Taidemietteet XIV 1987-89

25.08.1987, klo 06.50.        
Aurinko sumun keskellä tyynen Nilakan yllä. Ja kun olen herännyt, olen tajunnut seuraavaa: Yksisävelikköleuddissa emme tiedä, milloin jokin tietty iskumäärä-numero ilmenee. Mutta tiedämme, että se ilmenee joskus - symmetrian tasapainon vuoksi.

Näin on myös ennustusten laita. Ennustus noudattaa samaa kaavaa ilmaistessaan alitajuntamme voimien epätasapainoa, vajetta, joka on vielä täyttymättä. Mutta ennustus ei myöskään voi kertoa, milloin tuon "vastatapahtuman" pitäisi tulla esiin. Ja tässä mielessä ennustukset noudattavat myös symmetrian lakeja!

Ja ennustaja "näkee" myös tapahtumaympäristön, jonka senkin pitää olla jossain kummallisessa käänteissuhteessa epätasapainon synnyttäneen menneisyytemme tapahtuman ympäristön kanssa - ainakin ihmisineen, ehkä myös maisemineen. Tai sitten niin, että ihmiset ja maisemat noudattavat omaa symmetriarytmiään. Ja kun tapahtuma tulee, se tulee siihen ympäristöön, joka sillä hetkellä "sattuu" olemaan vuorossa. Ja sattuman luonteesta johtuen, ei tiede ikinä pysty myöskään laskemaan, milloin tuleva tapahtuma ilmenee. Sen määrää sattuma, korttien esille tuleva järjestys, ympäristön asetelma, joka saa assosiaation kautta meidät oivaltamaan, että aika on "kypsä" tälle tapahtumalle, jota alitajuntamme on meiltä oman karmamme vuoksi vaatinut! - Näin se taitaa olla!

- Kommunikoinnissa sääntö ilmaisee ryhmäidentiteettiä, yhteenkuuluvuutta, yhteistä kieltä ja poikkeus persoonallista sanomaa. Viestintä on jollain tavalla siis heilahtelua oman persoonan ja laumayhteyden välillä. Puoliksi.

26.08.1987         - Erkki Näreharju oli yötä täällä. Kävimme läpi Karhunpeijaisia, saunoimme ja otimme paukkuja - pitkästä aikaa.

...Ja tämä muutos voidaan nähdä myös itse siinä, että alitajunnan viestintäkieli - tunteet - osoittautuvat ikuisuuden sijasta myös muutoskykyisiksi. Ja olen huomannut sen ensiksi tietysti musiikin parissa - pakotettuani itseni työskentelemään jonkin minulle ennestään tuntemattoman musiikin parissa ja opittuani - tietoisen työskentelyn jälkeen - rakastamaan sitä.

- Minä olen aina hakenut ylityspaikkaa sieltä, missä aita on korkein. Ja vasta tänä kesänä olen ensi kerran vakavissani miettinyt: miksi? Miksi kaikki tämä ehdottomuus? Miksi uhmata alkanutta muusikonuraansa lähtemällä maalle? Miksi hajottaa avioliittoja takanaan? Miksi kieltäytyä kaupallisen musiikin tekemisestä?

...Samoin kävi musiikissa: Rakastin sitä musiikkia mitä tein nuorena, kunnes joku tuli ja sanoi, ettei näin ole hyvä. Sinun pitää valita meidän musiikkimme, koska se on "parempaa"! Noilla muilla on paremmat vaatteet, he osaavat tyylin, jota sinä et osaa, siksi häpeän sinua omien sosiaalisten, maailman kelpaavuus-paineiden edessä!

- Lopetan säveltämisen heti, kun tunnen tarvetta kirjoittaa. Joskus en sävellä mitään yhdeksään tuntiin.
- Minä alan viihtyä täällä. Sävellän elämäni luultavasti merkittävintä teosta...

[18.11.2013: Seuraava teksti on ymmärrettävä ajankuvana,  eikä sillä ole suoraa yhteyttä siihen mitä nykyisin asioista ajattelen. Minulle teksti on historiallinen dokumentti, joka saattaa avata jollekulle lukijalle jonkin uuden näkemyksen laajempaan probleemaan, joka on tänäkin päivänä yhteistä monille ihmisille, jotka kenties kamppailevat samantyyppisten ongelmien parissa. Meille asianosaisille tämä kaikki on jo menneisyyttä, jota meidän itsemme ei enää tarvitse kaivaa, koska se on jo ajat sitten käsitelty aihe.]

27.08.87 - illalla sävellystyön lomassa.[runo]

Kun en minä tiennyt...

En tiennyt,

millä tavalla olin pukeutunut tyylittömästi,

Kun en osannut erottaa,

miksi Paronilla oli tyyliä, miksi Eetulla oli tyyliä,

miksi Junnullakin oli tyyliä - enemmän kuin minulla.

Tiesin vain, ettei se tyyli ollut syvintä itseäni.

Mutta tuntiessani toiset tiesin,

ettei se tyyli ollut myöskään heidän syvintä itseään.

 

Eikä minulla ollut mitään keinoa ymmärtää

sitä oikeaa tyyliä,

sitä miten osaisin valita oikeat vaatteet,

kun en tiennyt, millä perusteella ne olisivat oikeat.

Eikä se olisi ollut minua itseäni,

jos Sinä olisit sanellut sen.

 

Niin kuin en koulussa tiennyt,

millä tavalla taidemusiikki on parempaa

kuin se, mitä minä soitin ja rakastin.

En minä taidetta vielä ymmärtänyt.

Kuitenkin minulle sanottiin,

että pitää oppia ymmärtämään.

Mutta kun en tiennyt, miten...

mikä siinä oli hyvää...

kun ne kaikki kuulostivat ihan samanlaisilta.

Mutta ne kappaleet, mitä minä soitin,

olivat kaikki erilaisia -

aivan samoin kuin virret eroavat toisistaan... ja joiut...

Jokainenhan sen tietää.

 

En tiennyt, mikä pukeutumisessani oli vialla.

Yritin miellyttää ihmisiä, yleisöä

panemalla päälleni, ostamalla jotain,

joka näytti siltä kuin mitä muillakin oli,

näytti olevan yllään... ja allaan...

etten pettäisi yleisöä,

sitä joka oli tullut meitä katsomaan.

Eikä niistä kukaan tullut sanomaan minulle:

"Sinä olet tyylitön, et sovi tänne."

 

Kaikki tuo oli tärkeää minulle, näyttelijälle,

koska yhden tyyliasian tiesin,

joka kaivoi joka päivä sisintäni:

En osannut soittaa tuota tyyliä... oikein!

Ja se asia minua huolestutti,

koska tiesin, etten ollut kasvanut siihen,

enkä oppisi sitä ikinä kunnolla,

koska olin soittanut toisella tyylillä

toista musiikkia.

 

Jos sinä olisit sanonut siitä asiasta jotain,

olisin ymmärtänyt ja hyväksynyt mielipiteesi.

Mutta Eetu sanoi.

Vaikkei itsekään osannut sitä oikeaa tyyliä.

