Runot III 13.10.65
15.11.64
Olen ymmällä.
Ymmällä yksinäisyydestäni joukossa,
seurastani yksinäisyydessä,
parittomasta riippumattomuudestani,
siitä olen, että tapahtuu
- ymmällä niin paljon...
Asiat sekaisin
sikin sokin sikin...
Niin paljon tapahtunutta,
niin vähän järkeä tässä järjettömyydessä.
Niin vähän järjettömyyttä
niissä oivalluksen hetkissä.
Niin paljon hetkien oivalluksia
näissä tapahtumissa
ja jokin alkaa taas paljon tapahtua
näissä järjettömyyksissä - taas -
jolloin oivallukset
sikin sokin...
Niin vähän järjellisiä oivalluksia,
jotka
itkevät
kypsymättömyyttään.
WHAT HAVE THEY DONE TO THE RAIN?
ja vapisevat...
_____
Kellon alakuloisuus
peittyneenä loputtomiin toistamisiin
Lampun varjo
seinien varjot äänilevyjen ja kirjojen
radion varjo pöydällä.
Nuottien tuskainen eteneminen
kohti soitinta hämärällä lattialla
kirjainten kuvitellut varjot ohjelmalehtisellä
musteen hiljaisuus ja hämärä
joka peittää tiedottomat oivallukset.
Syöpyminen jotta muuttuisin
ja hetkieni vaikeus
niiden vaikeatajuisuuden tähden.
Sen vuoksi
suu puhuu
tai on hiljaa.
Ainoastaan kaksi mahdollisuutta
valita väärin
ja hävetä valintaansa,
hävetä
sanatonta saamattomuuttaan,
imelää hymyään silloinkin,
kun voisi puhua huulillaan
syksyn yhdeksästä hevosesta,
hiljaa laukaten
jatkua.
_____
Määrätön pökerryttävä paljous,
joka hankaa irstaasti ohimoitani
saaden minut unohtamaan jotain sinne
minne olisin halunnut unohtua
kysellen vakavuuksiemme ylenpalttisuutta
ylenpalttista tyhjänpäiväisyyttämme
tyhjänpäiväistä laverteluamme
lavertelevaa itsekeskeisyyttämme
itsekeskeistä keskittymistämme
keskittyvää itsekkyyttämme.
Ja äänilevy pyörii:
OI SEKAVUUS, OOOOO!
Sinä Paratiisin käärme,
joka syöt ihmisen mielikuvitusta,
sinä hämäännyttävä valeyksinkertaisuus!
Revin sinut maahan
suudellakseni sinua.
Ratko aivoni hajalle
pullistaen ne
ultramariininsinisinä verisinä suonina ulos,
läpi pääkalloni
meduusan hiuksiksi.
Paljasta minut
tai alistan sinut
paljastamalla itse todellisuuteni
voittaen sinut,
lyöden sinut maahan.
Selvitä todellisuuteni,
tai minä paloittelen sinut,
poltan valmistan sinut
käristän jäähdytän.
Pakota minut repimään itseni hajalle,
jotta luokittelisin sinut
peittääkseni itseni, totuuteni,
jotta säilyisin.
ALISTU, jotta eläisin,
jotta näkisin totuuteni!
ALISTU, SELVENE
jotta jatkuisin.
Tuska
joka syntyy itseni pakottamisesta.
Suru
joka syntyy toisinaan kun en ole yksin.
Tunne
jota en tunne omakseni.
Ajatus
jonka olen unohtanut.
Mahdollisuus
jota olen ajatellut
kuitenkin jättäen sen käyttämättä.
Pettymys
kertomassa toteutumattomista suunnitelmista.
Välinpitämättömyys
siitä että olen välinpitämätön
paitsi itselleni ja itsestäni.
Tietämättömyys
todellisesta sijainnistani.
Yksinäisyys,
varjo
joka näkyy toisen ihmisen silmissä,
joka heijastuu katsojasta.
Ahdistus,
koska en tiedä mitä tiedän,
koska en tunne herraani,
sitä mikä minussa on.
Hiljaisuus.
On hiljaista joskus
- aikaa ja hiljaisuutta
selvittää kuuntelijalle hiljaisuuden merkitystä,
jotta sen voisi joskus katkaista
pettymystä tuottamatta.
Huoli hiljaisesta järjettömyydestäni.
Toive musteen loppumisesta,
jotta tuntisi edes jotain tehneensä,
ollakseen sellainen
kuin miltä haluaa näyttää.
Väsymys ja välinpitämättömyys
kulkevat käsi kädessä,
eikä mikään
ole minulle kuitenkaan selvinnyt.
