Runot III 13.10.65

[Runot III 15.11.1964 - 13.10.65]

15.11.64        

Olen ymmällä.

Ymmällä yksinäisyydestäni joukossa,

seurastani yksinäisyydessä,

parittomasta riippumattomuudestani,

siitä olen, että tapahtuu

- ymmällä niin paljon...

Asiat sekaisin

sikin sokin sikin...

 

Niin paljon tapahtunutta,

niin vähän järkeä tässä järjettömyydessä.

Niin vähän järjettömyyttä

niissä oivalluksen hetkissä.

Niin paljon hetkien oivalluksia

näissä tapahtumissa

ja jokin alkaa taas paljon tapahtua

näissä järjettömyyksissä - taas -

jolloin oivallukset

sikin sokin...

 

Niin vähän järjellisiä oivalluksia,

jotka

itkevät

kypsymättömyyttään.

WHAT HAVE THEY DONE TO THE RAIN?

ja vapisevat...

_____

 

Kellon alakuloisuus

peittyneenä loputtomiin toistamisiin

Lampun varjo

seinien varjot äänilevyjen ja kirjojen

radion varjo pöydällä.

Nuottien tuskainen eteneminen

kohti soitinta hämärällä lattialla

kirjainten kuvitellut varjot ohjelmalehtisellä

musteen hiljaisuus ja hämärä

joka peittää tiedottomat oivallukset.

Syöpyminen jotta muuttuisin

ja hetkieni vaikeus

niiden vaikeatajuisuuden tähden.

 

Sen vuoksi

suu puhuu

tai on hiljaa.

Ainoastaan kaksi mahdollisuutta

valita väärin

ja hävetä valintaansa,

hävetä

sanatonta saamattomuuttaan,

imelää hymyään silloinkin,

kun voisi puhua huulillaan

syksyn yhdeksästä hevosesta,

hiljaa laukaten

jatkua.

_____

 

Määrätön pökerryttävä paljous,

joka hankaa irstaasti ohimoitani

saaden minut unohtamaan jotain sinne

minne olisin halunnut unohtua

kysellen vakavuuksiemme ylenpalttisuutta

ylenpalttista tyhjänpäiväisyyttämme

tyhjänpäiväistä laverteluamme

lavertelevaa itsekeskeisyyttämme

itsekeskeistä keskittymistämme

keskittyvää itsekkyyttämme.

Ja äänilevy pyörii:

 

OI SEKAVUUS, OOOOO!

Sinä Paratiisin käärme,

joka syöt ihmisen mielikuvitusta,

sinä hämäännyttävä valeyksinkertaisuus!

Revin sinut maahan

suudellakseni sinua.

Ratko aivoni hajalle

pullistaen ne

ultramariininsinisinä verisinä suonina ulos,

läpi pääkalloni

meduusan hiuksiksi.

 

Paljasta minut

tai alistan sinut

paljastamalla itse todellisuuteni

voittaen sinut,

lyöden sinut maahan.

Selvitä todellisuuteni,

tai minä paloittelen sinut,

poltan valmistan sinut

käristän jäähdytän.

Pakota minut repimään itseni hajalle,

jotta luokittelisin sinut

peittääkseni itseni, totuuteni,

jotta säilyisin.

 

ALISTU, jotta eläisin,

jotta näkisin totuuteni!

ALISTU, SELVENE

jotta jatkuisin.

 

Tuska

joka syntyy itseni pakottamisesta.

Suru

joka syntyy toisinaan kun en ole yksin.

Tunne

jota en tunne omakseni.

Ajatus

jonka olen unohtanut.

Mahdollisuus

jota olen ajatellut

kuitenkin jättäen sen käyttämättä.

 

Pettymys

kertomassa toteutumattomista suunnitelmista.

Välinpitämättömyys

siitä että olen välinpitämätön

paitsi itselleni ja itsestäni.

Tietämättömyys

todellisesta sijainnistani.

 

Yksinäisyys,

varjo

joka näkyy toisen ihmisen silmissä,

joka heijastuu katsojasta.

Ahdistus,

koska en tiedä mitä tiedän,

koska en tunne herraani,

sitä mikä minussa on.

 

Hiljaisuus.

On hiljaista joskus

- aikaa ja hiljaisuutta

selvittää kuuntelijalle hiljaisuuden merkitystä,

jotta sen voisi joskus katkaista

pettymystä tuottamatta.

 

Huoli hiljaisesta järjettömyydestäni.

Toive musteen loppumisesta,

jotta tuntisi edes jotain tehneensä,

ollakseen sellainen

kuin miltä haluaa näyttää.

 

Väsymys ja välinpitämättömyys

kulkevat käsi kädessä,

eikä mikään

ole minulle kuitenkaan selvinnyt.

