Runot V 11.8.1966

[Runot V 1.1.1966 - 11.8.66]

 

1.1.1966

Minä ihminen

Minä tavallinen ihminen

muiden tavallisten         ihmisten joukossa

ilman pelkoa

että tämä onnellisuus katoaisi

ilman pelkoa tulevaisuudesta

valmiina ohittamaan kaikki elämäni hetket

ohittamatta ketään

 

valmiina kohtaamaan jokaisen

missä tilanteessa tahansa

valmiina antamaan kaiken vapaana

valmiina EREHTYMÄÄN.

 

Tämä onnellisuus

joka on mahdollista jokaiselle ihmiselle

näistä hetkistä alkaen

on alkanut

IHMISEN VUOSI

jolla on kaikki annettavana.

 

Eikä

tämän

tarvitse olla

mitään

maniaa...

 

3.1.66                 

Minä puhun

sinä kuuntelet

esittäen jatkuvia vastaväitteitä,

joita odotan sinun tekevän jatkuvasti

ja tunnit kuluvat

hedelmällisessä erimielisyydessä

vuodet kuluvat

 

Tämä on jo kolmas joululoma

meidän pääsemättä yhteisymmärrykseen

enkä minä voi olla odottamatta         

jokaista seuraavaa vuoden kulumista

leikillisellä vakavalla pelolla

että olemme lakanneet muuttumasta

jolloin lakkaamme erittelemästä ristiriitoja.

Olemme sopeutuneet kunnon kansalaisten tavoin

alamme juoda enemmän kahvia

ja juttelemme tavanomaisemmin

unohtuen

unohtaen

v u o d e t   k u l u v a t

...olen joskus puhunut

olet joskus kuunnellut...

 

pelkkää protestia tämä kaikki

ennen kunniallista sopeutumista

lakkaamattomaan

muuttumattomuuteen

 

EI KOSKAAN

puhumista

puhumisen itsensä vuoksi.

 

7.1.66        

vaikea puhua hänelle ja katsoa yrittäessäni antaa selityksen sanoilleni
edesmennyt omatuntomme on rakentanut järjestelmän jossa rehellisyys on rikos 
koska se antaa huonon harhaanjohtavan kuvan järjestelmän erinomaisuudesta 
paljastaessaan sen mitä ei ole etsitty

käteni vapisevat sanani takertuvat kurkkuun katse hapuilee tukea käsistä

jotka vapisevat huomaamattomasti hapuillessaan tukea ajatuksista jotka hapuilevat

rehellisyyttä sanoissa rehellisyyttä katseessa

rehellisyyttä seinäviivoissa loistevalaisimessa

rehellisyyttä ovenkahvassa

johon vapiseva käteni tarttuu tukea etsien

sellaista on

 

on vaikea löytää sanoja

kun symbolit on rakennettu

vain epärehellisyyden varaan

 

rehellisyys paljastuu vasta sitten kun

sen ilmaisuyrityksessä luonnostaan seuraava epäonnistuminen

koetaan avuttomuutena joka hapuilee,  

etsii tukea seinän vaakasuorasta yhtäkkiä kallistuvasta viivasta,

ovesta joka pettää ja repeytyy

Klaustrofobiseen hermeettiseen paikalliseen kaikkeuteen

 

avuttomuus, mahdollinen yhteys

tässä epätotuuksien kaaoksessa

ei riipu sanoista

on sekin totuus

on mahdollista olla rehellinen

 

on mahdollista vastata rehellisesti

kuka sanoo tätä Jumalan valtakunnaksi

vuonna 1966

nostakoon kätensä ylös

ja sanokoon hep

kuka väittää tekevänsä hyvää

sanomalla tätä jatkuvan tradition puolustamisen arvoiseksi

samalla kun on tapahtunut jotain

tapahtuu nyt

tapahtuu

 

pelkään että jokainen saa osansa

kun jokainen aikanaan todetaan valituksi

kun sana MIKSI

on lakannut olemasta kysymys.

 

8.1.66         

Minä ihmettelen,

Tapahtuuko täällä todellakin

näin paljon.

