaista, mutta osoittautuu joksikin ihan muuksi.

Väliajalla koki Ilpo onnittelujen vyöryn, kun lukuisat eri tahot muistivat häntä kukkasin, omaperäisin lahjoin ja huomionosoituksin. Koulun aulaan oli pystytetty julistenäyttelyvuosien varrelta, myös Ilpon kirjallinen tuotanto oli esillä, hädin tuskin mahtuen ikkunatasanteelle.Raija Eevala

G)         Uusi kansanmusiikki 4/92 s.24  Heikki Laitinen: 50-vuotias Ilpo Saastamoinen

Eräs kansanmusiikkikesän kohokohdista sattui lauantai-iltaan, heinäkuun 25 päivään. Keiteleen yläasteella oli silloin kolme ja puoli tuntia kestänyt maratonkonsertti 50 vuotta täyttäneen Ilpo Saastamoisen kunniaksi. Ystävät ja kylänmiehet olivat täyttäneet juhlasalin ääriään myöten. Tunnelma oli innoittunut. Keskipisteenä oli päivänsankari niin säveltäjänä kuin muusikkonakin.

Ilpon työ suomalaisen musiikkikulttuurin rajojen avartajana on ollut tunnetusti merkittävä. Neljännesvuosisata sitä on jatkunut ja toinen mokoma on seuraavaksi luvassa. Kansakoulunopettaja (1963-66) ja harrastajatanssimuusikko otti musiikin ammatikseen 1966 ja näin syntyi vähitellen omaperäinen säveltäjä, muusikko, runoilija, musiikintutkija ja musiikkipedagogi.

Alkuvuosina harrastuksena ollut musiikkipolitiikka on viime vuosikymmenenä tehnyt tilaa kiihkeille musiikintallennus ja tutkimusmatkoille ympäri maailman. Suurin projekti tällä hetkellä on laajan suomalaisugrilaisen äänilevysarjan tallentaminen ja julkaiseminen yhteistyössä eri järjestöjen ja laitosten kanssa.

Juhlakonsertissa suurimman vastuun onnistumisesta kantoi luonnollisesti Pohjantahti (Ilpo, Kalle Fält, Pekka Nylund). Sehän on ollut Ilpon oman soittamisen ja laulamisen tärkein foorumi vuodesta 1985. Yhtyeen kanssa musisoi ystäviä läheltä ja kaukaa: Paroni Paakkunainen, Arto Piispanen, Pekka Toivanen, Jouni Koskimäki.

Jaakko Gauriloff lauloi yhtyeen säestämänä tutun kiihkeästi kolttaleuddeja. Erityisen vaikuttava oli Kaisa Gauriloffin peruja oleva Kotkan leudde. Wimme Saarikin, joka oli juuri vienyt muuttokuormansa Helsingistä takaisin Enontekiölle, oli mukana joikaamassa ja yltyi suuryhtyeen kanssa sellaiseen menoon, että eipä ole ennen kuultu.

Octatuslaulajat lauloivat Erkki Näreharjun johdolla. Ja konsertin päätteeksi oli vuorossa Pielaveden ja Keiteleen musiikinharrastajien muutaman vuoden takainen suurhanke, Ilpon runoilema ja säveltämä Karhunpeijaiset. Kolme tuntia kestävästä sävellyksestä kuultiin hieno sikermä kuoron ja Pohjantahdin esittämänä.

Mukana konsertissa olivat myös seuraavan suurhankkeen, ensi elokuussa Ylläksellä esitettävän Velho-oopperan tukijoukot. Oopperan käsikirjoittajan Uuttu-Kallen jutustelu innosti Ilpon esittelemään pedagogisia improvisaatio-oivalluksiaan ja hetkessä syntyi jutuille kuorotausta.

Kestostaan huolimatta konsertti antoi vain kalpean kuvan Ilpon säveltäjän- ja muusikontaipaleelta. Paremmin tuota kokonaisuutta kuvasi eteisaulaan koottu julistenäyttely. Hellyttävimmät olivat 60-luvun iskelmäkiertueilta, vaikuttavimmat monilta ulkomaankiertueilta.