Siispä uni jatkuu.
Sysäys -
pysähdymme
katsoen merkitsevästi toisiamme
puhuen katsellen koko ajan tarkkaan
jotta näkisimme ajatukset
koko tuon halveksitun linnunpesän alastomuuden
ilman munia ja poikasia,
hautovaa äänettömyyttä
- vain tyhjä pesä ja jätteet.
Kuitenkin kaikki tämä on kruunu
joka pakottaa pääni kumartamaan
lähestyessäni muita pesäpaikkoja.
5.12.64
Valkeaa tietä
täynnä outoa valkeutta.
Valkeat suonet erkanevat
valkeisiin metsiin.
Herätetty uteliaisuus -
värittömät ajatukset imeytyvät
nielaistuina, viileän vaiteliaina
lumisten puiden matalimpien oksien
ja maan väliin,
etsiytyvät mustimpien runkojen ympärille
ja käpertyvät ponnisteluista uupuneina
luovuttaen matkan jatkamisen
minun tehtäväkseni
luovuttaen minulle jatkuvan tien
ja talviyön.
6.12.64 ('Kirkkokuorolauluja' > Ks. "Uskonto 60-l.:)
23.12.64 JOULU.
Laskemme kaikki menneet joulut monet,
pakottaudumme ajattelemaan tätä nykyistä;
sen merkitystä
sen ihannetta
ja sen toteutusta,
jolloin näyteikkunat häikäisevät
ja lapset
tirkistelevät pukkia kuraisen torin laidalla.
Pakottaudumme katsomaan pöydälle jätettyä
vanhaa Josefia
kuvakorttia,
vanhaa Mariaa,
emmekä pyri loukkaamaan ketään.
Siksi lähetämme vastineen
jokaisesta saamastamme joulukortista.
Emmekä uskalla myöntää lopulta sitä,
että olemme vieraantuneet.
Emme pyri loukkaamaan jouluna
niitäkään, jotka tarvitsevat,
vaan annamme niille
heidän joululeipänsä
kuten tavallisesti -
ollaksemme herättämättä liikaa vihaa
ja katkeruutta.
Jokainen kertaa mielessään
hävityt jouluottelunsa
kääriessään paketteja,
ollakseen loukkaamatta ketään,
voidakseen loukkaantua
saamattomista lahjoista
tai hymyilläkseen voitonriemuisesti
joulukellojen hajun,
joulukuusen äänen
ja joulupukin sekoittuessa
yhdeksi ainoaksi jouluaatoksi
kerran vuodessa
palauttamaan kullekin mieleen jotain,
jota kukaan ei enää muista.
Ihmisjeesukset tulevat partaisina,
syntyvät
jokaiseen kotiin tuvan ovesta -
täydentääkseen joulusanoman toistumattomuuden
säännöllisesti kerran vuodessa.
Kuitenkin joku on syntynyt,
mennyt ovesta ulos maailmaan,
jakanut lahjojaan,
noussut itse lahjana ristille
ja mennyt
heitettyämme hänet kyllästyneinä
roskakuoppaan.
Kenties jonakin päivänä löydämme
tuon mieltä alituisesti kaivavan
kesken jääneen kertomuksen
viimeisen lehden.
27.12.64
On joulunjälkeinen sunnuntai on.
Joulut ovat olleet ja menneet.
Nämä nykyiset enää muistoja,
ja tulevat - kaukaisia ajattomia kuvitelmia.
Vieras tullut, käynyt ja lähtenyt
ja pysynyt niin vieraana -
kuitenkin niin läheinen.
Ihmiset lähestyvät toisiaan,
puhuvat toisilleen läheisyyden merkityksestä
ja suutelevat.
Tämäkin on läheisyyttä
- ei sellaista, jota aina tarvittaisiin.
Läheisyys on sitä,
että olemme kaukana toisistamme
ja kuitenkin ajattelemme samoja asioita
ja tiedämme,
että toinen on siinä
tuo tuossa
ja että minä tässä
ja että keskustelemme,
että aika kuluu
ja yö alkaa lähestyä
puristaen ajatuksiamme
meitä yhteen
yhä enemmän puristaen.
Läheisyys on kuin kynttilänliekki
maiseman ja minun välissä.
Läheisyys on rehellinen katse,
pälyilemätön silmä.
Läheisyys on kosketus
jota seuraa erkaneminen.
Läheisyys on kirjoitettu ajatus,
uunista säteilevä lämpö
läheisessä suljetussa huoneessa.
Läheisyys on tosi.
1965:
6.1.1965 - T. S. Eliotin [† 4.1.1965] muistolle.