Siispä uni jatkuu.

  

Sysäys -

pysähdymme

katsoen merkitsevästi toisiamme

puhuen katsellen koko ajan tarkkaan

jotta näkisimme ajatukset

koko tuon halveksitun linnunpesän alastomuuden

ilman munia ja poikasia,

hautovaa äänettömyyttä

- vain tyhjä pesä ja jätteet.

 

Kuitenkin kaikki tämä on kruunu

joka pakottaa pääni kumartamaan

lähestyessäni muita pesäpaikkoja.

 

5.12.64        

Valkeaa tietä

täynnä outoa valkeutta.         

Valkeat suonet erkanevat

valkeisiin metsiin.

        

Herätetty uteliaisuus -

värittömät ajatukset imeytyvät

nielaistuina, viileän vaiteliaina

lumisten puiden matalimpien oksien

ja maan väliin,

etsiytyvät mustimpien runkojen ympärille

ja käpertyvät ponnisteluista uupuneina

luovuttaen matkan jatkamisen

minun tehtäväkseni

luovuttaen minulle jatkuvan tien

ja talviyön.

 

6.12.64          ('Kirkkokuorolauluja' > Ks. "Uskonto 60-l.:)        

 

23.12.64                  JOULU.

Laskemme kaikki menneet joulut monet,

pakottaudumme ajattelemaan tätä nykyistä;

sen merkitystä

sen ihannetta

ja sen toteutusta,

jolloin näyteikkunat häikäisevät

ja lapset

tirkistelevät pukkia kuraisen torin laidalla.

 

Pakottaudumme katsomaan pöydälle jätettyä

vanhaa Josefia

kuvakorttia,

vanhaa Mariaa,

emmekä pyri loukkaamaan ketään.

Siksi lähetämme vastineen

jokaisesta saamastamme joulukortista.

Emmekä uskalla myöntää lopulta sitä,

että olemme vieraantuneet.

 

Emme pyri loukkaamaan jouluna

niitäkään, jotka tarvitsevat,

vaan annamme niille

heidän joululeipänsä

kuten tavallisesti -

ollaksemme herättämättä liikaa vihaa

ja katkeruutta.

 

Jokainen kertaa mielessään

hävityt jouluottelunsa

kääriessään paketteja,

ollakseen loukkaamatta ketään,

voidakseen loukkaantua

saamattomista lahjoista

tai hymyilläkseen voitonriemuisesti

joulukellojen hajun,

joulukuusen äänen

ja joulupukin sekoittuessa

yhdeksi ainoaksi jouluaatoksi

kerran vuodessa

palauttamaan kullekin mieleen jotain,

jota kukaan ei enää muista.

 

Ihmisjeesukset tulevat partaisina,

syntyvät

jokaiseen kotiin tuvan ovesta -

täydentääkseen joulusanoman toistumattomuuden

säännöllisesti kerran vuodessa.

 

Kuitenkin joku on syntynyt,

mennyt ovesta ulos maailmaan,

jakanut lahjojaan,

noussut itse lahjana ristille

ja mennyt

heitettyämme hänet kyllästyneinä

roskakuoppaan.

 

Kenties jonakin päivänä löydämme

tuon mieltä alituisesti kaivavan

kesken jääneen kertomuksen

viimeisen lehden.

 

27.12.64

On joulunjälkeinen sunnuntai on.

Joulut ovat olleet ja menneet.

Nämä nykyiset enää muistoja,

ja tulevat - kaukaisia ajattomia kuvitelmia.

Vieras tullut, käynyt ja lähtenyt

ja pysynyt niin vieraana -

kuitenkin niin läheinen.

 

Ihmiset lähestyvät toisiaan,

puhuvat toisilleen läheisyyden merkityksestä

ja suutelevat.

Tämäkin on läheisyyttä

- ei sellaista, jota aina tarvittaisiin.

Läheisyys on sitä,

että olemme kaukana toisistamme

ja kuitenkin ajattelemme samoja asioita

ja tiedämme,

että toinen on siinä

tuo tuossa

ja että minä tässä

ja että keskustelemme,

että aika kuluu

ja yö alkaa lähestyä

puristaen ajatuksiamme

meitä yhteen

yhä enemmän puristaen.

 

Läheisyys on kuin kynttilänliekki

maiseman ja minun välissä.

Läheisyys on rehellinen katse,

pälyilemätön silmä.

Läheisyys on kosketus

jota seuraa erkaneminen.

Läheisyys on kirjoitettu ajatus,

uunista säteilevä lämpö

läheisessä suljetussa huoneessa.

Läheisyys on tosi.

 
1965:

6.1.1965 - T. S. Eliotin [† 4.1.1965] muistolle.