Soittaa.

Sanoipahan kuitenkin.

Ja minä yritin olla sitä enemmän tyylikäs

kaikilla muilla tavoilla

kuin sillä tärkeimmällä - soittamisella.

 

Enkä tiennyt, miten pitäisi harjoitella,

jotta opitaan pukeutumaan tyylikkäästi.

Tiesin kyllä, miten tyyliä harjoitellaan soittamalla.

Kun en minä tiennyt tekeväni pahaa kellekään,

en satuttanut ketään muuta

kuin sinua - minun lähimmäistäni...

(ehkä myös sinun tovereitasi, pilkkakirveitä...)

sinua, joka aivan yhtä hyvin olisit voinut sanoa:

"Ilpo, et sinä osaa syödä oikein.

Minä syötän sinua,

etteivät muut nauraisi - minulle - siitä

ettet osaa vielä syödä."

 

Näin minulta vietiin itsetunto pois.

Maailma ei ahdistanut minua nurkkaan,

vaan sinä ahdistit,

sinä jonka piti olla minun kanssani yhdessä, (samalla puolella)

enemmän kuin maailman puolella minua vastaan.

Olisiko silloinkin - heti alussa - pitänyt kieltäytyä

anomasta hyväksymistä "maailmalta"? Olisi!

Olisi pitänyt tajuta purkaa kihlaus.

Mutta sinä sanoit muuttuvasi. Et muuttunut.

Ennen kuin minä lakkasin anomasta hyväksyntää - sinulta.

 

Halusit olla enemmän kimpassa

omien työkavereidesi kanssa

- tai ketä ne sitten olivatkaan -

arvostelemassa minua,

muuttamassa tyyliäni sellaiseksi,

josta en olisi ymmärtänyt senkään vertaa kuin omastani,

siitä, että ostin sellaisia vaatteita,

jotka tuntuivat olevan tyylinmukaisia.

Vaikkeivät olleet.

Sinähän sen tiesit,

koska rakastit heitä enemmän

kuin minua,

koska olit kiinni heissä enemmän

kuin minun puolellani.

En tiedä vielä tänäkään päivänä,

ketkä sinulle minua nauroivat takanapäin.

Kun kukaan ei nauranut edessäni,

koska olisin kysynyt

- niin kuin uskon sinultakin kysyneeni -

Kenelle minä teen vaatteillani todellista pahaa?

Kun en lyö ketään,

en säti, en vaadi, en tyrkytä.

Kaikki he päinvastoin maksoivatlipun

päästäkseen minua katsomaan (tai kuntelemaan) -

tai Paronia, tai Eetua, tai Junnua...

(joiden maailmankuvan kanssa

minulla ei ole mitään yhteistä,

koska ainakin Junnu tietää,

mikä on oikea tyyli musiikissa.

 

Ja voi niitä,

jotka ovat nurkassa,

jotka eivät tunnista,

milloin tyyli on hyvä.)

 

Kyllä minä tunsin tekeväni sittenkin pahaa

- sinulle.

Mutta se ei ollut fyysistä,

se oli henkistä pahaa,

jota yritin vähentää

repimällä sen kauniin sinisen paidan.

 

Ensin napit - kertarepäisyllä.

Sitten vasemman hihan olkapäästä

ja sitten oikean - samalla tavalla.

Ehkä repäisin kauluksenkin lopulta erilleen,

etten vain tuottaisi tuskaa sinulle

panemalla päälleni sitä kaunista sinistä paitaa.

 

Ja tämä tapahtui paljon ennen avioeroamme,

sitä eroa, joka kuljetti minut

- nyt sen vasta tajuan -

vaatetuksen ammattilaisen luo,

koska hän - silloin -

hyväksyi sen tyylin ihan kunnollisena,

eikä puhunut siitä asiasta.

Ja se riitti minulle.

Silloin.

Koska minun ei tarvinnut enää repiä omia paitojani,

etten vain panisi niitä päälleni

ja tuottaisi tuskaa ihmiselle,

joka on lähimmäiseni.

- Niin kuin en silloin vielä musiikissakaan osannut nähdä, miksei ole olemassa objektiivisesti parempaa "tyyliä" - eikä huonompaa, koska tuo vertailu ei ole musiikissa itsessään, vaan vastaanottajan päässä. Eikä "tyyli" ollut vaatteissa, vaan siinä, mihin asioihin samaistimme ne - päässämme.

- Ja nyt tiedän, etten olisi silloin minkään yksinäisyyden avulla päässyt tuosta ahdistetusta nurkasta pois. Ymmärrän sen nyt, koska itse nyt vasta osaan sanoa, miksei objektiivista tyylihierarkiaa ole olemassa. Ymmärrän kysymyksen vaikeuden vasta nyt, kun huomaan, ettei kansainvälisen musiikintutkimuksen huipputasollakaan vielä edes tänä päivänä osata vastata tuohon kysymykseen. Nyt he kuuntelevat minua ihmeissään - hieman liioitellen sanottuna.

Tätä kautta minä nyt ymmärrän, kuinka vaikean kysymyksen parissa olen painiskellut. Ja se, etten ole osannut vastata, on tuhonnut jo kaksi avioliittoa, koska kukaan ei usko sitä, jos sanon, etten itse usko paremmuusjärjestyksiin, objektiivisiin. Vaikkei minulla niitä uskonkappaleita olisi, niin minulla tulkitaan niitä olevan.

- Minä olen erikoistunut omalle elämänalueelleni - säveltämiseen, soittamiseen, musiikin tutkimiseen, miettimiseen, filosofoimiseen, lukemiseen, maalaamiseen (ajoittain) ja ennen kaikkea puhumiseen ja kirjoittamiseen. Ja näitä asioita tulen tekemään lopun elämääni.

28.8.87  Ps. III   Olen säveltänyt alusta sivun viisi puoliväliin sekä lopusta kaksi viimeistä sivua Karhunpeijaisia. Siitä tulee elämäni päätyö - ainakin tähän asti. Aion kysyä Sampulta, olisiko hän kiinnostunut tulemaan bändiin avustajaksi ko. esitykseen. Aikaa on vuosi harjoitella.

- Analysoin suhdettamme kuin musiikkia. Tuskin sitä yksi muuntujapari saa aikaan. Samalla kuitenkin tiedostan, ettei se ole ainoa voima, joka vaikuttaa. Arvoitus on ratkennut silloin, kun löydän muuntujaparien lopullisen määrän, koska ne riittävät silloin selvittämään musiikin, teon, viestin rakenteen yksiselitteisesti. Ja paras teoria on se, että teorioita on lopulta mahdollisimman vähän, ehkä lopulta sittenkin vain yksi, jonka ilmentymiä muut ovat.

- Naisen logiikka on itämainen. Se hyväksyy helpommin sekä/että -ratkaisut joko/tai -miehiin verrattuna. Minä olen vasta pääsemässä tuon eron sisälle sen näkemiseen, ymmärrettyäni musiikin kautta, että - useamman muuntujaparin (lue: voiman suunnan) ollessa kyseessä toinen saattaa "edetä" samanaikaisesti kun toinen osaa "perääntyä" tai olla levossa. Mitä enemmän erillisiä voimanlähteinä olevia arvoja meillä on, sitä luontevampaa on ristiriitainen käyttäytyminen...
(Nuottikuva: 323 - 3223 - 32223 - 33223!)