Mitä kaikkea ennättääkään sattua

sinä aikana, kun

poliisipillin vihellys on venynyt

minuuteiksi ja tunneiksi,

kun ohitse kiitää ambulanssi

kymmenen kilometrin tuntinopeudella,

kun kontrabasso soittaa cantus firmusta,

kun continuosäestys on annettu bassokitaralle,

ja minä toimin

tuhansien tapahtumien vastaanottajana ja impulssina.

jatkuvaa improvisointia

sattumanvaraisissa olosuhteissa

haasteena ikuiselle, pysyvälle jähmeydelle

jolle malttamattomien atomiydinten

ja alfahiukkasten liike on myrkkyä.

 

Minä en kestä tätä rakkautta

jonka tähden

kaikki minuun kohdistuvat ärsykkeet

ovat aivopestyjä,

vierautensa menettäneitä

jo ennen minuuteen saapumistaan.

 

Minä en käsitä

sitä tapahtumien paljoutta

joka päättyy minuun.

Jokainen yrityskin tajuta

vaikutukseni määrä

on virhepäätelmä.

 

Minun tekoni ovat kaikki se        

mitä en näe         

Minun sanani ovat kaikki se        

mitä en voi kuulla

Minun rakkauteni on se         

minkä ajatuksissani tunnen -        

ei syy vaan seuraus jostakin

joka vapauttaa minut

kärsimästä tekojeni seurauksista

joita joku haluaa pitää kärsimyksinä

joista olen tietämätön.

 

Viinin helmet itkevät silmissäni

lämmintä hiljaisuutta

aamuhämärässä.

Rakastettu olkoon

ilon kyynel!

_____

 

Minä sammutan lampun

ja talviyö on täynnä

yhtäkkistä lumista valkeutta.

Lumikiteitä

kukkivat

kallionrinteet.

 

Jokin asia on tullut riittävän lähelle minua

ja minä elän

ollakseni hetki hetkeltä voimakkaampi,

voidakseni kohdata jokaisen

avoimesti rakastavan ja vihaavan katseen.

 

Minussa elävät yksinäisten vuosien takaiset         

Django

Blues for Pablo

Brandenburg gate         

La golondrina

muodonvaihdoksen kokeneina        

antipabloiksi

antidjangoiksi

muuntuneina

 

rajansa ja itserakkautensa

menettänyt kauneus

tasoittamassa tietä

KAIKELLE -

jokaisena/jokaiselle toverina.

 

10.1.66        

Ylistetty olkoon Auschwitz

siunattu sinä Hiroshima

siunatut Katynin metsät

kiitetty olkoon apartheid

kauan eläköön Ku-Klux-Klan ja mustat muslimit

levätkää rauhassa Josef ja Adolf

ikuisesti suitsuttakoon mustat kynttilät

sinertävää huumaannuttavaa aavesavuaan

teidän päällenne.

Levätkää rauhassa

(sillä) te ette tiedä valtavaa osuuttanne

sen maailman rakentamisessa

joka tulee jatkuvasti

levätkää rauhassa ihmiskunnan hyväntekijät

jotka vihasitte järjestelmällisesti

jotta me oppisimme loogisesti rakastamaan.

 

16.1.66        

Olen varma epävarmuudestani

Se on totuus subjektiivisesta

suhteellisesta totuudesta.

siitä olen varma.

 

Minulla on oikeus kirjoittaa

enimmäkseen itsestäni tällä kertaa

toisena osapuolena tässä vanhassa näytelmässä

- vailla ramppikuumetta.

 

Minun runoni pr-toimintaa

omista ideologioistani,

kaikesta siitä,

mitä pahaa olen tehnyt

kaikelle vastaanottamalleni,         

jotta siitä keskusteltaisiin.

'i o-I e v-' li,?, kirjoitan

 

Ei ole väliä pysyvillä säännöillä,

miten kirjoitan,

koska kirjoitan

AINA JOLLAIN TAVALLA,

sillä tavalla

kuin menneisyyteni pakottaa

minut siinä tilanteessa kirjoittamaan

tai muuttamaan edellä kirjoitettua

jonka voisin säveltää milloin tahansa,

jonka olen elänyt milloin tahansa

 

jokaisessa keskustelussa

jokaisessa tilanteessa

joka EI kanna taiteen nimeä.