> Ks. "B Kirjoitukset 1960-l. / T. S. Eliotin muistolle 1965
14.1.65
YÖ
- kuin taakseen pälyilevä silmä -
kuiskii mustien ikkunaruutujen puhumattomuudessa.
Talot kuin kaljuja aaveita,
joiden päreitä hilseilevää, mustunutta päälakea
koivujen verettömät sormenjäänteet kutittelevat,
sulattavat itseensä
kiteisten ikkunoiden jäätyneet katseet,
houkuttelevat kuiskeellaan
vietelläkseen ohikulkijan.
Skyllana lammen pinta.
23.1.65
Harhaluuloni ajavat minua
pelin kuviteltuihin mahdollisuuksiin.
Ei sillä väliä,
lopunko mustalle ruudulle
tai valkealle.
......
Uskonto ihmisille
kuin sinfonia katupojalle:
konsertti, algebran yhtälö.
- EN YMMÄRRÄ.
16.2.65
...Pettymyksiä?
Ehei ystäväni - ei ole pettymyksiä.
On vain tilaisuuksia,
jotka tarjoutuvat oppaiksi,
jottei askelmasi jäisi puolitiehen.
On vain tapahtumia,
jotka hyväntahtoisesti suovat mahdollisuuden pettyä,
jotta selvittäisit itsellesi pettymyksen oikeutuksen,
jotta oppisit vaatineesi turhaan korvausta
väärän asian vuoksi.
Erehdyksiä?
Ehei toverini, ei.
Mitä ovat erehdykset?
Vain totuuden ympäriltä poistettuja siteitä -
yhtä peittäviä, yhtä harhaanjohtavia
kuin parhaimmatkin oivallukset.
Yksinäisyyttäkö?
Ei veljeni, enhän edes teitittele sinua.
Olen vain sala-kanssamatkustaja, elämän pummi,
en kilpailijasi
- en parempi, en huonompi.
Hymyilet...
Minulla ei tällä kertaa ole muuta tehtävää
kuin selvittää väitteeni todenperäisyys
yhden elämän aikana.
Ja jonakin päivänä
kerron siitä sinulle.
Uni? Ei ystäväni - ei uni jatku...
Paeta?
Ei - en halua paeta näitä ihmisiä,
näitä tarkoitusta vailla olevia
kaksipäisiä vasikoita.
En halua paeta heidän vierauttaan
enkä tarkoituksettomuuttaan.
Nyt kysyn sinulta:
Elätkö SINÄ?
Jos elät,
niin haluatko vapaaehtoisesti helvettiin?
Ajatus...
Montako kertaa minun on lyötävä
naula kämmeneni läpi
unohtaakseni epäjumalat?
Totuus.
Kohautamme vaivautuneesti olkapäitämme:
Totuus saa olla vain hyvää.
Ajatella vain hyvää, hyviä ajatuksia,
kauniita virheettömiä
loppuun suoritettuja rakentamisia,
loppuun rakennettuja komplekseja.
Hyvää vain hyvää on tämä maailma:
Ei haavoja ei murhia ei juoppoja ei raiskaajia -
ei MEIDÄN maailmassamme.
Ei muuta väliä
kunhan mahdollisimman kaukana saastasta
kohti kuulasta puhdasta korkeutta,
josta voimme tiedottaa saavutuksistamme
MEIDÄN taivasosuudestamme.
Suru
- on virkistävää murehtia,
vielä helpompaa kertoa siitä
täydellä vatsalla.
Tietämättömyys -
houkuttelemassa ennakkoluuloihin
ja ylenpalttisiin toiveisiin
nähdäkseni erehdykset.
Hiljaisuus.
Ah, niin hiljaista...
On hiljaisuutta
kuunnella projisoitua lapsen itkua
mielikuvitusnauhalta,
rauhoittua ja valmistua
mahdollisiin kohtaamisiin
tulevina vuosina.
Toive,
että tyhjää paperia riittäisi
herättämään houkutuksia,
jotta tehtävä ei tuntuisi loppuun suoritetulta.
Toive elää, nähdä ja elää
uudet ihmiset uusissa paikoissa -
talojen pihoissa, linja-autoissa ja satamissa.
Yksinäisyys
- On aikaa odottaa,
valmistautua odottamaan
ihmisen kohtaamista
ja kumartua,
kun aika koittaa.
17.2.65
Hyvä kuulijani:
En sure, en ylpeile, että
ei johdantoa, ei runomittoja,
ei esiin työntyviä keksittyjä ristiriitoja,
ei löytynyttä loppuratkaisua,
ei kehittelyä, katharsista, huipennusta, ekstaasia,
ei lauennutta jännitystä.