> Ks. "B Kirjoitukset 1960-l. / T. S. Eliotin muistolle 1965

 

14.1.65

- kuin taakseen pälyilevä silmä -

kuiskii mustien ikkunaruutujen puhumattomuudessa.

Talot kuin kaljuja aaveita,

joiden päreitä hilseilevää, mustunutta päälakea

koivujen verettömät sormenjäänteet kutittelevat,

sulattavat itseensä

kiteisten ikkunoiden jäätyneet katseet,

houkuttelevat kuiskeellaan

vietelläkseen ohikulkijan.

Skyllana lammen pinta.

 

23.1.65        

Harhaluuloni ajavat minua

pelin kuviteltuihin mahdollisuuksiin.

Ei sillä väliä,

lopunko mustalle ruudulle

tai valkealle.

......

Uskonto ihmisille

kuin sinfonia katupojalle:

konsertti, algebran yhtälö.

- EN YMMÄRRÄ.

 

16.2.65

...Pettymyksiä?

Ehei ystäväni - ei ole pettymyksiä.

On vain tilaisuuksia,

jotka tarjoutuvat oppaiksi,

jottei askelmasi jäisi puolitiehen.

On vain tapahtumia,

jotka hyväntahtoisesti suovat mahdollisuuden pettyä,

jotta selvittäisit itsellesi pettymyksen oikeutuksen,

jotta oppisit vaatineesi turhaan korvausta

väärän asian vuoksi.

 

Erehdyksiä?

Ehei toverini, ei.

Mitä ovat erehdykset?

Vain totuuden ympäriltä poistettuja siteitä -

yhtä peittäviä, yhtä harhaanjohtavia

kuin parhaimmatkin oivallukset.

 

Yksinäisyyttäkö?

Ei veljeni, enhän edes teitittele sinua.

Olen vain sala-kanssamatkustaja, elämän pummi,

en kilpailijasi

- en parempi, en huonompi.

 

Hymyilet...        

Minulla ei tällä kertaa ole muuta tehtävää

kuin selvittää väitteeni todenperäisyys

yhden elämän aikana.

Ja jonakin päivänä

kerron siitä sinulle.

 

Uni? Ei ystäväni - ei uni jatku...

 

Paeta?

Ei - en halua paeta näitä ihmisiä,

näitä tarkoitusta vailla olevia

kaksipäisiä vasikoita.

En halua paeta heidän vierauttaan

enkä tarkoituksettomuuttaan.

Nyt kysyn sinulta:

Elätkö SINÄ?

Jos elät,

niin haluatko vapaaehtoisesti helvettiin?

 

Ajatus...

Montako kertaa minun on lyötävä

naula kämmeneni läpi

unohtaakseni epäjumalat?

 

Totuus.

Kohautamme vaivautuneesti olkapäitämme:

Totuus saa olla vain hyvää.

Ajatella vain hyvää, hyviä ajatuksia,

kauniita virheettömiä

loppuun suoritettuja rakentamisia,

loppuun rakennettuja komplekseja.

 

Hyvää vain hyvää on tämä maailma:

Ei haavoja ei murhia ei juoppoja ei raiskaajia -

ei MEIDÄN maailmassamme.

Ei muuta väliä

kunhan mahdollisimman kaukana saastasta

kohti kuulasta puhdasta korkeutta,

josta voimme tiedottaa saavutuksistamme

MEIDÄN taivasosuudestamme.

 

Suru

- on virkistävää murehtia,

vielä helpompaa kertoa siitä

täydellä vatsalla.

 

Tietämättömyys -

houkuttelemassa ennakkoluuloihin

ja ylenpalttisiin toiveisiin

nähdäkseni erehdykset.

 

Hiljaisuus.        

Ah, niin hiljaista...

On hiljaisuutta

kuunnella projisoitua lapsen itkua

mielikuvitusnauhalta,

rauhoittua ja valmistua

mahdollisiin kohtaamisiin

tulevina vuosina.

 

Toive,

että tyhjää paperia riittäisi

herättämään houkutuksia,

jotta tehtävä ei tuntuisi loppuun suoritetulta.

Toive elää, nähdä ja elää

uudet ihmiset uusissa paikoissa -

talojen pihoissa, linja-autoissa ja satamissa.

 

Yksinäisyys

- On aikaa odottaa,

valmistautua odottamaan

ihmisen kohtaamista

ja kumartua,

kun aika koittaa.

 

17.2.65

Hyvä kuulijani:

En sure, en ylpeile, että

ei johdantoa, ei runomittoja,

ei esiin työntyviä keksittyjä ristiriitoja,

ei löytynyttä loppuratkaisua,

ei kehittelyä, katharsista, huipennusta, ekstaasia,

ei lauennutta jännitystä.