 

Vailla ramppikuumetta

koska satunnaisesta epäonnistumisestani

olisin vastuussa vain itselleni,

ja tilapäinen onnistumiseni

ei sitä vastoin tee minua paremmaksi

suhteessa toisiin

- tilapäisesti täällä oleviin ihmisiin.

 

Yksi sääntö yhtä runoa varten:

se miten se on kirjoitettu

sillä kertaa.

SE, ETTÄ YRITÄN PARHAANI,
EI RIIPU TILAPÄISISTÄ SÄÄNNÖISTÄ.

 

Minun ongelmani on se,        

miten välitän omat sosiologiset etydini niille,

joille kuvittelen kirjoittavani.

 

Eivät minua kiinnosta aina erikoiset sanat.

Runo vain välikappale

VASTAANOTTAJAN (heräämiselle)

AJATTELUN (heräämiselle)

SATTUMANVARAISELLE (heräämiselle)

TODENNÄKÖISELLE

HERÄÄMISELLE,

 

jotta hän ymmärtäisi,

joka niin haluaa tehdä.

Eikä minua kiinnosta se

onko runoni rakenteellinen.

Minua kiinnostaa se

VAIKUTTAAKO

välittämäni valherakennelma todellisuudesta

ihmisiin.

 

Minua kiinnostavat yksinkertaiset sanat,

jotta lukijan olisi pakko

etsiä mielenkiinto AJATUKSISTA,

joita olen kiinnostunut kirjoittamaan:

 

 

Onko parempi poistaa runosta

pari rakennevirhettä

kahden asiantuntijan tähden,

jos seurauksena on

menettää mahdollisuus

henkisen yhteyden rakentamiseen

kolmen ihmisen välille,

joita kiinnostaa enempi sen YMMÄRTÄMINEN,

mitä runossa sanotaan, kuin se,

sanotaanko se "hyvin" vai "huonosti",

(tai) jos on kysymyksessä

jokin suhteellinen kauneuskäsite?

 

MITÄ sanotaan - YKSILÖN AJATUKSET         

tasa-arvoisina sille,

MITEN sanotaan - YKSILÖN YMMÄRTÄMISELLE,

jolle alistettuna

MITEN sanotaan -

kun se liittyy kauneuteen         

- vain silloin, kun on kysymys

yksilön omasta

tai omaksumasta kauneuskäsitteestä

vailla absoluuttista arvoa.

 

Sillä hetkellä kun kaikki luettu runous on hyvää,

herättää HUONO runo enemmän huomiota.

Niin kauan kuin paetaan

ajatuksista monimutkaisiin sanoihin,

on yksinkertainen ajatus se, joka vaikuttaa.

 

Tekstin merkitys lukijalle

on vain sen eroavuudessa,

sen suhteessa KAIKKEEN

LUKIJAN AIKAISEMMIN KOKEMAAN todellisuuteen,

jolloin eroavuus

vanhan ja uuden koetun välillä

vaikuttaa todennäköisemmin,         

kuin jos ne olisivat aivan toistensa kaltaista

"absoluuttisesti hyvää" runoutta.

 

19.1.66

Vasta sitten kun voin väitellä

arki-ihmisen kanssa

yhteiseltä pohjalta...

Suffer me not to be separated

Suffer me not to be separated

You'll suffer

You are suffering

You have suffered...

 

Ja koko ajan sama hiljaisuus

vastauksena ratkaistuun kysymykseen,

joka syntyy uudelleen joka hetki.

 

24.1.66        

Pelkään että jokainen saa osansa

kun kaikki aikanaan todetaan valituiksi,

kun sana "miksi"

on lakannut olemasta kysymys.

 

16.2.66  - Mietelmiä Peter Weissin Tutkimus-radiokuunnelman johdosta:
> Ks. "Lapsuus ja nuoruus 1942-1963" "...Olin silloin parin vuoden ikäinen..."

