1988 KARHUNPEIJAISET IV

[4.8.88 - 24.8.88 KARHUNPEIJAISET IV]

4.8. Karhunpeijaiset -kenraali.

 

4.8.88 Savon Sanomat: Karhunpeijaiset Pielavedellä 
Ilpo Saastamoisen säveltämä ja tekstittämä kuoroteos Karhunpeijaiset esitetään Pielavedellä perjantaina 5.8. klo 20.00.

Karhunpeijaiset on suomalais-ugrilaisten sekä arktisten kansojen musiikkiin ja runouteen perustuva teos, jonka Saastamoinen sävelsi tilaustyönä Pielaveden ja Keiteleen kuntien aloitteesta..

Yli kolmetuntiset Karhunpeijaiset esittää Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston yhdistetty kuoro ja Pohjantahti -yhtye, johon kuuluvat Kalle Fält, Pekka Nylynd ja Ilpo Saastamoinen avustajinaan Samuli, Ilona ja Elina Saastamoinen. Kuoroa johtaa Sakari Seppälä.

 

5.8.88 Helsingin Sanomat: Valtakunnalliset Karhunpeijaiset
Valtakunnallisesta runopuhelimesta kuulee vielä tänään tekstinäytteitä Ilpo Saastamoisen sinfonisesta kuoroteoksesta Karhunpeijaiset. Siinä on palasia suomalais-ugrilaisesta ajatusmaailmasta, tunnelmia tuntemattoman läsnäolosta. Alli Kantola lukee numerossa 92088.

 

5.8.88 Karhunpeijaiset -ensi-ilta

40. valtakunnalliset kotiseutupäivät Ylä-Savossa 5-7.8.1988

klo 19.10         Lähtö Karhunpeijaisiin Kiuruveden lukiolta ja Iisalmesta
klo 20.00         Karhunpeijaiset Liikuntahalli, Pielavesi

Karhu oli muinaisille suomalaisugrilaisille kansoille pyhä eläin. Esimerkiksi manseilla oli tapana viettää peijaisia, joissa esitettiin kymmenittäin musiikkinumeroita ja näytelmiä.

Ilpo Saastamoisen 3-tuntinen sävellys kuorolle ja soitinryhmälle kuvaa karhun elämäntarinan sen omin silmin nähtynä, sekä tämän- että tuonpuoleisessa: karhun lähtö taivaasta, sen maallinen vaellus ja peijaisissa tapahtuva paluu karhutaivaaseen. Tämä ugrilaiseen tarustoon ja musiikkiin perustuva ainutlaatuinen teos esitetään 100 keiteleläisen ja pielavetisen laulajan ja Pohjantahti-yhtyeen voimin.

 

5.8.88. Iisalmen Sanomat - Pertti Malinen:  Karhunpeijaiset avaa kotiseutupäivät Pielavedellä
(Kuvateksti: Karhunpeijaiset on Ilpo Saastamoisen suurprojekti. Kuvassa pielavetisistä kuoroista kootun suurkuoron johtaja Sakari Seppälä keskittyneenä tehtäväänsä.)
Tämä teos on omistettu Ihmiselle siinä määrin kuin hän ottaa sen sanoman vastaan - samoin kuin teoksen pohjana oleva kansojen musiikki ja runous on omistettu myös minulle - siinä määrin kuin olen kyennyt ottamaan tuon sanoman vastaan. Halua ei ole puuttunut..., toteaa Karhunpeijaiset teoksen kirjoittaja ja säveltäjä Ilpo Saastamoinen teoksen omistuskirjoituksessa.

Silloin, kun teos oli vielä osittain työn alla, Saastamoinen kertoi kokeneensa luomisprosessissa merkillisiä tuntemuksia. Aina hän ei tiennyt kumpi on - ihminen vai karhu. Säveltäjä pitää itse Karhunpeijaisia ainakin toistaiseksi merkittävimpänä teoksenaan.

Karhunpeijaiset on suomalais-ugrilaisten sekä arktisten kansojen musiikkiin ja runouteen perustuva säestyksellinen kuoroteos, jonka Saastamoinen on säveltänyt Pielaveden ja Keiteleen kuntien aloitteesta nyt meneillään olevien valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä esitettäväksi. Ensi-ilta on tänään klo 20 Pielaveden Liikuntahallissa.

Teoksen esityskoneistona ovat Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston yhdistetyt kuorot avustajineen sekä Pohjantahti-yhtye; Kalle Fält, Pekka Nylund ja Ilpo Saastamoinen. Solistiset osat esittävät Kalle Fält ja Jukka Hietaniemi. Kuoron johto on Sakari Seppälän, puvustus ja lavastus Tuula Penttisen ja Hellevi Ikäläisen.         

Karhunpeijaiset - menneisyyttä nykyajassa
Karhu oli muinaisille suomalais-ugrilaisille pyhä eläin, jota kunnioitettiin vielä kaadettunakin. Tapana oli viettää monen päivän ajan peijaisia, joissa esitettiin kymmenittäin kuvaelmia lauluin ja loitsuin sekä karhusta että kaatajista.

Karhunpeijaiset -teos ei pyri alkuperäiseen juhlamenojen kuvaukseen. Se on pikemminkin erään karhun tarina karhun silmin nähtynä ja koettuna. Teoksen tekstimateriaalissa on vain muutama suora sitaatti alkuperäistä runoutta. Teksti on syntynyt tunnelmaa ja musiikkia palvelemaan.

Teos rakentuu kolmesta osasta, tavallaan näytöksestä. Ensimmäinen osa on Karhun synty, joka koostuu kolmesta kohtauksesta: Alkusynty, Alkusuo ja karhun henki sekä Karhun synty.

Toisen osan nimenä on Karhun elämä ja kuolema. Se jakautuu kuuteen kohtaukseen, joissa karhun elämän eri vaiheet tulevat esille. Viimeisessä osassa ollaan Karhunpeijaisissa (Karhunpeijaiset), jonka neljässä kohtauksessa tunnelmat ovat ilmeisen mystisiä. Kohtausten nimet ovat: Kouvon häät, Matka Aliseen, Matka Yliseen ja Karhuntaivas.

Esittelylehtisen mukaan Karhunpeijaiset on lyhyesti sanottuna säveltäjänsä musiikillinen maailmankuva. Se on yhteenveto menneestä ja nykyisestä, tämän- ja tuonpuoleisesta niiden kohtauspaikalla. Se on olevan ja olemattoman rajaseudulla, sen sydämessä.

Uudenlainen kansanmuusikko
Ilpo Saastamoinen on säveltäjä, musiikintutkija ja opettaja sekä muusikko. Saastamoinen on ollut mukana useissa kansan-musiikkia uudella tavalla tulkinneissa yhtyeissä, kuten Karelia, Piirpauke, Nils-Aslak Valkeapää, Kajaanin Big Band ja nykyisin Pohjantahti-yhtyeessä.

Ilpo Saastamoinen on opettanut ja luennoinut mm. Sibelius-Akatemiassa ja Oulunkylän Pop-Jazzopistossa sekä Helsingin, Tampereen, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa. Häntä on myös kuultu luennoitsijana useilla kansainvälisillä musiikkitapahtumilla ja kokouksissa. Hänen julkaisemansa Kitarakirja on saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1975. Kritiikin kannukset hän sai vuonna 1973.

Kuoromusiikkiin Saastamoinen on tuonut uusia sävyjä teoksissaan Antero Vipunen (1985) ja Kaikukeihäs (1987). Hänen tähänastinen pääteoksensa on Kalevala-sarja (1980), jota ovat esittäneet Kajaanin ja Jyväskylän big bandit sekä radion UMO.
PERTTI MALINEN

Päiväämätön:
Katsottihin kuunneltihin

uuen Sammon saattajaksi

uuen soiton suorijaksi

Eipä ole ennen kuultu

noin mahtavaa menoa

noin suloista soitantoa.

 

Ei ole kuollehet urohot

kaatuneet Kalevan kansa.

 

Paljon terveyttä

Paljon onnea

Paljon kiitoksia.