Muusikkona Ilpolla onkin esittää uljas lista uusia alueita erityisesti kansanmusiikin ja maailmanmusiikin alalla vallanneita yhtyeitä: Soulset, Karelia, Dopplerin ilmiö, Nils-Aslak Valkeapään yhtye, Kajaani Big Band (kapellimestarina 1974-80), Piirpauke, Los Ustads, Pohjantahti, Okay Temizin yhtye. Viime vuosia on sävyttänyt monenlainen yhteistyö saamelaismuusikkojen kanssa.

Ilpon sävellyksissä on viime vuosikymmenenä ollut etualalla pilviä hipova suurimuotoisuus: Kalevala big bandille ja solisteille (1980), Antero Vipunen mieskuorolle ja yhtyeelle (Joensuun laulujuhlat 1987), Karhunpeijaiset sekakuorolle, yhtyeelle ja laulusolisteille (1988), Velho sekakuorolle, yhtyeelle ja laulusolisteille (1992).

Kaikki sävellykset ovat musiikkia, jota on vaikea luokitella. Ehkä siitäkin syystä ne eivät aina ole saaneet ansaitsemaansa huomiota osakseen. Asiaan on tietysti vaikuttanut myös Ilpon periaatteellisista syistä johtuva työskentely musiikin-harrastajien parissa sekä tietoinen pysytteleminen kaukana etelän keskuksista.

Runoilija-Ilpon tuotanto ulottuu Karhunpeijaisten monipolvisesti vyöryvästä shamanistisesta tajunnanvirtarunosta kymmeniin irvileukaisiin tuttujen laulujen uusriimityksiin Kitarasäestyksen alkeissa (1982): "Taivas on ruskeankirjava/ja mustia täpliä täynnä! Niin on tehtaan pölykeuhkoisillekin/samalla tavalla käynnä."

Musiikintutkija-Ilpon kirjoituksissa on oma tärkeä sävynsä: ne on tehnyt muusikko. Pedagogina Ilpo on ennen kaikkea keksinyt uusia ideoita tällä hetkellä musiikin-opetukselle välttämättömän lasten omaan luovuuteen uskovan opetuksen käyttöön. Tässä suhteessa on Keiteleen oudompi nuottikirja (1990) erinomainen avaus. Lisää kursseja vaaditaan!

Tutkijan ja pedagogin pyrkimykset yhdistyvät kansainvälistäkin huomiota herättäneessä maailmanmusiikin nuotinnoskokoelmassa Kansat soittavat (1985). Moniin painoksiin yltänyt Kitarakirja (1974) on jo klassikko.

Virallisista ja epävirallisista onnittelijoista ja lähetystöistä ei juhlakonsertissa ollut tulla loppua. Erityisen selvästi huomasi, miksi konsertti oli järjestetty Keiteleelle: Ilpon työ siellä päin on merkinnyt aivan uusia haasteita musiikinharrastajille ja monenmoista piristystä kulttuurielämälle.

Juhlinta jatkui peilityynen järven rannoilla aamuun saakka. Ja kun juhlittiin Ilpoa, arvaa jokainen, että keskustelunaiheet eivät loppuneet.

 

H)         Rytmimusiikki 7 1992 (kansilehti): Heimo Hatakka: Musiikista tulee urheilua. Dave Lindholm ja Ilpo Saastamoinen kärkevinä. (Kuva: Pekka Väänänen)

s.20         Ilpo Saastamoinen moittii musiikinopetuksen suorituskeskeisyyttä.
Heimo Hatakka: Teknistä suoritusta on ylikorostettu sydämen kustannuksella

Ilpo Saastamoinen täytti kesällä 50 vuotta. Syntymäpäivä noteerattiin useassa päivälehdessä. Saastamoinen kertoo panneensa merkille, että lehdet mainitsivat tarkkaan hänen koulutuksensa ja oppiarvonsa, mutta melkein kaikilta jäi noteeraamatta hänen keikkailunsa yli kahdessakymmenessä maassa. Saastamoinen kapinoi koulutusdiktatuuria vastaan. Musiikin arvon mitta tulisi olla elämys - se että lähettäjän viesti tavoittaa vastaanottajan.