Klo. 17.30         - Tulee vielä aika, jolloin lapset tai nuoret tulevat läpikäymään näitä rakastumis/jättämisasioita leikkinä läpi - oppiakseen assosioimaan menetykset (myös) myönteisinä kokemuksina. Niin kuin  abstraktissa musiikissa jo nyt tapahtuu. Häviö ennalta-arvaamisessa yhdistetään myönteisyyteen, siitä jopa nautitaan sen ollessa sopivassa 50/50 -suhteessa voittoihin, jotka siis eivät ole sen arvokkaampia.
- Lue asiaa koskeva kohta Kansat soittavat -kirjasta uudestaan!

- Nyt vielä - teatterissa - ihmiset sen sijaan vain vahvistavat perinteisiä uskomuksiaan hyvän ja pahan absoluuttisuudesta! He kärsivät ja teatteri vahvistaa tuota uskoa kärsimyksen, häviön todellisuuteen lopullisuuteen, kun sen pitäisi "kasvattaa" ihmisiä näkemään, että häviöstä pitäisi voida nauttia, koska se lopulta koituu opetukseksi. Niin kuin vain väärä vastauslyönti pöytätenniksessä voi opettaa arvaamaan paremmin.

Teatteri vahvistaa katkeruuttamme ja toisaalta "oikean" ja "hyvän " absoluuttisuutta - heikentää kykyämme ottaa vastaan todellisen elämän vastoinkäymisiä ja toisaalta onnenpotkuja. Teatteri on tässä mielessä itse todellisuutta, arkea, kun sen pitäisi olla irvikuva siitä, siis olla teatteria.

- Kirjoitan tuon äärimmäisen tietoisena siitä, ettei kaikki tehty teatteri ole tuollaista. Ehkä osa? Ehkä täsmälleen puolet? Tulevaisuus näyttää, onko meillä taidetta, jossa "näytellään" avioeroja, petoksia, jättämisiä myönteisessä valossa? Onko sitä nyt? Kuinka paljon?

- Taide, leikki opettaa meitä välinpitämättömyyteen "ulkoa annetusta" kohtalosta, opettaa kestämään takaiskut hymyillen ja voitot ylpistymättä. Kunhan vain huomataan, kuinka paljon itse koko ajan muotoilemme omaa kohtaloamme. Nyt kun itse olemme kokeneet, ettei aika merkitse mitään tuon kohtalon vaakatasapainon vaatimuksissa. Välinpitämättömyys ei ole passiivisuutta. Se on vain eron tekemistä sen välillä, mistä minä olen voinut olla vastuussa ja mistä en.

29.8.87         - Hyväksymisen anominen maailmasta... Sitä minä joka vuosi kerjään täyttäessäni taiteilija-apuraha-hakemuskaavakkeen.

30.08.1987   ...Radiossa soi "Musta Orfeus" - eräs nuoruuden kaihoisia elokuvakokemuksia palautuu mieleen. Surun häivähdys vierailee ja menee pois, sillä se ei asu enää luonani.

3.9.87           - Yöllä puoli yhdeltä. Jo lähes 50 partituurisivua valmiina.

3.9.87   HELSINGIN YLIOPISTO - FYSIOLOGIAN LAITOS
Espoo 3.9.87         
Ilpo Saastamoinen, Vaasa
Hyvä Veli
Kiitos kirjasta ja mielenkiintoisesta tekstistä. Minua kiinnostaa kovasti "lähellä kaaosta oleva järjestys" (paradoksaalinen sanonta!). Uskon, että mm. alkuperäismusiikki voisi paljastaa alkumuotoja, jotka ovat kaaoksen ja järjestyksen välimaastossa. Itse asiassa aivoissa tällainen "välimaasto" on olemassa ja on se aivomallissani huomioitu, mutta ei tässä muodossa. Ehkä pääsemme keskustelemaan asioista...
Terveisin
Matti 

04.09.1987    - En voi lopettaa tupakointia ennen sävellystyön päättymistä.

7.9.87           - Salme kävi nyt illalla ja ilmoitti Hamulassa olevan peruskoulun ala-asteen opettajan viransijaisuuden (paikan) auki. Sanoin hänelle hakevani sitä. Lopetan ammattimuusikon työni, lopetan iäksi taiteilija-apurahojen hakemisen. Lopetan kerjäämisen, koska työttömyyskorvaukseen olen oikeutettu!!!

- Itken, itken, itken. Kyyneleet valuvat silmistäni. Nyt itken surusta. Itken sitä, miksi kaikki tämä työ musiikin parissa - kaikki turhaan!!!
- Vielä tämä päätös! Kaiken muun lisäksi. Miksi vielä tämä??? Enkö ole jo yhteiskunnan pohjalla? En ole vielä. En ole istunut vankilassa!

- Aion laatia julkisen kirjelmän lehdistölle asiasta. Että vihdoin joku heräisi huomaamaan. Mielessä häivähti ajatus ilmoittaa myös aseistakieltäytymisestä. Ei tässä maassa ole mitään puolustamisen arvoista! Sitä paitsi isäni on jo tehnyt sen eteen osansa! Minulle jää yksi elämäntehtävä - hallitsipa tätä maata kuka hyvänsä - yrittää olla lähimmäisilleen hyvä ihminen. Aloitan sen tukemalla nuoria nimettömiä taiteilijoita: En enää kilpaile heidän kanssaan, en kenenkään kanssa enää apurahoista! Ei minua auta se maine, joka erottaa työttömyyskorvauksen ja puolikas-taiteilija-apurahan toisistaan. Miksi tuhlata aikaa kerjäämiseen oman itsetunnon kohottamiseksi?

- Nyt minulla ei ole enää mitään rasitteita! Ei perhettä, ei rakkaussuhdetta, ei lapsia, ei omaisuutta, ei työtä, ei vapaa-aikaa, ei sitoumuksia, ei kerjäystä, ei perseen-nuolemista, ei rahaa (paitsi menot)... vaan pakko elää hereillä tämän moottori-kuorsaajayhteiskunnan konsuleiden katveessa! ...Nuottini - muiden musiikki - joutaa polttorovolle - ehkä Karhunpeijaisten jälkinäytöksenä. Kaikki musiikki, mitä tarvitsen, on jo päässäni. Tervetuloa Keiteleelle, Hamulan kylän ala-asteelle, jossa ehkä aloitan peruskoulun ala-asteen opettajan viransijaisuuden. Onpahan ainakin joku markka tiedossa eläkepäiville.

- Nyt tiedän! En anna enää sävellyksiäni Teoston valvottaviksi, vaan perin teosto-maksut tästä lähtien itse!!!