K. V.


> Päiväämätön: "Uhmakasta ja iloista taistelumieltä mahdottomuuksia vastaan! Terveisin Vieno" [Miettinen]

> Päiväämätön: Parhaimmat Onnittelut hyvästä saavutuksesta
Koulujen musiikinopettajat ry
Riitta Tikkanen

5.8.88         Pielavedellä - "Joillekin ihmisille kuten esimerkiksi sinulle on suotu lahja luoda kokemastaan ymmärtämästään ja tutkimastaan jotain ennen kokematonta nykyajan ihmistäkin koskettavaa uutta, joka säilyttää alkuvoimaisen tunnun. Kiitos hienosta ensi-illasta. Hyvää jatkoa" [Epäselvä nimi]

6.8.88 la Iisalmen Sanomat: Kalixlaiset vierailulle Pielavedelle (Irtoleike)
...Perjantaina vieraat osallistuvat Karhunpeijais-musiikkitapahtumaan...

6.8.88 E. Kinnanen (kortti): "Jo nousee mahti maan raosta. Kalevalaisen ajan tietäjät ja laulajat palaavat Suomeen kuin metsäpeurat..."

07.08.88
Karhunpeijaiset on pidetty,

eväsreppu kulutettu tyhjiin,

nähty jonkin taakse ja senkin taakse

ja vielä takana/taaimmaisena olevan taakse,

ihmisen taakse

siihen minuuteen,

joka ei ole minussa

vaan jossakin (muualla),

joka on jonkin toisen ihmisen takana. (Katkelma)

 

7.8.1988 su Iisalmen sanomat - Pertti Malinen:
Karhunpeijaiset - shamanistinen sinfonia kuorolle ja yhtyeelle
(Kuvatekstit I: Pohjantahti-yhtyeen "shamaani", Kalle Fält, toi sooloissaan teokseen maagista kiehtovuutta. Hän pystyy värittämään äänensä pelottavasta ärinästä taiteelliseen sointiin.
II: Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston kuorot selvisivät vaativasta tehtävästä hyvin. Laulettava teos on vaikeaa ammattikuorollekin.
III: Karhunpeijaisten säveltäjänä Ilpo Saastamoinen on löytänyt uusia ulottuvuuksia sävelkieleensä.)

Karhunpeijaiset -säestyksellisen kuoroteoksen kantaesitys valtakunnallisten kotiseutupäivien konsertissa Pielaveden liikuntahallissa 5.8.1988. Teoksen sävellys ja sanoitus Ilpo Saastamoinen. Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston yhdistetyt kuorot, Pohjantahti-yhtye; Kalle Fält huilu, Pekka Nylund kitara ja Ilpo Saastamoinen bassokitara ja kitara. Solisteina Kalle Fält ja Jukka Hieta-niemi laulu.  Avustajina Petri Makkonen harmonikka, Ilona Saastamoinen ja Kaija Rytkönen viulu sekä Samuli Saastamoinen kitara.  Kuoron johto Sakari Seppälä, lavastus ja puvustus Tuula Penttinen ja Hellevi Ikäläinen sekä tekninen avustajaryhmä.

"Ei ole alku ainehesta. Alku on maailman alusta. Se on tehty tehtäessä, todesta taiten taottu entisinä muinaisöinä, ikitähtien iltoina…

Basson ja kitaran unisonona toistuva pentatoniselta vaikuttanut sävelaihe sen aloittaa. Ensin hiljaisena ja siitä voimis- tuen, saaden mukaansa kuoron lyhyet huhuilut. Sykkeen sekaan laulavat kuorolaiset edellä olevat teoksen alkusanat. Siitä lähtee reilut kolme tuntia kestävä vaativa urakka esittäjille ja kuulijoillekin. Siitä kehittyy kolmiosainen sinfonisen muodon saava säestyksellinen kuoroteos. Se on shamanistinen sinfonia.

Pielaveden liikuntahallissa tehtiin Karhunpeijaisten kantaesityksessä näin suomalaisen kuoromusiikin historiaa - kuorosinfonia. Ilpo  S a a s t a m o i s e n  teos on mittava monumentti tekijänsä työskentelystä vanhojen musiikki-kulttuurien esilletuomiseksi. Teos on samaa Ilpo Saastamoista kuin teokset Antero Vipunen tai viime kesän Kaikukeihäs. Karhunpeijaisissa on kuitenkin muutakin uutta kuin teoksen pituus, joka sai esittäjät ja kuulijat lopulta väsymään.

Uutta ja samalla myös lähempänä länsimaista harmonisuutta olivat kuoro- ja solistiosuuksien väliin sijoitetut huilun (Kalle Fält) ja viulun (Ilona Saastamoinen) duona soittamat melodiset välisoitot. Ne paljastivat, kuten muutamat kuoro-osuudetkin, Saastamoisen säveltäjä-minässä tapahtunutta kehitystä aiheen kehittelyssä. Teemat seurailivat toisiaan tosin enimmäkseen siten, että perinteisen ja sävelletyn rajaa ei voi erottaa.

Luultavasti kaukaista musiikin ilmaisun perua sisältyi kuoron hokema-kaanoneihin, joissa kolmen, neljän sana hokema toistui ääniryhmissä kaanonina sekä melodisesti että rytmisesti. Tulos oli erittäin viehättävä. Tällaisen toteutus on esittäjille varmaan teknisesti vaativaa. Se on monimutkaisen yksinkertaista (kuten sanakin). Teoksen musiikin sekatahtilajisuus syntyy sanarytmien pohjalta.

Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston kuorot ansaitsevat reilun hatunnoston urakastaan. Laulajat ovat käyneet melkoisen "kurssin" rytmiikassa ja yleensäkin monimuotoisen stemmaston harjoittamisena esitettävään kuntoon. Teksti rytmisine oikkuineen tuotti vaikeutta, selkeys puuttui konsonanttien pehmeyden vuoksi. (Pimeydessä ei nähnyt lukea librettoaan). Paikoin sopraano jäi myös arkaillen soinnissa paitsioon.,

Solisteista Kalle  F ä l t i n  ääni "istui" teoksen luonteeseen erinomaisesti. Hänen moni-ilmeinen intonaationsa palveli karhun tuntojen tulkkina suorastaan maagisesti. Jukka Hietaniemi lauloi kuin konsanaan oopperassa, mutta se kuulosti vieraalta kauneudessaan tässä äänikentässä. Säveltäjä toimi itsekin välillä solistina soittonsa ohella.

Pohjantahti-yhtyeelle tämäntyyppinen musiikki on jo tuttua. Yhtyeen taustat sekä välisoitot kaikkine soittoteknisine kikkoineen antoivat oikeastaan teokselle sen ankkurin, joka sitoi musiikin tähän aikaan ja pop-musiikkiin. Perinteisissä rytmeissä yhtye antoi tarvittavan tuen kuorolle ja solisteille ja paikoin syke löysi beatmaisia rytmejä.

Oli perin kuvaava toimenpide kuoron johtajalta Sakari Seppälältä, kun hän toisen jakson aikana silpasi väinämöiskalotin päästään. Hänen tehokkaan johtamisensa ansioksi on paljolti laskettava kuoron pysyminen teoksen keston ajan kyydissä mukana. Johtamisen ohella hän välillä kilkutteli pimpparaudalla tai soitti todella kaukaista perua olevaa kolmikielistä soitinta (liekö sillä nimeäkään [= nars juh!]).

Teoksen lavastus toimi kaikessa yksinkertaisuudessaan. Puvustus noudatteli "aikansa muotia" ja oli osa kokonaisuutta. Onnistunut ja tehokas tunnelmien ja toimintojen luoja olivat esityksen valotehosteet. Äänentoisto kaikuvassa hallissa on ongelmallinen ja osa kuoron tekstivaikeuksista on sillä alueella. Puitteet olivat näin onnistuneet. Teos on kuitenkin niin draamallinen, että staattisuus joskus pitkästytti. Kaipasi aivan visuaalista toimintaa.