Ei yksityisen runon loppuun kehitettyä struktuuria, vaan -
Hyvä kuulijani - MITÄ TAPAHTUU.
Vain sangen tavallisia sanoja,
säännöllisen toistuvaa
ajatuksen rakenteettomuutta,
sosiologisia etydejä,
jotta rakentuisin näkemään
myös ne virheet,
jotka eivät vielä ole minulle virheitä.
Jotta rakentuisin
jatkuviin arkaileviin tiedusteluihin
ajatusteni ja todellisuuden välisestä suhteesta.
Jotta epäilisin:
kuka tuo tuossa
ja miksen minä hänen paikallaan
yhtä hyvin
tässä ja nyt.
Kenen on syy,
kun toinen parempi
ja toinen huonompi?
Kenen mielestä tiedämme toisistamme
NIIN paljon?
......
On aika löytää uusia sanoja,
nähdä muuttumisensa.
On aika kumartaa ihmiselle, matkatoverille,
pyytää häntä palaamaan
ohikuljetuille myrkytetyille sivupoluille
noutamaan viimeisinä lähteneitä.
Ystäväni
- On mahdollisuus
tulla uudelleen kadotetuksi,
laskeutua yhä alemmaksi
maanalaisten kellareiden raskaisiin ajatuksiin
ja löytää vertaisensa
tuijottamasta savuisen ruudun läpi
ensimmäisten vuorilta lähettämiä
kaukaisia kutsuja.
(Ks. Kilpailukanava-artikkeli 1988)
...Ystäväni:
HALUATKO VAPAAEHTOISESTI HELVETTIIN?
_____
Erehdykset...
Ei ole erehdyksiä.
On vain erilaisia tapahtumia,
joista voit tehdä erilaisia
- oikeita tai vääriä - johtopäätöksiä.
Jos kaikki erehdykset olisivat todella sellaisia,
ei meillä olisi muuta todellista
kuin erehdysten loputon toteaminen.
On oikeus todeta erehdykset
tuhansissa mahdollisuuksissa
ja sittenkin - kypsyä, hajota
ja läpi muurin
olla lähempänä.
18.2.65
... Ei ihminen...
Pahinta on
kun paha naamioituu enkelin kaapuun
ja ilmenee KAIKISSA teoissasi.
Silloin en voi tietää sen olemassaoloa,
koska se kätkeytynyt ylenpalttiseen hyvyyteen.
Mutta aina jää jokin mieltä kaivava tunne siitä,
että joku kolmaskin oli läsnä.
Ei veljeni - riisukaamme liinat
ja tutkikaamme niiden sisällys läpikotaisin,
jotta voimme kulkea vapaammin omaa tietämme
- teoistamme enemmän tietoisina...
Pahinta on hyvä,
kun toukka syö sitä,
kun se paisuu,
kun se madaltuu,
sillä en voi puolustautua sitä vastaan.
_____
Isiemme laulut
äitiemme sadut
ja meille on annettu valmis keijukaismaailma
ilman pahuutta,
epävarmuutta,
oppimista.
Peitetyt äitien omahyväisyydet,
isien kiroukset,
nuoruusiän rivoudet:
Niiden tukemina pyrimme näkemään totuuden
halveksimatta, vihaamatta ketään
- hyväksymättä kaikkea.
Sillä
pahinta on hyvä,
kun se latistuu tavoiksi.
PAHASTA OPPII AINA.
Pahasta oppii tuskan;
Se aiheuttaa joka kerta
asioiden uudelleenarvioimisen -
niille jotka etsivät
eivätkä latistu KOSKAAN.
Kuka kirjoittaa pahan antologian?
Vastustajani.
Haluan paljastaa sinut,
tutkia sinun jokaisen liikkeesi,
henkäyksesi, katseesi ja ajatuksesi.
Haluan tutkia kaikki sinun valepukusi,
kyntesi, varpaasi, hampaasi, kielesi, suusi,
vatsasi, reitesi ja häpysi...
TUNTEA sinut,
jotta et voi enää naamioitua keijukaiseksi tielleni.
Haluan tuntea sinut,
jotta emme erehtyisi samoihin tekoihin.
Haluan nähdä sinut lähelläni,
jotta tiedän sinun olevan naamioimaton
- ei minussa eikä vastaantulijoissa -
voidaksemme kilpailla avonaisesti
- halveksimatta toisiamme.
Eihän ole kysymys tekojemme merkityksestä.
Ne ovat vain mahdollisuuksia
uusille loppumattomille väärinymmärtämisille
jomman kumman hyväksi.