Ei yksityisen runon loppuun kehitettyä struktuuria, vaan -

Hyvä kuulijani - MITÄ TAPAHTUU.

 

Vain sangen tavallisia sanoja,

säännöllisen toistuvaa

ajatuksen rakenteettomuutta,

sosiologisia etydejä,

jotta rakentuisin näkemään

myös ne virheet,

jotka eivät vielä ole minulle virheitä.

Jotta rakentuisin

jatkuviin arkaileviin tiedusteluihin

ajatusteni ja todellisuuden välisestä suhteesta.

Jotta epäilisin:

kuka tuo tuossa

ja miksen minä hänen paikallaan

yhtä hyvin

tässä ja nyt.

 

Kenen on syy,

kun toinen parempi

ja toinen huonompi?

Kenen mielestä tiedämme toisistamme

NIIN paljon?

......

On aika löytää uusia sanoja,

nähdä muuttumisensa.

On aika kumartaa ihmiselle, matkatoverille,

pyytää häntä palaamaan

ohikuljetuille myrkytetyille sivupoluille

noutamaan viimeisinä lähteneitä.

 

Ystäväni

- On mahdollisuus

tulla uudelleen kadotetuksi,

laskeutua yhä alemmaksi

maanalaisten kellareiden raskaisiin ajatuksiin

ja löytää vertaisensa

tuijottamasta savuisen ruudun läpi

ensimmäisten vuorilta lähettämiä

kaukaisia kutsuja.

(Ks. Kilpailukanava-artikkeli 1988)

 

...Ystäväni:

HALUATKO VAPAAEHTOISESTI HELVETTIIN?

_____

 

Erehdykset...

Ei ole erehdyksiä.

On vain erilaisia tapahtumia,

joista voit tehdä erilaisia

- oikeita tai vääriä - johtopäätöksiä.

Jos kaikki erehdykset olisivat todella sellaisia,

ei meillä olisi muuta todellista

kuin erehdysten loputon toteaminen.

 

On oikeus todeta erehdykset

tuhansissa mahdollisuuksissa

ja sittenkin - kypsyä, hajota

ja läpi muurin

olla lähempänä.

 

18.2.65

... Ei ihminen...

Pahinta on

kun paha naamioituu enkelin kaapuun

ja ilmenee KAIKISSA teoissasi.

Silloin en voi tietää sen olemassaoloa,

koska se kätkeytynyt ylenpalttiseen hyvyyteen.

Mutta aina jää jokin mieltä kaivava tunne siitä,

että joku kolmaskin oli läsnä.

 

Ei veljeni - riisukaamme liinat

ja tutkikaamme niiden sisällys läpikotaisin,

jotta voimme kulkea vapaammin omaa tietämme

- teoistamme enemmän tietoisina...

 

Pahinta on hyvä,

kun toukka syö sitä,

kun se paisuu,

kun se madaltuu,

sillä en voi puolustautua sitä vastaan.

_____

 

Isiemme laulut

äitiemme sadut

ja meille on annettu valmis keijukaismaailma

ilman pahuutta,

epävarmuutta,

oppimista.

 

Peitetyt äitien omahyväisyydet,

isien kiroukset,

nuoruusiän rivoudet:

Niiden tukemina pyrimme näkemään totuuden

halveksimatta, vihaamatta ketään

- hyväksymättä kaikkea.

Sillä

pahinta on hyvä,

kun se latistuu tavoiksi.

 

PAHASTA OPPII AINA.

Pahasta oppii tuskan;

Se aiheuttaa joka kerta

asioiden uudelleenarvioimisen -

niille jotka etsivät

eivätkä latistu KOSKAAN.

 

Kuka kirjoittaa pahan antologian?

 

Vastustajani.

Haluan paljastaa sinut,

tutkia sinun jokaisen liikkeesi,

henkäyksesi, katseesi ja ajatuksesi.

Haluan tutkia kaikki sinun valepukusi,

kyntesi, varpaasi, hampaasi, kielesi, suusi,

vatsasi, reitesi ja häpysi...

TUNTEA sinut,

jotta et voi enää naamioitua keijukaiseksi tielleni.

 

Haluan tuntea sinut,

jotta emme erehtyisi samoihin tekoihin.

Haluan nähdä sinut lähelläni,

jotta tiedän sinun olevan naamioimaton

- ei minussa eikä vastaantulijoissa -

voidaksemme kilpailla avonaisesti

- halveksimatta toisiamme.

 

Eihän ole kysymys tekojemme merkityksestä.

Ne ovat vain mahdollisuuksia

uusille loppumattomille väärinymmärtämisille

jomman kumman hyväksi.