 

Saastamoinen henkilöityy monien mielissä 1974 ilmestyneeseen Kitarakirjaan, joka oli pitkään opinhaluisten kitaristien ainoita suomenkielisiä tietolähteitä. Tietokirjaksi teos on ollut kysytty, kustantaja on ottanut siitä neljä painosta.

Teos vastasi 70-luvulla vallinneeseen huutavaan pulaan kevyen musiikin opetuksesta ja oppimateriaalista.

Saastamoinen oli ehtinyt tiedostaa pulan omakohtaisesti aloitellessaan 60-luvulla ammattimuusikon päiviään. Soulset ja Karelia -yhtyeissä Saastamoisen nimi kohosi yleisön tietoisuuteen vuosina 1968-72. Kun ensimmäiselle Pop/Jazzkoulutus-suunnitelmalle haettiin tekijöitä, tuli Saastamoisen nimi väistämättä esiin.

- Koulutuksen pohdinta lankesi minun kohdalleni melko luonnostaan, sillä olin niitä harvoja sen aikaista sukupolvea, jolla oli muodollista, korkeampaa sivistystä. Muut eivät viitsineet ruveta niihin hommiin, muistelee Saastamoinen.

Pop/jazzkoulutussuunnitelma valmistui 1972 työryhmällä Saastamoinen-Paakkunainen-Järvinen. Yli 200-sivuinen mietintö tarjosi yksityiskohtaisia malleja kevyen musiikin koulutuksen aloittamiseen.

20 vuotta myöhemmin Saastamoinen toteaa, että unelmat ovat pääpiirteittäin toteutuneet, joskin kevyen musiikin yleisellä hyväksynnällä on ollut hintansa.

- Ainut kielteinen puoli on jatkuva uhka koulutuksen institutionalisoitumisesta. Tämä sanahirviö tavallaan kuvastaa, mistä on kysymys. Kevyen musiikin - niin rockin kuin jazzinkin - koulutuksessa langettiin osittain siihen samaan kuin taidemusiikin puolella. Kuviteltiin, että on yksiarvoinen musiikillinen yhteiskunta, jossa vallitsee

objektiivinen hierarkia asioiden välillä. Ajatus on johtanut teknisen suorituksen ylikorostamiseen sydämen kustannuksella. Ei kiinnitetä huomiota siihen, mitä ihmisellä on sydämestään sanottavaa, kun tärkeimmällä sijalla on tekninen täydellisyys.

Saastamoisen musiikillisen ajattelun avain onkin juuri sanottava - informaatio.

- Pidän musiikkia informaationa, jossa vaikuttaa sekä viestin lähettäjän että vastaanottajan todellisuus; ja viestin vastaanottaminen - viestin uudelleen koodaaminen - on useissa tapauksissa luovempi tapahtuma kuin viestin lähettäminen. Informaatioajatus poistaa hierarkian mahdollisuuden musiikista -ajatuksen siitä että olisi hyvät sävellykset ja huonot sävellykset.

Saastamoinen pahoittelee hierarkkisen ajattelun johtaneen ihmisten luokitteluun musiikkia ymmärtämättömiin ja ns. spesialisteihin.

Saastamoinen itse vakuuttui eri musiikkityylien yhteismitattomuudesta kuultuaan Ravi Shankarin soittoa Jyväskylän Kesässä 60-luvun lopulla.

- Se oli todellinen potku. Silloin ymmärsin ensimmäistä kertaa, että improvisaatio-malleja on monenlaisia. Shankarin improvisaatiomalli ei ollut missään yhteydessä afroamerikkalaiseen musiikkiin. Konsertti muutti minun musiikillisen maailman-kuvani kertaheitolla, toteaa Saastamoinen.