6.2.66?     Päiväkirjassa ei ole (> Ks. 60-luvun mapista: "Muodollinen pätevyys..."
(Seuraava on mahd. erillisestä tekstistä joka on ollut kirje- yms. mapissa.)
MUODOLLINEN PÄTEVYYS - TOSIASIALLINEN PÄTEVYYS

 

25.2.66        

Mitä se on

johonkin olemiseen verrattuna         

tai tieteellisesti:        

on         ilta         

on         ilta on

ilta.

 

Mitä se on

että tieteellisesti on ilta

Mitä se ilta (on)

johonkin olemiseen verrattuna?

 

KATSO

jotain kuuluu on se

se on se

on se on se

 

Tässä sinulle pari omenaa

minäkin istun ikkunan ääressä

 

Älä välitä siitä että on ilta

mitä se on

ei se mitään... ole

(koska se on)

miksi sen pitäisi olla

miksi sen pitäisi olla olematta

(koska se on taas)

 

Tässä sinulle pari omenaa

minäkin istun ikkunan ääressä

On ilta

luultavasti ja taas

ei se mitään

on se

sen pituinen.

 

 

6.3.66        

Kuinka monta sanaa

Kuinka monta sanaa minulle jää

tämän kaiken päättyessä?

Kuinka monella lauseella

minun on selvitettävä sinulle

(se) etten ole paha?

 

Mitä kaikkea vaadit minulta

Ymmärtääksesi tämän kaiken?

Kuinka monta sanaa tarvitaan

Kaiken tämän ymmärtämiseen?

Miten vähillä sanoilla

tämä kaikki on selitettävissä?

 

Ja mitä minulle sitten enää jää,

kun olen käyttänyt kaiken loppuun,

kun olen jälleen antanut pois kaiken sen

mitä olen sinulta teiltä

kuinka monta sanaa

joskus saanut.

 

Miten paljon minun onkaan tehtävä

selvittääkseni

vähien sanojeni

viimeisen merkityksen.

 

Niin monta lausetta

Niin monta katsetta

Niin monta tekemätöntä tekoa,

jotka yhtä hyvin

saattavat jäädä tekemättä

sanojen paljouden vuoksi -

jotta ymmärtäisit, etten ole paha,

jotta ymmärtäisit vihdoinkin

etten ole hyvä,

ettei minua kannata ihailla

(niin kuin ei sinuakaan)         

sen vuoksi

että haluan olla

hyvä monilla sanoillani

hyvä niin monilla ajatuksillani

hyvä monilla -

ah niin monilla yrityksilläni

tehdä uusia yrityksiä

ajatella yrittäväni

lausua hyviä sanoja

hyvistä ajatuksista

yrittää tehdä hyviä tekoja

niitä, jotka oletan hyviksi

ajatuksellisilla sanoillani

sanattomilla ajatuksillani

sen vuoksi,

että haluan olla hyvä

hyvä

ja taas se sama esittely:

hyvä sanoillani

teoillani hyvä

mutta hyvä nyt myös ajatuksillani suullani silmilläni

hyvä huulillani

hyvä nenälläni taas ja hengitykselläni

hyvä silmilläni

hyvä katseellani käsivarsillani käsilläni

hyvä kynsilläni ja sormillani

ja sitten taas

sanoillani ja silmilläni elimelläni

ja koko  ruumiillani

         jos sinä olet se

         jolle haluan olla hyvä näin

         joka haluaa olla unohtamatta maailman

         tulla sinne kanssani

         palata sinne kanssani

         mitään muistelematta

         mitään unohtamatta

         pakenematta mitään

         karkaamatta mihinkään -

         joka haluaa palata elämään

         näkemällä maailman myös minussa.

 

Ei minua kannata ihailla,

koska jokainen sinä haluat

kaikkea sitä samaa kuin minäkin.

Eikä siinä ole mitään ihailemista

niin kuin ei ole ihailtavaa eikä surtavaa        

nykyisissä epäonnistuneissa yrityksissäni

surra sitä pahaa

mitä olen olettanut tehneeni

sitä hyvää

mikä menneisyydessä on jäänyt tekemättä.