Kysymys on siitä,

KUMPI meistä on oikeassa,

voimakkaampi.

 

- Olen nähnyt kaiken sen kurjuuden ja saastan,

jonka hyvän infranpunasäteily aiheuttaa

heijastuessaan vuorilta ihmisiin.

Olen nähnyt sen kurjuuden ja saastan,

jonka sinä paha olet aiheuttanut

synnyttäessäsi kuitenkin toivon

paremmasta elämästä.

Älkäämme unohtako toisiamme.

Ennen kaikkea

älkäämme halveksiko toisiamme,

älkäämme toivoko unohtavamme,

vaan kokeilkaamme tasavertaisina,

kumpi meistä jaksaa pitemmälle.

Toivon sinun, vastustajani,

jaksavan mahdollisimman pitkälle,

jotta näkisit voittoni,

eikä minun myöskään

tarvitsisi matkata yksin

yllätyshyökkäyksiäsi peläten.         

 

- Vastustajani,

olkaamme toisiamme aina lähellä

voidaksemme suorittaa pakollisen taistelumme

JOKA PÄIVÄ,

jokaisen elämän aikana,

jotta emme unohtaisi

emmekä joutuisi valmistautumattomina

toistemme salakavalien hyökkäyksien uhreiksi

odotellessamme ikuista

pölyttynyttä rauhaa...

 

23.2.65

Yksilöstä

IHMISLAPSESTA muiden seassa

läksin kotoa läpi perheen

kylän, kirkonkylän

koulun penkkirivien

kavereiden

Suomen armeijan

kaupunkien läpi

maakuntien läänien

maiden valtioiden

kansallisuusaatteiden

maanosien, maapallojen

aurinkojen, aurinkokuntien

kvasitähtien, supernovien

läpi tähtisumujen, linnunratojen, galaksien

- romantiikan ekspressionismin

kubismin realismin surrealismin -

ideologioiden, uskontojen, rotujen

kunnes jälleen löysin hänet -

IHMISEN

jolle voin  puhua

ihmisestä.

 

16.4.65

Johdantona myrskyn pitkä soraääninen vihellys

joka rauhoittaa maan äärettömät pälvet.

Jonkinlainen turtumus pitkän työn jälkeen:

Kaikki on tehty.

 

Kaikki on vielä tekemättä.

Historian kypsymättömät suunnitelmat

eivät ole vielä päätöksessään.

Kärsimys on muuttunut voimaksi.

Läheisyys on löytynyt.

Etsiminen vain ihmettelyä:

Tällaista elämää?

 

Helppoa, kaiken helpottumista,

outoa vaikenemista

hiljaisten, äänettömien ponnistelujen jälkeen.

Ei etsimistä.

Valmiina kuolemaan,

valmiina elämään

kaikki olosuhteet,

kaikki mahdollisuudet.

Valmiina häviämään -

tietäen sittenkin voittaneensa

KAIKEN.

 

9.9.65          RAKENNUSAINEITA AAMUHARTAUKSIIN > Ks. Uskonto 60-l.

 

28.6.65         - Dubonnet -runo. (> Ks. Kuva)

 

31.7.65        

Tuntien mietteet

rauha ja viha

tai surullisuus ilman katkeruutta

tai sääli        

- senkin tollo -

niin kuin jotkut sanovat         

ja koko ajan luonto

ja sen piittaamattomuus         

varisten huudot ja kalat         

tietämättä mitään siitä.         

 

Pettymiseni filosofia        

riippumattomuus meistä,         

luonto ja meidän riippumattomuus,         

jotka kuitenkin olemme riippuvaisia, kahleissa,

periksi antaneina -

tietämättä syytä, paluuta.         

SE HETKI        

ja sitten hiljaisuus,

jatkuva lepakkojen sirinä         korvissa

rumpujen hiljaisesti takova läpsytys

lapsen itku

oudoksuttava hiljaisuus

harvaan lausut sanat

takanapäin lausutut kehotukset

peitetty vaimea kuiskaus, hiljaisuus,

merkitsevät, paljon puhuvat katseet,

mykkä suu

ja hyvät säälivät neuvot

yhdelle onnettomalle.         

 

Niillä kaikilla on vielä paljon opittavaa;

myöntymistä kyllästymistä tähän kaikkeen.         

Halveksiva tuhahdus

ja sitten taas hiljaisuus,

kun tiira lentää

tyynen selän yli.

 

Miten voimme lohduttaa kuviteltua pettymistä?

Lokin radiokurkku ja maahan kaivetut sähkölangat

huutavat hiljaista pitkää loppumatonta sirinää        

jotka estävät kaiken työskentelyn

kun ne vuorotellen

ja kaikki aika menee niiden sammuttelemiseen.         