 

Maailman musiikkien jäljillä

Musiikillinen moniarvoisuus on ohjannut Saastamoisen työtä sekä säveltäjänä, muusikkona että tutkijana. Se on myös pitänyt Saastamoisen poissa byrokratian rattaista. Päätoiminen kapellimestaruus  Kajaani Big Bandissa vuosina 1974-80 on toistaiseksi ainut päätoiminen virka, johon Saastamoinen on asettunut.

Freelance-päivät kuluvat säveltäen, soittaen, tutkien, luennoiden ja kirjoittaen.

Saastamoinen oli perustamassa Suomen ensimmäistä maailmanmusiikki-yhtyettä Dopplerin Ilmiötä -72. Kajaani Big Bandin kapellimestaruudesta luovuttuaan Saastamoinen on soittanut Piirpaukessa, Los Ustadsissa, Pohjantahdissa, Okay Temizin -yhtyeessä sekä erinäisissä saamelaismusiikin kokoonpanoissa.

Maailmanmusiikin nousua analysoidessaan Saastamoinen näkee tapahtuneessa sekä hyvää että huonoa. Nousun välttämätön edellytys on ollut etnisten musiikki-kulttuurien yksinkertaistaminen ja länsimaistaminen.

- Musiikillisia järjestelmiä on yksinkertaistettava, jotta eurooppalainen, primitiivinen ihminen pystyisi omaksumaan edes jotain niiden sanomista, Saastamoinen lataa.

Länsimaisista kriteereistä oleellisimmat ovat Saastamoisen mukaan länsimainen studiotekniikka, viihde-elektroniikka, länsimainen rytmiikka ja länsimainen esitystraditio eli näyttämölle asettaminen. Vasta näihin ehtoihin sopeuduttuaan maailmanmusiikki tuli tunnetuksi.

- Musiikki menettää jotain, mutta sen saatavuus paranee, summaa Saastamoinen. Saatavuuden hyvä puoli on se, että ihmiset ymmärtävät maailmaan mahtuvan länsimaisen taidemusiikin ja afroamerikkalaisten musiikkityylien lisäksi muutakin musiikkia.

- On historiallinen sattuma, että Amerikkaan, joka on teknisesti edistyneimpiä länsimaita, tuotiin orjia Afrikasta. Massatuotannon ja tiedotusvälineitten kautta afro-amerikkalainen musiikki on tässä historiallisessa tilanteessa saavuttanut niin valtavan globaalisen merkityksen. Jos orjat olisi tuotu esim. Intiasta, meidän musiikillinen karttamme saattaisi olla ihan toinen, spekuloi Saastamoinen ja arvelee, että afroamerikkalaisen musiikin valtakaudella on vielä loppunsa.

 

Improvisaation tärkeys

Vaikka Saastamoinen painottaakin eri musiikkikulttuurien omalakisuutta ja yhteismitattomuutta, niillä on myös yhteiset piirteensä.

- Jokaisessa elävässä musiikkikulttuurissa on kaksi puolta: perinnettä säilyttävä ja toistava sekä perinnettä rikkova eli improvisatorinen. Myös perinteen rikkominen on osa perinnettä. Siinä käytetään perinteen tarjoamaa materiaalia, mutta pannaankin se väärään järjestykseen.

Suomalainen musiikinopetus ei ole Saastamoisen mukaan tunnustanut perinteen rikkovaa puolta.

- Improvisointi lakkaa vasta siinä hetkessä, kun itse kulttuuri alkaa kuolla. Kalevalaisessa runolaulussa musiikki oli kuollut jo paljon ennen kuin teksti alkoi kivettyä siihen muotoon, joka löytyy kirjoitettuna. Silloin kun musiikki vielä eli, fraasit hengittivät eivätkä olleet sidottuja tiettyyn tahtilajiin, vaan runonlaulajan tehtävä oli esittää perinteestä oma versionsa, joka oli ainutkertainen jok'ikisellä esityskerralla.

- Koulun oppikirjat puhuivat viisijakoisesta Kalevala-mitasta ja tekstit löytyivät kirjoista painettuna. Elävän sijasta tutkittiin kuollutta ja kuviteltiin, että kuolleen toistaminen on kulttuuria. Seurauksena oli se, että ihmiset vieraantuivat ja häpesivät omaa kulttuuriperinnettään. Häpesivät sen takia, ettei siinä ollut yksilölle mitään tilaa tuoda omaa luovaa panostaan esitykseen.