Yleisön kannalta oli pieniä ongelmia. Hallissa oli varsin reilusti toistatuhatta henkeä. Oliko myyty liikaa lippuja, vai mistä johtuneekin, näytti siltä, että kaikki eivät mahdu istumaan. Asia kuitenkin korjautui. Toisen väliajan jälkeen oli jo tyhjiäkin paikkoja. Jokunen katseli myös Karhunpeijaisten sijasta omia uniaan, mutta elettiinhän jo loppuosassa lauantain tunteja. Kukitus oli ensi- illan mukainen ja myös teoksen esitys sen muutoinkin ansaitsi.
PERTTI MALINEN

Pielavedellä tehtiin suomalaisen kuoromusiikin historiaa - kuorosinfonia. IS:n teos on mittava monumentti tekijänsä työskentelystä vanhojen musiikkikulttuurien esilletuomiseksi.

7.8.1988 su Helsingin Sanomat - Rauni Väinämö: Maaseutu kokosi voimansa
Kotiseutupäivillä nähtiin suurteos kuorolle sekä paikallinen näytelmä

Maaseutu ei ole henkisesti kuollut. Siitä saivat todisteen valtakunnallisten kotiseutupäivien osanottajat viikonvaihteessa Ylä-Savossa, jossa esitettiin IS:n suurteos kuorolle ja orkesterille sekä rautavaaralaisen opettajan Hilja Meriojan järvimalmin nostosta kertova näytelmä.

Saastamoisen Karhunpeijaiset -niminen teos esitettiin Pielaveden liikunta-hallissa yli tuhatpäiselle yleisölle. Esitys kesti väliaikoineen yli neljä tuntia.

Karhunpeijaisissa esiintyi lähes satapäinen kuoro, joka oli koottu Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston kuorolaisista sekä Saastamoisen Pohjantahti-yhtyeestä solisteina Kalle Fält ja Jukka Hietaniemi ja kapellimestarina Sakari Seppälä.

Kuorolle Karhunpeijaisten musiikki oli koetus, sillä Saastamoisen käyttämät tahtilajit ovat vaihtelevia ja vaikeita. Mikään kuoro Suomessa ei olekaan ennen tällaista musiikkia Saastamoisen mukaan esittänyt.

Saastamoinen on käyttänyt sävellystyössään aineksia ostjakkien, vogulien ja kolttien kansanmusiikista, siinä on myös jazzin ja rock-musiikin vivahteita,

Karhunpeijaiset kertoo karhun synnyn suolla, sen elämän ja kuoleman sekä matkan tuonpuoleiseen. Myös teksti on Ilpo Saastamoisen. Karhunpeijaisissa Saastamoinen tulkitsee karhun sielunelämän kautta paljolti myös omaa ja ehkä myös monen muunkin luovan ihmisen kasvua, pettymyksiä ja kehitystä, joutumista soitten hetteikköihin ja nousemista sieltä takajaloilleen oman henkensä kuninkaaksi, niin kuin Peijaisten teksti sanoo.  

Saastamoinen on tunnettu epätotunnaisten kuoroteosten sävellyksistä. Hänen tähänastinen pääteoksensa on Kalevala-sarja, jota ovat esittäneet Kajaanin ja Jyväskylän big bandit. Saastamoinen muistetaan myös Antero Vipunen- ja Kaikukeihäs -teoksistaan.

7.8.88   Salmen kirje Savon Sanomille (digitoitu)
Keitele, 7.8.1988
Savon Sanomat Päätoimittaja Kuopio

Olin mukana tekemässä Karhunpeijaisia. Noin 70 muuta savolaista laulajaa oli myös mukana. Mukana oli kuoronjohtaja, neljällä avustajalla vahvistettu Pohjantahti, yhtye, jossa soittivat ja lauloivat iisalmelainen Kalle Fält ja keiteleläinen Karhunpeijaisten sanoittaja ja säveltäjä sekä harjoittaja Ilpo Saastamoinen. Lavastus, puvustus ja valot nousivat nekin savolaiselta pohjalta.

Karhunpeijaiset on runsaan kolmen tunnin pituinen uniikki säestyksellinen kuoroteos, joka on syntynyt savolaisella maaperällä, mutta jossa on aineksia maailman kansojen musiikista, jonka Saastamoinen tuntee; onhan hän kirjoittanut mm. kirjan Kansat soittavat. Sanoitusta varten Saastamoinen luki noin 5000 sivua saksankielistä karhunpeijaiskirjallisuutta. Ei ole siis perusteltua puhua paikallisesta tai provinssikulttuurista.

Perjantaina 5.8.1988 Pielaveden liikuntahalli oli niin täynnä, että viimeisille kannettiin saunanpenkki istuimeksi. Meitä oli arvioitu olevan yli tuhat henkeä. Läsnä oli mm. Sibelius-akatemian kansanmusiikkiosaston johtaja Heikki Laitinen, professori Heikki Kirkinen, joka lähtee tulevana talvena luennoimaan Pariisin yliopistoon suomalais-ugrilaisesta kulttuurista, professori Saarmaa, Paroni Paakkunainen, koulutoimentarkastaja Ruottinen, Pielaveden ja Keiteleen kuntien virka- ja luottamusmiesjohto sekä paljon valtakunnallisten kotiseutu-päivien arvovaltaisia vieraita.

Vain Savon Sanomien toimittaja puuttui. [Ks. 9.8.88 SS - Vesa Liukko]

Tiedän sen siitä, että kun sunnuntaiaamuna 7.8.1988 halusin lukea, mitä meistä ja meille sanotaan, löysin tyhjää. Olimme tehneet työtä koko talven ja kesän, enkä edes uskalla arvioida, minkä työn Saastamoinen on tehnyt. Ehkä häntä keskiviikkona haastattelemaan tuleva toimittaja voi sitä kysyä. Se haastattelu ei kuitenkaan missään tapauksessa voi korvata sitä uutista, jota lisäkseni monessa muussa tilaaja-taloudessanne tänä aamuna kaivattiin. Keiteleellä on muutoinkin esiintynyt varsin voimakasta kritiikkiä lehteänne kohtaan mm. sitä, että meidän Keitele-päiviämme, jotka edustavat paikkakunnan talous- ja kulttuurielämän voimainponnistusta ja -näyttöä, ei juurikaan lehdessänne huomata.

Vesantolaisten Tuntemattomasta Savon Sanomat oli laatinut koko sivun ansiokkaan jutun, mutta se ei ollutkaan kulttuuritoimituksen tekemä, kuten kulttuuriosastonne päällikkö Hannu Reunamäki myönsi soittaessani hänelle tiistaina 2.8.1988 ja kutsuessani Savon Sanomien kulttuuritoimittajaa Peijaisiin, jonka Reunamäki lupasikin - kirjallinen kutsu oli toki lähtenyt jo aikaisemmin.

Kun lehtenne talven mittaan kirjoitti Peijaisista, niin ensimmäinen juttu oli eräänä viikonloppuna pidetystä Unohtuneet musiikkikulttuurit -nimisestä seminaarista kertova pikku-uutinen, toinen kertoi oluenmyyntianomukseen saadusta kielteisestä päätöksestä (myöhemmin tulleesta myönteisestä päätöksestä ei kerrottu) ja kolmas oli Keiteleen kunnanhallituksen kielteiseksi päätökseksi luonnehdittu juttu pääsy-lipputakuun myöntämisestä, vaikka asia oli vain jätetty pöydälle käsiteltäväksi Peijaisten jälkeen, mikäli tarvitaan. Verrattuna itse Peijaisiin mainitut asiat ovat sivuseikkoja.

Väistämättä minulle syntyy se kuva, että Lehtenne ei ole isommin meistä ja meidän kulttuuristamme kiinnostunut puhumattakaan siitä, että se OLISI NOSTAMASSA ALUEELLAAN ASUVIA KULTTIJURINTEKIJÖITÄ KANSALLISEEN TIETOISUUTEEN.