 

Vieraita käsittämättömiä sanoja

ilman kuuntelijan suunvuoroa,

ilman teeskentelymahdollisuutta,

käsittämätöntä naurua

joka rikkoo yksipuolisesti pelin sääntöjä

eikä lopeta KOSKAAN

tai lentää kesken pois

ilman pienintäkään revanssin mahdollisuutta.

Miltä tuntuu?

Miltä tuntuu, kun et ymmärrä

eikä hänkään ymmärrä lopettaa?

 

Hammaskipu ja lasinpalaset rantavedessä

lohkeilevat hampaat,

vesi ja hiekka...

maali joka ei irtoa kengistä

jäykät sormet, katkeileva ääninauha

kielten räminä

pistelevät katajanneulat

ja ginin puistatus,

taka-ajatukset...

 

Miten surrogoimme nämä kaikki?

miten korvaamme kysymykset         

jotka osuvat salaa korviimme?

Miten unohdamme kutiavan itikanpiston,

tungettelevat kärpäset

kasvoilla selässä jaloissa,

hien, hilseilevän päälaen,

lättäjalat känsät kalojen sisälmykset,

liian pienen suun

liian kaukana olevat silmät

leveän nenän

puuttuvat lohkeilevat hampaat        

 

eri tavalla ajattelevat ihmiset

laiskat, vastuuntunnottomat, epäluotettavat

talon ruoan syövät vieraat

heidän vaatimuksensa         

tappiot häviöt masennukset

hiljaisen halveksunnan         

jatkuvan lakkaamattoman tuulen ja sateen

käynnistymättömän moottorin

alati vuotavan vesijohdon         ,

liian hitaasti lirisevän veden

täyttymättömän pöntön täynnä hiekkaa;

hiekkaa putkissa pumpussa uimurissa

bensiinissä konjakissa sanomalehdissä

jalkapohjissa matolla sängyssä tukassa elimissä...         

 

Joskus rauhallinen uni, aurinkoa         

tyyntä lintuja jäniksiä pilviä unelmia.

Väärä bensiiniseos ja taas tuntien pysähdys

esteetön näköala eteenpäin,

soutamalla rakot silmissä kipeät ja lihakset...

valmistaudumme

mitääntekemättömyyteen.

 

Kaikki autot ovat pysähtyneet.

Kuljettaja ilmoittaa hyväntahtoisesti:

Kaikki vuorot ovat peruutetut.

Olette varanneet liian vähän paikkoja.

Bussi täynnä ei-mihinkään.

 

Liian aikaisin paljastunut salaisuus.

Myöhästyminen, jatkuva myöhästyminen

koska jalat ovat juuttuneet kiinni.

Kirja ilman pienintäkään mahdollisuutta

ymmärtää

unohtaa

ymmärtää,

onko aika kulunut.

 

2.8.65

PEDRO'S TIME

jatkuu

meren näkymättömälle vastarannalle,

napsuttaa jalkaa.

 

Etelätuuli tuulee.

Alaspäin etenevät

tutustumishaluiset pisarat

eteläisistä pilvistä.         

 

Twilight dust ditter-dotter

sumu sauna

ja aaltoileva hiekkapohja keskiyöllä jatkuu

TIME FOR LIGHT,

TIME FOR TWILIGHT

jatkuu sumussa

ja eteläiset pilvet.

 

Delfoin oraakkeli

lupaa korkeaa matalapainetta Islannista

sataa to rain regnet es

queens cats and dogs,

sataa Bachia

kitaroita tippuu alas korkeuksista

yhtäläisellä nopeudella.

Eteläiset pilvet

venyvät jatkuvat satavat...

 

Wind from north from west,

guests from Western Germany - I guess.

Loppumaton laineiden virta selältä,

matalapaineen selänne sataa

tuhansia erilaisia vähäpätöisiä liikkeitä, pikkuasioita

liikkuu tuulee jatkuu.

Selältä sataa matalaa sumua aikaa;

Blackbirds I heard.

Alttosaksofonin vihellys

mielikuvituksellisen korkealta -

yhtäkkiä sään seljänne selkenee selällä,

repeää kahtia, häikäisee.

 

Loppumaton laineiden virta

harhanäyn jälkeen,

sumua

vailla harhanäkyjä,  kangastuksia,

aaltoilevan hiekkapohjan päällä häikäisevä tuuli.

Keskiyön uutiset:

lakkaavaa sadetta siellä täällä,

still stille leise lazy Mäuser und Fledermäuser.

 

Matalalla lentävät,

pommilastinsa tyhjentäneet

mustat pilvilinnut.