8.9.87   - aamulla klo 08.   ... En suinkaan halveksi opettajantointa lasten parissa. Mutta osaan tehdä musiikkia paremmin kuin sitä!!!
- Täältä menen läänin taidetoimikuntaan kertomaan päätöksestäni Vieno Mettiselle. Enkä peru sitä. Muutoin siitä tulisi kiristysyritys. Mutta en voi vaietakaan hiljaisesti. Minun on huudettava maailmalle, ettei se hyväksy minua. Minä toitotan sen. Ja asetun sen yläpuolelle kieltämällä se itse. Se on ainoa keinoni sälyttää itsetuntoni, ihmisarvoni tämän kerjäämisen keskellä!
- Niin - eilisestä listasta jäi pois yksi, jonka nimeän nyt: Nyt minulla ei ole edes ammattia, koska olen tuhoamassa omat toimintaedellytykseni muusikkona, säveltäjänä. Ja kaikki tämä olisi helppoa, jos minulla olisi rakkautta lähelläni. Mutta ei edes sitäkään.

09.09.87    - Alan jo perua uhkaukseni apurahojen hakematta jättämisestä. Luultavasti saisin sillä enemmän pahaa kuin hyvää itselleni.
- Siinä se vastaus on: Jos aine käsitetään eläväksi - alkeishiukkanen kyberneettiseksi systeemiksi - on entropiahakuisuus käsitettävä sanan levittämiseksi. Ja negentropiahakuisuus tiedon vastaanottamiseksi ja järjestämiseksi!!!

10.09.87  - herättyä klo 07.   - Vain kerran viestissä esiintyvä informaatio - jos se on outo, mysteeri - houkuttelee odottamaan jatkoa, säveltäjän sekavaa teosta.

- Illalla kuuden maissa... Mihin minä joudun? En pysty enää puhumaan elämästäni ihmisten kanssa itkemättä. Tänään kävi Erkki (Näreharju) Karhunpeijaisten merkeissä. Kun olen yksin, huudan ääneen itkuni ulos. Makaan sängyssä, kun minun pitäisi istua pöydän ääressä ja kirjoittaa nuotteja.

- Olen perumassa päätöstäni jättää apurahat hakematta. Sen sijaan olen ajatellut kirjoittaa Jaakko Nummiselle, koska hän ei ole koskaan itse ollut vastuussa minua koskevista päätöksistä. Säveltaidetoimikunta ei ikinä tulisi antamaan anteeksi, jos joku sen kerjäläisistä alkaisi arvostella sitä itseään! Se olisi itsetuho.

- Sain (prof.) Matti Bergströmiltä kirjeen [> 3.9.]. Se oli rohkaiseva entropiakäsityksen arvioinnin suhteen.

- Sävellys valmistuu vain omaa vauhtiaan. En kirjoita mitään, jos minulla ei ole sitä tunnetta. Ei enää kolmattakaan osaa jäljellä.

14.-15.9.87   - En saanut eilen mitään kunnollista sävellettyä enkä kirjoitettua. Vain tätä päiväkirjaa ja lähettämättömäksi jäävän kirjeen. 

16.9.87         - Luulen kuitenkin, että koko kesän kestänyt tunnekuohuni ja -purkaukseni on nyt siirtymässä menneisyyteen. Kirjoitan vähemmän sanoja mutta enemmän nuotteja. Ja näin pitääkin olla.

Iltapäivällä.    - Kirjoitan "Matkaa Aliseen". Ja olen edistynyt melko lailla. Lähes puolet jo kirjoitettu teemojen osalta. Luulen, että onnistun siinä, vaikka sen kimppuun käyminen on pelottanut. Kun vain saisin jännitteisyyden kestämään loppuun asti. Tempoa pitäisi nopeuttaa loppua kohti. Käyn vähän väliä ulkona tupakalla, kusella (paljon kahvin tähden) ja kävelemässä.

Illalla.            - Hitaasti sujuu "Matka Aliseen"... Olen kuitenkin päässyt siihen jollain tavalla sisälle, vaikka jotkut osat jäävätkin heppoisiksi, rutiiniluontoisiksi. Kuitenkin sain ehkä jotain tehokasta aikaan: Rukous Hevosennielemäsuon rouvalle, Mykänpellon emännälle! Sen rukouksen aikana ehkä joku silittää varovasti karhun pörröpäätä. Ehkä bassosoolo - haluaisin soittaa siinä, jos yleensä missään. Lisäsin ja muutin tekstiä. Se on minun salattu musiikillinen testamenttini. Sen sisältöä ei tajua kuin kaksi ihmistä! Ikuistettu viesti, joka jää voimaan elämän rajan tuolle puolen! Haluaisin laulaa sen itse.

- Kuinka paljon minun todellinen, tehokas työskentelyaikani on? Käyn vähän väliä ulkona. Makaan välillä sängyssä ja palaan taas pöydän ääreen. Matka Aliseen on kai koko teoksen vaikein pala - minulle nyt. Olisiko se pitänyt säveltää heti aluksi? Itse helvetin tuskien keskellä ollen? Nyt siitä saattaa tulla kesy!

17.09.87 Klo 10.45.   Sain nyt ainakin yhden version "Matkasta Aliseen" valmiiksi. Se on loputtoman pitkä - yli 9 sivua 12-rivistä!!! Ei aavistustakaan, mitä se kestää ajallisesti, miten se kantaa psykologisesti. Hyvä puoli on itse tekstissä, jonka pitäisi olla kiinnostava!
- Iltaseitsemältä jo puolessa välissä "Tumman kuolemaa". Alitanko riman? Täytyy siellä mukana olla jotain rutiininomaistakin, jotta painolliset kohdat erottuvat.

17.9.1987, klo 23:35.  Karhunpeijaisten teema-aineisto sävelletty loppuun!
- Viimeisenä kirjoitin "Tumman surman": "...kunnes liha muuttuu maaksi..." Se on täytetty! Se on "näytetty". Sittenkin... yli kuukauden itkujen jälkeen! Ja tämä teos on omistettu ensimmäisen avioliittoni menneisyydelle...
17.9.1987  (Kansilehti:) - Karhunpeijaisten teemat sävelletty!

18.9.87    Aamulla.
- Onko sävelten maailma avautunut minulle vihdoinkin? Tuntuu siltä, että voisin säveltää loputtomasti. Tämä on palkinto vuosikymmenen uurastuksesta... En voinut taaskaan soittaa itkemättä "...halkoen siivilläni (elämän ja kuoleman olematonta rajaseutua)..." -kohtaa, kun harjoittelin "Karhutaivasta"... Löysin sävelet, koska löysin rytmit... nuo ikivanhat vasen- ja oikeakätisyyden vaihtelut, napojen vaihtelut, menemisen ja tulemisen vuorottelut, menneen ja tulevan aaltoliikkeen, ikuisen liikkeen, joka elää.

20.9.87  - Pohjilta on aloitettava. Mutta ei tämä ole ensimmäinen kerta. Niinhän olen tehnyt minulle vieraiden musiikkikulttuureidenkin suhteen. Ja voittanut joka kerta, kun olen jaksanut olla pitkäjännitteinen.
- Tulomatkalla [Helsingistä] itkin taas Kalevalaa kuunnellessani. Karhunpeijaisissa tulee olemaan vielä paljon karsittavaa, jotta kuoro selviäisi teoksesta ja jotta uudet teemat eivät tulisi liian nopeasti sisään. Olen jo pannut merkille, että olen ahtanut tavaraa liian tiheään. Ja se on pakko poistaa - ehkä analyysin avulla.