On tietenkin totta, että asumme reuna-alueella ja kuulumme Ylä-Savoon. Kuitenkin Savon Sanomat on se lehti, jonka useimmat meistä noutavat aamulla posti-laatikostaan. Kuitenkin käymme Kuopiossa ostoksilla, teatterissa ja konserteissa. Myös kuopiolaiset käyvät meillä ostamassa farkkuja. Kuopiolaisten olisi kannattanut tulla myös konserttiin perjantain hämärtyvään iltaan katsomaan ja kuuntelemaan alkusuota ja sen ääniä. Kuopiolaiset olisivat voineet tehdä Peijaisista ainakin yhtä hyvätasoisen ennakkojutun kuin naapuriläänin lehti Keskisuomalainen viime viikolla, vaikka sen olemisella tai olemattomuudella ei ollut yleisömäärän kannalta merkitystä.

Harkitsen vakavasti Iisalmen Sanomien tilaajakuntaan liittymistä - katsokaapa miten komean jutun he ovat Peijaisista tehneet, ja muutenkin he huomaavat useammin keiteleläiset tapahtumat, muutkin kuin hallintovallan päätökset.
Pettyneenä mutta ei lannistuneena tervehtien

Salme Jalovaara
rehtori
Keitele

8.8.1988         Hieman kaihomielellä - mutta suurella mielenkiinnolla - seurailen täällä Kalannissakin Keiteleen musiikkielämää. Karhunpeijaiset - upea työ!!! Työniloa jatkossakin!
U. H. (ent. K-salo) [Oli Keiteleellä opettajana ala-asteella.]

9.8.1988 ti Savon sanomat - Vesa Liukko: Henget läsnä Karhunpeijaisissa
(Kuvateksti: Karhu peijaisissaan Pielavedellä. Kuoronjohtajana Sakari Seppälä.)

Ilpo Saastamoisen säveltämä ja tekstittämä Karhunpeijaiset kokosi Pielaveden liikuntahallin ääriään myöten täyteen kansaa.

Karhun peijaiset on säestyksellinen kuoroteos, joka on sävelletty tilaustyönä Pielaveden ja Keiteleen kuntien aloitteesta. Teoksen ohjelmalehtisessä lukee, että "teos on omistettu ihmiselle - siinä määrin kuin hän ottaa sanoman vastaan - samoin kuin teoksen pohjana oleva kansojen musiikki ja runo on omistettu myös minulle itselleni - siinä määrin kuin olen kyennyt ottamaan tuon vastaan.

Karhu oli muinaisille suomalais-ugrilaisille pyhä eläin, jota kunnioitettiin vielä kaadettunakin. Voguleilla oli tapana viettää monen päivän ajan peijaisia, joissa esitettiin kymmenittäin lauluja ja näytelmiä niin karhun kuin ihmisenkin iloksi. Teos on erään karhun koko elämänkaari, sen silmin näkemänä: Karhun laskeutuminen taivaasta, vaellus maan päällä sekä paluu karhun taivaaseen.

Teos sisälsi kolme osaa, joista ensimmäinen kesti 48 minuuttia, toinen - runsaan tunnin ja kolmas osa lähes puolitoista tuntia. Osien välillä oli puolen tunnin mittaiset tauot.

Teoksen pituudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta pienet lapsetkin jaksoivat kuunnella yli kolmetuntisen teoksen herpaantumatta. Henget taisivat olla läsnä. Karhunpeijaiset on onnistunut kokonaistaideteos, joka olisi rakentava vaihtoehto vaikkapa Savonlinnan Oopperajuhlilla! Ilpo Saastamoinen pystyy hyödyntämään eri maiden kansanperinteen ja kansanmusiikin tasoja. Unkarilainen Bela Bartok hyödynsi maansa kansanmusiikkia taidemusiikkiinsa. Saastamoisen materiaalivarasto näyttää mielenkiintoiselta. Siihen kuuluu mm. suomalainen niekkulaulu, saamelainen joiku, kolttien leudd, karjalaisten itkuvirret, marilainen 5-sävelikkö, ostjakkisamojedien loitsut, ainujen ketjulaulut ja Kanadan eskimoiden sisäänhengityshokemat. Saastamoinen yhdistää näitä aikaisempiin muusikonkokemuksiinsa, joita ovat mm. gruusialainen laulu-soinnutus, jazz ja klassinen perinne, iskelmä ja minimalismi.

Karjunpeijaiset puhuttelee. Teoksen voima on merkittävä. Henkilökohtaisesti koin eri tahtilajien epäsäännöllisen muuntelun päällimmäisenä ja hypnoottisena. Toinen toistaan mielenkiintoisemmat synkoopit ja unisonot ottivat tajunnassa ylivallan. Saastamoisen, Fältin ja Nylundin yhteys tuntuu olevan henkistä.

Sakari Seppälällä oli kuoron johtajana vaativa urakka. Hän selvisi vaikeista sisääntuloista ja muista "koukuista" kunnialla. Pohjantahti-yhtye toimii ja sen jäsenet reagoivat herkästi toisiinsa. Saastamoisen, Fältin ja Nylundin rytminen maailma on arvokas pääoma ja pitkän kehityksen tulos. Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopistojen kuorot lauloivat antaumuksella ja selvisivät vaativasta tehtävästä hyvin. Lisäksi Kalle Fältin ja Jukka Hietaniemen äänet nousevat kuin valoilmiö kuoroista esille. Ilona Saastamoisen viulutyöskentely oli visuaalisestikin ilolla ja sydämellä soitettua.
VESA LIUKKO

 
10.8.1988 Länsiväylä / Espoo - Elina Korpi: Kulttuuria vaalitaan
Kotiseutupäivien aikana yläsavolaiset näyttivät, että kulttuuriharrastus on vireätä myös maaseudulla. Erityisen maininnan ansaitsevat Pielavesi-Keiteleen kansalaisopiston laulajat ja soittajat ja opettaja Ilpo
S a a s t a m o i n e n  Keiteleeltä. Hänen sanoittamansa ja säveltämänsä musiikkiteos "Karhun-peijaiset" on ainakin näin säveltaiteeseen erityisemmin perehtymättömän toimittajan käsityksen mukaan mahtava.

Sanoitukseltaan kalevalaistyyppinen, poljennoltaan välillä kuitenkin jopa rockiin vivahtava Karhunpeijaiset esitettiin noin 70 laulajan ja kymmenkunnan soittajan voimin Pielaveden liikuntasalissa. Lavasteet olivat niukat, mutta mieli-kuvitukselliset. Esiintyjät istuivat koko ajan paikoillaan, puettuina samaan vaatteeseen, vain huivin solminnalla ja koruja lisäämällä erilaisia tunnelmia osoittaen. Jälkeenpäin kerrottiin, että tavoitteena on saada mukaan myös liikettä.

Etukäteen ei kukaan esiintyjistä ja muista järjestäjistä ollut osannut kuvitella, menestystä. Hieman yli 900:lle tarkoitettuun saliin ahdettiin esiintyjien lisäksi yli tuhat kuulijaa. Istuimina olivat jopa saunan pukuhuoneen penkit, ja naapuri-koululta kannettiin tuoleja lisää. On varmaa, ettei Espoossa olisi mahdollista tehdä samaa ahtautumisennätystä, jossa etummaiset kuulijat istuivat melkein esiintyjissä kiinni. Oman jännityksensä antoivat sadat palavat kynttilätuikut. Eturiveissä vahdittiin tarkoin syttyykö niiden alla oleva liina ja onko tie varauloskäyntiovelle vapaa.

 

11.8.1988 to Pielavesi-Keitele - Ulla Remes: Keskellä lepää karhuntalja
Karhunpeijaiset - säestyksellinen kuoroteos.
Teksti ja sävellys: Ilpo Saastamoinen.

Esittäjät: Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston yhdistetyt kuorot avustajineen sekä Pohjantahti-yhtye: Kalle Fält huilu, Pekka Nylund kitara, Ilpo Saastamoinen kitara (avustajinaan Samuli ja Ilona Saastamoinen, Petri Makkonen ja Kaija Rytkönen).

Solistit,: Kalle Fält ja Jukka Hietaniemi.
Kuoron johto: Sakari Seppälä.