Saapuminen mustaan tyhjään huoneeseen

aamulla keskipäivällä yöllä illalla

sumussa sateessa matalapaineessa

laineissa kitarassa Islannissa

hiekassa hämärässä...         

jatkuu        

keskiyöllä

hiekkaisissa eteläisissä aaltoilevissa pilvissä.

 

Tutustumishaluiset jalat etenevät vastarannalla,

napsuttavat pisaroivat eteläistä merta.

Näkymättömänä jatkuu

PEDRO'S TIME.

 

9.9.65         

Herra         avaa minun huuleni... > Ks. Uskonto 60-l.

 

12.9.65          [Mummun † 4.9.65 muistolle]

Puhelinlangat laulaa

ajatuksissa kirkonkellot

Puhelinlangat ja hautajaisvirsi

Ylipäällikön Päiväkäsky kirkon keskellä

kellot ja ajatukset         

karkaavat.

Tämä Hiljainen Hetki...

 

Juuri Tällä Hetkellä minun olisi löydettävä

kaikkien todennäköisyyksien mukaan...

vai olenko kuuro

vai onko sana mykkä?

 

Isänmaa - Lahja Jumalalta

Verot - Lahja Jumalalta - kuin kolehti

eikä antaminen hyödytä ihmistä

(Rukoilkaamme.)

Mitä se pariisilaisneitonen olisi sanonut, jos olisin näyttänyt kelloajan,
jolloin olisimme voineet tavata, ilman muodollista kielitaitoa,
jos olisimme kävelleet Montmartrelta ylöspäin kohti pimeitä huohottavia kujia ja...
minkä tekstin sen kuvan alle voisi sovittaa jossa pappi siunaa sotalipun - Malinovskiko...

Kuulivatkohan kaikki selkeän murtumattoman lauluni...
on sentään hyvä tietää että tämä vain m u o d o l l i s u u s.
Yhteydet Siihen jumalaan vain täysin sattumanvaraisia kirkossa... 

Kuinka monta sanaa

kuinka monta  s y v e n t y n y t t ä  hetkeä?

Amen.

On vaikea uskoa

ja olla kykenemätön auttamaan lähimmäistään.

(Vain kirkko osaa sen taidon.)

 

Mitä mieltä olette sodasta Herra Pastori

mitä mieltä olette esivallasta Herra Pastori

entäpä isänmaasta?

Mitä mieltä olette uskostanne Herra Pastori?

Oletteko sitä mieltä että kyllä kyllä

hyvät teot ja rikokset

Jumalan huoneet sankarivainajat

Tuntematon ja Suuri Kuolema

perhetuttavat ja sukulaiset

Jumalasta erossa olevat...?

 

Onko kukaan Jumalan johdatuksesta kuollut

ennen "uskoon" tulemistaan?

Olisiko joku ehkä kenties

sattumanvaraisesti tullut

ellei kuolema ennen..?

 

Herra Pastori

olenko jo synnissä paatunut

koska ääneni ei vapissut isoäitini haudalla

eikä se herättänyt koko toimitus

minussa mitään erikoista tunnetta

kaikki suru tipotiessään

pelkkä toteamus...

 

Mitä merkitsee Herra Pastori

"kuoleman valta on voitettu" tai

"antaa kuolleiden SURRA kuolleitaan'' tai

"Antaa kaupungin haudata kuolleensa"

- niinhän Te sanotte selitätte ja unohdatte.

 

Onneksi on yksi asia jäljellä:

t o d e l l i s u u s,

jota ette voi peittää

sitä että olette valmis

omatunto puhtaana

tappamaan vihollissotilaan

telkeämään rikollisen vankilaan

hyväksymään nämä

"yleisen järjestyksen" vuoksi

että jätätte tappamatta

sisäisen järjestyksen ideologiset viholliset

että sanotte olevanne valmis

menettämään vaimonne lapsenne kotinne

jos Herra niin tahtoo - kuitenkin -

että olette valmis SUREMAN

heidän menettämistään,

isänmaan menetystä.

 

Oletteko vapaa Herra Pastori?

Totuushan on tehnyt Teidät vapaaksi -

en tietenkään tarkoita vapautta

tehdä mitä tahansa, vaatia toisilta,

vaan vapautta  t e h d ä  h y v ä ä -

You know?        

 

Kummallista...

Ei tippaakaan halveksuntaa eikä ivaa...

eikä ivaa meidän välillämme...         