Kysymys on siitä,
KUMPI meistä on oikeassa,
voimakkaampi.
- Olen nähnyt kaiken sen kurjuuden ja saastan,
jonka hyvän infranpunasäteily aiheuttaa
heijastuessaan vuorilta ihmisiin.
Olen nähnyt sen kurjuuden ja saastan,
jonka sinä paha olet aiheuttanut
synnyttäessäsi kuitenkin toivon
paremmasta elämästä.
Älkäämme unohtako toisiamme.
Ennen kaikkea
älkäämme halveksiko toisiamme,
älkäämme toivoko unohtavamme,
vaan kokeilkaamme tasavertaisina,
kumpi meistä jaksaa pitemmälle.
Toivon sinun, vastustajani,
jaksavan mahdollisimman pitkälle,
jotta näkisit voittoni,
eikä minun myöskään
tarvitsisi matkata yksin
yllätyshyökkäyksiäsi peläten.
- Vastustajani,
olkaamme toisiamme aina lähellä
voidaksemme suorittaa pakollisen taistelumme
JOKA PÄIVÄ,
jokaisen elämän aikana,
jotta emme unohtaisi
emmekä joutuisi valmistautumattomina
toistemme salakavalien hyökkäyksien uhreiksi
odotellessamme ikuista
pölyttynyttä rauhaa...
23.2.65
Yksilöstä
IHMISLAPSESTA muiden seassa
läksin kotoa läpi perheen
kylän, kirkonkylän
koulun penkkirivien
kavereiden
Suomen armeijan
kaupunkien läpi
maakuntien läänien
maiden valtioiden
kansallisuusaatteiden
maanosien, maapallojen
aurinkojen, aurinkokuntien
kvasitähtien, supernovien
läpi tähtisumujen, linnunratojen, galaksien
- romantiikan ekspressionismin
kubismin realismin surrealismin -
ideologioiden, uskontojen, rotujen
kunnes jälleen löysin hänet -
IHMISEN
jolle voin puhua
ihmisestä.
16.4.65
Johdantona myrskyn pitkä soraääninen vihellys
joka rauhoittaa maan äärettömät pälvet.
Jonkinlainen turtumus pitkän työn jälkeen:
Kaikki on tehty.
Kaikki on vielä tekemättä.
Historian kypsymättömät suunnitelmat
eivät ole vielä päätöksessään.
Kärsimys on muuttunut voimaksi.
Läheisyys on löytynyt.
Etsiminen vain ihmettelyä:
Tällaista elämää?
Helppoa, kaiken helpottumista,
outoa vaikenemista
hiljaisten, äänettömien ponnistelujen jälkeen.
Ei etsimistä.
Valmiina kuolemaan,
valmiina elämään
kaikki olosuhteet,
kaikki mahdollisuudet.
Valmiina häviämään -
tietäen sittenkin voittaneensa
KAIKEN.
9.9.65 RAKENNUSAINEITA AAMUHARTAUKSIIN > Ks. Uskonto 60-l.
28.6.65 - Dubonnet -runo. (> Ks. Kuva)
31.7.65
Tuntien mietteet
rauha ja viha
tai surullisuus ilman katkeruutta
tai sääli
- senkin tollo -
niin kuin jotkut sanovat
ja koko ajan luonto
ja sen piittaamattomuus
varisten huudot ja kalat
tietämättä mitään siitä.
Pettymiseni filosofia
riippumattomuus meistä,
luonto ja meidän riippumattomuus,
jotka kuitenkin olemme riippuvaisia, kahleissa,
periksi antaneina -
tietämättä syytä, paluuta.
SE HETKI
ja sitten hiljaisuus,
jatkuva lepakkojen sirinä korvissa
rumpujen hiljaisesti takova läpsytys
lapsen itku
oudoksuttava hiljaisuus
harvaan lausut sanat
takanapäin lausutut kehotukset
peitetty vaimea kuiskaus, hiljaisuus,
merkitsevät, paljon puhuvat katseet,
mykkä suu
ja hyvät säälivät neuvot
yhdelle onnettomalle.
Niillä kaikilla on vielä paljon opittavaa;
myöntymistä kyllästymistä tähän kaikkeen.
Halveksiva tuhahdus
ja sitten taas hiljaisuus,
kun tiira lentää
tyynen selän yli.
Miten voimme lohduttaa kuviteltua pettymistä?
Lokin radiokurkku ja maahan kaivetut sähkölangat
huutavat hiljaista pitkää loppumatonta sirinää
jotka estävät kaiken työskentelyn
kun ne vuorotellen
ja kaikki aika menee niiden sammuttelemiseen.