Sillä niin vain on.

 

Rakastaa toisiamme

ilman epätoivoa ja kaipausta.

Rakastaa toisia toisella tavalla

ja toisia taas toisella tavalla

ystävinä kaikkien kanssa

mikä on tärkeintä.

Eikä kukaan vaadi toiselta enempää.

 

Eikä meidän enää tarvitse olla

ystäviä vain niille

jotka rakastavat meitä ystävinä,         

vaan myös niille

jotka eivät ole voineet meitä rakastaa

jotta ymmärtäisimme yhdessä harhat

jotka ovat estäneet meitä rakastamasta

jotka eivät ole estäneet meitä vihaamasta.

 

Eikä meillä ole enää mitään salattavaa.

Eikä sanojen tarvitse olla peite

yhä uusille ja uusille peittäville

ja pettäville sanoille

jotka jakaantuvat, kesivät ja silmikoivat

yhä suuremmaksi diasporaksi

vailla pienintäkään yhdistämismahdollisuutta.

 

Kuinka monta sanaa

Monta sanaa salattuja sanoja

salaamattomille paljastaville sanoille

tietä antamassa.

Kuinka monta sanaa?

Kuinka tarvitsemme niin monta

Kuinka niin tarvitsemme

monta sanaa

jos ne kerran voidaan solmia sanaksi.

 

Sanathan ovat vain sanoja

Eivät ainoa tapa elää.

Jos me kerran rakastamme,

Niin ei se mitään.

Kyllä sinä ymmärrät,

Että me selviämme ilmankin.

Jonkin aikaa ikuisesti

Miten kevyttä onkaan...

 

17.3.66        

säännölliset aallot

näkymättömässä hämärässä

toistuva näkymättömyys

aaltoilevassa keinuvassa hämärässä

aaltoileva hämärä

säännöllisessä näkymättömyydessä

näkymättömät aallot

säännöllisessä hämäryydessä

 

ohenee

ohittaa keinuvan hämärän

ohittaa toistuvan näkymättömyyden

toistuvasti lähestyen

toistuvasti hämärtyen

aaltoillen läheisyyttä

aaltoillen hämärää

aaltoillen keinuvia aaltoja

aaltoillen aaltoilevia aaltoja

aaltoillen näkymättömyyttä ja näkyvää

läheiseksi tehden         

säteillen lämmintä elämää

läheisessä lämpimässä hiljaisuudessa

eläen hiljaisesti jokaisen hämärän

näkymättömän ja näkyvän

ikuisuuden ja hetken

eläen hiljaisesti

ikuisesti - kerran tapahtuneena         

läheisyytenä,

planeettoina

konstellaatioina ja aurinkokuntina

aaltoilevana tähtitaivaana

tähtisilminä pyrstötähden valokaarina

vuosituhansissa aaltoilevina hiuksina

sanattomassa

syvässä

lämpimässä

hämärässä

suovillan vuokon ja kasteisen yökönlehden

aaltoilevassa ohenevassa

laajenevassa hiljenevässä läheisyydessä

rakastan sinua.

  

22.3.66        

En puhu paljon koulusta.

Minun tehtäväni on saada 17 poikaa tekemään

täsmälleen samat liikkeet yhtä täsmällisesti.

Mitä enemmän heitä naurattaa,

sitä vakavammaksi minä tulen

sitä täsmällisemmin minä vaadin

heiltä sen liikkeen...

Onneksi ainakin he tietävät

millainen opettaja olen.

Kukahan minuakin ihailee?

_____

 

Minä kävelin vaiteliaana

lumesta paljastunutta öljysoratietä pitkin

leutona kevätiltana

Taimoniemestä Keiteleelle päin

korvani hyväillen  vaiteliaana

matkaradioni viileätä kaiutinpintaa.

 

HIER SPRICHT RADIO PEKING:

WARUM ERLEIDEN DIE AMERIKANISCHEN TRUPPEN

EINE NIEDERLAGE NACH DER ANDEREN IN VIETNAM

TROTZ DER NEUEN WAFFENSCHAFT?