Saastamoisen silmissä yhteiskunta suhtautuu muutenkin nihkeästi improvisointiin ja perinteen kyseenalaistamiseen.

- Yhteiskuntaa on kiinnostanut ainoastaan se, kuinka sopeuttaa yksilöt tähän yhteiskuntaan, eikä niin että miten yhteiskunta oppisi hyväksymään poikkeavat ja erilaiset yksilöt. Tämä näkyy musiikin opetuksessa siinä, että meiltä puuttuu yksilöllisyyden esiintuonti eli kärjistetyssä muodossaan improvisointi. Kouluopetus tähtää vain ryhmäidentiteetin luomiseen ja Suomen kansalaisena olemiseen opettamalla Maamme-laulun ja ihanne-äänenmuodostusjärjestelmän. Tästä syystä musiikin opetus on pitkään ollut yksi vihatuimpia oppiaineita.

Kun yhdenmukaisuudesta on tullut laki, myös suhtautuminen poikkeavuuteen on vääristynyt. Poikkeavista leivotaan idoleita ja heidät korotetaan puolijumaliksi. Saastamoisen peräänkuuluttama improvisoinnin ja moniarvoisuuden henki, mahdollistaisi hänen mukaansa sen, että voitaisiin luopua saman tien sekä tuomitsemisesta että jumaloinnista ja päädyttäisiin rikkaampaan ja monimuotoisempaan musiikkikulttuuriin.

 

Hitit perustuvat ennalta-arvattavuuteen

Jos musiikissa on suuri informaatiolataus, se menee Saastamoisen mukaan suurelta osalta kuluttajakuntaa yli lipan.

- Kansaan uppoaminen kertoo siitä, että suuri osa viestistä on tuttua perinnettä, pohtii Saastamoinen ja pitää juuri tästä syystä tarpeellisena, että musiikki joka ei menesty kaupallisesti omillaan voi saada yhteiskunnan tukea.

Saastamoinen muistuttaa, että paljon uutta informaatiota sisältävä musiikki saattaa aueta vasta seuraaville sukupolville.

- Tuki voi tuottaa teoksia, jotka joskus myöhemmässä vaiheessa löytävät kuluttaja-kunnan, jolla on sellainen äänitearkisto päässään, että viesti tulee ymmärretyksi.

Saastamoinen perustelee tulevaisuusaspektein myös autenttisten musiikkikulttuurien tallentamista, jota hän itse on harrastanut mm. suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa entisen Neuvostoliiton alueella. Saastamoisen mukaan on nimittäin mahdollista herättää kuolleet musiikkikulttuurit henkiin, mikäli niissä vallinneesta luovuudesta on säilynyt esimerkkejä.

 

Laulu muistaa menneet

Ilpo Saastamoinen työskentelee projektiluontoisesti.

- Kun yksi alue lepää, toisilla ollaan aktiivisia, kertoo Saastamoinen. Parhaillaan työn alla on laajamittainen tilausteos Velho-"ooppera", joka ensiesitetään 26.8.1993 täyden kuun aikaan Äkäslompolossa.

Soittamiseen Saastamoinen pitää tuntumaa Pohjantahti -yhtyeessä, jonka arktiselle poljennolle on ollut hiljan kysyntää sekä Keski-Euroopasta että Tansaniasta.

Tutkijana Saastamoinen hankkii leipänsä vierailevana luennoitsijana. Saastamoisen viimeisin kirja Keiteleen oudompi nuottikirja - etnisen musiikin improvisointiopas - ilmestyi 1990.

Harrastuksenaan Saastamoinen kertoo tutkivansa menneisyyden laulureittejä etsimällä eri musiikkikulttuurien sukulaisuutta.

- Musiikki, esim. teema-aiheitten sukulaisuus, voi olla yhtä tarkka menneisyyden kuvaaja kuin mitä arkeologia tai kielitiede, uskoo Saastamoinen.