Kuorojen harjoitus: Ilpo Saastamoinen, Erkki Näreharju ja Sakari Seppälä. Lavastus ja vaatteiden suunnittelu: Tuula Penttinen ja Hellevi Ikäläinen.

Kesto 3 h20 min.
Kantaesitys: Pielaveden liikuntahallilla perjantaina 5.8.1988 klo 20.00.

Esitys on osa valtakunnallisten kotiseutupäivien tarjontaa.
Läsnä noin 1200 ihmistä.

Liikuntahalli täyttyy ihmisistä, läheltä ja hyvinkin kaukaa tulleista. Sali käy jo pieneksi. Läsnä on reilusti toistatuhatta ihmistä. Ilmassa on odotusta. Edessä puoliympyrän muodossa odottavat tuolit nuotteineen kuoroa ja yhtyettä. Keskellä lepää karhun talja. Seinällä roikkuvaan valkeaan kankaaseen on hahmoteltu mustalla ja harmaalla jännittävä, karu maisema jossa horisonttikin kaartuu. Kuoron sivustalla on kapeaoksaisten kuusten metsä. Lavastus on yksinkertainen ja toimiva.

He tulevat. Punasävyisissä mekoissaan ja vaikeissa huiveissaan naiset ja miehet Antero Vipusen puvussa. Kuoronjohtajalla on koruton riihipaita ja vaaleat housut, hän on sukkasillaan ja väinämöisenhattu päässä. Itse säveltäjällä on mielenkiintoinen asu, ruskeaa, hapsuja, ehkä nahkaa. Tervehdyssanojen jälkeen asiaankuuluva tauko. Jännitystä, yleisöllä myös.

Sitten - Teos - alkaa.

Karhunpeijaiset on hyvin vaikuttava teos. Ensinnäkin se on sävellyksenä vaikuttava. Toiseksi se on vaikuttava siksi, että se on toteutettu paikallisin harrastelijavoimin.

Ensi-ilta on kokonaiselämyksenä mieleen jäävä. Ensimmäiset sävelet Karhun synnyssä ja alkusynnyssä alkavat vähästä ja täyttyvät ja voimistuvat vähitellen. Matalia ääniä, staccatoa välissä, kaanonia ja kuoronjohtajan pimpparauta, voimistuvaa, nopeutuva tempo. Sinisiä ja vihreitä valoja. Musiikki vie ensi-iltajännityksen esiintyjiltä ja yleisön mukanaan.

"Tämä teos on omistettu Ihmiselle - siinä määrin kuin hän ottaa sen sanoman vastaan - samoin kuin teoksen pohjana oleva kansojen musiikki ja runous on omistettu myös minulle siinä määrin kuin olen kyennyt ottamaan tuon sanoman vastaan." "Halua ei ole puuttunut..." Ilpon teoksen omistus on puhutteleva.

Kuoroteoksen alku on tiivis. Vaihtelevuutta löytyy ja mielenkiinto säilyy. Teos on jännittävä yhdistelmä vanhaa kansanmusiikkiperintöä ja Ilpo Saastamoisen uutta tulkintaa. Ilpon sävellystyö tuo epätotunnaista ulottuvuutta kuoro-musiikkiin.

Sävellyksen tuoreimmat juuret ovat Keiteleellä, teos on pääosiltaan sävelletty siellä. Syvemmät juuret ovat suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen musiikissa ja runoudessa. Teos on "syntynyt ja kasvanut Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston siipien suojassa" kuten Miettisen Anneli sanoi tervehdys-sanoissaan. Teos on siis sävelletty tilaustyönä Pielaveden ja Keiteleen kuntien aloitteesta ja harjoitettu täällä. Tukea teoksen valmistamiseksi esityskuntoon on saatu opetusministeriöltä, Luovan säveltaiteen edistämissäätiöltä ja Ylä-Savon kotiseutupäivien organisaatiolta.

Karhu oli muinaisille suomalais-ugrilaisille pyhä eläin, kunnioitettu kaadettunakin. Monen päivän ajan vietettiin peijaisia, joissa esitettiin kymmenittäin lauluja ja näytelmiä.

Karhunpeijaiset ei pyri kuvaamaan alkuperäisiä karhunpeijaisia juhlamenoineen. Teos on pikemminkin erään karhun koko elämänkaari sen omin silmin nähtynä. Karhun silmien läpi, niiden kautta katsomalla on yritetty tavoittaa palasia menneisyyden ihmisen ajatusmaailmasta.

Teoksessa on kolme osaa. Karhun synty on ensimmäinen ja mielestäni paras. Muut osat ovat Karhun elämä ja kuolema ja Karhunpeijaiset, jotka kaikki jakautuvat useisiin pieniin osiin. Lähdetään maailman luomisesta ja karhun synnystä ja päädytään karhun paluuseen karhutaivaaseen kulkien ensin karhun maanpäällisen elämän läpi.

Karhunpeijaiset on säveltäjänsä musiikillinen maailmankuva. Se on yhteenveto menneestä ja nykyisestä ja tämän- ja tuonpuoleisesta.

Alku on hieno. Sävellys ja sen esittäjät yllättävät: ei voi muuta kuin ihmetellä. Todella paljon on kuoroteoksen esityskuntoon saattamiseksi tehty työtä, paljon ja kauan. Pienten kuntien musiikinharrastajien voimainponnistus on valtava. Yli vuoden kestäneet, loppuaikana hyvinkin tiiviit harjoitukset ovat vaatineet paljon paikallisilta harrastajilta, mutta työn tulokset näkyvät. Karhunpeijaisten musiikki on rytmillisesti vaikeaa laulettavaa ammattilaisillekin.         

Hyvin kuoro pysyy tahdissa mukana. Joissakin kohdin on luonnollisesti vaativassa rytmissä epätarkkuutta. Teoksessa pallon käytetty synkooppi ja koko teoksen vaihteleva rytmi on mielenkiintoinen. Kuoron sointi on harmoninen. Sopraanojen osuudessa on hieman toivomisen varaa. Laulu on kuitenkin erittäin linjakasta. Vaativasta tehtävistään kuoro selviytyy hyvin.

Solistit laulavat puhtaasti. Jukan ääni on erittäin kaunis, mutta kuulostaa jostakin syystä vieraalta tässä ympäristössä. Kalle Fältin äänenkäyttöä ei voi muuta kuin ihmetellä: mies värittää ääntään karhun käheästä ääntelystä taidelauluun ja siirtyy vaivattomasti äänenväristä toiseen. Väliin laulaa säveltäjäkin. Solistien osuus on merkittävä.

Nylundin, Fältin ja Saastamoisen yhteys toimii. He reagoivat herkästi toisiinsa. Soittimet jäsentävät esitystä. Ne ovat tukena laululle.

Eläytyen ja kaikkensa antaen kaikki kahdeksankymmentä esiintyjää antavat säestyksellisen kuoroteoksen soida syvälle kuulijan mieleen. Esitys on nautittava.

Teoksen kesto on yli kolme tuntia. Toisen osan lopussa ja kolmannen osan alussa jännite hieman herpaantuu, johtuneeko esityksen myöhäisestä ajan-kohdasta.

Kolmannessa osassa vihreä kuusimetsä on muuttunut kuivista, naavaisista kuusista koostuvaksi metsäksi. Metsään on ilmestynyt ruskea kookkaan karhun talja, joka pystyyn nostettuna hehkuu värivaloissa ja punaisissa silkki-nauhoissaan. Karhun edessä on kepin nenässä uljas hirven kallo, joka loistaa erityisen upeasti sinisessä valossa.

Valaistus esityksessä on todella hyvä. Tunnelman luojana sillä on merkittävä osuus. Keltaista, oranssia, vihreää, sinistä, väliin verenpunaista ja pelkkää harmaata. Verenpunaista taistelukohdissa, toisen osan kuolemaosissa.

Vaikka pimeydestä johtuen ei nähnyt lukea käsikirjoitusta, riittivät osien nimet antamaan avaimen musiikin tulkintaan. Alkusuo ja karhun henki, Marjan-poimijoiden pelottelu, Karhutaivas...