WARUM ERLEIDEN DIE AMERIKAN...

yksinäinen tukkiauto

laahautui ohitseni

tiukasti eteenpäin tuijottaen

valosilmät kiinni tiessä

jää ratisi myös minun kumipohjakenkieni alla

ensimmäiset iltatähdet vaiteliaina taivaalla

lumipälvisen hakkuuaukean yllä

vuoren takaa hohtivat kirkonkylän valot

odotustaan taivaanrannalle

niin odottavasti

 

Minun isäni [Matti]

odottaa vaiteliaana keskussairaalassa

vasemmanpuoleiset kylkiluut irti selkärangasta

muutamat niistä poikki

solisluun ohella

 

hän ei saa syljettyä astiaan

mustikkasoppa valuu

hänen rinnalleen äänettömästi

hänellä on nälkä

 

siteet niin löysällä

ettei kärsi yskiä

kyllähän se muuten menisi

ja häntä kohdellaan vieraana - tylysti

 

samojen kylkiluiden kiinnittyminen rintalastaan

vei häneltä sodan aikana kahdeksan kuukautta

kaksikymmentäviisi vuotta sitten

entä nyt

 

kuusikko tummenee

astelen vaiteliaana koululle

vaiteliaana kevätväsymyksessään

hän kävelee

hiljentyneenä

maaliskuun

iltana

 

Kysyvät, onko teatteri tarpeetonta.

Taas vaikenee

joku jossain

eikä puhu enää

koskaan

 

valoton mopedi

ajaa hämärässä

kiirehtien        

siirryn väliaikaisesti

mustaksi sulaneen tien laitaan

kolme askelta vasemmalle

ja sitten taas eteenpäin

vaiteliaana koululle

 

kuitenkin

pysähdyn hiljaisena

miettimään

tätä kevättä

 

sinäkö se olit?

 

28.3.66

...että on ihmisiä,

joita maailmankatsomuksemme ei voi auttaa

joita maailmankatsomuksemme ei halua auttaa

joilta maailmankatsomuksemme voi ottaa pois

sen vähänkin mikä heillä on...

 

9.4.66        

Vaikea olla ajattelematta         

kun tapahtuu niin paljon

kun sinäkin olet taas käynyt täällä

 

tietysti oikeastaan sinä voisit olla

kuka tahansa

(joissakin toisissa mahdollisissa olosuhteissa)

jota tulee joskus ajatelleeksi

ihan niin kuin vahingossa pulpahtaa

tietoisuuden pinnalle

(sitä tietoisesti ollenkaan haluamatta)

mikä joskus tuntuu häkellyttävältä

vaikkei siinä ole mitään ihmeellistä,

luonnotonta tai salattavaa

jota peittäisin tai pakenisin.

 

Ei minun rehellisyyteni omasta itsestäni

tee pahaa toiselle

ja onhan minulla siihen oikeus

toisena osapuolena tässä dialogissa

kaiken tapahtuvan kanssa.

        

Eivät nämä ajatukset kysy mitään.

Eivät nämä sanat ja lauseet

Voi kahlita ketään tai mitään,

sitä mikä tapahtuu ja on        

ja tulee jatkuvasti.         

 

Sattuu vain olemaan niin,

että on tullut tavattua,

puhuttua niin paljon,

kuunneltua niin paljon - tai vähän

niin vajavaisesti

niin kaukaisesti

tai läheisesti.

Eikä sen merkitystä

Voi koskaan mitätöidä,

Pyyhkiä pois.

Ja miksi se pitäisi tehdä?

 

Ei tätä tarvitse kokea jokaisen kanssa,

Mutta ei tämän myöskään tarvitse

Jäädä kokematta,

Jos on - niin kuin on - mahdollista

Saada yhteys ihmiseen.

 

Ei ole itsekkyyttä eikä itsekeskeisyyttä

Koettaa selittää

Miksi toimin niin kuin toimin,

jos se on mahdollista.

Emmekä me koskaan toimi

Niin kuin niitä askelia ja kompastumisia

Ei olisi koskaan tapahtunut

Myöhäisten kävelymatkojemme aikana.