21.9.1987 Klo 07.10.  - Samat mietteet kuin ennenkin. On vain välietappeja. Vasta kuoleman hetkellä tiedämme, mikä oli ollut vasta harjoittelua ja missä tulimme valmiiksi. Aamuaurinko kajastaa ikkunasta ja Karhunpeijaiset odottaa kirjoittajaansa. Seikkailen elämän ja kuoleman välimaastossa: "...(Halkoen) siivilläni tarpoen (elämän ja kuoleman) olemattoman (= olematonta)  rajaseutua..."

- Jos vielä tuleva kirjanikin osoittautuu liian paljon aikaansa edellä olevaksi - kuten on musiikkini laita, niin...

22.09.1987        - Työskentelyni on todella hidasta. En pysty kirjoittamaan enää kuin 15 minuuttia kerrallaan. Sitten menen sänkyyn itkemään tai ulos tupakalle.

23.09.87 Illalla.  - Olen säveltänyt puhtaaksi "Karhun kuolemaa", ja se on auttanut masennuksessani. Olo tuntuu jopa kevyeltä...

27.09.1987           Kaikukeihäs-suunnitteluryhmä [Mirjami Lehto, Satu Niiranen, Ritva Starck] vietti kaksi vuorokautta - päivää täällä Saunaniemessä. Antti (Savilampi) tuli jo perjantaiaamuna. Tietenkin itkin taas, kun kerroin hänelle elämästäni tänä kesänä. Mutta tuo viikonvaihde teki kyllä minulle hyvää.
- Kun teen selvityksen säveltaidetoimikunnalle, ilmoitan kieltäytyväni kilpailusta niin kauan kuin opettajan-paikkoja on vapaana. Haluan asua niiden ihmisten keskellä, joille sävellän! En lopeta katkeruudesta, vaan siksi, että näen, miksi musiikki on yhteismitatonta! Sittenkin minä tulen kieltäytymään! Minä en halua säveltää tuomareille, vaan ihmisille, jotka tarvitsevat juuri minun sävellyksiäni! Ja filosofista maailmankuvaani ei voida kumota tieteellisin perustein! Laitan mukaan ansiolistani - myös sen ei-julkisen - ja haluan Matti Bergströmiltä lausunnon! Laitan apuraha-selostukseni kopion Jaakko Nummiselle (opetusministeriön kansliapäällikkö) varustettuna kolttaleudd-analyysillä. 

29.9.87         - Eilen ensimmäisellä äidinkielen tunnilla improvisoimme vuorotellen sadun jatkokertomuksena. Onnistuin hyvin. Yläluokilla harjoittelimme nokkahuiluilla nars juh -leikkiä.

30.9.87         - Ensimmäiset Karhunpeijais-harjoitukset naiskuoron kanssa. Ei aivan hurjinta optimismia lisäävää... Kirje Mirjami Lehdolta ja kortti Ritva Starckilta. Karhunpeijaiset oli vaikuttanut heihin. Miten minä selviän tästä. Erkki potenut taas sydänkohtauksia. Pelkää, ettei jaksa harjoituttaa  Karhunpeijaisia, vaan kuukahtaa kesken pois. Me kaksi sairasta ison työn edessä!

07.10.1987       Karhunpeijaisten partituuri valmistui! Paljon puutteita on, mutta sen voi jo luovuttaa eteenpäin. Elämäni päätyö säveltäjänä on tehty!

13.10.87        - Palasin juuri Helsingistä. Koulukonsertteja, Sampun tapaamisia, S-ugrikonsertti, intialainen tanssiryhmä ja paljon mietittävää automatkoilla.

15.10.87         - En jaksaisi työskennellä Karhunpeijaisten parissa.

18.10.87         - Karhunpeijaisten kokonaiskestoksi osoittautui - ilman sooloja - tasan kolme tuntia!

23.10.87         - Kävin Jyväskylässä Alli K:aa tervehtimässä. J. N. oli siellä myös vierailulla... Esitin osia Karhunpeijaisista [heille - kitaralla säestäen]. Tuo vierailu palautti hieman itsetuntoani.

12.11.87          - (Kuopion läänin koulujen) Tarkastaja (Olli) Ruottinen oli kuuntelemassa Karhunpeijais-harjoituksiamme Keiteleen yläasteella tyttöjen kanssa. Salme kertoi nyt illalla, että Ruottinen oli itkenyt heidän mentyään pois... Mitä Ysanne (Lewis) kertoikaan horoskooppini perusteella musiikkini terapeuttisesta vaikutuksesta.
- Ja toinen valopilkku pimeydessä: Ernst Emsheimerin kirje (Tukholman Musikmuseet'ista). Hän sanoi, että analyysini leuddista voisi aivan hyvin toimia mallina tuleville melodia-analyyseille. Sanoi sitä erinomaiseksi ja onnitteli!

16.11.87          - Palattu Helsingistä ja Jyväskylästä... Opetettu Akatemian "Mooses-pässiä" kolme päivää.

25.11.87         - Jaakko Gauriloff soitti kolttaprojektista ja Seuran toimittaja Hannu Rahkonen kävi, sekä Pekka soitti radioinnista 16.12.

01.12.87 klo 01.01 aamuyöllä: Istun Tawaststjernan kanssa puhelimessa! Hän kiitti arvokkaasta kirjeestäni! Puhuimme Sibeliuksesta ja Larin-Paraskeesta.
- aamulla: Iloisena vieläkin Tawaststjernan yöllisestä [avoimesti kaikkia asioita käsittelevästä] puhelinsoitosta. Viime viikolla olin puhelinyhteydessä - samoin tuloksin - myös Mikko Korhosen ja Matti Bergströmin kanssa. Molemmat rohkaisivat minua suunnattomasti.
- Illalla. - Kutsu Jävleen Ruotsiin sekä Sibelius-Akatemiaan (Petri Lehikoinen)!

30.01.88.         - Torstai-iltana A:n 50-vuotisjuhlailta Jyväskylässä. Tilaisuus oli kokemus - niin meille kuin muillekin. Alli lausui Leinoa, puhuttiin ihmisenä olemisesta ja minä esitin mm. Karhunpeijaiskatkelman. ... [Tässä välissä muistan, että Tawaststjerna ja Virtaranta olivat puhuneet keskenään tulevaisuudestani (ja työttömyydestäni.)]

03.02.88 klo 01.30 aamuyöllä.   - Kysymys on siitä, mitä sanoin runolaulu-illassa itsensä alttiiksi panemisesta:
Minä voin laulaa Väinämöisen laulun, vaikka tiedän etukäteen tekeväni korkean kohdan huonosti. Teen esityksen kuitenkin, koska laulussa on muuten paljon hyvää. En vain kykene vielä laulamaan tuota yhtä paikkaa. On kuulijan ongelma, jos hän ei hyväksy virhettäni: hänen on nähtävä virheeni muun onnistuneen tekemiseni valossa.