Henkilökohtaisesti minuun vaikuttivat eniten ensimmäinen osa, Karhun synty kokonaisuudessaan ja toisesta osasta erikoisesti Tumma-pojan kuolema.

"Syöksyn Tumma-pojan kimppuun, tartun häneen kyläntappomurinalla.
Auringonnousun aikaan painimme, painimme pajukossa.
Auringonlaskun aikaan painimme kuusikossa.
Kuka tietää, kuinka kauan; lyhyen vain pitkän aikaa.
Kymmensormiset kätemme muuttuvat kaksikymmensormisiksi.
Tasaiset maat kynsimme kuoppaisiksi.
Kuoppaiset maat tallaamme tasaisiksi,
kunnes eväsreppunsa hihnoihin takertuu Tumma-poika."

Kohtalokkuutta, vakavaa sointia. Mietteliäitä soitinten osuuksia. Taistelun ähinää, verenpunaista, hieno eläytyminen.
"Ei oo Tummaa Tummaa eioo eioo eioo Tummaa Tummaa eituu eioo eituu -tummaa tuu Tummaa Tummaa eituu eioo eituu tuu Tummaa eituu eioo…"

Karhunpeijaisten sanoitus on mielenkiintoinen. Saastamoisen käyttämällä kielellä on vankat perusteet teoksen kansanrunoustaustassa. Karhunpeijaisten kieli on mehevää ja herkullista pelkästään luettunakin.

Karhunpeijaiset on teos, jolle luulisi löytyvän kysyntää. Savon Sanomien Vesa Liukko vihjaisi Karhunpeijaisten olevan varteenotettava vaihtoehto Savonlinnan oopperajuhlillekin.

Kantaesityksessä istui yleisön joukossa muun muassa runsaasti valtakunnallisten kotiseutupäivien arvovaltaisia vieraita ympäri maata. Kahden väliajan aikana oli yleisöllä mahdollisuus nauttia peijaisravintolan antimista liikuntahallin pihalla.

Esityksen loputtua tervehdittiin esiintyjiä runsain kukituksin ja kiitoksin. He olivat sen ansainneet.

Lauantaiaamun puolella tyhjeni liikuntahalli väsyneen mutta paljon saaneen yleisön valuessa elokuiseen yöhön. Puolikuu levitti kelmeää valoaan. Poistuvan mieleen jäi kaikumaan viimeisen osan, Karhutaivaan herkkä tunnelma:

"Hopeaa helisee illan autere.

Sanojen hopea, tekojen hopea, mietteiden hopea.

Hopeainen vaikeus uinuu loputtoman alkumeren takana, takana

Hopeisessa elämänsokkelossa kelluu, kelluu

olemisen ja tulemisen kullattu tiukukehto

näkymättömällä paikalla.

 

Siihen, juuri siihen osuu hiljaa helmeilevä voiman valoputous,

äänetön kuin lumi, kuin hiljaa kohiseva kotilo, kuin musta luolapyörre,

johon syksyn kultarusko hetkeksi imeytyy         

haihtuakseen jälleen huomaamattomuuteen         

haihtuakseen jälleen huomaamattomuuteen."

Teksti: Ulla Remes, Kuvat: Timo-Heikki Varis

 

11.8.1988 to Pielavesi-Keitele/Yleisöltä - Raimo Niskanen: Karhu on kaadettu
Me teimme sen! Tällainen ajatus tuli varmaan hyvin monille Pielaveden ja Keiteleen musiikki-ihmiselle lauantaiaamun aikaisina tunteina Pielaveden liikuntahallissa. Tällainen ajatus sykki vahvana myös meissä muissa peijaisten finaalin sävelten sammuttua elokuiseen yöhön. Tunne oli vapauttava. Puolen-toista vuoden todellinen ryhmätyö oli saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa, kylvöksen ensimmäinen sato oli korjattu. Ja mikä sato! Yleisö otti tarjouksemme vastaan. Paikalla oli satoja ulkopaikkakuntalaisia. Myös oman alueen yleisö yllätti. Oli lähdetty joukolla mukaan kuulemaan, näkemään, kokemaan. Pielavedellä on tuskin koskaan ollut kulttuuritapahtumassa tällaista yleisöä. Sana alueemme kulttuurista kulki kauas. Ja se sana oli todella hyvä sana.

Viime aikoina on kyselty varsinkin Pielavedellä paikkakunnan identiteetin perään. Mitä meillä on omaleimaista, sellaista, josta voimme olla ylpeitä. Olisiko perjantai-iltana löytynyt identiteetin aineksia. Voisiko kulttuuri olla meille itsetunnon ja me-hengen lähteenä? Olisiko se luonteva ratkaisu meille?

- Jos näin on, meidän pitäisi ryhtyä katselemaan kulttuuriamme aivan uudesta näkökulmasta, arvostamaan sitä yhtenä kuntamme peruspilarina, myös taloudellisesti.

Jätän peijaisten taiteellisen arvioinnin muille pystyvämmille. Henkilökohtainen tunnelmani esityksen aikana ja sen jälkeen oli mahtava. Esitys vei mukanaan. Se oli paluuta alkukantaiseen, alkuperäiseen. Se oli paluuta vaistonvaraiseen yhteistuntoon. Päällekkäin olivat muinaisen karhunkaatorituaalin sovittava yhteistyö, (karhukin antoi anteeksi, juhli yhdessä kaatajiensa kanssa) ja perjantai-illan karhu, sävelteos. Kaatajia olivat laulajat ja soittajat. Tämäkin karhu kaatui, ja juhli yhdessä kaatajiensa kanssa.

Esitän vielä kiitokseni teille kaikille. Ilpo, olet todellinen shamaani, nykyajan velho sekä säveltäjänä, esittäjänä että asiaasi uskojana. Monilta meiltä muilta usko oli joskus vähissä. Sakari, näytit aivan uusia puolia itsestäsi. Luulen, että olit onnellisempi kuin rehtorina papereita inspiroimassa. Tuula, annoit esitykselle ympäristön puitteet. Kalle, olit piru mieheksi. Ja te kaikki muut laulajina, soittajina, avustajina, tukijoina, Lämmin kiitos teille kaikille sekä omissa että kansalaisopiston nimissä. - Ja lopuksi te varmaan muistatte Tuntemattoman sotilaan ensimmäisestä filmiversiosta Hietasen, joka juhlitun yönjälkeen kärtti talousaliupseerilta suolasilakoita, sai viimein yhden, jota pyrstöstä riiputtaen totesi: "Kiitos vaan kauhian paljon, kyllä minä pärjään täll puol vuotta!" Minä rehtorina sanon samalla tavalla. Onnistumisen kokemukset maistuvat ainakin yhtä hyvältä kun suolasilakka krapulassa.
Raimo Niskanen

PS. Tässä yksi monista palautteista lauantaiaamuna kotiseuturetkien lähtö-paikalla Kiuruvedellä: "Oesivat tappanna illalla sen karhun "kivuttamatta". (Päälle pitkä haukotus.)

 

11.8.1988 to Pielavesi-Keitele?: Karhunpeijaiset vaikuttava elämys 
Harvoin olemme kokeneet mitään niin vaikuttavaa elämystä, kuin osallistuessamme 5.8. Karhunpeijaisiin Pielaveden urheilutalolla.

Kesän monien korkeatasoisten musiikkitapahtumien rinnalle kohosi Ilpo Saastamoisen säveltämä ja sanoittama suurteos, vahvana, aitona kansallisena perinnekulttuuria vaalivana, mutta nykyaikaan jatkuvana ja uudistuvana sävellyksenä.

Ympäristö, amatöörikuoro, soittimet; huilu, kitara ja haitari antoivat tunnelman, mikä on vaikea saavuttaa hienoissa musiikkisaleissa. Elettiin yhdessä elettyä historiaa kansallisella ja myös henkilökohtaisella tasolla. Kansallisen, kalevalaisen perinteen pohjalta sävel oli myös tätä aikaa ja teki eläväksi esi-isiemme luonnon ja myyttien maailman. Perinnekulttuuri elää taitajan kädessä. Sävellys antoi meille elämyksen ja uskon suomalaisen musiikin tulevaisuuteen.
"Kiitolliset kuulijat"

> Vrt. 17.8.88 ke Savon Sanomat - yleisönosasto:  Karhunpeijaiset antoi uskoa musiikkiin [Sama teksti] 

11.8.1988 to Pielavesi-Keitele: Ystävyysvieraita Kalixista
(Kuvateksti: ... Vierailuohjelman kohokohtana olivat Karhunpeijaiset. Kuvassa Antero Penttinen jututtamassa Birger Nyströmiä Karhunpeijaisten väliajalla.)