Vieraita käsittämättömiä sanoja
ilman kuuntelijan suunvuoroa,
ilman teeskentelymahdollisuutta,
käsittämätöntä naurua
joka rikkoo yksipuolisesti pelin sääntöjä
eikä lopeta KOSKAAN
tai lentää kesken pois
ilman pienintäkään revanssin mahdollisuutta.
Miltä tuntuu?
Miltä tuntuu, kun et ymmärrä
eikä hänkään ymmärrä lopettaa?
Hammaskipu ja lasinpalaset rantavedessä
lohkeilevat hampaat,
vesi ja hiekka...
maali joka ei irtoa kengistä
jäykät sormet, katkeileva ääninauha
kielten räminä
pistelevät katajanneulat
ja ginin puistatus,
taka-ajatukset...
Miten surrogoimme nämä kaikki?
miten korvaamme kysymykset
jotka osuvat salaa korviimme?
Miten unohdamme kutiavan itikanpiston,
tungettelevat kärpäset
kasvoilla selässä jaloissa,
hien, hilseilevän päälaen,
lättäjalat känsät kalojen sisälmykset,
liian pienen suun
liian kaukana olevat silmät
leveän nenän
puuttuvat lohkeilevat hampaat
eri tavalla ajattelevat ihmiset
laiskat, vastuuntunnottomat, epäluotettavat
talon ruoan syövät vieraat
heidän vaatimuksensa
tappiot häviöt masennukset
hiljaisen halveksunnan
jatkuvan lakkaamattoman tuulen ja sateen
käynnistymättömän moottorin
alati vuotavan vesijohdon ,
liian hitaasti lirisevän veden
täyttymättömän pöntön täynnä hiekkaa;
hiekkaa putkissa pumpussa uimurissa
bensiinissä konjakissa sanomalehdissä
jalkapohjissa matolla sängyssä tukassa elimissä...
Joskus rauhallinen uni, aurinkoa
tyyntä lintuja jäniksiä pilviä unelmia.
Väärä bensiiniseos ja taas tuntien pysähdys
esteetön näköala eteenpäin,
soutamalla rakot silmissä kipeät ja lihakset...
valmistaudumme
mitääntekemättömyyteen.
Kaikki autot ovat pysähtyneet.
Kuljettaja ilmoittaa hyväntahtoisesti:
Kaikki vuorot ovat peruutetut.
Olette varanneet liian vähän paikkoja.
Bussi täynnä ei-mihinkään.
Liian aikaisin paljastunut salaisuus.
Myöhästyminen, jatkuva myöhästyminen
koska jalat ovat juuttuneet kiinni.
Kirja ilman pienintäkään mahdollisuutta
ymmärtää
unohtaa
ymmärtää,
onko aika kulunut.
2.8.65
PEDRO'S TIME
jatkuu
meren näkymättömälle vastarannalle,
napsuttaa jalkaa.
Etelätuuli tuulee.
Alaspäin etenevät
tutustumishaluiset pisarat
eteläisistä pilvistä.
Twilight dust ditter-dotter
sumu sauna
ja aaltoileva hiekkapohja keskiyöllä jatkuu
TIME FOR LIGHT,
TIME FOR TWILIGHT
jatkuu sumussa
ja eteläiset pilvet.
Delfoin oraakkeli
lupaa korkeaa matalapainetta Islannista
sataa to rain regnet es
queens cats and dogs,
sataa Bachia
kitaroita tippuu alas korkeuksista
yhtäläisellä nopeudella.
Eteläiset pilvet
venyvät jatkuvat satavat...
Wind from north from west,
guests from Western Germany - I guess.
Loppumaton laineiden virta selältä,
matalapaineen selänne sataa
tuhansia erilaisia vähäpätöisiä liikkeitä, pikkuasioita
liikkuu tuulee jatkuu.
Selältä sataa matalaa sumua aikaa;
Blackbirds I heard.
Alttosaksofonin vihellys
mielikuvituksellisen korkealta -
yhtäkkiä sään seljänne selkenee selällä,
repeää kahtia, häikäisee.
Loppumaton laineiden virta
harhanäyn jälkeen,
sumua
vailla harhanäkyjä, kangastuksia,
aaltoilevan hiekkapohjan päällä häikäisevä tuuli.
Keskiyön uutiset:
lakkaavaa sadetta siellä täällä,
still stille leise lazy Mäuser und Fledermäuser.
Matalalla lentävät,
pommilastinsa tyhjentäneet
mustat pilvilinnut.