- Olemalla pelkäämättä virhettä saan toisen tajuamaan, että hänkin uskaltaa tehdä virheen, kun tietää minun hyväksyvän sen. Minunhan täytyy hyväksyä, jos pyydän muilta omien virhesuoritusteni hyväksymistä.

- Tarinan opetus oli siis se, että musiikin esittäminen voi ilmentää äärettömän tärkeitä tekemisen henkisiä taustoja - tilanteessa joka on neutraali ja jossa voidaan vaaratta - kuten leikissä - hyväksyä suorituksia, jota muussa tosielämässä helposti arvosteltaisiin.

- Aamulla.      ...lauloin unissani A:n runoja (jotka sävelsin 50-vuotisjuhlaan).

5.2.1988         - Vieno Miettinen (Kuopion läänin taidetoimikunnasta) soitti ilouutisen: Olen saanut kokovuotisen taiteilija-apurahan (48000 mk)!!! Ilman velvoitetta lopettaa keväällä opettajantyötä! Olen onnellinen!!! Illalla Pohjantahti TV:ssä.

14.02.88         - Apurahat myös Lusekselta ja Suomen Kulttuurirahastosta! Okayn (Temiz) turkkilaiskiertue takana ja elämä rakentumassa yhdessä A:n kanssa...

17.2.88         - "Kansat soittavat" tulee tällä viikolla kahdesti Koulu-TV:stä.

15.3.88          - Nauhoitimme viime viikolla Karhunpeijaiset loppuun. Uskomattoman kova urakka. Nauhoituksen jälkeen menimme syömään Puikkariin. Lasku yli 400 mk.
- Viikonlopuksi Hettaan saamelaisten taidetapahtumaan, jossa olen tuomarina.

22.03.88         - Olin Hetassa saamelaisnuorten taidetapahtumassa (19.3.)... Loppuviikolla Sibelius-akatemiaan.

28.3.88          - Lähde musiikkiharjoitukset luonnon, lintujen äänistä: ti-ti-tyy -kuoro 2- ja 3-jakoisten äänten materiaalina - jokaisella oma versionsa.

Toisena variskuoro: Kvaak-2-3-4-kvaak - siten että jokaisella on oma laulu- ja taukopituutensa. Rytmiä, tempoa ym. antamassa laineiden liplatus. (Tänään kävivät koulutoimenjohtaja ja koululautakunnan puheenjohtaja seuraamassa tuntiani.)

20.04.88   - Tutkin Vesa Liukon Giant steps -analyysiä (pro gradutyö Tampereelle, jota varten Liukko kävi aikaisemmin muistaakseni Keiteleellä - Hokkasen talossa asuessamme tutustumassa tekemääni nuotinnukseen ja sen analyysiin. Taisi saada kopiot itselleen - ja filosofiani siitä!). Perusidea näyttäisi mahdollisesti... Tarkoitan vakiofraasien esiintymistiheyttä. Liukko ei ole oivaltanut (ehkä) säännöstä poikkeamisen merkitystä. Eikä ole tajunnut G/B/Eb -duurien analogista samuutta: Niitä kaikkia tulisi käsitellä samoina I asteen sointuina!
[16.4.2012: Ps. Liukko väitteli tohtoriksi Tampereella keväällä 2012. Lähetti työn minulle.]

2.7.88         Karhunpeijaiskonsertit Kajaanissa (Pohjantahti-katkelmia;  Kantaesityshän oli Pielavedellä vasta 5.8.!), musiikkileiri Juankoskella.

29.07.88      Sain Elinalle tuuraajan Karhunpeijaisiin, joten se jännitys on poissa tieltä... Tämä on ollut hyvä ja paha kesä. En ole jaksanut kirjoittaa muuta kuin Peijais-nuotteja.

09.08.88
Täällä minä istun

- ties kuinka monetta iltaa -

yksin

brandylasin ääressä

nauhurin ääressä

kasettien keskellä

miettien musiikkia

pohtien puheasioita

lajitellen lehtileikkeleitä

opetellen olemaan,

ikään kuin viimeistä kahta vuotta ei olisi ollutkaan

ja sitten taas neliraitanauhaa miksaten:

neljä sormea eri tahtiin -

valvoen kaksiraita-balanssin säilymistä...

13.09.88   Käyty Koltan-Lapissa Launiksen jäljillä 4.-8.9. äänitysmatkalla J. Gauriloffin kanssa:
         5.9. Kevätjärvi ja Nellimö,
         6.9. Sevettijärvi (eläkeläisten tapaaminen, nauhojen kuuntelu),
         7.9. Kirakkajärvi (Helena Semenoff ja Vassi Semenoja)

- Karhunpeijaiskasetit ovat tulleet.
- Sibelius tajusi vain puolet kuulemastaan menneestä perinteestä. Hän tajusi huipputehon puuttumisen, mutta ei tajunnut sekarytmiikkaa!

30.9.88         - Timo Leisiö ehdotti Akatemia-apurahan hakemista kolttaprojektia varten.

17.10.88       - Aluksi sana tuo mieleen vain itsensä - toistuessaan. Niin kuin sävelteema toistuessaan muistuttaa ensiesiintymisestään. Sen jälkeen toistuminen tuo mieleen minut - silloin kun koin ko. jutun ensi kertaa; mitä silloin ajattelin, mitkä olivat fiilikset.

21.10.88        - Kilpailu musiikissa: Triviaaliversio on kilpailu muusikko-säveltäjien kesken. Ongelma on kilpailu säveltäjän ja kuulijan välillä.
- Musiikissa ei ole objektiivista arvohierarkiaa.
- Etninen musiikki (on kaukana) > lähimmäisen löytäminen... (!!!)

03.12.88         - Säveltäjä-workshop täällä on sujunut tietenkin mielenkiintoisissa merkeissä. Olen saamassa arvokkaita osoitteita esim. Brasilian kansanmusa-levytuotannosta sekä Slamet Sjukurilta indonesialaisesta musiikista.

3.12.88 (Runokatkelma)
Niin vakavana

tämän vielä vakavamman musiikin keskellä

koko ajan vakavoituen.

Mikseivät ihmiset uskalla sanoa?

Miksi he pelkäävät olla rehellisiä?

Miksi he valehtelevat olemalla kohteliaita

sen sijaan että auttaisivat säveltäjää ymmärtämään sen,

että nyt on jotain pielessä!

 

Emme uskalla auttaa toisiamme,

koska pelkäämme, että meitä itseämme autetaan

samalla tavalla, kun se aika tulee...

(kertomalla totuus teoksistamme.)

18.12.88 Sunnuntai-aamuna klo 00.35.        
Ja kun katson noita A:n musiikkikirjoja, niin niissä opetetaan vain ryhmälauluja, samuutta kaikkien muiden kanssa - ei tietoakaan yksilöllisyydestä, oikeudesta olla erilainen kuin toiset. Siihen elämään minä en mene mukaan.