Päiväämätön - Pie-Kei: Karhunpeijaistoimikunta KIITTÄÄ
lämpimästi yleisöä, Pielaveden ja Keiteleen kuntia, esiintyjiä, esityksen taustavoimia, ensi-illantyöntekijöitä, liikuntahallin henkilökuntaa sekä kaikkia, jotka ovat tavalla taikka toisella osallistuneet ja myötävaikuttaneet Karhun-peijaiset -teoksen onnistuneen esityksen valmistamiseen. "Se on tehty tehtäessä, todesta taiten taottu, entisinä muinaisöinä, ikitähtien iltoina."

15.8.88. Träskända.
"Terveh Ilja! Voihan peijaiset! Kiitos kunnon "keitosta". Oheinen tunnustarra unohtui. Uuden suomalais-ugrilaisen kulttuurin kukoistusta toivoen Baron."

16.8.88 ti Savon Sanomat (Etusivu) - Mirja Tossavainen:
Keiteleeltä puro maailmanmusiikin uuteen virtaan (Isot henkilöhaastattelut)
(Jatkoa s.12:)
Ilpo Saastamoisen huima näky:  Vanha arktinen rytmikulttuuri on tulevaisuuden huippukamaa.
...Ilpo Saastamoinen, matkalla primitiivisen musiikin maailmassa, mistä oikein on kyse?

- Tämä rytmisyys on nyt uutta, mutta itse asiassa se on niin vanhaa, että se on jo ehtinyt kuolla vuosituhansien saatossa.

Tapaamme miehen kotoaan Keiteleen taajamasta miksaamassa tallennetta Karhunpeijaisten konsertista, joka äskettäin upposi kuulijoihinsa Pielavedellä.

Ilpo Saastamoinen on ajat sitten läpäissyt kansanmusiikin pintavaahdon ja tunkeutunut harvinaisen syvälle aiheeseensa. Siitä on jo kehkeytynyt paitsi elävää musiikkia myös filosofinen teoria, huikea maailmankuva ja synteesi.

Musiikki on tavallaan matematiikkaa. Tämä mies on tutkinut ja löytänyt primitiivisestä joikumisestakin tietyn kaavan, salakoodin avaimen, toistuvat tahtilajijaksot.

Ilpo Saastamoista kiinnostaa arktisten kansojen musiikkien välinen yhteys. Samansulkuinen rytmi löytyy yhäkin esim. karjalaisista itkuvirsistä.

- Sekatahtilaji on šamanistinen, arktinen tapa käsitellä rytmiä. Sitä löytyy Pohjois-Amerikan ja Kanadan alkuperäiskansoilta yhtä hyvin kuin Uralin rinteiden samojedeilta.

- Tavallinen kuulija tunnistaa sen siitä, että jalalla tahtia lyötäessä ei pysy mukana eikä korva erota tahtia. Se on niin mutkikasta.

Lähiaikoina Ilpo menee Sevettijärvelle tapaamaan kahta kolttarouvaa. Hän nuotintaa kolttasaamelaisten vanhoja lauluja vahalieriöiltä, joita perinteen kerääjät äänittivät vuosisadan alkupuolella.

...

Syvää ääntä ei vielä arvosteta
Taidemusiikin arvostus näkyy tietysti rahassa. Sanotaanko niin, että jos Ilpo Saastamoinen olisi tehnyt Karhunpeijaisista oopperan, sävellyspalkkioon olisi tullut yksi nolla lisää.

Lisää jossittelua: jos Ilpo Saastamoinen olisi jäänyt Helsinkiin, apurahoja olisi mm. säveltaidetoimikunnalta tippunut eri helposti.

Alansa spesialisteihin kuuluva yksinäinen susi on tämän vuoden sinnitellyt läänin yksivuotisella apurahalla. Mutta kenen rahanjakajan leiriin kuuluu monipuolisuus?

Ilpo Saastamoisen olemukseen kuuluu yhdistää sekä luova taiteilija että tutkija ja pedagogi (mehän muistamme Kitarakirjan, tuon laajalti käytetyn oppaan).

Kädet ovat täynnä omaa työtä: sävellystä, soittamista, tutkimusta, kirjoitusta, nuotintamista, opetusta ja luennoimista. Esitelmiä myös kansainvälisillä foorumeilla ja tiedemaailmassa. Mutta se työ ei ole palkkatyötä.
- Jotain on pielessä, hän miettii, - kun vielä 40-vuotiaana taiteentekijä joutuu ihmettelemään, millä elää. Viime talvena olin ala-asteen opettajana.

No etkö kadu, että muutit pois Helsingistä?
- En ikinä. Mutta hinta on ollut kova. On mennyt kaksi perhe-elämää, kaikki aika ja omaisuus.

Ilpo Saastamoinen peräänkuuluttaa voimallisempaa tukea paikalliskulttuurille. Hän osoittaa etenkin maakuntalehdistöä sekä alueradio- ja koko yleisradio-toimintaa.

Hänen näkemyksensä on: Ilman periferioiden voimaa kulttuuri on vain tyhjä,  joskin näyttävä kuori.
MIRJA TOSSAVAINEN
Kuva: JUHA OLLILA

(Ed. jatko:)
16.8.88 Savon Sanomat - Mirja Tossavainen:
Juuritasolta sekatyyliksi ja kohti uutta
- Ilpo Saastamoinen on meillä tärkeimpiä tekijöitä, etenkin Karelian ja Piirpauken aikoina. Yhtyeet ovat tuoneet kansanmusiikkia esille todella uuden-laisessa muodossa. Samoin Nils-Aslak Valkeapää teki tunnetuksi Lapin musiikkia.

17.8.88         - Väsyttää, väsyttää. Ei kykyä työhön. Peijaiset olivat tosi kova potti. Miten tästä eteenpäin?

18.8.88 Helsingin Sanomat: Lähiradio (Pääkaupunkiseudulla)
   18.00 Karhunpeijaiset. Ilpo Saastamoinen. Pohjolan rytmishamaani vierailee Lähiradion studiossa keskustelemassa suomalaisesta musiikista ja sielun-maisemasta. Toim. Timo Ylönen ja Perttu Rastas. 18.45

18.8.88         PieKei - Aili Toppinen:  Elävän maaseudun lähteillä - kauniissa juhlapuheissa
Elokuun ensimmäisellä viikolla tuli osallistutuksi useamapaankin maa- ja kotiseutu -nimikkeen alla järjestettyyn tilaisuuteen. Maaseutukarusellin aloitti kohdallani osallistuminen oman pitäjän kotiseutuiltaan, joka oli varsin vaatimaton ja pienimuotoinen, lähinnä useampaan otteeseen toistuva samojen ryhmien esiintymistilaisuus.

Mitä taas niihin Karhunpeijaisiin tulee, ne ovat varmaankin monen meidän laitapitäjäläisten sivistyksessä yhtä suuri musta aukko kuin otsonikato taivaan-kannessa. Nehän ajoittuivat samalla päivälle kuin maatalousnäyttelyn ensimmäinen päivä ja sinne peijaishumuun olisi pitänyt painua näyttelyssä kastuneissa ketineissä.

Saattaisi olla, ettemme me musiikillista koulutusta saamattomat olisi ymmärtäneetkään teoksen taiteellista arvoa. Jäin vain mietiskelemään, mahtoiko siinä peijaispöydässä olla pääruokana Kanadasta tuotettua karhunpaistia - ne kun nuo naapuripitäjäläiset tarjoilivat pääkaupunkilaisille vierailleen kokkelipiimää, kalakukkoa ja sikapottupaistia. Mää häntä tiijä - kukaan ei ole kertonut mitä syötiin ja palan painikkeeksi juotiin.