Kummallista

ei mitään huolestumista

että puhelinlangat kirkonkellojen sijasta

sinunkaupat kuoleman kanssa        

valmis tapaamaan milloin tahansa

ajatuksissa

ja pariisilaistytön        

sekä heidän        

jotka tänä päivänäkin polvistuvat

niiden arvojen painosta

jotka voivat lahjoittaa TUSKAN

niiden kanssa

jotka eivät ole löytäneet         

heidän

jotka etsivät

 

Viitasaarella Hännilänsalmella,

S:t Clara Kyrkan'issa

mitt i city vid centralstationen och T-banan,

i St. Johannes kyrkan på Brukebergsåsen,

in der AUSCHWITZ- Ausstellung

in der Messehalle A 1, Ehrenhof 4,

in TIVOLI lying on the site of an old battlefield,

in der Neanderkirche,

rahtilaivassa Amsterdamissa Eichmannin muotokuvan ääressä,

i Tyska Kyrkan i Stockholm,

in St. Suitbertuskirche, in St. Andreaskirche,

tai erikoisesti St. Germain des Prés'ssä

tai missä tahansa tuon kirkon lähistöllä miesten klubeissa,

tai Herbertstrassella St. Paul'issa,

New Yorkissa Kiinassa...

Sinunkaupat

tai myös niiden kanssa         

jotka eivät etsi.

Heidän vuokseen

en sure isoäitini kuolemaa.

Heidän vuokseen

suren surevia jälkeläisiä

- halveksimatta.

 

Puhelinlangat laulavat

elämän laulun

elämän laulun

elämän laulun

kuolleille kirkon kelloille

itkulle

ja kuolemalle.

 

25.9.65

Syytön järvi, hopeapajut,

tunteettomat historiattomat koivut.

Ei mitään kerrottavaa sen jälkeen,

kun ovat lakanneet lohduttamasta maailmaa pakenevia.

 

Vettä tihkuva sumu kirkonkylästä pohjoiseen

eräänä vetisenä, sumuisena lauantai-iltapäivänä

ilman historiaa tai moraalista arvostelu/tuomiokykyä.

Talot vailla oikeutta tuomita

- kuitenkin -

potentiaalisina palvonnan kohteina.

 

Ei minua kiinnosta tämä tarina.

En minä ole kiinnostunut kertomaan

näistä jokapäiväisistä asioista.

KUITENKIN:

tunteeton kello hioo viikatettaan,

(aikarauta rautaisena aikana)

joka ei malta odottaa

muinaisten tekojen seurauksia,

vaan viskaa palkkapussin

suoraan silmillemme,

niin että vieterit sinkoavat päästämme

pitkinä tuntosarvina

suuntaa muuttamatta.

 

Oi tätä hiljaista/hiljaisuutta...

Ei kuulu laulu lintujen

Ei lakkaa lyönnit kellojen

Oi armas aamuhetki.

Pelkkää ohikulkuahan

tämä vain on.

LET'S START!

 

Ja niin ryhdyin uudelleen lohkomaan sitä unta,

jossa Kekkonen kruunattiin

ja kuinka hän silminnähtävästi hermostui,

koska sanoin liian hitaasti rituaaliin kuuluvat

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen...

Niin hän katsoi meihin vihaisesti

ja ITSE sanoi lauseen nopeammin

ja minä vain seurasin perässä

myöskin silminnähtävästi...

Sinä päivänä hän kuulusteli meiltä koulussa

unitablettien merkitystä...

 

Ja siellä oli oppilas,

joka nousi istumaan pulpetille

ja tiesi kaiken mikä kosketteli

tunteettomia hopeapajuja,

historiatonta järveä,

pohjoista sumuista vettä, tai

tuomitsevaa moraalia,

jokapäiväistä taloa,

malttamatonta ajan viikatetta

aineetonta unta

ja lopuksi

lääkeaineiden merkitystä -

ennen nukahtamistaan.

 

1.10.65          > Ks. Uskonto 60-l.

Jos kukaan ei olisi suostunut ristiinnaulitsemaan Jeesusta...

......

 

Sinun seinälläsi

Väinämöinen metsästää Ainoa

kullatuissa kehyksissä.

 

Minulla taas on

Picasson Guernican mustavalkoinen jäljennös

repaleisin reunuksin.

 

Siinäkin ihmiset metsästävät ihmisiä - lentopommein.

Kerronko sinulle,

miksi en ole parempi.

 

13.10.65

LAMENTO:        

Oi jumalani, miten onneton olenkaan,         

sillä en voi enää rakastaa

syksyisen metsän yksinäisyyttä,

kesäistä järvenselkää,

talvipakkasen kuutamon hiljaisuutta

niin kuin ennen...         

 

Mitä pahaa olen tehnyt,

kun olet rankaissut minua ilolla

ja halulla rakastaa

kaikkia ihmisiä...

 

Minkä hirvittävän synnin olen tehnyt,         

että tähän minut tuomitset?

 

[Jatkuu osassa IV: 7.11.65]          


Koti » Päiväkirjat » Runot A 1963-1981 » Runot III 13.10.65