 

1989:

04.01.1989         ...oltuani Saarijärvellä Kulkurin valssin ensi-illassa (johon olen säveltänyt musiikin. Ks. Viitasaari 23.3.1984).

7.1.– 4.2.1989   [> Ks. Kuuba 1989]
Primo (vierailijana yhtyeen Kuuban kiertueella) ~ 1 kk.
Kenttä-äänitystyötä (yuka-musiikki); Casa de las Americas

10.-12.2.89    Varkaus - Lastenteatteripäivät (Kuntoranta pe-su)
Päivien Motto:
Sinun on tutkittava tyhjyyttä se, mikä täydeltä näyttää
ja täyteyttä sen, mikä tyhjältä näyttää.

25.02.1989 - Puhuin äidille Keiteleen kansanmusiikkihistorian tekemisestä
[Ps. 9.7.09: 'Rytkypolkasta iltavirteen' ilmestyi 1995].

Oivalsin tänä iltana myös uuden musiikkipelin säännöt: Otetaan muutama sävelteema, jota toistetaan niin kauan, kunnes luokka osaa soittaa tai laulaa sen. Lopussa on 1-2 iskun tauko sitä varten, että joku jossain vaiheessa tietää, mikä sävel siihen on lisättävä. Sitä toistetaan niin kauan, kunnes kaikki oppivat tuon uuden, pitemmän teeman, jossa jälleen on tauko lopussa. Peliä jatketaan niin kauan, kuin oppituntia riittää.     

- Kaija ihmetteli, mistä heikko itsetuntoni johtuu, kun kuitenkin osaan luoda niin mahtavia teoksia. Näen vastauksena sen, etteivät teokset merkitse minulle mitään siihen verrattuna, millaisia ihmissuhteet ovat. Mutta nyt itsetuntoni alkaa palautua.
- Vie sinä se alkumusiikki sinne, mistä se on jo unohtunut.
- Olenko jaksanut kirjoittaa kirjan?.. Toinen kirja julkaistaan Suomessa... Ensin Saksassa, että Suomi tajuaisi. Joku suomalainen kateellinen - en saisi loistaa hänen mielestään... Yliopisto saattaisi kustantaa. 
[V: Keiteleen oudompi nuottikirja, Tampere 1990!]

12.03.89       - Tämä on ollut minun kuviteltu ratkaisumallini. Tehdä kaikki niin hyvin, ettei kenellekään jää mitään sanomista suorituksestani. Tämä on ajanut minut pois jazzin parista - alueelle, jossa vain minä itse voin tietää, miten asiat ovat - ei kukaan muu.

20.3.89         - Kalle oli saanut perjantaina Turussa (Ragin levytyssessio) ennustajan ilmoittaman kohtauksen: Vatsakramppi ja taju kankaalle. Oli kaatunut kesken Ragin nauhoitushommien lattialle ja reisiluu meni poikkinaisena lantionpohjan sisään. Makaa nyt Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa vedossa. Rovaniemen keikka peruttu ja Seppo Heikkonen lähtee Pariisiin hänen tilalleen.

21.03.89 - A. sanoi tänä iltana puhelimessa epäilevänsä koko luovuuskasvatukseni perusteita musiikinopetuksessa. Hänen mielestään pelkästään isä-äiti -suhteeni heijastumaa näkyy tavassani asettaa 1-0 -vaihtoehdot yhtä oikeiksi. Se on siis hänen mielestään vain oman neuroottisen vanhempi-suhteeni kompensaatio.
Kiitin häntä rohkeudesta sanoa niin kuin ajattelee. Hän kertoi masentuneensa huomatessaan, miten heppoinen pohja teoriallani on... Kiitettyäni hän sanoi kuin istuvansa enon polvella. Tunsin, kuinka kunnon adrenaliiniannos viuhahti vereeni. Mutta jo nyt nauran koko jutulle. Aikahan sen näyttää, onko pohjani näin hutera vaiko ei. Esitin tietenkin epäilyni, onko hän tuolla asenteella oikea henkilö kirjoittamaan osuuttaan musiikinopetuspakettiini [> Ks. Keiteleen oudompi nuottikirja].

Muuten - Timo Leisiö ilmaisi mielenkiintonsa, että Tampereen yliopisto voisi julkaista ko. kirjan, kun se valmistuu.

26.3.89         - Lähdin taas surullisella mielellä A:n luota Pariisin-matkalle. Kysymys oli luovuutta koskevasta keskustelustamme, joka oli oman näkökantani inttävää puolustelemista, koska koin sen ajatteluni perustaa koskevasta erimielisyydestä.

01.04.89 - Hotelli Imperial, Rue de la Victoire, Pariisi.
- Näin yöllä unta siitä, miten sääntö ja poikkeus vaihtavat paikkaa symmetrisissä kuvioissa. Kysymys on kuvioiden supistumisesta ja laajenemisesta. Yin-jang on paras tällainen esimerkki. Todennäköisesti säännön ja poikkeuksen vuorottelua on edessämme niin paljon, että olemme sokeita niille. Ovatko ne menneisyyttämme? Jos ovat, niin filosofiamme on unohtanut sen. Meidän on elettävä tuo kaikki uudestaan.
- Sääntö ja poikkeus eivät siis ole pelien ominaisuus, vaan ne ovat edessämme "puhtaasti" - kaikessa, mikä muuttuu vähitellen vastakohdakseen.

Melko tylsä Pariisin-matka. Konsertti onnistui kyllä hyvin. Eräs karhuspesialisti [Francoise Arditti?] lupasi kääntää lyhennelmät koko peijaistekstistä.

3.4.89                  - Helsinki. - Seppo Heikkonen pärjäsi Pariisissa hyvin.

4/1989:  Anu Laakkonen: Poppia, rokkia ja rottia - suomalaisten rockmuusikkojen ammattiyhdistystoiminnan kehitys ja ideologiat (Pro gradutyö Popmuusikot ry:n kolmesta puheenjohtajakaudesta), Helsingin yliopisto huhtikuu 1989.
s.107            Suhtautuminen kaupallisuuteen.
"...Niin Saastamoisen kuin Raittisenkin edustama ajattelutapa oli monessa suhteessa tyypillinen 1970-luvulle: kaupallisuuden kanssa ei haluttu olla tekemisissä. Saastamoisen ideologiassa "rakkaus musiikkiin" voitti bisneksen... Saastamoisen ja Rattisen ideologiaan kuului muusikon käsittäminen pikemminkin työläiseksi kuin yrittäjäksi. Musiikkibisnes edusti työnantajapuolta ja kapitalismia."

s.108            Musiikin tekemisen perusta
Saastamoisen ideologian mukaan musiikin pitäisi pysyä harrastuksena, jotta se säilyttäisi uudistumiskykynsä ja ilmaisuvapautensa. Saastamoisen muusikkoihanne oli luova taiteilija, joka pyrki tajuamaan musiikin ja muiden elämänalueiden yhteyden eikä pitänyt musiikkia itseisarvona. Pohjimmaisena pyrkimyksenä oli "todellisuuden peruskysymysten" syvällinen ymmärtäminen. Harrastusmaisuuden korostaminen ei ollut ristiriidassa voimakkaiden koulutuspyrkimysten kanssa, koska Saastamoisen näkemys koulutuksesta poikkesi perinteisille musiikkioppilaitoksille ominaisesta näkökulman kapeudesta.

s.109            Musiikkinäkemys
Saastamoisen ideologiaan sisältyi käsitys kaikkien musiikin lajien tasa-arvoisuudesta. Jo 1960-luvulla virinnyt kiinnostus vieraiden kulttuurien musiikkia kohtaan ennakoi tavallaan 1980-luvun lopun world music -innostusta. Kyseessä oli musiikillisen maailmankuvan tietoinen laajentaminen. Tämän ideologian mukaan populaarimusiikki oli oma taiteenlajinsa, jolle kuului arvostettu yhteiskunnallinen asema.