Mutta Sonkajärvellä Elävä maaseutu -seminaarissa syötiin supisuomalaista maalaisruokaa ja kuunneltiin korkean tason puhujavieraita - kuunneltiin ja myös ymmärrettiin... Aili Toppinen
[Pelkästään pahatahtoinen juttu? > PieKei 1.9.88]

 

18.8.88         Nepean (Kirjeestä Ilona-tädiltä):
Ilpo Kultalainen
Olin niin iloinen kalliomuurin murtamisestasi ja menestymisestäsi, että täytyi ruveta onnittelemaan. Odottelin vaivihkaa suurta päivääsi uskoen, jopa vähän pelätenkin, mutta löytyihän sieltä Suomen sydämestä yleisöä, joka pystyi ottamaan vastaan tämän harvinaisen taide-elämyksen. Onnittelumme!

Ikävä, että en ollut mukana tässä suuressa tilaisuudessa. Koetin kuunnella PieKei:n kuvien välistä ja mielikuvitukseni loihtikin esiin nautittavan sävelen - sanan - värin - liikkeen nirvanan, jossa oli helpottavaa hetki viivähtää. Kuunnellessani "Karhutaivaan" leijuvaa, semiabstraktia lyriikkaasi, ihmettelin ulottuvuuksiasi. Olin tuntevinani sukulaissielun  sanontaa sanoituksessasi, ja ehkä siksi pidin siitä paljon.

 

Elokuu -88 (Yleisöltä)         Vielä "Peijaisista"
Edellisessä numerossa ollut otsikko "Espoolaishuomiolta peijaisista" ei vastannut alkuperäisen kirjoitukseni tarkoitusta. Lainauksessa ollut virhe (minunko?) teki koko jutusta jopa huvittavan. Toki paikkakuntalaiset tietävät,  että Pielaveden liikuntahalliin sopii enemmän kuin 90 henkeä, mutta ulko-puolinen ihmettelee: saivatko sopimaan yhden hengen sijalle toistakymmentä henkeä?

Lainauksesta oli poissa oleellisin, joka kiinnostaa Karhunpeijaisten laulajia ja soittajia. Tarjoan alkukappaleen Yleisön osastossa:
"Kotiseutupäivien aikana yläsavolaiset näyttivät, että kulttuuriharrastus on vireätä myös maaseudulla. Erityisen maininnan ansaitsevat Pielavesi-Keiteleen kansalaisopiston laulajat ja soittajat ja opettaja Ilpo
S a a s t a m o i n e n Keiteleeltä. Hänen sanoittamansa ja säveltämänsä musiikkiteos "Karhunpeijaiset" on ainakin näin säveltaiteeseen erityisemmin perehtymättömän toimittajan käsityksen mukaan mahtava."
Sanojen takana on Länsiväylä -lehden toimittaja Elina Korpi. (VP.)

 

3 / 1988 Kansanmusiikki s.20 - Teksti ja kuvat: Rauno Nieminen
KARHUNPEIJAISET PIELAVESI 5.8.1988
(Kuvateksti: Peijaisten jälkeen oli kukkaistulva mitä runsain. Ilpo Hymyilee.)

Ilpo Saastamoisen säveltämän ja sanoittaman teoksen Karhunpeijaiset esitti Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston yhdistetyt kuorot Sakari Seppälän johdolla. Orkesterissa soittivat sähköbassoa ja akustista kitaraa Ilpo Saastamoinen, kitaraa Pekka Nylund, huilua Kalle Fält, viulua Ilona Saastamoinen, kitaraa Samuli Saastamoinen ja haitaria Petri Makkonen. Laulusolisteina olivat Kalle Fält ja Jukka Hietaniemi. Lavastuksen ja vaatteiden suunnittelun olivat tehneet Tuula Penttinen ja Hellevi Ihalainen.

Karhunpeijaiset esitettiin Pielaveden Liikuntahallissa. Peijaisväkeä oli tullut toistatuhatta ja sali täyttyi ääriään myöten. Kolmituntinen sävellys sisälsi kolme osaa: Karhun synty, Karhun elämä ja Karhun kuolema sekä Karhun-peijaiset. Teoksen ideana on karhun elämänkaari sen omin silmin nähtynä. Musiikki ja teksti perustuvat suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen musiikkiin ja runouteen. Tekstin tekemiseen Ilpolta kului vuosi, jonka aikana hän luki ja suomensi lähinnä saksasta viisituhatta sivua vogulien ja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen karhurunoutta. Myös sävellystyö ja stemmojen kirjoittaminen näin pitkään teokseen on kuluttanut paljon pieniä mustia täpliä. Karhunpeijaiset on myös säveltäjän musiikillinen maailmankuva: "yhteenveto menneestä ja nykyisyydestä, tämän- ja tuonpuolisesta niiden kohtauspaikalla - olevan ja olemattoman rajaseudulla, sen sydämessä. Karhunpeijaiset on 'arktinen sinfonia', joka jäänee päätyökseni' kertoi säveltäjä.

Karhunpeijaisten sävelkieli, soinnutus ja rytmitys sisältävät vaikutteita lähes kaikilta arktisilta kansoilta: kolttien leuddista, Obin ugrilaisten kärpässieni-laulusta, ainujen ketjulauluista, nganasanien ja jakuuttien shamaanimenoista jne. unohtamatta Sibeliusta ja jazzsoinnutusta.

Karhunpeijaisissa yhdistyy myös Ilpo Saastamoisen yli 20vuotta kestänyt ura muusikkona, säveltäjänä, runoilijana, kitarapedagogina, musiikintutkijana ja kuvataiteilijana. Muinaisen musiikin renessanssi on tähän mennessä raapaissut vain ilmiön pintaa, kun Saastamoinen on  tunkeutunut sen ytimeen. Muinaista musiikkia voi soittaa myös Gibson Recordin sähköbassolla, siihen ei välttämättä tarvita liruja ja mänkereitä tai rapapalleja ja laikuttimia. Karhunpeijaiset oli elämys niille, jotka olivat paikan päällä. Esitys kesti väliaikoineen yli neljä tuntia, mutta kun tarina oli mielenkiintoinen, sävellys ja esitys hyvä, ei aika tullut pitkäksi.

Viimeisimmän tiedon mukaan Karhupeijaiset esitetään uudelleen ensi vuonna 5.8.1989 Pielavedellä.        

20.8.88 Helsingin Sanomat: Lähiradio (Pääkaupunkiseudulla)
           13.30 Karhunpeijaiset. Pohjolan rytmishamaani Ilpo Saastamoinen vierailee studiossa kertomassa mammuttiteoksestaan Karhunpeijaiset. Hän miettii myös suomalaisen musiikin sielunmaisemaa. Voiko suomalainen musiikki olla world-musicia? > 14.30.

 

24.8.1988 ke Kiuruvesi: Pitkin Pielaveden pintaa ... Mitenkäs ne Karhunpeijaiset meni?
- Mahtavasti! kiteyttää Eevert Hakulinen, joka hänkin on kuoromiehiä. - Eipä oikein löyvy sanoja selittämään. Sata esittäjää, tuhat kuulijaa. Se oli semmonen Pielaveen kesäkukinto.

Tämä Ilpo Saastamoisen 3-tuntinen sävellys esitettiin kotiseutupäivien aikana ja sai maan eri puolilta saapuneen väen värekarvat värisemään.
- Tuokee se Kiuruveelle!
- Voitasko porukka koota vielä? empii Eevert. - Teoriassa kyllä. Riippuu paljon Saastamoisen Ilposta ja Pohjantahti-yhtyeestä.

[Jatkuu osassa V:]
25.8.88 Kansan Uutiset - Timo Ylönen/Hannu Puttonen:
Suomalainen panos world musiciin: Ilpo Saastamoisen "Karhunpeijaiset"

Koti » Musiikki » Sävellykset » 1988 KARHUNPEIJAISET » 1988 KARHUNPEIJAISET IV