Juuri siksi kirjoitan näitä sanoja.

 

Rehellisyyteni ei kysy

jättäessään toiselle harkittavaksi

hyväksyä minut sellaisenaan.

Rehellisyyteni voi hyväksyä

sellaisenaan jokaisen

riippumatta siitä

hyväksyykö hän minut,

riippumatta siitä, kuinkayksipuolisesti

-hyvänä tai pahana -

hänen toimintansa yleisesti koetaan.

 

Ongelma ihmisestä

- sinusta ja minusta -

on todennäköisesti ainoa asia,

joka koskee jokaista,

joka yhdistää jokaisen ihmisen.

Siksi se on minulle tärkein kysymys

yhden elämäni ajan.

 

Siksi sen ajatteleminen

Ei ole turhaa tai mieletöntä.

Se on mahdollisuus

Päästä lähelle ihmistä.

 

Eikä mikään estä...

edelleen olemasta

vain luokkatoveri.

...

Tietysti tämä on vain

yksi puoli elämää - ei kaikki.

Toinen puoli on se,

että alan puhua hilseilevästä tukasta,

lohkeilevista hampaista

ja tukipohjallisista tai muusta

niiden oikeilla nimillä.

Ja se merkitsee sitä,

Että olen todella vakavissani.

Eikä mikään estä minua

Olemasta siihen valmis... 

 

12.4.66

Kevät vailla tragiikkaa:

Nokian saappaat, brutto 80 kg ja risat

keväistä elävää lihaa

eivät uppoa lumihankeen -

edes puun oksalta hypätessä.

 

Korkeimmatkin kivet on valloitettu

ja joku seisoo käsillään vuoren huipulla

jalat taivaassa.

Käkkärämäntyjen kuori rapisee

kun pojat...

kun maisema yhtyy etäisyydeksi

sekunti hajaantuu räjähtäen palasiksi

hetki tallentuu salamannopeasti

iris ja aurinko...

sulkija laukeaa ja avautuu

musta hiljainen Ricoh 35 S-tila antautuu

Agfa-kalvoineen liikkuville aalloille.

Kameran filmi tulee raskaaksi

valkeasta valosta

ja mustasta tapahtumisesta.

Eikä mikään ole sen luonnollisempaa.

 

Vielä tänä keväänä vien sen Linssille,

joka kätilöi ja kastaa

ja kuivattaa ja leikkaa irti

ja luovuttaa sen minulle

paperikapaloon käärittynä

laitosmaksua vastaan,

ja olen tyytyväinen

kertoessani siitä

mitä on tapahtunut

ja näyttäessäni tuloksen

jota sanotaan OKULAARIPÖPERÖKSI.

Ja se vasta on silmänruokaa...

 

17.4.66        

kisu

kisu

kusi sukkaan

hissukseen

suksi

hius

kiusallisen kauas

ui (sisukkaasti) nai

livasta-rvaan        

skenteli

isesti.

 

21.-22.4.66.

taivas virtaa joen jään alla

siksi on tungosta

ainoastaan sinun lumisilmistäsi

näen jäävuoresi alle

ja näen vain kylmää vettä

kylmää vettä

sinun lumisilmistäsi.

 

2.5.66

Varjoilla raidoitettu maa

mutkittelevilla puroilla juovitettu hiekka

iltapäivätuulen halkoma kevätilma

lumipälvien paloittelema rinne

rekkojen iltaan porautuva tärinä

niiden painautuessa metsän läpi

uppoutuvaan öljysoratiehen.

 

Sisälle tunkeutuva sulaneen maan tuoksu

metsän huminaa saksiva

peipposten ja västäräkkien laulu

kiurun liverrys

Ilmaa ja maisemaa aitaavat koivut

pilvien ristiaallokko

puhelinlankojen nuottiviivasto

kivien shakkilauta

jossa kuuset seisovat

ikuisten kuninkaiden tavoin.

 

Mäntyjen juurilonkerot

ameebamaisten vesilätäkköjen ympäröiminä

neulaset, lehdet ja sammalmättäät

ilta-auringon lasersäteiden kohteina

niiden muodollinen, näennäinen informalismi

Tämä ikuisesti ohikiitävä kevätilta.