Saapuminen mustaan tyhjään huoneeseen
aamulla keskipäivällä yöllä illalla
sumussa sateessa matalapaineessa
laineissa kitarassa Islannissa
hiekassa hämärässä...
jatkuu
keskiyöllä
hiekkaisissa eteläisissä aaltoilevissa pilvissä.
Tutustumishaluiset jalat etenevät vastarannalla,
napsuttavat pisaroivat eteläistä merta.
Näkymättömänä jatkuu
PEDRO'S TIME.
9.9.65
Herra avaa minun huuleni... > Ks. Uskonto 60-l.
12.9.65 [Mummun † 4.9.65 muistolle]
Puhelinlangat laulaa
ajatuksissa kirkonkellot
Puhelinlangat ja hautajaisvirsi
Ylipäällikön Päiväkäsky kirkon keskellä
kellot ja ajatukset
karkaavat.
Tämä Hiljainen Hetki...
Juuri Tällä Hetkellä minun olisi löydettävä
kaikkien todennäköisyyksien mukaan...
vai olenko kuuro
vai onko sana mykkä?
Isänmaa - Lahja Jumalalta
Verot - Lahja Jumalalta - kuin kolehti
eikä antaminen hyödytä ihmistä
(Rukoilkaamme.)
Mitä se pariisilaisneitonen olisi sanonut, jos olisin näyttänyt kelloajan,
jolloin olisimme voineet tavata, ilman muodollista kielitaitoa,
jos olisimme kävelleet Montmartrelta ylöspäin kohti pimeitä huohottavia kujia ja...
minkä tekstin sen kuvan alle voisi sovittaa jossa pappi siunaa sotalipun - Malinovskiko...
Kuulivatkohan kaikki selkeän murtumattoman lauluni...
on sentään hyvä tietää että tämä vain m u o d o l l i s u u s.
Yhteydet Siihen jumalaan vain täysin sattumanvaraisia kirkossa...
Kuinka monta sanaa
kuinka monta s y v e n t y n y t t ä hetkeä?
Amen.
On vaikea uskoa
ja olla kykenemätön auttamaan lähimmäistään.
(Vain kirkko osaa sen taidon.)
Mitä mieltä olette sodasta Herra Pastori
mitä mieltä olette esivallasta Herra Pastori
entäpä isänmaasta?
Mitä mieltä olette uskostanne Herra Pastori?
Oletteko sitä mieltä että kyllä kyllä
hyvät teot ja rikokset
Jumalan huoneet sankarivainajat
Tuntematon ja Suuri Kuolema
perhetuttavat ja sukulaiset
Jumalasta erossa olevat...?
Onko kukaan Jumalan johdatuksesta kuollut
ennen "uskoon" tulemistaan?
Olisiko joku ehkä kenties
sattumanvaraisesti tullut
ellei kuolema ennen..?
Herra Pastori
olenko jo synnissä paatunut
koska ääneni ei vapissut isoäitini haudalla
eikä se herättänyt koko toimitus
minussa mitään erikoista tunnetta
kaikki suru tipotiessään
pelkkä toteamus...
Mitä merkitsee Herra Pastori
"kuoleman valta on voitettu" tai
"antaa kuolleiden SURRA kuolleitaan'' tai
"Antaa kaupungin haudata kuolleensa"
- niinhän Te sanotte selitätte ja unohdatte.
Onneksi on yksi asia jäljellä:
t o d e l l i s u u s,
jota ette voi peittää
sitä että olette valmis
omatunto puhtaana
tappamaan vihollissotilaan
telkeämään rikollisen vankilaan
hyväksymään nämä
"yleisen järjestyksen" vuoksi
että jätätte tappamatta
sisäisen järjestyksen ideologiset viholliset
että sanotte olevanne valmis
menettämään vaimonne lapsenne kotinne
jos Herra niin tahtoo - kuitenkin -
että olette valmis SUREMAN
heidän menettämistään,
isänmaan menetystä.
Oletteko vapaa Herra Pastori?
Totuushan on tehnyt Teidät vapaaksi -
en tietenkään tarkoita vapautta
tehdä mitä tahansa, vaatia toisilta,
vaan vapautta t e h d ä h y v ä ä -
You know?
Kummallista...
Ei tippaakaan halveksuntaa eikä ivaa...
eikä ivaa meidän välillämme...