[> 14.02.2013: Huom! Ei bisnes ja kaupallisuus SINÄNSÄ ollut pahasta. Kysymys oli siitä, että muut vain yrittivät hyötyä kaupallisesti siitä, minkä olit repinyt irti omasta selkänahastasi. Tämä ulkopuolisten ansioton hyödyntavoittelu merkitsi vain sitä, ettet voisi korvauksetta antaa ulos luomustasi vain siksi, että toinen hyötyisi taloudellisesti siitä, että olit kyennyt tuomaan julki ilosi tai tuskasi, että kykenit välittämän sen toisille - mitä bisnes-herrat eivät tse osanneet tehdä. Kysymys oli kunnioituksesta; jos itse kunnioitit sitä mitä teit, olisi tuo kunnioituksen osoitus vähimmäisvaatimuksena myös niille bisnesmiehille, jotka tuotteitasi hyödyntävät. Kysymyksessä on siis vain yleinen arvonanto sitä kohtaan mitä teet. Et halua olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät arvosta tekemisiäsi.]

28.05.89 - Matkalla Umeåsta Vaasaan.
Oltiin Pekan ja Sepon kanssa Skellefteåssa keikalla: 45 min./13000SEK (käteen).

Päiväämätön lehtisitaatti (Vaasan läänin taidetoimikunta 8.6.89):
"Niin kauan kuin kulttuurista puuttuu toistavan puolen vastakohta, luova puoli, niin kauan kulttuurimme on rampa. Se kävelee vain toisella jalalla. Näyttää siltä, että kaikkiin kansanmusiikkikulttuureihin ympäri maapalloa kaikkina aikoina, aivan primitiivisimmistä lähtien on sisältynyt sekä luova että tradition säilyttämisen puoli. Luovuudella tarkoitan nimenomaan improvisointia, mikä ei ole suinkaan vain rockin ja jazzin erityispiirre." (Ilpo Saastamoinen).

6.-10.7.89          - Tallinna Baltica-89 –kansantanssifestivaalit 
- Tutustuminen Ene Viidangiin ja Mikk Sarviin.
(C-kasetteja konserteista 5 x 60' – mm. komit, marit, mordvalaiset ja udmurtit);
- Kolttien ja Lovozeron ryhmän nauhoitus, esitelmä saamelaismusiikista?

[22.8.2011:  27.-29.10.89 oli Tallinnassa Eesti-Saame -yhdistyksen saamelais-musiikki-seminaari, jossa mukana oli mm. Wimme Saari, jonka yömyöhäinen joikaaminen herätti mm. Tallinnan miliisin huomion.]

4.12.89 klo 06.15 Rovaniemi
Muutos: Jatkuva/toistuva - 0-informaationa. Milloin ei ole näin? Silloin kun YMPÄRISTÖ muuttuu, mutta jokin (musiikki) pysyy samana.
- Säännöllinen/epäsäännöllinen muutos/toistuminen...

PITUUS - KESTO:

A)          Pääisku - sivuisku (sis. keston, volyymin, värin) Sen jakautuminen alafraktaaleihin (iskualoihin)
> Tempo (hidas/nopea) - suhteellista
B)         Sävelkorkeus (sis. kesto, volyymin, värin); ylös/alas (suhteellista)
C)         Yksiäänisyys - moniäänisyys = Väri (syvyys - leveys)
           (sävelväri, soinnullisuus, polyfonia, kontrapunkti)
          - moniäänisyyden äärimuoto = monta yksi-äänisyyttä (fraktaali)
           (sis. kesto, volyymi, väri)

- Onko sävelkorkeus tempon fraktaali mikrotasolla?
- Miten musiikillinen hahmo jakautuu fraktaaleiksi?
- Voidaanko muuntujat nähdä kuutiona, joka vodaan nähdä 6:sta eri suunnasta? Mitä ovat vastakkaisseinät? Voiko jokainen osatekijä (kuution sivu) nähdä viiden muun värittämänä?
- Muuttumaton rytmi lähenee hiljaisuutta; se motivoi KUUNTELIJAN liikkumaan. Sama tapahtuu kaaosrytmin kanssa.
- Muuttumaton sävelkorkeus lähenee hiljaisuutta.
- Muuttumaton koetaan vain, jos kuulija itse on suhteellisen muuttumaton. Jos kuulija muuttuu enemmän kuin musiikki, kokee hän musiikin hiljaisuutena.
- Onko sävelkorkeus vain sävelvärin osatekijä?
- Mitä ovat äänen määrä (kesto) ja laatu (saundi)?

1)         Ääni = hahmo = Havaitsemisen yksikkö!
2)         Hahmolla on NIMI, joka liimautuu siihen.
3)         "Nimi" on toinen kokemus, joka liimautuu "väri"-assosiaationa hahmoon.
4)         "Nimi" on KESTO, jos hahmona on ääni.
5)         "Nimi" on "väri-ääni", jos hahmona on kesto.
6)         Jos toinen on hahmo, onko toinen tausta?
7)         Huomiomme kiinnittyy vain hahmoihin.
8)         Taustalla ei ole hahmoja. Jos näin kuitenkin olisi, muuttuvat edelliset hahmot samalla taustaksi.
9)         Taustalla on myös laatu; se on värittynyt.

- Mitä ovat AB, AABB, ABA jne.?
- Tarkkailemme sitä, mikä on muutostilassa.
- Jos tarkkaamme rytmiä, niin kaikki muu on taustaa.
- Jos tarkkaamme väriä, niin kaikki muu on taustaa.
- Instrumentaatio, tempo, sävelväri, saundi, esitystapa...
- Itse sävellys on osa makrotason 1-0 -peliä (rakenne, outous jne.)
- Sävel ja äänenväri ovat Hz-lukemien yhdistelmiä, volyymiltään voimakkain Hz-määrä edustaa osaa,
jota kutsumme värilliseksi sävelhahmoksi.
- Onko tausta "nimi", joka määrittelee hahmon?
- Onko perinne "nimi", joka määrittelee hahmon?
- Onko tausta se, mitä "ei ole", mikä katoaa heti, kun hahmo (ilmestyy?).
- Miten fraktaalijako syntyy?

[Jatkuu osassa XV: 11.12.1989]