 

17.6.66        

Tätä minä kirjoitan.

Mauno Kuusisto laulaa radiossa.

Ikkunasta kantautuu rantasipin ääni

ja soutuvene lipuu selällä.

Enkä minä salaa mitään.

 

11.8.66        

Seison hiljaisella lattialla

tyhjässä huoneessa.

Tumma tyhjä pöytä on vaitelias

hiljaisuudessaan paljonpuhuva

tai ei ole.

 

Ikkunat vailla verhoja

tyhjät seinät täynnä nastojenjälkiä

tyhjät jäljet ilman nastoja.

Seinät

kolme pystysuoraa viivaa seinäpaperilla

kertomassa kirjahyllystä

jossain toisessa ympäristössä

joka ei ole täällä.

 

Puoliksi avatut ovet

tyhjiin kaappeihin

tyhjiin komeroihin

tyhjään eteiseen        

kolme pystysuoraa viivaa

joita ei ole

kertomassa kaikesta siitä         

joka on ollut ja on         

jossain muualla joskus

tai ei missään -

ei ainakaan täällä

samanaikaisesti.

 

Täydellinen tyhjyys on aina täynnä.

Rajattomasti, alituisesti

se kertoo kaikesta siitä

mitä ei ole

ja siitä mitä voisi olla

ja siitä mikä mahdollisesti on

jossain muualla

nyt tai milloin tahansa

ja sitten taas ei enää ole        

tai kuitenkin jospa         

sitten taas enää

alituisesti mahdollisesti muualla

tai milloin tahansa

ja nyt kertomassa siitä        

että joskus

täynnä olemattomia jälkiä

kaikesta tyhjyydestä.

 

Katselen ajatuksissani

tätä olevaisen ja olemattoman

samanarvoiseksi tekevää järjestelmää,

jossa minun sanotaan tai todetaan eläneen

kolme vuotta.

Mietin, mitä silloin on todella tapahtunut,

tai mitä... (ole silloin)

ja miksi sitten enää pitäisi katsella,

kun sekin on samanarvoista

kuin istua täällä ylhäällä

- toisessa paikassa -

joka on täynnä

vaikkei sitä tarvitse nähdä

jos vain on jossain muualla

kuvittelemassa mitä täällä voisi olla

sen perusteella mitä siellä... ei...

 

ja kuvitella laskeutuvansa

betoniruusuja kukkivia portaita        

alakertaan jäähyväiskahville

jonka aikana voi ajatella

tämän kirjoittamista

näkemättä puoliavoimia hiljaisia ovia        

ruosteista vettä

vaiteliaita seiniä

syvän unen punaisia villiviinin lehtiä

verhottoman ikkunan takana.

 

Tämä on se paikka jossa minä en asu         

tämä on se paikka

jossa minä asun ja kirjoitan

noista muista paikoista

Tämä on se paikka jossa minä tulen asumaan

ja tämä onkin aivan jossain muualla

 

kuin nämä vaiteliaat puoliavoimet ovet

hiljaisissa seinissä

joissa kaikissa minä olen

samanaikaisesti näiden muiden paikkojen kanssa        

siellä - vaikkei - jossain - kuitenkaan -

laskeutuvansa täällä - ei täällä -

vielä - toisessa - alakertaan

nyt - puoliavoimet ovet

- tai mitä muuta tahansa -

milloin tahansa -         

 

aina kertomassa         

että ei yksin

vaikka hiljaa

yksin me

kaikki

kukaan

sittenkään

 

Ja yhtäkkiä

kaikki tyhjyys on täynnä kertovaa hiljaisuutta

lukemattomat tummanpunaiset

mielikuvitusruusut ympärilläni

puhkeavat palavaan kukintoon

täällä

täällä pimeässä,

väristen odottavassa maailmassa.

 

[Jatkuu osassa VI: 11.9.66 HELSINGIN AIKA]
Koti » Päiväkirjat » Runot A 1963-1981 » Runot V 11.8.1966