Kummallista
ei mitään huolestumista
että puhelinlangat kirkonkellojen sijasta
sinunkaupat kuoleman kanssa
valmis tapaamaan milloin tahansa
ajatuksissa
ja pariisilaistytön
sekä heidän
jotka tänä päivänäkin polvistuvat
niiden arvojen painosta
jotka voivat lahjoittaa TUSKAN
niiden kanssa
jotka eivät ole löytäneet
heidän
jotka etsivät
Viitasaarella Hännilänsalmella,
S:t Clara Kyrkan'issa
mitt i city vid centralstationen och T-banan,
i St. Johannes kyrkan på Brukebergsåsen,
in der AUSCHWITZ- Ausstellung
in der Messehalle A 1, Ehrenhof 4,
in TIVOLI lying on the site of an old battlefield,
in der Neanderkirche,
rahtilaivassa Amsterdamissa Eichmannin muotokuvan ääressä,
i Tyska Kyrkan i Stockholm,
in St. Suitbertuskirche, in St. Andreaskirche,
tai erikoisesti St. Germain des Prés'ssä
tai missä tahansa tuon kirkon lähistöllä miesten klubeissa,
tai Herbertstrassella St. Paul'issa,
New Yorkissa Kiinassa...
Sinunkaupat
tai myös niiden kanssa
jotka eivät etsi.
Heidän vuokseen
en sure isoäitini kuolemaa.
Heidän vuokseen
suren surevia jälkeläisiä
- halveksimatta.
Puhelinlangat laulavat
elämän laulun
elämän laulun
elämän laulun
kuolleille kirkon kelloille
itkulle
ja kuolemalle.
25.9.65
Syytön järvi, hopeapajut,
tunteettomat historiattomat koivut.
Ei mitään kerrottavaa sen jälkeen,
kun ovat lakanneet lohduttamasta maailmaa pakenevia.
Vettä tihkuva sumu kirkonkylästä pohjoiseen
eräänä vetisenä, sumuisena lauantai-iltapäivänä
ilman historiaa tai moraalista arvostelu/tuomiokykyä.
Talot vailla oikeutta tuomita
- kuitenkin -
potentiaalisina palvonnan kohteina.
Ei minua kiinnosta tämä tarina.
En minä ole kiinnostunut kertomaan
näistä jokapäiväisistä asioista.
KUITENKIN:
tunteeton kello hioo viikatettaan,
(aikarauta rautaisena aikana)
joka ei malta odottaa
muinaisten tekojen seurauksia,
vaan viskaa palkkapussin
suoraan silmillemme,
niin että vieterit sinkoavat päästämme
pitkinä tuntosarvina
suuntaa muuttamatta.
Oi tätä hiljaista/hiljaisuutta...
Ei kuulu laulu lintujen
Ei lakkaa lyönnit kellojen
Oi armas aamuhetki.
Pelkkää ohikulkuahan
tämä vain on.
LET'S START!
Ja niin ryhdyin uudelleen lohkomaan sitä unta,
jossa Kekkonen kruunattiin
ja kuinka hän silminnähtävästi hermostui,
koska sanoin liian hitaasti rituaaliin kuuluvat
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen...
Niin hän katsoi meihin vihaisesti
ja ITSE sanoi lauseen nopeammin
ja minä vain seurasin perässä
myöskin silminnähtävästi...
Sinä päivänä hän kuulusteli meiltä koulussa
unitablettien merkitystä...
Ja siellä oli oppilas,
joka nousi istumaan pulpetille
ja tiesi kaiken mikä kosketteli
tunteettomia hopeapajuja,
historiatonta järveä,
pohjoista sumuista vettä, tai
tuomitsevaa moraalia,
jokapäiväistä taloa,
malttamatonta ajan viikatetta
aineetonta unta
ja lopuksi
lääkeaineiden merkitystä -
ennen nukahtamistaan.
1.10.65 > Ks. Uskonto 60-l.
Jos kukaan ei olisi suostunut ristiinnaulitsemaan Jeesusta...
......
Sinun seinälläsi
Väinämöinen metsästää Ainoa
kullatuissa kehyksissä.
Minulla taas on
Picasson Guernican mustavalkoinen jäljennös
repaleisin reunuksin.
Siinäkin ihmiset metsästävät ihmisiä - lentopommein.
Kerronko sinulle,
miksi en ole parempi.
13.10.65
LAMENTO:
Oi jumalani, miten onneton olenkaan,
sillä en voi enää rakastaa
syksyisen metsän yksinäisyyttä,
kesäistä järvenselkää,
talvipakkasen kuutamon hiljaisuutta
niin kuin ennen...
Mitä pahaa olen tehnyt,
kun olet rankaissut minua ilolla
ja halulla rakastaa
kaikkia ihmisiä...
Minkä hirvittävän synnin olen tehnyt,
että tähän minut tuomitset?
[Jatkuu osassa IV: 7.11.65]